Loppui sekin sitten

Se loppuu ihan kohta. Meidän häävuosi 2019 ja samalla tämä blogi.

Kannattiko? Kyllä. Niin häät kuin bloggaaminen. Olen edelleen sitä mieltä, että maistraatin kautta matkalle olisi ollut niin ikään loistava konsepti, mutta en kyllä enää vaihtaisi meidän hääpäivää pois. Bloggaus taas toi suunnitteluun lisäfiilistä, kun pääsi vapaasti intoilemaan niin pienistä kuin vähän suuremmistakin jutuista. Ja säästi se varmasti myös lähipiirin hermoja.

Elämää on myös häiden jälkeen, mutta ei tälle blogille. Nisti ja Nööri jää joksikin ennaltamääräämättömän sopivaksi ajaksi luettavaksi, mutta poistuu keskuudestamme jonakin arvaamattomana ajankohtana. Insta saattaa tosin pysyä satunnaisen aktiivisena vielä hetkisen.

Haluan kiittää (ja kiitänkin!)

• Henkkaa, joka meni hääsuunittelusta huolimatta kanssani naimisiin.
• hääcrewta, jota ilman meidän juhlat (ja morsian) olisivat levähtäneet käsiin. Kiitos myös huiseista polttareista!
• meidän häät mahdollistaneita palveluntarjoajia, joita on monta ja vähän päälle, mutta spesiaalilla tipumerkillä muistettakoon kuvaajaamme Kallioniemi Photographyä, bändiämme Amiraali Ahtio ja Lemmenairuetta sekä pitopalveluamme Delicatesseniä.
• kanssabloggaajia vertaistuesta, hömpästä ja skumpasta.
• teitä blogin lukijoita. Maailmanvalloitukseen tuskin kukaan lähtee hääblogin kautta, mutta niin vain jokainen sivulataus, kommentti ja tykkäys piristävät päivää. Että siellä jossain on joku, joka luki mun rustauksen! Kiitos siitä.

Kuva: Kallioniemi Photography

***

Jos eksyit blogiin vasta nyt, tervetuloa! Täällä suunniteltiin, vietettiin ja jälkipuitiin heinäkuun 2019 diy-henkisiä maalaishäitä. Lukemaan voi aloittaa alusta tai esimerkiksi näistä omista suosikeistani

Tyynytaisto

Sukkanauha - let’s geek!

Kuinka olla p*ska vieras

Ilkityö onnistui! - POLTTARIT

Tahdottiin

Jos taas hääblogien lukeminen alkaa sinulla samoin kuin aikanaan minulla, hääpukupostauksia ovat muun muassa

YAAASSS to the Dress!

Hylättyjen hääpukujen kierros

Syynäyksessä: Morsian

Tai jos sinua kiinnostaa vain miten ruljanssi lopulta päättyi, hääpäivän aamuun voi hypätä tästä. Tai silmäile menemään missä järjestyksessä tahansa, tyyli vapaa. Kiva kun kävit!

***

Villa Taika - ylistys häähotellille

Hääyöhotellia etsiessä haukuin koko kotimaan majoitustarjonnan pystyyn. Huoneet ovat kalliita, kliiniseen toimistotyyliin sisustettuja ja romanttisena mainostetun sviitin lisäneliöt käytetty joko neuvotteluhuoneen pöytään tai hammaslääkärin odotushuoneen sohvaan.

Mutta jos koskaan etsitte yösijaa Fiskarsin tuntumasta, ainoa oikea valinta on Villa Taika.

Suloisessa maalaismiljöössä nököttää vanha puutalo vihreän puutarhan keskellä. Sokkeloinen päätalo lankkulattioineen, teemasisustuksineen ja eriparisine puutarhakalusteineen. Sellainen hassunkurinen huvikumpufiilis. Yövyimme samaisessa paikassa kaasojen kanssa häitä edeltävän yön ja kaasot palasivat Aurinko-sviittiin myös häiden jälkeen, joskin tällä kertaa kolmantena pyöränä keikkui toisen kaason mies. Me Henkan kanssa vietimme hääyön hotellin Lootus-sviitissä, jonka ihana henkilökunta oli käynyt koristelemassa ruusunterälehdin.

Etukäteisjärjestelyistä lähtien minulla oli tunne, että villan henkilökunta pyrki tekemään kaikkensa, jotta asiat lutviutuisivat mahdollisimman helposti meidän kannaltamme. He suosittelivat huoneita talon yksityisemmästä siivestä, antoivat kaason käydä kirjaamassa meidät sisään ja järjestivät pääsyn hääsviittiin jo aamusta, jotta mun tavarat saatiin valmiiksi oikeaan huoneeseen. Hääaamun aamupalaa aikaistettiin, jotta minäkin ehdin syömään ennen kampaajan saapumista ja morsiuskimppu vietiin säilytettäväksi viileään kellariin, josta se palautettiin huoneeseen sovittuun aikaan. Missään en koskaan ole törmännyt tällaiseen omistautumiseen asiakaspalvelulle.

Hääyöpakettiimme (joka muuten kustansi kaikki 150 €) kuului myös huoneemme ovelle tuotu aamupalatarjotin. Tai siis NELJÄ. Oli leipää, sämpylää, muroa, puuroa, jogurttia, juustoja, leikkelettä, kananmunaa, hedelmää, mehua, teetä (tai haluttaessa kahvia), keksiä, muffinssia ja vielä Brunbergin suukot. Kuinka mua harmittikaan, ettemme sillä helteellä saaneet nirhaistua kuin murto-osaa kaikista herkuista. Jos sää olisi ollut armeliaampi, olisimme myös voineet nautiskella aamupalan sviitin omalla parvekkeella.

Mutta hätä ei ole tämän näköinen! Aiomme ehdottomasti ottaa aamiaisrevanssin ja palata Taikan hemmoteltaviksi vielä uudemman kerran. Ehkäpä jo paperihäinä!

5 mokaa ja yhdet kuokkavieraat

Kuva: Kallioniemi Photography

Jottei tämä häiden läpikäynti menisi ihan pelkäksi ruusuiluksi, tehkäämme lista asioista, jotka menivät meidän häissä pyrstölleen. Että on ensi kerralla sitten jotain, jossa parantaa.

Vuosikymmenen flunssa
Älä sairasta hääpäivänä. Ja jos sairastat, varaa tujakka lääkearsenaali. Varaa se, vaikket sairastaisikaan.

Ruokailun aikataulutus
Kuten aiemmin on tullut mainittua, ruokailuumme kului tunnista puoleentoista vähemmän aikaa kuin oli tarkoitus. Minun aikatauluarviossani ei tietenkään ollut mitään vikaa, vaan syy oli yksinomaan säässä. Helteellä ei paisti maistu. Ihan rehellisyyden nimissäkin on kyllä todettava, että meidän kokenut catering oli ruoka-aikataulusta kanssani samoilla linjoilla ja jos häitämme vietettäisiin nyt, pitäytyisin alkuperäisessä arviossa.

Unohtuneet yhteiskuvat hääcrewn kanssa
Meidän oli tarkoitus ottaa yhteiskuvia hääcrewn kanssa heti vihkimisen jälkeen, mutta tuo kuvaussessio päätettiin lennosta vaihtaa hääjuhlan tauolle. Jolloin se sitten unohtui. Onneksi meillä on rutkasti kuvia noin muuten, mutta olisi ne jengiposetkin olleet ihan kiva toteuttaa.

Laktoositon pizza
Tilasimme iltapalapizzat hyvissä ajoin ennakkoon ja vasta hääviikolla tuli mieleen, että pitää muistaa varmistaa pitserialta, että käyttävät laktoositonta juustoa. Tämä jäi häiden aaton iltaan, jolloin Henkka ja bestmanit kävivät maksamassa meidän tilauksen ennakkoon. Jolloin kävi ilmi, ettei pitserialla ollut laktoositonta juustoa lainkaan. Pojat päättivät yhdessä tuumin, ettei tätä enää kannata tuoda bridezillan tietoon ja häiden iltapala-aikaan pöytään ilmestyi pizzojen rinnalle laktoosittomia paistopisteen antimia. Suurempaa vahinkoa ei siis tapahtunut, mutta asia olisi ehkä hoitunut toisin, jos sen olisi muistanut hieman aikaisemmassa vaiheessa.

Kattausmokat
Kahden pöydän mölkkypöytänumerot olivat menneet väärin päin. Hups. Eksytysyrityksestä huolimatta kaikki vieraat löysivät kuitenkin paikkansa. Lisäksi lasit ja aterimet pöytiin kattanut pitopalvelu sujautti haarukat ja veitset servettitaskujen väärään koloon lähettämästäni esimerkkikuvasta huolimatta. En edes ole katkera.

Sitten vielä ne kuokkavieraat!

Bändin viimeisen setin hiljennyttyä ja meidän heipattua kaikki vieraat, törmäsimme vielä navetan ovilla muutamaan täysin vieraaseen miekkoseen, jotka siinä hilpeästi kaljat kädessä toivottivat meille onnea. Jälkikäteen saimme kuulla, että herrat olivat tulleet lähimmistä taloista huomauttamaan, että juhlamme ovat kellonaikaan nähden turhan äänekkäät. Pelisilmäiset bestmanit olivat kuitenkin tökänneet ukoille kaljat kouraan ja kutsuneet kuuntelemaan bändin viimeiset vedot. Ja pitäähän häissä nyt yhdet kuokkavieraat käydä!

Heitot ja iltaohjelma

Bändin ensimmäisen setin vaiettua vedettiin viimeiset viralliset ohjelmanumerot. Nykyisin tuppaa olemaan tapana viskoa erillinen heittokimppu, jolloin sen oikean morsiuskimpun voi viedä kotiin ja kuivattaa. Hömppää, sanon minä. Kipusin siis navetan vintille vievälle rampille se ihka-aito kukkapuska kourassani naimattomien naisten teroitellessa korkojaan alapuolella. Kimppu lensi komeassa kaaressa takariviin ja miesten joukosta kuului raskas huokaus. Tulevalle sulhaselle tarjottiin sympatiakalja.

Kuvista kiitos Kallioniemi Photogrpahy

Mulla ei ollut sukkanauhaa jalassa koko päivää, vaan kävin kaason ystävällisellä avustuksella hivuttamassa sen paikoilleen ennen kimpunheittoa. Jos nauha olisi ollut omalla vastuullani, ei se mitä todennäköisimmin olisi löytänyt tietään juhlapaikalle asti. Kiitos siis jälleen kaasoille! Merenneitomallisessa mekossa kolmenkympin helteessä oli pieni saavutus, että saimme nyittyä nauhan edes sen verran polven yläpuolelle, että sen voi hyvällä omallatunnolla sanoa olleen reiden ympärillä. Enpä kyllä tiedä miten Henkka olisi saanut sen yhtään korkeammalta ongittuakaan.

Siinä missä kimppu lentää yleensä pitkälle, on eturivi otollinen sijoittuminen sukkanauhakisassa. Henkka halusi nyt ilmeisesti rikkoa kaavan ja mun nauha liitikin miesjoukon päiden yli. Aviomieheni on aikanaan kunnostautunut itse tässä kisassa ja mun sukkanauhan jälkeen Henkka viskasikin kierrätysmielessä perään vielä seitsemän lohdutuspalkintoa.

Bändin ensimmäisen setin loppupuolella hääcrew kiritti vieraita viimeisten salatehtävien suorituksessa ja purkki tyhjeni lopulta kokonaan. Heittojen jälkeen bestmanit arpoivat tehtyjen tehtävien purkista onnekkaan voittajalappusen. Paitsi, ettei siinä ollut nimeä. Kiivaista lapunlunastusyrityksistä huolimatta siirryttiin uudelle arpakierrokselle ja voittaja pokkasi itselleen lahjakortti, joka “oikeutti yhteen (1) hääparin tarjoamaan lounaaseen tai illalliseen, joka nautittiin hääparin seurassa.” Sukkanauhavisassa oli puolestaan tullut kaksi neljä oikein -tulosta, joiden väliltä kiista ratkottiin kivi-paperi-saksilla ja palkintona oli perinteinen skumppapullo.

Näiden voittoisten ohjemanumeroiden jälkeen bändi aloitti toisen settinsä ja sen aikana paikalle saapuivat myös iltapalapizzat. Olimme tilanneet kolmea eri vaihtoehtoa 5 kappaletta kutakin eli yhteensä 15 pizzaa. Saapuessaan tilaus näytti valtaisalta, mutta niin se vain katosi juhlakansan syövereihin. Bändin kolmas ja viimeinen veto hiljeni puolenyön paremmalla puolella, minkä jälkeen tuoreen avioparin oli aika suunnata kohti hääyöhotellia. Auton takapenkillä oli vaikeuksia käsittää, että meidän hääpäivä oli nyt ohi.

Baari ja juomamenekki

Meidän häissä tarjoiltiin alkoholia. Sen määrän arvioinnissa oli omat haasteensa, mutta lopulta osuttiin ihan passelisti marginaaleihin: mikään ei loppunut kesken, mutta käsiimme ei myöskään jälkikäteen jäänyt suurta alkoholiongelmaa. Tai no, kyllä siitä pieni probleema olisi kehkeytynyt, jos olisimme kahdestaan ryhtyneet jäämistöä tuhoamaan, mutta onneksi lähipiiristämme löytyy auttavaista sakkia.

Meidän häissä oli lopulta 45 holillista aikuista enkä minä kai olisi (diplomi-)insinööri enkä mikään, jos tästä ei olisi exceliä:

Tämän perusteella voisi jokseenkin laskea, että yksi holillinen vieras kittasi päivän, illan ja yön aikana aavistuksen vajaa 9 alkoholiannosta. Tämä tuskin pitää aivan kutinsa. Ensinnäkin taulukossa on suurpiirteisellä tarkkuudella häistä yli jääneet kokonaiset juomat. Vajaat pullot ja tölkit kaadettiin pellon laitaan juhlapaikkaa siivottaessa, joten esimerkiksi konjakki ei loppunut kesken, vaan ylijäämä päätyi maan matosten iloksi. Saman kohtalon taisi kokea myös useampi vajaa viinipullo. Monet ovat kovasti huolissaan “vajaiden tölkkien ongelmasta” eli niistä avatuista juomista, joita juhlakansa unohtelee ympäriinsä, ja janon uudelleen iskiessä korvaa uudella sihautuksella. Tällaista alkoholin väärinkäyttöä ei meillä kuitenkaan missään suureellisessa skaalassa ollut havaittavissa, vaikkemme pikkurilliä nostaneet asian suitsimiseksi.

Meillä baari avattiin heti pääruuan jälkeen, joten tauolle siirryttäessä kansa sai hakea juoman mukaansa pihalle. Pitopalvelu huolehti sinkkisaaveihin jäät, jotka pitivät juomat yllättävän viileinä helteestä huolimatta. Vintillä meillä oli iso jääkaappi, josta bestmanit hakivat täydennystä tarpeen vaatiessa. Vieraiden joukossa juhlinut Waahto Breweryn olutmestari toi mukanaan muutaman laatikollisen pienpanimo-olutta, joka teki kauppansa kuin kylmä kalja helteellä. Kun nuo maistiaiset oli tuhottu, siirtyi kansa pitkälti Sandelsien kimppuun, joita ainakin meillä kului suhteessa runsaammin kuin lonkeroa tai sidukkaa.

Kahviavecien suhteen heitin kaiken tyylikkyyden mäkeen siinä määrin, että toinen kaaso pyöritteli silmiään, kun kuuli. Kermaliköörin sijaan meillä tarjottiin konjakin kaverina nääs Ufo shottia. Tämä aiheutti vieraissa pientä hilpeyttä, mutta väitän, että yli puolet kallistui tarjoilijan kysyessä ällömakean teinipinkin karkkiviinan kutsuun.

Holittomalla puolella tarjolla oli ihan tavallisen veden lisäksi pieniä vichypulloja joko maustamattomana, sitruunana tai vadelmana sekä kokista sokerilla ja ilman. Näitä tosin juotiin kohtuullisen runsaasti kuormasta jo kahtena häitä edeltäneenä puuhapäivänä viidestä kahdeksaan työläisen voimin.

Kaikki kuvat jälleen Kallioniemi Photography

Häävalssi ja megalomaaninen bändisuositus

Haluttiin häävalssista sillä tavoin aito ja intiimi, ettei harjoiteltu koreografioita tai sovittu edes pyörähdyksiä. Se olisi hetki meille, ei esitys. Mitä nyt kaikki katsoo. Henkkahan osaa tosiaan tanssia, mutta minä näin heikompana lenkkinä ehdotin, että jos vähän kuitenkin treenattaisiin valssausta etukäteen, kun biisikään ei ole aivan etanatahtinen. Henkka myöntyi, ja noilla puheilla unohdimme koko asian.

Havahduin tähän faktaan suurinpiirtein siinä kohden, kun lähestyimme tanssilattiaa. Ihan hirveästi ei ollut enää tehtävissä, joten lohdutin vain itseäni, että kunhan laahusnappi pitää, niin tuskin tästä katastrofia saadaan aikaiseksi. Nappi piti ja ne 3 minuuttia 40 sekuntia olivat yhdet upeimmista koko päivänä. Tai oikeastaan ikinä. Päivään oli sulloutunut niin monta onnellista hetkeä, jotka kutoivat musiikin kanssa meidät kultaiseen kuplaan ihan kahdestaan.

Menipäs runolliseksi.

Meillä häävalssin etsintä oli pitkällinen operaatio, mutta kyllä kannatti tuskastella, sillä Sari Kaasisen ja Liisa Akimofin Niin korkea oli taivas oli lopulta kaikki mitä haettiin ja vähän kaupanpäällistä.

Toisena valssina huojuttiin kestosuosikki Vanhojapoikia viiksekkäitä, jonka jälkeen taisi tulla vielä jokunen valssi ja tanssikappale. Bändin ensimmäinen setti olikin varattu perinteikkäämmälle tanssahtelulle ja kaksi jälkimmäistä sitten kunnon joraukselle.

Ja niin se bändi! Ei oltaisi parempaa voitu napata! Amiraali Ahtio ja lemmenairueen esiintyminen täytti mahtavuudessaan nimen asettamat saappaat ja heitä kehuttiin meille lukuisien vieraiden suulla, osan jopa useampaan otteeseen. Tanssilattialla riitti veivaajia aina viimeisimpiin vingutuksiin asti, ja itsekin hytkyin ja hypin siihen malliin, ettei flunssasta ollut merkkiäkään. Kengät potkaisin pois jaloista varmaan joskus vähän ennen puolta yötä.

Voimme siis täysistä sydämistämme, ja muistakin sisäelimistä, suositella Amiraalia kaikkiin mahdollisiin tilaisuuksiin. Kommunikaatio pelitti jämptisti, tarjous oli kilpailukykyinen ja bileet läpi katosta. Elämää suurempi kiitos koko miehitykselle!

Kuvat: Kallioniemi Photography

Hääblogipäivä Sveitsissä - ja arvonta!

Hääblogipäivän mahdollisti kaupallinen yhteistyö seuraavien tahojen kanssa: Hotel Sveitsi, SeikkailuSveitsi, Superpark Sveitsi, WayOut Sveitsi, Valofilms, Kontion Mehu, Luonkos, EATfinland, Havu ja Helmi, Linnan Marenki, Festa Zannoni, Evelynn Beauty, Häät-lehti, Mennään Naimisiin, Lyyli Wedding & Jotain Uutta -podcast, Love Me Do, Calligraphen ja Foodin.

Kaikki postauksen kuvat: Valo Films Asta <3

Se saapui jälleen! Nimittäin hääblogipäivä! Hääbloggaajat ovat katsokaas sen verran sisäänpäin lämpeävää porukkaa, ettei meille riitä nähdä toisiamme pelkillä häämessuilla, vaan välillä joku saa innostuspuuskan järjestää meille ihka oman päivän. Koko homma lähti pari vuotta sitten Iiran aloitteesta, keväällä Sarah jatkoi konseptia ja nyt meitä emännöi ihastuttava Elli.

Kaiken säpinän keskiössä oli tuona harvinaisen lokakuisena lauantaina Hyvinkään Hotel Sveitsi, joka tarjosi meille upean kabinetin keskinäiselle pöhinällemme sekä lounaan vaikuttavan juhlasalin puolella. Salin katossa killuvat tuhannet puuklapit sekä koko salin leveydeltä avautuva näkyvä mäntymetsään tekivät vaikutuksen tällaiseen luontohippiäiseen. Hotellin kylkiäisenä löytyy lisäksi aktiviteettia kaiken asteisille duracell-pupuille leffateatterista ja uimalasta pakohuoneen kautta Superparkiin.

Tie meidän bloggarien viihtymiseen kulki kuitenkin jälkkärimahan kautta. Meidän kabinetti notkui herkuista, kun Sveitsin omien naposteltavien lisäksi pöytiä täytti niin Festa Zannonin kuin Linnan Marengin kakut ja marengit sekä Foodinin raakasuklaat. Skumpan lisäksi kilisteltiin myös holittomalla vaihtoehdolla, Kohtion Mehun Lehtikuohulla.

Jottemme me täysin hautautuneet herkkuihin ja höpöttelyyn, saapuivat uskomattoman upeista paperituotteistaan tutut Havun ja Helmen leidit pitämään meille vesiväriworkshoppia. Pitää heti alkuunsa huomauttaa, että vaikka aavistuksen diy-henkeä itsestä löytyykin, ylittää kaiken sortin piirtäminen mun kyvyt niin, että viheltää. Osoittautui kuitenkin, ettei minikukkakimppujen pipertämisessä välttämättä tarvittu suuren suuria taiteilijataipumuksia ja ala-asteen kuvistraumat helpottivat sen verran, että vakavasti harkitsen sijoittavani omine nokkineni vielä lisäpaperiin. Kiitos Sini ja Milla!

Luoksemme saapui myös toinen pari supernaisia. Lyylin neidit pöllähtivät paikalle kertomaan uudesta Lyyli-morsianten konseptista, jonka tarkoituksena on helpottaa morsianten vertaistuen tarvetta sekä täyttää se tyhjiö, joka usein syntyy häiden suunnittelussa alkupamauksen ja loppurutistuksen väliin. Kuulostaa melkein hääbloggaukselta ilman sitä blogia! Kannattaa tutustua tarkemmin täältä, jos yhtään sytytti.

Evelynn Beauty halusi vielä muistaa kaikkia meidän lukijoita ja vippaa hampaiden valkaisusta -20% koodilla HÄÄBLOGIPÄIVÄ2019 04/2020 asti. Järvenpääläinen kauneushoitola tarjoaa kyllä kaikenmoista muutakin kaunistautumista.

Rouva Bloggaajalla on sellainen positiivinen ongelma, että meitä muistetaan monesti lahjapussukoilla, joiden sisältö ei enää häiden jälkeen ole niin ajankohtainen. Tosin hääblogipäivästä saimme esimerkiksi EATfinland:in kirjat, joita voin suositella ihan kaikille, mutta erityisesti ravintolaseikkailijoille. Ei paha huomenlahjaideakaan! Olen kuitenkin kasannut sekä Love Me Do:n hääblogimiitin että hääblogipäivän antimista varsin veikeät arvontapaketit, joita löytyy oikein kaksin kappalein: polttari- ja hääpaketti. On VIP-sisäänpääsyä tammikuun Love Me Do-häämessuille, Calligraphenin Bride to Be-nauhaa, Just Married -viiriä, Photobooth-rekvisiittaa, Häät- ja Mennään Naimisiin-lehtiä, ilmapalloja ja aika paljon muuta. Arvonta ja detaljimmat pakettisisällöt löytyvät Nistin ja Nöörin Instagramista ja osallistumaan pääsee kommentoimalla kyseisen paketin kuvaa. Kommentteja saa suoltaa niin monta kuin kehtaa ja näin lisätä onnettaren suosiota, mutta ensimmäisen jälkeen tägää uuteen kommenttiin aina joku tuleva morsian, sulho, kaaso, kaveri, kummi tai naapurin Irmeli. Osallistumisaikaa on perjantaihin 15.11. keskiyöhön asti. Lykkyä tykö!

Hääblogipäivästä nautiskelivat tällä kertaa

Hastaghäät Elli

It’s A Match Kiira

Matkalaulu K

Vegan Like Me Minna

Häähumussa Jasmiina

Syysmorsian2019 Jannica

Mon Rêve d’Amour Sarah

Kaksistaan Sini

Yllätysohjelmaa kahvin kera

Muistatteko, kun salatehtävien kohdalla mainostin, kuinka huikaisevia voi tapahtua, jos oikea tehtävä osuu oikealle henkilölle? Meidän kakkukahveilla nimittäin kävi näin.

Kahvittelun alkuun oli sovittu pieni teekkariohjelma yhden opiskelijakulttuurin parissa erityisesti ansioituneen ystäväni kanssa. Otaniemen teekkareiden on tapana solmia teekkarilakkinsa tupsun naruun solmu naimisiinmenon merkiksi¹. Perinteisesti solmimisen toimittaa vanhin paikalla oleva teekkari, joka meidän juhlissa oli oma äitini. Tällä alustuksella yllättynyt äiti kutsuttiin solmimishommiin ja kostoksi tuo piti huolen, että pääsin sovittamaan solmittua lakkia heti tuoreeltaan - leukanaruineen kaikkineen.

Lakin siirryttyä syrjään puheenvuoron varasti kuitenkin yllättäen toinen teekkarikaveri. Tämän tapauksen ei tosin tarvinnut kuin nousta ylös, niin jo arvasin Vedä juomalaulu -tehtävän löytäneen oikeaan osoitteeseen. Näin saimme kuulla matemaatikolle ominaisesti Liten visa om Gram-Schmidts metod ja minä pääsin seuraava aamuna selittämään Henkalle mitä tarkoittaa ortonormeeraus. Olen ihan tyytyväinen, ettei tuo kyseinen tai kukaan muukaan matemaatikko ollut kuulemassa mun selontekoa.

Mutta yllätykset eivät suinkaan loppuneet tähän! Sulosoinnut olivat hädin tuskin hiljenneet, kun huomiota oli rykimässä Henkan opiskelukaveri. Kasvatustieteilijöiden kunniaa puolustaen hän veti meille todellisen alakouluopettajan taukojumpan Henkka-aiheisen lorun siivittämänä. Esitys oli niin vakuuttava nokitus teekkareille, että vain minä tunnistin Vedä taukojumppa -salatehtävän.

Kahvitteluohjelma ei kuitenkaan jäänyt tähän, joskin siirryttiin takaisin etukäteen suunnitellun puolelle. Vuorossa olivat kaasojen ja bestmanien puheet, jotka Ensu avasi. Täytyy tunnustaa, että muistan kaasoni sanoista vain alun ja sen, että skarppasin itseäni välttääkseni kyynelehtimisen. Henkan bestmanit vetivät yhteisen puheen, johon kuului rekvisiittana myös polttareissa askarrellun leirilipun esittely.

Kaikki kuvat: Kallioniemi Photography

Kaikki tämä kakun kylkiäisenä tullut ohjelma osoitti, ettei se ole aivan potaskaa, että vieraat tekevät juhlan. Ja siksi meidän häät olivat niin parhaat.

¹Solmukulttuuri vaihtelee yliopistottain ja esimerkiksi Oulussa on ihan oma menonsa.

Rouva Bloggaajan Love Me Do

Hääblogimiitti on kaupallinen yhteistyö Love Me Do -häämessujen kanssa.

Joku voisi kysyä mitä rouva tekee häämessuilla. Tapaa ihastuttavia blogileidejä tietenkin! Love Me Do kestitsee perinteisesti hääbloggaajia ja nyt ensimmäistä kertaa tämänkin tipu oli sen verran ajoissa, että mahtui mukaan. Jes!

Paitsi että launtaiaamuna en ollut ajoissa. Onneksi mun kollegat on sen verran kärsivällisiä, että viivyttivät Kovasen taksikyytiä enkä minäkään joutunut talsimaan omin koipineni Kiasmalta Kaapelitehtaalle. Rikospaikalla meitä odotti Vuoden hääbloggaaja 2019 Sarah, joka emännöi meitä koko hattaraisen päivän ajan. Aamu lähti käyntiin Festa Zannonin herkullisella buffalla ja bloggaajat skumpalla. Meidän blogiloungen oli vielä koristanut a.papertale:n Claudia, jonka paperitaituruutta olen seurannut Instagramin puolella jo jokusen tovin.

Kuva: Valo Films

Meidän päivä koostui kahdesta häämuotinäytöksestä, pienestä valokuvauksesta ja messujen kiertelystä. Jälkimmäistä ei sattuneesta syystä tullut itse juuri harrastettua, mitä nyt kävin moikkaamassa Herra Naskalia ja äänestämässä kattauskisassa Havun ja Helmen pöytää numero 5. Sen sijaan vietin laatuaikaa blogikollegojen parissa vaihtaen kuulumisia tuttujen kesken ja tutustuen uusiin naamoihin.

Meidän ensimmäinen häämuotinäytös oli kansainvälinen, mutta olin hieman pettynyt tarjontaan. Puvut olivat toki kauniita, mutta harvassa olivat ne mallit, joiden päällä oli jotain muuta kuin kimaltavaa pitsiä. Tähän tuli onneksi raikas tuulahdus, kun siirryttiin Vuoden Suomalaisen hääpukusuunnittelijan valitsemiseen. Oma suosikkini Laura Hyvi pokkasi median suosikki -plakaatin, mutta pidin kyllä myös Jotain Keltaista -Iiran hääpuvunkin suunnitelleen ja kisan voiton kopanneen Terhi Löfmanin mallistosta.

Kuva: Valo Films

Kuva: Arto Jaatinen

Meitä bloggaajia hemmoteltiin myös lähes ylitsetursuavilla goodie bageillä. Nyt sattuu vain olemaan niin, ettei minulla enää ole käyttöä suurimmalle osalle kassin antimista. Näistä onkin tulossa ei vain yhtä, vaan kaksi arvontaa Nistin ja Nöörin Instagramin puolella läheisessä tulevaisuudessa, joten pistä antennit hörölle!

Hääblogimiitin meiningeissä jammailivat:

Bridelisa Elisa

Satumaista Satu

Hastaghäät Elli

It’s A Match Kiira

Matkalaulu K

Officially Engaged Saralina

Vegan Like Me Minna

Häähumussa Jasmiina

From Bennett to Bingley Siiri

Jotain keltaista Iira

Syysmorsian2019 Jannica

Mon Rêve d’Amour Sarah

Kakku, polkeminen ja donitsit

Heti alkuun vinkki kaikille, joiden häät ovat vielä edessä: kakunleikkuussa polkaisun voittaa se, joka tajuaa tuulettaa ensin. Ihan sama mitä siellä pöydän alla oikeasti tapahtuu, ei sinne kukaan näe. Ei sillä, että olisin katkera tai mitään.

Meidän kakuksi valittiin sitruuna-mansikka-mustikkainen kerrosrakennelma suklaisella pohjalla. Eikä ollut yhtään hullumpaa, vaikken varsinaisena leivosihmisenä itseäni pidäkään! Koristelun vaatimattomuudesta olen sen sijaan hieman nyreissäni. Toivomiamme marjoja ja vihreää oli ripoteltu mukaan kyllä, mutta asettelulta olisin ainakin leipomon Istagramin perusteella toivonut aika paljon enemmän. Myös palaverissa manitut suklaavalumat olivat jääneet matkasta. Onneksi upea kakunkoristeemme kuitenkin varasti huomion ja maku oli kohdillaan. Kakun alustana meillä oli vanhasta pöllistä leikattu kiekko, jonka Henkka hioi tasaisen siistiksi. Alusta oli aika viime hetken veto, mutta varsin mainio sellainen: kakku pääsi paremmin oikeuksiinsa, kun se pönötti pienellä korokkeella irti valkoisesta lakanastapöytäliinasta.

Niin ja sitten oli se polkaisu, mutta jätetään se omaan arvoonsa. Kumosin muuten sen meidän palasen vielä kyljelleen kakkulautaselle, mikä kuuleman tuo huonoa onnea. Että hyvin lähti tämä liitto.

Sokeriähkyn takaamiseksi meillä oli kakun kylkiäisenä seinällinen donitseja. Tai tarkemmin ottaen ehkä taulullinen. Tässäkään esillepano ei toteutunut aivan nipottavan morsiamen vision mukaan, kun rinkulat aseteltiin mauttain järjestykseen iloisen sikinsokisuuden sijaan. Vieraita tämä ei kuitenkaan karkottanut, sillä taulu tyhjeni varsin sutjakkaasti. Meidän kokemuksella pieni lisäimelä ei siis ollut pahitteeksi, vaikka etukäteen mietitytti uppoaako aikuisiin kakun lisäksi muuta makeaa. Kyllä upposi.

Kaikki kuvat: Kallioniemi Photography

Vähemmän tylsä vieraskirja

Vieraskirja aiheutti etukäteen pientä ahdistusta. Pinterestiä plärätessä löytyi kyllä kaikki Huojuvat Tornit ja sormenjälkipuut, mutta mikään ei sytyttänyt suurta tunteen paloa. Lopulta annoin itselleni luvan ylittää tässä se aidoista matalin ja valittiin turhia konstailematta vieraskirja. Siis kirja. Ja jälkiviisaana olen äärimmäisen tyytyväinen!

Vieraskirja oli häissä esillä puuhapöydällä yhdessä salatehtävien, sukkanauhavisan ja mun polttarikirjan kanssa. Pöytä oli muuten tarkoituksellisesti asemoitu siten, ettei sitä voinut olla huomaamatta. Tässä ilmainen vinkki juhlatilan sisustukseen: aina voi luottaa, että baarin porukka löytää parinkin kulman taa, mutta muu aktiviteetti kannattaa sijoittaa niin, että siihen käytännössä kompastuu.

Olin rajannut kirjan sivuille valmiiksi valokuvan kokoisia suunnikkaita, joiden väliin vieraat rustasivat puumerkkejään. Salatehtävät toivat tähän oman twistinsä, sillä lehtisiltä löytyy niin piirrustuksia kuin salanimellä jätettyjä tervehdyksiä. Pirteän värikkään lopputuloksen takasi stabilovalikoima.

Kuva: Kallioniemi Photography

Valokuvapaikat mun on tarkoitus täyttää rinnakkaisaktiviteettinä olleen kuvakulmauksen otoksilla. Niillä samoilla, joita lähti matkaan kiitoskorttien kylkiäisenä. Valokuvakulmaus oli myös aika hitti, sillä jalustalla seisseen järkkärin sisuksiin oli tallentunut yli 300 poseerausta! Meidän toinen avioiltamme kuluikin näiden kuvien edessä käkättäen. Ainut vain, että me kokonaan unohdettiin käydä itse kuvassa! Musta on muutama otos erinäisiin porukoihin mukaan vedettynä, mutta sulhasen paikallaolosta ei jäänyt tässä muodossa lainkaan todisteita. Vähän harmittaa, koska vieraskirjan ensimmäinen sivu oli varattu nimen omaan meidän kuvakulmauksen yhteisposeeraukselle... Nyt jouduin lätkäisemään korvaavaksi otokseksi meidän istumäjärjestysselfien.

Tämä kuitenkin inspriroi mua siirtämään loputkin istumäjärjestysikkunaa koristaneet kuvat vieraskirjan sivuille asianosaisen tervehdyksen viereen. Näiden lisäksi liimailin mukaan suoritettuja salatehtävälappusia ja takakannen sisäpuolelle kiinnitin vielä muovitaskullisen onnittelukortteja. Näin kaikki vierailta tulleet häämuistelot löytyvät kätevästi yksistä kansista! Ja tadaa: puhkikuluneen perinteisestä vieraskirjasta kuoriutui hersyvän hauska nidelmä. Oon aika ylpeä.

Kiitoskortit - eikä siinä vielä kaikki!

Häistä on abauttiarallaa kaksi ja puoli kuukautta ja meidän kiitoskortit lähti matkaan! Hurraa!

Kaiken sen vanerin ja laseroinnin jälkeen olisiko meillä muka ollut kiitoskortteihin muuta lähestymismahdollisuutta?

Ensimmäinen askel oli tietysti kiitoskorttikuvan valitseminen. Mä olen aika jyrkästi sitä mieltä, että siihen korttiin valitaan tasan yksi kuva ja sillä hyvä. Kun niitä lähdetään ahtamaan jonkin sortin matriiseiksi, eivät otokset pääse oikeuksiinsa ja vaikutelma on sekava. Ryhdyimme siis selaamaan Samin galleriaa edestakaisin, järjestämään esikarsintaa, välieriä ja lopulta jonkin sortin finaalia. Viimemetreillä kisaan nostettiin vielä bonuskilpailijoita, joita ei oltu aiemmin harkittu. Ei ollut kuulkaa helppoa. Ensisijaisesti etsimme potrettikuvien joukosta otosta, johon olisi tallentunut aito tunne. Ei pönötystä tai teennäistä hempeilyä. Muutamasta jatkovaiheeseen edenneestä kilpailijasta totesimme, ettei niissä ole muuta vikaa kuin kiitoskorttikuvamaisuus. Kyllähän se voittaja sieltä lopulta valikoitui ja olemme tyytyväisiä:

Kuva: Kallioniemi Photography

Olen ihastellut Plywood Printin tuotteita jo hyvän aikaa ja meidän diy-vanerikutsujen jälkeen ohuelle vanerille painettu kuva oli ihan täydellisesti passeli kiitoskorttijatkumo. Joskaan ei halpa. Me valittiin vaihtoehdoista Ultra Thin, näppäiltiin tilaus ja paketti saapui vajaassa viikossa. Häiriköin puljua myös sähköpostitse eikä palvelussa ollut moitittavaa. Vanerille painettu kuva ei tietenkään toistu väreiltään tai tarkkuudeltaan valokuvan veroisena, mutta niiden viehkeys piileskelee puupinnan eloisuudessa ja ainutkertaisuudessa. Kivat tuli! Vähän tässä haaveilen, että teetettäisiin jokunen hääkuva myös vaneritauluksi...

Mutta elämähän olisi liian helppoa, jos kiitoskorttihomma olisi ollut siinä. Meidän tarkoituksena oli jatkaa työstöä laseroimalla kunkin kortin taakse kiitosteksti sekä linkki hääkuvagalleriaan. Pitkällisen pusertamisen tuotoksena muotoilimme suht ytimekkäästi: ”Kiitos, kun teitte aurinkoisesta päivästämme loistavan!” viitaten supernokkelasti juhlapäivän helteisiin. (Hylättyjen pinoon päätyi esimerkiksi ” - - lämpimästä päivästämme hikisen”.) Tämän jälkeen tulivat meidän allekirjoitukset ja lopuksi opastus kuvagalleriaan: Hääpäivästä ikuistettuja hetkiä voi ihastella osoitteessa meidänhääkuvat.fi. Linkin kylkeen liitimme teknologian ihmelapsille myös qr-koodin. Lopuksi vielä ohjeistimme: Jos löydätte gallerista julkaisukelpoista materiaalia itsestänne, mainitsettehan otoksen yhteydessä valokuvaajan Kallioniemi Photography. Kortin alun värssy on meidän häävalssista.

Niin korkea oli taivas, niin korkea laki sen

Minä sulle, sinä mulle, kuin taivahan lintunen

Niin eikä tämä tähän jäänyt. Halusimme lähettää kortit myös niille, jotka eivät syystä tai kolmannesta päässeet häihin. Ja niille, jotka olivat muuten vain muistaneet meitä. Ja parille, jotka olivat vain pyytäneet kuvaa. Näille ei tietenkään sopinut sama teksti kuin muille eivätkä ne edes keskenään voineet olla aivan samanlaisia. Lopulta meillä oli sitten seitsemän eri versiota laseroitavasta tekstistä. Jei!





Korttien lisäksi tilasin Ifolorilta paperisia valokuvia meidän kuvakulmauksen kameran tallenteista. Kaikista vieraista löytyi ainakin yksi kuva ja sen taakse kirjoitin käsin vähän henkilökohtaisemmat kiitokset. Aika hyvä pino noitakin kuvia tuli kirjekuoriin lajiteltaviksi.

Niin ja ne kuoret! Kiitoskortit olivat kooltaan kutsuja suurempia, joten edessä oli jälleen sopivien kuorien metsästys. Koska halusimme tehdä näihin samanlaiset vanerisinetit kuin kutsuihin, oli painavimpana kriteerinä jälleen kolmionmallinen sulkuläppä. Isommissa kirjekuorissa tämä osoittautuikin varsin haastavaksi ja ravasin turhaan niin Akateemiset kuin Papershopitkin, ja kun Etsyssäkin vaihtoehdot olivat vähissä, alkoi iskeä epätoivo. Sinelli kuitenkin lopulta pelasti, joskin värivaihtoehdot olivat aika vähissä. Osoitteet kirjoitin kutsukuorten tapaan sivellintussilla ja postimerkit olivat luontoaiheiset. En myöskään malttanut olla askartelematta jälleen sisäpapereita kirjekuoriin. Kuosi oli tällä kertaa aavistuksen tummanpuhuva, mutta ihan somat tuli silti.



Eikä siinä vielä kaikki! Yhdessä kirjekuoressa lähti myös löytötavaratoimituksena yksinäinen kalvosinnappi.

Salatehtävät - kannatti!

Salatehtävät oli aivan lyömätön ohjelmanumero.

Vaikka idea oli kutkuttava, olin alkuun varsin skeptinen. Että ei kai sitä jäyhät suomalaiset moiseen humpuukiin lähde. Vaikka meidän vieraathan oli pääosin yllytysalttiita kavereita. Ajatus hautui, juttelin vähän Henkalle ja lopulta koin inspiraatioryöpsähdyksen myrjardin mutkan takaa löytyneestä Not so damn mainstream -blogista.

Meidän toteutusvariaatiossa kaikki salatehtävälappuset löytyi pöydältä purkista ja niitä sai käydä nostamassa omaan tahtiin. Jos tehtävä tuntui turhan ylivoimaiselta, sai sen vaihtaa (tekemätön tehtävä palautettiin uusien salatehtävien purkkiin). Onnistuneen suoriutumisen jälkeen lappuun kirjoitettiin oma nimi ja se palautettiin suoritettujen tehtävien purnukkaan. Jos jotakuta kiinnostaa tarkempi purkkien vieressä ollut ohjeistus, voi sitä yrittää tihrustaa tuosta hääkirppikselle menneestä myyntikuvasta. Salatehtävien voittaja arvottiin sitten suoritettujen lappujen purkista, joten yhdelläkin tehtävällä oli mahdollisuus voittoon, mutta useampi toki edesauttoi onnettaren suosiota.

Google auttaa hyvin alkuun salatehtävien keksimisen kanssa ja keräsin itse useammasta listasta mielestäni hauskimpia ja toteutuskelpoisimpia. Asetin myös jonkinmoisen nolousrajan, sillä jäynäfilosofiaa mukaillen oli tehtävien tarkoitus olla hauskoja sen kaikista osapuolista. Valmiista listoista napsin sellaisia haasteita kuin

• Ole viimeinen, joka taputtaa.
• Kysy vieruskaverilta mikä on hänen lempipokemoninsa.
• Haasta bestman kädenvääntöön.
• Kehu jonkun tanssitaitoja kehityskelpoisiksi.
• Kättele kaasoa 5 sekunnin aja sanomatta mitään. Muista hymyillä!
• Esittele itsesi kolmesti samalla, sinulle ennestään tuntemattomalle henkilölle.
• Kehu miespuolisen henkilön kainaloita upeiksi.
• Kysy vierustoverilta haluaako hän vaihtaa paikkaa kanssasi. Kieltäydy, jos saat myöntävän vastauksen.
• Saa kaaso juoksemaan.
• Kilistä lasiasi ja kerro vasta harjoittelevasi.
• Jos sinulla ei ole kravattia, hanki sellainen. Jos sinulla on kravatti, suostuttele joku vaihtamaan kanssasi kravattia.

Näiden lisäksi kehittelin tehtäviä myös omasta päästä. Halusin valikoimaan eri tasoisia haasteita, jotta ne kannustaisivat ottamaan seuraavankin lapun. Osassa tehtävän vaikeusaste myös riippui vahvasti siitä kuka sen purkista onki.

• Tarjoa vieruskaverille lasi vettä.
• Silitä partaa.
• Valssaa viinilasisi kanssa.
• Saa joku kirjoittamaan vieraskirjaan.
• Haasta sinulle ennestään tuntematon vieras pelaamaan kanssasi kivi-paperi-sakset siitä, kumpi hakee teille lisää juomaa.
• Aseta lautasliina ruokalapuksi.
• Kehu toiselle vieraalle juhlavaatetustasi.
• Laula ääneen (niin, että joku kuulee).
• Kerro sinulle ennestään tuntemattomalle vieraalle missä olit, kun Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa vuosina -95, -11 ja -19.

Osa tehtävistä sai inspiraationsa meidän häistä ja muusta ohjelmasta tai vieraskaartista itsestään.

• Kerää pöytänumerot ja aloita peli mölkkyä (loput pelivälineet löydät ulko-oven takaa).
• Kysy morsiamen veljeltä onko hän näytellyt Salatuissa Elämissä.
• Kysy toiselta häävieraalta mihin Tylypahkan tupaan hän kuuluu.
• Kerro toiselle vieraalle olevasi kateellinen hänen tyynystään.
• Varasta oma kuvasi istumajärjestysikkunasta ja teippaa se vieraskirjaan tervehdyksesi viereen.
• Kerro toiselle vieraalle syöneesi viisi donitsia.
• Kehu kaljulle vieraalle hänen kampaustaan.
• Kerro toiselle vieraalle, ettet olekaan aiemmin käyttänyt puuceetä.
• Haasta joku tyynysotaan.
• Kerro miespuoliselle vieraalle mikä sukkanauhavisan sukkanauhoista sopisi hänelle parhaiten.

Useampienkin tehtävien vähemmän salaisena tarkoituksena oli pakottaa toisilleen tuntemattomat vieraat sosialisoimaan. Tähän äärimmäisen käteviä olivat valokuviin liittyvät tehtävät ja olemmekin ihastelleet mitä odottamattomampia ryhmäkuvia niin meille lähetetyissä selfieissä, valokuvausnurkan tuotoksissa kuin ihan Samin ottamissa otoksissakin.

• Kokoa ryhmä (min. 3 henkilöä), jossa on vähintään yksi sinulle ennestään tuntematon vieras ja pyydä valokuvaajaa ottamaan teistä ryhmäkuva.
• Ota valokuvausnurkassa kaverikuva sinulle ennestään tuntemattoman vieraan kanssa.
• Ota selfie kaason kanssa ja lähetä se morsiamelle (puh. numero).
• Ota selfie bestmanin kanssa ja lähetä se sulhaselle (puh. numero).
• Photobombaa.

Kaiken kaikkiaan salatehtäviä oli ehkä seitsemisenkymmentä meidän vajaalle 50 vieraalle, joskin joitain tehtäviä oli samaa useampi kappale. Ja kaikki meni! Muutamasta lapusta tosin jäi nimi uupumaan, mutta todistetusti ainakin osa näistä suoritettiin. Bongailin salatehtäväsuorituksia pitkin juhlaa ja pohdin muun muassa kumpikohan tuossa on houkutellut kumman pöydän alle tai kukakohan aloitti tuon juomalaulun. Kuultiin muuten myös Nisti ja Nööri! Tarkoitus oli pyytää hääcrewta keksimään osa salatehtävistä, mutta se lipsahti mielestä.

Salatehtävien suola on, kun suorittaja ja tehtävä kolahtavat täydellisesti. Meilläkin vedettiin muutama näyttävä suoritus, jotka sulautuivat menoon niin täydellisesti, ettei niitä olisi improvisoiduiksi uskonut. Panttaan näitä kuitenkin myöhemmäksi, koska tämä teksti venähti jo nyt.

Ensimmäistä fotoa lukuunottamatta kuvat Kallioniemi Photography