Kampaaja, meikkaaja ja ensimmäinen peruutus

Minulla on utopistisen eteerinen unelma rennosta hääaamusta kaasojen kanssa. Hyvä aamupala, vähän skumppaa, aurinko paistaa meidän sviitin ikkunasta ja satakieli käy lurauttamassa aarian. Ihan näin se ei kuitenkaan taida mennä. Vaikka olisimmekin muistaneet hoitaa jokaisen niistä sadasta ja yhdestä pikkujutusta, stressaan kuitenkin, koska en voi itse olla juhlapaikalla käskyttämässä auttamassa viimeisten järjestelyjen kanssa.

Mutta äiti on opettanut, että mitään ei saa, jos ei yritä!

Hääaamufantasiani kannalta oleellinen osanen olisi saada kampaaja ja meikkaaja tulemaan paikan päälle meidän hotellille. Kampaukset haluan meille kaikille kolmelle ja siihen päälle itselleni meikin. Minulla oli jo lähtökuopissa sellainen aavistus, ettei tästä metsästyksestä tule helppo. Olinkin henkisesti vähän prepannut itseäni, ettei järjestely välttämättä onnistu ja haaveeseeni rennon kiireettömästä valmistautumisaamusta tulee säröjä.

Toisen etsintäkriteerin kanssa en kuitenkaan ollut valmis kompromisseihin: haluan koevedokset sekä kampauksesta että meikistä. Kampauksen suhteen minulla on suht vakaa luotto ammattilaisiin, mutta huomattavasti heiveröisempi omaan näkemykseeni. Uskon kampaajan kyllä saavan kutrini kuriin, mutta voi käydä niin, ettei Pinterest-kampaukseni istukaan omaan päähän. Haluan siis päästä testaamaan ajatuksiani todellisuudessa. Meikkaajan kohdalla puolestaan tahdon varmistua siitä, että normaalia laadukkaammasta ja perusteellisemmasta ehostuksesta huolimatta tunnistan itseni peilistä.

Meidän majapaikkaa lähin yhtään suurempi asutuskeskittymä on Lohja, joten ryhdyin soittelemaan läpi paikallisia kampaamoja, jotka tarjoavat myös meikkauspalveluja. Olisihan se nyt kätevää, jos kaksi kärpästä saisi yhdellä tilauksella. Lohjalta ei kuitenkaan tuntunut löytyvän kampauksentekijää kotikäynnille, joten huokaisten vaihdoin googlehaun avainsanaksi Helsingin. Muutaman iterointikierroksen jälkeen löysikin meidän päille tekijän ja hintaneuvottelujen jälkeen sovimme varauksen tehdyksi. Hypin huojennuksesta. Jee!

Kunnes parin viikon päästä palasimme asiaan, ja kampaaja omien tarkastusarvioidensa jälkeen totesi matkan sittenkin liian pitkäksi. Tässä kohden stressitasot ottivat jälleen huippulukemia, sillä budjettiin sopivat, liikkuvat kampaajat olivat jo edellisellä hakuyrityksellä olleet harvassa ja varattuja. Kääk! Monituisten turhauttavan lyhyiden puheluiden jälkeen löysin suureksi helpotuksekseni itseni juttelemasta virkkalalaisen Vilo -parturikampaamon Mervin kanssa, joka lupasi pyyhältää paikalle pelastamaan hääaamun. Olen aika valtaisan helpottunut.

Kampaajan löydyttyä (ensimmäisen kerran) lähdin soittokierrokselle Lohjan suuntaan kohteena tällä kertaa pelkkä meikkaaja. Heti ensimmäinen vaihtoehto tärppäsi ja meikkini tekee Kirsi Ryhänen. Alustavasti on Mervin kanssa sovittu aloitusajaksi klo 8 ja Kirsin klo 10, mutta luulisin, ettei tällä kuotalolla kampauksen kyhäämiseen mene aivan kahta tuntia. Näillä arvioilla olisimme pukeutumista vaille valmiit siinä klo 12-13, minkä harhaisesti kuvittelen olevan ihan passeli.

Tänään tuli lunta! Ollapa Kolin talvisessa ihmemaassa.

Hääkakun toppaus

“Kaunis kakku ei tarvitse laelleen mitään härpäkettä”, ajattelin.

Sellaiset viime vuosituhannelta tutut muoviukkelit ja -akkelit kakun päällä nyt vaan ovat rumia, vaikka kuinka hahahah-hauskasti se morsian sitä sulhoa raahaisikin. Nyt tosin näkyy varsin tyylikkäitä vanerista leikattuja Mr&Mrs -koukerokylttejä tai jopa personoituja tekstejä, mutta Pinterest-ähkyssä olen jo ehtinyt niihinkin kyllästymään. Sama homma miniviirien kanssa.

Luulen, että tässä vaiheessa suunnittelua voisi olla taloudellisesti kannattavaa blokata Etsy. Ihan vaan vahingossa nimittäin törmäsin mustasta akryylista leikattuun kiipeilyaiheiseen kakunkoristukseen. Puolustuksekseni haluan mainita, että harkitsin ja epäröin asiaa, sillä tuollainen kaksiulotteinen koristehan näyttää hyvältä rajallisesta katsantavinkkelistä. Ja meneehän se nyt ihan kirkkaasti sinne häiden turhakepuolelle. Menin näyttämään kuvaa Henkalle, joka totesi: “Me otetaan toi.”

Koristus saapui luvatussa aikataulussa, vaikka se Jenkkilästä matkasikin toki jonkin aikaa. Asiakaspalvelulle myös kiitosta, sillä pyynnöstäni tyttökiikkujan poninhäntä oli leikattu vähän standardia lyhyemmäksi! Ainut miinuspuoli tässä hankinnassa oli postikulujen lisäksi ylläritulli, joka oli tältä nettishoppailijalta unohtunut kokonaan. Hupsista. Mutta nyt sitten hommataan sellainen kakku, että ainakin sopii koristeeseen!

Häähotelli

Meidän juhlapaikka on sen verran skutsissa, että hotellitarjonta on kauniisti sanottuna rajoittunut. Yhdyn Jotain keltaista -Iiran ja jokusen muukin kanssahääblogistin avautumiskuoroon kotimaan hotellitasosta: voisi olla korkeampikin. Vähänkin kun lähdetään ydinkeskustan ulkopuolle, maakunnista puhumattakaan, on hotellien viimeisin päivitys hyvällä tuurilla 90-luvulta - eikä tämä näy hinnassa.

Ei tässä kuitenkaan mitään Mannerheim-sviittiä etsitä. Kunhan ei olisi nuhjuinen ysärisimulaatio tai pelkistetty konferenssihotelli. Yritin selata vähän Bookingia ja Airbnb:täkin, mutta tulos oli heikko. Jälkimmäisestä olisi kyllä löytynyt hulppean näköisiä ratkaisuja, mutta näissä olisi pitänyt itse nousta aamulla kokkaamaan hääbrunssi. Nope.

Äiti riensi kuitenkin apuun ja pohti ääneen eikö Fiskars ole siedettävän ajomatkan päässä meidän tapahtumapaikasta. Ryntäsin siis uudelleen googlen kimppuun ja Fiskars tarjosi kolme vaihtoehtoa, jotka vein raadin eteen Henkalle. Wärdshus ja Tegel toimivat kumpikin hurjan kauniissa rakennuksissa, mutta kuvien perusteella huoneista puuttuu auttamatta se spesiaaliripaus, jota kaipaan.

Villa Taika on sen sijaan pienempi B&B-henkinen hotelli hieman Fiskarsin ulkopuolella. Heiltä löytyy kolme sviittiä, joista kaikki olivat vähän enemmän kuin tusinahotellihuoneet. Itse pidin kuvien perusteella eniten Saffron-sviitin sisustuksesta, mutta Henkkaa houkutti Lootuksen terassi. Kyselin päätöksentekoapua paikan päältä ja meille suositeltiin ehdottomasti Lootusta sen yksityisemmän sijainnin ja juurikin ihanan terassin vuoksi. Hääyöpakettina koristeluilla ja terassiaamupalla yöpyminen maksaa 150€, joten buukkasimmekin avioelämän ensimmäisen majapaikan samoin tein.

Hieman myöhemmin rupesin arpomaan häitä edeltävän yön majoitusta itselleni ja kaasoilleni. Palasin jälleen kerran hakukoneiden pariin, kunnes pääsin selailussani Villa Taikan kohdalle ja hämmästyin omaa pöljäilyäni. Tietysti fiksuin ratkaisu on yöpyä kaasojen kanssa samassa hääyöhotellissa! Otin neuvottelupuhelun Villa Taikaan ja he ehdottivat meille kolmelle Aurinkosviittiä, joka sijaitsee yksin hääsviitin kanssa samassa rakennuksessa. Varasinkin huoneen kahdeksi yöksi, jolloin kaasoni (ja Ensun mies) pääsevät häiden jälkeen hotellin lakanoihin keräämään voimia seuraavan aamun siivousurakkaan. Henkka yöpyy edeltävän yön bestmaniensä kainalossa, joten pääsemme tyttöjen kanssa fiilistelemään tulevaa päivää ihan kolmistaan. Toivotaan vain, ettei ilta juhlapaikan puunauksessa veny yöksi.

Syyslomalla vietettiin muutama yö riippumatossa - miljoonan tähden hotellissa.

Sukkanauha - let's geek!

Sulho sukeltaa helman alle ja hamuaa hampailla sukkanauhan reunaa. Juhlakansa kyselee, että mitäs siellä tehdään, kun noin kestää ja joko näit vilauksen iltapalasta.

Häiritsevää? Kiusallista? Noloa?

Lienenkö saanut liian vapaan kasvatuksen, mutta mulle tämä skenaario ei ole kiusallinen kauhukertomus vaan veikeä pilkahdus silmäkulmassa. Meillä sukkanauhan heitto on siis ehdoton osa ohjelmaa. Saattaa tosin olla, että itse heittoon keksitään jotain twistiä. Asia on nimittäin niin, että meiltä löytyy laatikosta kuusi (6) Henkan nappaamaa nauhaa. Sillä on sellainen bravuuri: onnistumisprosentti 100 (sukkanauhoissa, yksi viehe lensi ohi). Halutaan siis keksiä hauska tapa tuoda tämä sukkanauhadetalji esiin ja Henkalla vissiin oli jo jotain näkemystä tästä. Itse ripustaisin nauhat ehkä vain pyykkinarulle nimilappujen kera, mutta sulhasella taitaa olla aktiivisempia ajatuksia...

Minulla olisi siis valikoimaa valmiina, ja aluksi ajattelinkin vain poimia laatikosta sopivan. Mutta sitten… Niin. Häähömppäys iski.

Tahdon Potter-sukkanauhan! (Tästä eteenpäin tekstissä on vahva nörttiviba, en pahoittele.)

Suuntasin siis tällaisen pikkukrääsän pyhättöön eli Etsyyn ja ensisilmäyksellä Potter-sukkanauhavalikoimaa oli jopa ihan kivasti. Mutta miksi, oi miksi, Deathly Hallows -symboli pitää tunkea kaikkialle minne se ei kuulu. Se EI ole mikään yleispätevä potterfanisymboli, vaikka sitä tunnutaan sellaisena käytettävän. Esimerkiksi “Always” olisi täydellinen lainaus sukkanauhassa, mutta Deathly Hallows ei liity siihen yhtään mitenkään ja silti se pitää ympätä jokaiseen vaihtoehtoon. Ärsyttävää. Platform 9¾-teemaisessa nauhassa ei oikein ole mitään ideaa (joku “yhteisen matkan aloitus” pistää kakomaan imelyydestä) ja nauha pienellä siepillä on aika kaukaa haettu (“Catch me if you can!” tai jotain sinne päin).

Loppupeleissä arvoin kahden vaiheilla ja turvauduin kaasoapuun. Ensimmäinen vaihtoehto oli räikeästi rohkelikkoa kirkuva nauha, jonka Potter-viittauksen melkeinpä kuka tahansa tajuaa heti kun se sieltä helman alta on ongittu. Haluaisin, ettei mun nauhapanostus jäisi kansalta täysin huomaamatta, joten olin jo vähän kallellaan tähän suuntaan.

Kunnes kaasot käänsi mun kelkan. Tämä perinteisemmän ja ehkä pikkiriikkisen tyylipuhtaamman nauhan Potter-viittauksessa on pieni nörtähtävä vitsi ja Ensun sanoin se on “enemmän truepotterfanin sukkanauha, kun tällaiset maallikot ei tajuu ilman googlea”. JA SE SAAPUI TÄNÄÄN!

(Ei kerrota Henkalle paljonko maksoi.)

Kalustusvarustus

Meidän juhlatilassa ei paria suorakaiteen muotoista pöytää lukuunottamatta ole kalustusta, joten kaikki pitää tuoda paikan päälle. Tämä tuo luonnollisesti sähköpostirumbaan yhden palveluntarjoajan lisää: tarvitaan kalustevuokraamo.

Meillä oli alusta lähtien ajatuksena istuttaa vieraat pyöreisiin pöytiin. Ne vievät huomattavasti enemmän tilaa kuin suorakaiteet vastaavalle ihmismäärälle, mutta koska meidän juhlatilaan on todistettavasti mahdutettu suorakaiteilla päältä sata henkeä, olen vakuuttunut, että meidän vajaa 50 mahtuu kyllä ymmyrkäisestikin. En kyllä ole tätä millään pohjapiirroksella todentanut, joten ehkä se olisi hyvä vielä varmistaa…

Pöytiä on tarkoitus tulla kahta kokoa: yksi isompi, noin 10 hengen pöytä meille, kaasoille ja bestmaneille puolisoineen ja sitten loput viidestä kuuteen pöytää 6-8 hengelle. Pieni pelivara pöydän ympärille asetettavien istujien määrässä tuo mukavasti joustoa, kun joskus ryhdymme tuskailemaan istumajärjestyksen kanssa. Yksi vähän kurja juttu pyöreissä pöydissä kyllä on: “vastapäätä” istujaan on kovin pitkä matka ja lopulta koko pöydän yhteinen keskustelu vaikeaa. Ei, olin väärässä. On niissä toinenkin kurja juttu. Keskellä jää suuri tyhjä tila, johon pitää suunnitella koristusasetelma. Argh.

No mutta siis, pyöreät pöydät. Ja sitten tarvitaan tuolit. Mutta se vasta olikin vaikeaa. Lähes kaikilta vuokrausfirmoilta kyllä löytyy pyöreitä pöytiä, mutta ah kuinka vaikeaa on löytää ei-aivan-karseita tuoleja kohtuu hintaan. Suurin osa on niitä muovihäkkyröitä, jotka on varsin selvästi tarkoitus huputtaa. Tuolihuput eivät kuitenkaan istu (heh-heh) meidän tyyliin ja ovat kalliitakin pirulaiset.

Näillä kriteereillä emme löytäneet turhan montaa kalustevuokrafirmaa, mutta kolme tarjouspyyntöä saimme lähtemään. Yksi ei vastannut ja toinen kahdesta oli selvästi parempi. Tarkoitus on näin ollen hakea kalusteet torstaiaamuna Intercomin varastolta. Ja ihmetellä mihin kulkuneuvoon saadaan mahtumaan halkaisijaltaan 180 cm pyöreä pöytä...

Tyynytaisto

Olen ehkä vähän kaheli.

Mun tarkoituksena on tehdä jokaiselle vieraalle oma, personoitu ja nimikoitu istuintyyny. Jep. Jokaiselle. Tyynyt odottaisi sitten kunkin penkillä ja toimisivat samalla sekä paikkakortteina että yleisilmeen luojina ja koristeina. Pyllynpehmikkeinä toki myös.

Tässä kohden pitää tunnustaa, että idea ei ole mun oma, vaan törmäsin toiseen yhtä kaheliin morsiameen joskus kauan sitten Eilen tein -blogissa. Tai oikeastaan Hanne oli vielä aika paljon kreisimpi, koska heillä vierasmäärä oli tripla. Nostan hattua. Tuollaisista Hannen tasoisista tyynyliinoista meidän vieraiden on tosin turha haaveilla, sillä mun painotaidot loppuu kesken. Meidän versio on enempi tilkkutäkkimäinen. Olenkin hamstrannut vanhempien ja isovanhempien luota erinäisiä tilkkupaloja ja vanhoja verhoja, joista kursin kokoon tyynyliinoja. Nimikointi tapahtuu sitten kirjoen, kangasväreillä painaen tai kirjaimia ommellen.

JYSKin myyjää hymyilytti aika leveästi, kun kerrottiin, että otettaisiin näitä teidän sisustustyynyjä 40 kpl (vieraslista tosin paisui tämän jälkeen ja pitänee hakea täydennystä). Mietin, että pitäisikö kertoa mihin tarkoitukseen nämä tulee, mutta sitten ajattelin, että myyjällä on ehkä hauskempaa oman mielikuvituksensa kanssa. Tyynyt tosiaan maksoivat 2€/kpl, joten aivan ilmaisiksi näitä en voi väittää. Perustelin hankintaa kuitenkin itselleni (ja Henkalle) tyynyjen monitarkoituksellisuudella, ja lisäksi lähtökohtaisena ajatuksena muut tykötarpeet ovat jo olemassa.

Alunperin olin luokitellut vieraslahjat turhakeosastolle ja ei meidän häihin -kategoriaan. Meillä ei kuitenkaan ole tarkoitus säilöä tyynyjä häkkivarastossa enää häiden jälkeen, joten toive on, että jokainen vieras vie omansa mukanaan. Kappas keppanaa ja hupskeikkaa, yhtäkkiä onkin vieraslahjat. Tästähän saa sitten tulevaisuudessa oikein mukavan kuurupiiloleikin, kun meidän vieraat joutuu hakemaan tyynyt kellarikomerosta näytille joka kerran, kun odottavat meitä kylään. Ähäskutti. No ei vaineskaan, en ihan aikuisten oikeasti pahastu, jos tyynyt päätyvät loppusijoitukseen mökin vintille. Kunhan ne eivät ole meidän varastossa enää heinäkuun jälkeen.

Love me do

“Ihan kuin opiskeluaikoina”, totesi Henkka Love me do:n naispaljoudesta.

Porukkaahan tosiaan riitti ja myönnettäköön, että miehet olivat aikalailla alakynnessä. Me saavuimme messuille vähän alkuperäistä aatosta myöhemmin, joten workshopit jäivät väliin ja kirppikselläkin oli enää rääppiäiset jäljellä. Mutta ei tuota turhaan tullut jäätyä harmistelemaan ja messuilta tarttuikin materian sijaan matkaan muutama oikein mukava kohtaaminen.

Aivan aluksi pääsimme moikkaamaan tulevaa cateringiämme ihan nenätysten. Delicatessen Petran kanssa juttelimme hetken mukavia ja makustelimme tryffeleitä. Aikaisemmasta sähköpostivaihdosta tullut toimiva asiakaspalvelukokemus vahvistui ja huikkasimme lopuksi näkymiset huhtikuun maistelutilaisuuteen.

Positiivinen yllätys messuilla oli panostus miesten pukeutumiseen, kun huomioidaan keskiverto kävijäjakauma. Henkka iskikin silmänsä Gasell GP:n ständillä esillä olleisiin kenkiin ja aikoo myöhemmin vierailla liikkeessä sovittelemassa. Suomalaisen käsityön tukemisesta tulee hyvä mieli! Samaan sarjaa jatkettiin Naskalin kierrästysmateriaaleista valmistettujen nahkarusettien kanssa, joita olen ihastellut messuilla aiemminkin. Nyt kun pääsin niitä hienovaraisesti Henkalle tyrkyttämään, innostui sulhokin ajatuksesta ja Jyrille pistettiin sähköpostia heti lauantaina.

Oma pukunihan killuu jo kiltisti vanhempien luona, joten tietoisesti pyrin messuilla katselemaan jonnekin muualle kuin upeisiin pukuluomuksiin. The Dressin ständistäkin olin jo puoliksi ohi, kun perääni huikattiin korjausompeluista. Piti ottaa vähän takapakkia. Olenkin heihin varmasti yhteydessä keväämmällä, kun pitää löytää ompelimo viilaamaan puvun istuvuutta.

Sormusesittelijöitä messuilla niin ikään riitti ja kyllä minäkin sitten änkesin muutamalle tiskille. Tästä uudesta kriisistä pitää varmaan kirjoitella ihan oma sepustus, mutta sen verran onneksi on nyt varmaa, että Malmin korupajan suuntaan on hyvä lähteä. Kaikki lempparit kun löytyivät tuon katon alta.

Lopuksi siihen kuuluisaan kakkumaisteluhäppeninkiin. Myöhäisemmän saapumisen voimin jaksoimme maistiaisten alkuun asti, joskin vähän nälkä alkoi jo olla. Jonotuksen päätteeksi pääsimme kahdestaan maistelemaan kaikki kakkuvaihtoehdot ja vaikka muutama ihan hyvä olikin joukossa, ei meihin ehkä täysillä iskenyt mikään. Onneksemme olimme kuitenkin pitkälti samoilla linjoilla ja liputimme kumpikin raikkaiden yhdistelmien puolesta äklömakeiden jäädessä lautaselle. Noin muuten messuilla näkyi myös jonkin verran kakkuja, mutta sokerimassalla sliipatut mallit tai raakakakut eivät ole meidän ajatuksissamme. Kakkukeissi jatkuu siis interneetsin voimin.

Kokonaisuutena messut tarjosivat muikeasti mietittävää ja tammikuun uusintakierrosta tässä jo vähän odottelen.

Hylättyjen hääpukujen kierros

Tämän postauksen kuvat ovat kaasojen kännykkäräpsäisyjä ja vielä tyylikkäämmät sensuroinnit minun itseni lisäämiä. Koittakaa kestää.

Lähdin kolttukaupoille aika sekavin miettein, joten tarkoitus oli kokeilla vähän kaikennäköistä ja katsoa mihin suuntaan homma lähtee kehittymään. Ehdin sovittaa arviolta pariakymmentä mekkoa ennen sitä oikeaa ja kahden muun mitallisijan mekot löytyvätkin jo tästä postauksesta. Mutta koska urheilumaailmassakin jaetaan pistesijoja ja koska näitä kuvia nyt on, niin tervetuloa hylättyjen hääpukujen kierrokselle:


Ensimmäinen kokeilemani mekko oli Zazabellan kapealinjainen merenneito pitsikoristein. Siluetti oli yllättävän imarteleva, mutta puku omaan makuuni liiankin seksikäs avonaisine kylkineen. Pitsi oli ihan kaunista, mutta varsin kovaa ja herkkä hipiäni ärtyi jo tuossa sovitusajassa.

Toinen mekko otti aika roiman harppauksen parempaan suuntaan. Olen vähän yllättynyt kuinka paljon pidin sileästä satiinista! Spagettiolkaimet olivat sirot ja laahuksen pitsi todella kaunis. Edestä puku oli kuitenkin hieman liian yksinkertainen, vaikkakin kiistämättä tyylikäs. Meidän kesäisiin navettahäihin eleganssia oli jopa liiaksi.

Tämän röyhelöprinsessan sisään päädyin seurueen painostuksesta. Ilme ehkä kertoo kaiken? Myönnettäköön, että yläosa oli ihan kaunis ja hämmästyksekseni pidin sen nyörikiinnityksestä, vaikka yleisesti liputan nappien puolesta.

A-linjalle annettiin vielä toinen mahdollisuus hieman hillitymmällä alaosalla, mutta tuo siluetti ei kuitenkaan ollut se mitä hain. Yläosan ottaisin heti arkisempaan käyttöön, mutta hääpuvussa haluan etumuksen olevan kevyempi. Tuleeko kellekään muulle tästä yläosasta Jane Austen -vibatsuja?


Mekot viisi ja kuusi tekivät selväksi, että puolimerenneito muuttaa minut pökkelöksi. Sovituskootkin tosin olivat näissä aika isot, mutta tuomio oli selvä: ei jatkoon.

Zazabellan jälkeen siirryimme Niinattareen, jossa sovitin jotakuinkin viittä tai kuutta mekkoa. Näistä ainoa varteenotettava oli Morileen Marlena, mutta kuvaus- ja julkaisu-ukaasien vuoksi pitänee tyytyä tähän kuvalinkkiin. Puku oli varsin lähellä Zazabellan satiinimerenneitoa ja yllätyksekseni pidin erityisesti mekon helmikirjailusta selkämyksestä. Etuosa oli kuitenkin jälleen turhan simppeli ja paksumpien olkainten vuoksi Zazabellaan verrattuna raskas.


White Dressin ensimmäinen mekko sai näyttämään leveältä ja tylliäkin riitti. Off-shoulder -hihat taisivat olla tämän ainut plussa. Toinen yritys oli taas paljon lähempänä oikeaa, mutta vähän tylsä ja jälleen turhankin peittävä.


Siirryimme takaisin satiiniin, vaikka tyköistuvampia malleja ei tästä materiaalista löytynyt. Helmavaihtoehdot olivat leveä ja leveämpi. Vankkumattomasti olen hokenut, etten tahdo prinsessamekkoa, mutta näistä jälkimmäisessä olo oli aika kuninkaallinen.

Happy Roadin mekoista ei myöskään ole todistusaineistoa. Suoraa kieltoa muiden kuin käytettyjen pukujen kuvaamiseen emme saaneet, mutta suhtautuminen oli niin nuivaa, että jätimme väliin. Maggie Sotteron mekot olivat kuitenkin selkeästi lähinnä sitä jotain, jota hääpuvulta etsin, ja olisin voinut ihastua useampaankin, jos heti ensimmäinen ei olisi ollut ylitse muiden.

Mars messuille!

Kuten muukin hääkansa, me vaellamme ensi lauantaina kohti Kaapelitehdasta ja Love me do -häätapahtumaa. Vaikka olisi ollut veikeää tutustua kanssablogisteihin, jätän tällä kertaa blogitapaamisen väliin. Henkka ei ole häämessuilla ennen ollut ja meillä on homma sen verran levällään, että haluan keskittyä kiertämään messuja kahdestaan. Tammikuussa sitten!

Itse olen ehkä vähän hätäinen messukävijä oli aiheena kirjat, sisustus tai ne häät. Tuntuu, että jää paitsi jostain, jos ei kiiruhda eteenpäin ja seuraavan välin kojut näyttävät aina nykyistä vihreämmiltä. Nopeastihan ne messut on sitten kierretty ja mitään ei löytynyt. Pitää yrittää tsempata.

Tällä hetkellä eniten kiinnostavat kakkuleipurit ja messuilla olisikin tarjolla jättimäinen kakkutasting. Suuntaamme luultavasti paikalle kuitenkin aika aikaisin, joten tuo ohjelmanumero on vähän valitettavan myöhään. Mutta katsotaan. Myös morsiustekstauksen työpaja ja Home in Gardenin pöytäkukka-astelmien ohjaushetket kiinnostavat. Minua siis. Luulen, että Henkka lämpenee enemmän dronelennätykselle. Ehdottomasti pitää käydä pyörähtämässä myös hääkirppisosastolla ja hirmuisesti tekisi mieli piipahtaa ensimmäisillä sormushypistelyillä.

Lauantaina siis sulhanen kainaloon ja nenät kohti Kaapelitehdasta!

Pitopalvelu plakkarissa

Meidän juhlapaikallahan on sellainen hauska ominaisuus, että keittiö- tai muiden erillistilojen lisäksi sieltä puuttuu sellainen modernin maailman hömpötys kuin juokseva vesi. Yhdessä syrjäisemmän sijainnin ja kohtuu pienen väkimäärän vuoksi emme ehkä ole catering-firmalle houkuttelevin mahdollinen kesälauantain asiakas.

Sitten on vielä tämä asiakkaan näkökulma. Tuntuuko kenestäkään muusta catering-kilpailutus säkkisikojen ihmettelyltä? Tietysti tehtyjen tarjouksien hintoja pystyy vertaamaan ja mutuilemaan asiakaspalvelun sujuvuutta, mutta loppupeleissä kokki pitäisi varata ruokaa maistamatta. Syömingit ovat vitaali elementti missä tahansa juhlissa enkä missään nimessä halua, että nälkäinen vierasjoukkomme joutuu paastolle. Sitä paitsi hyvä ruoka, parempi mieli. Pätee ainakin minuun, kiitos Atrialle viisaudesta. Ainakin osa cateringeistä kyllä järjestää menumaisteluita, mutta näitä ei pidetä joka viikonloppu. Tarjous pitää siis hyväksyä etukäteen ja maistelussa tarkennetaan vain valintoja.

Näin ollen menimme törkeästi siitä mistä aita oli matalin, jos nyt ei aivan romahtanut. Pyysimme tarjouksen samalta catering-yrittäjältä, joka loihti pitopöydän samalle juhlapaikalle Ensun häihin. Delicatessenille tilamme on näin ollen tuttu ja me pystymme luottamaan ruuan olevan herkullista. Lisäksi tiedämme maistelutilaisuuden olevan tulossa.

Saimmekin vastauksen pikapuoliin ja totesimme tarjouksen olevan odottamissamme hinnoissa esimerkkimenuvaihtoehtojen pyöriessä 40 €/hlö molemmin puolin. Tämän lisäksi kuluja tulee tietysti vielä muun muassa henkilökunnasta, astiavuokrasta ja matkakorvauksista. Kyllä kokonaissumma pistää punttia tutisemaan, mutta lohduttaudutaan sillä, että tämä on juhlien isoin yksittäinen euroerä. Menumaisteluun pääsee keväällä, jolloin voimme vielä tehdä lopulliset valinnat buffetkokonaisuuteen. Lisäksi asiakaspalvelu on ollut supernopeaa ja sähköpostinvaihto sujuvaa. Catering on näin ollen varattu! 

*Tuuletus!*