Syynäyksessä: Morsian

Kaikki kuvat: Kallioniemi Photography

Kun noita potrettikuvia tuli tuohon edelliseen postaukseen suollettua, ajattelin tähän väliin pistää syynäten oman ulkomuotoni. Johon olen siis oikein tyytyväinen.

Hääpuku
Mun häämekko oli Hyvinkään Happy Roadista kertaalleen käytettynä ostettu Maggie Sotteron olkaimeton ja kapealinjainen puku, jossa oli shampanjan/nuden värisen aluskankaan päällä täyspitsinen kerros. (Noiden kahden kerroksen välistä pelastettiin päivän aikana muuten yksi ampiainen ja kaksi heinäsirkkaa.) Mekko ei varsinaisesti osunut kovin moneen mun alkuperäisistä kriteereistä, mutta oli ensimmäinen joka tuntui selkeästi omalta. The Dressillä sitä muokattiin vielä vähän istuvammaksi ja aavistuksen merenneitomaisemmaksi. Olosuhteiden pakosta yhtenä kriteerinä kuitenkin oli, että mun on pystyttävä käyttämään puuceetä eli helman on noustava pepun yli. En tiedä mitä kahdessa viikossa voi ehtiä tapahtumaan, mutta mun mielestä viimeisessä sovituksessa täydellisesti istunut mekko ei aivan ollut sitä enää hääpäivänä. Vähän jäi lopulta mietityttämään myös, että olisin ehkä sittenkin halunnut jotain enemmän ja pienen twistin jotain erityisempää. Hääpäivänä en tällaisia kuitenkaan miettinyt, tunsin itseni kauniiksi ja Henkka piti mekosta, joten mitäköhän tässä nyt on enää vatvomista.

Hiukset ja meikki
Kampauksen mulle teki parturi-kampaamo Vilon Mervi. Ja huippuhan siitä tuli, vaikka tavallista yritettiin! Nutturakampaus oli eloisa ja rento lipsahtamatta kuitenkaan täysin kurittoman bohon puolelle. Olen ihan superonnellinen siitä miten mun siilipuoli saatiin sulautumaan muuten niin kovin romanttiseen kampaukseen. En halunnut korostaa sitä erityisesti, mutten kuitenkaan häpeilevästi peittääkään. Nyt se antoi kivasti särmää ja kun hiuskukat vielä laitettiin tarkoituksella siilin puolelle, olivat ne ihan täydellinen kombo. Ja kukkiin en muuten voisi olla tyytyväisempi! En antanut hiuskukista mitään suurempaa ohjeistusta ja päärooliin oli itse asiassa tarkoitettu oranssinpunertava ruusu (tai neilikka, en muista). En kuitenkaan pitänyt väristä yhtään ja tehtiin hääaamuna onnistunut improvisointi. Tuo keltainen on ihanan raikas! Mun superupean meikin puolestaan toteutti Kirsi Ryhänen. Se ei ehkä ollut niin luonnollinen kuin alunperin suunnittelin, mutta ihan täydellisesti silmiä korostava ja silti pehmeä. Kun näin itseni ensikertaa peilistä täydellä meikillä, kampauksella ja hunnulla, oli mun pakko ruveta äkkiä touhuamaan jotain sijaistekemistä, ettei hääpäivätodellisuus iske kyynelkanaviin. Pienen ihmeen lailla meikki pysyi myös mukisematta freesinä koko illan meidän överihelteistä huolimatta.

Huntu
Kun huntu laitettiin mulla hääaamuna hiusten ja meikin jälkeen paikoilleen, en halunnut enää ottaa sitä pois. Vitsi kun se kruunasikin kokonaisuuden! Olin alunperin ajatellut, ettei se tule oikein sopimaan kampaukseen ja oli tarkoitus luopua siitä pikapikaa parin ensimmäisen potretin jälkeen. Lopulta pidin huntua kuitenkin vielä juhlapaikalle saavuttaessa sekä onnitteluissa ja vasta sisälle siirryttäessä Ensu-kaaso nyppäisi sen irti. Mervi oli aluksi vähän huolissaan, kun kerroin mun kaksikerroksisesta 2,5 m hunnusta (hiuskukkien lisäksi), mutta huntu oli todella kevyt eikä painanut kampausta lainkaan. Mitä nyt takertui vähän kaikkialle.



Korut
Turinoin jo etukäteen koruasioista, mutta lykkäsin lopullisten päätösten tekemistä hääaamuun. Täydessä tällingissähän sitä vasta näkee mitkä sopivat kokonaisuuteen. Mummilta lainattujen kahtien korvisten suhteen valinta oli heti puvun päälle saatuani helppo: roikkuvat korvakorut sopivat olkaimettoman mekon kanssa ihan täydellisesti. Tämän jälkeen ajattelin, että kaulakoru saa jäädä pois, mutta kaasojen kannustamana kokeilin kuitenkin ja sehän sopikin oikein kauniisti. Oikeassa kädessä mulla oli sitten isän äidin vanha sormus.

Kengät
Olin loppuillasta varsin onnellinen, että oli matalat. Kaikki korkoihin joskus sortuneet varmaan tietää sen fiiliksen, kun ei oikein tekisi mieli nousta tai ainakaan liikkua, kun ne upeat kengät ei tunnu ihan yhtä kivalta kuin näyttävät. Kyllähän minäkin tämä tiedän, mutta olisin silti varmaan kiduttanut itseäni koroilla, jos se vain olisi ollut mahdollista. Että kiitos pukuni lyhykäiselle entiselle morsiamelle! Mullakin oli kyllä kumisaappaat metsäosuudelle mukana, mutta lopulta kuljin senkin pätkän hääkengissä. Bändin viimeisen setin aikoihin havahduin muutamaan sivuhiertymään ja päätin tanssia loppuillan paljain varpain. Nakkasin kengät nurkkaan ja leväytin hämmästyksekseni samalla puolimetsää tanssilattialle. Muutama salamatkustava sammaltuppo ja neulanen oli iloisesti juhlinut kanssani koko päivän.

Hääaamu

Hääaamu valkeni aurinkoisena ja aikaisin. Tiedän, koska olin hereillä. Kummallisesti yöllä ei tuntunut juuri jännittävän ja iltakuplivat olivat saanut ylikierroksisen mielenkin rauhoittumaan, mutta uni ei vain tullut. Näinpä olin virkkuna loikkaamassa sängystä herätyksen ensimmäisellä sulosoinnulla ja rapistelemassa auki kasisatasta buranaa. Koska kun ainakaan neljään vuoteen ei ole ollut kunnon flunssaa, niin mikä olisikaan sellaiselle hääpäivää parempi ilmaantumisajankohta.

Kun kaasotkin kampesivat pystyyn ja hampaat saatiin jynssättyä, suuntasimme aamupalalle, jonka Villa Taikan huippu henkilökunta oli kattanut meille tavallista aikaisemmin. Kampaajamme kurvasi kuitenkin pihaan samalla hetkellä, joten kokosin itselleni aamiaistarjottimen kutrien kiharruksen lomassa nautittavaksi. Ihanat kaasot huolehtivat eteeni vielä kiireessä unohtuneen appelsiinimehun.

Koekampauksen jäljiltä sävelet olivat varsin selkeät ja Mervi taiteili suortuvani juuri oikeille paikoilleen. Siilipuolikin saatiin sulautumaan kokonaisuuteen ja yhdessä hiuskukkien kanssa se oli melkeinpä lemppariprofiilini! Kuotaloni valmistui hyvissä ajoin, joten ehdin hieman vetää happea ennen meikkaajan saapumista ja katsella, kun kaasojen hiuksiin ryhdyttiin taivuttelemaan rentoa lainetta ja lettiä seppeleiden seuraksi.

Koemeikissä emme olleet oikein löytäneet yhteistä säveltä, mutta meikkijännitys osoittautui turhaksi. Kirsi taikoi mulle ihan täydellisen morsiusmeikin, joka korosti upeasti silmiä. Alkuperäinen ajatukseni oli luonnollisempi, mutta peiliin katsoessani olin äärimmäisen onnellinen. Ehostus oli selvästi juhlava, mutta kuitenkin pehmeä ja minun näköiseni.

Ajoituksemme meni varsin nappiin, sillä kaunistautumisen jälkeen oli juuri sopivasti aikaa ujuttaa meidät kaikki kolme mekkoihimme. Puku etumuksesta paikalleen, kiskominen, kiristys ja virkkuukoukku. En tiedä mitä kahdessa viikossa oli voinut tapahtua, mutta peiliin katsoessani hääpukuni ei minusta istunut takamuksen kohdalta samoin kuin viimeisessä sovituksessa. Siinä hetkessä asialle ei kuitenkaan ollut enää mitään tehtävissä, joten harmitteluunkaan ei auttanut jämähtää. Ovesta ulos ja kesän kuumimpaan porotukseen.

Villan pihalla keräsin kovasti onnitteluja ja ihastelua niin henkilökunnan kuin toisten vieraidenkin taholta. Harvemmin sitä kohtaa niin monta vierasta kasvoa, jotka puhkeavat hymyyn sinut nähdessään. Tuntui aika kivalta. Aamun hauskimman kohtaamisen tarjosi kuitenkin mikään-ei-ole-hyvin-varsinkaan-vanhemmat -esiteini-ikäinen poika, joka eksyi viereeni katse tiukasti puhelimessa ja siitä äkillisesti havahtuen lipsautti aidon spontaanisti: ”Oho, vau.”

Koemeikin kommunikaatio-ongelmat

Mä en arjessa juuri meikkaa. Juhliin kyllä, mutta vaihtelevalla menestyksellä. Tällä pläntillä olenkin aika vieraalla maaperällä ja eilen koemeikkiin suunnistaessani yksi huolenaiheeni oli osaisinko kommunikoida toiveitani oikein Pinterest-kuvista huolimatta. Eikä huoli ollut täysin turha.

Haluan tunnistaa itseni peilistä myös hääpäivänä, joten lähtökohtana oli varsin luonnollinen ja raikas meikki. Meikkipohja sai olla kevyt ja läpikuultava (ikuisesta teini-iästäni huolimatta), sillä halusin välttää maskiefektin. Tämä onnistuikin koemeikissä varsin passelisti ja myös varjostukset pidettiin maltillisina. Silmämeikin suhteen yhteisen sävelen löytäminen oli kuitenkin vähän haastavampaa. Olin Pinterestistä poiminut nämä kaksi kuvaa, joissa silmät korostuivat minusta somasti, mutta luonnollisesti. Siinä missä minä kiinnitin kuvissa enemmän huomiota yleisvaikutelman keveyteen ja tyyliin, meikkaaja poimi näiden hieman punertavat sävyt. Oikeaa luomivärin sävyä iteroitiin vähän jo meikkiä tehtäessä, mutta lopputulos oli minusta silti punainen, kun oma epämääräinen toiveeni oli “kultaruskea” osaamatta kuitenkaan osoittaa paleteista mitä hain. Tässä kohden olin kuitenkin sitkeän vaikea asiakas ja ratkaisu löytyi lopuksi varjostuspaletista. Sovimme, että hääaamuna lähdetään etenemään niillä.

Minulla on luonnostaan pitkät, joskin tönkkösuorat ripset enkä kaipaa niihin pidennyksiä. Koska toiveissani oli kuitenkin silmiä korostava meikki ehdotti meikkaajani irtotupsuja. Sellaisetkin ovat minulla täysin uusi aluevaltaus ja olinkin eri pituuksien ja tuuheuksien edessä varsin neuvoton. Lopulta testasimme kaikkein maltillisempia tupsuja toiseen ulkonurkkaan ja ne toimivat kyllä ihan näppärästi. Meikkaajani ei mielellään laittaisi vajaata riviä, mutta itse haluan vain pari hassua silmien ulkonurkkiin. Koemeikissä jätimme alaripset ilman väriä, mutta kotona testasin omin lupineni toiseen silmään ja saatan ehkä sittenkin haluta ripsivärit myös niihin. Olen vähän hankala.

Huulipunanetsintäongelma jäi sitten kotitehtäväksi. Käytän normaalisti vähän kylmempää ja tummempaa sävyä, mutta häämeikkiin tahtoisin myös huuliin aavistuksen vaaleamman värin. Voisi myös kuvitella, että “kultaruskea” riitelisi kylmän kanssa, mutta tämä koemeikin valinta tuntuu taas liian oranssilta. Kun tähän vielä lisätään oman pigmentin tuoma twisti purkkeja vertailtaessa, en odota tätä ostosreissua erityisen innokkaasti.

Yleishabitukselta olin koemeikkiin tyytyväinen ja jonkinlaiseksi kehuksi voitanee tulkita myös Henkan kommentti “Ihan hyvä, kyllähän sut vielä tunnistaa”. En väitä, ettei silmämeikin värisävytys jännittäisi, mutta ollaan kuitenkin hivuttautumassa neutraalimpaan suuntaan, joten uskaltanemme rajata täyskatastrofit tulevaisuusnäkymien ulkopuolelle.

Kampaaja, meikkaaja ja ensimmäinen peruutus

Minulla on utopistisen eteerinen unelma rennosta hääaamusta kaasojen kanssa. Hyvä aamupala, vähän skumppaa, aurinko paistaa meidän sviitin ikkunasta ja satakieli käy lurauttamassa aarian. Ihan näin se ei kuitenkaan taida mennä. Vaikka olisimmekin muistaneet hoitaa jokaisen niistä sadasta ja yhdestä pikkujutusta, stressaan kuitenkin, koska en voi itse olla juhlapaikalla käskyttämässä auttamassa viimeisten järjestelyjen kanssa.

Mutta äiti on opettanut, että mitään ei saa, jos ei yritä!

Hääaamufantasiani kannalta oleellinen osanen olisi saada kampaaja ja meikkaaja tulemaan paikan päälle meidän hotellille. Kampaukset haluan meille kaikille kolmelle ja siihen päälle itselleni meikin. Minulla oli jo lähtökuopissa sellainen aavistus, ettei tästä metsästyksestä tule helppo. Olinkin henkisesti vähän prepannut itseäni, ettei järjestely välttämättä onnistu ja haaveeseeni rennon kiireettömästä valmistautumisaamusta tulee säröjä.

Toisen etsintäkriteerin kanssa en kuitenkaan ollut valmis kompromisseihin: haluan koevedokset sekä kampauksesta että meikistä. Kampauksen suhteen minulla on suht vakaa luotto ammattilaisiin, mutta huomattavasti heiveröisempi omaan näkemykseeni. Uskon kampaajan kyllä saavan kutrini kuriin, mutta voi käydä niin, ettei Pinterest-kampaukseni istukaan omaan päähän. Haluan siis päästä testaamaan ajatuksiani todellisuudessa. Meikkaajan kohdalla puolestaan tahdon varmistua siitä, että normaalia laadukkaammasta ja perusteellisemmasta ehostuksesta huolimatta tunnistan itseni peilistä.

Meidän majapaikkaa lähin yhtään suurempi asutuskeskittymä on Lohja, joten ryhdyin soittelemaan läpi paikallisia kampaamoja, jotka tarjoavat myös meikkauspalveluja. Olisihan se nyt kätevää, jos kaksi kärpästä saisi yhdellä tilauksella. Lohjalta ei kuitenkaan tuntunut löytyvän kampauksentekijää kotikäynnille, joten huokaisten vaihdoin googlehaun avainsanaksi Helsingin. Muutaman iterointikierroksen jälkeen löysikin meidän päille tekijän ja hintaneuvottelujen jälkeen sovimme varauksen tehdyksi. Hypin huojennuksesta. Jee!

Kunnes parin viikon päästä palasimme asiaan, ja kampaaja omien tarkastusarvioidensa jälkeen totesi matkan sittenkin liian pitkäksi. Tässä kohden stressitasot ottivat jälleen huippulukemia, sillä budjettiin sopivat, liikkuvat kampaajat olivat jo edellisellä hakuyrityksellä olleet harvassa ja varattuja. Kääk! Monituisten turhauttavan lyhyiden puheluiden jälkeen löysin suureksi helpotuksekseni itseni juttelemasta virkkalalaisen Vilo -parturikampaamon Mervin kanssa, joka lupasi pyyhältää paikalle pelastamaan hääaamun. Olen aika valtaisan helpottunut.

Kampaajan löydyttyä (ensimmäisen kerran) lähdin soittokierrokselle Lohjan suuntaan kohteena tällä kertaa pelkkä meikkaaja. Heti ensimmäinen vaihtoehto tärppäsi ja meikkini tekee Kirsi Ryhänen. Alustavasti on Mervin kanssa sovittu aloitusajaksi klo 8 ja Kirsin klo 10, mutta luulisin, ettei tällä kuotalolla kampauksen kyhäämiseen mene aivan kahta tuntia. Näillä arvioilla olisimme pukeutumista vaille valmiit siinä klo 12-13, minkä harhaisesti kuvittelen olevan ihan passeli.

Tänään tuli lunta! Ollapa Kolin talvisessa ihmemaassa.