Heitot ja iltaohjelma

Bändin ensimmäisen setin vaiettua vedettiin viimeiset viralliset ohjelmanumerot. Nykyisin tuppaa olemaan tapana viskoa erillinen heittokimppu, jolloin sen oikean morsiuskimpun voi viedä kotiin ja kuivattaa. Hömppää, sanon minä. Kipusin siis navetan vintille vievälle rampille se ihka-aito kukkapuska kourassani naimattomien naisten teroitellessa korkojaan alapuolella. Kimppu lensi komeassa kaaressa takariviin ja miesten joukosta kuului raskas huokaus. Tulevalle sulhaselle tarjottiin sympatiakalja.

Kuvista kiitos Kallioniemi Photogrpahy

Mulla ei ollut sukkanauhaa jalassa koko päivää, vaan kävin kaason ystävällisellä avustuksella hivuttamassa sen paikoilleen ennen kimpunheittoa. Jos nauha olisi ollut omalla vastuullani, ei se mitä todennäköisimmin olisi löytänyt tietään juhlapaikalle asti. Kiitos siis jälleen kaasoille! Merenneitomallisessa mekossa kolmenkympin helteessä oli pieni saavutus, että saimme nyittyä nauhan edes sen verran polven yläpuolelle, että sen voi hyvällä omallatunnolla sanoa olleen reiden ympärillä. Enpä kyllä tiedä miten Henkka olisi saanut sen yhtään korkeammalta ongittuakaan.

Siinä missä kimppu lentää yleensä pitkälle, on eturivi otollinen sijoittuminen sukkanauhakisassa. Henkka halusi nyt ilmeisesti rikkoa kaavan ja mun nauha liitikin miesjoukon päiden yli. Aviomieheni on aikanaan kunnostautunut itse tässä kisassa ja mun sukkanauhan jälkeen Henkka viskasikin kierrätysmielessä perään vielä seitsemän lohdutuspalkintoa.

Bändin ensimmäisen setin loppupuolella hääcrew kiritti vieraita viimeisten salatehtävien suorituksessa ja purkki tyhjeni lopulta kokonaan. Heittojen jälkeen bestmanit arpoivat tehtyjen tehtävien purkista onnekkaan voittajalappusen. Paitsi, ettei siinä ollut nimeä. Kiivaista lapunlunastusyrityksistä huolimatta siirryttiin uudelle arpakierrokselle ja voittaja pokkasi itselleen lahjakortti, joka “oikeutti yhteen (1) hääparin tarjoamaan lounaaseen tai illalliseen, joka nautittiin hääparin seurassa.” Sukkanauhavisassa oli puolestaan tullut kaksi neljä oikein -tulosta, joiden väliltä kiista ratkottiin kivi-paperi-saksilla ja palkintona oli perinteinen skumppapullo.

Näiden voittoisten ohjemanumeroiden jälkeen bändi aloitti toisen settinsä ja sen aikana paikalle saapuivat myös iltapalapizzat. Olimme tilanneet kolmea eri vaihtoehtoa 5 kappaletta kutakin eli yhteensä 15 pizzaa. Saapuessaan tilaus näytti valtaisalta, mutta niin se vain katosi juhlakansan syövereihin. Bändin kolmas ja viimeinen veto hiljeni puolenyön paremmalla puolella, minkä jälkeen tuoreen avioparin oli aika suunnata kohti hääyöhotellia. Auton takapenkillä oli vaikeuksia käsittää, että meidän hääpäivä oli nyt ohi.

Häävalssi ja megalomaaninen bändisuositus

Haluttiin häävalssista sillä tavoin aito ja intiimi, ettei harjoiteltu koreografioita tai sovittu edes pyörähdyksiä. Se olisi hetki meille, ei esitys. Mitä nyt kaikki katsoo. Henkkahan osaa tosiaan tanssia, mutta minä näin heikompana lenkkinä ehdotin, että jos vähän kuitenkin treenattaisiin valssausta etukäteen, kun biisikään ei ole aivan etanatahtinen. Henkka myöntyi, ja noilla puheilla unohdimme koko asian.

Havahduin tähän faktaan suurinpiirtein siinä kohden, kun lähestyimme tanssilattiaa. Ihan hirveästi ei ollut enää tehtävissä, joten lohdutin vain itseäni, että kunhan laahusnappi pitää, niin tuskin tästä katastrofia saadaan aikaiseksi. Nappi piti ja ne 3 minuuttia 40 sekuntia olivat yhdet upeimmista koko päivänä. Tai oikeastaan ikinä. Päivään oli sulloutunut niin monta onnellista hetkeä, jotka kutoivat musiikin kanssa meidät kultaiseen kuplaan ihan kahdestaan.

Menipäs runolliseksi.

Meillä häävalssin etsintä oli pitkällinen operaatio, mutta kyllä kannatti tuskastella, sillä Sari Kaasisen ja Liisa Akimofin Niin korkea oli taivas oli lopulta kaikki mitä haettiin ja vähän kaupanpäällistä.

Toisena valssina huojuttiin kestosuosikki Vanhojapoikia viiksekkäitä, jonka jälkeen taisi tulla vielä jokunen valssi ja tanssikappale. Bändin ensimmäinen setti olikin varattu perinteikkäämmälle tanssahtelulle ja kaksi jälkimmäistä sitten kunnon joraukselle.

Ja niin se bändi! Ei oltaisi parempaa voitu napata! Amiraali Ahtio ja lemmenairueen esiintyminen täytti mahtavuudessaan nimen asettamat saappaat ja heitä kehuttiin meille lukuisien vieraiden suulla, osan jopa useampaan otteeseen. Tanssilattialla riitti veivaajia aina viimeisimpiin vingutuksiin asti, ja itsekin hytkyin ja hypin siihen malliin, ettei flunssasta ollut merkkiäkään. Kengät potkaisin pois jaloista varmaan joskus vähän ennen puolta yötä.

Voimme siis täysistä sydämistämme, ja muistakin sisäelimistä, suositella Amiraalia kaikkiin mahdollisiin tilaisuuksiin. Kommunikaatio pelitti jämptisti, tarjous oli kilpailukykyinen ja bileet läpi katosta. Elämää suurempi kiitos koko miehitykselle!

Kuvat: Kallioniemi Photography

Yllätysohjelmaa kahvin kera

Muistatteko, kun salatehtävien kohdalla mainostin, kuinka huikaisevia voi tapahtua, jos oikea tehtävä osuu oikealle henkilölle? Meidän kakkukahveilla nimittäin kävi näin.

Kahvittelun alkuun oli sovittu pieni teekkariohjelma yhden opiskelijakulttuurin parissa erityisesti ansioituneen ystäväni kanssa. Otaniemen teekkareiden on tapana solmia teekkarilakkinsa tupsun naruun solmu naimisiinmenon merkiksi¹. Perinteisesti solmimisen toimittaa vanhin paikalla oleva teekkari, joka meidän juhlissa oli oma äitini. Tällä alustuksella yllättynyt äiti kutsuttiin solmimishommiin ja kostoksi tuo piti huolen, että pääsin sovittamaan solmittua lakkia heti tuoreeltaan - leukanaruineen kaikkineen.

Lakin siirryttyä syrjään puheenvuoron varasti kuitenkin yllättäen toinen teekkarikaveri. Tämän tapauksen ei tosin tarvinnut kuin nousta ylös, niin jo arvasin Vedä juomalaulu -tehtävän löytäneen oikeaan osoitteeseen. Näin saimme kuulla matemaatikolle ominaisesti Liten visa om Gram-Schmidts metod ja minä pääsin seuraava aamuna selittämään Henkalle mitä tarkoittaa ortonormeeraus. Olen ihan tyytyväinen, ettei tuo kyseinen tai kukaan muukaan matemaatikko ollut kuulemassa mun selontekoa.

Mutta yllätykset eivät suinkaan loppuneet tähän! Sulosoinnut olivat hädin tuskin hiljenneet, kun huomiota oli rykimässä Henkan opiskelukaveri. Kasvatustieteilijöiden kunniaa puolustaen hän veti meille todellisen alakouluopettajan taukojumpan Henkka-aiheisen lorun siivittämänä. Esitys oli niin vakuuttava nokitus teekkareille, että vain minä tunnistin Vedä taukojumppa -salatehtävän.

Kahvitteluohjelma ei kuitenkaan jäänyt tähän, joskin siirryttiin takaisin etukäteen suunnitellun puolelle. Vuorossa olivat kaasojen ja bestmanien puheet, jotka Ensu avasi. Täytyy tunnustaa, että muistan kaasoni sanoista vain alun ja sen, että skarppasin itseäni välttääkseni kyynelehtimisen. Henkan bestmanit vetivät yhteisen puheen, johon kuului rekvisiittana myös polttareissa askarrellun leirilipun esittely.

Kaikki kuvat: Kallioniemi Photography

Kaikki tämä kakun kylkiäisenä tullut ohjelma osoitti, ettei se ole aivan potaskaa, että vieraat tekevät juhlan. Ja siksi meidän häät olivat niin parhaat.

¹Solmukulttuuri vaihtelee yliopistottain ja esimerkiksi Oulussa on ihan oma menonsa.

Kakku, polkeminen ja donitsit

Heti alkuun vinkki kaikille, joiden häät ovat vielä edessä: kakunleikkuussa polkaisun voittaa se, joka tajuaa tuulettaa ensin. Ihan sama mitä siellä pöydän alla oikeasti tapahtuu, ei sinne kukaan näe. Ei sillä, että olisin katkera tai mitään.

Meidän kakuksi valittiin sitruuna-mansikka-mustikkainen kerrosrakennelma suklaisella pohjalla. Eikä ollut yhtään hullumpaa, vaikken varsinaisena leivosihmisenä itseäni pidäkään! Koristelun vaatimattomuudesta olen sen sijaan hieman nyreissäni. Toivomiamme marjoja ja vihreää oli ripoteltu mukaan kyllä, mutta asettelulta olisin ainakin leipomon Istagramin perusteella toivonut aika paljon enemmän. Myös palaverissa manitut suklaavalumat olivat jääneet matkasta. Onneksi upea kakunkoristeemme kuitenkin varasti huomion ja maku oli kohdillaan. Kakun alustana meillä oli vanhasta pöllistä leikattu kiekko, jonka Henkka hioi tasaisen siistiksi. Alusta oli aika viime hetken veto, mutta varsin mainio sellainen: kakku pääsi paremmin oikeuksiinsa, kun se pönötti pienellä korokkeella irti valkoisesta lakanastapöytäliinasta.

Niin ja sitten oli se polkaisu, mutta jätetään se omaan arvoonsa. Kumosin muuten sen meidän palasen vielä kyljelleen kakkulautaselle, mikä kuuleman tuo huonoa onnea. Että hyvin lähti tämä liitto.

Sokeriähkyn takaamiseksi meillä oli kakun kylkiäisenä seinällinen donitseja. Tai tarkemmin ottaen ehkä taulullinen. Tässäkään esillepano ei toteutunut aivan nipottavan morsiamen vision mukaan, kun rinkulat aseteltiin mauttain järjestykseen iloisen sikinsokisuuden sijaan. Vieraita tämä ei kuitenkaan karkottanut, sillä taulu tyhjeni varsin sutjakkaasti. Meidän kokemuksella pieni lisäimelä ei siis ollut pahitteeksi, vaikka etukäteen mietitytti uppoaako aikuisiin kakun lisäksi muuta makeaa. Kyllä upposi.

Kaikki kuvat: Kallioniemi Photography

Vähemmän tylsä vieraskirja

Vieraskirja aiheutti etukäteen pientä ahdistusta. Pinterestiä plärätessä löytyi kyllä kaikki Huojuvat Tornit ja sormenjälkipuut, mutta mikään ei sytyttänyt suurta tunteen paloa. Lopulta annoin itselleni luvan ylittää tässä se aidoista matalin ja valittiin turhia konstailematta vieraskirja. Siis kirja. Ja jälkiviisaana olen äärimmäisen tyytyväinen!

Vieraskirja oli häissä esillä puuhapöydällä yhdessä salatehtävien, sukkanauhavisan ja mun polttarikirjan kanssa. Pöytä oli muuten tarkoituksellisesti asemoitu siten, ettei sitä voinut olla huomaamatta. Tässä ilmainen vinkki juhlatilan sisustukseen: aina voi luottaa, että baarin porukka löytää parinkin kulman taa, mutta muu aktiviteetti kannattaa sijoittaa niin, että siihen käytännössä kompastuu.

Olin rajannut kirjan sivuille valmiiksi valokuvan kokoisia suunnikkaita, joiden väliin vieraat rustasivat puumerkkejään. Salatehtävät toivat tähän oman twistinsä, sillä lehtisiltä löytyy niin piirrustuksia kuin salanimellä jätettyjä tervehdyksiä. Pirteän värikkään lopputuloksen takasi stabilovalikoima.

Kuva: Kallioniemi Photography

Valokuvapaikat mun on tarkoitus täyttää rinnakkaisaktiviteettinä olleen kuvakulmauksen otoksilla. Niillä samoilla, joita lähti matkaan kiitoskorttien kylkiäisenä. Valokuvakulmaus oli myös aika hitti, sillä jalustalla seisseen järkkärin sisuksiin oli tallentunut yli 300 poseerausta! Meidän toinen avioiltamme kuluikin näiden kuvien edessä käkättäen. Ainut vain, että me kokonaan unohdettiin käydä itse kuvassa! Musta on muutama otos erinäisiin porukoihin mukaan vedettynä, mutta sulhasen paikallaolosta ei jäänyt tässä muodossa lainkaan todisteita. Vähän harmittaa, koska vieraskirjan ensimmäinen sivu oli varattu nimen omaan meidän kuvakulmauksen yhteisposeeraukselle... Nyt jouduin lätkäisemään korvaavaksi otokseksi meidän istumäjärjestysselfien.

Tämä kuitenkin inspriroi mua siirtämään loputkin istumäjärjestysikkunaa koristaneet kuvat vieraskirjan sivuille asianosaisen tervehdyksen viereen. Näiden lisäksi liimailin mukaan suoritettuja salatehtävälappusia ja takakannen sisäpuolelle kiinnitin vielä muovitaskullisen onnittelukortteja. Näin kaikki vierailta tulleet häämuistelot löytyvät kätevästi yksistä kansista! Ja tadaa: puhkikuluneen perinteisestä vieraskirjasta kuoriutui hersyvän hauska nidelmä. Oon aika ylpeä.

Salatehtävät - kannatti!

Salatehtävät oli aivan lyömätön ohjelmanumero.

Vaikka idea oli kutkuttava, olin alkuun varsin skeptinen. Että ei kai sitä jäyhät suomalaiset moiseen humpuukiin lähde. Vaikka meidän vieraathan oli pääosin yllytysalttiita kavereita. Ajatus hautui, juttelin vähän Henkalle ja lopulta koin inspiraatioryöpsähdyksen myrjardin mutkan takaa löytyneestä Not so damn mainstream -blogista.

Meidän toteutusvariaatiossa kaikki salatehtävälappuset löytyi pöydältä purkista ja niitä sai käydä nostamassa omaan tahtiin. Jos tehtävä tuntui turhan ylivoimaiselta, sai sen vaihtaa (tekemätön tehtävä palautettiin uusien salatehtävien purkkiin). Onnistuneen suoriutumisen jälkeen lappuun kirjoitettiin oma nimi ja se palautettiin suoritettujen tehtävien purnukkaan. Jos jotakuta kiinnostaa tarkempi purkkien vieressä ollut ohjeistus, voi sitä yrittää tihrustaa tuosta hääkirppikselle menneestä myyntikuvasta. Salatehtävien voittaja arvottiin sitten suoritettujen lappujen purkista, joten yhdelläkin tehtävällä oli mahdollisuus voittoon, mutta useampi toki edesauttoi onnettaren suosiota.

Google auttaa hyvin alkuun salatehtävien keksimisen kanssa ja keräsin itse useammasta listasta mielestäni hauskimpia ja toteutuskelpoisimpia. Asetin myös jonkinmoisen nolousrajan, sillä jäynäfilosofiaa mukaillen oli tehtävien tarkoitus olla hauskoja sen kaikista osapuolista. Valmiista listoista napsin sellaisia haasteita kuin

• Ole viimeinen, joka taputtaa.
• Kysy vieruskaverilta mikä on hänen lempipokemoninsa.
• Haasta bestman kädenvääntöön.
• Kehu jonkun tanssitaitoja kehityskelpoisiksi.
• Kättele kaasoa 5 sekunnin aja sanomatta mitään. Muista hymyillä!
• Esittele itsesi kolmesti samalla, sinulle ennestään tuntemattomalle henkilölle.
• Kehu miespuolisen henkilön kainaloita upeiksi.
• Kysy vierustoverilta haluaako hän vaihtaa paikkaa kanssasi. Kieltäydy, jos saat myöntävän vastauksen.
• Saa kaaso juoksemaan.
• Kilistä lasiasi ja kerro vasta harjoittelevasi.
• Jos sinulla ei ole kravattia, hanki sellainen. Jos sinulla on kravatti, suostuttele joku vaihtamaan kanssasi kravattia.

Näiden lisäksi kehittelin tehtäviä myös omasta päästä. Halusin valikoimaan eri tasoisia haasteita, jotta ne kannustaisivat ottamaan seuraavankin lapun. Osassa tehtävän vaikeusaste myös riippui vahvasti siitä kuka sen purkista onki.

• Tarjoa vieruskaverille lasi vettä.
• Silitä partaa.
• Valssaa viinilasisi kanssa.
• Saa joku kirjoittamaan vieraskirjaan.
• Haasta sinulle ennestään tuntematon vieras pelaamaan kanssasi kivi-paperi-sakset siitä, kumpi hakee teille lisää juomaa.
• Aseta lautasliina ruokalapuksi.
• Kehu toiselle vieraalle juhlavaatetustasi.
• Laula ääneen (niin, että joku kuulee).
• Kerro sinulle ennestään tuntemattomalle vieraalle missä olit, kun Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa vuosina -95, -11 ja -19.

Osa tehtävistä sai inspiraationsa meidän häistä ja muusta ohjelmasta tai vieraskaartista itsestään.

• Kerää pöytänumerot ja aloita peli mölkkyä (loput pelivälineet löydät ulko-oven takaa).
• Kysy morsiamen veljeltä onko hän näytellyt Salatuissa Elämissä.
• Kysy toiselta häävieraalta mihin Tylypahkan tupaan hän kuuluu.
• Kerro toiselle vieraalle olevasi kateellinen hänen tyynystään.
• Varasta oma kuvasi istumajärjestysikkunasta ja teippaa se vieraskirjaan tervehdyksesi viereen.
• Kerro toiselle vieraalle syöneesi viisi donitsia.
• Kehu kaljulle vieraalle hänen kampaustaan.
• Kerro toiselle vieraalle, ettet olekaan aiemmin käyttänyt puuceetä.
• Haasta joku tyynysotaan.
• Kerro miespuoliselle vieraalle mikä sukkanauhavisan sukkanauhoista sopisi hänelle parhaiten.

Useampienkin tehtävien vähemmän salaisena tarkoituksena oli pakottaa toisilleen tuntemattomat vieraat sosialisoimaan. Tähän äärimmäisen käteviä olivat valokuviin liittyvät tehtävät ja olemmekin ihastelleet mitä odottamattomampia ryhmäkuvia niin meille lähetetyissä selfieissä, valokuvausnurkan tuotoksissa kuin ihan Samin ottamissa otoksissakin.

• Kokoa ryhmä (min. 3 henkilöä), jossa on vähintään yksi sinulle ennestään tuntematon vieras ja pyydä valokuvaajaa ottamaan teistä ryhmäkuva.
• Ota valokuvausnurkassa kaverikuva sinulle ennestään tuntemattoman vieraan kanssa.
• Ota selfie kaason kanssa ja lähetä se morsiamelle (puh. numero).
• Ota selfie bestmanin kanssa ja lähetä se sulhaselle (puh. numero).
• Photobombaa.

Kaiken kaikkiaan salatehtäviä oli ehkä seitsemisenkymmentä meidän vajaalle 50 vieraalle, joskin joitain tehtäviä oli samaa useampi kappale. Ja kaikki meni! Muutamasta lapusta tosin jäi nimi uupumaan, mutta todistetusti ainakin osa näistä suoritettiin. Bongailin salatehtäväsuorituksia pitkin juhlaa ja pohdin muun muassa kumpikohan tuossa on houkutellut kumman pöydän alle tai kukakohan aloitti tuon juomalaulun. Kuultiin muuten myös Nisti ja Nööri! Tarkoitus oli pyytää hääcrewta keksimään osa salatehtävistä, mutta se lipsahti mielestä.

Salatehtävien suola on, kun suorittaja ja tehtävä kolahtavat täydellisesti. Meilläkin vedettiin muutama näyttävä suoritus, jotka sulautuivat menoon niin täydellisesti, ettei niitä olisi improvisoiduiksi uskonut. Panttaan näitä kuitenkin myöhemmäksi, koska tämä teksti venähti jo nyt.

Ensimmäistä fotoa lukuunottamatta kuvat Kallioniemi Photography

Täydellinen tauko

Kuvat: Kallioniemi Photography

Meidän pääruuan ja jälkkärin väliin ajoitettu tauko tosiaan alkoi huomattavissa määrin etuajassa. Tämä ei kuitenkaan hiertänyt kenenkään hanuria, sillä ulkona tarkeni sellaisen keskinkertaisen etelän reissun auringossa ja baarikin aukesi siinä sopivasti. Anniskelun vapautumisen lisäksi vieraat nautiskelivat salatehtävistä, vieraskirjasta ja kuvakulmauksesta. Nämä aktiviteetit ajattelin kuitenkin syynätä ihka omien postauksien tarkkuudella, joten esiteltäköön tässä kohden pelkästään sukkanauhavisa.



Vihjailinkin jo etukäteen jonkinlaisesta Henkan hamstraamiin sukkanauhoihin linkitetystä ohjelmanumerosta, joksi loppupeleissä muotoutui vanhaan taulukehykseen askarreltu tietovisa sukkanauhoineen ja valokuvineen. Tehtävä oli yksinkertaisuudessaan mallia “yhdistä oikein”. Meidän juhlissa oli vähemmän yllättävästi useampikin esillä olleiden sukkanauhojen entinen omistaja, mutta tämä ei kuuleman taannut vastausvarmuutta. Oman rivin sai kirjata vastauslappuselle, jotka kerättiin purnukkaan myöhempää tarkastusta varten.

Yksi tauolle aikataulutettu ohjelmanumero oli ryhmäkuvien otto. Koko hääkansan lisäksi poseerattiin erilaisissa kokoonpanoissa teekkareista lapsuudenystäviin ja perheistä polttaripoppoisiin. Tässä omani kaikessa hilpeydessään.

Happihyppelyn kylkiäisenä parasta vähän roimemmassa tauossa oli vieraiden kanssa jutustelu. Moni manaa jälkikäteen, kun ei ehtinyt seurustella juhlaväen kanssa laisinkaan, mutta meillä ei moista kiirettä onneksi ollut ja voin painokkaasti suositella. Fiilis oli juuri niin letkeä kuin etukäteen toivoimme ja oli veikeää huomata kuinka pihalle muodostui jubailurinkejä aivan sekalaisista kaveriporukoista. Ihan parasta!





Taustalla tapahtui sitten ihan järjestelyteknisiä juttujakin, kun pitopalvelu siivosi pöytiä ja keitti kahvia, bändi roudasi varustustaan tanssilattian kylkeen ja jälkkäritoimitukset x2 viilettivät paikalle. Etukäteen olin hieman ahdistunut tuosta tulevasta trafiikista, mutta tiedättekö, kun mulla ei ole mitään käsitystä missä vaiheessa se kaikki tapahtui. Tämä epäilemättä kertoo huipuista ammattilaisista ja ennen kaikkea timanttisesta hääcrewsta.

Maljannosto ja alkuhöpinät

”Nostetaan malja hääparille!”, käski seremoniamestaribestman eikä tarvinnut toista kertaa kehottaa. Onnitteluhuudahduksia, kilinää ja tervetulleen viileää skumppaa. Ääneen päästyään Tume jatkoi sitten käytännöninfoilla vessojen ja tupakkapaikan sijainneista ja mainosti perään vielä salatehtäviä ja vieraskirjaa.

Meillä ei itsellämme ollut erityistä tarvetta päästä pitämään varsinaisia puheita omissa häissämme, mutta vaatimattomat tervetulotoivotukset halusimme silti lausua. Tume passasikin mikin Henkalle, joka tämän lausunnon toimitti. Samaan syssyyn tuore aviomieheni jatkoi monia askarruttaneella sukunimikysymyksellä: vaikeaa oli, mutta päätös tehtiin. Siinähän kävi nimittäin niin, että Henkka hävisi kivi-paperi-sakset (kivellä) ja pääsi vaihtamaan nimeä. Saatoin tässä kohden aloittaa aplodeerauksen, johon juhlakansa railakkaasti yhtyi.

Meidän häämme eivät olleet suuren suuret ja jokainen vajaasta 50 vieraasta meille spesiaali. Koska läheisiä on kertynyt matkaan elon eri vaiheissa, olimme sopineet pitävämme tehokkaan tiiviin esittelykierroksen. Idealistinen ajatus oli näin myös helpottaa jään murtumista pöydissä, joissa ennestään tuntemattomat löysivät itsensä istumasta vieretysten. Saattoi kierros helpottaa myös joitain tiettyjä salatehtäviä… Osa esittelyistä oli yleismalkaisempia, kuten “teekkaripöytä”, osa pääsi sitten yksinään valokeilaan. Sattumalta emme olleet päivän ainoita sankareita, vaan eräällä Henkan opiskelukaverilla oli synttärit tuona loistavana päivämääränä. Hyvin valitusta päivästä onnittelimme sankaria hänen paikallaan odottaneella karkkipaketilla sekä esittelykierroksen yhteydessä koko poppoolla kajautetulla onnitteluhoilauksella.

Kuvat jälleen Kallioniemi Photography

Meidän jälkeemme äänensä avasi vielä valokuvaajamme Sami, joka esitteli itsensä, ja kehotti kaikkia lähestymään rohkeasti juhlan aikana, jos valokuvauksellisia tarpeita ilmenee. Sami myös vakuutti kuvien tulevan aikanaan vieraidenkin syynättäväksi (kunhan hääpari saa aikaiseksi, köh). Lopuksi pitopalvelu kävi vielä esittelemässä menun ja kertaamassa ruoka-aineasiat ennen kuin me hyökkäsimme joukon etunenässä kohti pitopöytää.

Lehtisateessa juhlapaikalle

Kaikki kuvat: Kallioniemi Photography, kasvosensuuri by me

Potretteja otettiin vihkipaikalta juhlapaikalle vievän reitin varrella, joten kun aika koitti, ei loppu automatka ollut kovin pitkä. Halusimme ehtiä autoinemme navetan välittömään läheisyyteen hieman ennen kello kolmea, jottemme kaartaisi naapuriin vieraiden nenän edestä. Näin Sami ehti myös juhlapaikalle ottamaan muutaman otoksen meitä odottavasta hääkansasta. Kun porukka alkoi olla koossa, seremoniamestarinammekin toiminut Tume-bestman ryhtyi organiseeraamaan vieraita kunniakujaksi ja kaasot tarjoilemaan koivunlehtiä jokaisen kouraan.

Samaan aikaan me varroimme lähtölupaa hääautossa kolmistaan kuskina toimineen toisen bestmanin kanssa. Ja se hetki oli juhlien kurjin. Mun aamuisesta buranasta alkoi olla aikaa 8 tuntia, mutten halunnut ottaa seuraavaa kuin vasta ruokailun yhteydessä. Flunssa tahtoi iskeä päälle: olo oli hutera, ilmastoinnista huolimatta hikinen ja auto tuntui kutistuvan. Odottaessa ei pystynyt keskittymään muuhun kuin kehnoon oloon ja pohtimaan, että mitäköhän tästä tulee. Ilmainen vinkki kaikille: älkää sairastuko hääpäiväksi. Kun sitten lopulta pääsimme liikkeelle, jäi huono olo siihen parkkikselle. Jo kurkistellessani Henkan ohi odottavaa vierasjoukkoa olin yksinomaan onnellinen. Siitä alkoi sitten hulina ja huiske eikä onneksi ollut aikaa keskittyä mihinkään muuhun.

Lehtisateen ja onnitteluhuutojen vastaanottamana tuntui yhtäkkiä oikeasti siltä, että meidän häät alkoi nyt! Ja katsokaa näitä kuvia! Painokas suositus koivunlehtien heittelylle. Henkka sai vielä erityislähetyksen kauluksesta sisään suloisena kostona omista aiemmista kolttosistaan.

Kunniakuja päättyi navetan oville ja siirryimmekin siitä sulavasti onnittelujonoon. Siinä hötäkässä ei tullut mieleenkään, mutta näin jälkikäten on vähän hirvittänyt, että toivottavasti en tartuttanut ihan kovin montaa vierasta… Noin muuten voin kyllä suositella tätä ohjelmanumeroa, vaikka itse olin etukäteen vähän skeptinen. Häähumussa oli ihana tavata jokainen vieras, vaikkakin lyhykäisesti linjastona. Siinä oli meidän läheisimmät ihmiset, matkustaneet juhlimaan meidän tärkeää päivää. Halausten jälkeen vieraat kohtasivat cateringin tarjoilemat skumppalasit ja suuntasivat hääcrewn ohjeistamana etsimään paikkansa salin seitsemästä pöydästä. Kun kaikki oli paimennettu sisälle, saimme mekin kuohuvat kouraan ja seurasimme perässä.

Entä jos sataa

Jos meidän hääpäivänä sataa, niin vähän kyllä v*tuttaa. Ei se päivä siitä sula pilalle, mutta moni asia soljuisi sujuvammin, tyylikkäämmin, väljemmin ja kuivemmin, jos pihalla voisi seisoa suojatta. Että jos joku asiaan vaikuttava taho sattuu tämän lukemaan, niin pyytäisimme poutaa, kiitos.

Ihan pelkkien ristittyjen sormien varaa ei kaikkea kehtaa laskea, joten mekin olemme yrittäneet varautua mahdolliseen epäsuotuisaan säätilaan:

Ulkovihkimistä varten ollaan ostettu pieni, valkoinen, nopeasti pystytettävä puutarhakatos, jonka pojat tarvittaessa avaavat vihkipaikalla. Voimakkaampi myräkkä olisi kyllä edelleen pienehkö ongelma, sillä kalliolla katoksen naruja on haastavampi saada maahan kiinni. Jos pahimmat mahdolliset skenaariot ryhtyvät näyttämään todennäköisiltä, pitää kehittää luovia ratkaisuja teltan kulmien painoksi. Katoksen lisäksi opastetaan vihkiseuruetta varustautumaan kumisaappailla ja sateenvarjoilla.

Kaikkia potrettikuvia ei haluttaisi ottaa sateenvarjon alla ja meillähän ei oikein ole mitään sisätilaa, johon voisi kuvauksen siirtää. Samin kanssa tästä kuitenkin juteltiin, minkä jälkeen olo oli vähän luottavaisempi. Kertaakaan ei kuuleman ole hänen kohdalleen sattunut niin karmaisevaa säätä, ettei apujoukkojen avustuksella olisi selvitty. *kop kop* Ja jos nyt katastrofi kävisi, niin napsittaisiin ulkopotretteja sitten juhlan lomassa, sillä koko päivää ei meillä Suomessa aivan saavista kaatamalla sada (yleensä).

Juhlapaikalle saapuminen pitää sateen sattuessa organisoida hieman ensisijaisesta ajatuksesta poiketen. Tällöin me kurvaamme juhlapaikalle jo hyvissä ajoin ennen vieraita ja piiloudumme navetan suuremmalle puolelle suljetun oven taakse. Vieraat pääsevät pienemmälle puolelle suojaan ja sisääntulomme tapahtuu tilat erottavan oven avauksella.

Viimeisenä mainittakoon saniteettitilat eli meidän juhlapaikan puuceet. Vessakoppien eteen pystytetään niin ikään puutarhakatos, jonka alla pääsee jonottamaan omaa nenänpuuterointivuoroaan suojassa mahdolliselta sateelta.

Josko se sade nyt pysyisi poissa, kun ollaan näin hyvin varauduttu.

Hääpäivän aikataulutus

Toitotetaan nyt heti alkuun, että tämä on suuntaa-antava aikataulu. Ketään ei ole velvoitettu kyttäämään 10 metriin vesitiivistä kelloa, sillä oikeissa häissä aikataulu elää. Palveluntarjoajien vuoksi on kuitenkin päätettävä mihin aikaan kakku saapuu ja moneltako bändi pääsee roudaamaan, joten meillä on tällainen hahmotelma.

Kuten näkyy, poikien aamun aikataulussa on huomattavasti vähemmän kellonaikoja kuin meidän tyttöjen. Pese hampaat ja nykäise puku niskaan - epistä. Meidän kampaaja saapuu klo 8, joten sitä ennen olisi hyvä olla herännyt ja syönyt vähän aamupalaa. Alustavasti mun kampaukseen on varattu kaksi tuntia, mutta tämä varmasti tarkentuu koekampauksen jälkeen. Meikkaajan kanssa on näin ollen sovittu saapuminen klo 10, jolloin minä vaihdan penkkiä ja kampaaja lähtee työstämään kaasopäitä. Kevyt lounas saa luvan upota siinä sivussa ja täydessä tällingissä pitäisi olla vähän klo 12 jälkeen. Pojilla on sama lähtöaika, sillä heidän matkansa on hieman lyhyempi, joten nuo ehtivät vihkipaikalle ennen meitä.

Siviilivihkiminen kestää sen viitisen minuuttia, jonka jälkeen ollaan valokuvaaja-Samin kanssa sovittu potrettien otosta vihkipaikan läheisyydessä ja mahdollisesti myös matkalla juhlapaikalle. Osa hääcrewsta lähtee navetalle jo vähän etukenossa ottamaan vieraita vastaan ja me tulemme perässä sitten klo 15.

Onnittelujen ja alkumaljojen jälkeen seremoniamestari pitää tietoiskun käytännön hommista, jonka perään ollaan Henkan kanssa suunniteltu pitävämme pieni esittelykierros läsnäolijoista. Sami on myös pyytänyt päästä sanomaan sanasen ja vielä juuri ennen ruokailua catering esittelee menuun. Tähän kaikkeen olemme yleissähläyksen nimissä suoneet noin tunnin.

Pitopalvelun suosituksesta varasimme buffeeruokailulle noin kaksi tuntia. Kuulostaa aika pitkältä, mutta kyllähän siinä 50 ihmistä hetken aikaa jonottaa ja santsirundillekin pitää jättää tilaa. Ruokailun lomassa pidetään myös varmaan ensimmäiset puheet, joiden aikana ihmiset yleensä taukoavat syöminkinsä.

Tämän jälkeen on tauko, jonka aikana sää toivottavasti sallii pienen ulkojaloittelun. Seurustelun lomassa ollaan myös ottamassa koko kaartin ryhmäkuva. Tällä välin pitopalvelu korjaa todisteet ruokailusta, kattaa kahvin ja bändi roudaa varustuksensa valmiuteen. Kakun ja donitsien toimitus on sovittu klo 18:45, mikä onkin yksittäisistä kellonajoista ehkä kriittisin. Tuolloin juhlapaikalla on jokin verran trafiikkia, mutta eiköhän sopu taas sijan anna.

Kakun kimppuun on tarkoitus iskeä sitten klo 19 ja siinä kahvien ja avecien lomassa kuultanee toinen otos puheita. Kun makeaöverit on saavutettu ja kaikki ovat vielä kätevästi koolla, siirrytään meidän häävalssi etunenässä bändin ensimmäiseen 45-minuuttiseen. Kunkin setin välissä on pojille noin tunnin hengähdystauko, joista ensimmäisen aikana viskotaan kimput ja sukkanauhat. Iltapala on suunniteltu tilattavaksi noin klo 22. Bändin kolmas ja viimeinen setti hiljenee varmaan vähän puolen yön jälkeen, jota seuraa sitten Spotify-bileet niin pitkään kuin juhlijoita riittää.

Tämä otos ihastuttavan Valofilmsin Astan ottaman.

Ohjelmaa meidän häihin

Häiden ohjelma on kimurantti homma. Miten löytää se mystinen balanssi vapaan seurustelun ja ohjatun viihdytyksen välillä lipsumatta kuitenkaan piinaavaan peukaloiden pyörittelyyn tai maaniseen minuuttiaikatauluun? Miten saada vieraat viihtymään?

Ollaan taarattu Henkan kanssa häiden yleisimpiä ohjelmanumeroita ja karsittu nyt meille sopiva kombo. Mitään kovin uutta ja ihmeellistä ei tosin ole luvassa.

Tästä otoksesta kunnia kuuluu loistokkaalle Aaro Keipille.

Puheet
Puheet voi olla superia ohjelmaa tai sitten ah niin monin tavoin vaivaannuttavaa. Lähtökohtaisesti en halua, että meillä kukaan joutuu puhumaan vain, koska “kuuluu”. Eiköhän meidänkin vierasjoukosta kuitenkin löydy myös vapaaehtoisia puhujia. Itse olen pitänyt yhden hääpuheen ja tein sen varsin mieluusti: oma ääni ja valokeila - what’s not to like! Omissa häissäni en tosin ajatellut puhua, sillä ne asiat, jotka haluan Henkalle sanoa, sanon mieluummin ilman yleisöä.

Polkaisu
Joo! Pieni leikkimielinen nahistelukisailu pariskuntien kesken on normaalia, viihdyttävää ja tervettä. Pitää vaan Henkan kanssa hyvissä ajoin sopia kumpi voittaa, että miten ne polkaisusäännöt menikään. Ensimmäinen vain toinen kakkulapion kolahdus?

Heitot
Sukkanauhasta onkin ollut jo puhe, ja kyllä meille se kimpun viskaaminenkin tulee. Olen ehkä vähän mielikuvitukseton ihminen, mutta itse odotan aina häissä näitä ohjelmanumeroita. Parasta on tietysti, jos kisaajat ovat tosissaan mukana, vaikkei sitä välttämättä painiksi tarvitse laittaakaan. Näille on kehitelty vähän modernimpia sukupuoli- ja siviilisäätyneutraaleja vaihtoehtoja, mutta me mennään niillä perusvariaatioilla. Omasta mielestäni muuten “sinkuiksi” sopii laskea, vaikka häät olisivat seuraavalla viikolla, joten kaikki naimattomat taistohon vaan!

Valokuvausnurkka ja vieraskirja
Polaroid-kamerat on hääkirppisten kuuminta hottia. Olen kuitenkin kuullut satunnaisia huhuja, etteivät kuvat kestäisi aikaa, joten en uskalla riskeerata vieraskirjaa näiden varaan. Meidän kuvausnurkka toteutetaan näillä näkymin jalustalla seisovalla kameralla, jonka sisuksiin tallennettuja otoksia ajattelimme sitten jälkikäteen liimailla ihan perinteisen vieraskirjan sivuille tervehdysten lomaan. Kuvia voisi mahdollisesti lähettää myös vieraille kiitoskorttien kylkiäisenä.

Tämän hetken puolestaan ikuisti huippulahjakas The Bottenstocks.

Salatehtävät
En ole itse koskaan ollut häissä, joissa olisi ollut salatehtäviä (tai sitten ne oli hyvinkin salaisia), mutta ymmärtääkseni näidenkin uutukainen hipsterivaihe alkaa olla jo ohi. Meillä on Henkan kanssa vähän vääntöä siitä miten käytännön toteutus hoidetaan. Itse jakaisin ainakin osalle istumapaikoista jo valmiiksi yhden salatehtävän ja lisää saisi käydä noukkimassa purkista. Näin tehtävien suorittaminen saisi toivon mukaan lennokkaamman lähdön, kun ensimmäistä kynnystä tehtävän hakemisesta ei tarvitsisi kivuta. Henkka taas haluaisi jättää valmiiksi kohdennetut tehtävät pois. Tähän palataan vielä. Joka tapauksessa toiseen purkkiin kerättään sitten suoritetut tehtävät, joiden kääntöpuolelle suorittaja rustaa oman nimensä. Uuden tehtävän saa ottaa, kun vanha on suoritettu tai meidän versiossa saa käydä myös vaihtamassa, kunhan palauttaa tekemättömän tehtävän vaihtopurkkiin. Sopivassa kohden iltaa arvotaan sitten tehtyjen tehtävien purkista onnekas voittaja.

Tietovisa
Henkka ehdotti alkuun sellaista Kahoot!-visaa, mutta mä VETOsin jyrkästi kaiken ylimääräisen elektroniikan (datatykit ja sen semmoiset) meidän häistä. Suhtauduin aika nihkeästi perinteisiinkin tietovisoihin, mutta löydettiin lopulta kultainen keskikaista sukkanauhoista. Ei siitä kuitenkaan vielä sen enempää.

Hääcrew-treffit ja ekat ohjelmapohdinnat

Muutama viikonloppu takaperin taivaankappaleet oli linjassa ja saatiin koko meidän hääcrew saman katon alle. Jei! Tutustutettiin osapuolia toisiinsa tortillojen ääressä ja onnistuttiin jokseenkin avaamaan mitä kaikkea ollaan tähän mennessä suunniteltu. Olisin halunnut tehdä powerpointinkin, mutta Henkka kielsi. Tästä huolimatta sain pitää 1,5 tunnin monologin häistä ja vastailla kysymyksiin. Ah, kuinka terapeuttista.

Kävin myös ilmi, että juhlapaikalle saapumisen suunnitelmia ei ole tullut avattua vielä blogissa, joten korjataanpa se sitten nyt. Meidäthän siis vihitään minimimiehityksellä juhlapaikan ulkopuolella siinä aamupäivällä ja vieraat saapuvat vasta juhliin.

Alkuun voisi lähteä siitä kummat saapuvat juhlapaikalle ensin: me vai vieraat. Tuntuisi vähän lattealta alulta pyöriä siinä navetan pihalla ja odotella, että vieraat saapuvat tipoittain paikalle. Myös vieraan näkökulmasta olisi itselleni outoa saapua paikalle ja löytää hääpari kasuaalisti käyskentelemästä pihalta tai vaihtoehtoisesti pönöttämässä ovella ja odottamassa onnittelijoita. Ensimmäinen ajatukseni olisi, että apua kuinka pahasti olen myöhässä!

Siispä vieraat paikalle ensin. Mutta mitä viihdykkeeksi ensimmäisenä vähän etuajassa saapuville ja lopuillekin? Luonnollisin vaihtoehto olisi tarjota skumppalasit kouraan tässä kohden (cocktail-palat olisivat ihan huippu, mutta valitettavasti naposteltavat nakertaisivat budjettia > 400 € edestä, mikä huitelee kirkkaasti ohi kipurajan). Tällöin alkumaljat olisivat kuitenkin tulleet hörpityiksi jo ennen meidän saapumistamme ja tahtoisin virallisen aloituksen maljannostolla. Toinen skumppakaato menisi käytännössä sähläykseksi, joten ehkä vain toivomme, ettei kukaan saavu tuntikaupalla etuajassa, jolloin minulle vakuutettiin juhlapaikan ihmettelyn ja sosialisoinnin riittävän ohjelmaksi. Sovimme myös osan hääcrewsta kiiruhtavan paikalle etukäteen vastaanottamaan vieraita.

Sitten lisäksi olisi ihan kiva, jos meidän saapuminen ei olisi vain, että moi. Koska juhlaa ei vieraiden näkövinkkelistä edellä minkäälainen seremonia, voisi tässä kohden yrittää virittäytyä vähän hääfiilikseen. Sopisiko tähän kirkosta poistumista imitoiden sellainen kunniakuja-asetelma? Kujaa pitkin olisi kätevä kävellä navetan oville ja siirtyä luontevasti mahdolliseen onnittelujonoon.

Perinteiseen kirkosta poistumiseen liittyy yleensä jotain liitännäisaktiviteettia, kuten riisiä, saippuakuplia, ruusunterälehtiä, huiskutuskeppejä, tähtisädetikkuja, ilmapalloja, serpentiiniä, miekkoja tai vähintään fanfaareja. Meillä harkinnassa ovat kuitenkin koivunlehdet. Sisääntulo olisi meidän näköinen eikä jälkipeli vaatisi haravointia kummempaa. Lehtiin liittyy kuitenkin muutama käytännön ongelma:

1. Mistä? Pitää muistaa, ettei lehtien tai oksien keräily kuulu jokajampan oikeuksiin. Meidän porukoiden pihalla kasvavien koivujen latvat huitelevat saavuttamattomissa, joten käytännössä pitäisi varmaan pyytää lupa puolitutulta metsänomistajalta. 
2. Milloin? Lehtien olisi suotavaa olla semi-tuoreita eikä käpristyneitä korppuja. Irrallaan ne tuskin säilyvät hyvinä kovinkaan kauaa, joten yksi mahdollisuus olisi kerätä koivunoksia, laittaa ne yöksi veteen ja nyppiä lehdet hääaamuna. Tämä vaatii kyllä testikierroksen.

Hääcrew-tapaamisen yhtenä agendana oli mahdollisten hääjuomien maistelu.