Kommentti koristeista

Kuvat Kallioniemi Photography, kasvosumennukset minä

Meidän juhlapaikka oli jo itsessään niin upea, etten halunnut ripustella sitä täyteen kaiken maailman krumeluurihärpäkkeitä. Salin valmistuttua jäin kuitenkin miettimään, että olisiko sittenkin pitänyt joko jättää kaikki pois tai vetää nuppia kaakonpaan.

Navetan oma valaistus korosti upeasti harjakattoa ja näiden lisäksi alempiin tukiparruihin ripustettiin lipputankovalot. Ja niistä meinasi tulla kriisi. Pojat kipusivat tikkaita, korjailivat valonauhoja ja piilottivat roikkuvia häntiä iteraatiokierroksen jos toisenkin ja silti mietin otetaanko mokoma vain kokonaan pois. Havahduin nimittäin siihen, että lipputankovalot ovat koristeena kärsineet pahemman luokan inflaation. Että oikein ärsytti, kun meillekin tulisi nyt sellaiset. Yritin avata tätä tuskaani hääcrewlle selittämällä, että ne lipputankovalot näyttävät liikaa lipputankovaloilta. Vastapuolen katseet olivat aika tyhjiä, kunnes Ensu-kaaso riensi hätiin morsian-suomi-morsian -kääntäjäksi. Valot aseteltiin lopulta niin, että haaroittuneisuusvaikutelma hävisi ja ne saivat muun porukan kannustamana jäädä.





Bändin ja tanssilattian ylle ompelin valkoista viirinauhaa, joista kolme neljästä pätkästä päätyi lopulta käyttöön. Minä olisi ripustanut sen neljännenkin, mutta Henkan esteettinen silmä oli vahvasti kolmen kannalla. Viirit olivat aika viime tipan keksintö (eli siis kuukausi ennen häitä :D), mutta ne kyllä rajasivat tanssilattian oikein somasti.

Pöydissä meillä oli valkoiset knoppalakanat, joiden ompelu-urakka ei ollut ihan pieni. En halunnut kattaukseen minkään valtakunnan tilpehööriä, ainoastaan kukkia. Ja oli paras päätös! Olin etukäteen huolissani pyöreiden pöytien keskelle jäävästä valtaisasta tyhjästä tilasta, mutta lopulta meidän 150 cm -halkaisijan tasot täyttyivät juuri sopivasti! Kaksipuoleisia menu/ohjelma-vanereita oli kolme kutakin pöytäkuntaa kohden ja kuumana päivänä näistä kehkeytyi myös oikein toimivat viuhkat. Mölkkyklapit osoittivat pöytänumeron ja kangasservetit oli taiteltu aterintaskuiksi. Pitopalvelu kattoi lasit ja sujautti teräaseet servetteihin - väärään koloseen. Ohjekuvasta huolimatta. Aika kamalaa, mutta pystyn jo elämään tämän kanssa.






Paikkakortteina toimivat vuoden aikana ompelemani istuintyynyt ja jos olin niihin tyytyväinen, niin pöytäkartan suhteen hypähtelin innostuksesta. Tämänkin idean varastin jostain vanhemmasta hääblogista, mutta tarkempi lähde on valitettavasti jo karissut mielestä. Vanhaan ikkunaan oli pöytäkunnittain ryhmitelty pienet kuvat jokaisesta vieraasta. Näitä kaiveltiin parhaamme mukaan omista arkistoista ja edustavuus ei varsinaisesti ollut ensimmäinen valintakriteeri. Jonkin verran jouduimme toki varastamaan Facebookista ja satunnaisten avecien kohdalla lähettämään mystisiä naamakuvapyyntöjä. Hehkulampun veroinen älynväläys oli lisäksi käyttää vanhemmista sekä isovanhemmista heidän hääkuviaan. Aika kiva, vaikka itse ylpistelenkin. Kaasoista ja bestmaneista oli muuten myös yhteiskuvat ja meidän oma oli meidän ihka ensimmäinen yhteiskuva.

Pihan puolella meillä oli navetan oven tuntumassa koivutolppien varassa hehkulamppusarja ja illalla pistettiin työmaavalo valaisemaan isoa vanhaa vaahteraa. Ulkona oli lisäksi kaksi puutarhakatosta, toinen yleisessä istuskelussa, toinen puuceen edessä. Jälkimmäisen kattoon oli ripustettu minilipputankovalot, jotka yhdessä koppeihin vietyjen patterikynttilöiden kanssa helpottivat viimeisiä nenän puuteroijia.

Kaikki kukista

Joku saattaa muistaa, että alkuperäinen ajatus oli kerätä pöytäkukat tienposkesta ja kaapata morsiuskimppu matkaan satunnaisesta kukkakaupasta hääaamuna. Tämä ratkaisu osoittautui idealistisuudessaan pian turhan stressaavaksi ja päätin päätimme tilata kukat Juhlakukilta. Nälkä kasvoi vähän siinä syödessä, mutta huh kun oli hyvä päätös.

Tilausrumba itsessään oli varsin simppeli. Sovimme sähköpostilla etukäteen sidontatöistä (mun kimppu ja hiuskukat, Henkan sekä bestmanien vieheet ja kaasojen seppeleet) ja niiden hinnasta sekä juttelimme sopivista pöytäkukista ja niiden määrästä. Tämän pohjalta tein verkkokaupassa tilauksen parisen viikkoa ennen häitä ja valitsin toimitustavaksi postipaketin suoraan juhlapaikalle. Jälkimmäinen olikin se ketjun hermoja raastavin lenkki, kun sopivasti viikkoa ennen meidän häitä bongasin Facebookin Häät2019-ryhmästä vertaistukikeskustelun niille, joiden kukat olivat jääneet postiin jumiin…

Meidän kukkaset saapuivat kuitenkin jämptisti siinä kymmenen aikaan torstaiaamusta. Navetalla säilytystilat olivat varsin rajoittuneet, mutta vieheet, seppeleet ja hiuskukat saatiin onneksi kylmenemässä olleeseen jääkaappiin. Muiden kukkien osalta parempaa ratkaisua ei ollut näköpiirissä kuin leikata ohjeiden mukaisesti uudet imupinnat ja istuttaa ne lämpöiseen veteen, jota saatiin sekoittamalla keitettyä ja kanistereiden huoneenlämpöistä vettä sopivassa suhteessa. Auringolta suojaaminen ei ollut ongelma, mutta navettaa viileämpää tilaa ei mistään saatu taiottua. Tästä huolimatta kaikki kukat selviytyivät oivallisesti lauantain juhliin ja pöytäkukat olivat raportoidusti tikissä vielä viikko häiden jälkeenkin!

Pöytäkukat
Pöytäkukissa tahdoin pitää kiinni luonnonkukkahenkisyydestä ja iloisista väreistä, joten pistin tilaten muun muassa kultapiiskua, krysanteemeja ja runsaasti leikkovihreitä. Me oltiin ihan valtavan onnekkaita, kun toisen bestmanin vaimokkeen äiti tarjoutui tulemaan perjantaina juhlapaikalle loihtimaan kukka-asetelmia. Ja ei vitsiläinen miten upeita niistä tuli! Oltiin heti samalla taajuudella siitä mitä haettiin enkä olisi osannut kuvitella täydellisempiä asetelmia. En tiedä miten oltaisiin selvitty ilman tätä apua, sillä hän hoiti koko kukkataiston yhden naisen voimin. Jokaiseen meidän seitsemään pöytään tuli neljästä kuuteen asetelmaan sekalaisissa kokoelmassa lasipurkkeja, joten työ oli ihan valtaisa. Näiden lisäksi oli vielä viisi auringonkukkaa, joista neljä aseteltiin yksinkertaisuudessaan buffeepöydän keskelle ja yksi onneton pääsi ulos helteeseen Tervetuloa-kyltin kaveriksi.




Morsiuskimppu
Luonnonkukka-ajatus jatkui mun kimpussa ja vaikkei mulla ollut yhtä valmista mallikuvaa lähettää Juhlakukille, poimin selitysteni sekaan pari inspisesimerkkiä. Olen nähnyt vastasidotusta kimpustani kuvan Juhlakukkien instagramissa, ja se on upea. Kävi kuitenkin niin, ettei kimppu matkannut perille aivan yhtä loistokkaana. Kääröstä avattuna se oli pallomainen ja tiivis rönsyilyn sijaan ja pääroolissa toiminut auringonkukka hieman nuupahtanut. Täysin epäammattimaisena analyysinä luulen ongelman olleen ainakin osittain toivomissani mustikanvarvuissa, jotka eivät selvinneet kuljetuksesta lainkaan ja näin kadottivat rönsyefektin. Kimpussa oli myös oranssihtavan punaisia neilikoita, joiden väristä meinasin saada henkisiä näppyjä. Vaikkei kimppu ollut minulle häiden tärkeimpiä komponentteja, oli harmitus yllättävän raskas. Tässä kohden meidän pelastava kukkaenkeli astui kuitenkin jälleen parrasvaloihin, purki koko kimpun ja sommitteli sen uudestaan. Rönsyvihreitä varastettiin pöytäkukkapunteista samoin kuin vaaleankeltaiset krysanteemit, jotka tulivat korvaamaan poisnypittyjä neilikoita. Lopputulos oli rennosti löyhempi ja samalla ihanan raikas. Olen tästä pelastusprojektista loputtoman kiitollinen.




Morsiamen hiuskukat
Arvioisin tämän olevan se käännekohta, jossa kukkatilaus lähti hieman rönsyilemään. Mutta mitään en kadu! Aidot kukat kruunasivat hääkampaukseni ihan täydellisesti ja ne pysyivät freesheinä paikallaan koko päivän, illan ja yön. Pääkukaksi oli alunperin tarkoitettu sellainen huono-onninen oranssinpunainen neilikka, mutta hääaamuna modattu kimppuni pääsi vielä elinluovuttajaksi, kun siitä varastettiin yksi keltainen kakkara myös hiuksiin. En tiedä mitä taikoja kampaajani mutisi, mutta tuokin kukkanen pysyi kiltisti paikallaan, vaikkei sitä muiden tavoin oltu istutettu rautalankaan. Kaikessa yksinkertaisuudessaan keltainen kukkanen teki ihanan raikastuksen omaan morsiuslookiini, vaikka se oli ehkä vähiten harkittu päätös koko häähärdellissä.


Sulhasen ja bestmanien vieheet
Henkka jätti tämän osuuden kokonaan minun kontolleni ja vieheiden tilaus oli vähän sellainen löperö “siroa ja kevyttä” yhdellä esimerkkikuvalla. En hoksannut täsmentää, etten siis halua yhtä isompaa kukkaa laisinkaan. Henkalla tuo kukka oli sitten valkoinen ruusu ja pojilla ne oranssinpunaiset neilikat, joille havaitsin olevani henkisesti allerginen. Henkan viehe sopi kokonaisuuteen kuitenkin ihan passelisti eivätkä ne bestmanienkään kukat häirinneet, kun ei mulla ollut silmiä kuin yhdelle miehelle.




Kaasojen seppeleet
Kaasokimput olisi olleet tiellä, joten ensin harkitsin rannekukkia. Omia hiuskukkiani pohtiessa sain kuitenkin älynväläyksen seppeleistä. Kaasot pitivät ideaa niin ikään toteutuskelpoisena, joten sillä mentiin. Seppeleet olivat kevyet ja vihreät pienin harsokukkalisin ja toimivat mainiosti erottaen kaasot nopeallakin silmäyksellä muusta vierasjoukosta. Voin suositella! Näidenkin suhteen piti hääaamuna kuitenkin tehdä pientä viilausta, sillä seassa olleet mustikanvarvut ravistelivat ruskeaksi kurvahtaneita lehtiään hentoisestakin kosketuksesta. Lopputulos pelitti onneksi ilman varpujakin, vaikka ne toimiessaan olisivat toki sopineet somasti häiden tyyliin.

Kaikki kuvat Kallioniemi Photography

Syynäyksessä: Morsian

Kaikki kuvat: Kallioniemi Photography

Kun noita potrettikuvia tuli tuohon edelliseen postaukseen suollettua, ajattelin tähän väliin pistää syynäten oman ulkomuotoni. Johon olen siis oikein tyytyväinen.

Hääpuku
Mun häämekko oli Hyvinkään Happy Roadista kertaalleen käytettynä ostettu Maggie Sotteron olkaimeton ja kapealinjainen puku, jossa oli shampanjan/nuden värisen aluskankaan päällä täyspitsinen kerros. (Noiden kahden kerroksen välistä pelastettiin päivän aikana muuten yksi ampiainen ja kaksi heinäsirkkaa.) Mekko ei varsinaisesti osunut kovin moneen mun alkuperäisistä kriteereistä, mutta oli ensimmäinen joka tuntui selkeästi omalta. The Dressillä sitä muokattiin vielä vähän istuvammaksi ja aavistuksen merenneitomaisemmaksi. Olosuhteiden pakosta yhtenä kriteerinä kuitenkin oli, että mun on pystyttävä käyttämään puuceetä eli helman on noustava pepun yli. En tiedä mitä kahdessa viikossa voi ehtiä tapahtumaan, mutta mun mielestä viimeisessä sovituksessa täydellisesti istunut mekko ei aivan ollut sitä enää hääpäivänä. Vähän jäi lopulta mietityttämään myös, että olisin ehkä sittenkin halunnut jotain enemmän ja pienen twistin jotain erityisempää. Hääpäivänä en tällaisia kuitenkaan miettinyt, tunsin itseni kauniiksi ja Henkka piti mekosta, joten mitäköhän tässä nyt on enää vatvomista.

Hiukset ja meikki
Kampauksen mulle teki parturi-kampaamo Vilon Mervi. Ja huippuhan siitä tuli, vaikka tavallista yritettiin! Nutturakampaus oli eloisa ja rento lipsahtamatta kuitenkaan täysin kurittoman bohon puolelle. Olen ihan superonnellinen siitä miten mun siilipuoli saatiin sulautumaan muuten niin kovin romanttiseen kampaukseen. En halunnut korostaa sitä erityisesti, mutten kuitenkaan häpeilevästi peittääkään. Nyt se antoi kivasti särmää ja kun hiuskukat vielä laitettiin tarkoituksella siilin puolelle, olivat ne ihan täydellinen kombo. Ja kukkiin en muuten voisi olla tyytyväisempi! En antanut hiuskukista mitään suurempaa ohjeistusta ja päärooliin oli itse asiassa tarkoitettu oranssinpunertava ruusu (tai neilikka, en muista). En kuitenkaan pitänyt väristä yhtään ja tehtiin hääaamuna onnistunut improvisointi. Tuo keltainen on ihanan raikas! Mun superupean meikin puolestaan toteutti Kirsi Ryhänen. Se ei ehkä ollut niin luonnollinen kuin alunperin suunnittelin, mutta ihan täydellisesti silmiä korostava ja silti pehmeä. Kun näin itseni ensikertaa peilistä täydellä meikillä, kampauksella ja hunnulla, oli mun pakko ruveta äkkiä touhuamaan jotain sijaistekemistä, ettei hääpäivätodellisuus iske kyynelkanaviin. Pienen ihmeen lailla meikki pysyi myös mukisematta freesinä koko illan meidän överihelteistä huolimatta.

Huntu
Kun huntu laitettiin mulla hääaamuna hiusten ja meikin jälkeen paikoilleen, en halunnut enää ottaa sitä pois. Vitsi kun se kruunasikin kokonaisuuden! Olin alunperin ajatellut, ettei se tule oikein sopimaan kampaukseen ja oli tarkoitus luopua siitä pikapikaa parin ensimmäisen potretin jälkeen. Lopulta pidin huntua kuitenkin vielä juhlapaikalle saavuttaessa sekä onnitteluissa ja vasta sisälle siirryttäessä Ensu-kaaso nyppäisi sen irti. Mervi oli aluksi vähän huolissaan, kun kerroin mun kaksikerroksisesta 2,5 m hunnusta (hiuskukkien lisäksi), mutta huntu oli todella kevyt eikä painanut kampausta lainkaan. Mitä nyt takertui vähän kaikkialle.



Korut
Turinoin jo etukäteen koruasioista, mutta lykkäsin lopullisten päätösten tekemistä hääaamuun. Täydessä tällingissähän sitä vasta näkee mitkä sopivat kokonaisuuteen. Mummilta lainattujen kahtien korvisten suhteen valinta oli heti puvun päälle saatuani helppo: roikkuvat korvakorut sopivat olkaimettoman mekon kanssa ihan täydellisesti. Tämän jälkeen ajattelin, että kaulakoru saa jäädä pois, mutta kaasojen kannustamana kokeilin kuitenkin ja sehän sopikin oikein kauniisti. Oikeassa kädessä mulla oli sitten isän äidin vanha sormus.

Kengät
Olin loppuillasta varsin onnellinen, että oli matalat. Kaikki korkoihin joskus sortuneet varmaan tietää sen fiiliksen, kun ei oikein tekisi mieli nousta tai ainakaan liikkua, kun ne upeat kengät ei tunnu ihan yhtä kivalta kuin näyttävät. Kyllähän minäkin tämä tiedän, mutta olisin silti varmaan kiduttanut itseäni koroilla, jos se vain olisi ollut mahdollista. Että kiitos pukuni lyhykäiselle entiselle morsiamelle! Mullakin oli kyllä kumisaappaat metsäosuudelle mukana, mutta lopulta kuljin senkin pätkän hääkengissä. Bändin viimeisen setin aikoihin havahduin muutamaan sivuhiertymään ja päätin tanssia loppuillan paljain varpain. Nakkasin kengät nurkkaan ja leväytin hämmästyksekseni samalla puolimetsää tanssilattialle. Muutama salamatkustava sammaltuppo ja neulanen oli iloisesti juhlinut kanssani koko päivän.

Loppuhääviikko: Hösseliksi

Torstaina laitettiinkin sitten hösseliksi.

Liitoksistaan tursuava auto starttasi kohti juhlapaikkaa siinä kasin pintaan ja kaarsi navetan pihaan sovitusti klo 9. Meitä edeltänyt taidenäyttely oli hoitanut oman tonttinsa mallikkaasti eikä navetalla ollut juuri laittioiden lakaisua vakavampaa siivottavaa. Kalusteet päästiin lastaamaan vuokrafirman autosta vähän kymmenen jälkeen ja etukäteen stressailemani kukkalähetyskin saapui postin hellässä huomassa heti aamupäivästä.

Meidän torstain tehotiimi toimi moitteettomasti ja mukisematta - työnjohto kiittää. Kaasot silittivät kuuliaisesti miljoona ja kaksi ikävän pyöreää pöytäliinaa ja bestmanit ottivat sulhon johdolla kopin äänentoistosta, valoista ja raskaimmista nostoista. Dream teamin ruokahuolto pelasi myös kiitettävästi, joten suuremmilta nälkäkiukuilta vältyttiin. Lämmin oli, mutta kivinavetta säilyi kuitenkin ulkoilmaa viileämpänä.

Torstaina saatiinkin hommat jo sen verran pitkälle, ettei perjantain herätys ollut aivan yhtä aikainen. Toisen bestmanin puolison äiti toimitti päivän sankariteon, kun hän loihti meidän tilaamistamme irtokukkasista kauneimmat pöytäasetelmat ikinä ja fiksasi lisäksi vielä mun kimpunkin. Viimeisimpiä paikalleenasetteluja oli seuraamassa myös mun veli, joka sai pitkän ja hartaan tehtävälistan vielä lauantaiaamuksi. Käytiin tulevan päivän ohjelma vielä kertauksena läpi ja sitten meidän tiet erkani Henkan lähtiessä bestmanien kanssa yökyläilylle ja meidän tyttöjen suunnatessa Villa Taikaan.

Pojat viettivät Henkan viimeisen poikamiesillan pesten autoa, saunoen ja vetäen navat täyteen kotitekoisia hamppareita ja vaniljajätskiä mansikoilla ja kinuskikastikkeella. Meidän tyttöjen residenssissä siemailtiin shampanjaa, tirskuttiin upealle polttarikirjalle, lakattiin kynsiä ja hoidettiin kauneutta.

Mainittakoon, että Henkkahan oli koko torstain aivan kuolemantaudissa ja perjantaikin meni huomattavalla vajaateholla. Onko villejä arvauksia kuka heräsi hääaamuna virkistäviltä 1,5 h yöunilta kurkku karheana ja meno huteran kuumeisena?

DIY: Photobooth-kehyksen tuunaus

“Meidän häihin EI tule tekokukkamuovikrääsää.”

Sitten kohtasin kriisin photobooth-taulukehyksestä. Kehys on kauniin kulunut sellaisenaan, mutta kaipasi kuitenkin jotain erottuakseen kuvissa kunnolla. Yritin keksiä vaihtoehtoisia koristeita. Valosarjasta näkyisi heinäkuun kirkkaudessa pelkkä johto ja esimerkiksi kirjan sivuista askarrellut kukkaset tuntuisivat muusta koristelusta irrallisilta. Jos maailma olisi täydellinen, tahtoisin aitoja kukkia, mutta sehän nyt tiedetään miten sillä saralla menee. Joten muovikukkia se sitten oli.

Facebookin hääryhmässä oli jossain vaiheessa kehuttu Ikean tekokukkavalikoimaa, joten suuntasin kesäisen lämpimän kevätiltani kalustejätin parkkipaikalle. Vähän petyin. Valikoima oli kyllä vaikuttava, mutta värimaailma varsin yksitoikkoisen valko-vaaleanpunainen. Olisin toivonut vahvempia värejä: viininpunaista, sinistä, keltaista. Tämä projekti oli kuitenkin jo valmiiksi yhtä kompromissia, joten sinnikkäämmälle kukkametsästykselle ei ollut inspistä. Irtokukkien lisäksi ostin yhden valmiskimpun sen vihreiden vuoksi.

Kotona levitin saaliini kuumaliima-askarteluhuoneekseni muuttuneelle partsille ja ryhdyin napsimaan kukkia irti varsistaan. Gerberan sisällä ollut rautalanka oli sen verran tuhtia, että piti käydä lainaamassa pihtejä Henkan työkalupakista. Kukat tarttuivat kuumaliimalla kehykseen jopa vähän yllättävän helposti ja suurin haaste oli tehtävän taiteellinen puoli. Kukkia jäi muutama ylimääräinen, joten yhtenäisen ilmeen nimissä koristin myös pienemmän tietovisakehyksen.

Lopputulema oli ihan mukiinmenevä, joskin vähän kolkuttelee, kun se ei ole kovinkaan “meitä”. Mutta ehkä tämä ei ole bridezillan arvoinen hetki ja kuumaliima-askartelu oli ainakin jälleen kivaa.

Hääkukat - Ahdistuksesta innostukseen

Marraskuun lopussa avauduin kukkatuskastani. Aidot kukkaset on hääkoristeiden aatelia, mutta kustannukset yleensä sen mukaiset. Meidän navettahäihin suunnittelin taklaavani ongelmaa luonnonkukilla, joista esimerkiksi Always Yours -Tanja on todistanut saatavan kauniit asetelmat pöytiin. Mutta kyllähän se käytännön stressi hirvitti. Mistä kukat löytyisi? Kuka ne ehtisi kerätä? Milloin ne pitäisi kerätä? Miten säilöä? Nuupahtaisivatko kaikesta huolimatta? Pelkästään keräämisajankohtaan tuntuu olevan yhtä monta suositusta kuin on asiantuntijaa. Toiveikasta kukkaoptimismiani ravisteltiin lähemmäs maankamaraa myös meidän hääcrew-treffeillä.

Useampi hääbloggari on ylistänyt yhteistyötään juhlakukat.fi:n kanssa ja ryhdyin pohtimaan, josko tilaisimme heiltä täydennystä luonnonkukkien rinnalle. Näin täydeltä katastrofilta vältyttäisiin, vaikka aikataulujen, olosuhteiden ja tuurin suhteen lannoitteet osuisivatkin tuulettimeen.

Mitähän tähän nyt sanoisi. Annoin pikkusormen ja se vei kaikki raajat?

Lähestyin Juhlakukkia sähköpostitse, jossa selostin luonnonkukka-ajatuksiani ja kerroin kattauksemme koostuvan seitsemästä pöydästä, joihin kuhunkin kaavailin 3-5 kukkapulloa ja -purkkia. Päivi ja Nelli auttoivat sukkuloimaan tarjolla olevien lajikkeiden viidakossa ja erittelemään tarvitsemiemme punttien ja oksien määriä. Pikaisella ynnäilyllä tulin siihen tulokseen, että noin sadalla eurolla saisimme pöytiimme jo kohtuullisen runsaat koristeet, vaikkei luonnonkukkia lopulta lisättäisi laisinkaan! Tämä oli aika iloinen yllätys! Lisäksi voisimme tilata kukat suoraan navetalle, jossa häärimme joka tapauksessa täyspäiväisesti koko torstain.

Ja sitten päädyin tilaamaan itselleni myös sen turhakkeeksi julistamani morsiuskimpun. Mutta mulla on (Henkkaa varten) hyvät perustelut!

Varovaisesti tiedustelin Juhlakukilta esimerkkikuvien avulla hääkimpun hintaa, joksi ällistyksekseni arvioitiin 80 €. Mä olen elänyt siinä uskossa, että “hää”-etuliitteellä kimppujen hinnat ovat poikkeuksetta kolminumeroisia. Yhdessä pöytäkukkatilauksemme kanssa kimppu nostaisi tilauspakettimme hinnan sopivasti 150 € postikuluttomuusrajan yläpuolelle.

Kävin noin kuukausi sitten vakoilemassa alkuperäisen kaupan valmiskimppu hääaamuna -juoneni mukaisesti logistisesti sopivan kukkakaupan hintoja ja arvioin tämän suunnitelman kustantavan noin 40 €. Näin ollen pöytäkukat + postimaksu + kaupan valmiskimppu -ratkaisu nousisi vain kymppien päähän Juhlakukkien täyspalvelusta. Olenko valmis maksamaan parikymppiä morsiuskimpusta, joka on tehty omien toiveideni mukaan? Juu, olen.

Myönnän ihan surutta, että häähöperyys kyllä taklasi minut kukka-asiassa. Manaisin Instagramia ja Pinterestiä, jos en olisi niin innoissani.

Kriisi kukista

Tämä teksti saa varmaan kaikki floristit pyörittelemään silmiään ja naureskelemaan partaansa. Että onnea vaan tytölle.

Morsiuskimppu on minusta vähän turhake. Tai siis, kenen idea on, että naisen pitää kiikuttaa kukkapuskaa mukana koko päivä? Sen verran ymmärrän kyllä, että kimppu ratkaisee kätevästi tyhjien käsien ongelman alttarille käveltäessä ja tietysti kuviinkin kädet saa aseteltua turvallisesti kimppua tarraamaan. Ja sitten on se kimpunheitto. Ilman tätä ohjelmanumeroa, minulle ei varmaan tulisi morsiuskimppua lainkaan. Koska heittoperinne on kuitenkin sellainen, jota haluan osaltani häissä jatkaa, pitää minullakin olla jotain viskattavaa.

En kuitenkaan tahdo kuluttaa kolminumeroisia summia tällaiseen yksityiskohtaan, jota en itse näe kovin tärkeänä. Kävelen kukkakaupan ohi työmatkalla useamman kerran viikossa ja joka ohituksella bongaan rivissä valmiskimppuja, jotka kelpuuttaisin hääkimpukseni. Hintaan 25 €. Luonnollisesti nämä kimput ovat pienempiä ja vaatimattomampia kuin “oikeat” morsiuskimput, mutta miksi panostaa tarpeettomasti vain “koska on tapana”. En toisaalta myöskään syty ajatukselle kestokimpusta: muovikukat vain ovat ehdoton nou nou ja esimerkiksi kirjansivuista askarreltu kimppu sopii mielestäni paremmin talvihäihin.

Hääaamuna jonkun(?!) jostain(?!) kukkakaupasta kipaisema kimppu on kuitenkin tällaiselle etukäteen kaiken suunnittelevalle stressiräpeltäjälle aivan liian vapaa radikaali. Mutta millaista palvelua mahdan saada, jos lähestyn floristia halppishääkimppu mielessäni?

Jottei häiden kukka-asia olisi liian kepeä ja stressitön, tahtoisin koota pöytäkoristeet luonnonkukista. Nih. Tämä Mennään naimisiin -juttu luo minuun joka kerta uutta toivoa projektin toteuttamiskelpoisuudesta, mutta avointen kysymysten määrä ahdistaa silti. Milloin kukat ehditään poimia? Kuka sen tekee? Mistä niitä löytyy tarpeeksi? Paljonko asettelu vie aikaa? Nuupahtavatko kimput yön aikana? Raastavinta tässä on, että melkeinpä kaikki kysymykset pysyvät avoinna aina aivan häiden kynnykselle asti.

Viime häissä selviydyin voittajana kimpputaistosta!