Heitot ja iltaohjelma

Bändin ensimmäisen setin vaiettua vedettiin viimeiset viralliset ohjelmanumerot. Nykyisin tuppaa olemaan tapana viskoa erillinen heittokimppu, jolloin sen oikean morsiuskimpun voi viedä kotiin ja kuivattaa. Hömppää, sanon minä. Kipusin siis navetan vintille vievälle rampille se ihka-aito kukkapuska kourassani naimattomien naisten teroitellessa korkojaan alapuolella. Kimppu lensi komeassa kaaressa takariviin ja miesten joukosta kuului raskas huokaus. Tulevalle sulhaselle tarjottiin sympatiakalja.

Kuvista kiitos Kallioniemi Photogrpahy

Mulla ei ollut sukkanauhaa jalassa koko päivää, vaan kävin kaason ystävällisellä avustuksella hivuttamassa sen paikoilleen ennen kimpunheittoa. Jos nauha olisi ollut omalla vastuullani, ei se mitä todennäköisimmin olisi löytänyt tietään juhlapaikalle asti. Kiitos siis jälleen kaasoille! Merenneitomallisessa mekossa kolmenkympin helteessä oli pieni saavutus, että saimme nyittyä nauhan edes sen verran polven yläpuolelle, että sen voi hyvällä omallatunnolla sanoa olleen reiden ympärillä. Enpä kyllä tiedä miten Henkka olisi saanut sen yhtään korkeammalta ongittuakaan.

Siinä missä kimppu lentää yleensä pitkälle, on eturivi otollinen sijoittuminen sukkanauhakisassa. Henkka halusi nyt ilmeisesti rikkoa kaavan ja mun nauha liitikin miesjoukon päiden yli. Aviomieheni on aikanaan kunnostautunut itse tässä kisassa ja mun sukkanauhan jälkeen Henkka viskasikin kierrätysmielessä perään vielä seitsemän lohdutuspalkintoa.

Bändin ensimmäisen setin loppupuolella hääcrew kiritti vieraita viimeisten salatehtävien suorituksessa ja purkki tyhjeni lopulta kokonaan. Heittojen jälkeen bestmanit arpoivat tehtyjen tehtävien purkista onnekkaan voittajalappusen. Paitsi, ettei siinä ollut nimeä. Kiivaista lapunlunastusyrityksistä huolimatta siirryttiin uudelle arpakierrokselle ja voittaja pokkasi itselleen lahjakortti, joka “oikeutti yhteen (1) hääparin tarjoamaan lounaaseen tai illalliseen, joka nautittiin hääparin seurassa.” Sukkanauhavisassa oli puolestaan tullut kaksi neljä oikein -tulosta, joiden väliltä kiista ratkottiin kivi-paperi-saksilla ja palkintona oli perinteinen skumppapullo.

Näiden voittoisten ohjemanumeroiden jälkeen bändi aloitti toisen settinsä ja sen aikana paikalle saapuivat myös iltapalapizzat. Olimme tilanneet kolmea eri vaihtoehtoa 5 kappaletta kutakin eli yhteensä 15 pizzaa. Saapuessaan tilaus näytti valtaisalta, mutta niin se vain katosi juhlakansan syövereihin. Bändin kolmas ja viimeinen veto hiljeni puolenyön paremmalla puolella, minkä jälkeen tuoreen avioparin oli aika suunnata kohti hääyöhotellia. Auton takapenkillä oli vaikeuksia käsittää, että meidän hääpäivä oli nyt ohi.

Yllätysohjelmaa kahvin kera

Muistatteko, kun salatehtävien kohdalla mainostin, kuinka huikaisevia voi tapahtua, jos oikea tehtävä osuu oikealle henkilölle? Meidän kakkukahveilla nimittäin kävi näin.

Kahvittelun alkuun oli sovittu pieni teekkariohjelma yhden opiskelijakulttuurin parissa erityisesti ansioituneen ystäväni kanssa. Otaniemen teekkareiden on tapana solmia teekkarilakkinsa tupsun naruun solmu naimisiinmenon merkiksi¹. Perinteisesti solmimisen toimittaa vanhin paikalla oleva teekkari, joka meidän juhlissa oli oma äitini. Tällä alustuksella yllättynyt äiti kutsuttiin solmimishommiin ja kostoksi tuo piti huolen, että pääsin sovittamaan solmittua lakkia heti tuoreeltaan - leukanaruineen kaikkineen.

Lakin siirryttyä syrjään puheenvuoron varasti kuitenkin yllättäen toinen teekkarikaveri. Tämän tapauksen ei tosin tarvinnut kuin nousta ylös, niin jo arvasin Vedä juomalaulu -tehtävän löytäneen oikeaan osoitteeseen. Näin saimme kuulla matemaatikolle ominaisesti Liten visa om Gram-Schmidts metod ja minä pääsin seuraava aamuna selittämään Henkalle mitä tarkoittaa ortonormeeraus. Olen ihan tyytyväinen, ettei tuo kyseinen tai kukaan muukaan matemaatikko ollut kuulemassa mun selontekoa.

Mutta yllätykset eivät suinkaan loppuneet tähän! Sulosoinnut olivat hädin tuskin hiljenneet, kun huomiota oli rykimässä Henkan opiskelukaveri. Kasvatustieteilijöiden kunniaa puolustaen hän veti meille todellisen alakouluopettajan taukojumpan Henkka-aiheisen lorun siivittämänä. Esitys oli niin vakuuttava nokitus teekkareille, että vain minä tunnistin Vedä taukojumppa -salatehtävän.

Kahvitteluohjelma ei kuitenkaan jäänyt tähän, joskin siirryttiin takaisin etukäteen suunnitellun puolelle. Vuorossa olivat kaasojen ja bestmanien puheet, jotka Ensu avasi. Täytyy tunnustaa, että muistan kaasoni sanoista vain alun ja sen, että skarppasin itseäni välttääkseni kyynelehtimisen. Henkan bestmanit vetivät yhteisen puheen, johon kuului rekvisiittana myös polttareissa askarrellun leirilipun esittely.

Kaikki kuvat: Kallioniemi Photography

Kaikki tämä kakun kylkiäisenä tullut ohjelma osoitti, ettei se ole aivan potaskaa, että vieraat tekevät juhlan. Ja siksi meidän häät olivat niin parhaat.

¹Solmukulttuuri vaihtelee yliopistottain ja esimerkiksi Oulussa on ihan oma menonsa.

Vähemmän tylsä vieraskirja

Vieraskirja aiheutti etukäteen pientä ahdistusta. Pinterestiä plärätessä löytyi kyllä kaikki Huojuvat Tornit ja sormenjälkipuut, mutta mikään ei sytyttänyt suurta tunteen paloa. Lopulta annoin itselleni luvan ylittää tässä se aidoista matalin ja valittiin turhia konstailematta vieraskirja. Siis kirja. Ja jälkiviisaana olen äärimmäisen tyytyväinen!

Vieraskirja oli häissä esillä puuhapöydällä yhdessä salatehtävien, sukkanauhavisan ja mun polttarikirjan kanssa. Pöytä oli muuten tarkoituksellisesti asemoitu siten, ettei sitä voinut olla huomaamatta. Tässä ilmainen vinkki juhlatilan sisustukseen: aina voi luottaa, että baarin porukka löytää parinkin kulman taa, mutta muu aktiviteetti kannattaa sijoittaa niin, että siihen käytännössä kompastuu.

Olin rajannut kirjan sivuille valmiiksi valokuvan kokoisia suunnikkaita, joiden väliin vieraat rustasivat puumerkkejään. Salatehtävät toivat tähän oman twistinsä, sillä lehtisiltä löytyy niin piirrustuksia kuin salanimellä jätettyjä tervehdyksiä. Pirteän värikkään lopputuloksen takasi stabilovalikoima.

Kuva: Kallioniemi Photography

Valokuvapaikat mun on tarkoitus täyttää rinnakkaisaktiviteettinä olleen kuvakulmauksen otoksilla. Niillä samoilla, joita lähti matkaan kiitoskorttien kylkiäisenä. Valokuvakulmaus oli myös aika hitti, sillä jalustalla seisseen järkkärin sisuksiin oli tallentunut yli 300 poseerausta! Meidän toinen avioiltamme kuluikin näiden kuvien edessä käkättäen. Ainut vain, että me kokonaan unohdettiin käydä itse kuvassa! Musta on muutama otos erinäisiin porukoihin mukaan vedettynä, mutta sulhasen paikallaolosta ei jäänyt tässä muodossa lainkaan todisteita. Vähän harmittaa, koska vieraskirjan ensimmäinen sivu oli varattu nimen omaan meidän kuvakulmauksen yhteisposeeraukselle... Nyt jouduin lätkäisemään korvaavaksi otokseksi meidän istumäjärjestysselfien.

Tämä kuitenkin inspriroi mua siirtämään loputkin istumäjärjestysikkunaa koristaneet kuvat vieraskirjan sivuille asianosaisen tervehdyksen viereen. Näiden lisäksi liimailin mukaan suoritettuja salatehtävälappusia ja takakannen sisäpuolelle kiinnitin vielä muovitaskullisen onnittelukortteja. Näin kaikki vierailta tulleet häämuistelot löytyvät kätevästi yksistä kansista! Ja tadaa: puhkikuluneen perinteisestä vieraskirjasta kuoriutui hersyvän hauska nidelmä. Oon aika ylpeä.

Salatehtävät - kannatti!

Salatehtävät oli aivan lyömätön ohjelmanumero.

Vaikka idea oli kutkuttava, olin alkuun varsin skeptinen. Että ei kai sitä jäyhät suomalaiset moiseen humpuukiin lähde. Vaikka meidän vieraathan oli pääosin yllytysalttiita kavereita. Ajatus hautui, juttelin vähän Henkalle ja lopulta koin inspiraatioryöpsähdyksen myrjardin mutkan takaa löytyneestä Not so damn mainstream -blogista.

Meidän toteutusvariaatiossa kaikki salatehtävälappuset löytyi pöydältä purkista ja niitä sai käydä nostamassa omaan tahtiin. Jos tehtävä tuntui turhan ylivoimaiselta, sai sen vaihtaa (tekemätön tehtävä palautettiin uusien salatehtävien purkkiin). Onnistuneen suoriutumisen jälkeen lappuun kirjoitettiin oma nimi ja se palautettiin suoritettujen tehtävien purnukkaan. Jos jotakuta kiinnostaa tarkempi purkkien vieressä ollut ohjeistus, voi sitä yrittää tihrustaa tuosta hääkirppikselle menneestä myyntikuvasta. Salatehtävien voittaja arvottiin sitten suoritettujen lappujen purkista, joten yhdelläkin tehtävällä oli mahdollisuus voittoon, mutta useampi toki edesauttoi onnettaren suosiota.

Google auttaa hyvin alkuun salatehtävien keksimisen kanssa ja keräsin itse useammasta listasta mielestäni hauskimpia ja toteutuskelpoisimpia. Asetin myös jonkinmoisen nolousrajan, sillä jäynäfilosofiaa mukaillen oli tehtävien tarkoitus olla hauskoja sen kaikista osapuolista. Valmiista listoista napsin sellaisia haasteita kuin

• Ole viimeinen, joka taputtaa.
• Kysy vieruskaverilta mikä on hänen lempipokemoninsa.
• Haasta bestman kädenvääntöön.
• Kehu jonkun tanssitaitoja kehityskelpoisiksi.
• Kättele kaasoa 5 sekunnin aja sanomatta mitään. Muista hymyillä!
• Esittele itsesi kolmesti samalla, sinulle ennestään tuntemattomalle henkilölle.
• Kehu miespuolisen henkilön kainaloita upeiksi.
• Kysy vierustoverilta haluaako hän vaihtaa paikkaa kanssasi. Kieltäydy, jos saat myöntävän vastauksen.
• Saa kaaso juoksemaan.
• Kilistä lasiasi ja kerro vasta harjoittelevasi.
• Jos sinulla ei ole kravattia, hanki sellainen. Jos sinulla on kravatti, suostuttele joku vaihtamaan kanssasi kravattia.

Näiden lisäksi kehittelin tehtäviä myös omasta päästä. Halusin valikoimaan eri tasoisia haasteita, jotta ne kannustaisivat ottamaan seuraavankin lapun. Osassa tehtävän vaikeusaste myös riippui vahvasti siitä kuka sen purkista onki.

• Tarjoa vieruskaverille lasi vettä.
• Silitä partaa.
• Valssaa viinilasisi kanssa.
• Saa joku kirjoittamaan vieraskirjaan.
• Haasta sinulle ennestään tuntematon vieras pelaamaan kanssasi kivi-paperi-sakset siitä, kumpi hakee teille lisää juomaa.
• Aseta lautasliina ruokalapuksi.
• Kehu toiselle vieraalle juhlavaatetustasi.
• Laula ääneen (niin, että joku kuulee).
• Kerro sinulle ennestään tuntemattomalle vieraalle missä olit, kun Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa vuosina -95, -11 ja -19.

Osa tehtävistä sai inspiraationsa meidän häistä ja muusta ohjelmasta tai vieraskaartista itsestään.

• Kerää pöytänumerot ja aloita peli mölkkyä (loput pelivälineet löydät ulko-oven takaa).
• Kysy morsiamen veljeltä onko hän näytellyt Salatuissa Elämissä.
• Kysy toiselta häävieraalta mihin Tylypahkan tupaan hän kuuluu.
• Kerro toiselle vieraalle olevasi kateellinen hänen tyynystään.
• Varasta oma kuvasi istumajärjestysikkunasta ja teippaa se vieraskirjaan tervehdyksesi viereen.
• Kerro toiselle vieraalle syöneesi viisi donitsia.
• Kehu kaljulle vieraalle hänen kampaustaan.
• Kerro toiselle vieraalle, ettet olekaan aiemmin käyttänyt puuceetä.
• Haasta joku tyynysotaan.
• Kerro miespuoliselle vieraalle mikä sukkanauhavisan sukkanauhoista sopisi hänelle parhaiten.

Useampienkin tehtävien vähemmän salaisena tarkoituksena oli pakottaa toisilleen tuntemattomat vieraat sosialisoimaan. Tähän äärimmäisen käteviä olivat valokuviin liittyvät tehtävät ja olemmekin ihastelleet mitä odottamattomampia ryhmäkuvia niin meille lähetetyissä selfieissä, valokuvausnurkan tuotoksissa kuin ihan Samin ottamissa otoksissakin.

• Kokoa ryhmä (min. 3 henkilöä), jossa on vähintään yksi sinulle ennestään tuntematon vieras ja pyydä valokuvaajaa ottamaan teistä ryhmäkuva.
• Ota valokuvausnurkassa kaverikuva sinulle ennestään tuntemattoman vieraan kanssa.
• Ota selfie kaason kanssa ja lähetä se morsiamelle (puh. numero).
• Ota selfie bestmanin kanssa ja lähetä se sulhaselle (puh. numero).
• Photobombaa.

Kaiken kaikkiaan salatehtäviä oli ehkä seitsemisenkymmentä meidän vajaalle 50 vieraalle, joskin joitain tehtäviä oli samaa useampi kappale. Ja kaikki meni! Muutamasta lapusta tosin jäi nimi uupumaan, mutta todistetusti ainakin osa näistä suoritettiin. Bongailin salatehtäväsuorituksia pitkin juhlaa ja pohdin muun muassa kumpikohan tuossa on houkutellut kumman pöydän alle tai kukakohan aloitti tuon juomalaulun. Kuultiin muuten myös Nisti ja Nööri! Tarkoitus oli pyytää hääcrewta keksimään osa salatehtävistä, mutta se lipsahti mielestä.

Salatehtävien suola on, kun suorittaja ja tehtävä kolahtavat täydellisesti. Meilläkin vedettiin muutama näyttävä suoritus, jotka sulautuivat menoon niin täydellisesti, ettei niitä olisi improvisoiduiksi uskonut. Panttaan näitä kuitenkin myöhemmäksi, koska tämä teksti venähti jo nyt.

Ensimmäistä fotoa lukuunottamatta kuvat Kallioniemi Photography

Maljannosto ja alkuhöpinät

”Nostetaan malja hääparille!”, käski seremoniamestaribestman eikä tarvinnut toista kertaa kehottaa. Onnitteluhuudahduksia, kilinää ja tervetulleen viileää skumppaa. Ääneen päästyään Tume jatkoi sitten käytännöninfoilla vessojen ja tupakkapaikan sijainneista ja mainosti perään vielä salatehtäviä ja vieraskirjaa.

Meillä ei itsellämme ollut erityistä tarvetta päästä pitämään varsinaisia puheita omissa häissämme, mutta vaatimattomat tervetulotoivotukset halusimme silti lausua. Tume passasikin mikin Henkalle, joka tämän lausunnon toimitti. Samaan syssyyn tuore aviomieheni jatkoi monia askarruttaneella sukunimikysymyksellä: vaikeaa oli, mutta päätös tehtiin. Siinähän kävi nimittäin niin, että Henkka hävisi kivi-paperi-sakset (kivellä) ja pääsi vaihtamaan nimeä. Saatoin tässä kohden aloittaa aplodeerauksen, johon juhlakansa railakkaasti yhtyi.

Meidän häämme eivät olleet suuren suuret ja jokainen vajaasta 50 vieraasta meille spesiaali. Koska läheisiä on kertynyt matkaan elon eri vaiheissa, olimme sopineet pitävämme tehokkaan tiiviin esittelykierroksen. Idealistinen ajatus oli näin myös helpottaa jään murtumista pöydissä, joissa ennestään tuntemattomat löysivät itsensä istumasta vieretysten. Saattoi kierros helpottaa myös joitain tiettyjä salatehtäviä… Osa esittelyistä oli yleismalkaisempia, kuten “teekkaripöytä”, osa pääsi sitten yksinään valokeilaan. Sattumalta emme olleet päivän ainoita sankareita, vaan eräällä Henkan opiskelukaverilla oli synttärit tuona loistavana päivämääränä. Hyvin valitusta päivästä onnittelimme sankaria hänen paikallaan odottaneella karkkipaketilla sekä esittelykierroksen yhteydessä koko poppoolla kajautetulla onnitteluhoilauksella.

Kuvat jälleen Kallioniemi Photography

Meidän jälkeemme äänensä avasi vielä valokuvaajamme Sami, joka esitteli itsensä, ja kehotti kaikkia lähestymään rohkeasti juhlan aikana, jos valokuvauksellisia tarpeita ilmenee. Sami myös vakuutti kuvien tulevan aikanaan vieraidenkin syynättäväksi (kunhan hääpari saa aikaiseksi, köh). Lopuksi pitopalvelu kävi vielä esittelemässä menun ja kertaamassa ruoka-aineasiat ennen kuin me hyökkäsimme joukon etunenässä kohti pitopöytää.

Lehtisateessa juhlapaikalle

Kaikki kuvat: Kallioniemi Photography, kasvosensuuri by me

Potretteja otettiin vihkipaikalta juhlapaikalle vievän reitin varrella, joten kun aika koitti, ei loppu automatka ollut kovin pitkä. Halusimme ehtiä autoinemme navetan välittömään läheisyyteen hieman ennen kello kolmea, jottemme kaartaisi naapuriin vieraiden nenän edestä. Näin Sami ehti myös juhlapaikalle ottamaan muutaman otoksen meitä odottavasta hääkansasta. Kun porukka alkoi olla koossa, seremoniamestarinammekin toiminut Tume-bestman ryhtyi organiseeraamaan vieraita kunniakujaksi ja kaasot tarjoilemaan koivunlehtiä jokaisen kouraan.

Samaan aikaan me varroimme lähtölupaa hääautossa kolmistaan kuskina toimineen toisen bestmanin kanssa. Ja se hetki oli juhlien kurjin. Mun aamuisesta buranasta alkoi olla aikaa 8 tuntia, mutten halunnut ottaa seuraavaa kuin vasta ruokailun yhteydessä. Flunssa tahtoi iskeä päälle: olo oli hutera, ilmastoinnista huolimatta hikinen ja auto tuntui kutistuvan. Odottaessa ei pystynyt keskittymään muuhun kuin kehnoon oloon ja pohtimaan, että mitäköhän tästä tulee. Ilmainen vinkki kaikille: älkää sairastuko hääpäiväksi. Kun sitten lopulta pääsimme liikkeelle, jäi huono olo siihen parkkikselle. Jo kurkistellessani Henkan ohi odottavaa vierasjoukkoa olin yksinomaan onnellinen. Siitä alkoi sitten hulina ja huiske eikä onneksi ollut aikaa keskittyä mihinkään muuhun.

Lehtisateen ja onnitteluhuutojen vastaanottamana tuntui yhtäkkiä oikeasti siltä, että meidän häät alkoi nyt! Ja katsokaa näitä kuvia! Painokas suositus koivunlehtien heittelylle. Henkka sai vielä erityislähetyksen kauluksesta sisään suloisena kostona omista aiemmista kolttosistaan.

Kunniakuja päättyi navetan oville ja siirryimmekin siitä sulavasti onnittelujonoon. Siinä hötäkässä ei tullut mieleenkään, mutta näin jälkikäten on vähän hirvittänyt, että toivottavasti en tartuttanut ihan kovin montaa vierasta… Noin muuten voin kyllä suositella tätä ohjelmanumeroa, vaikka itse olin etukäteen vähän skeptinen. Häähumussa oli ihana tavata jokainen vieras, vaikkakin lyhykäisesti linjastona. Siinä oli meidän läheisimmät ihmiset, matkustaneet juhlimaan meidän tärkeää päivää. Halausten jälkeen vieraat kohtasivat cateringin tarjoilemat skumppalasit ja suuntasivat hääcrewn ohjeistamana etsimään paikkansa salin seitsemästä pöydästä. Kun kaikki oli paimennettu sisälle, saimme mekin kuohuvat kouraan ja seurasimme perässä.

Kolmen kohdan kutsuetiketti

Meillä ollaan viimeiset pari viikkoa väkerretty kutsuja vaihtelevalla menestyksellä ja tehokkuudella. Sillä välin kun joudutaan tekemään päätöksiä kutsukuorien valkeuden tasosta ja siitä ovatko vieraat tervetulleita lämpimästi vai sydämellisesti, ajattelin julistaa julkiseksi kolmen (3) kohdan kutsuetiketin. Vieraille. Sekä vähän myös niille, jotka olettavat itsensä vieraiksi.

Ennen tätä tekstiä kehotan kertaamaan herneneuvon aiemmasta rustauksesta Kuinka olla p*ska vieras 101.

1 Ei kysellä
Hääpari on miettinyt pitkään ja piinaavan hartaasti ketä kutsuu. Ehkä riidellyt vähän, vääntänyt kättä. Ottanut kivi-paperi-sakset. Jos saat/et saa kutsua, sille on jokin syy. Sinun ei tarvitse tietää tätä syytä. Kutsua ei kysellä, vaadita, oleteta tai kiristetä.

2 Ei kutsumattomia vieraita
Kutsuttuja ovat vain ne, joiden nimi mainitaan kuoressa. Poikkeus tähän ovat yleisesti ymmärrettävissä olevat “perheineen” tai “ja lapset” sekä satunnaisesti hövelin hääparin kohdalla "+ avec".

3 ILMOITTAUDU!
Jos olet niin iloisessa asemassa, että kutsu kilahtaa, ilmoittaudu. Tai ilmoita ettet pääse. Anna kuulua itsestäsi. Näin juhlakalut tietävät, ettei postipoika syönyt kutsua. Ja myös oletteko tulossa vai ette. Koskee myös sinua, äiti.

Hääcrew-treffit ja ekat ohjelmapohdinnat

Muutama viikonloppu takaperin taivaankappaleet oli linjassa ja saatiin koko meidän hääcrew saman katon alle. Jei! Tutustutettiin osapuolia toisiinsa tortillojen ääressä ja onnistuttiin jokseenkin avaamaan mitä kaikkea ollaan tähän mennessä suunniteltu. Olisin halunnut tehdä powerpointinkin, mutta Henkka kielsi. Tästä huolimatta sain pitää 1,5 tunnin monologin häistä ja vastailla kysymyksiin. Ah, kuinka terapeuttista.

Kävin myös ilmi, että juhlapaikalle saapumisen suunnitelmia ei ole tullut avattua vielä blogissa, joten korjataanpa se sitten nyt. Meidäthän siis vihitään minimimiehityksellä juhlapaikan ulkopuolella siinä aamupäivällä ja vieraat saapuvat vasta juhliin.

Alkuun voisi lähteä siitä kummat saapuvat juhlapaikalle ensin: me vai vieraat. Tuntuisi vähän lattealta alulta pyöriä siinä navetan pihalla ja odotella, että vieraat saapuvat tipoittain paikalle. Myös vieraan näkökulmasta olisi itselleni outoa saapua paikalle ja löytää hääpari kasuaalisti käyskentelemästä pihalta tai vaihtoehtoisesti pönöttämässä ovella ja odottamassa onnittelijoita. Ensimmäinen ajatukseni olisi, että apua kuinka pahasti olen myöhässä!

Siispä vieraat paikalle ensin. Mutta mitä viihdykkeeksi ensimmäisenä vähän etuajassa saapuville ja lopuillekin? Luonnollisin vaihtoehto olisi tarjota skumppalasit kouraan tässä kohden (cocktail-palat olisivat ihan huippu, mutta valitettavasti naposteltavat nakertaisivat budjettia > 400 € edestä, mikä huitelee kirkkaasti ohi kipurajan). Tällöin alkumaljat olisivat kuitenkin tulleet hörpityiksi jo ennen meidän saapumistamme ja tahtoisin virallisen aloituksen maljannostolla. Toinen skumppakaato menisi käytännössä sähläykseksi, joten ehkä vain toivomme, ettei kukaan saavu tuntikaupalla etuajassa, jolloin minulle vakuutettiin juhlapaikan ihmettelyn ja sosialisoinnin riittävän ohjelmaksi. Sovimme myös osan hääcrewsta kiiruhtavan paikalle etukäteen vastaanottamaan vieraita.

Sitten lisäksi olisi ihan kiva, jos meidän saapuminen ei olisi vain, että moi. Koska juhlaa ei vieraiden näkövinkkelistä edellä minkäälainen seremonia, voisi tässä kohden yrittää virittäytyä vähän hääfiilikseen. Sopisiko tähän kirkosta poistumista imitoiden sellainen kunniakuja-asetelma? Kujaa pitkin olisi kätevä kävellä navetan oville ja siirtyä luontevasti mahdolliseen onnittelujonoon.

Perinteiseen kirkosta poistumiseen liittyy yleensä jotain liitännäisaktiviteettia, kuten riisiä, saippuakuplia, ruusunterälehtiä, huiskutuskeppejä, tähtisädetikkuja, ilmapalloja, serpentiiniä, miekkoja tai vähintään fanfaareja. Meillä harkinnassa ovat kuitenkin koivunlehdet. Sisääntulo olisi meidän näköinen eikä jälkipeli vaatisi haravointia kummempaa. Lehtiin liittyy kuitenkin muutama käytännön ongelma:

1. Mistä? Pitää muistaa, ettei lehtien tai oksien keräily kuulu jokajampan oikeuksiin. Meidän porukoiden pihalla kasvavien koivujen latvat huitelevat saavuttamattomissa, joten käytännössä pitäisi varmaan pyytää lupa puolitutulta metsänomistajalta. 
2. Milloin? Lehtien olisi suotavaa olla semi-tuoreita eikä käpristyneitä korppuja. Irrallaan ne tuskin säilyvät hyvinä kovinkaan kauaa, joten yksi mahdollisuus olisi kerätä koivunoksia, laittaa ne yöksi veteen ja nyppiä lehdet hääaamuna. Tämä vaatii kyllä testikierroksen.

Hääcrew-tapaamisen yhtenä agendana oli mahdollisten hääjuomien maistelu.

Istumajärjestys vol. 1

Okei, me ollaan ehkä aavistuksen ajoissa tämän kanssa. Mutta meillä on alustava istumajärjestys 5,5 kuukautta ennen häitä.

Mulla on aika ehdoton mielipide, että häissä pitää olla istumajärjestys. Monesti vapaata plaseerausta perustellaan rennoilla häillä, mutta mulle itselleni omaehtoisessa paikan etsimisessä ei ole mitään rentouttavaa. Keskelle tai eteen ei ainakaan kehtaa mennä, kun ne pitää varata joillekin tärkeämmille. Reunapöytä olisi hyvä, mutta siihen ei enää mahdu koko porukka. Ja viimeisinä saapuvia rangaistaan sitten hajapaikoilla.

Plaseerauksen laatiminen voi olla mörkö, mutta mua tällaiset palapelit kiehtoo. Ja Henkkahan on opettajana istumajärjestysten (vastentahtoinen) ammattilainen. Meillä hommassa on myös aika monta helpottajaa lähtien nyt vaikka siitä, ettei verisiä sukulaiskaunoja tarvitse huomioida, kun ei kutsuta sukulaisia. Pyöreät pöydät antavat myös mukavasti joustoa, kun yhden ääreen voi istuttaa 6-8 henkeä seurueesta riippuen. Lisäksi tässä muodostelmassa ei tarvitse pohtia asettaako pariskunnat vastapäätä (etiketti) vai vieretysten (parempi) ja mitä tehdä avecittomien kanssa. Porukkaakin on vain se viitisenkymmentä päätä.

Me ei haluttu lähteä erityisemmin revittelemään istumajärjestyksen kanssa, vaan ryhmiteltiin ihmiset tuttuihin kaveriporukoihin. Niiden yksittäisten ihmisten tai pariskuntien kohdalla, jotka eivät juuri tunne juhlissa muita, harjoitettiin pientä ihmistuntemusanalyysiä ja pyrittiin löytämään samanhenkistä seuraa. Vähän jännempää vaihtoehtoa harkitseville suosittelen Something blue -blogin Anniinan huisin hyvää tekstin siitä, kuinka perinteisten pakkojen sekoittaminen voi olla myös menestys. Eritoten pidin villistä ajatuksesta erottaa perheet, sillä ainakin (kohtuu aikuisilla) lapsilla voi olla viihtyisämmät juhlat poissa vanhempien välittömästä valvonnasta.

Me itse istutaan yhdessä 10 hengen pöydässä bestmanien, kaasojen ja näiden perheiden kanssa. Me kummatkin karsastetaan ajatusta yksinäisestä, kaikkien vieraiden töllisteltäväksi eristetystä morsiusparin pöydästä ja halutaan sen sijaan istua siellä missä muutkin juhlijat. Vanhemmat ja mun isovanhemmat puolestaan istuu omassa kuuden hengen seurueessaan ja sisarukset on sekoitettu muun nuorison joukkoon.

Irvileuat voisi huudella, että tehtiin turhaa työtä, kun eihän tässä edes tiedetä vielä ketkä kaikki pääsee paikalle. Myönnettäköön, että tämä olisi ehkä voinut vielä odottaakin, mutta se tuli vain niin helposti! Oma piirileikkinsä on sitten tiedossa joka tapauksessa juhlapaikalle, kun sovitellaan ihmiset pöytiinsä niin, että vauvakopille ja kameroille löytyy tilaa.

Kuinka olla p*ska vieras 101

Oltiin kahdestaan kotona pikkuveljen kanssa; mä olin ehkä juuri ja juuri koulussa ja veli siitä sitten vielä 3 vuotta nuorempi. Veli päätti työntää herneen nenäänsä. Ja sehän sujahti niin pitkälle, ettei saatu sitä enää pois. Soitettiin hädissään isälle, joka käski kokeilla niistämistä. Auttoi. Että ihan vinkkinä, jos tämän tekstin jälkeen tuntuu siltä.

Kuinka olla paska vieras 101

1. Vähän jos tulee myöhässä, niin eipä tarvitse ootella. Oletko muka joskus ollut häissä, jotka alkavat ajallaan? Ei sitä kukaan huomaa, jos me siinä hiippaillaan sisään. Kaikki katsoo kuitenkin hääparia!

2.  Me nyt otettiin Mauno-Anselmi mukaan, vaikka kutsussa olikin jotain, et ei sais tuoda lapsia. Kun eihän siitä mitään haittaa ole! Maukka-Aukka istuu nätisti äitin sykyssä ja meillä on näitä puhuvia tarinanalleja ja laulavia kirjoja mukana, jos kultsupultsulle tulee kiukkupiukku.

3. Tätä samaa karjalanpaistia jessös joka juhlissa! Kolmesti tänä kesänä jo syöny. Tai vaihtoehtoisesti: Mitä tää on? Miksi on pitänyt laittaa fetat sekaisin salaattiin? Ei täällä ole mulle mitään mistä tykkään! Kakkua en ainakaan syö, kun siinä on kaloreita.

4. Kylläpä olet kaunis morsian! Vähän kyllä avonainen/piukka/lyhyt/prinsessamainen/tyrkky/krumeluurinki/yksinkertainen/ruma on tuo mekko. Mutta kai tuollaiset on nyt muodissa… ja pääasia, että ite tykkäät.

5. *HAUKOTUS*

6. Istun tässä kädet puuskassa, kyrpä otsassa ja naama norsun vitulla. Ei ois oikeesti huvittanu ees tulla.

7. vink Kunhan illalla meistä pääsette, niin siitä vaan sitten lakanat heilumaan, vauvantekotalkoisiin ja Suomea kansoittamaan. vink vink Kyllä se on pienten jalkojen tepsutus, joka tekee kodin. VINK VINK VINK

8. On se kyllä minusta aika töykeää pyytää rahaa lahjaksi. Minä kävin sellaisen savenvalantakurssin ja tiedättekö kuinka loistavan lahjaidean sain! Se meidän kurssin vetäjäkin oikein kehui tätä!

9. “JuodAan VIINAAAA, tullaan viishamiKs näin, joodaan VIIIIINAA!!! Prkl…”

10. Muistatteko kun Pirkko-Petteri ja Urho-Liisi meni naimisiin? Ne ne vasta oli kunnon häät.



Loppuun kuva koiranpennusta siltä varalta, ettei mahdollinen herne lähtenyt niistämällä:

Tyynytaisto vol. 2

Tyynytaisto on ottanut ensimmäisiä askelia tai ehkä pikemminkin ompelukoneen painalluksia. Ja olen aika täpinöissäni! On varsin hauskaa istua olkkarin lattialla kangasryppäiden ympäröimänä ja ideoida seuraavia tyynydesigneja. Henkka tosin ei erityisemmin arvosta mun luovaa kaaosta tai ainakaan meidän olohuonetta sen näyttämönä.

Vaikka periaatteessa tahtoisin lähestyä urakkaa tekemällä yhden liinan kerrallaan alusta loppuun, olen käytännönsyistä joutunut jakamaan prosessia vähän toisin. Näin 8 ja rapiat kuukautta ennen häitä ei paikalle pääsevien nimilista ole vielä aivan kiveen hakattu, joten sitä tuskin kannattaa kirjoa tyynyliinaankaan. Toisaalta taas nimikointi on helpompaa, jos päällysten viimeisiä saumoja ei ole vielä ommeltu, joten käytännössä minulla on kasa noin 100 cm x 40 cm kangaskaistaleita.

Vaikka en ole liinoja vielä nimikoinutkaan, on minulla monesti jo tekovaiheessa ajatus siitä kelle vieraalle mikäkin tulisi. En väitä tuntevani jokaisen sisustusmakua, ja osa meneekin varmasti metsään, mutta lähtökohtaisesti yritän valita värimaailman (rajallisista vaihtoehdoistani) uhriani ajatellen. Lisäksi olen ainakin tähän asti yrittänyt tehdä pariskunnille jotenkin yhteensopivan setin. Jottei olisi liian yksinkertaista, keskenään yhteneviä elementtejä löytyy myös esimerkiksi bestmanien tai teekkarikavereideni tyynyistä.

Oman twistinsä tähän mun projektiin tuo jokseenkin loppuun hurruuteltu työjuhtani. Ompelukone on tädin varastosta talteen korjattu ja kaipaisi hieman enemmän rakkautta kuin oma pintapuolinen puhdistukseni. Kolke on aika kova ja välillä pysähdymme keskustelemaan josko jatkettaisiin sauma loppuun eikä jumituttaisi tähän paraatipaikalle.

Ihan mukavasti tyynyprojekti kuitenkin etenee, vaikka sitä tuleekin edistettyä varsin satunnaisesti töiden jälkeen. Olen todennut tämän värkkäilyn myös psykologisessa mielessä kannattavaksi: hääahdistusta helpottaa, kun voi uskotella itselleen tekevänsä jotain konkreettista juhlien eteen. Sen sijaan, että istuisi peukaloidensa päällä odottamassa vastauksia sähköposteihin. Ihan tätä tekstiä varten otin asiakseni laskea tyynyliinaraakileet ja niitä on itseasiassa jo 27 kpl eli suunnilleen puolet tarvittavasta! Ei kai multa lopu tekeminen kesken?!

Vieraita ajatellen: huonekiintiö

Toiveena luonnollisesti olisi, että vieraat viihtyisivät juhlissa pitkään eikä kenelläkään olisi hoppu kotiin. Suurimmalla osalla meidän vieraista edellä mainittu koti on myös ihan hyvän matkan päässä. Näinpä haluamme avittaa vieraita yöpymisjärjestelyissä ja olemmekin tehneet huonekiintiövarauksen kylpylähotelli Päiväkumpuun. Kiintiön kautta vieraat saavat pikkiriikkisen alennuksen, ja mikä tärkeintä: huoneita löytyy, vaikka hotellin varauskalenteri muuten näyttäisikin punaista.

Kuten jo aiemmin tuskailin, ei meidän juhlapaikan välittömässä läheisyydessä ole juurikaan valinnanvaraa hotellien suhteen. Päiväkumpu on oikeastaan ainut harkittavissa oleva vaihtoehto tarvittavalla kapasiteetilla, vaikka tilat kaipaisivatkin päivitystä. Huoneisiin kuuluu myös pääsy kylpyläosastolle, joten halutessaan vieraat voivat vaikka sunnuntaina ennen kotiinlähtöä käydä hieman lillumassa. Voin myös omasta kokemuksesta suositella pientä yöuintia hotellin hiekkarannalta!

Aivan superinnoissani en tästä hotellivalinnasta valitettavasti voi olla, sillä Ensun häiden yhteydessä saamamme palvelutaso jätti reilummalti toivomisen varaa. Huonekiintiöasiat hoituivat kuitenkin silloin ongelmitta, joten emme lähde pystyttämään vaihtoehtoista puolijoukkuetelttaa juhlapaikan pihalle. Toivotaan, että vieraiden yöpymiskokemus on tällä kertaa onnistuneempi.

Lähestyin huonekiintiöasiaa sähköpostitiedustelulla, joka oli jäädä heiltä huomioimatta, mutta sen perään soitellassani oltiin linjan toisessa päässä informatiivisia ja ystävällisiä. Tämän jälkeen myös sähköpostilla lähettämiini tarkennuskysymyksiin vastailtiin ripeästi. Yllätyksekseni ensi kesälle oli täälläkin jo jonkinkin verran varauksia ja tiedusteluja, joten onneksi oltiin Ensun kehotuksesta ajoissa!

Tyynytaisto

Olen ehkä vähän kaheli.

Mun tarkoituksena on tehdä jokaiselle vieraalle oma, personoitu ja nimikoitu istuintyyny. Jep. Jokaiselle. Tyynyt odottaisi sitten kunkin penkillä ja toimisivat samalla sekä paikkakortteina että yleisilmeen luojina ja koristeina. Pyllynpehmikkeinä toki myös.

Tässä kohden pitää tunnustaa, että idea ei ole mun oma, vaan törmäsin toiseen yhtä kaheliin morsiameen joskus kauan sitten Eilen tein -blogissa. Tai oikeastaan Hanne oli vielä aika paljon kreisimpi, koska heillä vierasmäärä oli tripla. Nostan hattua. Tuollaisista Hannen tasoisista tyynyliinoista meidän vieraiden on tosin turha haaveilla, sillä mun painotaidot loppuu kesken. Meidän versio on enempi tilkkutäkkimäinen. Olenkin hamstrannut vanhempien ja isovanhempien luota erinäisiä tilkkupaloja ja vanhoja verhoja, joista kursin kokoon tyynyliinoja. Nimikointi tapahtuu sitten kirjoen, kangasväreillä painaen tai kirjaimia ommellen.

JYSKin myyjää hymyilytti aika leveästi, kun kerrottiin, että otettaisiin näitä teidän sisustustyynyjä 40 kpl (vieraslista tosin paisui tämän jälkeen ja pitänee hakea täydennystä). Mietin, että pitäisikö kertoa mihin tarkoitukseen nämä tulee, mutta sitten ajattelin, että myyjällä on ehkä hauskempaa oman mielikuvituksensa kanssa. Tyynyt tosiaan maksoivat 2€/kpl, joten aivan ilmaisiksi näitä en voi väittää. Perustelin hankintaa kuitenkin itselleni (ja Henkalle) tyynyjen monitarkoituksellisuudella, ja lisäksi lähtökohtaisena ajatuksena muut tykötarpeet ovat jo olemassa.

Alunperin olin luokitellut vieraslahjat turhakeosastolle ja ei meidän häihin -kategoriaan. Meillä ei kuitenkaan ole tarkoitus säilöä tyynyjä häkkivarastossa enää häiden jälkeen, joten toive on, että jokainen vieras vie omansa mukanaan. Kappas keppanaa ja hupskeikkaa, yhtäkkiä onkin vieraslahjat. Tästähän saa sitten tulevaisuudessa oikein mukavan kuurupiiloleikin, kun meidän vieraat joutuu hakemaan tyynyt kellarikomerosta näytille joka kerran, kun odottavat meitä kylään. Ähäskutti. No ei vaineskaan, en ihan aikuisten oikeasti pahastu, jos tyynyt päätyvät loppusijoitukseen mökin vintille. Kunhan ne eivät ole meidän varastossa enää heinäkuun jälkeen.

Vieraslistapaini

Aiemman Perutaan häät -tekstin voisi tiivistää niin, että ainakin minulle (meille?) korkeimmat kynnyskivet häiden järjestämisessä ovat raha ja kauhukuvaelma nihkeästä pönötystunnelmasta. Kun kuitenkin tultiin siihen tulokseen, että jonkinnäköiset paardit tulee, päätimme taklata vähän kumpaakin major ongelmaa samalla ratkaisulla: meille tulee kaverihäät.

Raaka todellisuus on, että jokainen vieras maksaa. Ruuassa, kakun koossa, tilan tarpeessa, lisäpöydissä - you name it. Pyöriteltiin vähän numeroita ja todettiin, että meillä voisi olla varaa noin 30 hengen häihin. Sitten tehtiin alustava raakile vieraslistasta ja nyt niistä olisi tulossa noin 40 hengen häät. Budjetti 1.0 kaatui siis noin puolessa tunnissa. Toivotaan, että budjetti 1.1 on vankempaa tekoa.

Sukulaiset vieraslistalla on sellainen “annoin pikkusormen, se vei koko käden” -tyyppinen homma. Jos kutsut lempparitädin, pitää kutsua kaikki tädit ja sedät. Jos kutsut tädit ja sedät, tulevat serkut melkein auttamatta kylkiäisenä. Entäs kummitädit ja -sedät, jotka eivät kuitenkaan ole sukua? Serkun aviopuoliso? Avopuoliso? Ja siinä sitä sitten ollaan 50+ henkeä per puoli myöhemmin ja isotäti loukkaantuu, kun koko muu suku kutsuttiin, mutta häntä ei. Ääneenlausumaton tosiasia on myös, että sukulaiset lisäävät pönötystä. Sori vaan.

Näinpä me kiristettiin sukulaisten osuus piirakasta aika minimiin: vanhemmat, sisarukset (kumppaneineen) ja kynnelle kykenevät isovanhemmat. Tämä tarkoittaa meidän tapauksessa yhdeksää henkeä. Selvää on, että tämä aiheuttaa närästystä, epäselvää on kuinka pahaa. Mutta jos joku selän takana puhumisen sijaan uskaltaa rohkeasti nyrpistellä kasvotusten, voidaan todeta, ettei (melkein) kukaan muukaan sukulainen saanut kutsua. Sori vaan.

Kavereiden rajaaminen on ongelma sekin, mutta onneksi sellaiset könttänä kutsuttavat kaveriporukat ovat vähän pienempiä kuin sukuköntät. Meidän vieraslistalla on nyt Henkan puoleisessa sarakkeessa enempi nimiä, mutta se on ihan okei. Me vietetään Henkan kavereiden kanssa kuitenkin pariskuntana aikaa enemmän kuin mun kavereiden kanssa ja varovasti voisin alkaa kutsumaan osaa jo jopa vähän munkin kavereiksi.

Sitten on avecit. Lähtökohtaisesti haluaisin, että jokainen vieras saisi tuoda paremman puolikkaansa mukanaan: onhan häitä ihana viettää pariskuntana. Täysin ei kuitenkaan onnistuttu sovittamaan tätä yhteen meidän reunaehtojen kanssa. Sellaiset puoliskot, joita ei olla lainkaan tavattu tai joiden kanssa ollaan hädin tuskin puristeltu käspäivää joutuivat nyt väistymään. Tämä toimi kuitenkin jokseenkin hyvin niin, että kaikilla on tuttu kaveriporukka pehmentämässä iskua.

 Seuraava linjanveto koskikin lapsia. Ja tästä oltiin Henkan kanssa eri mieltä.

Mulla on mielestäni hyvät perustelut miksi lapset voisi jäädä häistä kotiin:

1. Jos lapsi on juhlissa mukana, vanhemmilla on koko ajan vähintään toinen silmä, neljäsosa huomiosta ja usein myös jokin raaja varattuna sille miniatyyri-ihmiselle. En tiedä tuoko vanhemmuus tässä jonkin supervoiman, mutta itse en ainakaan pysty täysillä nauttimaan juhlista tai tilanteesta silloinkaan, kun pitää pitää silmällä koiran tekosia. 
2. Lapsille pitää olla jotain tekemistä tai ohjelmaa, jotta ne eivät keksi sitä itse. Yksikään Irmeli-Petteri tuskin piirtää kiltisti paikallaan kuutta tuntia.
3. Pitääkö lapset huomioida jonkilaisella sensuurilla puhuessa ja juttujen sisällössä? Alkoholitarjoilussa? Entäs sitten ruoka?
4. Lasten kanssa juhlivat vanhemmat lähtevät aikaisin kotiin. Meidän vierasmäärällä pileet lässähtää aika nopeasti, jos kato korjaa juhlaväkeä.

Henkka taas katsoo asiaa sellaisesta kummasta vinkkelistä, että lasten rajaaminen ulkopuolelle on epäkohteliasta. Että se on vähän kuin sanoisi kavereille, että me ei haluta, että te tuutte, jos teillä on kersa mukana. Lisäksi näistä mun neljästä pointsista Henkka suostui näkemään vain viimeisen ongelmallisena. Muut kuuleman suttaantuu omalla painollaan.

Tästä meinasi tulla pieni vääntö, mutta sitten todettiin, että meidän vieraslistalla lapsivieraita tulisi enintään 4 kappaletta. Lisäksi juuri kun tämä asia oli pöydällä, satuttiin juhlimaan ystävien runsaslapsilukuisempia häitä, joissa kersat onnistuivat olemaan tosi kiltisti ja Henkka pääsi vääntämään “mitä-mä-sanoin” -vipuvartta. Näin ollen meillekin tulee siis ainakin teoriassa lapselliset häät. (Vihjasin kyllä, että Henkka on nyt mulle yhden velkaa ja muistan tämän, kun näkemykset seuraavan kerran eriää jossain hääjutussa.)

Näin ollen meidän vieraslistapaini alkaa olla selätetty. Ollaan aika tyytyväisiä, sillä tuntuu, että tällä poppoolla päästää viettämään meille tärkeää päivää meille tärkeimpien ihmisten kanssa. Jei!