Syynäyksessä: Sulhanen

Kuvat: Kallioniemi Photography

Me salailtiin toistemme asuja ihan puolin jos toisin, joten minäkään en ollut kurkkinut Henkan kokonaisuuttaa blogin sneak peakejä enempää. Kun vihkipaikalla näin ensimmäisen vilauksen Henkan selästä, kommentoinkin kaasolle, että “Jes! Just sopiva vaaleanharmaa!”

Puku
Henkan kolmiosainen puku ostettiin Turolta ja kokonaisuus oli täysin puolueettomasti arvioiden todella komea. Liivi toi pukuun sopivasti juhlavuutta ja sen vuoksi asu toimi kesän ennätyshelteissä myös ilman takkia. Muun pukukansan huojennukseksi Henkka taisikin luopua siitä heti saatuaan ruuan eteensä. Puku on tikkauksia myöten hyvin viimeistelty, mutta juhlavuudestaan huolimatta superpehmeää kangasta. Se ei missään nimessä jää yhden käyttökerran vaatteeksi, mikä meillä olikin tarkoitus, kun uuden puvun osto oli alusta lähtien tähtäimessä. Minä jo vähän yritin vihjailla, että takki tai liivi näyttäisi varmasti oikein kivalta farkkujen kanssa.

Kengät ja asusteet
Vaaleanharmaan puvun kanssa ruskeat asusteet olivat ihan nenä pärstään. Henkka hehkutti, ettei ole eläissään törmännyt yhtä mukaviin puvunkenkiin eikä tuo tosiaan tehnyt minkään valtakunnan sisäänajoa ennen hääpäivää. Naskalin ruskea kääntörusetti ja Brothersin nahkavyö valkattiin kenkiin sopiviksi. Valkoinen taskuliina oli matkassa, mutta valmistautuessaan pojat totesivat sen olevan yhdessä vieheen kanssa liikaa. Viime silauksena hihansuissa killuivat maastopöyränketjuista tehdyt kalvosinnapit, jotka olin ostanut Henkalle jokunen vuosi sitten joululahjaksi Etsystä.

Sulho selostaa: Se toinen hääpuku

Meistä kahdesta minä olen yleensä se, jota saa nykiä pois kaupan hyllyjen välistä. Kaupat vain eivät yleensä ole vaatekauppoja. Sen sijaan aika vierähtää kuin siivillä, jos allekirjoittanut päästetään irti rautakaupan työkaluosastolla tai kiipeily-, maastopyöräily- ja eräilytarvikkeiden sekaan. No okei, on Tuulillakin heikkoutensa: kirjakaupat. Mutta ei mennä siihen aiheeseen tällä kertaa. Vaatekaupat tulee yleensä kahlattua melko nopeasti läpi, sillä yleensä minulla on melko selkeä kuva siitä, mitä haluan. Arkivaatteiden shoppailu onkin normaalisti noin puolen tunnin tai tunnin juttu ja tässä ajassa on ehditty käydä keskimäärin läpi viidestä kahdeksaan liikettä. Puvun hankinta ei juurikaan poikennut tästä rutiinista.

Jo aikaisemmin Tuulilta lahjaksi saadut maastopyöräilyaiheiset kalvosinnapit pääsevät myös osallistumaan häihin. Huomaa Sramin Hollowpin -rakenne... Ei mitkään turhat helyt!

Alkuperäinen ajatus oli puvun ja liivin suhteen katsella joulun jälkeen tarjouksia, koska eihän asialla kiire ollut. Love me do -messuilla sovin kuitenkin kenkien sovitteluajan Gasell GP:lle. Heidän toimialansa ollessa kenkien kaupittelun lisäksi pukujen vuokraus ja myynti, totesin, että samapa kai se on myös pukuja kokeilla. Sovittuna päivänä astuin sisään pienehköön liikkeeseen ystävällisen vastaanoton siivittämänä. Tilojen ollessa rajalliset, Gasell GP ottaa vastaan vain yhden sovittelijan kerrallaan, mikä olikin melko mukava kokemus palvelun ollessa asiallisen rentoa. Oma visioni puvusta (onneksi myös morsiamen) oli vaaleanharmaa. Valikoima tämän sävyisissä puvuissa on kuitenkin melko rajattu ja heiltä löytyi vain yksi malli sopivaa harmaata, toisen mallin ollessa hieman tummempi ja kiiltäväpintaisena hippusen väärän tyylinen omaan makuun sekä juhlapaikan miljööseen. Onneksi vaaleammasta puvusta heillä sattui olemaan oikea koko, joka istuikin melko hyvin päälle. Liivivalikoimasta ensimmäiseksi sovittamani liivi oli musta, jonka totesin heti vievän liikaa huomiota muuten harmaalta kokonaisuudelta ja muutenkin sekoittavan pakkaa kenkien ollessa ruskeat. Seuraavalla kierroksella vaaleanharmaan puvun kaveriksi löytyi vaaleahko hieman kiiltäväpintainen, pintatekstuurilla koristeltu liivi, joka sopi puvun kanssa hienosti yhteen. Hyvä vaihtoehto oli siis löytynyt! Halusin kuitenkin vielä katsastaa muuta tarjontaa ja Gasell GP:n vaihtoehtojen rajoittuessa yhteen, lähdin sovittelutuokion jälkeen katsastamaan muiden liikkeiden valikoimaa. Edellisen tekstin ruskeat nahkakengät ostin kuitenkin jo tässä vaiheessa heti mukaan, etteivät ne pääse livahtamaan jaloista.

Seuraava osoite oli Brothers, mutta pyörähdys heidän liikkeessään oli nopea. Vaaleanharmaata pukua tiedustellessa myyjä kertoi heidän valikoimansa rajoittuvan yhteen malliin. Tämäkin malli oli selkeästi etsinnässä olevaan sävyyn nähden liian tumma ja asian ääneen lausuttuani myyjä kertoi, että lähes kaikki vaaleanharmaata pukua etsineet ovat tämän saman kommentin tavalla tai toisella esittäneet. Öh… Kannattaisikos tehdä jotain? No, tästä huolimatta Brothersin asiakkaana pysyn varmasti jatkossakin. Kauluspaitaostokset - asukokonaisuudesta vielä tällä hetkellä vyön ohella puuttuva lenkki - tulen todennäköisesti suuntaamaan kyseisen liikkeen suuntaan todettuani jo aikaisemmin heidän malliston istuvan itselleni hyvin. Bonuspisteet myyjälle myös siitä, että hän suositteli muita lähistöllä olevia miesten pukuja myyviä liikkeitä! Matka jatkuu.

Seuraavat pysähdykset olivat Volt ja Dressmann, joissa vaaleanharmaa sävy tuotti niin ikään hankaluuksia. Aloin hiljalleen jo ajatuksen tasolla kallistua Gasell GP:n ensimmäisenä sovittamaani kokonaisuuteen, koska olinhan jo kiertänyt lähes kaikki pääkaupunkiseudun miesten pukuja myyvät liikkeet. Tallustin mieleen hiipineistä aatteista huolimatta vielä seuraavan kulman taakse Turon liikkeeseen. Onneksi näin, koska lämpimän vastaanoton saatuani eteeni kannettiin ei yksi, vaan kaksi värisävyltään ja tyyliltään erilaista, mutta silti sopivaa vaihtoehtoa! Kumpaakin pukua sovitettua valinta kallistui selkeästi toiseen hieman valtavirrasta eroavien yksityiskohtien ja rennomman yleisilmeen takia. Myös puvun kangas oli äärimmäisen miellyttävä päällä ja myyjä kehuikin heidän henkilökunnastaan jokaisella olevan kyseisestä kankaasta jokin heidän malliston puku - myyntipuhe upposi täysin. Puvun osalta olin saanut värisävytoiveen lisäksi morsiamelta oikeastaan vain yhden ohjeen: pyllyn pitää näyttää hyvältä! Tämän toiveen varmistamiseksi housut lähetettiin korjausompelijalle, koska lopullista kokoa pienemmässä, lantiolta ja, no, pyllyn kohdalta hyvin istuvassa koossa maastopyöräilijän reidet aiheuttivat ongelmaa taskujen ryppyjen näkyessä kireiden lahkeiden läpi. Samalla takin selkämystä otettiin hieman sisäänpäin istuvuuden lisäämiseksi.

Liivin osalta vaihtoehtoja olikin sitten runsaammin. Turo teettää mallistonsa liivit mittatilauksina. Tilaus tehtiin sovitusliivin perusteella ja liiviin tuli itse valita sisä- ja ulkokankaiden lisäksi kaikki yksityiskohdat nappeja myöten. Liivin tyylissä päädyttiin kuitenkin myyjän kanssa yksissä tuumin noudattelemaan puvun tyyliä, jolloin myös asukokonaisuuden muut yksityiskohdat pääsevät paremmin oikeuksiinsa. Hankalin valinta oli päättää yksi- ja kaksirivisen liivin välillä. Liikkeessä ei ollut kaksirivisestä liivistä mallia, mikä ei helpottanut päätöksen tekemistä. Tässä asiassa luotin täysin myyjän asiantuntemukseen, kun hän suositteli kaksirivistä sen juhlallisemman yleisilmeen sekä napakamman istuvuuden takia. Hyvä näin. Kun neljän viikon toimitusajan jälkeen kävin liivin koesovituksen jälkeen noutamassa, totesin valinnan menneen nappiin. Hyvillä mielin siis poistuin pukupussin kanssa Turolta, kiitollisena asiantuntevasta palvelusta.

Lompakko ei tästä reissusta sitten ollutkaan aivan yhtä kiitollinen. Budjetti ylittyi sen verran rankasti, että morsiamenkaan asukokonaisuus ei näillä näkymin tule maksamaan yhtä monta rahaa. Perustelin hankinnan kuitenkin itselleni sillä, että toisin kuin morsiuspukua, aion itse käyttää hankkimaani pukua sekä muita häitä varten hankittuja asusteita myös jatkossa. Häämekolle sopivia juhlia ei mieleeni tule kuin yhdet ja vaikka iloiset juhlat yleensä ovatkin, tarvitsee ne toivottavasti juhlia elämänsä aikana vain kerran.

P.S. Tuuli ei muuten ole nähnyt ostamaani pukua etukäteen, ja mikäli itsehillintä ja pukupussin lukko pitää, ei tule ennen hääpäivää näkemäänkään. Tästä syystä koko asukokonaisuudesta ei tule yllä olevia kurkistuksia lukuunottamatta kuvamateriaalia löytymään ennen The Päivää.

Sulho selostaa: Kengät? Löytyy.

Oon Henkka, joo se sulhanen, ja lupauduin kirjoittamaan tänne pari tekstiä. Ehkä pikkiriikkisen jopa halusin kirjoittaa, koska esimerkiksi oman pukuni hankinnasta minulla on enemmän sanottavaa kuin Tuulilla, joka ei ollut edellä mainitussa tilaisuudessa edes mukana. En kuitenkaan tajunnut, että lupautumalla saisin osakseni oman siivun morsiamen stressitasosta. Päätoimittaja ilmoitti heti varsin selkeästi, että teksti on sitten valmiina viikon sisällä. Vaikka itse pyrinkin olemaan stressaamatta erityisesti “pienemmistä” asioista, täytyy silti olla varsin kiitollinen, että Tuuli lukeutuu siihen ihmistyyppiin, jolla asiat vain hoituvat. Välillä on tullut lähes syyllinen olo toisen hoitaessa asioita, erityisesti yhteydenpitoa eri tahoihin. Kerran yritinkin avata sähköpostia hoitaakseni hääjärjestelyihin liittyvää yhteydenpitoa, mutta selän takaa tiedusteltiin (ilmoitettiin) varovaisen kohteliaasti, että voisi olla näppärämpi kaikkien sähköpostien olĺa samassa paikassa, niin pysyvät hyvässä järjestyksessä. En ole yrittänyt toiste.

Alun jorinoista huolimatta tämä kirjoitus ei liity hääjärjestelyihin yleisellä tasolla, tai sulhasen hajoiluun morsiamen (vielä varsin hillittyyn) stressailuun, vaan omaan asukokonaisuuteeni. Häät mielletään juhlavaksi asiaksi ja toisin kuin naapurin sedän viisikymppisillä, häissä frakinkaan käyttäminen ei aiheuta kanssajuhlijoissa hämmennystä - varsinkaan, jos sattuu olemaan sulhanen. Itselleni on tästä huolimatta ollut jo alusta lähtien selvää, että haluan puvun ja liivin sekä näiden kaveriksi rusetin. Frakki ja saketti eivät tyylillisesti miellytä omaa silmää, vaikka juhlavia asusteita ovatkin. Smokki osuu jo melko lähelle, mutta juhlien ajankohta (alkavat jo päivällä) sekä juhlapaikan miljöö eivät istu smokin kanssa yksiin. Puvun ja liivin etsinnästä jaarittelen kuitenkin lisää vasta tuonnempana seuraavassa vieraileva kynä -kirjoituksessa, koska oman asukokonaisuuteni muodostuminen lähti liikkeelle kengistä ja rusetista. WHAT? Kyllä vain.

Lähdin mukaan syksyllä Kaapelitehtaalla järjestettyille Love me do -messuille siitäkin huolimatta, että Tuuli oli hetkeä aikaisemmin naureskellut Jodelin kirjoitukselle, jossa joku arkaillen tiedusteli, voiko kyseisille messuille ottaa miehen mukaan. En osannut tulkita nauretaanko nyt kysymykselle vai sille ajatukselle, että mies otetaan mukaan Love me do -tapahtumaan. No rohkea rotan syö… Ja onneksi söi, koska ensimmäisen 10 minuutin jälkeen olin löytänyt vahvan kandidaatin hääjalkineiksi. Sovimme Gasell GP:n myyjän kanssa saman tien sovitusajan heidän kivijalkaliikkeeseensä Helsingin Punavuoreen, koska sopivaa kokoa ei heillä messuilla mukana ollut. Kun sovittuna päivänä sain oikean kokoisen kengän jalkaani, varmistui myös ostopäätös. Kenkä oli miellyttävä jalkaan heti uutena ja ulkonäkö osui omaan silmään varsin hyvin. Tämän lisäksi kengät ovat TopManin valmistamat, joten samalla sai tukea suomalaista perheyritystä. Jes, ei tarvitse mennä naimisiin pelkissä sukissa!

Mitäs kaulaan? Rusetti. Rusetin, eli solmukkeen olen jo useamman vuoden ajan vetänyt kaulaani mieluummin kuin solmion. Samalla linjalla ajattelin jatkaa myös häissä. Tuuli oli jo edellisen vuoden Love me do -messuilla kaason roolissa bongannut Naskali Leatherin nahkarusetit ja niistä minulle vinkannut. Sen enempää miettimättä olin kuitenkin asian ohittanut, koska olen ollut vahva itse solmitun rusetin kannattaja. Itse solmitussa on vaan vähän enemmän sitä jotain. Kun nyt messukäytävää kävellessä juuri 10 metriä aikaisemmin ruskeita nahkakenkiä hipelöityäni törmäsinkin ruskeaan nahkarusettiin, oli ajatus valmis. Mitäpä jos löytyisikin kenkien ruskeaan sävyyn sointuva ruskea nahkarusetti?

Otin messujen jälkeen yhteyttä Naskali Leatherin Jyri Naskaliin ja sovittiin, että tavataan hänen seuraavan pääkaupunkiseudun reissunsa yhteydessä, tai vaihtoehtoisesti lähetän kengän hänelle värisävyjen mallailua varten. Pääpäivän ollessa vasta ensi kesänä, asialla ei tässä vaiheessa ollut vielä kiire, joten päätin yrittää sopia tapaamisen. Kengän postittaminen ei varsinaisesti innostanut, vaikka olikin hienoa, että tällainen back up -vaihtoehto oli olemassa. Aikataulut onneksi natsasivat ja sovimme tapaamisen kahvilaan Kampissa. Ennen tapaamista Jyri pyysi minua lähettämään kuvan kengistä, jotta osaisi valita oikean sävyisiä rusetteja mukaan. Tapaamiseen Jyri oli rusettien lisäksi varannut eri sävyisiä paloja nahkaa, joista hän olisi rusetin tehnyt, mikäli sopivaa sävyä ei olisi valmiista tuotteista löytynyt. Rohkenisin väittää tämän olleen melko ensiluokkaista asiakaspalvelua. Värisävyltään sopiva Usko -kääntönahkarusetti löytyi kuitenkin jo valmiiden rusettien joukosta ja kaupat tehtiin saman tien.

Hifistely yksityiskohdissa on ehkä sellainen asia, mihin itse olen sortuvainen, mutta tässä tapauksessa sai myös tukea suomalaista pienyrittäjää, käsityötä sekä kierrätysarvoja, joten eurojen uhraaminen tämän hankinnan eteen ei harmita. Ja onhan se jollain tapaa miehekäs ajatus, Naskalin nahkarusettien ollessa pääosin valmistettu kierrätetyistä nyrkkeilyhanskoista, että kaulassa roikkuu jotain, millä on aiemmin lyöty kilpakumppania käkättimeen.

Kuvan asettelusta huolimatta kyseessä ei ole maksettu mainos...

Love me do

“Ihan kuin opiskeluaikoina”, totesi Henkka Love me do:n naispaljoudesta.

Porukkaahan tosiaan riitti ja myönnettäköön, että miehet olivat aikalailla alakynnessä. Me saavuimme messuille vähän alkuperäistä aatosta myöhemmin, joten workshopit jäivät väliin ja kirppikselläkin oli enää rääppiäiset jäljellä. Mutta ei tuota turhaan tullut jäätyä harmistelemaan ja messuilta tarttuikin materian sijaan matkaan muutama oikein mukava kohtaaminen.

Aivan aluksi pääsimme moikkaamaan tulevaa cateringiämme ihan nenätysten. Delicatessen Petran kanssa juttelimme hetken mukavia ja makustelimme tryffeleitä. Aikaisemmasta sähköpostivaihdosta tullut toimiva asiakaspalvelukokemus vahvistui ja huikkasimme lopuksi näkymiset huhtikuun maistelutilaisuuteen.

Positiivinen yllätys messuilla oli panostus miesten pukeutumiseen, kun huomioidaan keskiverto kävijäjakauma. Henkka iskikin silmänsä Gasell GP:n ständillä esillä olleisiin kenkiin ja aikoo myöhemmin vierailla liikkeessä sovittelemassa. Suomalaisen käsityön tukemisesta tulee hyvä mieli! Samaan sarjaa jatkettiin Naskalin kierrästysmateriaaleista valmistettujen nahkarusettien kanssa, joita olen ihastellut messuilla aiemminkin. Nyt kun pääsin niitä hienovaraisesti Henkalle tyrkyttämään, innostui sulhokin ajatuksesta ja Jyrille pistettiin sähköpostia heti lauantaina.

Oma pukunihan killuu jo kiltisti vanhempien luona, joten tietoisesti pyrin messuilla katselemaan jonnekin muualle kuin upeisiin pukuluomuksiin. The Dressin ständistäkin olin jo puoliksi ohi, kun perääni huikattiin korjausompeluista. Piti ottaa vähän takapakkia. Olenkin heihin varmasti yhteydessä keväämmällä, kun pitää löytää ompelimo viilaamaan puvun istuvuutta.

Sormusesittelijöitä messuilla niin ikään riitti ja kyllä minäkin sitten änkesin muutamalle tiskille. Tästä uudesta kriisistä pitää varmaan kirjoitella ihan oma sepustus, mutta sen verran onneksi on nyt varmaa, että Malmin korupajan suuntaan on hyvä lähteä. Kaikki lempparit kun löytyivät tuon katon alta.

Lopuksi siihen kuuluisaan kakkumaisteluhäppeninkiin. Myöhäisemmän saapumisen voimin jaksoimme maistiaisten alkuun asti, joskin vähän nälkä alkoi jo olla. Jonotuksen päätteeksi pääsimme kahdestaan maistelemaan kaikki kakkuvaihtoehdot ja vaikka muutama ihan hyvä olikin joukossa, ei meihin ehkä täysillä iskenyt mikään. Onneksemme olimme kuitenkin pitkälti samoilla linjoilla ja liputimme kumpikin raikkaiden yhdistelmien puolesta äklömakeiden jäädessä lautaselle. Noin muuten messuilla näkyi myös jonkin verran kakkuja, mutta sokerimassalla sliipatut mallit tai raakakakut eivät ole meidän ajatuksissamme. Kakkukeissi jatkuu siis interneetsin voimin.

Kokonaisuutena messut tarjosivat muikeasti mietittävää ja tammikuun uusintakierrosta tässä jo vähän odottelen.