Hääkukat - Ahdistuksesta innostukseen

Marraskuun lopussa avauduin kukkatuskastani. Aidot kukkaset on hääkoristeiden aatelia, mutta kustannukset yleensä sen mukaiset. Meidän navettahäihin suunnittelin taklaavani ongelmaa luonnonkukilla, joista esimerkiksi Always Yours -Tanja on todistanut saatavan kauniit asetelmat pöytiin. Mutta kyllähän se käytännön stressi hirvitti. Mistä kukat löytyisi? Kuka ne ehtisi kerätä? Milloin ne pitäisi kerätä? Miten säilöä? Nuupahtaisivatko kaikesta huolimatta? Pelkästään keräämisajankohtaan tuntuu olevan yhtä monta suositusta kuin on asiantuntijaa. Toiveikasta kukkaoptimismiani ravisteltiin lähemmäs maankamaraa myös meidän hääcrew-treffeillä.

Useampi hääbloggari on ylistänyt yhteistyötään juhlakukat.fi:n kanssa ja ryhdyin pohtimaan, josko tilaisimme heiltä täydennystä luonnonkukkien rinnalle. Näin täydeltä katastrofilta vältyttäisiin, vaikka aikataulujen, olosuhteiden ja tuurin suhteen lannoitteet osuisivatkin tuulettimeen.

Mitähän tähän nyt sanoisi. Annoin pikkusormen ja se vei kaikki raajat?

Lähestyin Juhlakukkia sähköpostitse, jossa selostin luonnonkukka-ajatuksiani ja kerroin kattauksemme koostuvan seitsemästä pöydästä, joihin kuhunkin kaavailin 3-5 kukkapulloa ja -purkkia. Päivi ja Nelli auttoivat sukkuloimaan tarjolla olevien lajikkeiden viidakossa ja erittelemään tarvitsemiemme punttien ja oksien määriä. Pikaisella ynnäilyllä tulin siihen tulokseen, että noin sadalla eurolla saisimme pöytiimme jo kohtuullisen runsaat koristeet, vaikkei luonnonkukkia lopulta lisättäisi laisinkaan! Tämä oli aika iloinen yllätys! Lisäksi voisimme tilata kukat suoraan navetalle, jossa häärimme joka tapauksessa täyspäiväisesti koko torstain.

Ja sitten päädyin tilaamaan itselleni myös sen turhakkeeksi julistamani morsiuskimpun. Mutta mulla on (Henkkaa varten) hyvät perustelut!

Varovaisesti tiedustelin Juhlakukilta esimerkkikuvien avulla hääkimpun hintaa, joksi ällistyksekseni arvioitiin 80 €. Mä olen elänyt siinä uskossa, että “hää”-etuliitteellä kimppujen hinnat ovat poikkeuksetta kolminumeroisia. Yhdessä pöytäkukkatilauksemme kanssa kimppu nostaisi tilauspakettimme hinnan sopivasti 150 € postikuluttomuusrajan yläpuolelle.

Kävin noin kuukausi sitten vakoilemassa alkuperäisen kaupan valmiskimppu hääaamuna -juoneni mukaisesti logistisesti sopivan kukkakaupan hintoja ja arvioin tämän suunnitelman kustantavan noin 40 €. Näin ollen pöytäkukat + postimaksu + kaupan valmiskimppu -ratkaisu nousisi vain kymppien päähän Juhlakukkien täyspalvelusta. Olenko valmis maksamaan parikymppiä morsiuskimpusta, joka on tehty omien toiveideni mukaan? Juu, olen.

Myönnän ihan surutta, että häähöperyys kyllä taklasi minut kukka-asiassa. Manaisin Instagramia ja Pinterestiä, jos en olisi niin innoissani.

Kutsut ja hääsivu

Sitten ne itse kutsut.

Vaikka olenkin himppusen keskimääräistä DIY-henkisempi touhuaja, itse askarrellut kutsut ovat olleet no way -listalla. Tahdon pitää Tiimari-vibat pois meidän häistä. Vistaprint on ollut mun aatoksissa ykkösenä pitkään, sillä varsin laajan valikoiman designeja pääsee muokkaamaan ihan kohtuu vapaasti.

Joskus syksyllä lueskelin ruuanlaittomme yhteydessä (tai siis Henkka laittoi ruokaa ja minä vahdin riisiä) Jotain keltaista Iiran suunnitelmista toteuttaa hääkutsut laser-leikkuulla ja mutisin puolihuolimattomasti ääneen, että tuollaiseen en ole törmännytkään. Idea kuitenkin täräytti Henkkaa johonkin inspiraatiohermostoon ja meidän häissä tullaan nyt näkemään yhtä jos toista laserilla toteutettua yksityiskohtaa.

Ja ensimmäinen niistä on kutsut.

Meidän kutsut on siis laser-kaiverrettu millin paksuiselle ohutviiluvanerille. Puukuvion pdf ostettiin Etsystä ja muutettiin Inkscapella vektorigrafiikaksi. Tuuli ♥ Henri toteutettiin samoin kuin meidän häälogon kirjaimet eli minä rustasin sivellintussilla nimet ruutupaperille, jonka kuvasta Henkka jäljensi ne Inkscapella. Jotain se siinä mutisi piirtopöydästä. Haluttiin pitää kutsu varsin simppelinä, joten kaikessa lyhykäisyydessään teksti kuului

Lämpöisesti tervetuloa juhlimaan häitämme juhlapaikkaan lauantaina 27. heinäkuuta klo 15. Kurkkaathan tarkemman tietopaketin ja ilmoittautumisen 9.6. mennessä osoitteesta meidänhääsivu.fi.

Loppuun sitten meidän nimet ja puhelinnumerot. Oletetaan törkeästi, että kaikki tietää keistä on kyse eikä vaivauduttu laittamaan sukunimiä. Vähän olisi houkuttanut pistää nettisivu QR-koodina, mutta todettiin kutsun visuaalisen ilmeen kärsivän sitä liikaa.

Vaneripalasen toiselle puolelle kaiverrettiin vielä sitaatti Eppuja:

Joka päivä ja jokaikinen yö,

jonka sydämeni lyö.

Sujautettiin kutsut kirjekuoriin niin, että ensin esiin pilkistää tämä pieni intro ja kääntöpuolelta löytyy sitten itse kutsu. Tämä oli aika kiva pieni detalji, vaikka itse kehuskelenkin.

Meiltä ei löydy laser-leikkuria olkkarin nurkasta, vaan kutsut käytiin kaivertamassa Ison Omenan kirjastossa. Vaikka tahtoisinkin vähän kääpäillä vanhan kunnon kirjastojen puolesta, on se myönnettävä, että Ompun paja on aika huippu. Eikä kutsujen toteutus olisi mitenkään onnistunut ilman. Aivan hetkessä se ei toki nytkään tapahtunut, sillä kaikkien valmistelutoimien jälkeen yhden kaksipuoleisen kutsun kaiverrukseen kului noin 7 minuuttia ja 20 sekuntia.

Kuten niin monen muunkin, meidän hääsivu toteutettiin tahtoo.fi-sovelluksessa. Me ei suuremmalti olla käytetty palvelua hääsuunnittelussa, sillä rekisteröidyttiin vasta aivan hiljattain. Hääsuunnitteluun kylmiltään sukeltavalla palvelu pääsee varmasti parhaiten oikeuksiinsa ja tukee rumbaa alusta lähtien, mutta meille mulle hääblogien hömpötyksessä jo pidempään pörränneenä hääsuunnittelun virstanpylväät ovat aika hyvin merkillä jo valmiiksi. Meillä käytössä on siis lähinnä vieraslista (jonka voi muuten tuoda suoraan excel-tiedostosta, minkä huomasin heti kun olin näpytellyt erikseen kaikki meidän 50+ nimeä) ja hääsivu. Nämä synkkaavat kätevästi yhteen niin, että vieraat pääsevät sivuille omalla nimellään ja me voimme stalkata hääsivuilla käyneitä sekä ilmoittautuneita.

Jos olisi muutama satasnippu ylimääräistä, olisin halunnut käydä kihlajais/parikuvauksessa, jonka tuotoksia olisi ollut ihana käyttää hääsivulla. Henkan mielestä meidän yhteinen retkeilyselfie olisi aitoudessaan ollut ihan symppis ja passeli, mutta mä vähän nihkeilin. Muutenkin hääsivut olivat mulle jotenkin harvinaisen ahdistava projekti, kun kaikkia muokkausvaihtoehtoja olisi myrjardi, vaikka se valmis metsäteema olisi just sopiva, mutta kaikki tunnistaa sen ja ajattelee, että ollaan laiskoja. Henkka ehkä haisteli pienen bridezilla-vaaran tässä ja ryhtyi vähin äänin napsuttelemaan sivuja sillä välin, kun mä puhisin ylimääräisiä höyryjä ulos kutsukuorten parissa.

Päädyttiin simppelisti käyttämään kutsuista tuttua grafiikkaa ja vihertävää teemaa. Kuva ei aivan skaalaudu kaikilla mahdollisilla laitteilla, mutta kyllä siitä selvän saa. Kaikkia tekstejä en ajatellut tähän kopioida, mutta pääpiirteittäin meidän hääsivujen sisältö näytti jokseenkin tältä

Mitä, missä, täh?
Aika ja paikka. Näiden lisäksi lausuimme toiveen “juhlavasta pukeutumisesta”, mitä se sitten tarkoittaneekaan. Lisäksi varoitimme juhlapaikkamme erityisominaisuuksista, kuten mukulakivilattiasta. Pikkulasten vanhempia ajatellen mainitsimme myös, ettei navetalta löydy juoksevaa vettä.

Ilmoittautuminen
Vieraiden ilmoittautuminen hoituu hääsivun kautta. Tässä kohden pyysimme raportoimaan myös mahdolliset erityisruokavaliot. Samalla olisi voinut tiedustella vieraiden aikomuksesta osallistua ohjelmaan esimerkiksi puheen muodossa, mutta arvelimme, ettei tätä ehkä meillä ole tarven erikseen kysellä. Mahdolliset puhujat ottanevat yhteyttä omatoimisesti.

Majoittuminen
Kerroimme varaamastamme huonekiintiöstä ja kuinka sitä pääsee hyödyntämään. Listasimme myös huoneiden hinnat suoraan hääsivuillamme, jottei vieraiden tarvitse kysellä niitä erikseen Päiväkummusta. Loppuun lisäsimme vielä linkin hotellin omille sivuille.

Muistamisista
Ei liene kovin shokeeraavaa, että meidänkin häälahjatoiveemme on häämatkakukkaron lihottaminen. Yritimme kuitenkin parhaamme mukaan tuoda esiin, että meille ihan oikeasti tärkeintä olisi päästä juhlimaan kaikkien ystäviemme kanssa eikä lahjus siis ole millään muotoa välttämätön. Poden pieniä omantunnontuskia juhlien järjestämisestä logistisesti niin hankalassa paikassa ja suurin huoleni onkin, ettei joku vieraistamme pääse sen vuoksi osallistumaan.

Kokonaisuudessaan kutsut onnistuivat melkeinpä yli odotusten. Ne ovat meidän sekä tulevina häiden näköiset ja siitä huolimatta ihan tyylikkäät! Myös vierailta on tipahdellut positiivista palautetta eikä samanlaisia ainakaan turhan usein möngerrä vastaan. Vaikka jääkaapin ovessa niitä voi olla haastava saada pysymään.

Hääkutsujen kuoret

Ensimmäiset kutsut ovat raportoidusti saapuneet päämääräänsä ja muutama hihkaisun kirvoittanut ilmottautuminenkin on nähty! Aloittakaamme kutsujen esittely siis kutsukuorista.

Ihan oikeasti tiedostan, ettei suurin osa vieraista pysähdyn arvostamaan kutsukirjeen ulommaista osaa. Ja ne reippaat 20 h (kyllä, pelkkiin kuoriin) olisi ehkä voinut käyttää muutenkin. Mutta! Minä olen sen tyypin hifistelijä, joka arvostaa kauniita paketteja ja loppuun asti mietittyä kokonaisuutta. Haukkukaa vaan Apple-lampaaksi, mutta olipa aivan erilainen kokemus, kun pääsin avaamaan ensimmäisen iPhoneni pakettia niiden lukuisten pakkausroskan alta kaivettujen Nokioiden jälkeen. Ja tämä on ollut ihan huippukivaa! Olisipa vielä lisää kuoria väkerrettävänä!

Kutsukuoret
Kutsukuorien lähtökohtana oli (sopivan koon lisäksi) kaunis kolmioläppä taustapuolella ja vaalea väri. Suuntasin ensi alkuun ihastuttavaan Papershopiin Punavuoressa, jonka kirjekuorivalikoimassa olikin sävyjä niin, että sateenkaaret kalpeni. Harmituksekseni taustapuolen kolmioläpän kärki tuli kuitenkin turhan lähelle alareunaa, jolloin kuoren sinetöiminen meidän häälogolla ei olisi onnistunut. Sinelli-välietapin jälkeen kelpuutuksen saaneet kuoret löytyivät Akateemisesta, joskin kuorien sävyssä ja paperin laatutuntumassa piti tehdä pientä kompromissia Papershopin valikoimaan verrattuna.

Sisäpaperit
Jo vuosia sitten Hennan Boho-hääblogista bongattu DIY-väkerrys kirjekuorien sisäpuolelle tulevasta paperista oli ehdoton. Tämä detalji kuuluu sarjaan kuka-sitä-huomaa, mutta toteutus on niin simppeli ja lopputulos nätti, etten epäröinyt hetkeäkään. Lisäksi Akateemisen kirjekuoripaperi oli aavistuksen ohutta, joten näin saatiin taklattua ihan oikeakin ongelma läpinäkyvyydestä. Myös Prisman lahjapaperiosastolta olisi varmasti löytynyt nätti kuosi sisäpaperille, mutta ymmärtääkseni tavallinen lahjapaperi on sen verran muovista, ettei sitä taiteen sääntöjen mukaan sovi pistää paperinkeräykseen. Papershopilla oli sen sijaan toinen toistaan nätimpiä vaihtoehtoja ihka oikeasta paperista ja lopulta myyjän kannustamana päädyin tähän aika hempeään, mutta kesäistä luontoa henkivään vaihtoehtoon. Sisäpaperin suhteen Henkka muuten sysäsi pelivälineen yksin mulle, siinä missä kirjekuorista käytiin pitkällinen neuvottelupuhelu.

Osoitteet
Aluksi ajattelin naputtelevani kutsukuorten osoitteet äidin vanhalla kirjoituskoneella. Tammikuun Mennään naimisiin -messuilla hurahdin kuitenkin Sarin innoittamana kalligrafian harjoitteluun ja päädyinkin sitten rustaamaan osoitetekstit hieman tutisevalla sivellinkynälläni. Kirjaimeni eivät ole aivan sulavimmasta päästä ja osoiterivien asettelu olisi kunkin kuoren kohdalla kaivannut muutaman iterointikierroksen, mutta lopputuloksista tuli ihan käypät. Jättiläismäinen kiitos @sarilovesart:n kalligrafian harjoittelupaketille ja starttivinkeille!

Postimerkit
Mä saan näppylöitä niistä perinteisistä sormuspostimerkeistä. En tiedä mikä niissä tökkii, mutta ne oli ehdoton nou-nou, vaikka olisivatkin värimaailmallisesti sopineet meidän kutsuihin ihan nakuttaen. Täytyy sanoa, ettei postin tämän hetkinen merkkivalikoima ole kovin inspiroiva eikä toisaalta oman teettäminen meistä hintansa arvoista. Päädyttiin lopulta ihan sympaattiseen luontosarjaan, joskin yhtä pariskuntaa ajatellen kaivettiin mun kätköistä vuoden 2011 ilmaveivipostimerkki.

“Sinetti”
Meidän kutsujen sinetti 1.0 vilahti jo häälogo-postauksessa. Sehän ei siis ole oikea vahasinetti, vaan vaneripalanen meitin logolla. Lopulliseen versioon muokattiin vähän palasen geometriaa, sillä Henkka ei ollut täysin tyytyväinen neliöön. Pyöreä olisi ollut sekä teknisesti haastava että visuaalisesti tylsä, joten mentiin salmiakilla. Nyt vaan toivotaan, että sinettipalasten erikeper selviää postituksesta. Iiralle kiitos vinkkauksesta, että postissa voi käydä pyytämässä käsinleimausta! Meitä palvelleen postisedän vastaus tähän pyyntöön oli kuitenkin sen verran ylipursuavan epä-innostunut, etten ole ihan satavarma välttivätkö ne kutsut sittenkään lopulta leimauskoneen vai eivät.

Täytyy kuitenkin pienen omakehun uhallakin todeta, että hyvät tuli, vaikka tavallista yritettiin. Oon aikalailla todella tyytyväinen siihen kuinka meidän kutsujen kuoret onnistui eikä ne itse kutsutkaan jääneet sen huonommiksi. Lisää näistä kehuja kasanneista kutsuista seuraavassa postauksessa. ;)

Kutsut on postissa!

Aika jännää! Ja pieni ihme! Tänään käytiin luovuttamassa meidän kutsut postin hellään huomaan. Siis ne saatiin valmiiksi! Huh. Ja ensimmäiset vieraat saattaa siis ilmoittautua meidän häihin jo tällä viikolla!

Alunperin olin ajatellut kutsujen lähtevän vasta huhtikuun puolella, kun ollaanhan me tiedotettu tulevasta päivämäärästä jo suullisesti syksyllä. Nyt kuitenkin on omaan postilootaan ruvennut tippumaan ensi kesän hääkutsuja jo useammalta taholta, mikä potki sitten vauhtia meidän omaan kutsuprojektiin.

Mä olen etanapostin pienimuotoinen fani. Siispä fyysiset kutsut oli ehdottomuus, minkä lisäksi halusin kuoren aidosti kolauttavan postilaatikkoa. Ainakin kaasoja ja mun vanhempia nähdään sen verran tiheään, että periaatteessa kutsun olisi voinut luovuttaa nenätysten, mutta siinä ei ole sitä samaa fiilistä.

Kunhan annetaan posteljoonille hetki aikaa polkea kuoret Suomenmaan ääriin, niin lupaan ryöpsäyttää kutsupostaustulvan blogin puolelle. Sen verran ajattelin jo nyt avata, että meidän kutsukuorissa lähti tosiaan pelkät kutsut. Kaikki vieraille hyödyllinen info ei niihin kuitenkaan mahdu, joten pohdittiin Henkan kanssa tehdäänkö hääsivu, erillinen infolappunen vai molemmat. Panostettiin kuitenkin ihan huolella itse kutsuihin eikä samanlaiseen ruljanssiin ollut paukkuja infolappusen kohdalla. Ei myöskään haluttu pelkkää printattua A4:sta himmentämään loistavia kutsuja, joten päädyttiin yksinomaan hääsivuun. Myös vieraiden ilmoittautumiset hoituvat samassa osoitteessa, joskin laitettiin kutsuun myös meidän molempien puhelinnumerot. Meidän kaverivaltaiselle vieraslistalle tällaisen järjestelyn ei pitäisi olla ongelma ja mun isovanhemmatkin on sen verran digitalisoituneet, että uskon heidän löytävän hääsivuille. 

Korut morsiamelle

Mun korukavalkadi tulee olemaan himppuisen sekalainen seurakunta, mutta pidän ajatuksesta, että jokaisella palasella on oma tarinansa.

Kaulakoru
Kuten ymmärtääkseni kaikki mummin ja vaarin tyttölapsenlapset, olen minäkin saanut ristiäislahjaksi pikkuriikkisen kultaisen sydänriipuksen. Itse en tätä tapahtumaa muista, liekö tissibaari ollut liian antelias, mutta koru on ollut minulla epäsäännöllisen säännöllisessä käytössä tähän päivään asti. Myös riipuksen ketju on alkuperäinen ja siitä syystä aika lyhyt, mutta istuu sellaisenaan itse asiassa varsin kivasti tuohon kaulakuoppaan. Pidemmässä ketjussa lilliputtisydän ei ehkä erottuisi niin hyvin.

Oikean käden sormus
Isän äitiä en ole koskaan tavannut, koska hän jatkoi kohti seuraavaa etappia jo isän ollessa lapsi. Ylioppilaslahjaksi sain kuitenkin tädiltäni isänäidille kuuluneen kultaisen kivisormuksen. Kokonsa vuoksi sormus ei istu arkikäyttöön, mutta somistan sillä itseäni silloin tällöin juhlissa. Vuodelta 1959 oleva sormus olisi näin ollen mun jotain vanhaa.

Korvakorut
Lipsautinkin jo aiemmin aikovani visiteerata mummin korulaatikolla etsimässä korviini jotain lainattua. Vaihtoehtojen tutkiskelun jälkeen lainasin päättämättömyydessäni mummilta nämä kahdet vaihtoehdot. Alkuperäinen visioni oli roikkuvat korvakorut, mutta tällä hetkellä olen kallistumassa noihin yksinkertaisiin helmiin.

Ohjelmaa meidän häihin

Häiden ohjelma on kimurantti homma. Miten löytää se mystinen balanssi vapaan seurustelun ja ohjatun viihdytyksen välillä lipsumatta kuitenkaan piinaavaan peukaloiden pyörittelyyn tai maaniseen minuuttiaikatauluun? Miten saada vieraat viihtymään?

Ollaan taarattu Henkan kanssa häiden yleisimpiä ohjelmanumeroita ja karsittu nyt meille sopiva kombo. Mitään kovin uutta ja ihmeellistä ei tosin ole luvassa.

Tästä otoksesta kunnia kuuluu loistokkaalle Aaro Keipille.

Puheet
Puheet voi olla superia ohjelmaa tai sitten ah niin monin tavoin vaivaannuttavaa. Lähtökohtaisesti en halua, että meillä kukaan joutuu puhumaan vain, koska “kuuluu”. Eiköhän meidänkin vierasjoukosta kuitenkin löydy myös vapaaehtoisia puhujia. Itse olen pitänyt yhden hääpuheen ja tein sen varsin mieluusti: oma ääni ja valokeila - what’s not to like! Omissa häissäni en tosin ajatellut puhua, sillä ne asiat, jotka haluan Henkalle sanoa, sanon mieluummin ilman yleisöä.

Polkaisu
Joo! Pieni leikkimielinen nahistelukisailu pariskuntien kesken on normaalia, viihdyttävää ja tervettä. Pitää vaan Henkan kanssa hyvissä ajoin sopia kumpi voittaa, että miten ne polkaisusäännöt menikään. Ensimmäinen vain toinen kakkulapion kolahdus?

Heitot
Sukkanauhasta onkin ollut jo puhe, ja kyllä meille se kimpun viskaaminenkin tulee. Olen ehkä vähän mielikuvitukseton ihminen, mutta itse odotan aina häissä näitä ohjelmanumeroita. Parasta on tietysti, jos kisaajat ovat tosissaan mukana, vaikkei sitä välttämättä painiksi tarvitse laittaakaan. Näille on kehitelty vähän modernimpia sukupuoli- ja siviilisäätyneutraaleja vaihtoehtoja, mutta me mennään niillä perusvariaatioilla. Omasta mielestäni muuten “sinkuiksi” sopii laskea, vaikka häät olisivat seuraavalla viikolla, joten kaikki naimattomat taistohon vaan!

Valokuvausnurkka ja vieraskirja
Polaroid-kamerat on hääkirppisten kuuminta hottia. Olen kuitenkin kuullut satunnaisia huhuja, etteivät kuvat kestäisi aikaa, joten en uskalla riskeerata vieraskirjaa näiden varaan. Meidän kuvausnurkka toteutetaan näillä näkymin jalustalla seisovalla kameralla, jonka sisuksiin tallennettuja otoksia ajattelimme sitten jälkikäteen liimailla ihan perinteisen vieraskirjan sivuille tervehdysten lomaan. Kuvia voisi mahdollisesti lähettää myös vieraille kiitoskorttien kylkiäisenä.

Tämän hetken puolestaan ikuisti huippulahjakas The Bottenstocks.

Salatehtävät
En ole itse koskaan ollut häissä, joissa olisi ollut salatehtäviä (tai sitten ne oli hyvinkin salaisia), mutta ymmärtääkseni näidenkin uutukainen hipsterivaihe alkaa olla jo ohi. Meillä on Henkan kanssa vähän vääntöä siitä miten käytännön toteutus hoidetaan. Itse jakaisin ainakin osalle istumapaikoista jo valmiiksi yhden salatehtävän ja lisää saisi käydä noukkimassa purkista. Näin tehtävien suorittaminen saisi toivon mukaan lennokkaamman lähdön, kun ensimmäistä kynnystä tehtävän hakemisesta ei tarvitsisi kivuta. Henkka taas haluaisi jättää valmiiksi kohdennetut tehtävät pois. Tähän palataan vielä. Joka tapauksessa toiseen purkkiin kerättään sitten suoritetut tehtävät, joiden kääntöpuolelle suorittaja rustaa oman nimensä. Uuden tehtävän saa ottaa, kun vanha on suoritettu tai meidän versiossa saa käydä myös vaihtamassa, kunhan palauttaa tekemättömän tehtävän vaihtopurkkiin. Sopivassa kohden iltaa arvotaan sitten tehtyjen tehtävien purkista onnekas voittaja.

Tietovisa
Henkka ehdotti alkuun sellaista Kahoot!-visaa, mutta mä VETOsin jyrkästi kaiken ylimääräisen elektroniikan (datatykit ja sen semmoiset) meidän häistä. Suhtauduin aika nihkeästi perinteisiinkin tietovisoihin, mutta löydettiin lopulta kultainen keskikaista sukkanauhoista. Ei siitä kuitenkaan vielä sen enempää.

Kolmen kohdan kutsuetiketti

Meillä ollaan viimeiset pari viikkoa väkerretty kutsuja vaihtelevalla menestyksellä ja tehokkuudella. Sillä välin kun joudutaan tekemään päätöksiä kutsukuorien valkeuden tasosta ja siitä ovatko vieraat tervetulleita lämpimästi vai sydämellisesti, ajattelin julistaa julkiseksi kolmen (3) kohdan kutsuetiketin. Vieraille. Sekä vähän myös niille, jotka olettavat itsensä vieraiksi.

Ennen tätä tekstiä kehotan kertaamaan herneneuvon aiemmasta rustauksesta Kuinka olla p*ska vieras 101.

1 Ei kysellä
Hääpari on miettinyt pitkään ja piinaavan hartaasti ketä kutsuu. Ehkä riidellyt vähän, vääntänyt kättä. Ottanut kivi-paperi-sakset. Jos saat/et saa kutsua, sille on jokin syy. Sinun ei tarvitse tietää tätä syytä. Kutsua ei kysellä, vaadita, oleteta tai kiristetä.

2 Ei kutsumattomia vieraita
Kutsuttuja ovat vain ne, joiden nimi mainitaan kuoressa. Poikkeus tähän ovat yleisesti ymmärrettävissä olevat “perheineen” tai “ja lapset” sekä satunnaisesti hövelin hääparin kohdalla "+ avec".

3 ILMOITTAUDU!
Jos olet niin iloisessa asemassa, että kutsu kilahtaa, ilmoittaudu. Tai ilmoita ettet pääse. Anna kuulua itsestäsi. Näin juhlakalut tietävät, ettei postipoika syönyt kutsua. Ja myös oletteko tulossa vai ette. Koskee myös sinua, äiti.

Pihistykset

Rajallisella budjetilla kaikkea ei voi saada. On pakko valita. Lähtökohtainen säästöstrategia meillä on kuitenkin ollut vaihtoehtojen kartoittaminen ja sitä kautta hintojen vertailu. Lasken esimerkiksi meidän kuvaajan ehdottomasti panotuspuolelle, vaikka karsimmekin vikkelästi yli kahden tontun paketit roskakoriin. Toisaalta jos ihan totta töristään, niin emme me myöskään kaikkein tunnollisimpia kilpailuttajia ole olleet. Ja joskus tulee vain hurahdettua. *köh*

Listasin nyt kuitenkin joitain mieleen putkahtaneita elementtejä, jotka jäävät meidän häistä kokonaan uupumaan, koska pennoset ei vain veny. Vähemmän yllättäen en kuitenkaan pidä mitään näistä erityisen tähdellisenä, joten menetys ei ole suuren suuri.

Save the date
Varaa päivä - vai miten nämä on suomennettu - kutsut lokeroin vähän sinne jenkkihömpän osastolle. Suunnitteluvimmaisena immeisenä liputan kyllä vankkumattomasti hyvien varoitusaikojen ja aikaisen infon puolesta, mutta me hoidimme tiedottamisen syksyllä ihan suullisesti. Jokseenkin ymmärrän Save the Date -kutsut ulkomaan delegaatioiden kohdalla, mutta esimerkiksi häiden salailua viralliseen (esi)kutsuun asti pidän vähän höpönä. Meille meidän häät ovat tietysti yksi elämän kohokohdista, mutta vieraille vain yhdet juhlat muiden joukossa. Siksi suuri salamyhkäisyys ja yllätyksen vaaliminen tuntuvat vähän turhilta.

Videokuvaus
Olisihan se siisti. Kaikki videokuvaukseen panostaneet tuntuvat taputtelevan itseään selkään ja vastaavasti monet katuvat tätä pihistystä. Videokuvaus olisi kuitenkin vähintään tuhatlappunen lisää enkä ole valmis vaihtamaan kokonaan perinteisiä paperiversioita liikkuvaan kuvaan. Jos totta puhutaan, niin mun takaraivossa narisee myös sellainen vanha kääpä, että “Eihän teidän 50-hengen pikkuhäät nyt videokuvaajan väärtit ole, vai kuvitteletkos olevasi jotenkin spesiaali. Kyllä nämä nykynuoret on yksiä oman navan tiiraajia.” Mutta oikeasti jos raaputtaisin nyt arvasta ylimääräisen tonttusen, niin kääpä jäisi kyllä jyrän alle.

Hääauto
Tesla olisi superi. Meillä ei kuitenkaan ole spektaakkelimaista kirkolta poistumista ja onhan sellainen erityisajokki nyt muutenkin aika hömppää. Vaikka en voi kiistää, etteikö kutkuttaisi. Henkka on jonkin verran vielä automiehiä, vaikka vakuutteleekin olevansa ihan sinut hääautottomuuden kanssa. Tämä meinasi minua vähän kaihertaa, kunnes päädyimme vuokraamaan avoajokin häämatkalle. Väitän, että tässä kohden raha löysi paremman vastineen.

Kaasojen mekot
En ole spesifioinut tyttöjen pukeutumista millään lailla yhteneväksi vaan he saavat valita itse vaatetuksensa. Oma esteettinen silmäni ei vaadi harmonista hääseuruetta, joten tämä on myös luonteva pihistyksen paikka. Jos kaasoilta tai muulta seurueelta edellyttää tietynlaista pukukoordinointia, tulisi hääparin osallistua minusta myös kustannuksiin. Noh, kävi kuitenkin niin, että tytöt ilmoitti mulle, että he haluavat jossain määrin yhtenevät asut erottuakseen muusta vierasjoukosta ja aikovat siis sellaiset ostaa. Nyt poden vähän huonoa omatuntoa.

Kynnet
Jos olisi luksuksesti rahaa ja vielä aikaakin, haluaisin käydä manikyyrissä. Niin ja pedikyyrissä myös! Mistään ylipitkistä geelikynsistä en perusta epäkäytännöllisyyden enkä kyllä esteettisyydenkään puolesta, mutta klassisen tyylikkäät ranskalaiset kärjet olisivat mun hääkynsihaave. Eihän manikyyri nyt välttämättä aivan överejä kustantaisi, mutta meillä menee kaksi häitä edeltävää päivää juhlapaikan laitossa ja roudauksessa, joten harmittaisi pilata lakat siinä viime metreillä. Eikä roudauksen jälkeen enää ole aikaa. Katsotaan nyt kuinka myöhään menee, mutta ehkä pidetään edeltävän illan (yön?) kynsistudio tyttöjen kanssa. Joskus olen räpeltänyt itse itselleni ranskalaisia lakkoja epätasaisella työnjäljellä, että harkitaan.

Kukat
Höperyyttäni tosiaan haaveilen, että saisimme kaikki pöytiin tulevat kukat kerättyä ihan tienposkesta. Eikä morsiuskimppukaan kuulu panostuspuolelle. Jos budjetin tuomia reunaehtoja ei olisi, ulkoistaisin kyllä kukkaset floristille, mutta silloinkin haluaisin lopputuloksen olevan tyylillisesti suoraan Suomen kesästä.

Kangasservetit
Toinen kattauksiin liittyvä pihistys ovat servetit. Meidän pitopalvelu vuokraisi kangasservettejä, mutta ero paperisiin ei meistä ole hintansa väärti. Mistään fine dining -tilaisuudesta ei kuitenkaan buffineen kaikkineen ole kyse. Duni myy ymmärtääkseni paksuja, vähän tekstuurisia paperiservettejä, jotka ajavat asiansa varmasti vähintään loistokkaasti.

Karkkibuffet
Onko maailmassa suurempaa herkkua kuin kunnon salmiakki? Ei ole. Aikuistuminen ei ole omalla kohdallani karkottanut karkkihiirtä ja sinänsä olisi ihan minun näköistä rakentaa namubaari myös häihin. Henkka ei kuitenkaan ole samalla tavalla makean perään ja muutenkin aikuisten vieraiden sokerinälkä varmaan tyydyttyy jo muulla jälkiruualla. Voisikohan morsiamelle kuitenkin varata sellaisen oman salmiakkipiilon?