Ohjelmaa meidän häihin

Häiden ohjelma on kimurantti homma. Miten löytää se mystinen balanssi vapaan seurustelun ja ohjatun viihdytyksen välillä lipsumatta kuitenkaan piinaavaan peukaloiden pyörittelyyn tai maaniseen minuuttiaikatauluun? Miten saada vieraat viihtymään?

Ollaan taarattu Henkan kanssa häiden yleisimpiä ohjelmanumeroita ja karsittu nyt meille sopiva kombo. Mitään kovin uutta ja ihmeellistä ei tosin ole luvassa.

Tästä otoksesta kunnia kuuluu loistokkaalle Aaro Keipille.

Puheet
Puheet voi olla superia ohjelmaa tai sitten ah niin monin tavoin vaivaannuttavaa. Lähtökohtaisesti en halua, että meillä kukaan joutuu puhumaan vain, koska “kuuluu”. Eiköhän meidänkin vierasjoukosta kuitenkin löydy myös vapaaehtoisia puhujia. Itse olen pitänyt yhden hääpuheen ja tein sen varsin mieluusti: oma ääni ja valokeila - what’s not to like! Omissa häissäni en tosin ajatellut puhua, sillä ne asiat, jotka haluan Henkalle sanoa, sanon mieluummin ilman yleisöä.

Polkaisu
Joo! Pieni leikkimielinen nahistelukisailu pariskuntien kesken on normaalia, viihdyttävää ja tervettä. Pitää vaan Henkan kanssa hyvissä ajoin sopia kumpi voittaa, että miten ne polkaisusäännöt menikään. Ensimmäinen vain toinen kakkulapion kolahdus?

Heitot
Sukkanauhasta onkin ollut jo puhe, ja kyllä meille se kimpun viskaaminenkin tulee. Olen ehkä vähän mielikuvitukseton ihminen, mutta itse odotan aina häissä näitä ohjelmanumeroita. Parasta on tietysti, jos kisaajat ovat tosissaan mukana, vaikkei sitä välttämättä painiksi tarvitse laittaakaan. Näille on kehitelty vähän modernimpia sukupuoli- ja siviilisäätyneutraaleja vaihtoehtoja, mutta me mennään niillä perusvariaatioilla. Omasta mielestäni muuten “sinkuiksi” sopii laskea, vaikka häät olisivat seuraavalla viikolla, joten kaikki naimattomat taistohon vaan!

Valokuvausnurkka ja vieraskirja
Polaroid-kamerat on hääkirppisten kuuminta hottia. Olen kuitenkin kuullut satunnaisia huhuja, etteivät kuvat kestäisi aikaa, joten en uskalla riskeerata vieraskirjaa näiden varaan. Meidän kuvausnurkka toteutetaan näillä näkymin jalustalla seisovalla kameralla, jonka sisuksiin tallennettuja otoksia ajattelimme sitten jälkikäteen liimailla ihan perinteisen vieraskirjan sivuille tervehdysten lomaan. Kuvia voisi mahdollisesti lähettää myös vieraille kiitoskorttien kylkiäisenä.

Tämän hetken puolestaan ikuisti huippulahjakas The Bottenstocks.

Salatehtävät
En ole itse koskaan ollut häissä, joissa olisi ollut salatehtäviä (tai sitten ne oli hyvinkin salaisia), mutta ymmärtääkseni näidenkin uutukainen hipsterivaihe alkaa olla jo ohi. Meillä on Henkan kanssa vähän vääntöä siitä miten käytännön toteutus hoidetaan. Itse jakaisin ainakin osalle istumapaikoista jo valmiiksi yhden salatehtävän ja lisää saisi käydä noukkimassa purkista. Näin tehtävien suorittaminen saisi toivon mukaan lennokkaamman lähdön, kun ensimmäistä kynnystä tehtävän hakemisesta ei tarvitsisi kivuta. Henkka taas haluaisi jättää valmiiksi kohdennetut tehtävät pois. Tähän palataan vielä. Joka tapauksessa toiseen purkkiin kerättään sitten suoritetut tehtävät, joiden kääntöpuolelle suorittaja rustaa oman nimensä. Uuden tehtävän saa ottaa, kun vanha on suoritettu tai meidän versiossa saa käydä myös vaihtamassa, kunhan palauttaa tekemättömän tehtävän vaihtopurkkiin. Sopivassa kohden iltaa arvotaan sitten tehtyjen tehtävien purkista onnekas voittaja.

Tietovisa
Henkka ehdotti alkuun sellaista Kahoot!-visaa, mutta mä VETOsin jyrkästi kaiken ylimääräisen elektroniikan (datatykit ja sen semmoiset) meidän häistä. Suhtauduin aika nihkeästi perinteisiinkin tietovisoihin, mutta löydettiin lopulta kultainen keskikaista sukkanauhoista. Ei siitä kuitenkaan vielä sen enempää.

Pihistykset

Rajallisella budjetilla kaikkea ei voi saada. On pakko valita. Lähtökohtainen säästöstrategia meillä on kuitenkin ollut vaihtoehtojen kartoittaminen ja sitä kautta hintojen vertailu. Lasken esimerkiksi meidän kuvaajan ehdottomasti panotuspuolelle, vaikka karsimmekin vikkelästi yli kahden tontun paketit roskakoriin. Toisaalta jos ihan totta töristään, niin emme me myöskään kaikkein tunnollisimpia kilpailuttajia ole olleet. Ja joskus tulee vain hurahdettua. *köh*

Listasin nyt kuitenkin joitain mieleen putkahtaneita elementtejä, jotka jäävät meidän häistä kokonaan uupumaan, koska pennoset ei vain veny. Vähemmän yllättäen en kuitenkaan pidä mitään näistä erityisen tähdellisenä, joten menetys ei ole suuren suuri.

Save the date
Varaa päivä - vai miten nämä on suomennettu - kutsut lokeroin vähän sinne jenkkihömpän osastolle. Suunnitteluvimmaisena immeisenä liputan kyllä vankkumattomasti hyvien varoitusaikojen ja aikaisen infon puolesta, mutta me hoidimme tiedottamisen syksyllä ihan suullisesti. Jokseenkin ymmärrän Save the Date -kutsut ulkomaan delegaatioiden kohdalla, mutta esimerkiksi häiden salailua viralliseen (esi)kutsuun asti pidän vähän höpönä. Meille meidän häät ovat tietysti yksi elämän kohokohdista, mutta vieraille vain yhdet juhlat muiden joukossa. Siksi suuri salamyhkäisyys ja yllätyksen vaaliminen tuntuvat vähän turhilta.

Videokuvaus
Olisihan se siisti. Kaikki videokuvaukseen panostaneet tuntuvat taputtelevan itseään selkään ja vastaavasti monet katuvat tätä pihistystä. Videokuvaus olisi kuitenkin vähintään tuhatlappunen lisää enkä ole valmis vaihtamaan kokonaan perinteisiä paperiversioita liikkuvaan kuvaan. Jos totta puhutaan, niin mun takaraivossa narisee myös sellainen vanha kääpä, että “Eihän teidän 50-hengen pikkuhäät nyt videokuvaajan väärtit ole, vai kuvitteletkos olevasi jotenkin spesiaali. Kyllä nämä nykynuoret on yksiä oman navan tiiraajia.” Mutta oikeasti jos raaputtaisin nyt arvasta ylimääräisen tonttusen, niin kääpä jäisi kyllä jyrän alle.

Hääauto
Tesla olisi superi. Meillä ei kuitenkaan ole spektaakkelimaista kirkolta poistumista ja onhan sellainen erityisajokki nyt muutenkin aika hömppää. Vaikka en voi kiistää, etteikö kutkuttaisi. Henkka on jonkin verran vielä automiehiä, vaikka vakuutteleekin olevansa ihan sinut hääautottomuuden kanssa. Tämä meinasi minua vähän kaihertaa, kunnes päädyimme vuokraamaan avoajokin häämatkalle. Väitän, että tässä kohden raha löysi paremman vastineen.

Kaasojen mekot
En ole spesifioinut tyttöjen pukeutumista millään lailla yhteneväksi vaan he saavat valita itse vaatetuksensa. Oma esteettinen silmäni ei vaadi harmonista hääseuruetta, joten tämä on myös luonteva pihistyksen paikka. Jos kaasoilta tai muulta seurueelta edellyttää tietynlaista pukukoordinointia, tulisi hääparin osallistua minusta myös kustannuksiin. Noh, kävi kuitenkin niin, että tytöt ilmoitti mulle, että he haluavat jossain määrin yhtenevät asut erottuakseen muusta vierasjoukosta ja aikovat siis sellaiset ostaa. Nyt poden vähän huonoa omatuntoa.

Kynnet
Jos olisi luksuksesti rahaa ja vielä aikaakin, haluaisin käydä manikyyrissä. Niin ja pedikyyrissä myös! Mistään ylipitkistä geelikynsistä en perusta epäkäytännöllisyyden enkä kyllä esteettisyydenkään puolesta, mutta klassisen tyylikkäät ranskalaiset kärjet olisivat mun hääkynsihaave. Eihän manikyyri nyt välttämättä aivan överejä kustantaisi, mutta meillä menee kaksi häitä edeltävää päivää juhlapaikan laitossa ja roudauksessa, joten harmittaisi pilata lakat siinä viime metreillä. Eikä roudauksen jälkeen enää ole aikaa. Katsotaan nyt kuinka myöhään menee, mutta ehkä pidetään edeltävän illan (yön?) kynsistudio tyttöjen kanssa. Joskus olen räpeltänyt itse itselleni ranskalaisia lakkoja epätasaisella työnjäljellä, että harkitaan.

Kukat
Höperyyttäni tosiaan haaveilen, että saisimme kaikki pöytiin tulevat kukat kerättyä ihan tienposkesta. Eikä morsiuskimppukaan kuulu panostuspuolelle. Jos budjetin tuomia reunaehtoja ei olisi, ulkoistaisin kyllä kukkaset floristille, mutta silloinkin haluaisin lopputuloksen olevan tyylillisesti suoraan Suomen kesästä.

Kangasservetit
Toinen kattauksiin liittyvä pihistys ovat servetit. Meidän pitopalvelu vuokraisi kangasservettejä, mutta ero paperisiin ei meistä ole hintansa väärti. Mistään fine dining -tilaisuudesta ei kuitenkaan buffineen kaikkineen ole kyse. Duni myy ymmärtääkseni paksuja, vähän tekstuurisia paperiservettejä, jotka ajavat asiansa varmasti vähintään loistokkaasti.

Karkkibuffet
Onko maailmassa suurempaa herkkua kuin kunnon salmiakki? Ei ole. Aikuistuminen ei ole omalla kohdallani karkottanut karkkihiirtä ja sinänsä olisi ihan minun näköistä rakentaa namubaari myös häihin. Henkka ei kuitenkaan ole samalla tavalla makean perään ja muutenkin aikuisten vieraiden sokerinälkä varmaan tyydyttyy jo muulla jälkiruualla. Voisikohan morsiamelle kuitenkin varata sellaisen oman salmiakkipiilon?

Hääcrew-treffit ja ekat ohjelmapohdinnat

Muutama viikonloppu takaperin taivaankappaleet oli linjassa ja saatiin koko meidän hääcrew saman katon alle. Jei! Tutustutettiin osapuolia toisiinsa tortillojen ääressä ja onnistuttiin jokseenkin avaamaan mitä kaikkea ollaan tähän mennessä suunniteltu. Olisin halunnut tehdä powerpointinkin, mutta Henkka kielsi. Tästä huolimatta sain pitää 1,5 tunnin monologin häistä ja vastailla kysymyksiin. Ah, kuinka terapeuttista.

Kävin myös ilmi, että juhlapaikalle saapumisen suunnitelmia ei ole tullut avattua vielä blogissa, joten korjataanpa se sitten nyt. Meidäthän siis vihitään minimimiehityksellä juhlapaikan ulkopuolella siinä aamupäivällä ja vieraat saapuvat vasta juhliin.

Alkuun voisi lähteä siitä kummat saapuvat juhlapaikalle ensin: me vai vieraat. Tuntuisi vähän lattealta alulta pyöriä siinä navetan pihalla ja odotella, että vieraat saapuvat tipoittain paikalle. Myös vieraan näkökulmasta olisi itselleni outoa saapua paikalle ja löytää hääpari kasuaalisti käyskentelemästä pihalta tai vaihtoehtoisesti pönöttämässä ovella ja odottamassa onnittelijoita. Ensimmäinen ajatukseni olisi, että apua kuinka pahasti olen myöhässä!

Siispä vieraat paikalle ensin. Mutta mitä viihdykkeeksi ensimmäisenä vähän etuajassa saapuville ja lopuillekin? Luonnollisin vaihtoehto olisi tarjota skumppalasit kouraan tässä kohden (cocktail-palat olisivat ihan huippu, mutta valitettavasti naposteltavat nakertaisivat budjettia > 400 € edestä, mikä huitelee kirkkaasti ohi kipurajan). Tällöin alkumaljat olisivat kuitenkin tulleet hörpityiksi jo ennen meidän saapumistamme ja tahtoisin virallisen aloituksen maljannostolla. Toinen skumppakaato menisi käytännössä sähläykseksi, joten ehkä vain toivomme, ettei kukaan saavu tuntikaupalla etuajassa, jolloin minulle vakuutettiin juhlapaikan ihmettelyn ja sosialisoinnin riittävän ohjelmaksi. Sovimme myös osan hääcrewsta kiiruhtavan paikalle etukäteen vastaanottamaan vieraita.

Sitten lisäksi olisi ihan kiva, jos meidän saapuminen ei olisi vain, että moi. Koska juhlaa ei vieraiden näkövinkkelistä edellä minkäälainen seremonia, voisi tässä kohden yrittää virittäytyä vähän hääfiilikseen. Sopisiko tähän kirkosta poistumista imitoiden sellainen kunniakuja-asetelma? Kujaa pitkin olisi kätevä kävellä navetan oville ja siirtyä luontevasti mahdolliseen onnittelujonoon.

Perinteiseen kirkosta poistumiseen liittyy yleensä jotain liitännäisaktiviteettia, kuten riisiä, saippuakuplia, ruusunterälehtiä, huiskutuskeppejä, tähtisädetikkuja, ilmapalloja, serpentiiniä, miekkoja tai vähintään fanfaareja. Meillä harkinnassa ovat kuitenkin koivunlehdet. Sisääntulo olisi meidän näköinen eikä jälkipeli vaatisi haravointia kummempaa. Lehtiin liittyy kuitenkin muutama käytännön ongelma:

1. Mistä? Pitää muistaa, ettei lehtien tai oksien keräily kuulu jokajampan oikeuksiin. Meidän porukoiden pihalla kasvavien koivujen latvat huitelevat saavuttamattomissa, joten käytännössä pitäisi varmaan pyytää lupa puolitutulta metsänomistajalta. 
2. Milloin? Lehtien olisi suotavaa olla semi-tuoreita eikä käpristyneitä korppuja. Irrallaan ne tuskin säilyvät hyvinä kovinkaan kauaa, joten yksi mahdollisuus olisi kerätä koivunoksia, laittaa ne yöksi veteen ja nyppiä lehdet hääaamuna. Tämä vaatii kyllä testikierroksen.

Hääcrew-tapaamisen yhtenä agendana oli mahdollisten hääjuomien maistelu.

Nisti ja Nööri nyt Instagramissa!

Pitkän vatuloinnin jälkeen Nisti ja Nööri on laajentanut tonttiaan myös SoMen puolelle! Blogin Instagram-tilin työstö on ollut aloittamista vaille valmis jo hyvän tovin, mutta sopivan inspiroivaa aikaikkunaa ei vain ole ilmiintynyt. Tänä viikonloppuna Henkka lähti kuitenkin metsään poikain kanssa, ja Nistin ja Nöörin insta ryömi lopultakin päivänvaloon.

Instagramiin on helppo jakaa hääjärkkäilyjen arkisempia (ja vähän erikoisempiakin) hetkiä, jotka eivät kuitenkaan ole kokonaisen blogipostauksen väärtejä. Nopeimmat ehtii vielä käydä kurkkaamassa esimerkiksi meidän äidin vieraslahjapaikkakorttityynyn ompeluillan.

Blogin instaan @nistijanoori pääset klikkaamalla kuvaa tai täppäämällä instaikonia blogin sivupalkissa. #letsmarry

Kuinka olla p*ska vieras 101

Oltiin kahdestaan kotona pikkuveljen kanssa; mä olin ehkä juuri ja juuri koulussa ja veli siitä sitten vielä 3 vuotta nuorempi. Veli päätti työntää herneen nenäänsä. Ja sehän sujahti niin pitkälle, ettei saatu sitä enää pois. Soitettiin hädissään isälle, joka käski kokeilla niistämistä. Auttoi. Että ihan vinkkinä, jos tämän tekstin jälkeen tuntuu siltä.

Kuinka olla paska vieras 101

1. Vähän jos tulee myöhässä, niin eipä tarvitse ootella. Oletko muka joskus ollut häissä, jotka alkavat ajallaan? Ei sitä kukaan huomaa, jos me siinä hiippaillaan sisään. Kaikki katsoo kuitenkin hääparia!

2.  Me nyt otettiin Mauno-Anselmi mukaan, vaikka kutsussa olikin jotain, et ei sais tuoda lapsia. Kun eihän siitä mitään haittaa ole! Maukka-Aukka istuu nätisti äitin sykyssä ja meillä on näitä puhuvia tarinanalleja ja laulavia kirjoja mukana, jos kultsupultsulle tulee kiukkupiukku.

3. Tätä samaa karjalanpaistia jessös joka juhlissa! Kolmesti tänä kesänä jo syöny. Tai vaihtoehtoisesti: Mitä tää on? Miksi on pitänyt laittaa fetat sekaisin salaattiin? Ei täällä ole mulle mitään mistä tykkään! Kakkua en ainakaan syö, kun siinä on kaloreita.

4. Kylläpä olet kaunis morsian! Vähän kyllä avonainen/piukka/lyhyt/prinsessamainen/tyrkky/krumeluurinki/yksinkertainen/ruma on tuo mekko. Mutta kai tuollaiset on nyt muodissa… ja pääasia, että ite tykkäät.

5. *HAUKOTUS*

6. Istun tässä kädet puuskassa, kyrpä otsassa ja naama norsun vitulla. Ei ois oikeesti huvittanu ees tulla.

7. vink Kunhan illalla meistä pääsette, niin siitä vaan sitten lakanat heilumaan, vauvantekotalkoisiin ja Suomea kansoittamaan. vink vink Kyllä se on pienten jalkojen tepsutus, joka tekee kodin. VINK VINK VINK

8. On se kyllä minusta aika töykeää pyytää rahaa lahjaksi. Minä kävin sellaisen savenvalantakurssin ja tiedättekö kuinka loistavan lahjaidean sain! Se meidän kurssin vetäjäkin oikein kehui tätä!

9. “JuodAan VIINAAAA, tullaan viishamiKs näin, joodaan VIIIIINAA!!! Prkl…”

10. Muistatteko kun Pirkko-Petteri ja Urho-Liisi meni naimisiin? Ne ne vasta oli kunnon häät.



Loppuun kuva koiranpennusta siltä varalta, ettei mahdollinen herne lähtenyt niistämällä:

Turhakeosasto

Onko houkutusalttiimpaa kuluttajaryhmää kuin vaaleanpunaisissa häähöyryissä leijailevat tulevat morsiamet? Miksei suhlasetkin, mutta jännästi tämä turhakelista on kallellaan toiseen suuntaan. Näiden kohdalla mulle ei kuitenkaan tuota minkäänlaisia ongelmia hätistää pientä kapitalistia kauemmaksi kukkarolta. Ja enhän mä muutenkaan koskaan osta mitään turhaa. Köh. Köh. Köh.

Heittokimppu - Se “oikeakin” kukkapuska on minusta aika turhake, joten lukuisten kanssamorsianten suosima heittokimppuhärdelli menee yli ymmärryksen. Omaa sisustussilmää ei hivele kellastunut ja pölyinen morsiuskimppu takan päällä, joten olen vain tyytyväinen, että kimppu siirtyy heitossa jonkun toisen ongelmaksi.

Heittosukkanauha - Mun sukkanauhahan on überhieno, joten periaatteessa vähän surettaa luopua siitä. Toisaalta kuten niin moni muukin häiden “muistoesine”, päätyisi sekin tuon päivän jälkeen vain sekatavaralaatikon ahmaisemaksi.

Häälaukku - En aio kanniskella hääpäivänä mukana oikeastaan mitään. Mahdollisen huulipunan sijoitan kaasojen laukkuihin ja jos puhelin ei mahdu sen kaveriksi, sujautan luurin varmaan törkeästi Henkan povariin.

Häätuoksu - Luettuani ensimmäisen kerran häätuoksusta jostain hääblogista ajattelin, että tämä on taas yksi asia, johon on lisätty hää-etuliite ja tehty siitä erityinen must-have. Sittemmin valistuin ajatuksesta, että tuoksuassosiaation avulla tuohon spesiaalipäivään on tarkoitus jälkikäteen aina palata tämän spesiaalituoksun avulla. Ajatus on oikein kiva ja voin itse allekirjoittaa tuoksuassosiaation toimivaksi konseptiksi. En käytä hajuvettäni arjessa, mutta suihkaus saa vatsanpohjaan sellaisen mukavan odottavan innostuksen, jonka yhdistän opiskeluaikojen sitseille tai vuosijuhliin laittautumiseen. Olen kuitenkin vahvasti skeptinen syntyykö yhdestä käyttökerrasta moista tuoksujälkeä. Oman hajuveden kun haistaa kuitenkin vain pari ensimmäistä hengenvetoa, kunnes nenä turtuu. Siispä samoilla tuoksuilla mennään kuin kaikki muutkin bileet tähän asti!

Hääparin skumppalasit - Hääparille spesifioidut lasit kuuluvat konsepteihin, joista olen ollut autuaan tietämätön ennen hääskeneen sukellusta. En kuitenkaan kaipaa häihin mitään muovikrääsää ja toisaalta kalliit, kaiverretut kristallit jäisivät vain hyllyyn keräämään pölyä.

Sormusrasia tai -tyyny - Tiedättehän, sellainen erillinen koristeellinen rasia tai tyyny. Jossa sormus on sen 20 minuuttia. Kuka näitä keksii?

Kakkosmekko - Lähtökohtaisesti olen vähän sillä kannalla, että älä osta häämekkoa, jonka haluat vaihtaa kesken juhlan pois. Mutta. Ymmärrän myös, että esimerkiksi etukäteen maistraattissa käydessä ei tälläydytä siihen ykkösmekkoon ja toisaalta keskustan jatkobaariin ei edes päästetä morsiusmekossa. Mutta huvin vuoksi vaihdot ihmetyttää, kun sitä omaa häämekkoa saa muutenkin pitää vain hetkisen.

Vaimomekko - Jälleen termistöä, joka lienee täysi vieras hääkuplan ulkopuolella eläjille. Tätä tyypillisesti valkoista tai vaaleaa mekkoa on tarkoitus käyttää ensimmäisenä päivänä vaimona. Minä ajattelin kuitenkin käyttää ensimmäisen vaimopäiväni siivoukseen ja roudaamiseen eikä uusi valkoinen mekko ehkä ole tähän aivan optimi.

Vieraslahjat - Pata kattilaa ja niin eespäin: meillehän tulee vieraslahjat. Mutta vain puolivahingossa! Suhtaudun aika nyrpeästi kaikkeen kodin pikkukrääsään ja rehellisesti sanottuna myös monet “hyötylahjat” tulitikuista kynttilöiden kautta pullonavaajiin jäävät vain kaappeihin pyörimään. Lahjakarkki ei varmasti minun paikaltani jää syömättä, mutten sellaista osaa kaivatakaan. Lottorivi-ideasta olen joskun jostain hääblogista lukenut ja se on ehdottomasti paras vieraslahjavinkki tähän asti.

Kaksi tuoksuani, 7 ja 5 vuotta vanhat. Mun kulutustahdilla uuden ostaminen saattaa ehkä tulla ajankohtaiseksi omille yhdeksänkymppisille.

Kaasokokemus - häät

Jos kaasokokemus Ensun polttareista oli huikaisevan hubatsu, jatkui sama meno hääjärjestelyissä ja itse pääpäivänä. Siitä huolimatta, että olimme häissä myös “töissä”. Voihan kauhistus. Aiemmin olenkin todennut, etten jaa kohtuullisen yleisen tuntuista ajatusmallia siitä, että kaaso on häissä pelkkä kunniavieras. Parhaimpia ystäviään auttaa kyllä mielellään heidän spesiaalina päivänään eikä se suinkaan estä ihanista juhlista nauttimista.

Häiden kuvaajana toimi huisin taitava Aaro Keipi, jolta tätäkin kuvaa sain lainata.

Ennen häitä
Ensu piti kaasovelvollisuudet kaikenlaisen näpertelyn ja värkkäyksen suhteen äärimmäisen kevyinä: hääcrew-tapaamisen yhteydessä painoimme muutaman paikkakortin. Ei sillä, että tällaista DIY-henkistä kaasoa olisivat askartelusessiot hirveästi haitanneet, jos niitä olisi tarvittu. Noin muuten olimme mukana mekon metsästyksessä ja parilla häämessuilla. Ja lisäksi tarjosimme toki asiantuntevia mielipiteitämme niitä pyydettäessä.

Hääviikolla
Hääviikolla olimme auttavina kätösinä juhlapaikalla kukin oman työtilanteensa sallimissa rajoissa. Itselläni on tässä suhteessa mukavan joustava työaika ja pystyin pihistämään kaksi saldovapaapäivää. Navetalla oli kuitenkin täysi tohina koko viikon. Siivottiin, roudattiin kalustusta, täytettiin vesipulloja, pystytettiin pihatelttoja. Silitettiin pöytäliinoja Ensun äidin kanssa Dancing Queenin tahtiin. Hyvässä seurassa touhuaminen ja yhdessä järkkäily oli hauskaa, minkä lisäksi Ensun porukat toimivat esimerkillisenä huoltotiiminä (saatan olla kuuluisa nälkäkiukkuaja). Juhlapaikalla puuhastelu viritti ainakin minua kivasti hääfiilikseen.

Hääpäivänä
Aamulla kaunistauduttiin kampaajanpenkissä, näperrettiin hääpuvun nappirivistöä ja yritettiin säästellä nenäliinoja myöhemmälle. First look -kuvausten ja kirkon aikana raskaisiin kaasontehtäviin kuului muun muassa helman suoristelu ja saippuakuplatuubien jako. Itse hääjuhlassa meillä ei ollut mitenkään roolitettua tehtävänjakoa Ensun siskon seremoniamestariuutta lukuunottamatta, mutta pyörittiin taustalla huolehtimassa, että vessassa riitti käsipaperia ja vieraat olivat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tällainen omatoiminen taustapiruilu onkin omasta mielestäni yksi hääcrewn tärkeimpiä rooleja. Väitän lisäksi, että häissä tulee aina eteen pieniä tehtäviä, joita ei maanisinkaan suunnittelija (käsi pystyyn, hep!) ole tullut ajatelleeksi. Kuten kakun puolestajonotus iäkkäimille vieraille. Juhlakaluna on helpottava tietää, että ympärillä on ystäviä, joilta näitä pikkujuttuja voi pyytää. Niin, ja pidin mä puheen myös.

Aarolle kiitos myös tästä otoksesta!

Dagen efter
Juhlapaikan vuokra-aika ei meillä onneksi pakottanut hommaa all nightteriksi, vaan palailtiin pelipaikoille siivoamaan vasta hotelliaamupalan jälkeen. Viikon kasailu saatiin jollain ihmeellä pakettiin parissa tunnissa. Hyvä me!

Kaasojen tuunaus
Kaasojen ulkonäkövaatimukset taitaa olla yksi kovaa kalabaliikkia lietsova aihe, joten mainitaan se nyt ihan erikseen. Ensu toivoi meille kaikille tyylillisesti yhteneviä asuja, mutta loput saimmekin sitten sumplia itse. Todettiin aika pian, ettei sama mekko tule toimimaan meillä kaikilla, joten kukin valitsi lopulta itse pitkän, vaaleansävyisen mekkonsa. Mekkokustannuksiin osallistumisen lisäksi morsian tarjosi kaikessa höveliydessään meille myös hääpäivän kampaukset. Väitän, että oltiin oikein edustuskelpoisia.

Biisikriisi

Kuinka vaikeaa voi olla löytää yksi biisi?!

Tykätään molemmat tanssia, joskin meidän keskinäinen tasoero on jokseenkin huomattava. Henkkahan on siis tosiaan joskus muinoin harrastanut kaiken muun lisäksi hetken kilpatanssia, kun taas oma rytmitajuni on hyvälläkin tahdolla kehuttuna välttävä. Pienellä rohkaisulla tällaiset sivuseikat kuitenkin siliävät ja viihdytään yhdessä tanssilattialla. Meille häätanssi on siis itsestäänselvyys.

Henkka tahtoo valssin. Mulle kävisi ensitanssiksi jokin muukin tahditus ja silloin koko tätä valintaongelmaa ei edes olisi. Mutta koska asia on tälle puoliskolleni tärkeä, tulee meille valssi. Minulla puolestani on vaatimus suomenkielisyydestä ja sanoitetusta kappaleesta, jonka tekstit jotenkuten sopisivat tilaisuuteen, vaikken mitään äklöimelää rakkauslaulua vaadikaan. Tämän lisäksi Henkka karsastaa perinteisten häävalssien haitarihumppaa.

Häävalssin löytäminen onkin osoittautunut noin kahta kertaluokkaa haastavammaksi kuin alunperin ajattelin. Paljon ollaan kuunneltu ihan niistä Akselista ja Elinasta Johanna Kurkelan Häävalsseihin, mutta jälleen kerran sitä oikeaa ei vielä ole löytynyt. Tässä alla seulottu lista harkituista, mutta toistaiseksi hylätyistä. Alkaa tosin tuntua, että kotimaasta loppuvat valssit kesken, joten saattaa olla, että johonkin näistä vielä päädytään.

Vanhojapoikia viiksekkäitä
Olkoonkin perinteisen kulunut, mutta me tykätään. Tahdotaan tanssahdella tämä kuitenkin vasta toisena biisinä.


Uralin pihlaja
Minä jokseenkin pidän tästä klassikosta ja esimerkiksi Diandra esittämänä humppa ei ole niin paha. Henkka ei kuitenkaan aivan yhtä lailla lämmennyt tälle, joskaan jyrkkää VETOakaan en kuullut.


Täävalssi
Modernimpi häävalssi, jonka melodia on todella kaunis. Sanojensa vuoksi ei kuitenkaan sovi tällaisille ensikertalaisille.


Valssi tanssitaidottomille
Noh, Henkkahan ei tosiaan ole tanssitaidoton. Hüümörhenkisestä nimestään huolimatta biisin sanat ovat asiaa ja ripaus romanttiikkaakin niistä löytyy, joten jollekin toiselle morsiusparille varmasti nepparivalinta.


Olet mun kaikuluotain
Kappale on jälkeen kaunis, mutta mulle vain tökkii ihan suhteettoman pahasti oman rakkaan vertaaminen niinkin epäromanttinen kapistukseen.


Mansikkamäki
Muutaman kuuntelukerran jälkeen tykästyin ja vähän jo helpotuin, että löytyipäs. Mutta Henkka ei pidä.


Puu
Muuten oikein sopiva, mutta meno on mulle aivan liian nopea. Jos en sotkeutuisi omiin jalkoihini, niin viimeistään mekon helmaan.


Häävalssi
Tässä ei periaatteessa ole mitään vikaa, mutta ei silti sytytä. Nyt menee kyllä nirsouden puolelle.


Valssi
Ensimmäinen säkeistö paljastaa biisin kertovan oikeasti baari-illasta kaupungissa. Tahtoisin, ettei tämä mua häiritsisi, koska muuten kappale olisi just eikä melkein. Mutta minkäs teet.


Hedwig's Theme
Henkka ehdotti mua ajatellen tätä Potter-tunnarina tunnettua biisiä. Samaan hengenvetoon se vakuutti, että harjoittelulla tällaisesta wienervalssistakin saa rennon ja vaivattoman. En usko.

Vihkisuunnitelma

Aiemmin hienovaraisesti vihjasin, ettei meidän häissä tulla näkemään kirkko-osuutta. Meistä tulee aviopari lyhyen ytimekkäällä siviilikaavalla.

Monet meidänlaiset pariskunnat käy rationaalisesti ajatellen vihkiytymässä jo ennen juhlapäivää. Koska kätevämpää, halvempaa ja saattaapa siitä hyvästä saada töistä ylimääräisen vapaapäivänkin! Me ei kuitenkaan olla näin selväpäistä sakkia, vaan halutaan myös se virallinen osuus hääpäivälle.

Kun mä mutustelen ajatusta siitä millaisen hetken meidän tahtomisista tahtoisin, on mulla päällimmäisenä ajatus rauhallisen intiimistä pikkutilaisuudesta kauniin luonnon keskellä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan vain meitä kahta varten. Mä en mitenkään suuremmalti karta ihmisjoukkoja ja sopivin reunaehdoin esiinnynkin ihan mielelläni, mutta meidän vihkimisestä en tahdo yleisötilaisuutta.

Henkka oli myös taipuvainen tähän filosofiaan, joten me ollaan tehty radikaalin kapinallinen päätös kutsua vieraat vasta hääjuhlaan. Tämä rajaus ulottuu muun muassa meidän kummankin vanhempiin. En väitä, etteikö olisi jännittänyt miten asia sillä suunnalla otetaan vastaan, mutta yllättäen ja huojentavasti ihan hyvin meni! Omalta puoleltani noilla ei juurikaan ole nurisemisen aihetta, sillä ovat aikanaan itse hiippailleet maistraattiin ilman ennakkovaroituksia. Iskää lähinnä harmitti, ettei pääse kameroineen paikalle. Myös Henkan vanhemmat vaikuttivat olevan ihan sinut asian kanssa. Jonkin verran olen punniskellut asiaa vieraiden näkökulmasta ja pähkäillyt miltä häät ilman vihkimistä tuntuvat. Ainakin kutsut on tarkoitus muotoilla niin, ettei tämä tule yllätyksenä.

Meidän vihkimisen on siis määrä tapahtua ennen hääjuhlaa kaasojen, bestmanien ja heidän kylkiäisinään tervetulleiden puolisoiden ja ipanoiden todistaessa (ja Samin kuvatessa). Yhtä asiaa olen tässä häiden suunnittelun alusta kihlautumisesta asti jännittänyt ja nyt alan uskaltaa olla varovaisen toiveikas. Näyttäisi nimittäinpäs siltä, että Ansulla, toisella mun parhaista ystävistä ja luonnollisesti myös kaasoista, olisi työnsä puolesta vihkioikeus meidän hääpäivänä. Mun toinen kaaso saattaa siis tehdä tuplaroolin meidän vihkijänä! Olen kyllä hurjan onnellinen, jos näin järjestyy, sillä tekisihän se vihkimisestä vielä intiimimmän ja jotenkin spesiaalin. Pidetään kaikki sormet ja varpaat solmussa!

Vihkimispaikka on vielä kysymysmerkki, sillä se ei tule olemaan juhlapaikka pitopalvelun ja mahdollisen bändin roudatessa vieressä. Haluttaisiin löytää paikka sopivasti luonnon keskeltä, mieluusti järvenrantakalliolta. Jos maailma olisi täydellinen, menisimme naimisiin tämän postauksen kuvituksen maisemissa. Sen lisäksi, että noille paikoille joutuu römyämään vaelluskengissäkin välistä nelivedolla, sijaitsevat ne valitettavasti myös 400 km päässä juhlapaikasta. Pitää siis kehittää jotain muuta. Sopivien vihkipaikkojen kartoittaminen alkaa luultavasti kuitenkin vasta keväällä tai alkukesästä, kun voi vähän hahmottaa miltä ympäristö näyttää heinäkuun lopulla.

Mutta entä jos sataa?

Niin. Sitä en vielä ihan hirveästi halua ajatella.

Häät ilman kirkkoa

Minä olen ateisti, Henkka kuuluu kirkkoon. Meidän arjessa tämä maailmankatsomuksellinen ero näkyy niin, että ei mitenkään.

Naimisiinmentäessä kisu pitää kuitenkin nostaa pöydälle. Mun pakanuuteni tähden vihkiminen tapahtuu luonnollisesti lyhyen ytimekkäällä maistraattikaavalla. Tämän lisäksi olisi niin halutessaan mahdollisuus järjestää kirkollinen siunas ja siinä sivussa kaikki se, mitä “oikeisiin häihin kuuluu”.

Mä en kuitenkaan halua. Musta olisi äärimmäisen kiusallista kuunnella puheita, joita en itse allekirjoita ja jotka on ristiriidassa oman ajatusmaailmani kanssa. Mulla olisi tunne, että siinä laitetaan sanoja mun suuhun. Lisäksi iso osa vieraista tietää mitä mä koko touhusta ajattelen eikä tunnelma siten ehkä olisi se toivottava. Voisihan sitä tietysti yrittää keskittyä johonkin muuhun ja antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Fiilis olisi kuitenkin vähän sama, kun joku rupeaisi sukulaisten kahvipöydässä paasaamaan homojen rappiosta, valkoisten ylivertaisuudesta tai ilmastohumpuukista. Yritäpä siinä olla välittämättä.

Lisäksi tällä ajatusmaailmalla siunauksessa käynti olisi mun mielestä epäkunnioittavaa toimituksen suorittavaa pappia kohtaan. Ymmärränkin hyvin niiden närkästyksen, jotka kritisoivat pelkän seremonian perässä kirkossa vihkiytyjiä. Kun halutaan se kaunis rakennus ja spektaakkelimainen kirkosta poistuminen, mutta “voisko kaikki jumalajutut jättää pois?” En nyt kuitenkaan lähde puolestaloukkaantumaan, vaikka mulla periaatteellinen mielipide tästä onkin.

Lentävälle spagettihirviölle kiitos siitä, että mulla on puolisko, joka ymmärtää mun tuntemukset kirkon sisällyttämisestä meidän häihin, vaikkei itse täysin samoin ajattelisikaan. Naimisiinmeno on meille kummallekin yhtä aito ja suuren luokan juttu, vaikka se tapahtuu ilman holvikaaria ja kattomaalauksia. Ja onneksi vain sillä on merkitystä.

Värittömät ja teemattomat häät

Lueskelin syysloman automatkalla Love me do -messuilta saatua Häät ja juhlat -lehden 25-vuotisjuhlapainosta ja opin muun muassa, että häiden järjestelyn ensiaskeliin kuuluu teeman tai ainakin häävärien valitseminen. Että pieleen meni heti alusta.

Meille ei tosiaan ole tulossa kumpaakaan. Ylipäätään kun keskustellaan “häiden teemasta” tai vielä puistattavammin “teemahäistä” tulee minulle auttamatta ensimmäiseksi mieleen lastenkutsut ja naamiaiset. Ehkä se on tuo “teema” sanana, joka tökkää kylkiluihin niin kipeästi. Teema on toki mahdollista toteuttaa samaan aikaan sekä hauskasti että tyylikkäästi enkä ole muuta väittämässäkään! Purjehtijapariskunnalle sopii meriteema ja rokkareille festarihäät. Mutta eikö häissä ole “teemaa” myös jo ihan sellaisenaankin? Että me mennään naimisiin ja juhlitaan sitä. Ei siihen päälle tarvitse liimata mitään lisäosaa.

Toisaalta taas minusta häiden “teemasta” höpötetään usein silloinkin, kun tarkoitetaan häiden tyyliä. Tähän kategoriaan putoavat niin rustiikki-, boho- kuin modernitkin häät. Olenko ainut jonka ajatusmaailmassa teemalla ja tyylillä on vissi ero? Jälkimmäisen pohtimisen allekirjoitan tarpeellisena steppinä, jotta häistä tulee koherentti kokonaisuus ja viimeistelty vaikutelma.

Häiden tyylistä voidaan linkuttaa aasinsillalla niihin hääväreihin. Toki on tärkeää, että häidemme visuaalinen ilme käy omiin makunystyröihini enkä väitä, ettenkö olisi huokaillut Pinterestin harmonisten kokonaisuuksien perään. Hää(kirppis)ryhmistä tulee kuitenkin sellainen vaikutelma, että häävärien valinta luistaa kierreliukumäen lailla tietyn sävyisen tilpehöörin metsästykseen kiinakaupoista ja itkupotkuraivareihin, kun sulhasen liiviin sävyisiä rusetteja ei vain tästä universumista löydy. Nope nope nope. Ei ole minun teekupponen se. Kauniin kokonaisuuden saa aikaan ilman väriympyrääkin ja useammalla kuin kolmella sävyllä. Saahan?

Minulle tärkeintä on, että meidän häät ovat meidän näköiset. Yhden hallitsevan teeman sijaan meidän jutut saavat piristää vähän siellä sun täällä. Henkan puuseppäilyjä tullaan varmasti näkemään muodossa jos toisessa ja oma käsityöharrastukseni antoi raamit tyynyprojektille. Toisaalta olemme hankkineet myös niitä perinteisiä tusinahäiden tuotteita, kuten sinkkisaaveja ja pullonkorkkeja. Paljastettakoon, että pari vanhaa ikkunaakin hamstrasin hääkirppikseltä. Juhlapaikka huokuu maalaisidyliä, jota vastaan ei varsinaisesti ole tarkoitus taistella. Näistä kootaan yhtenäinen, meidän näköinen juhla noudattamatta kuitenkaan yhtä valmiiksi nimettyä tyylisuuntaa.

Meidän juhlat ovat ennen kaikkea häät. Ainoana, joskin äärimmäisen oleellisena lisämääreenä meidän häät.

Syyslomalla juhlistettiin meidän ensimmäistä kihlajaisten vuosipäivää.

Kampaaja, meikkaaja ja ensimmäinen peruutus

Minulla on utopistisen eteerinen unelma rennosta hääaamusta kaasojen kanssa. Hyvä aamupala, vähän skumppaa, aurinko paistaa meidän sviitin ikkunasta ja satakieli käy lurauttamassa aarian. Ihan näin se ei kuitenkaan taida mennä. Vaikka olisimmekin muistaneet hoitaa jokaisen niistä sadasta ja yhdestä pikkujutusta, stressaan kuitenkin, koska en voi itse olla juhlapaikalla käskyttämässä auttamassa viimeisten järjestelyjen kanssa.

Mutta äiti on opettanut, että mitään ei saa, jos ei yritä!

Hääaamufantasiani kannalta oleellinen osanen olisi saada kampaaja ja meikkaaja tulemaan paikan päälle meidän hotellille. Kampaukset haluan meille kaikille kolmelle ja siihen päälle itselleni meikin. Minulla oli jo lähtökuopissa sellainen aavistus, ettei tästä metsästyksestä tule helppo. Olinkin henkisesti vähän prepannut itseäni, ettei järjestely välttämättä onnistu ja haaveeseeni rennon kiireettömästä valmistautumisaamusta tulee säröjä.

Toisen etsintäkriteerin kanssa en kuitenkaan ollut valmis kompromisseihin: haluan koevedokset sekä kampauksesta että meikistä. Kampauksen suhteen minulla on suht vakaa luotto ammattilaisiin, mutta huomattavasti heiveröisempi omaan näkemykseeni. Uskon kampaajan kyllä saavan kutrini kuriin, mutta voi käydä niin, ettei Pinterest-kampaukseni istukaan omaan päähän. Haluan siis päästä testaamaan ajatuksiani todellisuudessa. Meikkaajan kohdalla puolestaan tahdon varmistua siitä, että normaalia laadukkaammasta ja perusteellisemmasta ehostuksesta huolimatta tunnistan itseni peilistä.

Meidän majapaikkaa lähin yhtään suurempi asutuskeskittymä on Lohja, joten ryhdyin soittelemaan läpi paikallisia kampaamoja, jotka tarjoavat myös meikkauspalveluja. Olisihan se nyt kätevää, jos kaksi kärpästä saisi yhdellä tilauksella. Lohjalta ei kuitenkaan tuntunut löytyvän kampauksentekijää kotikäynnille, joten huokaisten vaihdoin googlehaun avainsanaksi Helsingin. Muutaman iterointikierroksen jälkeen löysikin meidän päille tekijän ja hintaneuvottelujen jälkeen sovimme varauksen tehdyksi. Hypin huojennuksesta. Jee!

Kunnes parin viikon päästä palasimme asiaan, ja kampaaja omien tarkastusarvioidensa jälkeen totesi matkan sittenkin liian pitkäksi. Tässä kohden stressitasot ottivat jälleen huippulukemia, sillä budjettiin sopivat, liikkuvat kampaajat olivat jo edellisellä hakuyrityksellä olleet harvassa ja varattuja. Kääk! Monituisten turhauttavan lyhyiden puheluiden jälkeen löysin suureksi helpotuksekseni itseni juttelemasta virkkalalaisen Vilo -parturikampaamon Mervin kanssa, joka lupasi pyyhältää paikalle pelastamaan hääaamun. Olen aika valtaisan helpottunut.

Kampaajan löydyttyä (ensimmäisen kerran) lähdin soittokierrokselle Lohjan suuntaan kohteena tällä kertaa pelkkä meikkaaja. Heti ensimmäinen vaihtoehto tärppäsi ja meikkini tekee Kirsi Ryhänen. Alustavasti on Mervin kanssa sovittu aloitusajaksi klo 8 ja Kirsin klo 10, mutta luulisin, ettei tällä kuotalolla kampauksen kyhäämiseen mene aivan kahta tuntia. Näillä arvioilla olisimme pukeutumista vaille valmiit siinä klo 12-13, minkä harhaisesti kuvittelen olevan ihan passeli.

Tänään tuli lunta! Ollapa Kolin talvisessa ihmemaassa.

Häähotelli

Meidän juhlapaikka on sen verran skutsissa, että hotellitarjonta on kauniisti sanottuna rajoittunut. Yhdyn Jotain keltaista -Iiran ja jokusen muukin kanssahääblogistin avautumiskuoroon kotimaan hotellitasosta: voisi olla korkeampikin. Vähänkin kun lähdetään ydinkeskustan ulkopuolle, maakunnista puhumattakaan, on hotellien viimeisin päivitys hyvällä tuurilla 90-luvulta - eikä tämä näy hinnassa.

Ei tässä kuitenkaan mitään Mannerheim-sviittiä etsitä. Kunhan ei olisi nuhjuinen ysärisimulaatio tai pelkistetty konferenssihotelli. Yritin selata vähän Bookingia ja Airbnb:täkin, mutta tulos oli heikko. Jälkimmäisestä olisi kyllä löytynyt hulppean näköisiä ratkaisuja, mutta näissä olisi pitänyt itse nousta aamulla kokkaamaan hääbrunssi. Nope.

Äiti riensi kuitenkin apuun ja pohti ääneen eikö Fiskars ole siedettävän ajomatkan päässä meidän tapahtumapaikasta. Ryntäsin siis uudelleen googlen kimppuun ja Fiskars tarjosi kolme vaihtoehtoa, jotka vein raadin eteen Henkalle. Wärdshus ja Tegel toimivat kumpikin hurjan kauniissa rakennuksissa, mutta kuvien perusteella huoneista puuttuu auttamatta se spesiaaliripaus, jota kaipaan.

Villa Taika on sen sijaan pienempi B&B-henkinen hotelli hieman Fiskarsin ulkopuolella. Heiltä löytyy kolme sviittiä, joista kaikki olivat vähän enemmän kuin tusinahotellihuoneet. Itse pidin kuvien perusteella eniten Saffron-sviitin sisustuksesta, mutta Henkkaa houkutti Lootuksen terassi. Kyselin päätöksentekoapua paikan päältä ja meille suositeltiin ehdottomasti Lootusta sen yksityisemmän sijainnin ja juurikin ihanan terassin vuoksi. Hääyöpakettina koristeluilla ja terassiaamupalla yöpyminen maksaa 150€, joten buukkasimmekin avioelämän ensimmäisen majapaikan samoin tein.

Hieman myöhemmin rupesin arpomaan häitä edeltävän yön majoitusta itselleni ja kaasoilleni. Palasin jälleen kerran hakukoneiden pariin, kunnes pääsin selailussani Villa Taikan kohdalle ja hämmästyin omaa pöljäilyäni. Tietysti fiksuin ratkaisu on yöpyä kaasojen kanssa samassa hääyöhotellissa! Otin neuvottelupuhelun Villa Taikaan ja he ehdottivat meille kolmelle Aurinkosviittiä, joka sijaitsee yksin hääsviitin kanssa samassa rakennuksessa. Varasinkin huoneen kahdeksi yöksi, jolloin kaasoni (ja Ensun mies) pääsevät häiden jälkeen hotellin lakanoihin keräämään voimia seuraavan aamun siivousurakkaan. Henkka yöpyy edeltävän yön bestmaniensä kainalossa, joten pääsemme tyttöjen kanssa fiilistelemään tulevaa päivää ihan kolmistaan. Toivotaan vain, ettei ilta juhlapaikan puunauksessa veny yöksi.

Syyslomalla vietettiin muutama yö riippumatossa - miljoonan tähden hotellissa.

Pitopalvelu plakkarissa

Meidän juhlapaikallahan on sellainen hauska ominaisuus, että keittiö- tai muiden erillistilojen lisäksi sieltä puuttuu sellainen modernin maailman hömpötys kuin juokseva vesi. Yhdessä syrjäisemmän sijainnin ja kohtuu pienen väkimäärän vuoksi emme ehkä ole catering-firmalle houkuttelevin mahdollinen kesälauantain asiakas.

Sitten on vielä tämä asiakkaan näkökulma. Tuntuuko kenestäkään muusta catering-kilpailutus säkkisikojen ihmettelyltä? Tietysti tehtyjen tarjouksien hintoja pystyy vertaamaan ja mutuilemaan asiakaspalvelun sujuvuutta, mutta loppupeleissä kokki pitäisi varata ruokaa maistamatta. Syömingit ovat vitaali elementti missä tahansa juhlissa enkä missään nimessä halua, että nälkäinen vierasjoukkomme joutuu paastolle. Sitä paitsi hyvä ruoka, parempi mieli. Pätee ainakin minuun, kiitos Atrialle viisaudesta. Ainakin osa cateringeistä kyllä järjestää menumaisteluita, mutta näitä ei pidetä joka viikonloppu. Tarjous pitää siis hyväksyä etukäteen ja maistelussa tarkennetaan vain valintoja.

Näin ollen menimme törkeästi siitä mistä aita oli matalin, jos nyt ei aivan romahtanut. Pyysimme tarjouksen samalta catering-yrittäjältä, joka loihti pitopöydän samalle juhlapaikalle Ensun häihin. Delicatessenille tilamme on näin ollen tuttu ja me pystymme luottamaan ruuan olevan herkullista. Lisäksi tiedämme maistelutilaisuuden olevan tulossa.

Saimmekin vastauksen pikapuoliin ja totesimme tarjouksen olevan odottamissamme hinnoissa esimerkkimenuvaihtoehtojen pyöriessä 40 €/hlö molemmin puolin. Tämän lisäksi kuluja tulee tietysti vielä muun muassa henkilökunnasta, astiavuokrasta ja matkakorvauksista. Kyllä kokonaissumma pistää punttia tutisemaan, mutta lohduttaudutaan sillä, että tämä on juhlien isoin yksittäinen euroerä. Menumaisteluun pääsee keväällä, jolloin voimme vielä tehdä lopulliset valinnat buffetkokonaisuuteen. Lisäksi asiakaspalvelu on ollut supernopeaa ja sähköpostinvaihto sujuvaa. Catering on näin ollen varattu! 

*Tuuletus!*

Hääkirpputorikoukku

Av, yv, jono!

Facebookin hääkirppis on yksi aarreaitta. Monen muunkin asian aitta kyllä, mutta ei mennä siihen. Eritoten koristeet tuntuvat liikkuvan vinhaa vauhtia ja kärppänä saa olla paikalla, jos aikoo napata iltakahdeksan madon. Siihen jää vähän koukkuun. Pitää tarkistaa, josko olisi jotain uuttaa. Kymmenessä minuutissa on voinut tapahtua vaikka sun mitä!

Vähän pöljältähän se tuntuu hamstrata vanhoja pulloja, kun häihin on melkein vuosi. Järkeilin kuitenkin, että nyt kesän lopulla kirppiksellä on myyjiä enemmän kuin ostajia ja keväällä osat varmasti vaihtuvat. Homma siis vain hektistyy, joten hyvällä omallatunnolla voi kolme päivää viikosta käyttää ravaamalla viinipullonkorkkien perässä. Onneksi meillä on häkkivarasto.

Toistaiseksi meidän kirppishankintoja ovat sinkkisaavit (2 kpl), sinkkiämpärit (2 kpl), pullokokoelma (21 kpl) ja pussillinen pullonkorkkeja. Käytetyistä viinipullonkorkeista tahtoisin kuumaliima-askarrella baarin kirjainkyltit, mutta näitä on tarve hamsteroida vielä rutkasti ennen kuin se projekti ottaa toteutuakseen. Kuvassa tosin on vasta puolet tämän hetkisestä saldosta. Skumppakorkit on ehkä vähän ongelmallisen epäsymmetrisiä, mutta katsotaan josko niitäkin tarvittaessa voisi hyödyntää.

Sinkkivatien käyttötarkoitus on omaperäisesti loppuillan juoma-astioina toimiminen. On aika vaikea arvioida montako vatia virvokkeet jäineen vaativat, mutta kuvittelisin, että näillä neljällä pärjätään. Jos kaikkia ei tarvita, niin ämpärit pääsevät sitten roskiksiksi.

Pullot tulevat niin ikään innovatiivisesti kukkamaljakoiksi. Ihastuin kokoelman rosoiseen sekalaisuuteen enkä aijo koristella niitä millään tavoin. Vähän huolestuttaa maljakoiden suuaukkojen pieni koko, mutta kukka-asetelma-asioista aijon stressata vasta myöhemmin. Meidän minihäihin tuon pulloröykkiön pitäisi ainakin lukumäärällisesti riittää hyvinkin pitkälle. Muutama Happy Joe on varmaan kuitenkin hyvä vielä tyhjentää - ihan varmuudeksi vain!

Häiden ikuistaja

Paikka ja aika on, joten seuraavana tärkeysjärjestyksessä tuli valokuvaaja. No okei, olisi se kiva saada jotain syötävääkin ja ehkä myös päällepantavaa, mutta niiden kimppuun hyökättiin vasta valokuvaajan jälkeen.

Pidän valokuvista. Meillä kotona niitä on otettu paljon ja vaikka ison kameran kanssa pyörivä isä olikin teininä ette-uskokaan-kuinka noloa, nyt himppusen aikuistuneena niitä otoksia osaa arvostaa. Henkka kuvaa jonkin verran myös, joten fotofaneina valokuvaaja kuuluu meillä panostuspuolelle.

Kuten raa’asti yleistäen lähes kaikki, mekin tahdomme dokumentaarisen hääkuvauksen, jossa valokuvaaja ikuistaa poseerauksien lisäksi koko juhlan. Menemme jopa niin pitkälle, että meillä painotus saa olla enemmän tilannekuvissa ja Virallisiin Potretteihinkin haluaisimme enemmän luonnollisuutta ja vähemmän harrasta toisiimme/kaukaisuuteen tuijottelua. Jos budjetin saisi singota kattorakenteiden läpi, tahtoisin kuvaajan paikalle myös aamun valmisteluihin, mutta valitettavat realiteetit iskevät vastaan.

Ammattivalokuvaajat eivät nimittäin nekään ole halpoja (mikäpä häissä olisi). Puhutaan kuitenkin itsensä työllistävistä pienyrittäjistä, joten en katso oikeaksi tästä marmattaa. Sekä Henkalla että minulla olisi valokuvausta hyvinkin vakavasti harrastavia tuttuja, mutta tässä kohden tahdon paikalle ihmisen, joka tulee juhliin töihin eikä minun tarvitse miettiä, että vaivaan sitä nyt, kun pyydän asiaa Y heti X:n perään.

Valokuvaajasuo on onneksi vähän helpommin kuokittava kuin juhlapaikkarämeikkö. Me (tai oikeastaan minä) lähdimme perkaamaan asiaa instagramin @haakuvaajat kautta. Tuo tili kokoaa suomalaisten hääkuvaajien otoksia, joita selailemalla löytää edelleen kuvaajien omat tilit. Varsin kätsyä verrattuna googleen. Instagram-tilien kautta siirryin katsastamaan kuvaajien nettisivuja ja portfolioita. Keräsin reilut kymmenen välilehteä omia mieltymyksiäni hiveleviä vaihtoehtoja, jotka Henkka sitten kävi läpi ja lopulta lähetimme tarjouspyynnön kahdeksalle kuvaajalle.

Näistä kahdeksasta saimme vastauksen kuudelta, joskin yleisin oli, että sorgen täyttä jo. Suomalaiset hääkuvaajat tuntuvat kuitenkin olevan kivasti verkostoituneita ja suositusten innoittamina lähettelimme vielä kolme lisäpyyntöä. Yhteensä kyselimme siis 11 kuvaajan perään: 2 ei vastannut, 5 oli jo varattu, mutta 4 oli vielä tilaa.

Sami Kallioniemi löytyi Lauri Hytin vinkkaamana ja Samin portfoliossa innostuimme hänen kyvystään vangita hulvattomia tilannekuvia ja hyödyntää miljöötä potreteissa. Soiteltiin vähän Samin kanssa, joka vaikutti oikein lupsakalta hepulta, ja julistettiin kuvaajanmetsästys taputelluksi. Sami tekee myös koirakuvauksia, joten siitä ylimääräinen, täysin asiaankuulumaton papukaijamerkki!

Kallioniemi Photographyn taidonnäyte!

Paikka hakusessa

Kävi niin, ettei meidän ykkösjuhlapaikkavaihtoehto ottanut onnistuakseen. Kuten aiemmin oli puhe, kakkosvaihtoehto kärsii keskimääräistä suuremmista kertausviboista. Näinpä sukellettiin ah niin turhauttavaan juhlapaikkojen etsintään.

Kohtuu kitsas budjetti yhdistettynä nirppanokkaiseen morsiameen ja aikataululliseen myöhäisherännäisyyteen muodostavat yhdessä oikein kivasti kimurantin kombon. Meillä oli siis etsinnässä maalaishenkinen lokaatio, käytännössä lato, navetta tai vintti, jonka perässä olisimme valmiita liikkumaan useammankin sata kilometriä. Olen aika varma, että Suomenmaa on tällaisia latorakennuksia väärällään, mutta suurimman osan vain tietäjät tietää. Toisin sanoen siis googlailussa, venuusta puhumattakaan, ongelmana on, että kaikki muutkin löytävät ne samat paikat. Tämän seurauksena ne ovat luonnollisesti a) varattu b) kalliihkoja. Sellaisen ihan ilmaisen markkinointikonsultoinnin voisin myös tilojen vuokraajille lahjoittaa, että kuvia prkl!

Runsaahkon esikarsinnan jälkeen lähettelimme kuitenkin muutaman tarjouspyynnön.

Marttilan tinkiä olen huokaillen ihastellut aiemminkin, mutta vähemmän yllättävästi ensi heinäkuu on heillä jo täyteen buukattu. Täytyy kuitenkin ottaa hetki ja kehua paikan palvelualttiutta. Ensinnäkin puoli kymmenen aikaan illalla lähetettyyn tarjouspyyntöön vastattiin selkeällä infopaketilla puolessa tunnissa ja tarjouduttiin laittamaan meidät peruutusjonoon. Seuraavalle levelille asiakaslähtöisyys nousi, kun meille myös vinkattiin muutama kilpaileva juhlapaikka, joissa saattaisi olla vielä tilaa. Ihan kuusi kautta viisi palvelua.

Tinkin vinkistä kyselimme vasta tänä kesänä auennutta Kotkanniemen tilaa. Tuolla olisikin ollut vielä meidän mentävä aikaikkuna, mutta valitettavasti heillä partyjen pitäisi päättyä jo puoliltaöin, mikä on meille turhan aikaisin.

Huutelimme myös Hopealahden kauniissa miljöössä nököttävän navetan perään, mutta sesonkiaikana tilaa vuokrataan vain yhtenä pakettina, joka huiteli sitten vinhasti yli budjetin.

Summa summarum, ei lykästänyt.

Näin ollen kaivettiin Plan B naftaliinista ja meidän häitä juhlistetaan nyt samassa kivinavetassa kuin kaasoni Ensun vain kuukausi takaperin. Etsintää olisi varmasti voinut vielä sinnikkäästi jatkaa, mutta tässä projektissa paikka ja aika ovat hyvinkin kriittisellä polulla. Päätettiin siis, että on pakko siirtyä stressaamaan jo seuraavista palikoista. Olen kuitenkin luottavainen, että Ensun ja mun ystävyys kestää tämän etikettivirheen ja ehkä saadaan vielä kolmen suora, jos painostetaan Ansu pitämän aikanaan omat juhlansa hyväksi havaitussa miljöössä. Todettakoon vielä, ettei oltu turhan aikaisessa tämänkään juhlapaikan suhteen: heinäkuussa oli enää yksi viikonloppu vapaana!

Arvoisa blogiväki, meillä on päivämäärä!

27.7.2019

Kuvissa poseeraa meidän juhlapaikka!

Perutaan häät

Meille häiden juhliminen ei ollut itsestään selvä asia. Naimisiin nimittäin pääsee ilman häitäkin, oletteko kuulleet? Eikö olisi houkuttelevaa säästää se kymppitonni ja sukulaisten kestitsemisen sijaan lähteä kerrankin pidemmälle lomalle, johon mahtuisi niin seikkailuja, löhöilyä kuin luksustakin? Minua ainakin houkuttaa.

Ensinnäkin häät maksaa. Maksaa aivan perkeleesti. Tai ainakin sellaiset häät, jotka minä haluan ja olen omasta mielestäni vielä kohtuullisen kohtuullinen. Eikö rahoille saisi paremmin vastinetta, jos yhden päivän sijaan nauttisi useamman viikon? Kutsujen helmiäispaperin sijaan ottaisi veneretken pienelle paratiisisaarelle? Tuolihuppujen tilalle treffit Toscanassa? Häälahjaksi voi toki pyytää matkakassa-avustusta, mutta kukaan tuskin kuvittelee häiden järkkäyksen olevan bisneksenä kannattava. Pakkasen puolelle siinä jää.

Kauhukuvitelmissani häät ovat jäykkä ja vähän kiusallinen tilaisuus. Sukulaistätejä- ja setiä, Henkan sukulaistätejä- ja setiä. Vedät koko päivän roolia, koska tiedät, että vähintään puolisataa silmäparia kyttää joka hetki. Vieraat istuvat selät suorina, pöytäkeskustelu kuihtui sään ja kukkapuskan jälkeen. Kaveriporukkakaan ei tohdi pitää hälyä, kun ympärillä on niin hiljaista. Puheille hymähdellään kohteliaasti. Setä tarkistaa kellon. Bestman yrittää urheasti kannustaa mukaan hääleikkiin, mutta kaikki välttelevät katsekontaktia ja vilkuilevat naapuriin. Nauti siinä sitten.

Mutta toisaalta.

Naimisiinmeno on minulle (ja varmaan monelle muullekin) yksi elämän virstanpylväistä ja onnellisimmista yksittäisistä hetkistä. Ja kuitenkin (toivoa sopii) vain kerran otettava askel. Haluan tehdä tuosta hetkestä spesiaalin ja juhlistaa sitä. Tuntuisiko se virastopiipahdus niin merkitykselliseltä? Jäisikö se vähän kuin pakolliseksi pahaksi ennen kuin pääsee potkaisemaan matkalaukun hihnalle ja unelmareissun alkavaksi? Jäisikö siinä se naimisiinmeno kaiken muun varjoon (olkoonkin palmupuun varjo)?

Lisäksi tuntuu, että vaikka häämatka olisi Mary Sue -täydellinen ja nauttisin jokaisesta hetkestä, olisi se kuitenkin vain… matka. Matkustelu on ihanaa eikä yksikään reissu ole samanlainen kuin edellinen, mutta loppupeleissä matkustella voi kuitenkin “milloin tahansa”. Se ei vain tunnu sellaiselta once-in-a-lifetime -jutulta, jota voi hymyillen muistella jälkikäteen ilman, että kaipaa uusintaa.

Niin ja jos lähtee maistraatin kautta reissuun, niin ei saa mekkoa. Tiedättehän, the Mekkoa.

Kuten arvata saattaa, hääjuhla voitti lopulta tämän kädenväännön. Kyllä meidän häämatkallekin on tarkoitus lähteä, mutta siitä ei ehkä tule aivan niin spektaakkelimainen kuin kilpailevassa strategiassa olisi tullut. En väitä, etteikö se vähän kirpaisisi.

Hääkriisi

Mä olen Tuuli ja tulevan suven morsian.

Vaikka eihän sen näin pitänyt mennä. Kun me vajaa vuosi sitten kihlajaisyönä käytiin lyhyt keskustelu naimisiinmenoaikataulusta, todettiin, ettei tässä kiire ole.Viiden vuoden sisään ehkä? Mutta nyt loppukesästä kavereiden hääsuman inspiroimina ruvettiin pohtimaan aikataulua uudestaan ja tajuttiin, että jos ei nyt, niin se menee aika monen vuoden päähän (edessä on vähän sitä sun tätä ks. elämä). Eikä me haluta odottaa monen vuoden päähän.

Joten tässä nyt ollaan. Kontrollifriikkeyteen taipuvaisena stressipallerona häiden kasaankursiminen vajaassa (!!) vuodessa aiheuttaa jo nyt sydämentykytyksiä. Hääblogeja seurailleena tiedän, ettei ole ennenkuulumatonta potkaista rumbaa käyntiin kahta vuotta ennen h(ää)-hetkeä. Monet juhlapaikat, kuvaajat, cateringit ymsyms ovat jo tiukkaan bookattuja. Tähän blogiin ajoin dokumentoida katastrofin etenemistä, joten tervetuloa seuraamaan päädytäänkö me kuusen alle tarjoilemaan käpyjä.

Nyt kipaisenkin stressipiikin siivittämänä panikoimaan sulholle, että kaikki pitää selvittääkysyävarata hetiheti nytnyt. Sen nimi on muuten Henkka.