Ei mulla oikeestaan muuta. Meidän vuosi vaihtui Sri Lankalla ja blogi aktivoitunee jälleen, kunhan saadaan hilattua itsemme kotiin.
Ihanaa uutta vuotta kaikille, ja hei parasta häävuotta meille!
maanantai 31. joulukuuta 2018
Häävuosi 2019!
Me mennään tänä vuonna naimisiin!
Ei mulla oikeestaan muuta. Meidän vuosi vaihtui Sri Lankalla ja blogi aktivoitunee jälleen, kunhan saadaan hilattua itsemme kotiin.
Ihanaa uutta vuotta kaikille, ja hei parasta häävuotta meille!
Ei mulla oikeestaan muuta. Meidän vuosi vaihtui Sri Lankalla ja blogi aktivoitunee jälleen, kunhan saadaan hilattua itsemme kotiin.
Ihanaa uutta vuotta kaikille, ja hei parasta häävuotta meille!
torstai 27. joulukuuta 2018
Muistutus: Vuoden Hääblogi -äänestys!
Jos jokaiseen tynnyriin ei ole tieto vielä kantautunut, niin Vuoden Hääblogi -äänestys on auki!
Nisti ja Nööri jäi esikarsinnassa ruikuttamaan rannalle, mutta leikkuri onkin viuhunut tiuhaan, sillä ehdokkaita nimettiin huimat 32! Finalisteista pääsee valkkaamaan oman suosikkinsa täältä ja toimiipa tuo sivu myös loistavana lukulistana. Itsellekin löytyi yksi uusi tuttavuus! Kannattaa kuitenkin räpsäistä vaikka kuvakaappaus tuosta ehdokasluettelosta, sillä äänestyksen jälkeen siihen ei enää pääse palaamaan.
Karmaiseva puoli tässä tietysti on, että pitäisi tehdä se raastava päätös monen huippublogin väliltä. Oma valintani oli pidemmän linjan hääblogisti, jonka ihanan positiivisista teksteistä olen nautiskellut jo kaksi vuotta. Päätöstä piti kuitenkin sen verran pakottaa, että törkeästi kiersin yhden ääneen periaatteen (innovatiivisesti toisella selaimella) ja klikkasin toisen äänestyslappuseni niin ikään blogikonkarille, jonka vinkit ovat innoittaneet omia hääjärkkäilyjä.
Äänestysaika sihtaa vähän epäkätevästi näin lomien päälle, mutta toivotaan silti aktiivista skabaa! Onnea kaikille finalisteille ja tuplana tietysti omille suosikeille! ;)
lauantai 22. joulukuuta 2018
Vihkisormus
Se on täällä! Se on saapunut!
*päri päri päri*
Mun vihkisormus!
Vaikkei minulla ollut oikein selkeää käsitystä siitä millaisen vihkisormuksen haluan, alussa tiesin sentäs yhden asian. Se EI tule olemaan se tyypillisen tylsä, yksikivinen, valkokultainen vihkisormus.
Love me do -messuilla mielipiteeni hieman loiveni, mutta kun Black Friday -viikolla pistäydyimme Malmin korupajalla, kerroin myyjälle taitavani jättää yksikiviset kuitenkin välistä niiden tyypillisesti raskaamman hintalapun vuoksi. Tovin sovittelun jälkeen olinkin päässyt pisteeseen, jossa venkslasin nimettömään vuoron perään valko- ja keltakultaista Kohinoorin Claraa. Eiköhän se näistä jompi kumpi nyt ole.
Sitten jostain selittämättömästä syystä kuulin itseni tiedustelevan olisko Korupajalla kuitenkin jotain meidän hintahaarukkaan uppoavaa yksikivistä sormusta, jota voisin vielä varmuudeksi testata. Jottei sitten jää kaivelemaan. Ja sehän solahti siihen kihlan viereen niin kuin olisi aina siihen kuulunut. Ehkä se oli se mystinen sen vaan tietää -valaistuminen, mutta se tuntui vaan niin omalta. Clarat oli superkauniita, mutta jäivät tähän verrattuna jotenkin (paremman sanan puutteessa) irrallisiksi.
Mun vihkisormus on siis Kohinoorin valkokultainen Leonora. Toisin kuin valtaosassa yksikivisiä sormuksia, on tämän runko tasapaksu myös timantin istutuksen kohdalta. Yleensä tuo kohta on tehty hieman kapeammaksi, mikä kyllä tuo kiveä oikeuksiinsa ja tekee sormuksesta kauniin siron, mutta jättää yhdessä mun kihlan kanssa hömelön näköisen raon. Leonoran runko on myös liki saman levyinen kuin mun kihla, mikä saa sormukset istumaan omissa silmissäni kauniisti yhteen. Kruunuistutus tekee timangille oikeutta, kun monet tynnyri-istutetut vaihtoehdot tekivät kahden sormuksen kokonaisuudesta jotenkin laatikkomaisen kulmikkaan. Eikä kivikään nouse liian korkealle: hanska- ja villapaitatestit läpäisty! Sormuksen toimituksessa meni puhutun kahden viikon sijaan tasan neljä. Kohinoorilla on ilmeisesti tehty ympäripyöreitä päiviä Black Fridayn mainingeissa ja meidän tapauksessa kiirettähän ei tosiaan ollut. Jos ei lasketa malttamatonta morsmaikkua. Täytyy myöntää, että olin yhtä kasvolihaksia venyttävää virnettä, kun kimallus istahti nimettömääni.
Jottei nyt aivan yhdeksi hekumoinniksi menisi, keksin minä kaksi (2) epätäydellityyttäkin. Nyt kun kummatkin sormukset ovat oikean kokoisia, näkyy kuinka kihlan runko on hieman korkeampi ja tämä luo illuusion sen löysyydestä tai vaihtoehtoisesti kiristävästä vihkistä. Toiseksi timantin aitoustodistuksessa lukee 0,19 ct, mutta sormuksen sisään on kaiverrettu 0,20. Nipo? Minäkö?
keskiviikko 19. joulukuuta 2018
Vihdoinkin bändi
Vihdoin. Vihdoin voin sanoa, että meillä on häihin bändi. Vihdoin.
Lähdettiin liikenteeseen siitä, että halutaan jotain muutakin kuin Spotify. Toki se meilläkin varmasti tanssittaa viimeisimpiä joraajia ja mahdollisesti luikuttelee taustalla ruokailussakin, mutta koneelta soimaan näppäilty häävalssi tuntuu ajatuksena kovin sieluttomalta. Menevä DJ buustaisi varmasti meininkiä tanssilattialla, mutta tästä huolimatta ero kustannuksettomaan Spotifyhin ei meistä olisi hintansa väärti. Tähtäimessä oli siis livemusiikki.
Jo syys/lokakuussa laitettiin viestiä Linda ja Leo -duolle, jonka biisinäytteet hurmasivat yhdeltä kuulostelulta. Heiltä olisi saanut supertunnelmallisen ensitanssin ja jonkinlaisen launchpadin avulla myös loppuillan bileet. Lisäksi kahden kokoonpano on aina halvempi kuin täysmiehitys. Duo ei kuitenkaan ollut vielä tuolloin syksyllä varma keikkailevatko he ollenkaan ensi kesänä, vaan kehottivat kyselemään uudestaan vuodenvaihteen jälkeen, jos musahommat olisivat meillä sillon vielä vailla toteuttajaa. Emme halunneet jättää muusikoiden metsästystä tämän yhden kortin varaan, joten oli pakko lähteä kartoittamaan muita vaihtoehtoja.
Siitä lähti hääsuunnittelun tähän asti tuskaisimmaksi pitkittynyt rasti. Selasimme vastahakoisen ärtyneinä sekä buukkaa-bandi.fi-sivustoa että Facebookia ja ihan vain ystäväämme Googlea. Tyypillisen hääbändin musanäytteiden taltioinnit ovat vähän sitä sun tätä - jos niitä siis löytyy - ja ammattimaisemmalla menolla hinta nousee siinä rinnalla. Ja kun sopiva bändi tuntui ehkä jopa jääneen haaviin, ei biisilista sitten vastannutkaan yhtään meidän makua. Kyselimme myös Turun konservatorion keikkavälitykseltä, muttemme sitäkään kautta löytäneet etsimäämme.
Saatoin semipainokkaasti avautua tästä bändiongelmasta teekkarikaverien pikkujoulufondueilla, jolloin kaveripariskunta totesi, että heidän häidensä bändi kyllä osuisi jokseenkin meidän hintahaarukkaan. Oltiin itse vieraina noissa häissä ja kehuttiin aikanaan kyseisen kokoonpanon meininkiä, mutta olin ajatellut heidän sinkoavan läpi meidän jo kertaalleen korotetusta budjettikatosta.
Kyllähän siihen hintakattoon lopulta törmäättiin sen verran, että kohoumalle se jäi. Amiraali Ahtio & Lemmen airueen meno tiedetään kuitenkin varmuudella mainioksi ja kommunikaation helppous on ollut muihin bändeihin verrattuna aivan toisista sfääreistä. Pitää ihan erikseen mainita, että niistä kymmenistä palveluntarjoajista, joille olemme lähettäneet häihin liittyen sähköpostia, Amiraali oli ensimmäinen, joka osasi käyttää “Vastaa kaikille”-nappia. :D
Lähdettiin liikenteeseen siitä, että halutaan jotain muutakin kuin Spotify. Toki se meilläkin varmasti tanssittaa viimeisimpiä joraajia ja mahdollisesti luikuttelee taustalla ruokailussakin, mutta koneelta soimaan näppäilty häävalssi tuntuu ajatuksena kovin sieluttomalta. Menevä DJ buustaisi varmasti meininkiä tanssilattialla, mutta tästä huolimatta ero kustannuksettomaan Spotifyhin ei meistä olisi hintansa väärti. Tähtäimessä oli siis livemusiikki.
Jo syys/lokakuussa laitettiin viestiä Linda ja Leo -duolle, jonka biisinäytteet hurmasivat yhdeltä kuulostelulta. Heiltä olisi saanut supertunnelmallisen ensitanssin ja jonkinlaisen launchpadin avulla myös loppuillan bileet. Lisäksi kahden kokoonpano on aina halvempi kuin täysmiehitys. Duo ei kuitenkaan ollut vielä tuolloin syksyllä varma keikkailevatko he ollenkaan ensi kesänä, vaan kehottivat kyselemään uudestaan vuodenvaihteen jälkeen, jos musahommat olisivat meillä sillon vielä vailla toteuttajaa. Emme halunneet jättää muusikoiden metsästystä tämän yhden kortin varaan, joten oli pakko lähteä kartoittamaan muita vaihtoehtoja.
Siitä lähti hääsuunnittelun tähän asti tuskaisimmaksi pitkittynyt rasti. Selasimme vastahakoisen ärtyneinä sekä buukkaa-bandi.fi-sivustoa että Facebookia ja ihan vain ystäväämme Googlea. Tyypillisen hääbändin musanäytteiden taltioinnit ovat vähän sitä sun tätä - jos niitä siis löytyy - ja ammattimaisemmalla menolla hinta nousee siinä rinnalla. Ja kun sopiva bändi tuntui ehkä jopa jääneen haaviin, ei biisilista sitten vastannutkaan yhtään meidän makua. Kyselimme myös Turun konservatorion keikkavälitykseltä, muttemme sitäkään kautta löytäneet etsimäämme.
Saatoin semipainokkaasti avautua tästä bändiongelmasta teekkarikaverien pikkujoulufondueilla, jolloin kaveripariskunta totesi, että heidän häidensä bändi kyllä osuisi jokseenkin meidän hintahaarukkaan. Oltiin itse vieraina noissa häissä ja kehuttiin aikanaan kyseisen kokoonpanon meininkiä, mutta olin ajatellut heidän sinkoavan läpi meidän jo kertaalleen korotetusta budjettikatosta.
Kyllähän siihen hintakattoon lopulta törmäättiin sen verran, että kohoumalle se jäi. Amiraali Ahtio & Lemmen airueen meno tiedetään kuitenkin varmuudella mainioksi ja kommunikaation helppous on ollut muihin bändeihin verrattuna aivan toisista sfääreistä. Pitää ihan erikseen mainita, että niistä kymmenistä palveluntarjoajista, joille olemme lähettäneet häihin liittyen sähköpostia, Amiraali oli ensimmäinen, joka osasi käyttää “Vastaa kaikille”-nappia. :D
sunnuntai 16. joulukuuta 2018
Kaasokokemus - häät
Jos kaasokokemus Ensun polttareista oli huikaisevan hubatsu, jatkui sama meno hääjärjestelyissä ja itse pääpäivänä. Siitä huolimatta, että olimme häissä myös “töissä”. Voihan kauhistus. Aiemmin olenkin todennut, etten jaa kohtuullisen yleisen tuntuista ajatusmallia siitä, että kaaso on häissä pelkkä kunniavieras. Parhaimpia ystäviään auttaa kyllä mielellään heidän spesiaalina päivänään eikä se suinkaan estä ihanista juhlista nauttimista.
Ennen häitä
Ensu piti kaasovelvollisuudet kaikenlaisen näpertelyn ja värkkäyksen suhteen äärimmäisen kevyinä: hääcrew-tapaamisen yhteydessä painoimme muutaman paikkakortin. Ei sillä, että tällaista DIY-henkistä kaasoa olisivat askartelusessiot hirveästi haitanneet, jos niitä olisi tarvittu. Noin muuten olimme mukana mekon metsästyksessä ja parilla häämessuilla. Ja lisäksi tarjosimme toki asiantuntevia mielipiteitämmeniitä pyydettäessä.
Hääviikolla
Hääviikolla olimme auttavina kätösinä juhlapaikalla kukin oman työtilanteensa sallimissa rajoissa. Itselläni on tässä suhteessa mukavan joustava työaika ja pystyin pihistämään kaksi saldovapaapäivää. Navetalla oli kuitenkin täysi tohina koko viikon. Siivottiin, roudattiin kalustusta, täytettiin vesipulloja, pystytettiin pihatelttoja. Silitettiin pöytäliinoja Ensun äidin kanssa Dancing Queenin tahtiin. Hyvässä seurassa touhuaminen ja yhdessä järkkäily oli hauskaa, minkä lisäksi Ensun porukat toimivat esimerkillisenä huoltotiiminä (saatan olla kuuluisa nälkäkiukkuaja). Juhlapaikalla puuhastelu viritti ainakin minua kivasti hääfiilikseen.
Hääpäivänä
Aamulla kaunistauduttiin kampaajanpenkissä, näperrettiin hääpuvun nappirivistöä ja yritettiin säästellä nenäliinoja myöhemmälle. First look -kuvausten ja kirkon aikana raskaisiin kaasontehtäviin kuului muun muassa helman suoristelu ja saippuakuplatuubien jako. Itse hääjuhlassa meillä ei ollut mitenkään roolitettua tehtävänjakoa Ensun siskon seremoniamestariuutta lukuunottamatta, mutta pyörittiin taustalla huolehtimassa, että vessassa riitti käsipaperia ja vieraat olivat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tällainen omatoiminen taustapiruilu onkin omasta mielestäni yksi hääcrewn tärkeimpiä rooleja. Väitän lisäksi, että häissä tulee aina eteen pieniä tehtäviä, joita ei maanisinkaan suunnittelija (käsi pystyyn, hep!) ole tullut ajatelleeksi. Kuten kakun puolestajonotus iäkkäimille vieraille. Juhlakaluna on helpottava tietää, että ympärillä on ystäviä, joilta näitä pikkujuttuja voi pyytää. Niin, ja pidin mä puheen myös.
Dagen efter
Juhlapaikan vuokra-aika ei meillä onneksi pakottanut hommaa all nightteriksi, vaan palailtiin pelipaikoille siivoamaan vasta hotelliaamupalan jälkeen. Viikon kasailu saatiin jollain ihmeellä pakettiin parissa tunnissa. Hyvä me!
Kaasojen tuunaus
Kaasojen ulkonäkövaatimukset taitaa olla yksi kovaa kalabaliikkia lietsova aihe, joten mainitaan se nyt ihan erikseen. Ensu toivoi meille kaikille tyylillisesti yhteneviä asuja, mutta loput saimmekin sitten sumplia itse. Todettiin aika pian, ettei sama mekko tule toimimaan meillä kaikilla, joten kukin valitsi lopulta itse pitkän, vaaleansävyisen mekkonsa. Mekkokustannuksiin osallistumisen lisäksi morsian tarjosi kaikessa höveliydessään meille myös hääpäivän kampaukset. Väitän, että oltiin oikein edustuskelpoisia.
 |
| Häiden kuvaajana toimi huisin taitava Aaro Keipi, jolta tätäkin kuvaa sain lainata. |
Ensu piti kaasovelvollisuudet kaikenlaisen näpertelyn ja värkkäyksen suhteen äärimmäisen kevyinä: hääcrew-tapaamisen yhteydessä painoimme muutaman paikkakortin. Ei sillä, että tällaista DIY-henkistä kaasoa olisivat askartelusessiot hirveästi haitanneet, jos niitä olisi tarvittu. Noin muuten olimme mukana mekon metsästyksessä ja parilla häämessuilla. Ja lisäksi tarjosimme toki asiantuntevia mielipiteitämme
Hääviikolla
Hääviikolla olimme auttavina kätösinä juhlapaikalla kukin oman työtilanteensa sallimissa rajoissa. Itselläni on tässä suhteessa mukavan joustava työaika ja pystyin pihistämään kaksi saldovapaapäivää. Navetalla oli kuitenkin täysi tohina koko viikon. Siivottiin, roudattiin kalustusta, täytettiin vesipulloja, pystytettiin pihatelttoja. Silitettiin pöytäliinoja Ensun äidin kanssa Dancing Queenin tahtiin. Hyvässä seurassa touhuaminen ja yhdessä järkkäily oli hauskaa, minkä lisäksi Ensun porukat toimivat esimerkillisenä huoltotiiminä (saatan olla kuuluisa nälkäkiukkuaja). Juhlapaikalla puuhastelu viritti ainakin minua kivasti hääfiilikseen.
Hääpäivänä
Aamulla kaunistauduttiin kampaajanpenkissä, näperrettiin hääpuvun nappirivistöä ja yritettiin säästellä nenäliinoja myöhemmälle. First look -kuvausten ja kirkon aikana raskaisiin kaasontehtäviin kuului muun muassa helman suoristelu ja saippuakuplatuubien jako. Itse hääjuhlassa meillä ei ollut mitenkään roolitettua tehtävänjakoa Ensun siskon seremoniamestariuutta lukuunottamatta, mutta pyörittiin taustalla huolehtimassa, että vessassa riitti käsipaperia ja vieraat olivat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tällainen omatoiminen taustapiruilu onkin omasta mielestäni yksi hääcrewn tärkeimpiä rooleja. Väitän lisäksi, että häissä tulee aina eteen pieniä tehtäviä, joita ei maanisinkaan suunnittelija (käsi pystyyn, hep!) ole tullut ajatelleeksi. Kuten kakun puolestajonotus iäkkäimille vieraille. Juhlakaluna on helpottava tietää, että ympärillä on ystäviä, joilta näitä pikkujuttuja voi pyytää. Niin, ja pidin mä puheen myös.
 |
| Aarolle kiitos myös tästä otoksesta! |
Dagen efter
Juhlapaikan vuokra-aika ei meillä onneksi pakottanut hommaa all nightteriksi, vaan palailtiin pelipaikoille siivoamaan vasta hotelliaamupalan jälkeen. Viikon kasailu saatiin jollain ihmeellä pakettiin parissa tunnissa. Hyvä me!
Kaasojen tuunaus
Kaasojen ulkonäkövaatimukset taitaa olla yksi kovaa kalabaliikkia lietsova aihe, joten mainitaan se nyt ihan erikseen. Ensu toivoi meille kaikille tyylillisesti yhteneviä asuja, mutta loput saimmekin sitten sumplia itse. Todettiin aika pian, ettei sama mekko tule toimimaan meillä kaikilla, joten kukin valitsi lopulta itse pitkän, vaaleansävyisen mekkonsa. Mekkokustannuksiin osallistumisen lisäksi morsian tarjosi kaikessa höveliydessään meille myös hääpäivän kampaukset. Väitän, että oltiin oikein edustuskelpoisia.
keskiviikko 12. joulukuuta 2018
Sulho selostaa: Se toinen hääpuku
Meistä kahdesta minä olen yleensä se, jota saa nykiä pois kaupan hyllyjen välistä. Kaupat vain eivät yleensä ole vaatekauppoja. Sen sijaan aika vierähtää kuin siivillä, jos allekirjoittanut päästetään irti rautakaupan työkaluosastolla tai kiipeily-, maastopyöräily- ja eräilytarvikkeiden sekaan. No okei, on Tuulillakin heikkoutensa: kirjakaupat. Mutta ei mennä siihen aiheeseen tällä kertaa. Vaatekaupat tulee yleensä kahlattua melko nopeasti läpi, sillä yleensä minulla on melko selkeä kuva siitä, mitä haluan. Arkivaatteiden shoppailu onkin normaalisti noin puolen tunnin tai tunnin juttu ja tässä ajassa on ehditty käydä keskimäärin läpi viidestä kahdeksaan liikettä. Puvun hankinta ei juurikaan poikennut tästä rutiinista.
Alkuperäinen ajatus oli puvun ja liivin suhteen katsella joulun jälkeen tarjouksia, koska eihän asialla kiire ollut. Love me do -messuilla sovin kuitenkin kenkien sovitteluajan Gasell GP:lle. Heidän toimialansa ollessa kenkien kaupittelun lisäksi pukujen vuokraus ja myynti, totesin, että samapa kai se on myös pukuja kokeilla. Sovittuna päivänä astuin sisään pienehköön liikkeeseen ystävällisen vastaanoton siivittämänä. Tilojen ollessa rajalliset, Gasell GP ottaa vastaan vain yhden sovittelijan kerrallaan, mikä olikin melko mukava kokemus palvelun ollessa asiallisen rentoa. Oma visioni puvusta (onneksi myös morsiamen) oli vaaleanharmaa. Valikoima tämän sävyisissä puvuissa on kuitenkin melko rajattu ja heiltä löytyi vain yksi malli sopivaa harmaata, toisen mallin ollessa hieman tummempi ja kiiltäväpintaisena hippusen väärän tyylinen omaan makuun sekä juhlapaikan miljööseen. Onneksi vaaleammasta puvusta heillä sattui olemaan oikea koko, joka istuikin melko hyvin päälle. Liivivalikoimasta ensimmäiseksi sovittamani liivi oli musta, jonka totesin heti vievän liikaa huomiota muuten harmaalta kokonaisuudelta ja muutenkin sekoittavan pakkaa kenkien ollessa ruskeat. Seuraavalla kierroksella vaaleanharmaan puvun kaveriksi löytyi vaaleahko hieman kiiltäväpintainen, pintatekstuurilla koristeltu liivi, joka sopi puvun kanssa hienosti yhteen. Hyvä vaihtoehto oli siis löytynyt! Halusin kuitenkin vielä katsastaa muuta tarjontaa ja Gasell GP:n vaihtoehtojen rajoittuessa yhteen, lähdin sovittelutuokion jälkeen katsastamaan muiden liikkeiden valikoimaa. Edellisen tekstin ruskeat nahkakengät ostin kuitenkin jo tässä vaiheessa heti mukaan, etteivät ne pääse livahtamaan jaloista.
Seuraava osoite oli Brothers, mutta pyörähdys heidän liikkeessään oli nopea. Vaaleanharmaata pukua tiedustellessa myyjä kertoi heidän valikoimansa rajoittuvan yhteen malliin. Tämäkin malli oli selkeästi etsinnässä olevaan sävyyn nähden liian tumma ja asian ääneen lausuttuani myyjä kertoi, että lähes kaikki vaaleanharmaata pukua etsineet ovat tämän saman kommentin tavalla tai toisella esittäneet. Öh… Kannattaisikos tehdä jotain? No, tästä huolimatta Brothersin asiakkaana pysyn varmasti jatkossakin. Kauluspaitaostokset - asukokonaisuudesta vielä tällä hetkellä vyön ohella puuttuva lenkki - tulen todennäköisesti suuntaamaan kyseisen liikkeen suuntaan todettuani jo aikaisemmin heidän malliston istuvan itselleni hyvin. Bonuspisteet myyjälle myös siitä, että hän suositteli muita lähistöllä olevia miesten pukuja myyviä liikkeitä! Matka jatkuu.
Seuraavat pysähdykset olivat Volt ja Dressmann, joissa vaaleanharmaa sävy tuotti niin ikään hankaluuksia. Aloin hiljalleen jo ajatuksen tasolla kallistua Gasell GP:n ensimmäisenä sovittamaani kokonaisuuteen, koska olinhan jo kiertänyt lähes kaikki pääkaupunkiseudun miesten pukuja myyvät liikkeet. Tallustin mieleen hiipineistä aatteista huolimatta vielä seuraavan kulman taakse Turon liikkeeseen. Onneksi näin, koska lämpimän vastaanoton saatuani eteeni kannettiin ei yksi, vaan kaksi värisävyltään ja tyyliltään erilaista, mutta silti sopivaa vaihtoehtoa! Kumpaakin pukua sovitettua valinta kallistui selkeästi toiseen hieman valtavirrasta eroavien yksityiskohtien ja rennomman yleisilmeen takia. Myös puvun kangas oli äärimmäisen miellyttävä päällä ja myyjä kehuikin heidän henkilökunnastaan jokaisella olevan kyseisestä kankaasta jokin heidän malliston puku - myyntipuhe upposi täysin. Puvun osalta olin saanut värisävytoiveen lisäksi morsiamelta oikeastaan vain yhden ohjeen: pyllyn pitää näyttää hyvältä! Tämän toiveen varmistamiseksi housut lähetettiin korjausompelijalle, koska lopullista kokoa pienemmässä, lantiolta ja, no, pyllyn kohdalta hyvin istuvassa koossa maastopyöräilijän reidet aiheuttivat ongelmaa taskujen ryppyjen näkyessä kireiden lahkeiden läpi. Samalla takin selkämystä otettiin hieman sisäänpäin istuvuuden lisäämiseksi.
Liivin osalta vaihtoehtoja olikin sitten runsaammin. Turo teettää mallistonsa liivit mittatilauksina. Tilaus tehtiin sovitusliivin perusteella ja liiviin tuli itse valita sisä- ja ulkokankaiden lisäksi kaikki yksityiskohdat nappeja myöten. Liivin tyylissä päädyttiin kuitenkin myyjän kanssa yksissä tuumin noudattelemaan puvun tyyliä, jolloin myös asukokonaisuuden muut yksityiskohdat pääsevät paremmin oikeuksiinsa. Hankalin valinta oli päättää yksi- ja kaksirivisen liivin välillä. Liikkeessä ei ollut kaksirivisestä liivistä mallia, mikä ei helpottanut päätöksen tekemistä. Tässä asiassa luotin täysin myyjän asiantuntemukseen, kun hän suositteli kaksirivistä sen juhlallisemman yleisilmeen sekä napakamman istuvuuden takia. Hyvä näin. Kun neljän viikon toimitusajan jälkeen kävin liivin koesovituksen jälkeen noutamassa, totesin valinnan menneen nappiin. Hyvillä mielin siis poistuin pukupussin kanssa Turolta, kiitollisena asiantuntevasta palvelusta.
Lompakko ei tästä reissusta sitten ollutkaan aivan yhtä kiitollinen. Budjetti ylittyi sen verran rankasti, että morsiamenkaan asukokonaisuus ei näillä näkymin tule maksamaan yhtä monta rahaa. Perustelin hankinnan kuitenkin itselleni sillä, että toisin kuin morsiuspukua, aion itse käyttää hankkimaani pukua sekä muita häitä varten hankittuja asusteita myös jatkossa. Häämekolle sopivia juhlia ei mieleeni tule kuin yhdet ja vaikka iloiset juhlat yleensä ovatkin, tarvitsee ne toivottavasti juhlia elämänsä aikana vain kerran.
P.S. Tuuli ei muuten ole nähnyt ostamaani pukua etukäteen, ja mikäli itsehillintä ja pukupussin lukko pitää, ei tule ennen hääpäivää näkemäänkään. Tästä syystä koko asukokonaisuudesta ei tule yllä olevia kurkistuksia lukuunottamatta kuvamateriaalia löytymään ennen The Päivää.
 |
| Jo aikaisemmin Tuulilta lahjaksi saadut maastopyöräilyaiheiset kalvosinnapit pääsevät myös osallistumaan häihin. Huomaa Sramin Hollowpin -rakenne... Ei mitkään turhat helyt! |
Alkuperäinen ajatus oli puvun ja liivin suhteen katsella joulun jälkeen tarjouksia, koska eihän asialla kiire ollut. Love me do -messuilla sovin kuitenkin kenkien sovitteluajan Gasell GP:lle. Heidän toimialansa ollessa kenkien kaupittelun lisäksi pukujen vuokraus ja myynti, totesin, että samapa kai se on myös pukuja kokeilla. Sovittuna päivänä astuin sisään pienehköön liikkeeseen ystävällisen vastaanoton siivittämänä. Tilojen ollessa rajalliset, Gasell GP ottaa vastaan vain yhden sovittelijan kerrallaan, mikä olikin melko mukava kokemus palvelun ollessa asiallisen rentoa. Oma visioni puvusta (onneksi myös morsiamen) oli vaaleanharmaa. Valikoima tämän sävyisissä puvuissa on kuitenkin melko rajattu ja heiltä löytyi vain yksi malli sopivaa harmaata, toisen mallin ollessa hieman tummempi ja kiiltäväpintaisena hippusen väärän tyylinen omaan makuun sekä juhlapaikan miljööseen. Onneksi vaaleammasta puvusta heillä sattui olemaan oikea koko, joka istuikin melko hyvin päälle. Liivivalikoimasta ensimmäiseksi sovittamani liivi oli musta, jonka totesin heti vievän liikaa huomiota muuten harmaalta kokonaisuudelta ja muutenkin sekoittavan pakkaa kenkien ollessa ruskeat. Seuraavalla kierroksella vaaleanharmaan puvun kaveriksi löytyi vaaleahko hieman kiiltäväpintainen, pintatekstuurilla koristeltu liivi, joka sopi puvun kanssa hienosti yhteen. Hyvä vaihtoehto oli siis löytynyt! Halusin kuitenkin vielä katsastaa muuta tarjontaa ja Gasell GP:n vaihtoehtojen rajoittuessa yhteen, lähdin sovittelutuokion jälkeen katsastamaan muiden liikkeiden valikoimaa. Edellisen tekstin ruskeat nahkakengät ostin kuitenkin jo tässä vaiheessa heti mukaan, etteivät ne pääse livahtamaan jaloista.
Seuraava osoite oli Brothers, mutta pyörähdys heidän liikkeessään oli nopea. Vaaleanharmaata pukua tiedustellessa myyjä kertoi heidän valikoimansa rajoittuvan yhteen malliin. Tämäkin malli oli selkeästi etsinnässä olevaan sävyyn nähden liian tumma ja asian ääneen lausuttuani myyjä kertoi, että lähes kaikki vaaleanharmaata pukua etsineet ovat tämän saman kommentin tavalla tai toisella esittäneet. Öh… Kannattaisikos tehdä jotain? No, tästä huolimatta Brothersin asiakkaana pysyn varmasti jatkossakin. Kauluspaitaostokset - asukokonaisuudesta vielä tällä hetkellä vyön ohella puuttuva lenkki - tulen todennäköisesti suuntaamaan kyseisen liikkeen suuntaan todettuani jo aikaisemmin heidän malliston istuvan itselleni hyvin. Bonuspisteet myyjälle myös siitä, että hän suositteli muita lähistöllä olevia miesten pukuja myyviä liikkeitä! Matka jatkuu.
Seuraavat pysähdykset olivat Volt ja Dressmann, joissa vaaleanharmaa sävy tuotti niin ikään hankaluuksia. Aloin hiljalleen jo ajatuksen tasolla kallistua Gasell GP:n ensimmäisenä sovittamaani kokonaisuuteen, koska olinhan jo kiertänyt lähes kaikki pääkaupunkiseudun miesten pukuja myyvät liikkeet. Tallustin mieleen hiipineistä aatteista huolimatta vielä seuraavan kulman taakse Turon liikkeeseen. Onneksi näin, koska lämpimän vastaanoton saatuani eteeni kannettiin ei yksi, vaan kaksi värisävyltään ja tyyliltään erilaista, mutta silti sopivaa vaihtoehtoa! Kumpaakin pukua sovitettua valinta kallistui selkeästi toiseen hieman valtavirrasta eroavien yksityiskohtien ja rennomman yleisilmeen takia. Myös puvun kangas oli äärimmäisen miellyttävä päällä ja myyjä kehuikin heidän henkilökunnastaan jokaisella olevan kyseisestä kankaasta jokin heidän malliston puku - myyntipuhe upposi täysin. Puvun osalta olin saanut värisävytoiveen lisäksi morsiamelta oikeastaan vain yhden ohjeen: pyllyn pitää näyttää hyvältä! Tämän toiveen varmistamiseksi housut lähetettiin korjausompelijalle, koska lopullista kokoa pienemmässä, lantiolta ja, no, pyllyn kohdalta hyvin istuvassa koossa maastopyöräilijän reidet aiheuttivat ongelmaa taskujen ryppyjen näkyessä kireiden lahkeiden läpi. Samalla takin selkämystä otettiin hieman sisäänpäin istuvuuden lisäämiseksi.
Liivin osalta vaihtoehtoja olikin sitten runsaammin. Turo teettää mallistonsa liivit mittatilauksina. Tilaus tehtiin sovitusliivin perusteella ja liiviin tuli itse valita sisä- ja ulkokankaiden lisäksi kaikki yksityiskohdat nappeja myöten. Liivin tyylissä päädyttiin kuitenkin myyjän kanssa yksissä tuumin noudattelemaan puvun tyyliä, jolloin myös asukokonaisuuden muut yksityiskohdat pääsevät paremmin oikeuksiinsa. Hankalin valinta oli päättää yksi- ja kaksirivisen liivin välillä. Liikkeessä ei ollut kaksirivisestä liivistä mallia, mikä ei helpottanut päätöksen tekemistä. Tässä asiassa luotin täysin myyjän asiantuntemukseen, kun hän suositteli kaksirivistä sen juhlallisemman yleisilmeen sekä napakamman istuvuuden takia. Hyvä näin. Kun neljän viikon toimitusajan jälkeen kävin liivin koesovituksen jälkeen noutamassa, totesin valinnan menneen nappiin. Hyvillä mielin siis poistuin pukupussin kanssa Turolta, kiitollisena asiantuntevasta palvelusta.
Lompakko ei tästä reissusta sitten ollutkaan aivan yhtä kiitollinen. Budjetti ylittyi sen verran rankasti, että morsiamenkaan asukokonaisuus ei näillä näkymin tule maksamaan yhtä monta rahaa. Perustelin hankinnan kuitenkin itselleni sillä, että toisin kuin morsiuspukua, aion itse käyttää hankkimaani pukua sekä muita häitä varten hankittuja asusteita myös jatkossa. Häämekolle sopivia juhlia ei mieleeni tule kuin yhdet ja vaikka iloiset juhlat yleensä ovatkin, tarvitsee ne toivottavasti juhlia elämänsä aikana vain kerran.
P.S. Tuuli ei muuten ole nähnyt ostamaani pukua etukäteen, ja mikäli itsehillintä ja pukupussin lukko pitää, ei tule ennen hääpäivää näkemäänkään. Tästä syystä koko asukokonaisuudesta ei tule yllä olevia kurkistuksia lukuunottamatta kuvamateriaalia löytymään ennen The Päivää.
sunnuntai 9. joulukuuta 2018
Biisikriisi
Kuinka vaikeaa voi olla löytää yksi biisi?!
Tykätään molemmat tanssia, joskin meidän keskinäinen tasoero on jokseenkin huomattava. Henkkahan on siis tosiaan joskus muinoin harrastanut kaiken muun lisäksi hetken kilpatanssia, kun taas oma rytmitajuni on hyvälläkin tahdolla kehuttuna välttävä. Pienellä rohkaisulla tällaiset sivuseikat kuitenkin siliävät ja viihdytään yhdessä tanssilattialla. Meille häätanssi on siis itsestäänselvyys.
Henkka tahtoo valssin. Mulle kävisi ensitanssiksi jokin muukin tahditus ja silloin koko tätä valintaongelmaa ei edes olisi. Mutta koska asia on tälle puoliskolleni tärkeä, tulee meille valssi. Minulla puolestani on vaatimus suomenkielisyydestä ja sanoitetusta kappaleesta, jonka tekstit jotenkuten sopisivat tilaisuuteen, vaikken mitään äklöimelää rakkauslaulua vaadikaan. Tämän lisäksi Henkka karsastaa perinteisten häävalssien haitarihumppaa.
Häävalssin löytäminen onkin osoittautunut noin kahta kertaluokkaa haastavammaksi kuin alunperin ajattelin. Paljon ollaan kuunneltu ihan niistä Akselista ja Elinasta Johanna Kurkelan Häävalsseihin, mutta jälleen kerran sitä oikeaa ei vielä ole löytynyt. Tässä alla seulottu lista harkituista, mutta toistaiseksi hylätyistä. Alkaa tosin tuntua, että kotimaasta loppuvat valssit kesken, joten saattaa olla, että johonkin näistä vielä päädytään.
Vanhojapoikia viiksekkäitä
Olkoonkin perinteisen kulunut, mutta me tykätään. Tahdotaan tanssahdella tämä kuitenkin vasta toisena biisinä.
Uralin pihlaja
Minä jokseenkin pidän tästä klassikosta ja esimerkiksi Diandra esittämänä humppa ei ole niin paha. Henkka ei kuitenkaan aivan yhtä lailla lämmennyt tälle, joskaan jyrkkää VETOakaan en kuullut.
Täävalssi
Modernimpi häävalssi, jonka melodia on todella kaunis. Sanojensa vuoksi ei kuitenkaan sovi tällaisille ensikertalaisille.
Valssi tanssitaidottomille
Noh, Henkkahan ei tosiaan ole tanssitaidoton. Hüümörhenkisestä nimestään huolimatta biisin sanat ovat asiaa ja ripaus romanttiikkaakin niistä löytyy, joten jollekin toiselle morsiusparille varmasti nepparivalinta.
Olet mun kaikuluotain
Kappale on jälkeen kaunis, mutta mulle vain tökkii ihan suhteettoman pahasti oman rakkaan vertaaminen niinkin epäromanttinen kapistukseen.
Mansikkamäki
Muutaman kuuntelukerran jälkeen tykästyin ja vähän jo helpotuin, että löytyipäs. Mutta Henkka ei pidä.
Puu
Muuten oikein sopiva, mutta meno on mulle aivan liian nopea. Jos en sotkeutuisi omiin jalkoihini, niin viimeistään mekon helmaan.
Häävalssi
Tässä ei periaatteessa ole mitään vikaa, mutta ei silti sytytä. Nyt menee kyllä nirsouden puolelle.
Valssi
Ensimmäinen säkeistö paljastaa biisin kertovan oikeasti baari-illasta kaupungissa. Tahtoisin, ettei tämä mua häiritsisi, koska muuten kappale olisi just eikä melkein. Mutta minkäs teet.
Hedwig's Theme
Henkka ehdotti mua ajatellen tätä Potter-tunnarina tunnettua biisiä. Samaan hengenvetoon se vakuutti, että harjoittelulla tällaisesta wienervalssistakin saa rennon ja vaivattoman. En usko.
Tykätään molemmat tanssia, joskin meidän keskinäinen tasoero on jokseenkin huomattava. Henkkahan on siis tosiaan joskus muinoin harrastanut kaiken muun lisäksi hetken kilpatanssia, kun taas oma rytmitajuni on hyvälläkin tahdolla kehuttuna välttävä. Pienellä rohkaisulla tällaiset sivuseikat kuitenkin siliävät ja viihdytään yhdessä tanssilattialla. Meille häätanssi on siis itsestäänselvyys.
Henkka tahtoo valssin. Mulle kävisi ensitanssiksi jokin muukin tahditus ja silloin koko tätä valintaongelmaa ei edes olisi. Mutta koska asia on tälle puoliskolleni tärkeä, tulee meille valssi. Minulla puolestani on vaatimus suomenkielisyydestä ja sanoitetusta kappaleesta, jonka tekstit jotenkuten sopisivat tilaisuuteen, vaikken mitään äklöimelää rakkauslaulua vaadikaan. Tämän lisäksi Henkka karsastaa perinteisten häävalssien haitarihumppaa.
Häävalssin löytäminen onkin osoittautunut noin kahta kertaluokkaa haastavammaksi kuin alunperin ajattelin. Paljon ollaan kuunneltu ihan niistä Akselista ja Elinasta Johanna Kurkelan Häävalsseihin, mutta jälleen kerran sitä oikeaa ei vielä ole löytynyt. Tässä alla seulottu lista harkituista, mutta toistaiseksi hylätyistä. Alkaa tosin tuntua, että kotimaasta loppuvat valssit kesken, joten saattaa olla, että johonkin näistä vielä päädytään.
Vanhojapoikia viiksekkäitä
Olkoonkin perinteisen kulunut, mutta me tykätään. Tahdotaan tanssahdella tämä kuitenkin vasta toisena biisinä.
Uralin pihlaja
Minä jokseenkin pidän tästä klassikosta ja esimerkiksi Diandra esittämänä humppa ei ole niin paha. Henkka ei kuitenkaan aivan yhtä lailla lämmennyt tälle, joskaan jyrkkää VETOakaan en kuullut.
Täävalssi
Modernimpi häävalssi, jonka melodia on todella kaunis. Sanojensa vuoksi ei kuitenkaan sovi tällaisille ensikertalaisille.
Valssi tanssitaidottomille
Noh, Henkkahan ei tosiaan ole tanssitaidoton. Hüümörhenkisestä nimestään huolimatta biisin sanat ovat asiaa ja ripaus romanttiikkaakin niistä löytyy, joten jollekin toiselle morsiusparille varmasti nepparivalinta.
Olet mun kaikuluotain
Kappale on jälkeen kaunis, mutta mulle vain tökkii ihan suhteettoman pahasti oman rakkaan vertaaminen niinkin epäromanttinen kapistukseen.
Mansikkamäki
Muutaman kuuntelukerran jälkeen tykästyin ja vähän jo helpotuin, että löytyipäs. Mutta Henkka ei pidä.
Puu
Muuten oikein sopiva, mutta meno on mulle aivan liian nopea. Jos en sotkeutuisi omiin jalkoihini, niin viimeistään mekon helmaan.
Häävalssi
Tässä ei periaatteessa ole mitään vikaa, mutta ei silti sytytä. Nyt menee kyllä nirsouden puolelle.
Valssi
Ensimmäinen säkeistö paljastaa biisin kertovan oikeasti baari-illasta kaupungissa. Tahtoisin, ettei tämä mua häiritsisi, koska muuten kappale olisi just eikä melkein. Mutta minkäs teet.
Hedwig's Theme
Henkka ehdotti mua ajatellen tätä Potter-tunnarina tunnettua biisiä. Samaan hengenvetoon se vakuutti, että harjoittelulla tällaisesta wienervalssistakin saa rennon ja vaivattoman. En usko.
maanantai 3. joulukuuta 2018
Kaasokokemus - polttarit
Mä olen ollut itse kerran kaasona. Tämä tapahtui niinkin kauan sitten kaukaisessa galaksissa kuin viime kesänä, ja ensi heinäkuussa Ensu-ystäväni sitten palauttaa palveluksen. Yleensä internetin palstoille päätyvät tarinat ovat pikemminkin kaasokoettelemuksia, mutta joudun tässä kohden tuottamaan viihteellisen pettymyksen ja kuvaamaan omaa kokemustani varsin ihanaksi. Tämä teksti otti ja venyi ihan itsestään, joten halkaisin sen lopulta brutaalilla Ctrl+X:llä kahtia. Part 1 käsittelee siis polttareita ja part 2 vähän myöhemmin itse häitä kaason vinkkelistä.
Meitä oli neljä kaasoa: itseni ja Ansun lisäksi Ensun sisko ja kolmas ystävä. Oltiin toki kaikki eriasteisesti tuttuja jo ennen kaasohommia, mutta ei mitenkään erityisesti oltu pyöritty yhdessä (paitsi minä ja Ansu viimeiset 17 vuotta). Tästä huolimatta ja vaikka itse sanonkin, oltiin kyllä huippukaasotiimi!
Naisten polttareista saa aina kuulla naljailua, että mikään ei onnistu, kun riidellään budjetista, lasketaan senttejä, ilkeillään selän takana ja luistetaan vastuusta. Mutta ehkä Ensu on vain niin huipputyyppi, että kaikki sen kaverit on yhtälailla ihania, sillä meillä homma meni aikalailla päinvastoin. Mulle on pariin otteeseen ihmetelty miten moiset (naisten) polttarit oli mahdolliset ja myönnettäköön, että päiviteltiin kyllä kaasoporukallakin kuinka kaikki meni vähän liian helposti.
Tarkat detaljit jääköön yksin polttariseurueen kovalevyille, mutta joitain yleishyödyllisiä vinkkejä ajattelin tähän murustella:
Tarraa tilaisuuteen!
Ensun polttarit pidettiin Torreblancassa Espanjassa. Vähän suuruudenhullu suunnitelma lähti siitä, että polttareiden vieraslistalta kaksi asui tuolloin Espanjassa ja tiedettiin, että Ensu oli yhdessä kolmannen polttarijäsenen kanssa suunnitellut jo valmiiksi lentävänsä alkukesästä pidennetyksi viikonlopuksi moikkaamaan näitä ystäviä. Mikä loistotilaisuus! Niinpä esitettiin polttariseurueelle konsepti tämän reissun kidnappaamisesta omiin tarkoituksiimme ja vastaanotto oli riemukas! Kuumana käyneen WhatsApp-juonittelun seurauksena Ensu varasi yhden ystävänsä kanssa lennot Espanja-kavereidensa luo tietämättä, että vuorokautta aikaisemmin samalla lennolla Malagaan laskeutuivat kaasot.
Lähdettiin polttarisuunnitteluun sellaisella filosofialla, että hoidetaan päävastuu suunnittelusta/hankinnoista/askarteluista pelkällä kaasoporukalla. Liian monta kokkia jne... Pidettiin kuitenkin tärkeänä infota sopan sisällöstä ahkerasti myös muita, jotta kaikilla olisi (toivon mukaan) jokin käry siitä, mitä tuleman pitää. Hyödynnettiin kyllä myös joissain käytännön asioissa meidän paikallisagentteja. Suunnittelun pyhä kolminaisuus: vetovastuu, tiedotus, delegointi.
Know your bride
Tehdään polttarit sille morsiamelle. Ei esimerkiksi sellaisia polttareita, jotka itse haluttaisiin (vaikka se sopivissa määrin voikin olla ihan hyvä luotilanka). Ei haluttu pistää Ensua kikkelipuvussa kauppaamaan kananmunia, koska omissa polttareissa pitää olla oikeasti kivaa. Toisaalta ei meidän morsian mikään seinäruusunenkaan ole, joten pidettiin huoli, että ainakin baarissa erotuttiin. ;)
Twistiä tietovisaan
Suurimman etukäteisvalmistelun vaatinut ohjelmanumero oli meillä tietovisa. Juurikin se puhki hinkutettu polttarivisailu sulhasesta. Me toteutettiin tämä osana aamupäivän patikointia, jonka aikana pysähdeltiin piinaamaan sankaria kysymyskuori kerrallaan. “Oikeat” vastaukset oli käyty haastattelemassa tulevalta aviomieheltä ennen reissua ja näin ollen tuomio tuli aina sulhasen suusta videomuodossa tabletilta. Kysymysten keksiminenkään ei ollut ihan helppoa, kun haluttiin jotain lempiväriä persoonallisempaa. Mutta ihan mukavasti onnistuttiin ja yleisenä tiedotteena jaettakoon, että Ensun mies omisti haastatteluhetkellä 42 (!) kauluspaitaa. Kuorissa oli myös kuvahaasteita, kuten oman miehen säären tunnistus. Pitäisiköhän olla huolissaan, kun bonarina Ensu tunnisti myös Henkan säären...
Etsy vs. DIY
Bride to be -krääsää on Etsyt ja Ebayt täynnä eikä mekään nyt ihan ilman oltu. Joku raja niissäkin kuitenkin. Ja DIY-hengessä tulee aarteita! Me tehtiin muun muassa lakana lentokenttävastaanottoa varten ja peppuhuntu bikineihin. Jälkimmäiseen konseptiin tutustuttiin Etsyssä (ks. booty veil), mutta 50 € tilauksen sijaan väkerrettiin sellainen itse parin euron tyllistä. Kuvamateriaali tästä asusteesta on hieman arkaluontoista, joten joudutte uskomaan kun sanon, että upea oli!
Taltiointi!
Viimeisenä ja vähiten vähäisenä polttareiden ikuistaminen! Mulla oli menossa mukana Henkan vanha GoPro, jolla täysin nollakokemuksella taltion polttarit videomuodossa. Jälleen samalla ammattitaidottomuudella editoin nuo pätkät polttarivideoksi, jonka Ensu sai häälahjaksi. Tämän lisäksi ahkeroitiin kaasotiimillä vielä polttareiden kuvakirja, joka rohkeasti laitettiin esille myös häihin. Valmiskirjaratkaisun sijaan tilattiin kuvista vain paperiversiot, jotka omin pikkukätösin liimattiin kirjaan ja tussattiin sateenkaaren väreillä tarinat ja koristelut perään. Hieno tuli.
 |
| Tämän julkaisun kuvacreditit on omistettu koko polttariseurueelle. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)