Potretit paahteessa

Kaikki kuvat jälleen Kallioniemi Photography

Potrettikuvaukset pistettiin käyntiin vihkipaikalla kirjaimellisesti samoilta jalansijoilta. Minä suhtaudun vähän nuivasti ihan perinteisiin potretteihin: mulla lienee niistä yliannostus. Instagramin jäljiltä tuntuu, että kaikki on nähty ja samat ideat ja poseeraukset kiertävät parilta toiselle. Ammattimalleja tässä ei myöskään olla, joten itselle epäluonnolliset poseeraukset näyttävät juuri siltä.

Ihan ehdottomia lemppareita meillä kummallakin on ne aidot hymyt ja naurut, joita Sami tallensi poseerauksien välissä. Ja ei nyt lipsahdeta kyynisyyden puolelle - kyllä siellä pari mukiinmenevää poseakin on! Vähän pöljää meiltä, muttei tultu etukäteen miettineiksi poseerauksiin meidän näköistä kulmaa. Yhden kallioseinän kohdalla pysähdyttiin ja vähän apinoitiin, mutta kovin uskottavia kiipeilykuvia niistä ei tullut. Samin hommaa hankaloitti muuten myös täydeltä terältä loistava aurinko, joka tekee kuviin ja kasvoille terävät varjot. Niin ja se helle! Ilmastoitu auto oli aina lyhyillä siirtymillä tervetullut ja vettä kului niin meillä kuin apujoukoillakin.

Mutta kuten näkyy, saatiin haasteista huolimatta upeita kuvia! Tuo hunnun alta otettu ruutu on yksi mun ehdottomista lemppareista! Harmi, ettei ollut kuudetta ihmistä räpsäisemässä behind the scenes -materiaalia, kun mun hunnun alle änkeytyi meidän ja Samin lisäksi vielä yhdet kappaleet kaasoa ja bestmania.

Meillä oli alkuperäisessä suunnitelmassa ottaa yhteiskuvia hääcrewn kanssa erilaisilla kokoonpanoilla heti vihkipaikalla, mutta pikaisen koko porukan yhteiskuvan jälkeen todettiin, että näitä on paremmin ottaa rennommissa tunnelmissa juhlan aikana. Etuvartio lähti näin kipittämään kohti juhlapaikkaa, viimeminuutin silauksia ja vieraiden vastaanottoa. Meillä oli tosiaan varattuna ryhmäkuva-aikaa juhlan lomaan, mutta tässä kävi vähän köpelösti niin, ettei sen hetken koittaessa muistettu kuin ne alkujaan siihen sovitut ryhmäkokoonpanot. Nyt esimerkiksi Henkasta ja bestmaneista jäi kuva kokonaan ottamatta. Näiden yhteiskuvien puuttuminen on niitä ainokaisia harmituksia, joita häistä jäi.

Loppuun vielä ansaitut aplodit Ansu-kaasolle ja Jarppa-bestmanille, jotka toimivat korvaamattomana apuna meidän hikisen potrettisession aikana. Kiitos, kun juoksitte korjaamassa helmaa ja huntua, huolehditte vesipulloista ja banaaninkuorista ja kannoitte laahuksia, takkeja, kukkapuskia ja kumisaappaita.

Miksi kävin huomenlahjakuvissa?

Halusin käydä huomenlahjakuvissa heti, kun kuulin mitä ne on. Halusin kokea sen jännityksen ja itsetuntobuustin; sen fiiliksen, että oho-vau! Kävinkö kuvissa itsekkäistä syistä? Kyllä. Haittasiko Henkkaa? Ei.

Me ei sovittu, että vaihdettaisiin huomenlahjoja enkä ole ihan varma oliko Henkka etukäteen kuullutkaan moisista. Mä en ainakaan ollut - ennen tähän hääuniversumiin sukeltamista. Mulle häät oli siis rehdisti tunnustettuna tekosyy (joskin loistava sellainen) hemmotella itseäni kuvauskokemuksella ja plussana pystyin sitten yllättämään tuoreen mieheni meidän ensimmäisenä avioaamuna. Tiesin lahjan olevan Henkalle mieluinen, sillä meitä yhdistää arvostus valokuvausta ja upeita kuvia kohtaan. Ja mallikin sattui näissä olemaan mieleinen. ;)

Tästä hankinnasta en myöskään kanna huonoa omatuntoa. Materian tai matkan sijaan väitän huomenlahjakuvia ekologiseksi vaihtoehdoksi, vaikken niiden hiiliprinttiä olekaan laskenut. Investointi ei ole halpa, mutta tiedän roposteni tukevan suoraan kotimaista pienyrittäjää ilman ensimmäistäkään välikättä. Mitä nyt veronallelle vähäsen. Tällaisten kriteerien lahjoja soisi vaihdettavan enemmänkin.

Kuva: Jannamari

Jotain kuitenkin kertoo se, että tunsin tarvetta perustella huomenlahjakuviani tämän tekstin verran. Niihin kun liittyy monissa hääryhmissä aika ilkeääkin kommentointia. Kerätäänpä parhaat palat ihan yhteen:

“Kuinka itserakas ihminen pitää olla...”
Tässä meidän perinteisen yrmyssä kulttuurissa kaikki itsensä hemmottelu on viimeistään naapurin Marleenan mielestä merkki turhamaisuudesta. Huomenlahjakuvauksesta voi saada huikaisevan itsetuntobuustin ja omassa kropassaan viihtyminen ei tee kenestäkään huonoa ihmistä.

”Pornoa nyt on netti täynnä.”
Pitää paikkansa. Olen kuullut siis. Huomenlahjakuvat ei kuitenkaan ole niitä playboyn keskiaukeamakuvia. Tai varmaan sellaisetkin voi käydä räpsimässä, mutta tyypillisesti huomenlahjakuvat ovat tyylikkään sensuelleja ja hyvällä maulla toteutettuja. Seksikkäitä, muttei rivoja. Niiden tarkoituksena ei siis olekaan kilpailla internetin tarjonnan kanssa.

“Mitä se mies niillä tekee?”
Jokainen häitä suunnitteleva toivon mukaan tuntee puolisoaan sen verran, että osaa arvioida onko tämän suuntainen lahja hitti vai huti. Jos kuvia ei osaa nähdä muuten kuin yksinäisten iltojen viihdykkeenä, eivät ne ehkä silloin ole oikea ratkaisu.

”Olohuoneen seinällekö ne kuvat laitetaan?”
Kukin tyylillään. Kaikkien kuvien ei kuitenkaan tarvitse olla esillä. Meidän kotoa löytyy ihan perinteisiä valokuva-albumeita, joihin on koottu muistoja niin reissuilta kuin arjestakin. Niitä tulee sitten katseltua kun inspiraatio iskee. Itse ainakin sokeudun seinällä roikkuviin kuviin varsin nopeasti, joten albumista satunnaisesti nautittuna ne tuntuvat jopa spesiaalimmilta.

Minä lobbaan iloisesti huomenlahjakuvauskokemusta jokaiselle. Oman makuun sopivaa kuvaajaa voi etsiä Instagramin hashtagien avulla, sillä tyylit ovat varsin erilaisia. Jos jollekin jäi edellisen tekstin perusteella vielä epäselväksi, oma kuvaajasuositukseni on täyslaidallisella Jannamari.

Mieletön boudoir-kuvauskokemus

Postauksen kuvat by valloittava Jannamari

Viime syksynä selasin Instagramin #huomenlahjakuva -tägin sisältöä ja huomasin täppäileväni kuvatulvasta auki Jannamarin otoksia. Luonnonvalossa otetut kuvat olivat ihanan pehmeitä ja tunnelmallisia ja tuntui, että niissä loistivat tavallisten naisten parhaat piirteet. Jannamari järjesti keväällä yhdessä kosmetologi ystävänsä Viktorian kanssa useamman Boudoir-päivän eri teemoilla, joista itse valitsin vaaleasävytteisen COSY-hetken.

Olin niin keskittynyt jännittämään lauantaiaamuna kaikkine kantamuksineni luontevasti kotoa livahtamista, että kuvausasunnon saavutettuani olin ennen kaikkea huojentunut. Vaikka kaikki jännä oli vasta alkamassa! Olin hemmotellut itseäni All Beauty - paketilla, joten ensimmäinen tehtäväni oli keskittyä siemailemaan skumppaa Viktorian ryhtyessä taikomaan räntäsateen piiskaamasta luukistani kuvauskelpoista. Siinä pääsi kutkuttavasti virittäytymään fiilikseen höpöttämällä morsiamen lempiaiheesta eli tulevista häistä. Muutama viikko ennen kuvauspäivää olin saanut perusteellisen infopaketin sekä taustatietolomakkeen täytettäväkseni sekä kuvaus- että meikki- ja kampausasioita silmällä pitäen. Tuli todella ihana fiilis, kun sai huomata kummankin naisen todella perehtyneen mun rustaamiin vastauksiin. Viktoria loihti mulle raikkaan hehkeät kasvot ja säkkärän ihan-juuri-heräsin -tukan. Saisiko jokaiseksi arkiaamuksi tällaisen palvelun, kiitos.

Vaikka munkin kropassa on juttuja, joihin voisin olla tyytyväisempikin, ei vähäpukeisuus kameran edessä oikeastaan jännittänyt. Mulla ei ollut etukäteen mietittynä mitään tiettyjä poseerauksia ja tätä vähän alkuun pahoitellessani Jannamari hihkaisia vain pirteästi, että se onkin hänen hommansa. Jannamari oli koko kuvauksen ajan ihanan pirskahteleva ja jaksoi hehkuttaa upeita kuvia niin, ettei mallilla ollut vaikeuksia pitää hymyä yllä. Poseerauksissa sain apua kirjaimellisesti kädestä pitäen ja välistä Viktoriakin hälytettiin toisesta huoneesta assistentiksi. Mulla oli matkassa neljä eri asukokonaisuutta ja sain peruutuksen ansiosta sattumalta vähän ekstra-aikaakin.

Ja ne kuvat. Ei jessös.

Ne on U-P-E-I-T-A. Siis ihan mielettömiä. Ja mä näytän niin hyvältä. Sori, mutta näytän. Niissä on juuri sitä luonnonvalon tuomaa pehmeyttä ja sensuellisuutta, johon Jannamarin kuvissa ihastuin. Fiilis on rento ja luonteva, vaikka paljastan nyt tässä, että kuvauksia seuranneena päivänä jotkin lihakset protestoivat poseeraamista. Oli äärimmäisen vaikeaa olla esittelemättä kuvia Henkalle, mutta onneksi sentäs kaasoille pystyi hehkuttamaan. Valinnanvaikeus oli raastava, kun galleriasta piti valita parhaat Jannamarin viimeistelykäsittelyyn: päädyinkin ostamaan alkuperäiseen pakettiin vielä tukun ekstrakuvia.

Lahjomista varten ostin kuville lahjalaatikon Papershopista, mutta sopivan kuosin puutteessa päällystin sen itse uudestaan. Pohjalle sitä sellaista teko-olkea ja ifolorilla tulostetut kuvat silkkipaperiin kääräistynä päälle. Osa kuvista toimi mustavalkoisina vielä paremmin, mutta päädyin lopulta tilaamaan kaikki paperiversiot yhtenevästi värillisinä.

Ja vastaanotto? No se oli ihan täydellinen. Henkka oli kuvista mykistyneen otettu, että mitä muutakaan tuore vaimo voi toivoa.

Valokuvaajapalaveri

Istuttiin tässä yksi ilta läppärin ääreen ja pidettiin palaveri meidän kuvaajan kanssa. Sami tosiaan saapuu kameroineen Tampereelta ja sen vuoksi kasvotusten tapaaminen olisi ollut kinkkisempi järjestää. Skype onneksi toimii (kunhan sen ensin poistaa ja uudelleenasentaa) ja turinoidessa vierähti kivuttomasti toista tuntia. Palaverin jälkeen oli luottavainen olo kokeneeseen kuvaajaan, joskin toivotaan, ettei meidän häihin eksy aivan hurjimpia Samin kertomia kommelluksia…

Käytiin Samin kanssa läpi meidän ohjelmarunkoa sekä aikataulutusta. Sami myös kyseli yksityiskohtia, joita maallikko ei olisi tullut ajatelleeksi, mutta jotka kuvaajan kannalta ovat varsin valideja. Sormus esimerkiksi pujotetaan vain mulle ja tähän toimenpiteeseen Henkka sai ohjeistuksen sekä harjoittelukehotuksen. Lupasimme myös olla turhaan kiirehtimättä vihkimispusun kanssa.

Sami antoi meille lisäksi pakkauslistan potrettien survival kittiä varten:

• Vähän syötävää ja juotavaa, koska u know nälkäkiukku
• Sateenvarjot (valkoinen tai läpinäkyvä)
• Vaihtokengät
• Viltti mahdollista istumista varten (mieluusti valkoinen tai harmaa)
• Fairyvettä pullossa (toivotaan, ettei tätä tarvita)

Varsinaisten kuvien osalta meillä ei ollut kovin tarkkoja toiveita. Potretit kuvataan vihkipaikalla ja sen läheisyydessä, ja saimmekin kotitehtäväksi käydä jo hieman etukäteen tsuumailemassa paikkoja. Itse juhlasta pyysimme paljon tilannekuvia, mutta joitain ryhmä- ja potrettiotoksia napsitaan varmasti myös muun ohjelman lomassa. Eikä hätää, myös blogikelpoista materiaalia on tulossa. ;)

Seuraavaksi kalenteriin on buukattu catering- ja kakkupalaverit ja koekampauskin on vain muutaman viikon päässä. Jaiks! Vastahan tässä availtiin kihlajaiskuohuvaa!

Kaasokokemus - häät

Jos kaasokokemus Ensun polttareista oli huikaisevan hubatsu, jatkui sama meno hääjärjestelyissä ja itse pääpäivänä. Siitä huolimatta, että olimme häissä myös “töissä”. Voihan kauhistus. Aiemmin olenkin todennut, etten jaa kohtuullisen yleisen tuntuista ajatusmallia siitä, että kaaso on häissä pelkkä kunniavieras. Parhaimpia ystäviään auttaa kyllä mielellään heidän spesiaalina päivänään eikä se suinkaan estä ihanista juhlista nauttimista.

Häiden kuvaajana toimi huisin taitava Aaro Keipi, jolta tätäkin kuvaa sain lainata.

Ennen häitä
Ensu piti kaasovelvollisuudet kaikenlaisen näpertelyn ja värkkäyksen suhteen äärimmäisen kevyinä: hääcrew-tapaamisen yhteydessä painoimme muutaman paikkakortin. Ei sillä, että tällaista DIY-henkistä kaasoa olisivat askartelusessiot hirveästi haitanneet, jos niitä olisi tarvittu. Noin muuten olimme mukana mekon metsästyksessä ja parilla häämessuilla. Ja lisäksi tarjosimme toki asiantuntevia mielipiteitämme niitä pyydettäessä.

Hääviikolla
Hääviikolla olimme auttavina kätösinä juhlapaikalla kukin oman työtilanteensa sallimissa rajoissa. Itselläni on tässä suhteessa mukavan joustava työaika ja pystyin pihistämään kaksi saldovapaapäivää. Navetalla oli kuitenkin täysi tohina koko viikon. Siivottiin, roudattiin kalustusta, täytettiin vesipulloja, pystytettiin pihatelttoja. Silitettiin pöytäliinoja Ensun äidin kanssa Dancing Queenin tahtiin. Hyvässä seurassa touhuaminen ja yhdessä järkkäily oli hauskaa, minkä lisäksi Ensun porukat toimivat esimerkillisenä huoltotiiminä (saatan olla kuuluisa nälkäkiukkuaja). Juhlapaikalla puuhastelu viritti ainakin minua kivasti hääfiilikseen.

Hääpäivänä
Aamulla kaunistauduttiin kampaajanpenkissä, näperrettiin hääpuvun nappirivistöä ja yritettiin säästellä nenäliinoja myöhemmälle. First look -kuvausten ja kirkon aikana raskaisiin kaasontehtäviin kuului muun muassa helman suoristelu ja saippuakuplatuubien jako. Itse hääjuhlassa meillä ei ollut mitenkään roolitettua tehtävänjakoa Ensun siskon seremoniamestariuutta lukuunottamatta, mutta pyörittiin taustalla huolehtimassa, että vessassa riitti käsipaperia ja vieraat olivat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tällainen omatoiminen taustapiruilu onkin omasta mielestäni yksi hääcrewn tärkeimpiä rooleja. Väitän lisäksi, että häissä tulee aina eteen pieniä tehtäviä, joita ei maanisinkaan suunnittelija (käsi pystyyn, hep!) ole tullut ajatelleeksi. Kuten kakun puolestajonotus iäkkäimille vieraille. Juhlakaluna on helpottava tietää, että ympärillä on ystäviä, joilta näitä pikkujuttuja voi pyytää. Niin, ja pidin mä puheen myös.

Aarolle kiitos myös tästä otoksesta!

Dagen efter
Juhlapaikan vuokra-aika ei meillä onneksi pakottanut hommaa all nightteriksi, vaan palailtiin pelipaikoille siivoamaan vasta hotelliaamupalan jälkeen. Viikon kasailu saatiin jollain ihmeellä pakettiin parissa tunnissa. Hyvä me!

Kaasojen tuunaus
Kaasojen ulkonäkövaatimukset taitaa olla yksi kovaa kalabaliikkia lietsova aihe, joten mainitaan se nyt ihan erikseen. Ensu toivoi meille kaikille tyylillisesti yhteneviä asuja, mutta loput saimmekin sitten sumplia itse. Todettiin aika pian, ettei sama mekko tule toimimaan meillä kaikilla, joten kukin valitsi lopulta itse pitkän, vaaleansävyisen mekkonsa. Mekkokustannuksiin osallistumisen lisäksi morsian tarjosi kaikessa höveliydessään meille myös hääpäivän kampaukset. Väitän, että oltiin oikein edustuskelpoisia.

Häiden ikuistaja

Paikka ja aika on, joten seuraavana tärkeysjärjestyksessä tuli valokuvaaja. No okei, olisi se kiva saada jotain syötävääkin ja ehkä myös päällepantavaa, mutta niiden kimppuun hyökättiin vasta valokuvaajan jälkeen.

Pidän valokuvista. Meillä kotona niitä on otettu paljon ja vaikka ison kameran kanssa pyörivä isä olikin teininä ette-uskokaan-kuinka noloa, nyt himppusen aikuistuneena niitä otoksia osaa arvostaa. Henkka kuvaa jonkin verran myös, joten fotofaneina valokuvaaja kuuluu meillä panostuspuolelle.

Kuten raa’asti yleistäen lähes kaikki, mekin tahdomme dokumentaarisen hääkuvauksen, jossa valokuvaaja ikuistaa poseerauksien lisäksi koko juhlan. Menemme jopa niin pitkälle, että meillä painotus saa olla enemmän tilannekuvissa ja Virallisiin Potretteihinkin haluaisimme enemmän luonnollisuutta ja vähemmän harrasta toisiimme/kaukaisuuteen tuijottelua. Jos budjetin saisi singota kattorakenteiden läpi, tahtoisin kuvaajan paikalle myös aamun valmisteluihin, mutta valitettavat realiteetit iskevät vastaan.

Ammattivalokuvaajat eivät nimittäin nekään ole halpoja (mikäpä häissä olisi). Puhutaan kuitenkin itsensä työllistävistä pienyrittäjistä, joten en katso oikeaksi tästä marmattaa. Sekä Henkalla että minulla olisi valokuvausta hyvinkin vakavasti harrastavia tuttuja, mutta tässä kohden tahdon paikalle ihmisen, joka tulee juhliin töihin eikä minun tarvitse miettiä, että vaivaan sitä nyt, kun pyydän asiaa Y heti X:n perään.

Valokuvaajasuo on onneksi vähän helpommin kuokittava kuin juhlapaikkarämeikkö. Me (tai oikeastaan minä) lähdimme perkaamaan asiaa instagramin @haakuvaajat kautta. Tuo tili kokoaa suomalaisten hääkuvaajien otoksia, joita selailemalla löytää edelleen kuvaajien omat tilit. Varsin kätsyä verrattuna googleen. Instagram-tilien kautta siirryin katsastamaan kuvaajien nettisivuja ja portfolioita. Keräsin reilut kymmenen välilehteä omia mieltymyksiäni hiveleviä vaihtoehtoja, jotka Henkka sitten kävi läpi ja lopulta lähetimme tarjouspyynnön kahdeksalle kuvaajalle.

Näistä kahdeksasta saimme vastauksen kuudelta, joskin yleisin oli, että sorgen täyttä jo. Suomalaiset hääkuvaajat tuntuvat kuitenkin olevan kivasti verkostoituneita ja suositusten innoittamina lähettelimme vielä kolme lisäpyyntöä. Yhteensä kyselimme siis 11 kuvaajan perään: 2 ei vastannut, 5 oli jo varattu, mutta 4 oli vielä tilaa.

Sami Kallioniemi löytyi Lauri Hytin vinkkaamana ja Samin portfoliossa innostuimme hänen kyvystään vangita hulvattomia tilannekuvia ja hyödyntää miljöötä potreteissa. Soiteltiin vähän Samin kanssa, joka vaikutti oikein lupsakalta hepulta, ja julistettiin kuvaajanmetsästys taputelluksi. Sami tekee myös koirakuvauksia, joten siitä ylimääräinen, täysin asiaankuulumaton papukaijamerkki!

Kallioniemi Photographyn taidonnäyte!