Kommentti koristeista

Kuvat Kallioniemi Photography, kasvosumennukset minä

Meidän juhlapaikka oli jo itsessään niin upea, etten halunnut ripustella sitä täyteen kaiken maailman krumeluurihärpäkkeitä. Salin valmistuttua jäin kuitenkin miettimään, että olisiko sittenkin pitänyt joko jättää kaikki pois tai vetää nuppia kaakonpaan.

Navetan oma valaistus korosti upeasti harjakattoa ja näiden lisäksi alempiin tukiparruihin ripustettiin lipputankovalot. Ja niistä meinasi tulla kriisi. Pojat kipusivat tikkaita, korjailivat valonauhoja ja piilottivat roikkuvia häntiä iteraatiokierroksen jos toisenkin ja silti mietin otetaanko mokoma vain kokonaan pois. Havahduin nimittäin siihen, että lipputankovalot ovat koristeena kärsineet pahemman luokan inflaation. Että oikein ärsytti, kun meillekin tulisi nyt sellaiset. Yritin avata tätä tuskaani hääcrewlle selittämällä, että ne lipputankovalot näyttävät liikaa lipputankovaloilta. Vastapuolen katseet olivat aika tyhjiä, kunnes Ensu-kaaso riensi hätiin morsian-suomi-morsian -kääntäjäksi. Valot aseteltiin lopulta niin, että haaroittuneisuusvaikutelma hävisi ja ne saivat muun porukan kannustamana jäädä.





Bändin ja tanssilattian ylle ompelin valkoista viirinauhaa, joista kolme neljästä pätkästä päätyi lopulta käyttöön. Minä olisi ripustanut sen neljännenkin, mutta Henkan esteettinen silmä oli vahvasti kolmen kannalla. Viirit olivat aika viime tipan keksintö (eli siis kuukausi ennen häitä :D), mutta ne kyllä rajasivat tanssilattian oikein somasti.

Pöydissä meillä oli valkoiset knoppalakanat, joiden ompelu-urakka ei ollut ihan pieni. En halunnut kattaukseen minkään valtakunnan tilpehööriä, ainoastaan kukkia. Ja oli paras päätös! Olin etukäteen huolissani pyöreiden pöytien keskelle jäävästä valtaisasta tyhjästä tilasta, mutta lopulta meidän 150 cm -halkaisijan tasot täyttyivät juuri sopivasti! Kaksipuoleisia menu/ohjelma-vanereita oli kolme kutakin pöytäkuntaa kohden ja kuumana päivänä näistä kehkeytyi myös oikein toimivat viuhkat. Mölkkyklapit osoittivat pöytänumeron ja kangasservetit oli taiteltu aterintaskuiksi. Pitopalvelu kattoi lasit ja sujautti teräaseet servetteihin - väärään koloseen. Ohjekuvasta huolimatta. Aika kamalaa, mutta pystyn jo elämään tämän kanssa.






Paikkakortteina toimivat vuoden aikana ompelemani istuintyynyt ja jos olin niihin tyytyväinen, niin pöytäkartan suhteen hypähtelin innostuksesta. Tämänkin idean varastin jostain vanhemmasta hääblogista, mutta tarkempi lähde on valitettavasti jo karissut mielestä. Vanhaan ikkunaan oli pöytäkunnittain ryhmitelty pienet kuvat jokaisesta vieraasta. Näitä kaiveltiin parhaamme mukaan omista arkistoista ja edustavuus ei varsinaisesti ollut ensimmäinen valintakriteeri. Jonkin verran jouduimme toki varastamaan Facebookista ja satunnaisten avecien kohdalla lähettämään mystisiä naamakuvapyyntöjä. Hehkulampun veroinen älynväläys oli lisäksi käyttää vanhemmista sekä isovanhemmista heidän hääkuviaan. Aika kiva, vaikka itse ylpistelenkin. Kaasoista ja bestmaneista oli muuten myös yhteiskuvat ja meidän oma oli meidän ihka ensimmäinen yhteiskuva.

Pihan puolella meillä oli navetan oven tuntumassa koivutolppien varassa hehkulamppusarja ja illalla pistettiin työmaavalo valaisemaan isoa vanhaa vaahteraa. Ulkona oli lisäksi kaksi puutarhakatosta, toinen yleisessä istuskelussa, toinen puuceen edessä. Jälkimmäisen kattoon oli ripustettu minilipputankovalot, jotka yhdessä koppeihin vietyjen patterikynttilöiden kanssa helpottivat viimeisiä nenän puuteroijia.

Tyynytaisto vol. 3 - VALMIS

Meidän häihin on jotenkin puolivahingossa tupsahdellut näitä DIY-projekteja, vaikka mitään tee-se-itse -häitä ei ollutkaan tarkoitus väkertää. Vaikka esimerkiksi kutsuihin upposi jokunen työtunti, on tyynytaisto paininut ihan ikiomassa sarjassaan.

Kertauksena: syksyllä lähdin toteuttamaan puolihullua päähänpinttymää ommella kangasjämistä jokaiselle vieraalle oma, nimikoitu istuintyyny.

Ja nyt ne on valmiit!

53 kappaletta ollaksemme tarkkoja. Yksi vieraistamme tosin syntyi vasta kuukausi sitten eikä hänen tyynyllänsä vielä ole nimeä. Osa tyynynpäällistä onnistui jopa paremmin kuin odotin, toiset eivät ehkä aivan täydellisesti. Lisäksi tuli tehtyä neljä yritelmää, joiden loppulliseen toteutumaan olin sen verran tyytymätön, etten kehdannut nimetä niitä kellekään. Mainittakoon, että puolessa vuodessa meidän vieraslista laajeni myös hieman ja piti tehdä täydennysreissu JYSKin tyynylaarille. Ja ne oli nostaneet sisustyynyjen hintaa! 25%! “Aina edullinen hinta” - pah. Onneksi tuli ostettua suurempi lasti jo syksyllä.

Realistisimmat sielut varmaan tässä kohtaa laskeskelee, että hetkonen, enhän mä voi vielä tietää, jos joku kutsutuista ei pääsekään. Ja sehän on ihan totta se. Meidän ilmottautumisDL on kuitenkin vasta 9.6. enkä malttanut odottaa sinne asti. Aloitin tyynynpäällisten nimeämisen kyllä fiksusti varmimmista tapauksista, mutta homma riistäytyi käsistä. Ongelma ei kuitenkaan ole vakavimmasta päästä ja ehkä ne polot, jotka eivät lopulta pääse paikalle, saavat tyynynsä jälkitoimituksena.

Kaiken kaikkiaan projekti oli hauska ja mieluinen, joskin myönnetään myös ne hetket, jolloin se tuntui ennen kaikkea loputtomalta. Ompelu on kuitenkin toiminut erinomaisena lääkkeenä tekemättömyysahdistukseen, silloin kun on tuntunut, etteivät hääjärkkäilyt muilla rintamilla etene. Nyt pitäisi sitten työntää nekin liikkeelle.

Tyynytaisto vol. 2

Tyynytaisto on ottanut ensimmäisiä askelia tai ehkä pikemminkin ompelukoneen painalluksia. Ja olen aika täpinöissäni! On varsin hauskaa istua olkkarin lattialla kangasryppäiden ympäröimänä ja ideoida seuraavia tyynydesigneja. Henkka tosin ei erityisemmin arvosta mun luovaa kaaosta tai ainakaan meidän olohuonetta sen näyttämönä.

Vaikka periaatteessa tahtoisin lähestyä urakkaa tekemällä yhden liinan kerrallaan alusta loppuun, olen käytännönsyistä joutunut jakamaan prosessia vähän toisin. Näin 8 ja rapiat kuukautta ennen häitä ei paikalle pääsevien nimilista ole vielä aivan kiveen hakattu, joten sitä tuskin kannattaa kirjoa tyynyliinaankaan. Toisaalta taas nimikointi on helpompaa, jos päällysten viimeisiä saumoja ei ole vielä ommeltu, joten käytännössä minulla on kasa noin 100 cm x 40 cm kangaskaistaleita.

Vaikka en ole liinoja vielä nimikoinutkaan, on minulla monesti jo tekovaiheessa ajatus siitä kelle vieraalle mikäkin tulisi. En väitä tuntevani jokaisen sisustusmakua, ja osa meneekin varmasti metsään, mutta lähtökohtaisesti yritän valita värimaailman (rajallisista vaihtoehdoistani) uhriani ajatellen. Lisäksi olen ainakin tähän asti yrittänyt tehdä pariskunnille jotenkin yhteensopivan setin. Jottei olisi liian yksinkertaista, keskenään yhteneviä elementtejä löytyy myös esimerkiksi bestmanien tai teekkarikavereideni tyynyistä.

Oman twistinsä tähän mun projektiin tuo jokseenkin loppuun hurruuteltu työjuhtani. Ompelukone on tädin varastosta talteen korjattu ja kaipaisi hieman enemmän rakkautta kuin oma pintapuolinen puhdistukseni. Kolke on aika kova ja välillä pysähdymme keskustelemaan josko jatkettaisiin sauma loppuun eikä jumituttaisi tähän paraatipaikalle.

Ihan mukavasti tyynyprojekti kuitenkin etenee, vaikka sitä tuleekin edistettyä varsin satunnaisesti töiden jälkeen. Olen todennut tämän värkkäilyn myös psykologisessa mielessä kannattavaksi: hääahdistusta helpottaa, kun voi uskotella itselleen tekevänsä jotain konkreettista juhlien eteen. Sen sijaan, että istuisi peukaloidensa päällä odottamassa vastauksia sähköposteihin. Ihan tätä tekstiä varten otin asiakseni laskea tyynyliinaraakileet ja niitä on itseasiassa jo 27 kpl eli suunnilleen puolet tarvittavasta! Ei kai multa lopu tekeminen kesken?!

Tyynytaisto

Olen ehkä vähän kaheli.

Mun tarkoituksena on tehdä jokaiselle vieraalle oma, personoitu ja nimikoitu istuintyyny. Jep. Jokaiselle. Tyynyt odottaisi sitten kunkin penkillä ja toimisivat samalla sekä paikkakortteina että yleisilmeen luojina ja koristeina. Pyllynpehmikkeinä toki myös.

Tässä kohden pitää tunnustaa, että idea ei ole mun oma, vaan törmäsin toiseen yhtä kaheliin morsiameen joskus kauan sitten Eilen tein -blogissa. Tai oikeastaan Hanne oli vielä aika paljon kreisimpi, koska heillä vierasmäärä oli tripla. Nostan hattua. Tuollaisista Hannen tasoisista tyynyliinoista meidän vieraiden on tosin turha haaveilla, sillä mun painotaidot loppuu kesken. Meidän versio on enempi tilkkutäkkimäinen. Olenkin hamstrannut vanhempien ja isovanhempien luota erinäisiä tilkkupaloja ja vanhoja verhoja, joista kursin kokoon tyynyliinoja. Nimikointi tapahtuu sitten kirjoen, kangasväreillä painaen tai kirjaimia ommellen.

JYSKin myyjää hymyilytti aika leveästi, kun kerrottiin, että otettaisiin näitä teidän sisustustyynyjä 40 kpl (vieraslista tosin paisui tämän jälkeen ja pitänee hakea täydennystä). Mietin, että pitäisikö kertoa mihin tarkoitukseen nämä tulee, mutta sitten ajattelin, että myyjällä on ehkä hauskempaa oman mielikuvituksensa kanssa. Tyynyt tosiaan maksoivat 2€/kpl, joten aivan ilmaisiksi näitä en voi väittää. Perustelin hankintaa kuitenkin itselleni (ja Henkalle) tyynyjen monitarkoituksellisuudella, ja lisäksi lähtökohtaisena ajatuksena muut tykötarpeet ovat jo olemassa.

Alunperin olin luokitellut vieraslahjat turhakeosastolle ja ei meidän häihin -kategoriaan. Meillä ei kuitenkaan ole tarkoitus säilöä tyynyjä häkkivarastossa enää häiden jälkeen, joten toive on, että jokainen vieras vie omansa mukanaan. Kappas keppanaa ja hupskeikkaa, yhtäkkiä onkin vieraslahjat. Tästähän saa sitten tulevaisuudessa oikein mukavan kuurupiiloleikin, kun meidän vieraat joutuu hakemaan tyynyt kellarikomerosta näytille joka kerran, kun odottavat meitä kylään. Ähäskutti. No ei vaineskaan, en ihan aikuisten oikeasti pahastu, jos tyynyt päätyvät loppusijoitukseen mökin vintille. Kunhan ne eivät ole meidän varastossa enää heinäkuun jälkeen.