Kaikki kukista

Joku saattaa muistaa, että alkuperäinen ajatus oli kerätä pöytäkukat tienposkesta ja kaapata morsiuskimppu matkaan satunnaisesta kukkakaupasta hääaamuna. Tämä ratkaisu osoittautui idealistisuudessaan pian turhan stressaavaksi ja päätin päätimme tilata kukat Juhlakukilta. Nälkä kasvoi vähän siinä syödessä, mutta huh kun oli hyvä päätös.

Tilausrumba itsessään oli varsin simppeli. Sovimme sähköpostilla etukäteen sidontatöistä (mun kimppu ja hiuskukat, Henkan sekä bestmanien vieheet ja kaasojen seppeleet) ja niiden hinnasta sekä juttelimme sopivista pöytäkukista ja niiden määrästä. Tämän pohjalta tein verkkokaupassa tilauksen parisen viikkoa ennen häitä ja valitsin toimitustavaksi postipaketin suoraan juhlapaikalle. Jälkimmäinen olikin se ketjun hermoja raastavin lenkki, kun sopivasti viikkoa ennen meidän häitä bongasin Facebookin Häät2019-ryhmästä vertaistukikeskustelun niille, joiden kukat olivat jääneet postiin jumiin…

Meidän kukkaset saapuivat kuitenkin jämptisti siinä kymmenen aikaan torstaiaamusta. Navetalla säilytystilat olivat varsin rajoittuneet, mutta vieheet, seppeleet ja hiuskukat saatiin onneksi kylmenemässä olleeseen jääkaappiin. Muiden kukkien osalta parempaa ratkaisua ei ollut näköpiirissä kuin leikata ohjeiden mukaisesti uudet imupinnat ja istuttaa ne lämpöiseen veteen, jota saatiin sekoittamalla keitettyä ja kanistereiden huoneenlämpöistä vettä sopivassa suhteessa. Auringolta suojaaminen ei ollut ongelma, mutta navettaa viileämpää tilaa ei mistään saatu taiottua. Tästä huolimatta kaikki kukat selviytyivät oivallisesti lauantain juhliin ja pöytäkukat olivat raportoidusti tikissä vielä viikko häiden jälkeenkin!

Pöytäkukat
Pöytäkukissa tahdoin pitää kiinni luonnonkukkahenkisyydestä ja iloisista väreistä, joten pistin tilaten muun muassa kultapiiskua, krysanteemeja ja runsaasti leikkovihreitä. Me oltiin ihan valtavan onnekkaita, kun toisen bestmanin vaimokkeen äiti tarjoutui tulemaan perjantaina juhlapaikalle loihtimaan kukka-asetelmia. Ja ei vitsiläinen miten upeita niistä tuli! Oltiin heti samalla taajuudella siitä mitä haettiin enkä olisi osannut kuvitella täydellisempiä asetelmia. En tiedä miten oltaisiin selvitty ilman tätä apua, sillä hän hoiti koko kukkataiston yhden naisen voimin. Jokaiseen meidän seitsemään pöytään tuli neljästä kuuteen asetelmaan sekalaisissa kokoelmassa lasipurkkeja, joten työ oli ihan valtaisa. Näiden lisäksi oli vielä viisi auringonkukkaa, joista neljä aseteltiin yksinkertaisuudessaan buffeepöydän keskelle ja yksi onneton pääsi ulos helteeseen Tervetuloa-kyltin kaveriksi.




Morsiuskimppu
Luonnonkukka-ajatus jatkui mun kimpussa ja vaikkei mulla ollut yhtä valmista mallikuvaa lähettää Juhlakukille, poimin selitysteni sekaan pari inspisesimerkkiä. Olen nähnyt vastasidotusta kimpustani kuvan Juhlakukkien instagramissa, ja se on upea. Kävi kuitenkin niin, ettei kimppu matkannut perille aivan yhtä loistokkaana. Kääröstä avattuna se oli pallomainen ja tiivis rönsyilyn sijaan ja pääroolissa toiminut auringonkukka hieman nuupahtanut. Täysin epäammattimaisena analyysinä luulen ongelman olleen ainakin osittain toivomissani mustikanvarvuissa, jotka eivät selvinneet kuljetuksesta lainkaan ja näin kadottivat rönsyefektin. Kimpussa oli myös oranssihtavan punaisia neilikoita, joiden väristä meinasin saada henkisiä näppyjä. Vaikkei kimppu ollut minulle häiden tärkeimpiä komponentteja, oli harmitus yllättävän raskas. Tässä kohden meidän pelastava kukkaenkeli astui kuitenkin jälleen parrasvaloihin, purki koko kimpun ja sommitteli sen uudestaan. Rönsyvihreitä varastettiin pöytäkukkapunteista samoin kuin vaaleankeltaiset krysanteemit, jotka tulivat korvaamaan poisnypittyjä neilikoita. Lopputulos oli rennosti löyhempi ja samalla ihanan raikas. Olen tästä pelastusprojektista loputtoman kiitollinen.




Morsiamen hiuskukat
Arvioisin tämän olevan se käännekohta, jossa kukkatilaus lähti hieman rönsyilemään. Mutta mitään en kadu! Aidot kukat kruunasivat hääkampaukseni ihan täydellisesti ja ne pysyivät freesheinä paikallaan koko päivän, illan ja yön. Pääkukaksi oli alunperin tarkoitettu sellainen huono-onninen oranssinpunainen neilikka, mutta hääaamuna modattu kimppuni pääsi vielä elinluovuttajaksi, kun siitä varastettiin yksi keltainen kakkara myös hiuksiin. En tiedä mitä taikoja kampaajani mutisi, mutta tuokin kukkanen pysyi kiltisti paikallaan, vaikkei sitä muiden tavoin oltu istutettu rautalankaan. Kaikessa yksinkertaisuudessaan keltainen kukkanen teki ihanan raikastuksen omaan morsiuslookiini, vaikka se oli ehkä vähiten harkittu päätös koko häähärdellissä.


Sulhasen ja bestmanien vieheet
Henkka jätti tämän osuuden kokonaan minun kontolleni ja vieheiden tilaus oli vähän sellainen löperö “siroa ja kevyttä” yhdellä esimerkkikuvalla. En hoksannut täsmentää, etten siis halua yhtä isompaa kukkaa laisinkaan. Henkalla tuo kukka oli sitten valkoinen ruusu ja pojilla ne oranssinpunaiset neilikat, joille havaitsin olevani henkisesti allerginen. Henkan viehe sopi kokonaisuuteen kuitenkin ihan passelisti eivätkä ne bestmanienkään kukat häirinneet, kun ei mulla ollut silmiä kuin yhdelle miehelle.




Kaasojen seppeleet
Kaasokimput olisi olleet tiellä, joten ensin harkitsin rannekukkia. Omia hiuskukkiani pohtiessa sain kuitenkin älynväläyksen seppeleistä. Kaasot pitivät ideaa niin ikään toteutuskelpoisena, joten sillä mentiin. Seppeleet olivat kevyet ja vihreät pienin harsokukkalisin ja toimivat mainiosti erottaen kaasot nopeallakin silmäyksellä muusta vierasjoukosta. Voin suositella! Näidenkin suhteen piti hääaamuna kuitenkin tehdä pientä viilausta, sillä seassa olleet mustikanvarvut ravistelivat ruskeaksi kurvahtaneita lehtiään hentoisestakin kosketuksesta. Lopputulos pelitti onneksi ilman varpujakin, vaikka ne toimiessaan olisivat toki sopineet somasti häiden tyyliin.

Kaikki kuvat Kallioniemi Photography

Hääaamu

Hääaamu valkeni aurinkoisena ja aikaisin. Tiedän, koska olin hereillä. Kummallisesti yöllä ei tuntunut juuri jännittävän ja iltakuplivat olivat saanut ylikierroksisen mielenkin rauhoittumaan, mutta uni ei vain tullut. Näinpä olin virkkuna loikkaamassa sängystä herätyksen ensimmäisellä sulosoinnulla ja rapistelemassa auki kasisatasta buranaa. Koska kun ainakaan neljään vuoteen ei ole ollut kunnon flunssaa, niin mikä olisikaan sellaiselle hääpäivää parempi ilmaantumisajankohta.

Kun kaasotkin kampesivat pystyyn ja hampaat saatiin jynssättyä, suuntasimme aamupalalle, jonka Villa Taikan huippu henkilökunta oli kattanut meille tavallista aikaisemmin. Kampaajamme kurvasi kuitenkin pihaan samalla hetkellä, joten kokosin itselleni aamiaistarjottimen kutrien kiharruksen lomassa nautittavaksi. Ihanat kaasot huolehtivat eteeni vielä kiireessä unohtuneen appelsiinimehun.

Koekampauksen jäljiltä sävelet olivat varsin selkeät ja Mervi taiteili suortuvani juuri oikeille paikoilleen. Siilipuolikin saatiin sulautumaan kokonaisuuteen ja yhdessä hiuskukkien kanssa se oli melkeinpä lemppariprofiilini! Kuotaloni valmistui hyvissä ajoin, joten ehdin hieman vetää happea ennen meikkaajan saapumista ja katsella, kun kaasojen hiuksiin ryhdyttiin taivuttelemaan rentoa lainetta ja lettiä seppeleiden seuraksi.

Koemeikissä emme olleet oikein löytäneet yhteistä säveltä, mutta meikkijännitys osoittautui turhaksi. Kirsi taikoi mulle ihan täydellisen morsiusmeikin, joka korosti upeasti silmiä. Alkuperäinen ajatukseni oli luonnollisempi, mutta peiliin katsoessani olin äärimmäisen onnellinen. Ehostus oli selvästi juhlava, mutta kuitenkin pehmeä ja minun näköiseni.

Ajoituksemme meni varsin nappiin, sillä kaunistautumisen jälkeen oli juuri sopivasti aikaa ujuttaa meidät kaikki kolme mekkoihimme. Puku etumuksesta paikalleen, kiskominen, kiristys ja virkkuukoukku. En tiedä mitä kahdessa viikossa oli voinut tapahtua, mutta peiliin katsoessani hääpukuni ei minusta istunut takamuksen kohdalta samoin kuin viimeisessä sovituksessa. Siinä hetkessä asialle ei kuitenkaan ollut enää mitään tehtävissä, joten harmitteluunkaan ei auttanut jämähtää. Ovesta ulos ja kesän kuumimpaan porotukseen.

Villan pihalla keräsin kovasti onnitteluja ja ihastelua niin henkilökunnan kuin toisten vieraidenkin taholta. Harvemmin sitä kohtaa niin monta vierasta kasvoa, jotka puhkeavat hymyyn sinut nähdessään. Tuntui aika kivalta. Aamun hauskimman kohtaamisen tarjosi kuitenkin mikään-ei-ole-hyvin-varsinkaan-vanhemmat -esiteini-ikäinen poika, joka eksyi viereeni katse tiukasti puhelimessa ja siitä äkillisesti havahtuen lipsautti aidon spontaanisti: ”Oho, vau.”

Hääpuvun viimeinen sovitus

Reippaaseen puoleen vuoteen on mahtunut mekon suhteen epäilys jos toinenkin. Mun mekkojahti päättyi lopulta varsin lyhyeen ja olinkin siitä aikanani kiitollinen. En oikeastaan katsellut mekkoja netistä etukäteen ja sovittamassa kävin viikon sisään neljässä liikkeessä. Kun se oikea sitten löytyi, eivät enkelikuorot laulaneet tai nenäliinoja nyhdetty paketista. Mekko tuntui minulta ja huomasin vertaavani seuraavia sovituskappaleita siihen yhteen. Totesin, että eiköhän se ollut siinä.

Tämä kaikki tapahtui syyskuussa eli häätaipaleen ensikurveissa. Sen jälkeen on some viekoitellut minua oikeastaan päivittäin toinen toistaan loistokkaammilla puvuilla. Eikö pitsi ole kyllä jo aika nähty? Enkö haluaisi kuitenkin erikoisemman, erilaisemman puvun? Showstopperin tai puhdaslinjaista räätälöintiä? Tyydyinkö sittenkin?

Eilen koitti se päivä, jolloin tupsahdimme kaasojeni ja äitini kanssa The Dressille hakemaan korjausommeltua hääpukuani. Astuin mekon sisälle, se kiristettiin ja katsoin peiliin. Ensin tuli ylipyyhkäisevä huojennus ja sitten kutkuttava kuplinta. Vähän hykertelin, hytkyin paikallani. Kyllä se on hyvä.

Hääpuku näyttää vielä ihan erilaiselta, kun se istuu hyvin. Lisäksi luulen sen pääsevän tosissaan oikeuksiinsa, kunhan kantajakin on panostanut itseensä ponnaria ja ripsiväriä enemmän. Opintomatkalla mukana olleet kaasot on nyt myös kurssitettu mekon pukemisessa ja laahuksen nostamisessa. Enää kaksi viikkoa!

Kaasomekko-ostoksilla Tallinnassa

Viime viikonloppuna viiletettiin kaasojen kanssa kolmistaan lahden yli mekko-ostoksille. Syksyyn verrattuna osat oli kuitenkin vaihtuneet ja nyt mun rooli oli vuorostaan toimia kriitikkona. Mulla ei ollut mitään erityistoivetta kaasojen pukeutumisesta, joskin yhteistuumin päätettiin jättää pitkät valkoiset koltut etsinnän ulkopuolelle. Tytöillä oli kuitenkin tarkoitus koordinoida pukeutumistaan siten, että jonkinlainen keskinäinen harmonia saavutettaisiin.

Tallinnassa meidän ensisijainen kohde oli heti Viru Keskuksen takana majaileva Dresshouse, jossa Ansu oli aiemmin vieraillut serkkunsa hääseurueen kanssa. Dresshouse on jaettu kahteen kerrokseen mitä ilmeisimmin helman pituuden mukaan. Osa ensimmäisen kerroksen mekoista sai tällaisen siveyden sipulin ihan hämilleen, mutta yläkerta oli sitten varattu täyspitkille ilta- ja juhlapuvuille. Näyttipä siellä sovituskoppien takana piilottelevan ihan hääpukuosastokin. Tilat olivat kaikkinensa sopivan avarat, valoisat ja siistit.

Homma toimi tavallisen vaatekaupan tavoin itsepalveluperiaatteella. Puvut oli ryhmitelty sävyjensä mukaan, minkä lisäksi yksi rekki oli varattu täysglitterille ja toinen haalareille. Voimakkaan tummia värejä ja muodollisen räätälöityjä malleja oli varsin paljon, mikä rajoitti meidän rentoihin kesäjuhliin sopivaa valikoimaa, mutta istuisivat varmasti tyylikkäisiin talvihäihin. Pistettiin kuitenkin merkille, että ehdottomasti suurimmassa osassa pukuja kokovalikoima oli varsin rajoittuneesti S, M ja L. Täyspitkien pukujen hinnat olivat tasaisesti noin 50 €, mikä on toki huomattavan edullista. Tämä näkyi kuitenkin osittain myös laadussa, sillä useammassa puvussa oli pieniä virheitä tai sovituksessa tulleita osumia. Sovitusvaiheessa kävi myös ilmi, että osassa pukuja niihin valmiiksi ommellut kupit olivat aika överit…

Loppujen lopuksi kaasomekkometsästys kävi varsin kivuttomasti. Ensu löysi itselleen sopivan mekon, joka on sattumoisin hyvin lähellä Ansun viime kesänä Ensun omissa häissä pitämää kaasomekkoa. Näinpä tuo puku pääsee uusintakierrokselle heinäkuussa ja mun upeat ladyt edustaa murretun vaaleanpunaisissa leningeissään.

Polttarikirje Tylypahkasta

Olen vastaanottanut polttarikirjeen! Tai siis kauan kaivatun kirjeen Tylypahkasta.

Pöllöpostin sijaan se oli kuitenkin ilmiintynyt itsekseen kirjani väliin. Tylypahka-kirjeen sisällön jokainen itseään kunnioittava potteristi toki tuntee, joten panin heti merkille koulun aikaistaneen lukukautensa alkua heinäkuun 27. päivään syyskuun ensimmäisen sijaan sekä vararehtorin vaihtuneen: kirjeen oli allekirjoittanut arvoisa K.A. Asot.


Mukana saapui luonnollisesti myös tarvikelista sekä kehotus pakata tavarani viipymättä matka-arkkuuni. Valitettavasti kaapistani löytyi kuitenkin valmiiksi jo kaikki listan sisältö enkä siis päässyt pyörähtämään Viistokujalla. Ensimmäisenä listalla oli 1 tavallinen koulupuku, johon luonnollisesti kuuluva viittani veikin sitten 70 % arkkuni tilavuudesta. Mietin hetken tarkoitettaisiinko tällä kuitenkin tavanomaista jästivaatetusta, mutta ajattelin yhden sellaisen vaatekerran olevan (toivottavasti) päälläni, kun lähdön hetki tulee.

Lisäksi tarvitsin mukaani 1 tavallisen urheilu-, uima- ja yöasun. Jälkimmäinen minulta löytyikin sopivasti tupani tunnuksissa. Vaatetuksen lisäksi pakkasin 1 parin urheilujalkineita, 1 matkustusasiakirjan sekä 2 paria taikasilmiä. Viimeksi mainitun kohdalla päässäni löi parin sydämenlyönnin ajan tyhjää, kunnes ymmärsin lähteä etsimään Vauhkomielen sijaan piilareitani. Jottei tärkein unohtuisi, oli listalla toki myös 1 taikasauva. Ylivarautuvan noidan tavoin omistan niitä toki kolme, mutta kauaskatseisena valitsin mukaani ihka ensimmäisen, kymmenisen vuotta sitten itse askarrelleeni sauvan ja jätin kallisarvoisilla kaljuunoilla ostetut kotiin. Henkilökohtaisen hygienian ylläpitoon vaadittavat tarvikkeet pitää vielä koota viime hetkellä.

Ensiluokkalaiset eivät tunnetusti saa tuoda omaa luudanvartta, mikä on luonnollisesti harmi, sillä olen saanut sellaisen aikanaan 18-vuotislahjaksi. Pöllön TAI kissan TAI rupikonnan valitseminen oli helppoa, sillä tuoreena ylioppilaana minua on puolestaan lahjottu omalla, valkolakkisella Posityyhtysellä. Päätin kuitenkin tehdä Possulle pienen upgreidauksen tulevaa seikkailuamme varten ja lisäsin sen lakkiin teekkarin tupsun. Nyt olemme valmiina.

Mutta tarkoittaako tämä polttarien pärähtävän jo ensi viikonloppuna? Vai onko kirjeen saapumishetki hämäystä ja K. A. Asot antavat minun kieriskellä hermostuksissani vielä pidempään? Vai odottavatko he minun ajattelevankin kirjettä hämäyksenä, jolloin se voisi olla tuplahämy ja bileet tosiaan vain muutaman päivän päässä. Vaiko kenties sittenkin triplahämäys...

Polttaripeli on avattu!

Mun kaasokaksikkoni vihjaisi tuossa ennen joulua, että polttareiden vieraslista voisi olla ajankohtainen. Ja viime viikolla ne sitten asetti jämäkäksi deadlineksi tammikuun lopun. Kääks!

Mullahan on siis vähän heikosti naispuolisia kavereita, kun tuo teknillisen fysiikan opiskelija-aines on tässä suhteessa aika homogeenista. Onneksi eletään nykyaikaa eikä väärä sukupuoli ole este yhdessä juhlimiselle. Itse olen osallistunut kaksiin polttareihin, joista noin 50 %:ssa juhlahelynä on ollut sulhanen. Näin ollen kaasoille lähteneellä listalla oli bestmanien puoliskoiden lisäksi yksi nainen ja neljä miestä.

Valehtelisin, jos väittäisin (jee, korvamato!), ettei mua jänskätä, miten polttariporukan yhteispeli toimii. Teekkarijengi on ehkä nähnyt kaasot ohimennen jollain kaverisitseillä, mutta aika eri konteksteista nuo tulevat. Ja bestmanien puolisot eivät sitten tunne kuin toisensa. Vaikka haluan juhlistaa tilaisuutta myös teekkarikavereiden kanssa, kaipaisin polttareissa toisaalta ehkä myös hömpöttelyä ihan pelkällä naisporukalla. Toisaalta olisi kyllä huippua viedä pojat manikyyriin tai askartelemaan kukkaseppeleitä! :D Jostain kaksiosaisesta konseptista vähän juteltiinkin kaasojen kanssa, mutta oon ihan onnellinen, ettei polttareiden toteutuspuoli ole mun päänsärky...

Polttariohjelma puolestaan ei huoleta. Mun ja kaasojen ystävyys alkaa pikkuhiljaa täysi-ikäistyä, joten jokseenkin luotan tyttöjen tietävän mikä muhun uppoaa ja millaisia juttuja kauhistun. Esimerkiksi puhdas nolausohjelma (kuten karaoke, köh) ei nappaa, mutta pieni hassuttelu kuuluu kyllä asiaan. Yhteistoimin puuhastelu on parasta, vaikka erinäiset extreme-jutut on myös enemmän kuin tervetulleita.

Ja onnistunut yllätys olisi kyllä huippu! Voin kuitenkin vakuuttaa, että tahtomattanikin mulla on heti keväästä alkaen kaikki antennit törröttämässä ja polttaritaajuudelle viritettynä, joten onnea vaan tytöille.

Kaasokokemus - häät

Jos kaasokokemus Ensun polttareista oli huikaisevan hubatsu, jatkui sama meno hääjärjestelyissä ja itse pääpäivänä. Siitä huolimatta, että olimme häissä myös “töissä”. Voihan kauhistus. Aiemmin olenkin todennut, etten jaa kohtuullisen yleisen tuntuista ajatusmallia siitä, että kaaso on häissä pelkkä kunniavieras. Parhaimpia ystäviään auttaa kyllä mielellään heidän spesiaalina päivänään eikä se suinkaan estä ihanista juhlista nauttimista.

Häiden kuvaajana toimi huisin taitava Aaro Keipi, jolta tätäkin kuvaa sain lainata.

Ennen häitä
Ensu piti kaasovelvollisuudet kaikenlaisen näpertelyn ja värkkäyksen suhteen äärimmäisen kevyinä: hääcrew-tapaamisen yhteydessä painoimme muutaman paikkakortin. Ei sillä, että tällaista DIY-henkistä kaasoa olisivat askartelusessiot hirveästi haitanneet, jos niitä olisi tarvittu. Noin muuten olimme mukana mekon metsästyksessä ja parilla häämessuilla. Ja lisäksi tarjosimme toki asiantuntevia mielipiteitämme niitä pyydettäessä.

Hääviikolla
Hääviikolla olimme auttavina kätösinä juhlapaikalla kukin oman työtilanteensa sallimissa rajoissa. Itselläni on tässä suhteessa mukavan joustava työaika ja pystyin pihistämään kaksi saldovapaapäivää. Navetalla oli kuitenkin täysi tohina koko viikon. Siivottiin, roudattiin kalustusta, täytettiin vesipulloja, pystytettiin pihatelttoja. Silitettiin pöytäliinoja Ensun äidin kanssa Dancing Queenin tahtiin. Hyvässä seurassa touhuaminen ja yhdessä järkkäily oli hauskaa, minkä lisäksi Ensun porukat toimivat esimerkillisenä huoltotiiminä (saatan olla kuuluisa nälkäkiukkuaja). Juhlapaikalla puuhastelu viritti ainakin minua kivasti hääfiilikseen.

Hääpäivänä
Aamulla kaunistauduttiin kampaajanpenkissä, näperrettiin hääpuvun nappirivistöä ja yritettiin säästellä nenäliinoja myöhemmälle. First look -kuvausten ja kirkon aikana raskaisiin kaasontehtäviin kuului muun muassa helman suoristelu ja saippuakuplatuubien jako. Itse hääjuhlassa meillä ei ollut mitenkään roolitettua tehtävänjakoa Ensun siskon seremoniamestariuutta lukuunottamatta, mutta pyörittiin taustalla huolehtimassa, että vessassa riitti käsipaperia ja vieraat olivat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tällainen omatoiminen taustapiruilu onkin omasta mielestäni yksi hääcrewn tärkeimpiä rooleja. Väitän lisäksi, että häissä tulee aina eteen pieniä tehtäviä, joita ei maanisinkaan suunnittelija (käsi pystyyn, hep!) ole tullut ajatelleeksi. Kuten kakun puolestajonotus iäkkäimille vieraille. Juhlakaluna on helpottava tietää, että ympärillä on ystäviä, joilta näitä pikkujuttuja voi pyytää. Niin, ja pidin mä puheen myös.

Aarolle kiitos myös tästä otoksesta!

Dagen efter
Juhlapaikan vuokra-aika ei meillä onneksi pakottanut hommaa all nightteriksi, vaan palailtiin pelipaikoille siivoamaan vasta hotelliaamupalan jälkeen. Viikon kasailu saatiin jollain ihmeellä pakettiin parissa tunnissa. Hyvä me!

Kaasojen tuunaus
Kaasojen ulkonäkövaatimukset taitaa olla yksi kovaa kalabaliikkia lietsova aihe, joten mainitaan se nyt ihan erikseen. Ensu toivoi meille kaikille tyylillisesti yhteneviä asuja, mutta loput saimmekin sitten sumplia itse. Todettiin aika pian, ettei sama mekko tule toimimaan meillä kaikilla, joten kukin valitsi lopulta itse pitkän, vaaleansävyisen mekkonsa. Mekkokustannuksiin osallistumisen lisäksi morsian tarjosi kaikessa höveliydessään meille myös hääpäivän kampaukset. Väitän, että oltiin oikein edustuskelpoisia.

Kaasokokemus - polttarit

Mä olen ollut itse kerran kaasona. Tämä tapahtui niinkin kauan sitten kaukaisessa galaksissa kuin viime kesänä, ja ensi heinäkuussa Ensu-ystäväni sitten palauttaa palveluksen. Yleensä internetin palstoille päätyvät tarinat ovat pikemminkin kaasokoettelemuksia, mutta joudun tässä kohden tuottamaan viihteellisen pettymyksen ja kuvaamaan omaa kokemustani varsin ihanaksi. Tämä teksti otti ja venyi ihan itsestään, joten halkaisin sen lopulta brutaalilla Ctrl+X:llä kahtia. Part 1 käsittelee siis polttareita ja part 2 vähän myöhemmin itse häitä kaason vinkkelistä.

Meitä oli neljä kaasoa: itseni ja Ansun lisäksi Ensun sisko ja kolmas ystävä. Oltiin toki kaikki eriasteisesti tuttuja jo ennen kaasohommia, mutta ei mitenkään erityisesti oltu pyöritty yhdessä (paitsi minä ja Ansu viimeiset 17 vuotta). Tästä huolimatta ja vaikka itse sanonkin, oltiin kyllä huippukaasotiimi!

Naisten polttareista saa aina kuulla naljailua, että mikään ei onnistu, kun riidellään budjetista, lasketaan senttejä, ilkeillään selän takana ja luistetaan vastuusta. Mutta ehkä Ensu on vain niin huipputyyppi, että kaikki sen kaverit on yhtälailla ihania, sillä meillä homma meni aikalailla päinvastoin. Mulle on pariin otteeseen ihmetelty miten moiset (naisten) polttarit oli mahdolliset ja myönnettäköön, että päiviteltiin kyllä kaasoporukallakin kuinka kaikki meni vähän liian helposti.

Tarkat detaljit jääköön yksin polttariseurueen kovalevyille, mutta joitain yleishyödyllisiä vinkkejä ajattelin tähän murustella:

Tarraa tilaisuuteen!
Ensun polttarit pidettiin Torreblancassa Espanjassa. Vähän suuruudenhullu suunnitelma lähti siitä, että polttareiden vieraslistalta kaksi asui tuolloin Espanjassa ja tiedettiin, että Ensu oli yhdessä kolmannen polttarijäsenen kanssa suunnitellut jo valmiiksi lentävänsä alkukesästä pidennetyksi viikonlopuksi moikkaamaan näitä ystäviä. Mikä loistotilaisuus! Niinpä esitettiin polttariseurueelle konsepti tämän reissun kidnappaamisesta omiin tarkoituksiimme ja vastaanotto oli riemukas! Kuumana käyneen WhatsApp-juonittelun seurauksena Ensu varasi yhden ystävänsä kanssa lennot Espanja-kavereidensa luo tietämättä, että vuorokautta aikaisemmin samalla lennolla Malagaan laskeutuivat kaasot.

Vastuufilosofia
Lähdettiin polttarisuunnitteluun sellaisella filosofialla, että hoidetaan päävastuu suunnittelusta/hankinnoista/askarteluista pelkällä kaasoporukalla. Liian monta kokkia jne... Pidettiin kuitenkin tärkeänä infota sopan sisällöstä ahkerasti myös muita, jotta kaikilla olisi (toivon mukaan) jokin käry siitä, mitä tuleman pitää. Hyödynnettiin kyllä myös joissain käytännön asioissa meidän paikallisagentteja. Suunnittelun pyhä kolminaisuus: vetovastuu, tiedotus, delegointi.

Know your bride
Tehdään polttarit sille morsiamelle. Ei esimerkiksi sellaisia polttareita, jotka itse haluttaisiin (vaikka se sopivissa määrin voikin olla ihan hyvä luotilanka). Ei haluttu pistää Ensua kikkelipuvussa kauppaamaan kananmunia, koska omissa polttareissa pitää olla oikeasti kivaa. Toisaalta ei meidän morsian mikään seinäruusunenkaan ole, joten pidettiin huoli, että ainakin baarissa erotuttiin. ;)

Twistiä tietovisaan
Suurimman etukäteisvalmistelun vaatinut ohjelmanumero oli meillä tietovisa. Juurikin se puhki hinkutettu polttarivisailu sulhasesta. Me toteutettiin tämä osana aamupäivän patikointia, jonka aikana pysähdeltiin piinaamaan sankaria kysymyskuori kerrallaan. “Oikeat” vastaukset oli käyty haastattelemassa tulevalta aviomieheltä ennen reissua ja näin ollen tuomio tuli aina sulhasen suusta videomuodossa tabletilta. Kysymysten keksiminenkään ei ollut ihan helppoa, kun haluttiin jotain lempiväriä persoonallisempaa. Mutta ihan mukavasti onnistuttiin ja yleisenä tiedotteena jaettakoon, että Ensun mies omisti haastatteluhetkellä 42 (!) kauluspaitaa. Kuorissa oli myös kuvahaasteita, kuten oman miehen säären tunnistus. Pitäisiköhän olla huolissaan, kun bonarina Ensu tunnisti myös Henkan säären...
 
Etsy vs. DIY
Bride to be -krääsää on Etsyt ja Ebayt täynnä eikä mekään nyt ihan ilman oltu. Joku raja niissäkin kuitenkin. Ja DIY-hengessä tulee aarteita! Me tehtiin muun muassa lakana lentokenttävastaanottoa varten ja peppuhuntu bikineihin. Jälkimmäiseen konseptiin tutustuttiin Etsyssä (ks. booty veil), mutta 50 € tilauksen sijaan väkerrettiin sellainen itse parin euron tyllistä. Kuvamateriaali tästä asusteesta on hieman arkaluontoista, joten joudutte uskomaan kun sanon, että upea oli!

Taltiointi!
Viimeisenä ja vähiten vähäisenä polttareiden ikuistaminen! Mulla oli menossa mukana Henkan vanha GoPro, jolla täysin nollakokemuksella taltion polttarit videomuodossa. Jälleen samalla ammattitaidottomuudella editoin nuo pätkät polttarivideoksi, jonka Ensu sai häälahjaksi. Tämän lisäksi ahkeroitiin kaasotiimillä vielä polttareiden kuvakirja, joka rohkeasti laitettiin esille myös häihin. Valmiskirjaratkaisun sijaan tilattiin kuvista vain paperiversiot, jotka omin pikkukätösin liimattiin kirjaan ja tussattiin sateenkaaren väreillä tarinat ja koristelut perään. Hieno tuli.

Tämän julkaisun kuvacreditit on omistettu koko polttariseurueelle.