Vähemmän tylsä vieraskirja

Vieraskirja aiheutti etukäteen pientä ahdistusta. Pinterestiä plärätessä löytyi kyllä kaikki Huojuvat Tornit ja sormenjälkipuut, mutta mikään ei sytyttänyt suurta tunteen paloa. Lopulta annoin itselleni luvan ylittää tässä se aidoista matalin ja valittiin turhia konstailematta vieraskirja. Siis kirja. Ja jälkiviisaana olen äärimmäisen tyytyväinen!

Vieraskirja oli häissä esillä puuhapöydällä yhdessä salatehtävien, sukkanauhavisan ja mun polttarikirjan kanssa. Pöytä oli muuten tarkoituksellisesti asemoitu siten, ettei sitä voinut olla huomaamatta. Tässä ilmainen vinkki juhlatilan sisustukseen: aina voi luottaa, että baarin porukka löytää parinkin kulman taa, mutta muu aktiviteetti kannattaa sijoittaa niin, että siihen käytännössä kompastuu.

Olin rajannut kirjan sivuille valmiiksi valokuvan kokoisia suunnikkaita, joiden väliin vieraat rustasivat puumerkkejään. Salatehtävät toivat tähän oman twistinsä, sillä lehtisiltä löytyy niin piirrustuksia kuin salanimellä jätettyjä tervehdyksiä. Pirteän värikkään lopputuloksen takasi stabilovalikoima.

Kuva: Kallioniemi Photography

Valokuvapaikat mun on tarkoitus täyttää rinnakkaisaktiviteettinä olleen kuvakulmauksen otoksilla. Niillä samoilla, joita lähti matkaan kiitoskorttien kylkiäisenä. Valokuvakulmaus oli myös aika hitti, sillä jalustalla seisseen järkkärin sisuksiin oli tallentunut yli 300 poseerausta! Meidän toinen avioiltamme kuluikin näiden kuvien edessä käkättäen. Ainut vain, että me kokonaan unohdettiin käydä itse kuvassa! Musta on muutama otos erinäisiin porukoihin mukaan vedettynä, mutta sulhasen paikallaolosta ei jäänyt tässä muodossa lainkaan todisteita. Vähän harmittaa, koska vieraskirjan ensimmäinen sivu oli varattu nimen omaan meidän kuvakulmauksen yhteisposeeraukselle... Nyt jouduin lätkäisemään korvaavaksi otokseksi meidän istumäjärjestysselfien.

Tämä kuitenkin inspriroi mua siirtämään loputkin istumäjärjestysikkunaa koristaneet kuvat vieraskirjan sivuille asianosaisen tervehdyksen viereen. Näiden lisäksi liimailin mukaan suoritettuja salatehtävälappusia ja takakannen sisäpuolelle kiinnitin vielä muovitaskullisen onnittelukortteja. Näin kaikki vierailta tulleet häämuistelot löytyvät kätevästi yksistä kansista! Ja tadaa: puhkikuluneen perinteisestä vieraskirjasta kuoriutui hersyvän hauska nidelmä. Oon aika ylpeä.

To do -lista harvenee

Jälleen on puurrettu sekalaisen repaleisia tehtäviä to do -listan harventamiseksi. Välillä on vähän kaduttanut, etten ottanut pidempää pätkää lomaa tässä ennen häitä. Mitään muuta en sitten kadukaan, vaikka varmaan aika moni pyörittelee silmiä meidän äärimmäisen tärkeille DIY-projekteille. Kuten tämän mölkkyseiskan korjaamiselle.

Askartelupuolella olen saanut salatehtävät aika hyvään kuosiin. Tehtäviä on yhteensä arviolta seitsemisenkymmentä meidän noin 50 vieraalle. FB-ryhmissä joku juuri tätä asiaa pohti ja vastausten perusteella voipi olla, että nämä loppuu kesken, jos meidän vieraat oikein intoutuu. Katsotaan jos saisin vielä inspiraation keksiä vähän lisää. Myös istumajärjestys on askarreltu vanhaan ikkunaan. Ikkunatussilla raapustelu oli kivaa puuhaa! Keksimme myös luontevan paikan kehottaa vieraita koppaamaan tyynynsä kantoon, jotteivät ne jäisi tukkimaan meidän häkkivarastoa enää häiden jälkeen. Tuo sanamuoto on ehkä vähän turhan ilmelä, mutta parempaakaan ei runosuoni tähän hätään suoltanut. Tienvarsikyltithän on tunnetusti se miesten ainut kontribuutio hääjärjestelyihin, joten meilläkin tämä oli Henkan projekti. Ison Omenan laserleikkuri kävi tässä jonkinaikaa vajaateholla, mutta se onneksi korjattiin vikkelästi ja saimme kuin saimmekin leikattua tienvarsikyltit muotoonsa. Häpeilemättä totean, että tuli parhaat mitä olen nähnyt.

Juomapuolella risteilylillumiset on lilluttu ja nyt meidän sauna on täynnä kaljaa (saunakaljaa höhö). Joillain leveästi elävillähän on se oma häähuone, mutta meidän kaksiossa on vähän paha arpoa kumman tilan luovuttaa juhlaromppeelle, joten nyt ei sitten saunota (kotona) ennen bileitä. Myös kahviavecit ja holittomat skumpat ovat plakkarissa. Vanhemmilta löytyi kaapissa avaamattomana jo kymmenisen vuotta kolissut konjakki ja toiseksi vaihtoehdoksi päätin hetken mielijohteesta ufo-pullot. Ettei juhla lipsahda liian tyylikkääksi. Pahoittelut kaikille vieraslistan Baileysin ystäville, mutta minä en kuulu teihin. Ja Henkalle oli ihan sama. Holittomaksi alkumaljaksi halusin Henkelliä, mutta Ompun Alko tarjosi vain roséta. Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen, vaan Alkon click-and-collect -tyylisen nettipalvelun kautta sain tilattua kaksi pulloa sitä perusversiota kuskattavaksi lähiliikkeeseen. Myös lapsivieraan juomapuoli on hoidossa, kun nappasin kauppareissulla koriin valikoiman pillimehuja.

Iskä jutteli tutulle metsänomistajalle meidän koivunlehtitarpeista ja saatiin lupa käydä keräämässä oksat muutenkin harvennusuhan alla olevalta läntiltä. Jes! Nappasin porukoilta lainaan myös sopivan korin lehtiä varten ja samaan syssyyn muutaman isomman lasimaljakon sekä -purnukan. Edellisviikonloppuna myös koeponnistimme kaksi puutarhakatosta ja totesimme ne toimiviksi. Tosin vihkikatos ei ole valkoinen, kuten kuva antaa ymmärtää, vaan vaalea beessi. Toivotaan, ettei sitä tarvita.

To do -lista alkaa näyttää jo sen verran hyvältä, että olen varmasti unohtanut jotain tähdellistä.

Tekemätön koekampaus ja muita ahkerointeja

Juhannuksen jälkeen hääjärkkäilyt on puskeneet eteenpäin uudella, paniikin paimentamalla vaihteella: onhan häihin enää vajaa kuukausi!

DIY-puolella aloitin kangasservettien taittelun jo kesäkuun alkupuolella. Servetit kuului meillä alunperin pihistysosioon, mutta sitten bongasin kankaiset paperisten hinnalla hääkirppikseltä. Näiden taittelu oli aikataulutalouden kannalta fiksumpi hoitaa ennen juhlapaikalle kurvaamista, sillä tähän hommaan tarvitsi silitysrautaa. Pienempinä askarteluina on tullut myös tuunattua vieraskirja ja koottua Bridelisan Elisan vinkeillä meidän ainokaiselle lapsivieraalle puuhakirja, jonka kylkeen ostimme pari tarra-arkkia, värikynät ja saippuakuplaputelin. Aavistuksen suureellisempana projektina olemme Henkan kanssa istuskelleet jälleen Ison Omenan laserleikkurin ääressä kaivertamassa erinäisille vanereille ohjelma-, menu- ja kaiken maailman muita kylttejä. Ikävä yllätys oli, että laserin tehoissa on nyt häikkää ja saa nähdä onnistuuko meidän tienvarsikylttien muotoonleikkaus lainkaan. Yhden sunnuntain vietimme pajalla rakentaen donitsiseinän sekä käsienpesupisteen.

Näiden lisäksi olemme käyneet kakkupalaverissa Tårta på tårtalla, jossa keskustelimme vähän kakun dimensioista, koristeista ja toimitusaikataulusta. Jätimme myös upean kakunkoristeemme leipurien hellään huomaan. Vierailimme uudestaan vihkipaikalla ja bongailimme matkalla sopia potrettikuvauspaikkoja. Samalla reissulla testasimme muutaman paikallisen pitserian ja tarjouspyyntö iltapalapizzoista on nyt viimein lähetetty.

Henkka on ostanut itselleen kauluspaidan sekä kenkiin mätsäävän vyön. Ja vahannut auton. Lisäksi teimme muutama viikko sitten pikapiipahduksen Ikeaan, josta hamstrasimme pari knoppa-lakanaa sekä tekokukkavarren autonkoristekokeilua varten. Magneettikiinnityskokeilu onnistui eivätkä kukkaset lähteneet ajossa lentoon. Havaitsimme tosin, että varsinainen konepeltimme taitaa olla alumiinia, mutta onneksi magneetit purivat keulan sivureunuksiin.

Tänään minulla oli sitten sovittuna koekampausaika. Juttelimme mun Pinterest-kollaasin perusteella kampauksesta ja sen tyylistä, ja tunnuimme olevan samalla aaltopituudella. Oli luottavainen fiilis. Yllättäen kampaaja kuitenkin totesi, ettei hän yleensä ole tehnyt mitään tarkkaa koekampausta, sillä ei niistä kuitenkaan karvalleen samanlaisia sen oikean kanssa tule. Oletin hänen kuitenkin askartelevan hiuksista jonkinlaista hahmotelmaa, mutta löysin itseni takaisin autosta takanani vain vartin rupattelu. Aika välittömästi rupesi ketuttamaan, etten hämmennyksissäni kyseenalaistanut tätä toimintaa, sillä alun perin olimme sopineet hääkampauksesta nimen omaan koekampauksella. Prkl. Tällä nyt kuitenkin on pärjättävä enkä varsinaisesti panikoikaan, vaikka olin kyllä toivonut hääkutrien suhteen vankempaa mielenrauhaa.

DIY-vinkit laserleikkurille

Jokunen tarkentava tiedustelu saapui meidän laseroitujen vanerikutsujen tiimoilta, joten koottiin tällainen vinkkivirsi. Myös Jotain Keltaista - Iira on tarinoinut heidän laserilla toteutetuista kutsuistaan ja varsin vänkää tässä on, että samalla tekniikalla ollaan toteutettu niin erityyliset väkerrykset. Varsin monipuolinen laitos siis!

Tiedostot ja ohjelmat

• Kuvion suunnittelussa kannattaa suosia vektorigrafiikkaa. Näin kuva ei mössöydy pikselipuuroksi, vaikka sitä kuinka skaalaisi suuremmaksi. Käytännössä tiedostomuoto on tyypillisesti svg (eikä esim. pdf), joskin eri ohjelmilla on myös omia kehitelmiään. Wikipedia valistaa tässäkin asiassa
• Meidän käyttämämme laser söi kuitenkin lopulta perinteistä pdf:ää, joten muutimme lopuksi svg-tiedostot sille mieluisaan tiedostomuotoon. Tämä on kuitenkin vaivaton askel ja myös vektorigrafiikkaversio kannattaa pitää loppuun asti matkassa, jos testilaseroinnin jälkeen suunnitelmaa haluaa vielä viilata.
• Meillä Henkalla oli käytössä ilmaisohjelma Inkscape, mutta Adobe Illustrator lienee professionaalimpi valinta, jos sellaisen lisenssin saa käpäliinsä. Huono uutinen on, että Inkscapeen tai Illustratoriin kylmiltään loikkaaminen vaatinee jossain määrin hyytäviä hermoja, mutta ainakin tutoriaaleja internet tursuaa.

Kuvio ja sen suunnittelu

• Netistä löytää valmiita svg-kuvia ilmaiseksi, mutta valikoima laajenee infernaalisesti, jos on valmis pulittamaan muutaman roposen. Suosittelen vilkaisemaan Etsyä. Moralisoiva etusormeni tahtoo tähän väliin huitoa taiteilijoiden tekijänoikeuksien puolesta. Älä varasta!
• Kuvan voi suunnitella myös itse! Piirtopöytä olisi tietysti ideaali, mutta kynä, paperi ja kamera riittävät myös. Tästä jutustelin jo meidän häälogon toteutuksessa.
• Laseroitava kuva kannattaa heti alussa suunnitella oikeisiin mittoihinsa (meidän tapauksessa kutsuvanerin kokoon). Tämä helpottaa kuvion kohdistamista työstöpöydällä.
• Kuvion taustan pitää olla tyhjä, ei valkoinen. Laser tunnistaa valkoisen taustan osaksi kuvaa ja ryhtyy polttamaan myös sitä. Tämä ongelma voi tulla eteen, jos pyrkii käyttämään ladattua pdf- tai jpg-kuvaa sellaisenaan.
• Mahdollinen tekstielementti tulee lopuksi muuttaa vektorigrafiikan “poluksi” tai tuttavallisemmin kuvaksi. Tämä on sekä tulostustekninen vaatimus että hermojensäästösuositus. Fontit ovat osittain konekohtaisia ja hartaasti valittu fontti saattaakin toisella koneella olla jotain aivan karmaisevaa.

Työstettävä materiaali

• Laserilla voi työstää vaikka sun mitä. Puuta, vaneria, paperia, muovia, nahkaa, lasia, kiveä… Kullakin materiaalilla on kuitenkin rajoitteensa.
• Kaiverruksen lisäksi laserleikkurilla on mahdollista leikata, kukapa olisi arvannut! Riippuu toki materiaalin kovuudesta ja käytettävissä olevasta laitteesta millaisesta kerroksesta mennään vielä läpi.
• Laser käytännössä polttaa tiensä läpi, joten leikkuureunat mustuvat jonkin verran (ainakin vanerissa).
• Tarkista laserleikkurin työstöalueen mitat. Pituus, leveys ja myös korkeus.

Laserointi

• Me käytimme Ison Omenan kirjaston laseria, jonka pääsee varaamaan käyttöönsä täältä. Henkilökunta jeesii alkuun ja paikalla on aina joku, jolta voi pyytää apua.
• Testaa ensin! Kaiverrusjälkeen vaikuttavat muun muassa laserille säädetty intensiteetti (teho) ja nopeus.
• Varaa aikaa. Ompun laserilla yhden meidän kutsun kaivertamiseen kului noin 7 minuuttia ja 20 sekuntia. Siihen päälle alkusäädöt ja vaneripalasen vaihtaminen toiseen, niin kaksi tuntia hurahtaa pikaiseen. Mutta kyllä kannatti.

Näissä viimeisissä kuvissa näkyy leikkauksen polttama musta reuna sekä laserin säätöjen vaikutus kaiverrusjälkeen.

Kutsut ja hääsivu

Sitten ne itse kutsut.

Vaikka olenkin himppusen keskimääräistä DIY-henkisempi touhuaja, itse askarrellut kutsut ovat olleet no way -listalla. Tahdon pitää Tiimari-vibat pois meidän häistä. Vistaprint on ollut mun aatoksissa ykkösenä pitkään, sillä varsin laajan valikoiman designeja pääsee muokkaamaan ihan kohtuu vapaasti.

Joskus syksyllä lueskelin ruuanlaittomme yhteydessä (tai siis Henkka laittoi ruokaa ja minä vahdin riisiä) Jotain keltaista Iiran suunnitelmista toteuttaa hääkutsut laser-leikkuulla ja mutisin puolihuolimattomasti ääneen, että tuollaiseen en ole törmännytkään. Idea kuitenkin täräytti Henkkaa johonkin inspiraatiohermostoon ja meidän häissä tullaan nyt näkemään yhtä jos toista laserilla toteutettua yksityiskohtaa.

Ja ensimmäinen niistä on kutsut.

Meidän kutsut on siis laser-kaiverrettu millin paksuiselle ohutviiluvanerille. Puukuvion pdf ostettiin Etsystä ja muutettiin Inkscapella vektorigrafiikaksi. Tuuli ♥ Henri toteutettiin samoin kuin meidän häälogon kirjaimet eli minä rustasin sivellintussilla nimet ruutupaperille, jonka kuvasta Henkka jäljensi ne Inkscapella. Jotain se siinä mutisi piirtopöydästä. Haluttiin pitää kutsu varsin simppelinä, joten kaikessa lyhykäisyydessään teksti kuului

Lämpöisesti tervetuloa juhlimaan häitämme juhlapaikkaan lauantaina 27. heinäkuuta klo 15. Kurkkaathan tarkemman tietopaketin ja ilmoittautumisen 9.6. mennessä osoitteesta meidänhääsivu.fi.

Loppuun sitten meidän nimet ja puhelinnumerot. Oletetaan törkeästi, että kaikki tietää keistä on kyse eikä vaivauduttu laittamaan sukunimiä. Vähän olisi houkuttanut pistää nettisivu QR-koodina, mutta todettiin kutsun visuaalisen ilmeen kärsivän sitä liikaa.

Vaneripalasen toiselle puolelle kaiverrettiin vielä sitaatti Eppuja:

Joka päivä ja jokaikinen yö,

jonka sydämeni lyö.

Sujautettiin kutsut kirjekuoriin niin, että ensin esiin pilkistää tämä pieni intro ja kääntöpuolelta löytyy sitten itse kutsu. Tämä oli aika kiva pieni detalji, vaikka itse kehuskelenkin.

Meiltä ei löydy laser-leikkuria olkkarin nurkasta, vaan kutsut käytiin kaivertamassa Ison Omenan kirjastossa. Vaikka tahtoisinkin vähän kääpäillä vanhan kunnon kirjastojen puolesta, on se myönnettävä, että Ompun paja on aika huippu. Eikä kutsujen toteutus olisi mitenkään onnistunut ilman. Aivan hetkessä se ei toki nytkään tapahtunut, sillä kaikkien valmistelutoimien jälkeen yhden kaksipuoleisen kutsun kaiverrukseen kului noin 7 minuuttia ja 20 sekuntia.

Kuten niin monen muunkin, meidän hääsivu toteutettiin tahtoo.fi-sovelluksessa. Me ei suuremmalti olla käytetty palvelua hääsuunnittelussa, sillä rekisteröidyttiin vasta aivan hiljattain. Hääsuunnitteluun kylmiltään sukeltavalla palvelu pääsee varmasti parhaiten oikeuksiinsa ja tukee rumbaa alusta lähtien, mutta meille mulle hääblogien hömpötyksessä jo pidempään pörränneenä hääsuunnittelun virstanpylväät ovat aika hyvin merkillä jo valmiiksi. Meillä käytössä on siis lähinnä vieraslista (jonka voi muuten tuoda suoraan excel-tiedostosta, minkä huomasin heti kun olin näpytellyt erikseen kaikki meidän 50+ nimeä) ja hääsivu. Nämä synkkaavat kätevästi yhteen niin, että vieraat pääsevät sivuille omalla nimellään ja me voimme stalkata hääsivuilla käyneitä sekä ilmoittautuneita.

Jos olisi muutama satasnippu ylimääräistä, olisin halunnut käydä kihlajais/parikuvauksessa, jonka tuotoksia olisi ollut ihana käyttää hääsivulla. Henkan mielestä meidän yhteinen retkeilyselfie olisi aitoudessaan ollut ihan symppis ja passeli, mutta mä vähän nihkeilin. Muutenkin hääsivut olivat mulle jotenkin harvinaisen ahdistava projekti, kun kaikkia muokkausvaihtoehtoja olisi myrjardi, vaikka se valmis metsäteema olisi just sopiva, mutta kaikki tunnistaa sen ja ajattelee, että ollaan laiskoja. Henkka ehkä haisteli pienen bridezilla-vaaran tässä ja ryhtyi vähin äänin napsuttelemaan sivuja sillä välin, kun mä puhisin ylimääräisiä höyryjä ulos kutsukuorten parissa.

Päädyttiin simppelisti käyttämään kutsuista tuttua grafiikkaa ja vihertävää teemaa. Kuva ei aivan skaalaudu kaikilla mahdollisilla laitteilla, mutta kyllä siitä selvän saa. Kaikkia tekstejä en ajatellut tähän kopioida, mutta pääpiirteittäin meidän hääsivujen sisältö näytti jokseenkin tältä

Mitä, missä, täh?
Aika ja paikka. Näiden lisäksi lausuimme toiveen “juhlavasta pukeutumisesta”, mitä se sitten tarkoittaneekaan. Lisäksi varoitimme juhlapaikkamme erityisominaisuuksista, kuten mukulakivilattiasta. Pikkulasten vanhempia ajatellen mainitsimme myös, ettei navetalta löydy juoksevaa vettä.

Ilmoittautuminen
Vieraiden ilmoittautuminen hoituu hääsivun kautta. Tässä kohden pyysimme raportoimaan myös mahdolliset erityisruokavaliot. Samalla olisi voinut tiedustella vieraiden aikomuksesta osallistua ohjelmaan esimerkiksi puheen muodossa, mutta arvelimme, ettei tätä ehkä meillä ole tarven erikseen kysellä. Mahdolliset puhujat ottanevat yhteyttä omatoimisesti.

Majoittuminen
Kerroimme varaamastamme huonekiintiöstä ja kuinka sitä pääsee hyödyntämään. Listasimme myös huoneiden hinnat suoraan hääsivuillamme, jottei vieraiden tarvitse kysellä niitä erikseen Päiväkummusta. Loppuun lisäsimme vielä linkin hotellin omille sivuille.

Muistamisista
Ei liene kovin shokeeraavaa, että meidänkin häälahjatoiveemme on häämatkakukkaron lihottaminen. Yritimme kuitenkin parhaamme mukaan tuoda esiin, että meille ihan oikeasti tärkeintä olisi päästä juhlimaan kaikkien ystäviemme kanssa eikä lahjus siis ole millään muotoa välttämätön. Poden pieniä omantunnontuskia juhlien järjestämisestä logistisesti niin hankalassa paikassa ja suurin huoleni onkin, ettei joku vieraistamme pääse sen vuoksi osallistumaan.

Kokonaisuudessaan kutsut onnistuivat melkeinpä yli odotusten. Ne ovat meidän sekä tulevina häiden näköiset ja siitä huolimatta ihan tyylikkäät! Myös vierailta on tipahdellut positiivista palautetta eikä samanlaisia ainakaan turhan usein möngerrä vastaan. Vaikka jääkaapin ovessa niitä voi olla haastava saada pysymään.

Hääkutsujen kuoret

Ensimmäiset kutsut ovat raportoidusti saapuneet päämääräänsä ja muutama hihkaisun kirvoittanut ilmottautuminenkin on nähty! Aloittakaamme kutsujen esittely siis kutsukuorista.

Ihan oikeasti tiedostan, ettei suurin osa vieraista pysähdyn arvostamaan kutsukirjeen ulommaista osaa. Ja ne reippaat 20 h (kyllä, pelkkiin kuoriin) olisi ehkä voinut käyttää muutenkin. Mutta! Minä olen sen tyypin hifistelijä, joka arvostaa kauniita paketteja ja loppuun asti mietittyä kokonaisuutta. Haukkukaa vaan Apple-lampaaksi, mutta olipa aivan erilainen kokemus, kun pääsin avaamaan ensimmäisen iPhoneni pakettia niiden lukuisten pakkausroskan alta kaivettujen Nokioiden jälkeen. Ja tämä on ollut ihan huippukivaa! Olisipa vielä lisää kuoria väkerrettävänä!

Kutsukuoret
Kutsukuorien lähtökohtana oli (sopivan koon lisäksi) kaunis kolmioläppä taustapuolella ja vaalea väri. Suuntasin ensi alkuun ihastuttavaan Papershopiin Punavuoressa, jonka kirjekuorivalikoimassa olikin sävyjä niin, että sateenkaaret kalpeni. Harmituksekseni taustapuolen kolmioläpän kärki tuli kuitenkin turhan lähelle alareunaa, jolloin kuoren sinetöiminen meidän häälogolla ei olisi onnistunut. Sinelli-välietapin jälkeen kelpuutuksen saaneet kuoret löytyivät Akateemisesta, joskin kuorien sävyssä ja paperin laatutuntumassa piti tehdä pientä kompromissia Papershopin valikoimaan verrattuna.

Sisäpaperit
Jo vuosia sitten Hennan Boho-hääblogista bongattu DIY-väkerrys kirjekuorien sisäpuolelle tulevasta paperista oli ehdoton. Tämä detalji kuuluu sarjaan kuka-sitä-huomaa, mutta toteutus on niin simppeli ja lopputulos nätti, etten epäröinyt hetkeäkään. Lisäksi Akateemisen kirjekuoripaperi oli aavistuksen ohutta, joten näin saatiin taklattua ihan oikeakin ongelma läpinäkyvyydestä. Myös Prisman lahjapaperiosastolta olisi varmasti löytynyt nätti kuosi sisäpaperille, mutta ymmärtääkseni tavallinen lahjapaperi on sen verran muovista, ettei sitä taiteen sääntöjen mukaan sovi pistää paperinkeräykseen. Papershopilla oli sen sijaan toinen toistaan nätimpiä vaihtoehtoja ihka oikeasta paperista ja lopulta myyjän kannustamana päädyin tähän aika hempeään, mutta kesäistä luontoa henkivään vaihtoehtoon. Sisäpaperin suhteen Henkka muuten sysäsi pelivälineen yksin mulle, siinä missä kirjekuorista käytiin pitkällinen neuvottelupuhelu.

Osoitteet
Aluksi ajattelin naputtelevani kutsukuorten osoitteet äidin vanhalla kirjoituskoneella. Tammikuun Mennään naimisiin -messuilla hurahdin kuitenkin Sarin innoittamana kalligrafian harjoitteluun ja päädyinkin sitten rustaamaan osoitetekstit hieman tutisevalla sivellinkynälläni. Kirjaimeni eivät ole aivan sulavimmasta päästä ja osoiterivien asettelu olisi kunkin kuoren kohdalla kaivannut muutaman iterointikierroksen, mutta lopputuloksista tuli ihan käypät. Jättiläismäinen kiitos @sarilovesart:n kalligrafian harjoittelupaketille ja starttivinkeille!

Postimerkit
Mä saan näppylöitä niistä perinteisistä sormuspostimerkeistä. En tiedä mikä niissä tökkii, mutta ne oli ehdoton nou-nou, vaikka olisivatkin värimaailmallisesti sopineet meidän kutsuihin ihan nakuttaen. Täytyy sanoa, ettei postin tämän hetkinen merkkivalikoima ole kovin inspiroiva eikä toisaalta oman teettäminen meistä hintansa arvoista. Päädyttiin lopulta ihan sympaattiseen luontosarjaan, joskin yhtä pariskuntaa ajatellen kaivettiin mun kätköistä vuoden 2011 ilmaveivipostimerkki.

“Sinetti”
Meidän kutsujen sinetti 1.0 vilahti jo häälogo-postauksessa. Sehän ei siis ole oikea vahasinetti, vaan vaneripalanen meitin logolla. Lopulliseen versioon muokattiin vähän palasen geometriaa, sillä Henkka ei ollut täysin tyytyväinen neliöön. Pyöreä olisi ollut sekä teknisesti haastava että visuaalisesti tylsä, joten mentiin salmiakilla. Nyt vaan toivotaan, että sinettipalasten erikeper selviää postituksesta. Iiralle kiitos vinkkauksesta, että postissa voi käydä pyytämässä käsinleimausta! Meitä palvelleen postisedän vastaus tähän pyyntöön oli kuitenkin sen verran ylipursuavan epä-innostunut, etten ole ihan satavarma välttivätkö ne kutsut sittenkään lopulta leimauskoneen vai eivät.

Täytyy kuitenkin pienen omakehun uhallakin todeta, että hyvät tuli, vaikka tavallista yritettiin. Oon aikalailla todella tyytyväinen siihen kuinka meidän kutsujen kuoret onnistui eikä ne itse kutsutkaan jääneet sen huonommiksi. Lisää näistä kehuja kasanneista kutsuista seuraavassa postauksessa. ;)

DIY Häälogo

Mä en näe mitään välttämätöntä tarvetta häälogolle enkä näin rehellisyyden nimissä ole niiden suurin fani. Meilläkin alkaa tässä kuitenkin pohdinnat pyöriä kutsuissa ja kaikessa siihen liittyvässä ja sitten saatiin idea, josta tykättiin kovin. Harmi vaan, että se toteutuakseen vaatii juuri sen pirun häälogon.

Ei kai siinä sitten muuta kuin närheä munista.

Kun se logo nyt sitten kaikesta huolimatta oli tulossa, halusin sen olevan enemmän meidän näköinen kuin sellaiset abstraktit kiehkurat, joita kaikki ilmaiset logomakerit on pullollaan. Eli jottei menisi liian helpoksi, lähdettiin väkertämään lähes tyhjästä.

Tehtäköön heti alkuun selväksi, ettei meistä kumpikaan ole työstänyt tällaista suunnitteluhommaa koskaan aikaisemmin, joskin olen onnekas napattuani itselleni kuvankäsittelyä jonkin verran handlaavan sulhasen. Googlen vapaasti käytettävistä ja muokattavista kuvista löytyi sopiva lähtökohta koivunlehdelle (näin helmikuussa livemallit on vähän vaikeasti saavutettavissa), ja siitä Henkka jäljensi ääriviivat ilmaisohjelma Inkscapella. Näin saatiin logo vektorigrafiikkana, elikkäs se skaalautuu vaikka äärettömyyksiin mössöytymättä pikselipuuroksi.

Olisin halunnut keksiä lehtilogon sisälle jotain omaperäisempää kuin meidän alkukirjaimet, mutta mielikuvitus ei venynyt. Yhtenä reunaehtona kun oli, että tekstin pitää pysyä luettavana myös huomattavan pienessä logossa. Ajattelin metsästää jonkin sopivan valmisfontin T&H:lle, mutta Henkka haastoi mut viemään DIY-hengen harppausta pidemmälle. Kutsukuoria varten olen vähän treenannut kalligrafian alkeita ja tässä näkyy mun kirjainharjoittelua ja tyylin iterointia yhden A4:n verran. Vaihdoin varsin nopeasti &-merkin (imelyydestä huolimatta) pieneen sydämeen, sillä yksivärinen logo ei mielestäni kaivannut enää ylimääräisiä kiekuroita. Mun kirjaimet on vielä kaukana siitä sulavalinjaisesta eleganssista, jota kalligrafia kauneimmillaan on, mutta passatkoon nyt tähän tarkoitukseen. Lopuksi Henkka vielä digitalisoi mun koukerot ja yhdisti ne koivunlehtisabluunaan. Vähän mietin olisiko päivämäärä pitänyt ympätä mukaan, mutta ehkä kokonaisuus on näin siistimpi ja jälleen luettavuus säilyy pienessäkin koossa.