Täydellinen tauko

Kuvat: Kallioniemi Photography

Meidän pääruuan ja jälkkärin väliin ajoitettu tauko tosiaan alkoi huomattavissa määrin etuajassa. Tämä ei kuitenkaan hiertänyt kenenkään hanuria, sillä ulkona tarkeni sellaisen keskinkertaisen etelän reissun auringossa ja baarikin aukesi siinä sopivasti. Anniskelun vapautumisen lisäksi vieraat nautiskelivat salatehtävistä, vieraskirjasta ja kuvakulmauksesta. Nämä aktiviteetit ajattelin kuitenkin syynätä ihka omien postauksien tarkkuudella, joten esiteltäköön tässä kohden pelkästään sukkanauhavisa.



Vihjailinkin jo etukäteen jonkinlaisesta Henkan hamstraamiin sukkanauhoihin linkitetystä ohjelmanumerosta, joksi loppupeleissä muotoutui vanhaan taulukehykseen askarreltu tietovisa sukkanauhoineen ja valokuvineen. Tehtävä oli yksinkertaisuudessaan mallia “yhdistä oikein”. Meidän juhlissa oli vähemmän yllättävästi useampikin esillä olleiden sukkanauhojen entinen omistaja, mutta tämä ei kuuleman taannut vastausvarmuutta. Oman rivin sai kirjata vastauslappuselle, jotka kerättiin purnukkaan myöhempää tarkastusta varten.

Yksi tauolle aikataulutettu ohjelmanumero oli ryhmäkuvien otto. Koko hääkansan lisäksi poseerattiin erilaisissa kokoonpanoissa teekkareista lapsuudenystäviin ja perheistä polttaripoppoisiin. Tässä omani kaikessa hilpeydessään.

Happihyppelyn kylkiäisenä parasta vähän roimemmassa tauossa oli vieraiden kanssa jutustelu. Moni manaa jälkikäteen, kun ei ehtinyt seurustella juhlaväen kanssa laisinkaan, mutta meillä ei moista kiirettä onneksi ollut ja voin painokkaasti suositella. Fiilis oli juuri niin letkeä kuin etukäteen toivoimme ja oli veikeää huomata kuinka pihalle muodostui jubailurinkejä aivan sekalaisista kaveriporukoista. Ihan parasta!





Taustalla tapahtui sitten ihan järjestelyteknisiä juttujakin, kun pitopalvelu siivosi pöytiä ja keitti kahvia, bändi roudasi varustustaan tanssilattian kylkeen ja jälkkäritoimitukset x2 viilettivät paikalle. Etukäteen olin hieman ahdistunut tuosta tulevasta trafiikista, mutta tiedättekö, kun mulla ei ole mitään käsitystä missä vaiheessa se kaikki tapahtui. Tämä epäilemättä kertoo huipuista ammattilaisista ja ennen kaikkea timanttisesta hääcrewsta.

Kommentti koristeista

Kuvat Kallioniemi Photography, kasvosumennukset minä

Meidän juhlapaikka oli jo itsessään niin upea, etten halunnut ripustella sitä täyteen kaiken maailman krumeluurihärpäkkeitä. Salin valmistuttua jäin kuitenkin miettimään, että olisiko sittenkin pitänyt joko jättää kaikki pois tai vetää nuppia kaakonpaan.

Navetan oma valaistus korosti upeasti harjakattoa ja näiden lisäksi alempiin tukiparruihin ripustettiin lipputankovalot. Ja niistä meinasi tulla kriisi. Pojat kipusivat tikkaita, korjailivat valonauhoja ja piilottivat roikkuvia häntiä iteraatiokierroksen jos toisenkin ja silti mietin otetaanko mokoma vain kokonaan pois. Havahduin nimittäin siihen, että lipputankovalot ovat koristeena kärsineet pahemman luokan inflaation. Että oikein ärsytti, kun meillekin tulisi nyt sellaiset. Yritin avata tätä tuskaani hääcrewlle selittämällä, että ne lipputankovalot näyttävät liikaa lipputankovaloilta. Vastapuolen katseet olivat aika tyhjiä, kunnes Ensu-kaaso riensi hätiin morsian-suomi-morsian -kääntäjäksi. Valot aseteltiin lopulta niin, että haaroittuneisuusvaikutelma hävisi ja ne saivat muun porukan kannustamana jäädä.





Bändin ja tanssilattian ylle ompelin valkoista viirinauhaa, joista kolme neljästä pätkästä päätyi lopulta käyttöön. Minä olisi ripustanut sen neljännenkin, mutta Henkan esteettinen silmä oli vahvasti kolmen kannalla. Viirit olivat aika viime tipan keksintö (eli siis kuukausi ennen häitä :D), mutta ne kyllä rajasivat tanssilattian oikein somasti.

Pöydissä meillä oli valkoiset knoppalakanat, joiden ompelu-urakka ei ollut ihan pieni. En halunnut kattaukseen minkään valtakunnan tilpehööriä, ainoastaan kukkia. Ja oli paras päätös! Olin etukäteen huolissani pyöreiden pöytien keskelle jäävästä valtaisasta tyhjästä tilasta, mutta lopulta meidän 150 cm -halkaisijan tasot täyttyivät juuri sopivasti! Kaksipuoleisia menu/ohjelma-vanereita oli kolme kutakin pöytäkuntaa kohden ja kuumana päivänä näistä kehkeytyi myös oikein toimivat viuhkat. Mölkkyklapit osoittivat pöytänumeron ja kangasservetit oli taiteltu aterintaskuiksi. Pitopalvelu kattoi lasit ja sujautti teräaseet servetteihin - väärään koloseen. Ohjekuvasta huolimatta. Aika kamalaa, mutta pystyn jo elämään tämän kanssa.






Paikkakortteina toimivat vuoden aikana ompelemani istuintyynyt ja jos olin niihin tyytyväinen, niin pöytäkartan suhteen hypähtelin innostuksesta. Tämänkin idean varastin jostain vanhemmasta hääblogista, mutta tarkempi lähde on valitettavasti jo karissut mielestä. Vanhaan ikkunaan oli pöytäkunnittain ryhmitelty pienet kuvat jokaisesta vieraasta. Näitä kaiveltiin parhaamme mukaan omista arkistoista ja edustavuus ei varsinaisesti ollut ensimmäinen valintakriteeri. Jonkin verran jouduimme toki varastamaan Facebookista ja satunnaisten avecien kohdalla lähettämään mystisiä naamakuvapyyntöjä. Hehkulampun veroinen älynväläys oli lisäksi käyttää vanhemmista sekä isovanhemmista heidän hääkuviaan. Aika kiva, vaikka itse ylpistelenkin. Kaasoista ja bestmaneista oli muuten myös yhteiskuvat ja meidän oma oli meidän ihka ensimmäinen yhteiskuva.

Pihan puolella meillä oli navetan oven tuntumassa koivutolppien varassa hehkulamppusarja ja illalla pistettiin työmaavalo valaisemaan isoa vanhaa vaahteraa. Ulkona oli lisäksi kaksi puutarhakatosta, toinen yleisessä istuskelussa, toinen puuceen edessä. Jälkimmäisen kattoon oli ripustettu minilipputankovalot, jotka yhdessä koppeihin vietyjen patterikynttilöiden kanssa helpottivat viimeisiä nenän puuteroijia.

Lehtisateessa juhlapaikalle

Kaikki kuvat: Kallioniemi Photography, kasvosensuuri by me

Potretteja otettiin vihkipaikalta juhlapaikalle vievän reitin varrella, joten kun aika koitti, ei loppu automatka ollut kovin pitkä. Halusimme ehtiä autoinemme navetan välittömään läheisyyteen hieman ennen kello kolmea, jottemme kaartaisi naapuriin vieraiden nenän edestä. Näin Sami ehti myös juhlapaikalle ottamaan muutaman otoksen meitä odottavasta hääkansasta. Kun porukka alkoi olla koossa, seremoniamestarinammekin toiminut Tume-bestman ryhtyi organiseeraamaan vieraita kunniakujaksi ja kaasot tarjoilemaan koivunlehtiä jokaisen kouraan.

Samaan aikaan me varroimme lähtölupaa hääautossa kolmistaan kuskina toimineen toisen bestmanin kanssa. Ja se hetki oli juhlien kurjin. Mun aamuisesta buranasta alkoi olla aikaa 8 tuntia, mutten halunnut ottaa seuraavaa kuin vasta ruokailun yhteydessä. Flunssa tahtoi iskeä päälle: olo oli hutera, ilmastoinnista huolimatta hikinen ja auto tuntui kutistuvan. Odottaessa ei pystynyt keskittymään muuhun kuin kehnoon oloon ja pohtimaan, että mitäköhän tästä tulee. Ilmainen vinkki kaikille: älkää sairastuko hääpäiväksi. Kun sitten lopulta pääsimme liikkeelle, jäi huono olo siihen parkkikselle. Jo kurkistellessani Henkan ohi odottavaa vierasjoukkoa olin yksinomaan onnellinen. Siitä alkoi sitten hulina ja huiske eikä onneksi ollut aikaa keskittyä mihinkään muuhun.

Lehtisateen ja onnitteluhuutojen vastaanottamana tuntui yhtäkkiä oikeasti siltä, että meidän häät alkoi nyt! Ja katsokaa näitä kuvia! Painokas suositus koivunlehtien heittelylle. Henkka sai vielä erityislähetyksen kauluksesta sisään suloisena kostona omista aiemmista kolttosistaan.

Kunniakuja päättyi navetan oville ja siirryimmekin siitä sulavasti onnittelujonoon. Siinä hötäkässä ei tullut mieleenkään, mutta näin jälkikäten on vähän hirvittänyt, että toivottavasti en tartuttanut ihan kovin montaa vierasta… Noin muuten voin kyllä suositella tätä ohjelmanumeroa, vaikka itse olin etukäteen vähän skeptinen. Häähumussa oli ihana tavata jokainen vieras, vaikkakin lyhykäisesti linjastona. Siinä oli meidän läheisimmät ihmiset, matkustaneet juhlimaan meidän tärkeää päivää. Halausten jälkeen vieraat kohtasivat cateringin tarjoilemat skumppalasit ja suuntasivat hääcrewn ohjeistamana etsimään paikkansa salin seitsemästä pöydästä. Kun kaikki oli paimennettu sisälle, saimme mekin kuohuvat kouraan ja seurasimme perässä.

Loppuhääviikko: Hösseliksi

Torstaina laitettiinkin sitten hösseliksi.

Liitoksistaan tursuava auto starttasi kohti juhlapaikkaa siinä kasin pintaan ja kaarsi navetan pihaan sovitusti klo 9. Meitä edeltänyt taidenäyttely oli hoitanut oman tonttinsa mallikkaasti eikä navetalla ollut juuri laittioiden lakaisua vakavampaa siivottavaa. Kalusteet päästiin lastaamaan vuokrafirman autosta vähän kymmenen jälkeen ja etukäteen stressailemani kukkalähetyskin saapui postin hellässä huomassa heti aamupäivästä.

Meidän torstain tehotiimi toimi moitteettomasti ja mukisematta - työnjohto kiittää. Kaasot silittivät kuuliaisesti miljoona ja kaksi ikävän pyöreää pöytäliinaa ja bestmanit ottivat sulhon johdolla kopin äänentoistosta, valoista ja raskaimmista nostoista. Dream teamin ruokahuolto pelasi myös kiitettävästi, joten suuremmilta nälkäkiukuilta vältyttiin. Lämmin oli, mutta kivinavetta säilyi kuitenkin ulkoilmaa viileämpänä.

Torstaina saatiinkin hommat jo sen verran pitkälle, ettei perjantain herätys ollut aivan yhtä aikainen. Toisen bestmanin puolison äiti toimitti päivän sankariteon, kun hän loihti meidän tilaamistamme irtokukkasista kauneimmat pöytäasetelmat ikinä ja fiksasi lisäksi vielä mun kimpunkin. Viimeisimpiä paikalleenasetteluja oli seuraamassa myös mun veli, joka sai pitkän ja hartaan tehtävälistan vielä lauantaiaamuksi. Käytiin tulevan päivän ohjelma vielä kertauksena läpi ja sitten meidän tiet erkani Henkan lähtiessä bestmanien kanssa yökyläilylle ja meidän tyttöjen suunnatessa Villa Taikaan.

Pojat viettivät Henkan viimeisen poikamiesillan pesten autoa, saunoen ja vetäen navat täyteen kotitekoisia hamppareita ja vaniljajätskiä mansikoilla ja kinuskikastikkeella. Meidän tyttöjen residenssissä siemailtiin shampanjaa, tirskuttiin upealle polttarikirjalle, lakattiin kynsiä ja hoidettiin kauneutta.

Mainittakoon, että Henkkahan oli koko torstain aivan kuolemantaudissa ja perjantaikin meni huomattavalla vajaateholla. Onko villejä arvauksia kuka heräsi hääaamuna virkistäviltä 1,5 h yöunilta kurkku karheana ja meno huteran kuumeisena?

Entä jos sataa

Jos meidän hääpäivänä sataa, niin vähän kyllä v*tuttaa. Ei se päivä siitä sula pilalle, mutta moni asia soljuisi sujuvammin, tyylikkäämmin, väljemmin ja kuivemmin, jos pihalla voisi seisoa suojatta. Että jos joku asiaan vaikuttava taho sattuu tämän lukemaan, niin pyytäisimme poutaa, kiitos.

Ihan pelkkien ristittyjen sormien varaa ei kaikkea kehtaa laskea, joten mekin olemme yrittäneet varautua mahdolliseen epäsuotuisaan säätilaan:

Ulkovihkimistä varten ollaan ostettu pieni, valkoinen, nopeasti pystytettävä puutarhakatos, jonka pojat tarvittaessa avaavat vihkipaikalla. Voimakkaampi myräkkä olisi kyllä edelleen pienehkö ongelma, sillä kalliolla katoksen naruja on haastavampi saada maahan kiinni. Jos pahimmat mahdolliset skenaariot ryhtyvät näyttämään todennäköisiltä, pitää kehittää luovia ratkaisuja teltan kulmien painoksi. Katoksen lisäksi opastetaan vihkiseuruetta varustautumaan kumisaappailla ja sateenvarjoilla.

Kaikkia potrettikuvia ei haluttaisi ottaa sateenvarjon alla ja meillähän ei oikein ole mitään sisätilaa, johon voisi kuvauksen siirtää. Samin kanssa tästä kuitenkin juteltiin, minkä jälkeen olo oli vähän luottavaisempi. Kertaakaan ei kuuleman ole hänen kohdalleen sattunut niin karmaisevaa säätä, ettei apujoukkojen avustuksella olisi selvitty. *kop kop* Ja jos nyt katastrofi kävisi, niin napsittaisiin ulkopotretteja sitten juhlan lomassa, sillä koko päivää ei meillä Suomessa aivan saavista kaatamalla sada (yleensä).

Juhlapaikalle saapuminen pitää sateen sattuessa organisoida hieman ensisijaisesta ajatuksesta poiketen. Tällöin me kurvaamme juhlapaikalle jo hyvissä ajoin ennen vieraita ja piiloudumme navetan suuremmalle puolelle suljetun oven taakse. Vieraat pääsevät pienemmälle puolelle suojaan ja sisääntulomme tapahtuu tilat erottavan oven avauksella.

Viimeisenä mainittakoon saniteettitilat eli meidän juhlapaikan puuceet. Vessakoppien eteen pystytetään niin ikään puutarhakatos, jonka alla pääsee jonottamaan omaa nenänpuuterointivuoroaan suojassa mahdolliselta sateelta.

Josko se sade nyt pysyisi poissa, kun ollaan näin hyvin varauduttu.

Visiitti juhlapaikalle

Kevät on pungertanut Etelä-Suomessa jo sen verran pitkälle, että lumet on kaikonneet meidän juhlapaikan ovea tukkimasta, joten oli aika tehdä tupatarkastus. Käytännössä tarkoituksena oli

• mittailla
• ottaa kuvia.

Meidän juhlapaikasta ei ole saatavilla pohjapiirrustusta, joten sellainen piti väsätä itse, jos halusi mallailla esimerkiksi pöytiä paikoilleen jo etukäteen. Arvatkaa halusinko. Lisäksi oli tarkoitus ottaa rutkasti kuvia, jotta voidaan jo etänä suunnitella valoja ja muuta koristelua.

Meidän juhlapaikka on siis vanha kivinavetta, joka koostuu kahdesta tilasta. Pienemmässä eteistilassa on nilkat niksauttava mukulakivilattia ja tälle puolelle on tarkoitus koota buffeepöytä, baari sekä aktiviteettipiste jälkimmäisen sisältäen vieraskirjan, salatehtävät ja sukkanauhavisan. Salin puolelle noustaan muutama epätasainen porras, mutta siellä kulku helpottuukin sitten lankkulattian ansiosta. Tällä puoliskolla pitäisi riittää tilaa niin meidän pyöreille pöydille kuin bändille ja tanssilattiallekin. Salin päädyssä on vielä oma uloskäyntinsä, mikä helpottaa liikuskelua pihalle.

Yritin aluksi koota pohjapiirrustusta tahtoo.fi:n pöytäkarttasovelluksella, mutta siitä ei tullut kuin kulumia takahampaisiin. Sovellusta ei selvästi ole tehty mittojen mukaan suunnitteluun, vaan enemmänkin istumajärjestyksen laadintaan. Esimerkiksi pyöreiden pöytien koko määritettiin halkaisijan sijaan istumapaikkojen perusteella. Henkka tuhahteli mun touhulle, kääri hihat ja rykäisi 3D-mallin koko tilasta. Nyt voidaan ainakin kohtuullisen hyvällä varmuudella todeta, että kalustus mahtuu. Lopullista konfiguraatiota säädetään sitten paikan päällä.

Pihamaa ei maaliskuun harmaudessa toki ollut aivan edukseen. Kesä kuitenkin korjannee tämän tilanteen eivätkä puuceekopitkaan heinäkuussa näytä niin surkuhupaisilta. Sellainen ikävä turvallisuusparannus navetalla oli tehty, että sen vintille johtava vanha ja puolilaho lastaussilta oli uusittu. Pitänee pysytellä positiivisena, kun nyt siitä kukaan tuskin tulee läpi, vaikka vanha oli kyllä kauniimpi.

Vihkipaikka - check!

Hurraa!

Hurraa!

Hurraa!

MEILLÄ ON VIHKIPAIKKA!

Oltiin viime sunnuntain räntäsateen innoittamana liikekannalla ja vierailtiin meidän juhlapaikalla. Siitä lisää myöhemmin. Pois lähtiessä Henkka ehdotti, josko käytäisiin säätilasta huolimatta tekemässä ensimmäisiä tiedusteluja läheisessä niemenkärjessä, jota oltiin kartasta tsuumailtu sillä silmällä. Miksipä ei.

Niemi osoittautui vikatikiksi: metsä oli varsin synkkää ja sen siimekseen luikerteleva polku vielä turhan märkä meidän heppoiselle kenkävarustukselle. Poispäin ajeltaessa pistettiin kuitenkin merkille veden tuolla puolen siintävä kallio. Karttakonsultoinnin, kumpuilevan mökkitien ja pienen kapuamisen jälkeen eteemme avautui meidän vihkipaikka. Saatoin herkistyä.

Paikka on juuri sellainen kuin uskallettiin toivoa! Kallioinen kumpare, josta avautuu maisema järvelle. Muutama känkkärä mänty ja kaatunut kelo. Suuremmille valtaväylille on sen verran matkaa, ettei melusaaste humise korvissa ja puusto antaa näkösuojaa pienelle mökkitielle. Kesällä puissa on toki maaliskuista maisemaa enemmän lehtiä, mutta järvin tuskin silti peittyy täysin näkyvistä. Se on ihan täydellinen.

Tai ainakin melkein.

Autolta kalliolle ei ole kuin satakunta metriä, mutta välissä on pieni kosteikko, joka pitänee kiertää. Tälläkään reitillä ei tosin matkaa ole kuin ehkä tuplasti. Olimme myös havaitsevinamme jonkin polun tapaisen, joka kesällä on varmasti selkeämpi. Pariinsataan metriinkin kyllä mahtuu risu oksineen hamuamaan pitkän valkoisen mekon helmaa ja loppuvastuksena on vielä pieni nousu kallionokareen päälle. Todettiin, että pitää varata lähestymiskengiksi kumpparit koko poppoolle.

Hääcrew-treffit ja ekat ohjelmapohdinnat

Muutama viikonloppu takaperin taivaankappaleet oli linjassa ja saatiin koko meidän hääcrew saman katon alle. Jei! Tutustutettiin osapuolia toisiinsa tortillojen ääressä ja onnistuttiin jokseenkin avaamaan mitä kaikkea ollaan tähän mennessä suunniteltu. Olisin halunnut tehdä powerpointinkin, mutta Henkka kielsi. Tästä huolimatta sain pitää 1,5 tunnin monologin häistä ja vastailla kysymyksiin. Ah, kuinka terapeuttista.

Kävin myös ilmi, että juhlapaikalle saapumisen suunnitelmia ei ole tullut avattua vielä blogissa, joten korjataanpa se sitten nyt. Meidäthän siis vihitään minimimiehityksellä juhlapaikan ulkopuolella siinä aamupäivällä ja vieraat saapuvat vasta juhliin.

Alkuun voisi lähteä siitä kummat saapuvat juhlapaikalle ensin: me vai vieraat. Tuntuisi vähän lattealta alulta pyöriä siinä navetan pihalla ja odotella, että vieraat saapuvat tipoittain paikalle. Myös vieraan näkökulmasta olisi itselleni outoa saapua paikalle ja löytää hääpari kasuaalisti käyskentelemästä pihalta tai vaihtoehtoisesti pönöttämässä ovella ja odottamassa onnittelijoita. Ensimmäinen ajatukseni olisi, että apua kuinka pahasti olen myöhässä!

Siispä vieraat paikalle ensin. Mutta mitä viihdykkeeksi ensimmäisenä vähän etuajassa saapuville ja lopuillekin? Luonnollisin vaihtoehto olisi tarjota skumppalasit kouraan tässä kohden (cocktail-palat olisivat ihan huippu, mutta valitettavasti naposteltavat nakertaisivat budjettia > 400 € edestä, mikä huitelee kirkkaasti ohi kipurajan). Tällöin alkumaljat olisivat kuitenkin tulleet hörpityiksi jo ennen meidän saapumistamme ja tahtoisin virallisen aloituksen maljannostolla. Toinen skumppakaato menisi käytännössä sähläykseksi, joten ehkä vain toivomme, ettei kukaan saavu tuntikaupalla etuajassa, jolloin minulle vakuutettiin juhlapaikan ihmettelyn ja sosialisoinnin riittävän ohjelmaksi. Sovimme myös osan hääcrewsta kiiruhtavan paikalle etukäteen vastaanottamaan vieraita.

Sitten lisäksi olisi ihan kiva, jos meidän saapuminen ei olisi vain, että moi. Koska juhlaa ei vieraiden näkövinkkelistä edellä minkäälainen seremonia, voisi tässä kohden yrittää virittäytyä vähän hääfiilikseen. Sopisiko tähän kirkosta poistumista imitoiden sellainen kunniakuja-asetelma? Kujaa pitkin olisi kätevä kävellä navetan oville ja siirtyä luontevasti mahdolliseen onnittelujonoon.

Perinteiseen kirkosta poistumiseen liittyy yleensä jotain liitännäisaktiviteettia, kuten riisiä, saippuakuplia, ruusunterälehtiä, huiskutuskeppejä, tähtisädetikkuja, ilmapalloja, serpentiiniä, miekkoja tai vähintään fanfaareja. Meillä harkinnassa ovat kuitenkin koivunlehdet. Sisääntulo olisi meidän näköinen eikä jälkipeli vaatisi haravointia kummempaa. Lehtiin liittyy kuitenkin muutama käytännön ongelma:

1. Mistä? Pitää muistaa, ettei lehtien tai oksien keräily kuulu jokajampan oikeuksiin. Meidän porukoiden pihalla kasvavien koivujen latvat huitelevat saavuttamattomissa, joten käytännössä pitäisi varmaan pyytää lupa puolitutulta metsänomistajalta. 
2. Milloin? Lehtien olisi suotavaa olla semi-tuoreita eikä käpristyneitä korppuja. Irrallaan ne tuskin säilyvät hyvinä kovinkaan kauaa, joten yksi mahdollisuus olisi kerätä koivunoksia, laittaa ne yöksi veteen ja nyppiä lehdet hääaamuna. Tämä vaatii kyllä testikierroksen.

Hääcrew-tapaamisen yhtenä agendana oli mahdollisten hääjuomien maistelu.

Kalustusvarustus

Meidän juhlatilassa ei paria suorakaiteen muotoista pöytää lukuunottamatta ole kalustusta, joten kaikki pitää tuoda paikan päälle. Tämä tuo luonnollisesti sähköpostirumbaan yhden palveluntarjoajan lisää: tarvitaan kalustevuokraamo.

Meillä oli alusta lähtien ajatuksena istuttaa vieraat pyöreisiin pöytiin. Ne vievät huomattavasti enemmän tilaa kuin suorakaiteet vastaavalle ihmismäärälle, mutta koska meidän juhlatilaan on todistettavasti mahdutettu suorakaiteilla päältä sata henkeä, olen vakuuttunut, että meidän vajaa 50 mahtuu kyllä ymmyrkäisestikin. En kyllä ole tätä millään pohjapiirroksella todentanut, joten ehkä se olisi hyvä vielä varmistaa…

Pöytiä on tarkoitus tulla kahta kokoa: yksi isompi, noin 10 hengen pöytä meille, kaasoille ja bestmaneille puolisoineen ja sitten loput viidestä kuuteen pöytää 6-8 hengelle. Pieni pelivara pöydän ympärille asetettavien istujien määrässä tuo mukavasti joustoa, kun joskus ryhdymme tuskailemaan istumajärjestyksen kanssa. Yksi vähän kurja juttu pyöreissä pöydissä kyllä on: “vastapäätä” istujaan on kovin pitkä matka ja lopulta koko pöydän yhteinen keskustelu vaikeaa. Ei, olin väärässä. On niissä toinenkin kurja juttu. Keskellä jää suuri tyhjä tila, johon pitää suunnitella koristusasetelma. Argh.

No mutta siis, pyöreät pöydät. Ja sitten tarvitaan tuolit. Mutta se vasta olikin vaikeaa. Lähes kaikilta vuokrausfirmoilta kyllä löytyy pyöreitä pöytiä, mutta ah kuinka vaikeaa on löytää ei-aivan-karseita tuoleja kohtuu hintaan. Suurin osa on niitä muovihäkkyröitä, jotka on varsin selvästi tarkoitus huputtaa. Tuolihuput eivät kuitenkaan istu (heh-heh) meidän tyyliin ja ovat kalliitakin pirulaiset.

Näillä kriteereillä emme löytäneet turhan montaa kalustevuokrafirmaa, mutta kolme tarjouspyyntöä saimme lähtemään. Yksi ei vastannut ja toinen kahdesta oli selvästi parempi. Tarkoitus on näin ollen hakea kalusteet torstaiaamuna Intercomin varastolta. Ja ihmetellä mihin kulkuneuvoon saadaan mahtumaan halkaisijaltaan 180 cm pyöreä pöytä...

Paikka hakusessa

Kävi niin, ettei meidän ykkösjuhlapaikkavaihtoehto ottanut onnistuakseen. Kuten aiemmin oli puhe, kakkosvaihtoehto kärsii keskimääräistä suuremmista kertausviboista. Näinpä sukellettiin ah niin turhauttavaan juhlapaikkojen etsintään.

Kohtuu kitsas budjetti yhdistettynä nirppanokkaiseen morsiameen ja aikataululliseen myöhäisherännäisyyteen muodostavat yhdessä oikein kivasti kimurantin kombon. Meillä oli siis etsinnässä maalaishenkinen lokaatio, käytännössä lato, navetta tai vintti, jonka perässä olisimme valmiita liikkumaan useammankin sata kilometriä. Olen aika varma, että Suomenmaa on tällaisia latorakennuksia väärällään, mutta suurimman osan vain tietäjät tietää. Toisin sanoen siis googlailussa, venuusta puhumattakaan, ongelmana on, että kaikki muutkin löytävät ne samat paikat. Tämän seurauksena ne ovat luonnollisesti a) varattu b) kalliihkoja. Sellaisen ihan ilmaisen markkinointikonsultoinnin voisin myös tilojen vuokraajille lahjoittaa, että kuvia prkl!

Runsaahkon esikarsinnan jälkeen lähettelimme kuitenkin muutaman tarjouspyynnön.

Marttilan tinkiä olen huokaillen ihastellut aiemminkin, mutta vähemmän yllättävästi ensi heinäkuu on heillä jo täyteen buukattu. Täytyy kuitenkin ottaa hetki ja kehua paikan palvelualttiutta. Ensinnäkin puoli kymmenen aikaan illalla lähetettyyn tarjouspyyntöön vastattiin selkeällä infopaketilla puolessa tunnissa ja tarjouduttiin laittamaan meidät peruutusjonoon. Seuraavalle levelille asiakaslähtöisyys nousi, kun meille myös vinkattiin muutama kilpaileva juhlapaikka, joissa saattaisi olla vielä tilaa. Ihan kuusi kautta viisi palvelua.

Tinkin vinkistä kyselimme vasta tänä kesänä auennutta Kotkanniemen tilaa. Tuolla olisikin ollut vielä meidän mentävä aikaikkuna, mutta valitettavasti heillä partyjen pitäisi päättyä jo puoliltaöin, mikä on meille turhan aikaisin.

Huutelimme myös Hopealahden kauniissa miljöössä nököttävän navetan perään, mutta sesonkiaikana tilaa vuokrataan vain yhtenä pakettina, joka huiteli sitten vinhasti yli budjetin.

Summa summarum, ei lykästänyt.

Näin ollen kaivettiin Plan B naftaliinista ja meidän häitä juhlistetaan nyt samassa kivinavetassa kuin kaasoni Ensun vain kuukausi takaperin. Etsintää olisi varmasti voinut vielä sinnikkäästi jatkaa, mutta tässä projektissa paikka ja aika ovat hyvinkin kriittisellä polulla. Päätettiin siis, että on pakko siirtyä stressaamaan jo seuraavista palikoista. Olen kuitenkin luottavainen, että Ensun ja mun ystävyys kestää tämän etikettivirheen ja ehkä saadaan vielä kolmen suora, jos painostetaan Ansu pitämän aikanaan omat juhlansa hyväksi havaitussa miljöössä. Todettakoon vielä, ettei oltu turhan aikaisessa tämänkään juhlapaikan suhteen: heinäkuussa oli enää yksi viikonloppu vapaana!

Arvoisa blogiväki, meillä on päivämäärä!

27.7.2019

Kuvissa poseeraa meidän juhlapaikka!

Lähtötilanne

Tällä hetkellä tiedossa on:

• mies
• kuukausi ja vuosi
• bestmanit ja kaasot (vaikka ne ei tiedä sitä vielä)
• vieraslistahahmotelma

To do -lista on sitten vähän pidempi. Mä olen edelleen terveen skeptinen, että miten häiden järjestäminen heinäkuun pahimpaan ruuhkarysään onnistuu vain 11 kuukaudessa.

Noh, alkuun ollaan päästy.

Ensinnäkin se paikka: alustavasti ollaan puhuttu kahdesta mahdollisesta juhlapaikasta. Tällä hetkellä ykkössijaa pitää Henkan bestmanin kautta suhteilla mahdollisesti mahdollistuva navetan vintti tai lato, jossa jorattiin kolmisen vuotta sitten kyseisen bestmanin omat häät. Itsehän en ole tuolta nähnyt kuin jokusen kuvan (ja bestmanien yöllisen karaoke/siivousvideon - mitkään näistä eivät ole julkaisukelpoisia), mutta niiden perusteella näyttää kyllä juuri niin täydellisen kauniilta kuin Henkka on hehkuttanutkin. Tämän suhteen on heitetty verkot vesille ja toivotaan, että saalis toivottaa meidät tervetulleeksi. Pidetään peukkuja.

Vaihtoehto #2 olisi niin ikään kaunis kivinavetta, jossa vain pari viikkoa sitten flossattiin minun ihanan ystäväni häitä. Miljöö on täydellinen, mutta pohdimme, että olisi hieman hassua järjestää samassa paikassa tyylillisesti varsin samanlaiset juhlat vain vuoden viiveellä. Toki yhteisten vieraiden joukko olisi pieni, mutta toisinnon fiilikseltä olisi vaikea välttyä. Alla kuitenkin ihasteltavaksi muutama kuva tästä kaunokaisesta.

Vaihtoehto #3 pidetään vielä myös avoinna. Se on toistaiseksi nimeämätön lokaatio x.

Seuraavat isot palikat olisivat catering ja valokuvaaja. Näiden kummankin varaaminen kuitenkin vaatii sellaisen pikkupäätöksen kuin päivämäärän. The date taas on vahvasti sidoksissa juhlapaikkaan. Minä olisin halunnut jo hötkyillä ja laittaa ensimmäisiä varovaisia tiedusteluja parille valokuvaajalle, mutta Henkka puristi jarrua. Että kuuleman se aika ja paikka ensin. Höh.

Catering onkin sitten taas vähän kinkkisempi ja alustavasti ajattelin lisätä tämän tulevien Love me do -messujen tavoitelistalle. Tosin juurikin näissä kivinavetta häissä tarjoilut olivat niin kuolanystyröitä hivelevät, että sinne saattaa lähteä yksi kysely. Ystävän kertoman perusteella tiedän myös, että kyseinen firma järjestää maistelutilaisuuksia, joten menuta ei tarvitse valita sokkona. Menisin lähes niin pitkälle, että pitäisin tätä vaatimuksena, sillä onnistuneet häät eivät ole onnistuneet, jos ruoka on pahaa. Ja mä olen vähän nirso.

Mä olen myös tällainen pakana, joten kirkosta ei tarvitse stressata. Hyvä niin.

Kakun ja mekon kanssa ei vielä ole niin hoppu, joten väittäisin että isoimmat palikat ovat tässä. Häiden yleisilmeestä mulla on oman pienen pääni sisällä jonkinlainen visio, jota olen yrittänyt muistaa jakaa myös Henkalle. Lähtökohtana pitäisin sellaisia entisajan maalaishäitä, joita voisi kuvata omatekemäksi tilkkutäkiksi. Joku reuna vähän hapsottaa, mutta täkki pitää lämpimänä. Häissä on minusta teemaa tarpeeksi itsessään, mutta tällaisina luonnonlapsina inspiraatiota haetaan varmasti pihalta. Niitä kuuluisia (puhtaasti) rustiikkihäitä ei ole tulossa.

Ehkä tämä tästä.