Miksi kävin huomenlahjakuvissa?

Halusin käydä huomenlahjakuvissa heti, kun kuulin mitä ne on. Halusin kokea sen jännityksen ja itsetuntobuustin; sen fiiliksen, että oho-vau! Kävinkö kuvissa itsekkäistä syistä? Kyllä. Haittasiko Henkkaa? Ei.

Me ei sovittu, että vaihdettaisiin huomenlahjoja enkä ole ihan varma oliko Henkka etukäteen kuullutkaan moisista. Mä en ainakaan ollut - ennen tähän hääuniversumiin sukeltamista. Mulle häät oli siis rehdisti tunnustettuna tekosyy (joskin loistava sellainen) hemmotella itseäni kuvauskokemuksella ja plussana pystyin sitten yllättämään tuoreen mieheni meidän ensimmäisenä avioaamuna. Tiesin lahjan olevan Henkalle mieluinen, sillä meitä yhdistää arvostus valokuvausta ja upeita kuvia kohtaan. Ja mallikin sattui näissä olemaan mieleinen. ;)

Tästä hankinnasta en myöskään kanna huonoa omatuntoa. Materian tai matkan sijaan väitän huomenlahjakuvia ekologiseksi vaihtoehdoksi, vaikken niiden hiiliprinttiä olekaan laskenut. Investointi ei ole halpa, mutta tiedän roposteni tukevan suoraan kotimaista pienyrittäjää ilman ensimmäistäkään välikättä. Mitä nyt veronallelle vähäsen. Tällaisten kriteerien lahjoja soisi vaihdettavan enemmänkin.

Kuva: Jannamari

Jotain kuitenkin kertoo se, että tunsin tarvetta perustella huomenlahjakuviani tämän tekstin verran. Niihin kun liittyy monissa hääryhmissä aika ilkeääkin kommentointia. Kerätäänpä parhaat palat ihan yhteen:

“Kuinka itserakas ihminen pitää olla...”
Tässä meidän perinteisen yrmyssä kulttuurissa kaikki itsensä hemmottelu on viimeistään naapurin Marleenan mielestä merkki turhamaisuudesta. Huomenlahjakuvauksesta voi saada huikaisevan itsetuntobuustin ja omassa kropassaan viihtyminen ei tee kenestäkään huonoa ihmistä.

”Pornoa nyt on netti täynnä.”
Pitää paikkansa. Olen kuullut siis. Huomenlahjakuvat ei kuitenkaan ole niitä playboyn keskiaukeamakuvia. Tai varmaan sellaisetkin voi käydä räpsimässä, mutta tyypillisesti huomenlahjakuvat ovat tyylikkään sensuelleja ja hyvällä maulla toteutettuja. Seksikkäitä, muttei rivoja. Niiden tarkoituksena ei siis olekaan kilpailla internetin tarjonnan kanssa.

“Mitä se mies niillä tekee?”
Jokainen häitä suunnitteleva toivon mukaan tuntee puolisoaan sen verran, että osaa arvioida onko tämän suuntainen lahja hitti vai huti. Jos kuvia ei osaa nähdä muuten kuin yksinäisten iltojen viihdykkeenä, eivät ne ehkä silloin ole oikea ratkaisu.

”Olohuoneen seinällekö ne kuvat laitetaan?”
Kukin tyylillään. Kaikkien kuvien ei kuitenkaan tarvitse olla esillä. Meidän kotoa löytyy ihan perinteisiä valokuva-albumeita, joihin on koottu muistoja niin reissuilta kuin arjestakin. Niitä tulee sitten katseltua kun inspiraatio iskee. Itse ainakin sokeudun seinällä roikkuviin kuviin varsin nopeasti, joten albumista satunnaisesti nautittuna ne tuntuvat jopa spesiaalimmilta.

Minä lobbaan iloisesti huomenlahjakuvauskokemusta jokaiselle. Oman makuun sopivaa kuvaajaa voi etsiä Instagramin hashtagien avulla, sillä tyylit ovat varsin erilaisia. Jos jollekin jäi edellisen tekstin perusteella vielä epäselväksi, oma kuvaajasuositukseni on täyslaidallisella Jannamari.

Mieletön boudoir-kuvauskokemus

Postauksen kuvat by valloittava Jannamari

Viime syksynä selasin Instagramin #huomenlahjakuva -tägin sisältöä ja huomasin täppäileväni kuvatulvasta auki Jannamarin otoksia. Luonnonvalossa otetut kuvat olivat ihanan pehmeitä ja tunnelmallisia ja tuntui, että niissä loistivat tavallisten naisten parhaat piirteet. Jannamari järjesti keväällä yhdessä kosmetologi ystävänsä Viktorian kanssa useamman Boudoir-päivän eri teemoilla, joista itse valitsin vaaleasävytteisen COSY-hetken.

Olin niin keskittynyt jännittämään lauantaiaamuna kaikkine kantamuksineni luontevasti kotoa livahtamista, että kuvausasunnon saavutettuani olin ennen kaikkea huojentunut. Vaikka kaikki jännä oli vasta alkamassa! Olin hemmotellut itseäni All Beauty - paketilla, joten ensimmäinen tehtäväni oli keskittyä siemailemaan skumppaa Viktorian ryhtyessä taikomaan räntäsateen piiskaamasta luukistani kuvauskelpoista. Siinä pääsi kutkuttavasti virittäytymään fiilikseen höpöttämällä morsiamen lempiaiheesta eli tulevista häistä. Muutama viikko ennen kuvauspäivää olin saanut perusteellisen infopaketin sekä taustatietolomakkeen täytettäväkseni sekä kuvaus- että meikki- ja kampausasioita silmällä pitäen. Tuli todella ihana fiilis, kun sai huomata kummankin naisen todella perehtyneen mun rustaamiin vastauksiin. Viktoria loihti mulle raikkaan hehkeät kasvot ja säkkärän ihan-juuri-heräsin -tukan. Saisiko jokaiseksi arkiaamuksi tällaisen palvelun, kiitos.

Vaikka munkin kropassa on juttuja, joihin voisin olla tyytyväisempikin, ei vähäpukeisuus kameran edessä oikeastaan jännittänyt. Mulla ei ollut etukäteen mietittynä mitään tiettyjä poseerauksia ja tätä vähän alkuun pahoitellessani Jannamari hihkaisia vain pirteästi, että se onkin hänen hommansa. Jannamari oli koko kuvauksen ajan ihanan pirskahteleva ja jaksoi hehkuttaa upeita kuvia niin, ettei mallilla ollut vaikeuksia pitää hymyä yllä. Poseerauksissa sain apua kirjaimellisesti kädestä pitäen ja välistä Viktoriakin hälytettiin toisesta huoneesta assistentiksi. Mulla oli matkassa neljä eri asukokonaisuutta ja sain peruutuksen ansiosta sattumalta vähän ekstra-aikaakin.

Ja ne kuvat. Ei jessös.

Ne on U-P-E-I-T-A. Siis ihan mielettömiä. Ja mä näytän niin hyvältä. Sori, mutta näytän. Niissä on juuri sitä luonnonvalon tuomaa pehmeyttä ja sensuellisuutta, johon Jannamarin kuvissa ihastuin. Fiilis on rento ja luonteva, vaikka paljastan nyt tässä, että kuvauksia seuranneena päivänä jotkin lihakset protestoivat poseeraamista. Oli äärimmäisen vaikeaa olla esittelemättä kuvia Henkalle, mutta onneksi sentäs kaasoille pystyi hehkuttamaan. Valinnanvaikeus oli raastava, kun galleriasta piti valita parhaat Jannamarin viimeistelykäsittelyyn: päädyinkin ostamaan alkuperäiseen pakettiin vielä tukun ekstrakuvia.

Lahjomista varten ostin kuville lahjalaatikon Papershopista, mutta sopivan kuosin puutteessa päällystin sen itse uudestaan. Pohjalle sitä sellaista teko-olkea ja ifolorilla tulostetut kuvat silkkipaperiin kääräistynä päälle. Osa kuvista toimi mustavalkoisina vielä paremmin, mutta päädyin lopulta tilaamaan kaikki paperiversiot yhtenevästi värillisinä.

Ja vastaanotto? No se oli ihan täydellinen. Henkka oli kuvista mykistyneen otettu, että mitä muutakaan tuore vaimo voi toivoa.