Alkuhääviikko: Tyyntä myrskyn edellä

Jos mulle olisi vielä kuukausi sitten väitetty, että hääviikolla yritän saada aikaa kulumaan, niin pöpiksi olisin luullut. Meillä on kuitenkin aikalailla kaikki etukäteen voitava tehty ja sekös ottaa hermoille. Tässä on nyt pitänyt pyöritellä peukaloita ja odotella, että vilinä alkaa torstaina.

Maanantai-tiistai -akselilla ollaan tyhjennetty kauppoja pienistä vichypulloista, kun meidän hääpaikallehan luvataan lauantaiksi tällä hetkellä 31°C, käristyskupolia, hiki-infernoa, mitä näitä nyt on. Lisäksi olen kirjoitellut saapumisohjeita bändin, kakun ja donitsin sähköposteihin ja soitellut niin häähotellin, juhlakukkien kuin cateringinkin kanssa. Äidin kanssa ollaan juteltu ruokahuollosta meidän torstaina navetan kimppuun käyvälle työjoukolle ja iskä puolestaan toteutti ja dokumentoi tieteellisen kokeen koivunlehtien säilyvyydestä. Yllätykseksemme oksissa (vedellä tai ilman) yönsä viettäneiden lehtien kunnossa ei ollut havaittavaa eroa kelmutettuna ämpärissä säilytettyihin irtonaisiin lehtiin. Koivunlehtiheittokujaa varten lehdet siis luultavasti riivitään jo perjantai-iltana. Henkka viimeisteli (eli kokosi 80-prosenttisesti) meidän soittolistan, jota tosiaan aloitettiin viime elokuussa. Niin ja haettiin me sormukset kiillotuksesta ja kaiverruksesta.

Tänään keskiviikkona minä porhalsin ensimmäisenä Kampin Blue Lagooniin laittamaan hääkynnet alkuperäisestä pihistelytarkoituksesta huolimatta. En halunnut omiin hyvinvoiviin kynsiini pituutta tai geelejä, mutta bongasin Shellac-lakkauksen, joka olisi toivottavasti vähän normikynsilakkaa kestävämpi. Samalla reissulla koukkasin vielä meille tytöille kasvonaamiot perjantai-illaksi ja shampanjan siihen kylkeen.

Illasta kurvasimme vanhemmilta peräkärrin Subben perään ja ryhdyimme tyhjentämään häkkivarastoa, saunaa ja olohuonetta. Ansu päräytti pelastavana enkelinä myös oman biilinsä meidän pihaan ja saatiin lähes kaikki ahdettua kosliin. Käytännössä vain istumajärjestyksenä toimiva ikkuna ja käsienpesupiste jäivät ruikuttamaan perjantain lastiin.

Huomenna sitten turbovaihde silmään.

Juomanlaskija

Juomalaskut on nyt laskettu ja ennakkotilaus Eckerön miniristeilylle tehty. Vaikka vierasmäärämme ei ole suuren suurin, totesimme miniristeilyn tulevan silti kannattavaksi. Näin ollen Henkka lähtee ensi torstaina hengaamaan Tallinnan lautalle reiluksi viideksi tunniksi seuranaan auto ja uhrautuvainen kaveri. Ihan pöljältähän se kuulostaa, mutta minkäs tuolle markkinataloudelle mahtaa. Kolmikon reissu kustantaa kaikki 24 €, minkä lisäksi otimme kyllä pojille buffeeruokailun hintaan 24 €/hlö. Ennakkotilauksen kautta juomalaatikot tuodaan suoraan autokannelle eikä niitä tarvitse erikseen keräillä ja kärräillä.

Meidän häihin on ilmoittautunut 49 aikuista, joista tosin kaksi on vielä hieman epävarmaa. Konservatiivisesti laskimme alkoholinkulutuksen koko porukan voimin, vaikka todellisuudessa sekaan mahtuu myös jokunen autoilija.

Alkumaljana on lasillinen kuohuvaa ja yhdestä standardiskumpastahan tulee 6 annosta per pullo. Näin ollen 49 aikuiselle tarvitaan 49 / 6 = 8,17 eli pyöristäen 9 pulloa. Tätä tarkoitusta varten valitsimme tutun ja turvallisen Freixeneten, joka on kaikin tavoin sopivan keskinkertainen. Yksinäni olisin ehkä valinnut sen kuivemman version, mutta Henkka liputti semi-secon puolesta. Ennakkotilauslaatikossa on 6 pulloa, joten puuttuvat 3 pojat kipaisevat myymälän puolelta.

Viinien laskeminen ei sitten ollutkaan ihan yhtä suoraviivaista. Alko oli ohjeistuksessaan meidän kanssa samoilla linjoilla, että yksi juoja kuluttaa keskimäärin kaksi lasia ruokailun aikana. Toisaalta pelkästään näin mitoitus tuntuu aika naftilta ja joku saattaa haluta viiniä vielä myöhemmin illalla. Asiantuntija-arviona annoimme kertoimeksi lopulta 2,25 lasia/aikuinen, mikä tekee sitten 49 x 2,25 / 6 = 18,38 pulloa, kun yhdestä kaataa jälleen 6 annosta. Hommaa mutkistaa se, että ensimmäisen pöytiin tarjoillun viinikaadon jälkeen jokaiselle pöytäkunnalle tuotaisiin (täysi) pullo kumpaakin väriä. Seitsemällä pöydällä tämä tarkoittaa 14 pulloa. Ja sitten on vielä punaisen ja valkoisen välinen suhde. Lopulta monimutkaisen “montako pulloa, laatikkoa ja mitä väriä” -ongelma ratkesi itsestään, sillä Eckerö myy viinipulloja 12-packeissä. Yksi laatikko kumpaakin riittää yltäkylläisesti meidän tarpeisiin.

Viinivalinnassa otettiinkin sitten oikopolku. Me juodaan Henkan kanssa oikeastaan vain valkkaria eikä sitäkään kovin asiantuntevasti. Kattavan maistelutilaisuuden järjestäminen tuntui vaivalloiselta, joten hyödynsimme törkeästi Jotain keltaista - Iiran Eckerö-viiniarvostelua. Sen verran uhrauduimme, että kävimme Alkosta torstai-illan kunniaksi pullon Cono Sur Bicicleta Rieslingiä, jonka totesimme ajavan asiansa. Valintaa ei myöskään vaikeuttanut Eckerön tämänhetkinen tarjous kyseisestä viinistä. Punkkuvalinnan suhteen meidän ja Iiran menumme poikkeavat sen verran toisistaan, että päätimme käyttää toista lähdettä: minun vanhempiani. Muistelin Sangre de Toron kuuluneen joskus heidän luottovalintoihinsa, joten sillä mennään.

Illan mietojen suhteen Alko kehottaa laskemaan annoksen per tunti per nauttija, joskin ensimmäisen tunnin sisään saattaa mennä kaksikin. Toisaalta omasta kokemuksesta tiedän, etteivät kaikki pysty jatkamaan moista tahtia äärettömästi, kun pohjalla on kuitenkin jo useampi annos. Lopulta laskimme (1 (tauolla) + 5 (klo 20-01)) x 49 = 294 annosta. Meille oli alunperin tarkoitus tulla tyyliikkäästi kaljahanat, sillä juhliimme osallistuu itse Waahto Breweryn olutmestari. Tuo viikonloppu sattuu kuitenkin olemaan pienpanimoiden kiireisimpiä kesähetkiä ja uutterasta metsästyksestä huolimatta vapaita hanoja ei löytynyt. Waahdolta tilaamme pienemmässä mittakaavassa viitisenkymmentä pulloa ajatuksella “maistiainen kaikille” ja loput sitten rahdataan Suomenlahdelta. Kun tuosta 294 vähentää 50, päästään kätevän lähelle kymmentä 24-packin lavaa. Silmäilimme vieraslistaamme juomamieltymysmielessä ja päädyimme tilaamaan 5 kpl Sandelsia, 4 kpl Happy Joeta ja 2 kpl lonkeroa (= melkein 10).

Eckerön holittomien juomien valikoima on varsin niukka (miksiköhän), mutta hyödynsimme matkaa kokisten suhteen. Lisäsimme pottiin siis vielä 3 lavaa normikokista ja 2 zeroa. Näistä ajattelimme riittävän myös apujoukoille juhlapaikan valmisteluissa torstaina ja perjantaina. (Saa sieltä kaljankin hakea, jos morsian alkaa ottamaan päähän.)

Näin ollen maakrapukaupoista ostettavaksi jää vielä holiton alkumalja, kahviavecit ja kuplavedet. Alkuvuoden häämessuilla vakuutuin Henkellin kuohuvista ja meidän porukoilla on kuuleman yksi ylimääräinen konjakkipullo. Sen kylkeen sitten joku helpommin lähestyttävä avec ja kuplavesitarjousten bongaus, niin homma alkaa olla kasassa.

Kaikki tämän tekstin kuvat by Valo Filmsin Asta. Minä tosin rajasin.

Hääkengät olosuhteiden pakosta

Mun mekko tylpisti hääkenkähaaveet.

Haluaisin ehdottomasti kulkea hääpäivänäni koroissa. Ne ovat lättänäkenkiä juhlavammat ja niistä löytyy loputtomasti upeita vaihtoehtoja. Lisäryhti ja ekstrasentit eivät myöskään olisi haitaksi. Häät olisivat loistava tilaisuus investoida kauniisiin ja laadukkaisiin juhlakenkiin, jotka voisivat jatkaa haltioituneiden ihastelujen keräämistä myös erinäisissä tulevaisuuden pippaloissa.

Mutta sitten ostin käytetyn hääpuvun, jonka pituus on sukkasiltaan just eikä melkein. Ilman pidennysvaraa.

Perustelin kaksien Parikoiden ostoa Sample Salesta aikanaan sillä, että valkoisia voi sitten käyttää myös hääkenkinä...

 
Jos ollaan ihan rehellisiä, niin korkokengät eivät olisi varsinaisesti olleet rationaalisin mahdollinen valinta myöskään meidän juhlapaikan nurmikolle tai mukulakivilattialle puhumattakaan kiipeämisestä kallioiselle vihkipaikalle. Nämä käytännönhaasteet olisin häähattarassani kuitenkin luultavasti sivuuttanut, mutta mekosta ei nyt pääse yli eikä ympäri. Oli tyytyminen mataliin kenkiin.

Suhtaudun aika liberaalisti kaikkiin pukeutumissääntöihin, mutta luin joskus häälehdestä, että koristeellisen helman (kuten omani) kanssa kannattaa suosia simppeleitä kenkiä kun taas yksinkertaisella laahuksella voivat jalkineet olla näyttävän krumeluuringit. Kuulosti fiksulta. Tämän lisäksi piti ottaa huomioon pukuni shampanjan sävyinen aluskangas. Valkoiset kengät eivät käy, koska niiden kanssa puku näyttäisi likaiselta. Myöskään kirkkaan värit (punaiset, siniset ja niin edelleen) eivät passaa, vaikka muuten olisin sellaisten kannalla. Palettiin jäivät oikeastaan vain metallinsävyt, nude sekä vaalea roosa, sillä mustia popoja en häihin kelpuuttanut. Jotteivät rajoitukset jäisi liian höveleksi, halusin ballerinoihin vielä terävät kärjet tuomaan juhlavuutta.


Näillä reunaehdoilla valikoimaa ei voi kehua runsaaksi, minkä lisäksi joko jalkani ovat kutistuneet tai juhlavien ballerinojen mitoitus on universaalisti päätetty poikkeuttaa kaikista muista jalkinetyypeistä. Tahtoo sanoa siis, että sovittamani koot tippuivat järjestäen jalasta eikä pienempää ollut saatavilla. Tämä tauti vaivasi muun muuassa sekä näitä hile- että mokkatossuja. Ruusukultaisetrusetit olivat jo päätymässä hääkengiksi, kunnes korjausompelusovituksessa totesin niiden lopulta riitelevän karmaisevasti mekkoni kanssa.

Mekon sovitus toi kuitenkin jonkin sortin valaistumisen. Puku todellakin vaatii hyvin simppelit kengät, jotka maastoutuvat nöyrästi helman laskoksiin. Niinpä palasin kolkuttelemaan Espan Höglin ovea ja hakemaan matkaani jo aiemmin sovittamani hyvin klassiset kiiltonahkanudet ballerinat. Kengät ovat omaan makuuni vähän tylsät ja jopa aavistuksen tätimäiset, mutta näillä mennään. Sopivat-kaiken-kanssa -tyylisinä niiden juhlien jälkeinen käyttöaste tulee luultavasti ainakin olemaan kimalluspiikkareita korkeampi.

Rintsikkaratkaisu

Oli juhlan aihe sitten mikä hyvänsä, sitä edeltävä murheenkryyni on aina sama.

Mulla ei taida olla yhtään juhlavampaa mekkoa, jonka kanssa rintsikat ei olisi jonkinasteinen ongelma. Jos mekkoon onnekkaasti kuuluu olkaimet, eivät ne koskaan kulje linjassa rintsikoiden olkainten kanssa. Ja vaikka kulkisivatkit, löytyy viimeistään selästä kurkistusaukko juuri liivien takaosan kohdalta. Eikä nyt edes aloiteta pikkuhousurajoista.

Mun hääpuku on siinä mielessä käytännöllinen kapistus, että se mahdollistaa muunkinlaiset rintsikkavaihtoehdot kuin kaikkien rakastamat superseksikkäät kanafileet. Joista maailmankaikkeuden ainoat värivaihtoehdot ovat muuten musta ja se silikoninude. Koska kukapa haluaisi käyttää kauniita alusvaatteita silloin, kun noin muuten tälläytyy parhaimpiinsa. Että niin.

Tarratakseni takaisin punaiseen lankaan, olin lykännyt rintsikkaostoksille lähtöä, koska tuntui rasittavalta käydä etsimässä sopivat, palata kotiin, todeta ne puvun alle sopimattomiksi, lähteä palauttamaan ja aloittaa rumba alusta. Puvun kanssa liiviliikkeiden kiertely ei kuitenkaan sekään olisi kovin kätevää. Sattumalta bongasin kuitenkin Heidi Tuiskun Ateljé Tuhkimotarinan myyvän myös rintaliivejä ja kiirehdinkin varaamaan sovitusajan itselleni sekä puvulleni.

Ja voin suositella! Heidin kanssa testasimme mekon alle muutamaa mallia ja lisäksi puvun sisään ommeltavia irtokuppeja. Olipa yllätys huomata istuvuusero näissä vaihtoehdoissa! Oma rintavarusteluni ei ole erityisen uhkea ja irtokupit saivat puvun etumuksessa aikaan niin onton tönkön efektin, että ihan teki mieli tarkistaa, etteivät leidit oikeasti täysin kadonneet. Ehdoton ei siis ommeltaville kupeille. Onnekseni kuitenkin jo hieman etukäteen uumoillemani Wonderbrat tuntuivat miellyttäviltä päällä ja istuivat mekon alle oikein passelisti. Eikä kaunis morsianhenkinen pitsikuosikaan haitaksi ole.

Samaan syssyyn Heidi kävi ammattilaisen rautaisella katseella puvun istuvuuden läpi ja pääsin samalla esittämään miljoona omaa kysymystäni. Heidi ei itse tee korjausompeluja, mutta täydellisellä asiakaspalveluasenteella varasi siltä seisomalta minulle ajan niitä varten ompelijaystävälleen The Dressiin. Huippu sattuma, sillä olin syksyn Love me do -kohtaamisen perusteella itsekin ajatellut vieväni puvun The Dressin ihanille naisille. Reissu siis ylitti odotukset!

Mainittakoon kuitenkin, että kotoa mekon kanssa junaan suunnatessa kävi pessimistin mielessä kauhuskenaario kanssamatkustajan kaaressa lentävästä kahvista. Tämä pelko oli kuitenkin täysin aiheeton, sillä se oli kokis, jonka vastapäätä istuja sihautti auki mun kauhusta laajenneiden silmien alla. Niin ja ratikassa sain vilistää karkuun laitapuolenkulkijakaverusten avonaisia kaljatölkkejä.

Inventaario - ja arvonta!

Ajattelin naputella pientä inventaariota loppuvuoden aikana hamstratuista hääaiheisista ostoksista. Facebookin hääkirppisten lisäksi olen ollut onnesta soikeana, kun kaverit ovat lahjoittaneet tai myyneet pilkkahintaan omien häidensä somisteita meidän käyttöön. Henkka kyllä nosteli vähän kulmakarvoja, kun toistamiseen samalla viikolla kompuroin kotiin syli täynnä tavaraa kaverien illanistujaisten jälkeen.

Kaasoni Ensu välitti minulle säilytyslaatikollisen jokaisen hääkattauksen kulmakiviä: Ikean knoppa-lakanoita. Näitä on nyt 18 kpl, mutta meidän pyöreät pöydät vaativat pientä ompelukoneen laulatusta ja joudunkin kursimaan lakanoita pareittain yhteen. Lisäksi lakanat ovat yksinkertaisina aivan liian ohuita, joten vielä tarvitsee muutaman lisää.

Henkka: “Ihanko varmasti tarvitsee?” 

Minä: “Kyllä tarvitsee! Voin näyttää sulle tässä…” 

Henkka: “Okei okei, varmistin vaan!”

Toiselta kaverilta sain ihan alkuun ison valkoisen sateenvarjon, joka on kuuleman erityisen hyvää karmaa kantava yksilö, sillä se on kiertänyt jo kolmet häät käyttämättömänä! Toinen superlahjoitus oli upea iso tauluraami, jonka ajattelin pääsevän valokuvausnurkan somisteeksi. Näiden lisäksi sain vielä hyvän kasan led-kynttilöitä ja muutamat taulutuet. Meidän juhlapaikalla ei aitoja kynttilöitä sovi polttaa, joten nämä pääsevät varmasti käyttöön illan hämärtäessä. Ainakin iki-ihanat puuceen kopit tarvitsevat pientä valaistusapua. Taulutukientarvetta ei ole vielä vahvistettu, mutta kelpaavat varmasti eteenpäin, jos jäävät meillä käyttämättä.

Viinipullonkorkkien hamsterointi on jatkunut ja nyt niitä alkaa olla sellainen Pentikin iso paperikassillinen. Korkkien menekkiä on kylmiltään vähän vaikea arvioida, joten pitäisi pikkuhiljaa maanitella DIY-inspiraatiota esiin.

Kirppikseltä on tarttunut matkaan myös hanallinen juoma-astia ja minilipputankovalot, jotka alustavasti ajattelin viritettäväksi huussien eteen pystytettävään telttaan (jota ei vielä ole…). Heikkona hetkenä retkahdin ostamaan myös neljä isohkoa vanhaa ikkunaa, joihin voisi askarrella tervetulotoivotukset, istumajärjestyksen, ohjelman ja menuun. Tämä taitaa olla jo aika nähty juttu, mutta eipä tässä varsinaisesti trendihäiden aallonharjalla yritetäkään ratsastaa. Ja ne on nätit!

Ensu siivosi nurkistaan meille myös photobooth-rekvisiittaa, mutta tultiin siihen tulokseen, että nämä taitaa jäädä meillä käyttämättä. Niinpä ajattelin laittaa hyvää kierrokselle ja lahjoittaa tämän kuvassa näkyvän setin uuteen kotiin! Paketti on noudettavissa viikon päästä sunnuntaina Love me do -messuilta tai postikuluja vastaan se matkanee myös kauemmas. Jos halajat näiden uudeksi omistajaksi, pistä kommenttia alle tai ujostuksen iskiessä tökkää vaikka sähköpostilla nistijanoori@gmail.com!

Jos innokkaita ottajia on enemmän kuin yksi, virallinen arvonta suoritetaan torstaina 17.1.

Vihkisormus

Se on täällä! Se on saapunut!

*päri päri päri*

Mun vihkisormus!

Vaikkei minulla ollut oikein selkeää käsitystä siitä millaisen vihkisormuksen haluan, alussa tiesin sentäs yhden asian. Se EI tule olemaan se tyypillisen tylsä, yksikivinen, valkokultainen vihkisormus.

Love me do -messuilla mielipiteeni hieman loiveni, mutta kun Black Friday -viikolla pistäydyimme Malmin korupajalla, kerroin myyjälle taitavani jättää yksikiviset kuitenkin välistä niiden tyypillisesti raskaamman hintalapun vuoksi. Tovin sovittelun jälkeen olinkin päässyt pisteeseen, jossa venkslasin nimettömään vuoron perään valko- ja keltakultaista Kohinoorin Claraa. Eiköhän se näistä jompi kumpi nyt ole.

Sitten jostain selittämättömästä syystä kuulin itseni tiedustelevan olisko Korupajalla kuitenkin jotain meidän hintahaarukkaan uppoavaa yksikivistä sormusta, jota voisin vielä varmuudeksi testata. Jottei sitten jää kaivelemaan. Ja sehän solahti siihen kihlan viereen niin kuin olisi aina siihen kuulunut. Ehkä se oli se mystinen sen vaan tietää -valaistuminen, mutta se tuntui vaan niin omalta. Clarat oli superkauniita, mutta jäivät tähän verrattuna jotenkin (paremman sanan puutteessa) irrallisiksi.

Mun vihkisormus on siis Kohinoorin valkokultainen Leonora. Toisin kuin valtaosassa yksikivisiä sormuksia, on tämän runko tasapaksu myös timantin istutuksen kohdalta. Yleensä tuo kohta on tehty hieman kapeammaksi, mikä kyllä tuo kiveä oikeuksiinsa ja tekee sormuksesta kauniin siron, mutta jättää yhdessä mun kihlan kanssa hömelön näköisen raon. Leonoran runko on myös liki saman levyinen kuin mun kihla, mikä saa sormukset istumaan omissa silmissäni kauniisti yhteen. Kruunuistutus tekee timangille oikeutta, kun monet tynnyri-istutetut vaihtoehdot tekivät kahden sormuksen kokonaisuudesta jotenkin laatikkomaisen kulmikkaan. Eikä kivikään nouse liian korkealle: hanska- ja villapaitatestit läpäisty!

Sormuksen toimituksessa meni puhutun kahden viikon sijaan tasan neljä. Kohinoorilla on ilmeisesti tehty ympäripyöreitä päiviä Black Fridayn mainingeissa ja meidän tapauksessa kiirettähän ei tosiaan ollut. Jos ei lasketa malttamatonta morsmaikkua. Täytyy myöntää, että olin yhtä kasvolihaksia venyttävää virnettä, kun kimallus istahti nimettömääni.

Jottei nyt aivan yhdeksi hekumoinniksi menisi, keksin minä kaksi (2) epätäydellityyttäkin. Nyt kun kummatkin sormukset ovat oikean kokoisia, näkyy kuinka kihlan runko on hieman korkeampi ja tämä luo illuusion sen löysyydestä tai vaihtoehtoisesti kiristävästä vihkistä. Toiseksi timantin aitoustodistuksessa lukee 0,19 ct, mutta sormuksen sisään on kaiverrettu 0,20. Nipo? Minäkö?

Sulho selostaa: Se toinen hääpuku

Meistä kahdesta minä olen yleensä se, jota saa nykiä pois kaupan hyllyjen välistä. Kaupat vain eivät yleensä ole vaatekauppoja. Sen sijaan aika vierähtää kuin siivillä, jos allekirjoittanut päästetään irti rautakaupan työkaluosastolla tai kiipeily-, maastopyöräily- ja eräilytarvikkeiden sekaan. No okei, on Tuulillakin heikkoutensa: kirjakaupat. Mutta ei mennä siihen aiheeseen tällä kertaa. Vaatekaupat tulee yleensä kahlattua melko nopeasti läpi, sillä yleensä minulla on melko selkeä kuva siitä, mitä haluan. Arkivaatteiden shoppailu onkin normaalisti noin puolen tunnin tai tunnin juttu ja tässä ajassa on ehditty käydä keskimäärin läpi viidestä kahdeksaan liikettä. Puvun hankinta ei juurikaan poikennut tästä rutiinista.

Jo aikaisemmin Tuulilta lahjaksi saadut maastopyöräilyaiheiset kalvosinnapit pääsevät myös osallistumaan häihin. Huomaa Sramin Hollowpin -rakenne... Ei mitkään turhat helyt!

Alkuperäinen ajatus oli puvun ja liivin suhteen katsella joulun jälkeen tarjouksia, koska eihän asialla kiire ollut. Love me do -messuilla sovin kuitenkin kenkien sovitteluajan Gasell GP:lle. Heidän toimialansa ollessa kenkien kaupittelun lisäksi pukujen vuokraus ja myynti, totesin, että samapa kai se on myös pukuja kokeilla. Sovittuna päivänä astuin sisään pienehköön liikkeeseen ystävällisen vastaanoton siivittämänä. Tilojen ollessa rajalliset, Gasell GP ottaa vastaan vain yhden sovittelijan kerrallaan, mikä olikin melko mukava kokemus palvelun ollessa asiallisen rentoa. Oma visioni puvusta (onneksi myös morsiamen) oli vaaleanharmaa. Valikoima tämän sävyisissä puvuissa on kuitenkin melko rajattu ja heiltä löytyi vain yksi malli sopivaa harmaata, toisen mallin ollessa hieman tummempi ja kiiltäväpintaisena hippusen väärän tyylinen omaan makuun sekä juhlapaikan miljööseen. Onneksi vaaleammasta puvusta heillä sattui olemaan oikea koko, joka istuikin melko hyvin päälle. Liivivalikoimasta ensimmäiseksi sovittamani liivi oli musta, jonka totesin heti vievän liikaa huomiota muuten harmaalta kokonaisuudelta ja muutenkin sekoittavan pakkaa kenkien ollessa ruskeat. Seuraavalla kierroksella vaaleanharmaan puvun kaveriksi löytyi vaaleahko hieman kiiltäväpintainen, pintatekstuurilla koristeltu liivi, joka sopi puvun kanssa hienosti yhteen. Hyvä vaihtoehto oli siis löytynyt! Halusin kuitenkin vielä katsastaa muuta tarjontaa ja Gasell GP:n vaihtoehtojen rajoittuessa yhteen, lähdin sovittelutuokion jälkeen katsastamaan muiden liikkeiden valikoimaa. Edellisen tekstin ruskeat nahkakengät ostin kuitenkin jo tässä vaiheessa heti mukaan, etteivät ne pääse livahtamaan jaloista.

Seuraava osoite oli Brothers, mutta pyörähdys heidän liikkeessään oli nopea. Vaaleanharmaata pukua tiedustellessa myyjä kertoi heidän valikoimansa rajoittuvan yhteen malliin. Tämäkin malli oli selkeästi etsinnässä olevaan sävyyn nähden liian tumma ja asian ääneen lausuttuani myyjä kertoi, että lähes kaikki vaaleanharmaata pukua etsineet ovat tämän saman kommentin tavalla tai toisella esittäneet. Öh… Kannattaisikos tehdä jotain? No, tästä huolimatta Brothersin asiakkaana pysyn varmasti jatkossakin. Kauluspaitaostokset - asukokonaisuudesta vielä tällä hetkellä vyön ohella puuttuva lenkki - tulen todennäköisesti suuntaamaan kyseisen liikkeen suuntaan todettuani jo aikaisemmin heidän malliston istuvan itselleni hyvin. Bonuspisteet myyjälle myös siitä, että hän suositteli muita lähistöllä olevia miesten pukuja myyviä liikkeitä! Matka jatkuu.

Seuraavat pysähdykset olivat Volt ja Dressmann, joissa vaaleanharmaa sävy tuotti niin ikään hankaluuksia. Aloin hiljalleen jo ajatuksen tasolla kallistua Gasell GP:n ensimmäisenä sovittamaani kokonaisuuteen, koska olinhan jo kiertänyt lähes kaikki pääkaupunkiseudun miesten pukuja myyvät liikkeet. Tallustin mieleen hiipineistä aatteista huolimatta vielä seuraavan kulman taakse Turon liikkeeseen. Onneksi näin, koska lämpimän vastaanoton saatuani eteeni kannettiin ei yksi, vaan kaksi värisävyltään ja tyyliltään erilaista, mutta silti sopivaa vaihtoehtoa! Kumpaakin pukua sovitettua valinta kallistui selkeästi toiseen hieman valtavirrasta eroavien yksityiskohtien ja rennomman yleisilmeen takia. Myös puvun kangas oli äärimmäisen miellyttävä päällä ja myyjä kehuikin heidän henkilökunnastaan jokaisella olevan kyseisestä kankaasta jokin heidän malliston puku - myyntipuhe upposi täysin. Puvun osalta olin saanut värisävytoiveen lisäksi morsiamelta oikeastaan vain yhden ohjeen: pyllyn pitää näyttää hyvältä! Tämän toiveen varmistamiseksi housut lähetettiin korjausompelijalle, koska lopullista kokoa pienemmässä, lantiolta ja, no, pyllyn kohdalta hyvin istuvassa koossa maastopyöräilijän reidet aiheuttivat ongelmaa taskujen ryppyjen näkyessä kireiden lahkeiden läpi. Samalla takin selkämystä otettiin hieman sisäänpäin istuvuuden lisäämiseksi.

Liivin osalta vaihtoehtoja olikin sitten runsaammin. Turo teettää mallistonsa liivit mittatilauksina. Tilaus tehtiin sovitusliivin perusteella ja liiviin tuli itse valita sisä- ja ulkokankaiden lisäksi kaikki yksityiskohdat nappeja myöten. Liivin tyylissä päädyttiin kuitenkin myyjän kanssa yksissä tuumin noudattelemaan puvun tyyliä, jolloin myös asukokonaisuuden muut yksityiskohdat pääsevät paremmin oikeuksiinsa. Hankalin valinta oli päättää yksi- ja kaksirivisen liivin välillä. Liikkeessä ei ollut kaksirivisestä liivistä mallia, mikä ei helpottanut päätöksen tekemistä. Tässä asiassa luotin täysin myyjän asiantuntemukseen, kun hän suositteli kaksirivistä sen juhlallisemman yleisilmeen sekä napakamman istuvuuden takia. Hyvä näin. Kun neljän viikon toimitusajan jälkeen kävin liivin koesovituksen jälkeen noutamassa, totesin valinnan menneen nappiin. Hyvillä mielin siis poistuin pukupussin kanssa Turolta, kiitollisena asiantuntevasta palvelusta.

Lompakko ei tästä reissusta sitten ollutkaan aivan yhtä kiitollinen. Budjetti ylittyi sen verran rankasti, että morsiamenkaan asukokonaisuus ei näillä näkymin tule maksamaan yhtä monta rahaa. Perustelin hankinnan kuitenkin itselleni sillä, että toisin kuin morsiuspukua, aion itse käyttää hankkimaani pukua sekä muita häitä varten hankittuja asusteita myös jatkossa. Häämekolle sopivia juhlia ei mieleeni tule kuin yhdet ja vaikka iloiset juhlat yleensä ovatkin, tarvitsee ne toivottavasti juhlia elämänsä aikana vain kerran.

P.S. Tuuli ei muuten ole nähnyt ostamaani pukua etukäteen, ja mikäli itsehillintä ja pukupussin lukko pitää, ei tule ennen hääpäivää näkemäänkään. Tästä syystä koko asukokonaisuudesta ei tule yllä olevia kurkistuksia lukuunottamatta kuvamateriaalia löytymään ennen The Päivää.

Sulho selostaa: Kengät? Löytyy.

Oon Henkka, joo se sulhanen, ja lupauduin kirjoittamaan tänne pari tekstiä. Ehkä pikkiriikkisen jopa halusin kirjoittaa, koska esimerkiksi oman pukuni hankinnasta minulla on enemmän sanottavaa kuin Tuulilla, joka ei ollut edellä mainitussa tilaisuudessa edes mukana. En kuitenkaan tajunnut, että lupautumalla saisin osakseni oman siivun morsiamen stressitasosta. Päätoimittaja ilmoitti heti varsin selkeästi, että teksti on sitten valmiina viikon sisällä. Vaikka itse pyrinkin olemaan stressaamatta erityisesti “pienemmistä” asioista, täytyy silti olla varsin kiitollinen, että Tuuli lukeutuu siihen ihmistyyppiin, jolla asiat vain hoituvat. Välillä on tullut lähes syyllinen olo toisen hoitaessa asioita, erityisesti yhteydenpitoa eri tahoihin. Kerran yritinkin avata sähköpostia hoitaakseni hääjärjestelyihin liittyvää yhteydenpitoa, mutta selän takaa tiedusteltiin (ilmoitettiin) varovaisen kohteliaasti, että voisi olla näppärämpi kaikkien sähköpostien olĺa samassa paikassa, niin pysyvät hyvässä järjestyksessä. En ole yrittänyt toiste.

Alun jorinoista huolimatta tämä kirjoitus ei liity hääjärjestelyihin yleisellä tasolla, tai sulhasen hajoiluun morsiamen (vielä varsin hillittyyn) stressailuun, vaan omaan asukokonaisuuteeni. Häät mielletään juhlavaksi asiaksi ja toisin kuin naapurin sedän viisikymppisillä, häissä frakinkaan käyttäminen ei aiheuta kanssajuhlijoissa hämmennystä - varsinkaan, jos sattuu olemaan sulhanen. Itselleni on tästä huolimatta ollut jo alusta lähtien selvää, että haluan puvun ja liivin sekä näiden kaveriksi rusetin. Frakki ja saketti eivät tyylillisesti miellytä omaa silmää, vaikka juhlavia asusteita ovatkin. Smokki osuu jo melko lähelle, mutta juhlien ajankohta (alkavat jo päivällä) sekä juhlapaikan miljöö eivät istu smokin kanssa yksiin. Puvun ja liivin etsinnästä jaarittelen kuitenkin lisää vasta tuonnempana seuraavassa vieraileva kynä -kirjoituksessa, koska oman asukokonaisuuteni muodostuminen lähti liikkeelle kengistä ja rusetista. WHAT? Kyllä vain.

Lähdin mukaan syksyllä Kaapelitehtaalla järjestettyille Love me do -messuille siitäkin huolimatta, että Tuuli oli hetkeä aikaisemmin naureskellut Jodelin kirjoitukselle, jossa joku arkaillen tiedusteli, voiko kyseisille messuille ottaa miehen mukaan. En osannut tulkita nauretaanko nyt kysymykselle vai sille ajatukselle, että mies otetaan mukaan Love me do -tapahtumaan. No rohkea rotan syö… Ja onneksi söi, koska ensimmäisen 10 minuutin jälkeen olin löytänyt vahvan kandidaatin hääjalkineiksi. Sovimme Gasell GP:n myyjän kanssa saman tien sovitusajan heidän kivijalkaliikkeeseensä Helsingin Punavuoreen, koska sopivaa kokoa ei heillä messuilla mukana ollut. Kun sovittuna päivänä sain oikean kokoisen kengän jalkaani, varmistui myös ostopäätös. Kenkä oli miellyttävä jalkaan heti uutena ja ulkonäkö osui omaan silmään varsin hyvin. Tämän lisäksi kengät ovat TopManin valmistamat, joten samalla sai tukea suomalaista perheyritystä. Jes, ei tarvitse mennä naimisiin pelkissä sukissa!

Mitäs kaulaan? Rusetti. Rusetin, eli solmukkeen olen jo useamman vuoden ajan vetänyt kaulaani mieluummin kuin solmion. Samalla linjalla ajattelin jatkaa myös häissä. Tuuli oli jo edellisen vuoden Love me do -messuilla kaason roolissa bongannut Naskali Leatherin nahkarusetit ja niistä minulle vinkannut. Sen enempää miettimättä olin kuitenkin asian ohittanut, koska olen ollut vahva itse solmitun rusetin kannattaja. Itse solmitussa on vaan vähän enemmän sitä jotain. Kun nyt messukäytävää kävellessä juuri 10 metriä aikaisemmin ruskeita nahkakenkiä hipelöityäni törmäsinkin ruskeaan nahkarusettiin, oli ajatus valmis. Mitäpä jos löytyisikin kenkien ruskeaan sävyyn sointuva ruskea nahkarusetti?

Otin messujen jälkeen yhteyttä Naskali Leatherin Jyri Naskaliin ja sovittiin, että tavataan hänen seuraavan pääkaupunkiseudun reissunsa yhteydessä, tai vaihtoehtoisesti lähetän kengän hänelle värisävyjen mallailua varten. Pääpäivän ollessa vasta ensi kesänä, asialla ei tässä vaiheessa ollut vielä kiire, joten päätin yrittää sopia tapaamisen. Kengän postittaminen ei varsinaisesti innostanut, vaikka olikin hienoa, että tällainen back up -vaihtoehto oli olemassa. Aikataulut onneksi natsasivat ja sovimme tapaamisen kahvilaan Kampissa. Ennen tapaamista Jyri pyysi minua lähettämään kuvan kengistä, jotta osaisi valita oikean sävyisiä rusetteja mukaan. Tapaamiseen Jyri oli rusettien lisäksi varannut eri sävyisiä paloja nahkaa, joista hän olisi rusetin tehnyt, mikäli sopivaa sävyä ei olisi valmiista tuotteista löytynyt. Rohkenisin väittää tämän olleen melko ensiluokkaista asiakaspalvelua. Värisävyltään sopiva Usko -kääntönahkarusetti löytyi kuitenkin jo valmiiden rusettien joukosta ja kaupat tehtiin saman tien.

Hifistely yksityiskohdissa on ehkä sellainen asia, mihin itse olen sortuvainen, mutta tässä tapauksessa sai myös tukea suomalaista pienyrittäjää, käsityötä sekä kierrätysarvoja, joten eurojen uhraaminen tämän hankinnan eteen ei harmita. Ja onhan se jollain tapaa miehekäs ajatus, Naskalin nahkarusettien ollessa pääosin valmistettu kierrätetyistä nyrkkeilyhanskoista, että kaulassa roikkuu jotain, millä on aiemmin lyöty kilpakumppania käkättimeen.

Kuvan asettelusta huolimatta kyseessä ei ole maksettu mainos...

Hääkakun toppaus

“Kaunis kakku ei tarvitse laelleen mitään härpäkettä”, ajattelin.

Sellaiset viime vuosituhannelta tutut muoviukkelit ja -akkelit kakun päällä nyt vaan ovat rumia, vaikka kuinka hahahah-hauskasti se morsian sitä sulhoa raahaisikin. Nyt tosin näkyy varsin tyylikkäitä vanerista leikattuja Mr&Mrs -koukerokylttejä tai jopa personoituja tekstejä, mutta Pinterest-ähkyssä olen jo ehtinyt niihinkin kyllästymään. Sama homma miniviirien kanssa.

Luulen, että tässä vaiheessa suunnittelua voisi olla taloudellisesti kannattavaa blokata Etsy. Ihan vaan vahingossa nimittäin törmäsin mustasta akryylista leikattuun kiipeilyaiheiseen kakunkoristukseen. Puolustuksekseni haluan mainita, että harkitsin ja epäröin asiaa, sillä tuollainen kaksiulotteinen koristehan näyttää hyvältä rajallisesta katsantavinkkelistä. Ja meneehän se nyt ihan kirkkaasti sinne häiden turhakepuolelle. Menin näyttämään kuvaa Henkalle, joka totesi: “Me otetaan toi.”

Koristus saapui luvatussa aikataulussa, vaikka se Jenkkilästä matkasikin toki jonkin aikaa. Asiakaspalvelulle myös kiitosta, sillä pyynnöstäni tyttökiikkujan poninhäntä oli leikattu vähän standardia lyhyemmäksi! Ainut miinuspuoli tässä hankinnassa oli postikulujen lisäksi ylläritulli, joka oli tältä nettishoppailijalta unohtunut kokonaan. Hupsista. Mutta nyt sitten hommataan sellainen kakku, että ainakin sopii koristeeseen!

Sukkanauha - let's geek!

Sulho sukeltaa helman alle ja hamuaa hampailla sukkanauhan reunaa. Juhlakansa kyselee, että mitäs siellä tehdään, kun noin kestää ja joko näit vilauksen iltapalasta.

Häiritsevää? Kiusallista? Noloa?

Lienenkö saanut liian vapaan kasvatuksen, mutta mulle tämä skenaario ei ole kiusallinen kauhukertomus vaan veikeä pilkahdus silmäkulmassa. Meillä sukkanauhan heitto on siis ehdoton osa ohjelmaa. Saattaa tosin olla, että itse heittoon keksitään jotain twistiä. Asia on nimittäin niin, että meiltä löytyy laatikosta kuusi (6) Henkan nappaamaa nauhaa. Sillä on sellainen bravuuri: onnistumisprosentti 100 (sukkanauhoissa, yksi viehe lensi ohi). Halutaan siis keksiä hauska tapa tuoda tämä sukkanauhadetalji esiin ja Henkalla vissiin oli jo jotain näkemystä tästä. Itse ripustaisin nauhat ehkä vain pyykkinarulle nimilappujen kera, mutta sulhasella taitaa olla aktiivisempia ajatuksia...

Minulla olisi siis valikoimaa valmiina, ja aluksi ajattelinkin vain poimia laatikosta sopivan. Mutta sitten… Niin. Häähömppäys iski.

Tahdon Potter-sukkanauhan! (Tästä eteenpäin tekstissä on vahva nörttiviba, en pahoittele.)

Suuntasin siis tällaisen pikkukrääsän pyhättöön eli Etsyyn ja ensisilmäyksellä Potter-sukkanauhavalikoimaa oli jopa ihan kivasti. Mutta miksi, oi miksi, Deathly Hallows -symboli pitää tunkea kaikkialle minne se ei kuulu. Se EI ole mikään yleispätevä potterfanisymboli, vaikka sitä tunnutaan sellaisena käytettävän. Esimerkiksi “Always” olisi täydellinen lainaus sukkanauhassa, mutta Deathly Hallows ei liity siihen yhtään mitenkään ja silti se pitää ympätä jokaiseen vaihtoehtoon. Ärsyttävää. Platform 9¾-teemaisessa nauhassa ei oikein ole mitään ideaa (joku “yhteisen matkan aloitus” pistää kakomaan imelyydestä) ja nauha pienellä siepillä on aika kaukaa haettu (“Catch me if you can!” tai jotain sinne päin).

Loppupeleissä arvoin kahden vaiheilla ja turvauduin kaasoapuun. Ensimmäinen vaihtoehto oli räikeästi rohkelikkoa kirkuva nauha, jonka Potter-viittauksen melkeinpä kuka tahansa tajuaa heti kun se sieltä helman alta on ongittu. Haluaisin, ettei mun nauhapanostus jäisi kansalta täysin huomaamatta, joten olin jo vähän kallellaan tähän suuntaan.

Kunnes kaasot käänsi mun kelkan. Tämä perinteisemmän ja ehkä pikkiriikkisen tyylipuhtaamman nauhan Potter-viittauksessa on pieni nörtähtävä vitsi ja Ensun sanoin se on “enemmän truepotterfanin sukkanauha, kun tällaiset maallikot ei tajuu ilman googlea”. JA SE SAAPUI TÄNÄÄN!

(Ei kerrota Henkalle paljonko maksoi.)

YAAASSS to the Dress!

MULLA ON PUKU!

Tältä näyttää helpottunut morsian. Parinkymmenen valkoisen mekon jälkeen voittaja on löytynyt. Lopulta aktiivinen etsintä oli ohi vajaassa viikossa, vaikka se oman mielenrauhan tutistessa tuntui paljon pidemmältä.

Sovitteluhan on oikein kivaa ja kutittelee sisäistä pikkuprinsessaa. Toinen toistaan kauniimpia mekkoja, ihasteleva väkijoukko (melkein ainakin) ja keimailua peilin edessä. Taustalla henkäilevä mörkö kuitenkin vaatii painostavaa täydellisyyttä antamatta käyttökelpoista määritelmää. Onko tämä nyt sitten tarpeeksi hyvä? Näytänkö tässä nyt paremmalta kuin ikinä koskaan aiemmin ja enää koskaan milloinkaan?

Ensimmäisen pukukierroksen jälkeen keikuin kahden koltun kurjimuksessa. Ensimmäinen puku oli ihka ensimmäinen, johon ensimmäisessä pukuliikkeessä koskin ja näytin siinä - pahoittelut vaatimattomuudestani - tyrmäävältä. En kuitenkaan tuntenut itseäni morsiameksi, vaikka punaiselle matolle olisin voinut kipaista samoin tein.

Toinen vaihtoehto taas rikkoi sen kuuluisan kyynelkynnyksen. Näin itseni astelemassa naimisiin tässä mekossa. Tämäkö on se kuuluisa tunne, kun sitten vain tietää? Sovituskappale oli kuitenkin 6 tai 8 kokoa liian iso ja mielenrauhani reunaa nakersi pelko pökkelöefektistä ja pöytäliinapitsistä.


Kieriskeltyäni päätöksenteon mahdottomuudessa muutaman vuorokauden tein sen ainoan mahdolliselta tuntuneen ratkaisun - varasin uuden sovitusajan uuteen liikkeeseen. Ja siellä se minua sitten odotti.

En nähnyt pukuani koskaan rekissä, vaan myyjä valitsi sen minulle. Se oli ensimmäinen puku, jota liikkeessä sovitin ja sen jälkeen vertasin kaikkia muita siihen. En itkenyt tai haukkonut henkeä, puhjennut säteilevään hymyyn tai kokenut ylimääräisen ulottuvuuden tuntemuksia. Tiesin vain, että tähän tulen vertaamaan kaikkia muita pukuja.

Ja se on käytetty! Sisäinen maailmanparantajani iloitsee! Maggie Sotteron merkkipukuna kulumia ei juuri ole ja vakuutuin mekon laatutuntumasta muutenkin. Käsittämättömällä tuurilla mekko olisi myös istuvuudeltaan käyttökelpoinen sellaisenaan. Balleriinoilla helman pituus täsmää nyt, joskin 2-3 senttiä voisi lyhennyksen purulla saada lisää. Tämä pistää kenkäajatukseni uusiksi, mutta pakko myöntää, etteivät meidän maastossa korkokengät olisi olleet kovin fiksun morsmaikun valinta muutenkaan. Etumuksen istuvuutta voi viilata kunhan rintsikat on hankittu ja mahdollista alushametta pitää tuumailla. Keväämmällä pitänee siis ottaa ainakin konsultaatio ompelijalta.

Olen vähän hämilläni. Mun puku on nyt tässä. Ei puolen vuoden toimitusaikaa ja malttamatonta odottelua vaan ihan tässä näin. Oho.

Loppuun tyypillinen pikkuvilautus:

Hääkirpputorikoukku

Av, yv, jono!

Facebookin hääkirppis on yksi aarreaitta. Monen muunkin asian aitta kyllä, mutta ei mennä siihen. Eritoten koristeet tuntuvat liikkuvan vinhaa vauhtia ja kärppänä saa olla paikalla, jos aikoo napata iltakahdeksan madon. Siihen jää vähän koukkuun. Pitää tarkistaa, josko olisi jotain uuttaa. Kymmenessä minuutissa on voinut tapahtua vaikka sun mitä!

Vähän pöljältähän se tuntuu hamstrata vanhoja pulloja, kun häihin on melkein vuosi. Järkeilin kuitenkin, että nyt kesän lopulla kirppiksellä on myyjiä enemmän kuin ostajia ja keväällä osat varmasti vaihtuvat. Homma siis vain hektistyy, joten hyvällä omallatunnolla voi kolme päivää viikosta käyttää ravaamalla viinipullonkorkkien perässä. Onneksi meillä on häkkivarasto.

Toistaiseksi meidän kirppishankintoja ovat sinkkisaavit (2 kpl), sinkkiämpärit (2 kpl), pullokokoelma (21 kpl) ja pussillinen pullonkorkkeja. Käytetyistä viinipullonkorkeista tahtoisin kuumaliima-askarrella baarin kirjainkyltit, mutta näitä on tarve hamsteroida vielä rutkasti ennen kuin se projekti ottaa toteutuakseen. Kuvassa tosin on vasta puolet tämän hetkisestä saldosta. Skumppakorkit on ehkä vähän ongelmallisen epäsymmetrisiä, mutta katsotaan josko niitäkin tarvittaessa voisi hyödyntää.

Sinkkivatien käyttötarkoitus on omaperäisesti loppuillan juoma-astioina toimiminen. On aika vaikea arvioida montako vatia virvokkeet jäineen vaativat, mutta kuvittelisin, että näillä neljällä pärjätään. Jos kaikkia ei tarvita, niin ämpärit pääsevät sitten roskiksiksi.

Pullot tulevat niin ikään innovatiivisesti kukkamaljakoiksi. Ihastuin kokoelman rosoiseen sekalaisuuteen enkä aijo koristella niitä millään tavoin. Vähän huolestuttaa maljakoiden suuaukkojen pieni koko, mutta kukka-asetelma-asioista aijon stressata vasta myöhemmin. Meidän minihäihin tuon pulloröykkiön pitäisi ainakin lukumäärällisesti riittää hyvinkin pitkälle. Muutama Happy Joe on varmaan kuitenkin hyvä vielä tyhjentää - ihan varmuudeksi vain!