Näytetään tekstit, joissa on tunniste hääviikko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hääviikko. Näytä kaikki tekstit

maanantai 29. heinäkuuta 2019

Loppuhääviikko: Hösseliksi

Torstaina laitettiinkin sitten hösseliksi.

Liitoksistaan tursuava auto starttasi kohti juhlapaikkaa siinä kasin pintaan ja kaarsi navetan pihaan sovitusti klo 9. Meitä edeltänyt taidenäyttely oli hoitanut oman tonttinsa mallikkaasti eikä navetalla ollut juuri laittioiden lakaisua vakavampaa siivottavaa. Kalusteet päästiin lastaamaan vuokrafirman autosta vähän kymmenen jälkeen ja etukäteen stressailemani kukkalähetyskin saapui postin hellässä huomassa heti aamupäivästä.


Meidän torstain tehotiimi toimi moitteettomasti ja mukisematta - työnjohto kiittää. Kaasot silittivät kuuliaisesti miljoona ja kaksi ikävän pyöreää pöytäliinaa ja bestmanit ottivat sulhon johdolla kopin äänentoistosta, valoista ja raskaimmista nostoista. Dream teamin ruokahuolto pelasi myös kiitettävästi, joten suuremmilta nälkäkiukuilta vältyttiin. Lämmin oli, mutta kivinavetta säilyi kuitenkin ulkoilmaa viileämpänä.

Torstaina saatiinkin hommat jo sen verran pitkälle, ettei perjantain herätys ollut aivan yhtä aikainen. Toisen bestmanin puolison äiti toimitti päivän sankariteon, kun hän loihti meidän tilaamistamme irtokukkasista kauneimmat pöytäasetelmat ikinä ja fiksasi lisäksi vielä mun kimpunkin. Viimeisimpiä paikalleenasetteluja oli seuraamassa myös mun veli, joka sai pitkän ja hartaan tehtävälistan vielä lauantaiaamuksi. Käytiin tulevan päivän ohjelma vielä kertauksena läpi ja sitten meidän tiet erkani Henkan lähtiessä bestmanien kanssa yökyläilylle ja meidän tyttöjen suunnatessa Villa Taikaan.

Pojat viettivät Henkan viimeisen poikamiesillan pesten autoa, saunoen ja vetäen navat täyteen kotitekoisia hamppareita ja vaniljajätskiä mansikoilla ja kinuskikastikkeella. Meidän tyttöjen residenssissä siemailtiin shampanjaa, tirskuttiin upealle polttarikirjalle, lakattiin kynsiä ja hoidettiin kauneutta.

Mainittakoon, että Henkkahan oli koko torstain aivan kuolemantaudissa ja perjantaikin meni huomattavalla vajaateholla. Onko villejä arvauksia kuka heräsi hääaamuna virkistäviltä 1,5 h yöunilta kurkku karheana ja meno huteran kuumeisena?

keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Alkuhääviikko: Tyyntä myrskyn edellä


Jos mulle olisi vielä kuukausi sitten väitetty, että hääviikolla yritän saada aikaa kulumaan, niin pöpiksi olisin luullut. Meillä on kuitenkin aikalailla kaikki etukäteen voitava tehty ja sekös ottaa hermoille. Tässä on nyt pitänyt pyöritellä peukaloita ja odotella, että vilinä alkaa torstaina.

Maanantai-tiistai -akselilla ollaan tyhjennetty kauppoja pienistä vichypulloista, kun meidän hääpaikallehan luvataan lauantaiksi tällä hetkellä 31°C, käristyskupolia, hiki-infernoa, mitä näitä nyt on. Lisäksi olen kirjoitellut saapumisohjeita bändin, kakun ja donitsin sähköposteihin ja soitellut niin häähotellin, juhlakukkien kuin cateringinkin kanssa. Äidin kanssa ollaan juteltu ruokahuollosta meidän torstaina navetan kimppuun käyvälle työjoukolle ja iskä puolestaan toteutti ja dokumentoi tieteellisen kokeen koivunlehtien säilyvyydestä. Yllätykseksemme oksissa (vedellä tai ilman) yönsä viettäneiden lehtien kunnossa ei ollut havaittavaa eroa kelmutettuna ämpärissä säilytettyihin irtonaisiin lehtiin. Koivunlehtiheittokujaa varten lehdet siis luultavasti riivitään jo perjantai-iltana. Henkka viimeisteli (eli kokosi 80-prosenttisesti) meidän soittolistan, jota tosiaan aloitettiin viime elokuussa. Niin ja haettiin me sormukset kiillotuksesta ja kaiverruksesta.

Tänään keskiviikkona minä porhalsin ensimmäisenä Kampin Blue Lagooniin laittamaan hääkynnet alkuperäisestä pihistelytarkoituksesta huolimatta. En halunnut omiin hyvinvoiviin kynsiini pituutta tai geelejä, mutta bongasin Shellac-lakkauksen, joka olisi toivottavasti vähän normikynsilakkaa kestävämpi. Samalla reissulla koukkasin vielä meille tytöille kasvonaamiot perjantai-illaksi ja shampanjan siihen kylkeen.

Illasta kurvasimme vanhemmilta peräkärrin Subben perään ja ryhdyimme tyhjentämään häkkivarastoa, saunaa ja olohuonetta. Ansu päräytti pelastavana enkelinä myös oman biilinsä meidän pihaan ja saatiin lähes kaikki ahdettua kosliin. Käytännössä vain istumajärjestyksenä toimiva ikkuna ja käsienpesupiste jäivät ruikuttamaan perjantain lastiin.

Huomenna sitten turbovaihde silmään.