Syynäyksessä: Sulhanen

Kuvat: Kallioniemi Photography

Me salailtiin toistemme asuja ihan puolin jos toisin, joten minäkään en ollut kurkkinut Henkan kokonaisuuttaa blogin sneak peakejä enempää. Kun vihkipaikalla näin ensimmäisen vilauksen Henkan selästä, kommentoinkin kaasolle, että “Jes! Just sopiva vaaleanharmaa!”

Puku
Henkan kolmiosainen puku ostettiin Turolta ja kokonaisuus oli täysin puolueettomasti arvioiden todella komea. Liivi toi pukuun sopivasti juhlavuutta ja sen vuoksi asu toimi kesän ennätyshelteissä myös ilman takkia. Muun pukukansan huojennukseksi Henkka taisikin luopua siitä heti saatuaan ruuan eteensä. Puku on tikkauksia myöten hyvin viimeistelty, mutta juhlavuudestaan huolimatta superpehmeää kangasta. Se ei missään nimessä jää yhden käyttökerran vaatteeksi, mikä meillä olikin tarkoitus, kun uuden puvun osto oli alusta lähtien tähtäimessä. Minä jo vähän yritin vihjailla, että takki tai liivi näyttäisi varmasti oikein kivalta farkkujen kanssa.

Kengät ja asusteet
Vaaleanharmaan puvun kanssa ruskeat asusteet olivat ihan nenä pärstään. Henkka hehkutti, ettei ole eläissään törmännyt yhtä mukaviin puvunkenkiin eikä tuo tosiaan tehnyt minkään valtakunnan sisäänajoa ennen hääpäivää. Naskalin ruskea kääntörusetti ja Brothersin nahkavyö valkattiin kenkiin sopiviksi. Valkoinen taskuliina oli matkassa, mutta valmistautuessaan pojat totesivat sen olevan yhdessä vieheen kanssa liikaa. Viime silauksena hihansuissa killuivat maastopöyränketjuista tehdyt kalvosinnapit, jotka olin ostanut Henkalle jokunen vuosi sitten joululahjaksi Etsystä.

Syynäyksessä: Morsian

Kaikki kuvat: Kallioniemi Photography

Kun noita potrettikuvia tuli tuohon edelliseen postaukseen suollettua, ajattelin tähän väliin pistää syynäten oman ulkomuotoni. Johon olen siis oikein tyytyväinen.

Hääpuku
Mun häämekko oli Hyvinkään Happy Roadista kertaalleen käytettynä ostettu Maggie Sotteron olkaimeton ja kapealinjainen puku, jossa oli shampanjan/nuden värisen aluskankaan päällä täyspitsinen kerros. (Noiden kahden kerroksen välistä pelastettiin päivän aikana muuten yksi ampiainen ja kaksi heinäsirkkaa.) Mekko ei varsinaisesti osunut kovin moneen mun alkuperäisistä kriteereistä, mutta oli ensimmäinen joka tuntui selkeästi omalta. The Dressillä sitä muokattiin vielä vähän istuvammaksi ja aavistuksen merenneitomaisemmaksi. Olosuhteiden pakosta yhtenä kriteerinä kuitenkin oli, että mun on pystyttävä käyttämään puuceetä eli helman on noustava pepun yli. En tiedä mitä kahdessa viikossa voi ehtiä tapahtumaan, mutta mun mielestä viimeisessä sovituksessa täydellisesti istunut mekko ei aivan ollut sitä enää hääpäivänä. Vähän jäi lopulta mietityttämään myös, että olisin ehkä sittenkin halunnut jotain enemmän ja pienen twistin jotain erityisempää. Hääpäivänä en tällaisia kuitenkaan miettinyt, tunsin itseni kauniiksi ja Henkka piti mekosta, joten mitäköhän tässä nyt on enää vatvomista.

Hiukset ja meikki
Kampauksen mulle teki parturi-kampaamo Vilon Mervi. Ja huippuhan siitä tuli, vaikka tavallista yritettiin! Nutturakampaus oli eloisa ja rento lipsahtamatta kuitenkaan täysin kurittoman bohon puolelle. Olen ihan superonnellinen siitä miten mun siilipuoli saatiin sulautumaan muuten niin kovin romanttiseen kampaukseen. En halunnut korostaa sitä erityisesti, mutten kuitenkaan häpeilevästi peittääkään. Nyt se antoi kivasti särmää ja kun hiuskukat vielä laitettiin tarkoituksella siilin puolelle, olivat ne ihan täydellinen kombo. Ja kukkiin en muuten voisi olla tyytyväisempi! En antanut hiuskukista mitään suurempaa ohjeistusta ja päärooliin oli itse asiassa tarkoitettu oranssinpunertava ruusu (tai neilikka, en muista). En kuitenkaan pitänyt väristä yhtään ja tehtiin hääaamuna onnistunut improvisointi. Tuo keltainen on ihanan raikas! Mun superupean meikin puolestaan toteutti Kirsi Ryhänen. Se ei ehkä ollut niin luonnollinen kuin alunperin suunnittelin, mutta ihan täydellisesti silmiä korostava ja silti pehmeä. Kun näin itseni ensikertaa peilistä täydellä meikillä, kampauksella ja hunnulla, oli mun pakko ruveta äkkiä touhuamaan jotain sijaistekemistä, ettei hääpäivätodellisuus iske kyynelkanaviin. Pienen ihmeen lailla meikki pysyi myös mukisematta freesinä koko illan meidän överihelteistä huolimatta.

Huntu
Kun huntu laitettiin mulla hääaamuna hiusten ja meikin jälkeen paikoilleen, en halunnut enää ottaa sitä pois. Vitsi kun se kruunasikin kokonaisuuden! Olin alunperin ajatellut, ettei se tule oikein sopimaan kampaukseen ja oli tarkoitus luopua siitä pikapikaa parin ensimmäisen potretin jälkeen. Lopulta pidin huntua kuitenkin vielä juhlapaikalle saavuttaessa sekä onnitteluissa ja vasta sisälle siirryttäessä Ensu-kaaso nyppäisi sen irti. Mervi oli aluksi vähän huolissaan, kun kerroin mun kaksikerroksisesta 2,5 m hunnusta (hiuskukkien lisäksi), mutta huntu oli todella kevyt eikä painanut kampausta lainkaan. Mitä nyt takertui vähän kaikkialle.



Korut
Turinoin jo etukäteen koruasioista, mutta lykkäsin lopullisten päätösten tekemistä hääaamuun. Täydessä tällingissähän sitä vasta näkee mitkä sopivat kokonaisuuteen. Mummilta lainattujen kahtien korvisten suhteen valinta oli heti puvun päälle saatuani helppo: roikkuvat korvakorut sopivat olkaimettoman mekon kanssa ihan täydellisesti. Tämän jälkeen ajattelin, että kaulakoru saa jäädä pois, mutta kaasojen kannustamana kokeilin kuitenkin ja sehän sopikin oikein kauniisti. Oikeassa kädessä mulla oli sitten isän äidin vanha sormus.

Kengät
Olin loppuillasta varsin onnellinen, että oli matalat. Kaikki korkoihin joskus sortuneet varmaan tietää sen fiiliksen, kun ei oikein tekisi mieli nousta tai ainakaan liikkua, kun ne upeat kengät ei tunnu ihan yhtä kivalta kuin näyttävät. Kyllähän minäkin tämä tiedän, mutta olisin silti varmaan kiduttanut itseäni koroilla, jos se vain olisi ollut mahdollista. Että kiitos pukuni lyhykäiselle entiselle morsiamelle! Mullakin oli kyllä kumisaappaat metsäosuudelle mukana, mutta lopulta kuljin senkin pätkän hääkengissä. Bändin viimeisen setin aikoihin havahduin muutamaan sivuhiertymään ja päätin tanssia loppuillan paljain varpain. Nakkasin kengät nurkkaan ja leväytin hämmästyksekseni samalla puolimetsää tanssilattialle. Muutama salamatkustava sammaltuppo ja neulanen oli iloisesti juhlinut kanssani koko päivän.

Hääpuvun viimeinen sovitus

Reippaaseen puoleen vuoteen on mahtunut mekon suhteen epäilys jos toinenkin. Mun mekkojahti päättyi lopulta varsin lyhyeen ja olinkin siitä aikanani kiitollinen. En oikeastaan katsellut mekkoja netistä etukäteen ja sovittamassa kävin viikon sisään neljässä liikkeessä. Kun se oikea sitten löytyi, eivät enkelikuorot laulaneet tai nenäliinoja nyhdetty paketista. Mekko tuntui minulta ja huomasin vertaavani seuraavia sovituskappaleita siihen yhteen. Totesin, että eiköhän se ollut siinä.

Tämä kaikki tapahtui syyskuussa eli häätaipaleen ensikurveissa. Sen jälkeen on some viekoitellut minua oikeastaan päivittäin toinen toistaan loistokkaammilla puvuilla. Eikö pitsi ole kyllä jo aika nähty? Enkö haluaisi kuitenkin erikoisemman, erilaisemman puvun? Showstopperin tai puhdaslinjaista räätälöintiä? Tyydyinkö sittenkin?

Eilen koitti se päivä, jolloin tupsahdimme kaasojeni ja äitini kanssa The Dressille hakemaan korjausommeltua hääpukuani. Astuin mekon sisälle, se kiristettiin ja katsoin peiliin. Ensin tuli ylipyyhkäisevä huojennus ja sitten kutkuttava kuplinta. Vähän hykertelin, hytkyin paikallani. Kyllä se on hyvä.

Hääpuku näyttää vielä ihan erilaiselta, kun se istuu hyvin. Lisäksi luulen sen pääsevän tosissaan oikeuksiinsa, kunhan kantajakin on panostanut itseensä ponnaria ja ripsiväriä enemmän. Opintomatkalla mukana olleet kaasot on nyt myös kurssitettu mekon pukemisessa ja laahuksen nostamisessa. Enää kaksi viikkoa!

Pöytäliinoja ja pikkuasioita

Meidän hääjärkkäilyissä on päällä sellainen raivostuttava vaihe, jossa on pakko edistää kaiken maailman pikkuasioita (ja vähän isompiakin), mutta mitään ei kuitenkaan pysty sanomaan vielä valmiiksi.

Buffet-menun valinta alkaa olla aika hyvässä jamassa. Vielä pitäisi valita pääruuan kasvisvaihtoehto sekä venkslata savulohen kastiketta ja leivän levitettä. Olen pitänyt silmällä tahtoo-sivuillemme ropisevia ilmottautumisia ja ainakaan toistaiseksi ei ole havaittavissa suurempia ongelmia erityisruokavalioiden kanssa. Koko menu on vähä/laktoositon ja muiden rajoitteisten vieraiden osalta ei keneltäkään pitäisi mennä kuin jokin yksittäinen lajike sivu suun. Saimme myös tarkemman kustannusarvion kokoamastamme menusta ja saatamme jopa pysyä budjetissa! Hurraa!

Tyynytaiston väistyttyä olen päässyt taklaamaan seuraavaa ompeluongelmaa: pöytäliinoja. Meillehän tulee pyöreät pöydät, joten perinteiset knoppa-lakanat eivät toimi aivan sellaisenaan. Alunperin ajattelin vain ompelevani kaksi lakanaa yhteen ja tasaavani tällaisen jättiliinan pidemmän sivun siten, että saamme pöytäliinaneliöt. Kunnes konsultoin Pythagorasta ja havaitsin, että tässä pöytäliina roikkuisi neliön kulman kohdalta metrin reunan yli osuen lattiaan. Näettekö sen skenaarion, jossa liinan kulma juuttuu iloisen juhlijan tuolinjalkaan? Niin minäkin. Nyt meidän 7 pöytään on ommeltu 14 pyöreää pöytäliinaa, joiden roikuntapituus on säntillisen tasainen. Knoppa-lakanathan tosiaan kuultavat läpi kuin Daeneryksen mekot ensimmäisellä kaudella, joten niitä piti saada kuhunkin pöytään edes tuplakerros.

Tässä yksi ilta ahdistin Henkan nurkkaan ja kävimme läpi alustavaa ohjelma-aikataulua. Lopputulos vaikutti lupaavalta ja tällä suunnitelmalla viimeinen “virallinen” ohjelmanumero eli bändin kolmas setti hiljenisi vähän puolenyön jälkeen. Spotify-bileet saavatkin sitten jatkua niin pitkään kuin juhlijoissa riittää virtaa. Päivää ei toki ole muutenkaan tarkoitus minuuttiaikatauluttaa, mutta bändin lisäksi kakulle, donitseille ja iltapalalle olisi ilmoitettava sopivat saapumisajat.

Onnistuin lopulta myös tekemään sen kuukausia roikkuneen minuutin homman eli ompelin sinisen korun toisen puolikkaan koristamaan häärintsikoita. Tämä piti saada hoidettua nyt, sillä eilen vein hääpukuni korjausompeluun The Dressiin. Siinä pystyi sitten varmistamaan, ettei koru näy puvun läpi. Ei näkynyt ja muutenkin sovitus meni oikein mallikkaasti. Kovin suuria muokkauksia ei ole tiedossa, mutta yllätyin silti positiivisesti, kun kustannusarvio jäi alta 90€! Viimeinen sovitus ja luultavasti myös nouto sovittiin heinäkuun puolelle. Eli alle kahden kuukauden päähän!!

Sulho selostaa: Se toinen hääpuku

Meistä kahdesta minä olen yleensä se, jota saa nykiä pois kaupan hyllyjen välistä. Kaupat vain eivät yleensä ole vaatekauppoja. Sen sijaan aika vierähtää kuin siivillä, jos allekirjoittanut päästetään irti rautakaupan työkaluosastolla tai kiipeily-, maastopyöräily- ja eräilytarvikkeiden sekaan. No okei, on Tuulillakin heikkoutensa: kirjakaupat. Mutta ei mennä siihen aiheeseen tällä kertaa. Vaatekaupat tulee yleensä kahlattua melko nopeasti läpi, sillä yleensä minulla on melko selkeä kuva siitä, mitä haluan. Arkivaatteiden shoppailu onkin normaalisti noin puolen tunnin tai tunnin juttu ja tässä ajassa on ehditty käydä keskimäärin läpi viidestä kahdeksaan liikettä. Puvun hankinta ei juurikaan poikennut tästä rutiinista.

Jo aikaisemmin Tuulilta lahjaksi saadut maastopyöräilyaiheiset kalvosinnapit pääsevät myös osallistumaan häihin. Huomaa Sramin Hollowpin -rakenne... Ei mitkään turhat helyt!

Alkuperäinen ajatus oli puvun ja liivin suhteen katsella joulun jälkeen tarjouksia, koska eihän asialla kiire ollut. Love me do -messuilla sovin kuitenkin kenkien sovitteluajan Gasell GP:lle. Heidän toimialansa ollessa kenkien kaupittelun lisäksi pukujen vuokraus ja myynti, totesin, että samapa kai se on myös pukuja kokeilla. Sovittuna päivänä astuin sisään pienehköön liikkeeseen ystävällisen vastaanoton siivittämänä. Tilojen ollessa rajalliset, Gasell GP ottaa vastaan vain yhden sovittelijan kerrallaan, mikä olikin melko mukava kokemus palvelun ollessa asiallisen rentoa. Oma visioni puvusta (onneksi myös morsiamen) oli vaaleanharmaa. Valikoima tämän sävyisissä puvuissa on kuitenkin melko rajattu ja heiltä löytyi vain yksi malli sopivaa harmaata, toisen mallin ollessa hieman tummempi ja kiiltäväpintaisena hippusen väärän tyylinen omaan makuun sekä juhlapaikan miljööseen. Onneksi vaaleammasta puvusta heillä sattui olemaan oikea koko, joka istuikin melko hyvin päälle. Liivivalikoimasta ensimmäiseksi sovittamani liivi oli musta, jonka totesin heti vievän liikaa huomiota muuten harmaalta kokonaisuudelta ja muutenkin sekoittavan pakkaa kenkien ollessa ruskeat. Seuraavalla kierroksella vaaleanharmaan puvun kaveriksi löytyi vaaleahko hieman kiiltäväpintainen, pintatekstuurilla koristeltu liivi, joka sopi puvun kanssa hienosti yhteen. Hyvä vaihtoehto oli siis löytynyt! Halusin kuitenkin vielä katsastaa muuta tarjontaa ja Gasell GP:n vaihtoehtojen rajoittuessa yhteen, lähdin sovittelutuokion jälkeen katsastamaan muiden liikkeiden valikoimaa. Edellisen tekstin ruskeat nahkakengät ostin kuitenkin jo tässä vaiheessa heti mukaan, etteivät ne pääse livahtamaan jaloista.

Seuraava osoite oli Brothers, mutta pyörähdys heidän liikkeessään oli nopea. Vaaleanharmaata pukua tiedustellessa myyjä kertoi heidän valikoimansa rajoittuvan yhteen malliin. Tämäkin malli oli selkeästi etsinnässä olevaan sävyyn nähden liian tumma ja asian ääneen lausuttuani myyjä kertoi, että lähes kaikki vaaleanharmaata pukua etsineet ovat tämän saman kommentin tavalla tai toisella esittäneet. Öh… Kannattaisikos tehdä jotain? No, tästä huolimatta Brothersin asiakkaana pysyn varmasti jatkossakin. Kauluspaitaostokset - asukokonaisuudesta vielä tällä hetkellä vyön ohella puuttuva lenkki - tulen todennäköisesti suuntaamaan kyseisen liikkeen suuntaan todettuani jo aikaisemmin heidän malliston istuvan itselleni hyvin. Bonuspisteet myyjälle myös siitä, että hän suositteli muita lähistöllä olevia miesten pukuja myyviä liikkeitä! Matka jatkuu.

Seuraavat pysähdykset olivat Volt ja Dressmann, joissa vaaleanharmaa sävy tuotti niin ikään hankaluuksia. Aloin hiljalleen jo ajatuksen tasolla kallistua Gasell GP:n ensimmäisenä sovittamaani kokonaisuuteen, koska olinhan jo kiertänyt lähes kaikki pääkaupunkiseudun miesten pukuja myyvät liikkeet. Tallustin mieleen hiipineistä aatteista huolimatta vielä seuraavan kulman taakse Turon liikkeeseen. Onneksi näin, koska lämpimän vastaanoton saatuani eteeni kannettiin ei yksi, vaan kaksi värisävyltään ja tyyliltään erilaista, mutta silti sopivaa vaihtoehtoa! Kumpaakin pukua sovitettua valinta kallistui selkeästi toiseen hieman valtavirrasta eroavien yksityiskohtien ja rennomman yleisilmeen takia. Myös puvun kangas oli äärimmäisen miellyttävä päällä ja myyjä kehuikin heidän henkilökunnastaan jokaisella olevan kyseisestä kankaasta jokin heidän malliston puku - myyntipuhe upposi täysin. Puvun osalta olin saanut värisävytoiveen lisäksi morsiamelta oikeastaan vain yhden ohjeen: pyllyn pitää näyttää hyvältä! Tämän toiveen varmistamiseksi housut lähetettiin korjausompelijalle, koska lopullista kokoa pienemmässä, lantiolta ja, no, pyllyn kohdalta hyvin istuvassa koossa maastopyöräilijän reidet aiheuttivat ongelmaa taskujen ryppyjen näkyessä kireiden lahkeiden läpi. Samalla takin selkämystä otettiin hieman sisäänpäin istuvuuden lisäämiseksi.

Liivin osalta vaihtoehtoja olikin sitten runsaammin. Turo teettää mallistonsa liivit mittatilauksina. Tilaus tehtiin sovitusliivin perusteella ja liiviin tuli itse valita sisä- ja ulkokankaiden lisäksi kaikki yksityiskohdat nappeja myöten. Liivin tyylissä päädyttiin kuitenkin myyjän kanssa yksissä tuumin noudattelemaan puvun tyyliä, jolloin myös asukokonaisuuden muut yksityiskohdat pääsevät paremmin oikeuksiinsa. Hankalin valinta oli päättää yksi- ja kaksirivisen liivin välillä. Liikkeessä ei ollut kaksirivisestä liivistä mallia, mikä ei helpottanut päätöksen tekemistä. Tässä asiassa luotin täysin myyjän asiantuntemukseen, kun hän suositteli kaksirivistä sen juhlallisemman yleisilmeen sekä napakamman istuvuuden takia. Hyvä näin. Kun neljän viikon toimitusajan jälkeen kävin liivin koesovituksen jälkeen noutamassa, totesin valinnan menneen nappiin. Hyvillä mielin siis poistuin pukupussin kanssa Turolta, kiitollisena asiantuntevasta palvelusta.

Lompakko ei tästä reissusta sitten ollutkaan aivan yhtä kiitollinen. Budjetti ylittyi sen verran rankasti, että morsiamenkaan asukokonaisuus ei näillä näkymin tule maksamaan yhtä monta rahaa. Perustelin hankinnan kuitenkin itselleni sillä, että toisin kuin morsiuspukua, aion itse käyttää hankkimaani pukua sekä muita häitä varten hankittuja asusteita myös jatkossa. Häämekolle sopivia juhlia ei mieleeni tule kuin yhdet ja vaikka iloiset juhlat yleensä ovatkin, tarvitsee ne toivottavasti juhlia elämänsä aikana vain kerran.

P.S. Tuuli ei muuten ole nähnyt ostamaani pukua etukäteen, ja mikäli itsehillintä ja pukupussin lukko pitää, ei tule ennen hääpäivää näkemäänkään. Tästä syystä koko asukokonaisuudesta ei tule yllä olevia kurkistuksia lukuunottamatta kuvamateriaalia löytymään ennen The Päivää.

Sulho selostaa: Kengät? Löytyy.

Oon Henkka, joo se sulhanen, ja lupauduin kirjoittamaan tänne pari tekstiä. Ehkä pikkiriikkisen jopa halusin kirjoittaa, koska esimerkiksi oman pukuni hankinnasta minulla on enemmän sanottavaa kuin Tuulilla, joka ei ollut edellä mainitussa tilaisuudessa edes mukana. En kuitenkaan tajunnut, että lupautumalla saisin osakseni oman siivun morsiamen stressitasosta. Päätoimittaja ilmoitti heti varsin selkeästi, että teksti on sitten valmiina viikon sisällä. Vaikka itse pyrinkin olemaan stressaamatta erityisesti “pienemmistä” asioista, täytyy silti olla varsin kiitollinen, että Tuuli lukeutuu siihen ihmistyyppiin, jolla asiat vain hoituvat. Välillä on tullut lähes syyllinen olo toisen hoitaessa asioita, erityisesti yhteydenpitoa eri tahoihin. Kerran yritinkin avata sähköpostia hoitaakseni hääjärjestelyihin liittyvää yhteydenpitoa, mutta selän takaa tiedusteltiin (ilmoitettiin) varovaisen kohteliaasti, että voisi olla näppärämpi kaikkien sähköpostien olĺa samassa paikassa, niin pysyvät hyvässä järjestyksessä. En ole yrittänyt toiste.

Alun jorinoista huolimatta tämä kirjoitus ei liity hääjärjestelyihin yleisellä tasolla, tai sulhasen hajoiluun morsiamen (vielä varsin hillittyyn) stressailuun, vaan omaan asukokonaisuuteeni. Häät mielletään juhlavaksi asiaksi ja toisin kuin naapurin sedän viisikymppisillä, häissä frakinkaan käyttäminen ei aiheuta kanssajuhlijoissa hämmennystä - varsinkaan, jos sattuu olemaan sulhanen. Itselleni on tästä huolimatta ollut jo alusta lähtien selvää, että haluan puvun ja liivin sekä näiden kaveriksi rusetin. Frakki ja saketti eivät tyylillisesti miellytä omaa silmää, vaikka juhlavia asusteita ovatkin. Smokki osuu jo melko lähelle, mutta juhlien ajankohta (alkavat jo päivällä) sekä juhlapaikan miljöö eivät istu smokin kanssa yksiin. Puvun ja liivin etsinnästä jaarittelen kuitenkin lisää vasta tuonnempana seuraavassa vieraileva kynä -kirjoituksessa, koska oman asukokonaisuuteni muodostuminen lähti liikkeelle kengistä ja rusetista. WHAT? Kyllä vain.

Lähdin mukaan syksyllä Kaapelitehtaalla järjestettyille Love me do -messuille siitäkin huolimatta, että Tuuli oli hetkeä aikaisemmin naureskellut Jodelin kirjoitukselle, jossa joku arkaillen tiedusteli, voiko kyseisille messuille ottaa miehen mukaan. En osannut tulkita nauretaanko nyt kysymykselle vai sille ajatukselle, että mies otetaan mukaan Love me do -tapahtumaan. No rohkea rotan syö… Ja onneksi söi, koska ensimmäisen 10 minuutin jälkeen olin löytänyt vahvan kandidaatin hääjalkineiksi. Sovimme Gasell GP:n myyjän kanssa saman tien sovitusajan heidän kivijalkaliikkeeseensä Helsingin Punavuoreen, koska sopivaa kokoa ei heillä messuilla mukana ollut. Kun sovittuna päivänä sain oikean kokoisen kengän jalkaani, varmistui myös ostopäätös. Kenkä oli miellyttävä jalkaan heti uutena ja ulkonäkö osui omaan silmään varsin hyvin. Tämän lisäksi kengät ovat TopManin valmistamat, joten samalla sai tukea suomalaista perheyritystä. Jes, ei tarvitse mennä naimisiin pelkissä sukissa!

Mitäs kaulaan? Rusetti. Rusetin, eli solmukkeen olen jo useamman vuoden ajan vetänyt kaulaani mieluummin kuin solmion. Samalla linjalla ajattelin jatkaa myös häissä. Tuuli oli jo edellisen vuoden Love me do -messuilla kaason roolissa bongannut Naskali Leatherin nahkarusetit ja niistä minulle vinkannut. Sen enempää miettimättä olin kuitenkin asian ohittanut, koska olen ollut vahva itse solmitun rusetin kannattaja. Itse solmitussa on vaan vähän enemmän sitä jotain. Kun nyt messukäytävää kävellessä juuri 10 metriä aikaisemmin ruskeita nahkakenkiä hipelöityäni törmäsinkin ruskeaan nahkarusettiin, oli ajatus valmis. Mitäpä jos löytyisikin kenkien ruskeaan sävyyn sointuva ruskea nahkarusetti?

Otin messujen jälkeen yhteyttä Naskali Leatherin Jyri Naskaliin ja sovittiin, että tavataan hänen seuraavan pääkaupunkiseudun reissunsa yhteydessä, tai vaihtoehtoisesti lähetän kengän hänelle värisävyjen mallailua varten. Pääpäivän ollessa vasta ensi kesänä, asialla ei tässä vaiheessa ollut vielä kiire, joten päätin yrittää sopia tapaamisen. Kengän postittaminen ei varsinaisesti innostanut, vaikka olikin hienoa, että tällainen back up -vaihtoehto oli olemassa. Aikataulut onneksi natsasivat ja sovimme tapaamisen kahvilaan Kampissa. Ennen tapaamista Jyri pyysi minua lähettämään kuvan kengistä, jotta osaisi valita oikean sävyisiä rusetteja mukaan. Tapaamiseen Jyri oli rusettien lisäksi varannut eri sävyisiä paloja nahkaa, joista hän olisi rusetin tehnyt, mikäli sopivaa sävyä ei olisi valmiista tuotteista löytynyt. Rohkenisin väittää tämän olleen melko ensiluokkaista asiakaspalvelua. Värisävyltään sopiva Usko -kääntönahkarusetti löytyi kuitenkin jo valmiiden rusettien joukosta ja kaupat tehtiin saman tien.

Hifistely yksityiskohdissa on ehkä sellainen asia, mihin itse olen sortuvainen, mutta tässä tapauksessa sai myös tukea suomalaista pienyrittäjää, käsityötä sekä kierrätysarvoja, joten eurojen uhraaminen tämän hankinnan eteen ei harmita. Ja onhan se jollain tapaa miehekäs ajatus, Naskalin nahkarusettien ollessa pääosin valmistettu kierrätetyistä nyrkkeilyhanskoista, että kaulassa roikkuu jotain, millä on aiemmin lyöty kilpakumppania käkättimeen.

Kuvan asettelusta huolimatta kyseessä ei ole maksettu mainos...

Hylättyjen hääpukujen kierros

Tämän postauksen kuvat ovat kaasojen kännykkäräpsäisyjä ja vielä tyylikkäämmät sensuroinnit minun itseni lisäämiä. Koittakaa kestää.

Lähdin kolttukaupoille aika sekavin miettein, joten tarkoitus oli kokeilla vähän kaikennäköistä ja katsoa mihin suuntaan homma lähtee kehittymään. Ehdin sovittaa arviolta pariakymmentä mekkoa ennen sitä oikeaa ja kahden muun mitallisijan mekot löytyvätkin jo tästä postauksesta. Mutta koska urheilumaailmassakin jaetaan pistesijoja ja koska näitä kuvia nyt on, niin tervetuloa hylättyjen hääpukujen kierrokselle:


Ensimmäinen kokeilemani mekko oli Zazabellan kapealinjainen merenneito pitsikoristein. Siluetti oli yllättävän imarteleva, mutta puku omaan makuuni liiankin seksikäs avonaisine kylkineen. Pitsi oli ihan kaunista, mutta varsin kovaa ja herkkä hipiäni ärtyi jo tuossa sovitusajassa.

Toinen mekko otti aika roiman harppauksen parempaan suuntaan. Olen vähän yllättynyt kuinka paljon pidin sileästä satiinista! Spagettiolkaimet olivat sirot ja laahuksen pitsi todella kaunis. Edestä puku oli kuitenkin hieman liian yksinkertainen, vaikkakin kiistämättä tyylikäs. Meidän kesäisiin navettahäihin eleganssia oli jopa liiaksi.

Tämän röyhelöprinsessan sisään päädyin seurueen painostuksesta. Ilme ehkä kertoo kaiken? Myönnettäköön, että yläosa oli ihan kaunis ja hämmästyksekseni pidin sen nyörikiinnityksestä, vaikka yleisesti liputan nappien puolesta.

A-linjalle annettiin vielä toinen mahdollisuus hieman hillitymmällä alaosalla, mutta tuo siluetti ei kuitenkaan ollut se mitä hain. Yläosan ottaisin heti arkisempaan käyttöön, mutta hääpuvussa haluan etumuksen olevan kevyempi. Tuleeko kellekään muulle tästä yläosasta Jane Austen -vibatsuja?


Mekot viisi ja kuusi tekivät selväksi, että puolimerenneito muuttaa minut pökkelöksi. Sovituskootkin tosin olivat näissä aika isot, mutta tuomio oli selvä: ei jatkoon.

Zazabellan jälkeen siirryimme Niinattareen, jossa sovitin jotakuinkin viittä tai kuutta mekkoa. Näistä ainoa varteenotettava oli Morileen Marlena, mutta kuvaus- ja julkaisu-ukaasien vuoksi pitänee tyytyä tähän kuvalinkkiin. Puku oli varsin lähellä Zazabellan satiinimerenneitoa ja yllätyksekseni pidin erityisesti mekon helmikirjailusta selkämyksestä. Etuosa oli kuitenkin jälleen turhan simppeli ja paksumpien olkainten vuoksi Zazabellaan verrattuna raskas.


White Dressin ensimmäinen mekko sai näyttämään leveältä ja tylliäkin riitti. Off-shoulder -hihat taisivat olla tämän ainut plussa. Toinen yritys oli taas paljon lähempänä oikeaa, mutta vähän tylsä ja jälleen turhankin peittävä.


Siirryimme takaisin satiiniin, vaikka tyköistuvampia malleja ei tästä materiaalista löytynyt. Helmavaihtoehdot olivat leveä ja leveämpi. Vankkumattomasti olen hokenut, etten tahdo prinsessamekkoa, mutta näistä jälkimmäisessä olo oli aika kuninkaallinen.

Happy Roadin mekoista ei myöskään ole todistusaineistoa. Suoraa kieltoa muiden kuin käytettyjen pukujen kuvaamiseen emme saaneet, mutta suhtautuminen oli niin nuivaa, että jätimme väliin. Maggie Sotteron mekot olivat kuitenkin selkeästi lähinnä sitä jotain, jota hääpuvulta etsin, ja olisin voinut ihastua useampaankin, jos heti ensimmäinen ei olisi ollut ylitse muiden.

Hääpukuliikkeistä

Todellisuushan on, että hääpukuohjelmien luoma illuusio särkyy aika pian, kun astuu supisuomalaiseen hääpukuliikkeeseen. Tilat ovat ahtaampia, valaistus kehnompi ja välillä peilin edessä ruuhkaa. Toisaalta hulppeat puitteet jäävät tärkeysjärjestyksessä auttamatta asiakaspalvelun taa. Sellaisen hämmentävän yleispuutoksen havaitsin, että yhdelläkään peilauspaikalla ei ollut mahdollisuutta tiirata itseään takaa (jos käsipeiliratkaisua ei lasketa).

Vaikka tästä postauksesta nyt vahingossa tuli tällainen valitusvirsi, niin aikuistenoikeastihan hääpukujen sovittelu oli huippuhauskaa ja mahtavalla seurueella mieleenpainuvan hersyvä kokemus. Kiitos äidille ja kaasoille! Seuraavassa risut ja ruusupuskat meidän liikekiertueelta.

ZAZABELLA (Helsinki)
Zazabellan valikoima on varsin kattava, joskin tämän hetken muodin mukaisesti pitsipainotteinen. Myös sovitusalue on käypän kokoinen ja mahduttiin yhden vanhojentanssisovittelijan kanssa yhdessä hyvin samalle reviirille (saatoin ehkä vallata suurimman osan, mutta kuitenkin). Palvelu oli ystävällistä ja eritoten muokkausmahdollisuuksien kannalta asiantuntevaa. Mekkoja sovitettiin tarvittaessa alushameineen kaikkineen ilman hoppuilua. Myös kuvata sai niin paljon kuin lysti ja Ansu-kaasohan räpsi menemään.

Meitä palvellut myyjä ei kuitenkaan kovin aktiivisesti itse ehdotellut sovitettavia mekkoja vaan niiden etsiminen jäi minulle ja seurueelle. Harjaantumattomaan silmään rekissä roikkuvat koltut näyttävät toistensa kopioilta, joten tähän olisin kaivannut aktiivisempaa otetta. Enemmän kuin hieman ärsytti myös, että myyjä palveli pitkään walk-in -asiakkaita minulle varatulla ajalla. Henkilökuntaa ei toki ollut liiaksi, mutta itsekeskeinen morsian nyrpisteli kuitenkin.

NIINATAR
Niinattaren myyjä aloitti sovitusajan esittelemällä itsensä ja kyselemällä mekkoajatuksiani. Pisteet ensivaikutelmasta. Valikoimaa on täälläkin runsaasti ja sattumalta satuimme Morileen erityisviikolle, jolloin liikkeessä oli ilmeisesti spesiaalimäärä kyseisen merkin malleja.

Liike on kuitenkin pieni, pimeä ja nuhjuinen, joskin tähän lienee odotettavissa korjausliike, kun muutto on piakkoin käsillä. Minua palvellut myyjä oli päällisin puolin mukava, mutta ei tuntunut kuuntelevan toiveitani tai sitten en niitä osannut tarpeeksi selkeästi kommunikoida. Epäammattimaisuuden puolelle lipsahdettiin, kun kerroin etten halua pukuuni täyspitkiä hihoja. Tämä on kuulemma ihanaa, koska ne eivät sovi juuri kenellekään ja roikkuvat/kiristävät ilman yksilöllistä räätälöintiä. Ei siinä mielipiteessä mitään, mutta vieressä toinen morsian sovitti juuri pitkähihaista pitsimekkoa, joka sopi hänelle täydellisesti. Toivon, ettei tämä kommentti tavoittanut häntä. Sovituksessa tuntui olevan liukuhihnamainen kiire eikä alushameita laitettu edes sellaisen akuutisti tarvitseville malleille. Kaikki sovitusmekot tuntuivat myös olevan koon 40 tienoilla, jolloin tällaisen ruipelomman sovittajan on vaikea kuvitella miltä mekko näyttäisi, jos se istuisi oikein. Kuvat saa ottaa vain kahdesta suosikista, joskin minun kohdallani yksi riitti. Tämä rajoite on tullut suunnittelijoiden puolelta ja ilmeisesti viimeksi samana päivänä Morileelta oli välitetty tuoreet ukaasit, koska morsiamet julkaisevat kuvia “kaiken maailman foorumeilla”. En oikein käsitä mikä tässä on ongelma, koska kyllähän ompelija voi halutessaan kopioida mekon heidän virallisten sivujensakin kuvista? Mutta tosiaan, tämä rajoite ei mene Niinattaren piikkiin.

WHITE DRESS
Stockan yläkerran White Dress on puitteiltaan aika lähellä tv-sarjojen utopiaa. Myönnettäköön, että sovituksessa tuntee itsensä aivan eri tavalla erityiseksi, kun askeltaa isosta valkoisesta sovituskopista suurelle korokkeelle kohdevalojen loisteeseen. Palvelu oli erittäin ystävällistä ja myyjä tuli sovituskoppiin asti auttamaan mekot ylleni. Ja kuvia voi nappailla sydämensä kyllyydestä.

Liikkeen valikoima oli kahta edellistä suppeampi. Lisäksi puhelimitse aikaa varatessani oltiin toisessa päässä hieman töykeitä: paikalle ei kuuleman sopisi tulla liian aikaisin, koska arki-illat ovat kiireisiä. Kapinahengessä johdatin seurueeni kaupoille kuitenkin vartin etuajassa: olimme koko toimituksen ajan ainoat asiakkaat ja pääsimme myös tositoimiin heti saavuttuamme. White Dressin kautta ei suoraan saa korjauspalveluja, mikä ehkä myös hieman kuulsi läpi muokkauskeskusteluissa. Sovitusvalaistus toimii paikan päällä, mutta kuvia jälkikäteen selatessa tuntuu, etteivät puvut pääse niissä oikeuksiinsa.

HAPPY ROAD
Happy Road sijaitsee pienen ajomatkan päässä Hyvinkäällä. Liike on valoisa ja mekot esillä väljemmin, jolloin niitä on helpompi katsella. Sovittamani puvut tuntuivat laadukkaammilta kuin monet aiemmat ja liike myy myös käytettyjä pukuja, mikä minun silmissäni on iso plussa. Olimme liikkeen ainut seurue ja myyjällä oli sovitusprosessissa hyvin aktiivinen ote: en tainnut itse valita yhtään testattavaa kolttua. Tämä lienee vähän makuasia, mutta sopi minulle. Myös ompelijan ammattitaito oli selvästi läsnä.

Oma pukuni löytyi lopulta täältä, joten olen ehkä taipuvainen antamaan positiivista palautetta. On kuitenkin todettava, että myyjällä oli ilmeisen huono päivä ja se näkyi asiakaskohtaamisessa. Minun ja seurueeni kommenteille ja sanavalinnoille nyrpisteltiin eikä lopullinen valintanikaan tainnut olla myyjän mieleen. Kuvauspolitiikka jäi vähän epäselväksi, kun sitä tiedustelleen kaasoni käskettiin rauhoittua (?), mutta ei sitä ainakaan kovin suopeasti (ennen ostopäätöstä) katsottu. Hieman hämmennyin myös, kun ensimmäistä mekkoa ryhdyttiin vaihtamaan toiseen seurueen edessä. Minua tämä ei haitannut, mutta joku ujompi morsian voisi kokea olonsa epämukavaksi alusvaatteisillaan.

Bonarina vielä:
VIENO
Itsehän en Vienoon ehtinyt, mutta kaason asemassa olen siellä pariin otteeseen pyörähtänyt ja haluan hieman kehaista. Kahden nuoren naisen yritys on kovin tuore ja tilat siksi pienet, mutta niistä on saatu kauniit ja valoisat. Pukuvalikoima poikkeaa virkistävästi tyyliltään muista liikkeistä ja palvelu on superia. Suosittelen.

YAAASSS to the Dress!

MULLA ON PUKU!

Tältä näyttää helpottunut morsian. Parinkymmenen valkoisen mekon jälkeen voittaja on löytynyt. Lopulta aktiivinen etsintä oli ohi vajaassa viikossa, vaikka se oman mielenrauhan tutistessa tuntui paljon pidemmältä.

Sovitteluhan on oikein kivaa ja kutittelee sisäistä pikkuprinsessaa. Toinen toistaan kauniimpia mekkoja, ihasteleva väkijoukko (melkein ainakin) ja keimailua peilin edessä. Taustalla henkäilevä mörkö kuitenkin vaatii painostavaa täydellisyyttä antamatta käyttökelpoista määritelmää. Onko tämä nyt sitten tarpeeksi hyvä? Näytänkö tässä nyt paremmalta kuin ikinä koskaan aiemmin ja enää koskaan milloinkaan?

Ensimmäisen pukukierroksen jälkeen keikuin kahden koltun kurjimuksessa. Ensimmäinen puku oli ihka ensimmäinen, johon ensimmäisessä pukuliikkeessä koskin ja näytin siinä - pahoittelut vaatimattomuudestani - tyrmäävältä. En kuitenkaan tuntenut itseäni morsiameksi, vaikka punaiselle matolle olisin voinut kipaista samoin tein.

Toinen vaihtoehto taas rikkoi sen kuuluisan kyynelkynnyksen. Näin itseni astelemassa naimisiin tässä mekossa. Tämäkö on se kuuluisa tunne, kun sitten vain tietää? Sovituskappale oli kuitenkin 6 tai 8 kokoa liian iso ja mielenrauhani reunaa nakersi pelko pökkelöefektistä ja pöytäliinapitsistä.


Kieriskeltyäni päätöksenteon mahdottomuudessa muutaman vuorokauden tein sen ainoan mahdolliselta tuntuneen ratkaisun - varasin uuden sovitusajan uuteen liikkeeseen. Ja siellä se minua sitten odotti.

En nähnyt pukuani koskaan rekissä, vaan myyjä valitsi sen minulle. Se oli ensimmäinen puku, jota liikkeessä sovitin ja sen jälkeen vertasin kaikkia muita siihen. En itkenyt tai haukkonut henkeä, puhjennut säteilevään hymyyn tai kokenut ylimääräisen ulottuvuuden tuntemuksia. Tiesin vain, että tähän tulen vertaamaan kaikkia muita pukuja.

Ja se on käytetty! Sisäinen maailmanparantajani iloitsee! Maggie Sotteron merkkipukuna kulumia ei juuri ole ja vakuutuin mekon laatutuntumasta muutenkin. Käsittämättömällä tuurilla mekko olisi myös istuvuudeltaan käyttökelpoinen sellaisenaan. Balleriinoilla helman pituus täsmää nyt, joskin 2-3 senttiä voisi lyhennyksen purulla saada lisää. Tämä pistää kenkäajatukseni uusiksi, mutta pakko myöntää, etteivät meidän maastossa korkokengät olisi olleet kovin fiksun morsmaikun valinta muutenkaan. Etumuksen istuvuutta voi viilata kunhan rintsikat on hankittu ja mahdollista alushametta pitää tuumailla. Keväämmällä pitänee siis ottaa ainakin konsultaatio ompelijalta.

Olen vähän hämilläni. Mun puku on nyt tässä. Ei puolen vuoden toimitusaikaa ja malttamatonta odottelua vaan ihan tässä näin. Oho.

Loppuun tyypillinen pikkuvilautus:

Kolttukaupoille

Ihanakamala hääpuku. Tai toivotaan, että lopputulos on pelkästään ihana, mutta tämän hetken tuntemuksiin sekoittuu ronski kourallinen kauhua.

Mä en tiedä mitä haluan. Tai siis tiedän. Hääpäivänäni haluan olla upea. Silleen uu-la-laa ja wa-wa-wum. Lisäksi haluaisin olla nimen omaan upea nainen, en suloinen tyttö tai sädehtivä rinsessa. Tämä on kuitenkin vähän ikävästi ristiriidassa mun arkityylini ja ehkä myös makuni kanssa. No okei, kyllä mä arjessakin kierrän prinsessahepeneet kaukaa, mutta sellainen aikuisen naisen tyyli multa on hukassa. Jottei asia olisi liian yksinkertainen, juurikin nämä tyttömäiset prinsessaunelmat ovat niitä, joiden kohdalla skrollaus hidastuu.

Tässä muutama hyvä esimerkki. Ensimmäisen kuvan napsaisin tammikuussa Wanhan Sataman häämessuilta. Yläosan helmikirjailu on kauniisti toteutettu, ei liikaa blingiä, ja viehkeän sirot olkaimet. Helmakin on houkutteleva. Mutta niin prinsessa.

Toisessa kuvassa kaasoni Ensu sovittaa Vienon yksinkertaisen kaunista pukua vajaa vuosi sitten. Heti sovituskopin verhon raotuttua ajattelin, että tämä on aivan mun näköinen mekko. Tytöt oli samaa mieltä. Yksinkertainen, ryhdikäs, laskeutuu upeasti - resonoin. Mutta. Naisellisuus puuttuu: mekko on auttamatta tyttömäinen ja turhankin siveä.

Eli siis näistä tykkään, mutta en halua tällaista. Lähtökohdat kunnossa.

Lisätään hyppysellinen epävarmuutta siitä, mikä sopii omalle kropalle. En oikein luota omaan arvostelukykyyni tässä asiassa, sillä useamman kerran on käynyt niin, että sovituskopissa wau-mekko onkin sitten jälkikäteen näyttänyt kuvissa perunalta. Toisaalta taas mekko, joka on tullut ostettua, koska “parempaakaan ei nyt ole” on fotoissa imarrellut hämmentävästi. Kaipaisinkin epätoivoisesti asiansa osaavaa ja mielipiteensä kertovaa myyjää. Aijon myös painostaa kaasoja olemaan brutaaleja.

Tietysti haluan mekon olevan myös Henkan makuun, mutta siitä on mahdoton saada irti mitään hyödyllistä: ”Näytät varmasti kauniilta ihan missä vaan” - plaah. Mulla on myös yläselässä tatuointi, mutta en oikeastaan anna sen vaikuttaa puvun valintaan. Olisihan se kiva, jos puku asettuisi tipun kannalta fiksusti (joko kokonaan peittoon tai esille), mutta prioriteettilistalla tämä on häntäpäässä.

Mua ei inspiroi selata sivukaupalla mekkokuvia interwebin onkaloissa. Osaan kommentoida promokuvista täydellisten mallien päältä elementtejä, joista pidän, mutta kuvista en saa fiilistä, että tämä on mun puku tai edes, että tätä pitää päästä sovittamaan. On tietysti joitain jutskuja, joista kuvittelen pitäväni:

• Hulmuava, kevyt helma liikkuu kauniisti ja sopii maalaisromanttisiin kesähäihin. Näillä on tosin ikävä taipumus korostaa pienintäkin pömppistä, jollainen kuuluu myös omaan varusteluuni.
• Toisaalta taas (puoli)merenneitohelmoissa on kivasti asennetta. Pömppiksen lisäksi ongelmana on kuitenkin mun tiimalasin yläosan vajaa volyymi. Vaikutelma on helposti pökkelö.
• Tahtoisin mekkoon olkaimet, vaikka hyvin istuva kolttu pysyy nykimättä ylhäällä ilmankin. Spagetti, off-shoulder - olen avoin kaikelle.
• Valtavirran mukaisesti kaunis (avoin?) selkä
• Hillitysti koristelua: kirjailua saa olla, mutta ei blingiä. Myös pitsissä valtti on maltti.

Vaatimaton summaus voisi olla “kevyen yksinkertaisen tyylikäs ja naisellinen puku pienellä twistillä ja ripauksella seksikkyyttä.” Oonkohan pukuliikkeelle ihan täysi painajainen...

Se nähdään huomenna!