Syynäyksessä: Sulhanen

Kuvat: Kallioniemi Photography

Me salailtiin toistemme asuja ihan puolin jos toisin, joten minäkään en ollut kurkkinut Henkan kokonaisuuttaa blogin sneak peakejä enempää. Kun vihkipaikalla näin ensimmäisen vilauksen Henkan selästä, kommentoinkin kaasolle, että “Jes! Just sopiva vaaleanharmaa!”

Puku
Henkan kolmiosainen puku ostettiin Turolta ja kokonaisuus oli täysin puolueettomasti arvioiden todella komea. Liivi toi pukuun sopivasti juhlavuutta ja sen vuoksi asu toimi kesän ennätyshelteissä myös ilman takkia. Muun pukukansan huojennukseksi Henkka taisikin luopua siitä heti saatuaan ruuan eteensä. Puku on tikkauksia myöten hyvin viimeistelty, mutta juhlavuudestaan huolimatta superpehmeää kangasta. Se ei missään nimessä jää yhden käyttökerran vaatteeksi, mikä meillä olikin tarkoitus, kun uuden puvun osto oli alusta lähtien tähtäimessä. Minä jo vähän yritin vihjailla, että takki tai liivi näyttäisi varmasti oikein kivalta farkkujen kanssa.

Kengät ja asusteet
Vaaleanharmaan puvun kanssa ruskeat asusteet olivat ihan nenä pärstään. Henkka hehkutti, ettei ole eläissään törmännyt yhtä mukaviin puvunkenkiin eikä tuo tosiaan tehnyt minkään valtakunnan sisäänajoa ennen hääpäivää. Naskalin ruskea kääntörusetti ja Brothersin nahkavyö valkattiin kenkiin sopiviksi. Valkoinen taskuliina oli matkassa, mutta valmistautuessaan pojat totesivat sen olevan yhdessä vieheen kanssa liikaa. Viime silauksena hihansuissa killuivat maastopöyränketjuista tehdyt kalvosinnapit, jotka olin ostanut Henkalle jokunen vuosi sitten joululahjaksi Etsystä.

Syynäyksessä: Morsian

Kaikki kuvat: Kallioniemi Photography

Kun noita potrettikuvia tuli tuohon edelliseen postaukseen suollettua, ajattelin tähän väliin pistää syynäten oman ulkomuotoni. Johon olen siis oikein tyytyväinen.

Hääpuku
Mun häämekko oli Hyvinkään Happy Roadista kertaalleen käytettynä ostettu Maggie Sotteron olkaimeton ja kapealinjainen puku, jossa oli shampanjan/nuden värisen aluskankaan päällä täyspitsinen kerros. (Noiden kahden kerroksen välistä pelastettiin päivän aikana muuten yksi ampiainen ja kaksi heinäsirkkaa.) Mekko ei varsinaisesti osunut kovin moneen mun alkuperäisistä kriteereistä, mutta oli ensimmäinen joka tuntui selkeästi omalta. The Dressillä sitä muokattiin vielä vähän istuvammaksi ja aavistuksen merenneitomaisemmaksi. Olosuhteiden pakosta yhtenä kriteerinä kuitenkin oli, että mun on pystyttävä käyttämään puuceetä eli helman on noustava pepun yli. En tiedä mitä kahdessa viikossa voi ehtiä tapahtumaan, mutta mun mielestä viimeisessä sovituksessa täydellisesti istunut mekko ei aivan ollut sitä enää hääpäivänä. Vähän jäi lopulta mietityttämään myös, että olisin ehkä sittenkin halunnut jotain enemmän ja pienen twistin jotain erityisempää. Hääpäivänä en tällaisia kuitenkaan miettinyt, tunsin itseni kauniiksi ja Henkka piti mekosta, joten mitäköhän tässä nyt on enää vatvomista.

Hiukset ja meikki
Kampauksen mulle teki parturi-kampaamo Vilon Mervi. Ja huippuhan siitä tuli, vaikka tavallista yritettiin! Nutturakampaus oli eloisa ja rento lipsahtamatta kuitenkaan täysin kurittoman bohon puolelle. Olen ihan superonnellinen siitä miten mun siilipuoli saatiin sulautumaan muuten niin kovin romanttiseen kampaukseen. En halunnut korostaa sitä erityisesti, mutten kuitenkaan häpeilevästi peittääkään. Nyt se antoi kivasti särmää ja kun hiuskukat vielä laitettiin tarkoituksella siilin puolelle, olivat ne ihan täydellinen kombo. Ja kukkiin en muuten voisi olla tyytyväisempi! En antanut hiuskukista mitään suurempaa ohjeistusta ja päärooliin oli itse asiassa tarkoitettu oranssinpunertava ruusu (tai neilikka, en muista). En kuitenkaan pitänyt väristä yhtään ja tehtiin hääaamuna onnistunut improvisointi. Tuo keltainen on ihanan raikas! Mun superupean meikin puolestaan toteutti Kirsi Ryhänen. Se ei ehkä ollut niin luonnollinen kuin alunperin suunnittelin, mutta ihan täydellisesti silmiä korostava ja silti pehmeä. Kun näin itseni ensikertaa peilistä täydellä meikillä, kampauksella ja hunnulla, oli mun pakko ruveta äkkiä touhuamaan jotain sijaistekemistä, ettei hääpäivätodellisuus iske kyynelkanaviin. Pienen ihmeen lailla meikki pysyi myös mukisematta freesinä koko illan meidän överihelteistä huolimatta.

Huntu
Kun huntu laitettiin mulla hääaamuna hiusten ja meikin jälkeen paikoilleen, en halunnut enää ottaa sitä pois. Vitsi kun se kruunasikin kokonaisuuden! Olin alunperin ajatellut, ettei se tule oikein sopimaan kampaukseen ja oli tarkoitus luopua siitä pikapikaa parin ensimmäisen potretin jälkeen. Lopulta pidin huntua kuitenkin vielä juhlapaikalle saavuttaessa sekä onnitteluissa ja vasta sisälle siirryttäessä Ensu-kaaso nyppäisi sen irti. Mervi oli aluksi vähän huolissaan, kun kerroin mun kaksikerroksisesta 2,5 m hunnusta (hiuskukkien lisäksi), mutta huntu oli todella kevyt eikä painanut kampausta lainkaan. Mitä nyt takertui vähän kaikkialle.



Korut
Turinoin jo etukäteen koruasioista, mutta lykkäsin lopullisten päätösten tekemistä hääaamuun. Täydessä tällingissähän sitä vasta näkee mitkä sopivat kokonaisuuteen. Mummilta lainattujen kahtien korvisten suhteen valinta oli heti puvun päälle saatuani helppo: roikkuvat korvakorut sopivat olkaimettoman mekon kanssa ihan täydellisesti. Tämän jälkeen ajattelin, että kaulakoru saa jäädä pois, mutta kaasojen kannustamana kokeilin kuitenkin ja sehän sopikin oikein kauniisti. Oikeassa kädessä mulla oli sitten isän äidin vanha sormus.

Kengät
Olin loppuillasta varsin onnellinen, että oli matalat. Kaikki korkoihin joskus sortuneet varmaan tietää sen fiiliksen, kun ei oikein tekisi mieli nousta tai ainakaan liikkua, kun ne upeat kengät ei tunnu ihan yhtä kivalta kuin näyttävät. Kyllähän minäkin tämä tiedän, mutta olisin silti varmaan kiduttanut itseäni koroilla, jos se vain olisi ollut mahdollista. Että kiitos pukuni lyhykäiselle entiselle morsiamelle! Mullakin oli kyllä kumisaappaat metsäosuudelle mukana, mutta lopulta kuljin senkin pätkän hääkengissä. Bändin viimeisen setin aikoihin havahduin muutamaan sivuhiertymään ja päätin tanssia loppuillan paljain varpain. Nakkasin kengät nurkkaan ja leväytin hämmästyksekseni samalla puolimetsää tanssilattialle. Muutama salamatkustava sammaltuppo ja neulanen oli iloisesti juhlinut kanssani koko päivän.

Hääkengät olosuhteiden pakosta

Mun mekko tylpisti hääkenkähaaveet.

Haluaisin ehdottomasti kulkea hääpäivänäni koroissa. Ne ovat lättänäkenkiä juhlavammat ja niistä löytyy loputtomasti upeita vaihtoehtoja. Lisäryhti ja ekstrasentit eivät myöskään olisi haitaksi. Häät olisivat loistava tilaisuus investoida kauniisiin ja laadukkaisiin juhlakenkiin, jotka voisivat jatkaa haltioituneiden ihastelujen keräämistä myös erinäisissä tulevaisuuden pippaloissa.

Mutta sitten ostin käytetyn hääpuvun, jonka pituus on sukkasiltaan just eikä melkein. Ilman pidennysvaraa.

Perustelin kaksien Parikoiden ostoa Sample Salesta aikanaan sillä, että valkoisia voi sitten käyttää myös hääkenkinä...

 
Jos ollaan ihan rehellisiä, niin korkokengät eivät olisi varsinaisesti olleet rationaalisin mahdollinen valinta myöskään meidän juhlapaikan nurmikolle tai mukulakivilattialle puhumattakaan kiipeämisestä kallioiselle vihkipaikalle. Nämä käytännönhaasteet olisin häähattarassani kuitenkin luultavasti sivuuttanut, mutta mekosta ei nyt pääse yli eikä ympäri. Oli tyytyminen mataliin kenkiin.

Suhtaudun aika liberaalisti kaikkiin pukeutumissääntöihin, mutta luin joskus häälehdestä, että koristeellisen helman (kuten omani) kanssa kannattaa suosia simppeleitä kenkiä kun taas yksinkertaisella laahuksella voivat jalkineet olla näyttävän krumeluuringit. Kuulosti fiksulta. Tämän lisäksi piti ottaa huomioon pukuni shampanjan sävyinen aluskangas. Valkoiset kengät eivät käy, koska niiden kanssa puku näyttäisi likaiselta. Myöskään kirkkaan värit (punaiset, siniset ja niin edelleen) eivät passaa, vaikka muuten olisin sellaisten kannalla. Palettiin jäivät oikeastaan vain metallinsävyt, nude sekä vaalea roosa, sillä mustia popoja en häihin kelpuuttanut. Jotteivät rajoitukset jäisi liian höveleksi, halusin ballerinoihin vielä terävät kärjet tuomaan juhlavuutta.


Näillä reunaehdoilla valikoimaa ei voi kehua runsaaksi, minkä lisäksi joko jalkani ovat kutistuneet tai juhlavien ballerinojen mitoitus on universaalisti päätetty poikkeuttaa kaikista muista jalkinetyypeistä. Tahtoo sanoa siis, että sovittamani koot tippuivat järjestäen jalasta eikä pienempää ollut saatavilla. Tämä tauti vaivasi muun muuassa sekä näitä hile- että mokkatossuja. Ruusukultaisetrusetit olivat jo päätymässä hääkengiksi, kunnes korjausompelusovituksessa totesin niiden lopulta riitelevän karmaisevasti mekkoni kanssa.

Mekon sovitus toi kuitenkin jonkin sortin valaistumisen. Puku todellakin vaatii hyvin simppelit kengät, jotka maastoutuvat nöyrästi helman laskoksiin. Niinpä palasin kolkuttelemaan Espan Höglin ovea ja hakemaan matkaani jo aiemmin sovittamani hyvin klassiset kiiltonahkanudet ballerinat. Kengät ovat omaan makuuni vähän tylsät ja jopa aavistuksen tätimäiset, mutta näillä mennään. Sopivat-kaiken-kanssa -tyylisinä niiden juhlien jälkeinen käyttöaste tulee luultavasti ainakin olemaan kimalluspiikkareita korkeampi.

Sulho selostaa: Rusettijuttuja

Meidän häävalmistelut ovat sisältäneet jonkin verran DIY-hommia ja samalla teemalla jatkettiin bestmanien kaulakoristeiden osalta. Varastoon oli jäänyt sopivasti puutavaraa edellisistä projekteista, joten eipä siinä muuta kuin vannesaha laulamaan!

Ajatus puurusetista lähti liikkeelle varmaankin häämessuilla bongatuista kaupallisista versioista. Tähän kun lisättiin Naskalilta hommatun nahkarusetin kääntöominaisuus, olikin konsepti valmis. Piirustelin aluksi paperille muutaman eri kokoisen ja mallisen version, minkä jälkeen leikkasin parhaan tekeleen irti sabluunaksi. Alunperin olin ajatellut puurusetteja vain bestmaneille, mutta päädyin lopulta tekemään kolme kappaletta, joista yksi jäisi kartuttamaan omaa rusettikokoelmaa.

Materiaaliksi valikoitui mahonki ja loimukoivu. Ensimmäisenä pyyhkäisin paksummasta lankusta ohuet siivut irti, jotka pintojen höyläämisen jälkeen liimasin yhteen. Liimaksi vaihdoin aivan viime hetkellä kosteuden kestävän puuliiman - eihän sitä tiedä miten kosteissa juhlissa rusettien tulevat omistajat näitä aikovat jatkossa käyttää...

Liiman kuivumista odotellessa aloin puuhailemaan ruseteille säilytyskoteloita. Nämäkin päätin tehdä koivusta. Kun sopivat palat oli sahattu, pähkäilin hetken jos toisenkin millaisilla liitoksilla laittaisin kotelot kasaan. Päädyin lopulta messinkisten koristenaulojen ja liiman yhdistelmään. Testimielessä olisi tehnyt mieli käyttää jotakin itselle uutta puuliitosta, mutta pienet messinkinaulat toivat mukavan ulkonäöllisen lisän koteloille. Niin ja tulihan sitä laseria laulatettua tässäkin projektissa. Häälogo pääsi koristamaan kotelojen kantta. Kyllä sitä nyt käytetään, kun tuli sellainen tehtyä!

Koteloita värkkäillessä menikin jokunen tovi ja rusettien liimaus oli tällä välin ehtinyt kuivua riittävästi seuraavaa työvaihetta varten. Piirtelin aiemmin tehdyn sabluunan avulla rusetin muodon puun pintaan ja leikkelin ylimääräiset vannesahalla. Viimeistely hoitui nauhahiomakoneen ja hiomapaperin avulla. Lopuksi vielä puuöljy pintaan ja pajan puolella hommat oli taputeltu. Tässä vaiheessa myös tekijä vaihtui, koska allekirjoittanut ei ole aivan yhtä sinut ompelukoneen kanssa, kuin tämän blogin päätoiminen kirjoittaja.

Suurimmaksi haasteeksi rusettien tekonahkaisten nauhojen ompelussa muodostui kiinnitystarpeiden etsiminen. Siis juurikin ne pienet hakaset ja lenkit, joilla koko komeus saadaan kiinnitettyä kaulan ympärille. Muutamat kivijalkaliikkeet eivät tuottaneet tulosta ja interwebsin ihmeellisestä maailmasta ei etsintöjen edetessäkään alkanut löytyä vaihtoehtoja. Oli lähellä, ettei heikkona hetkenä päädytty ostamaan valmiita rusetteja, jotka olisi sitten päästetty päiviltä ja napattu kiinnikkeet uusiin DIY-rusetteihin. Etsy lopulta pelasti tältä ratkaisulta ja tilattiin kilkkeet rapakon takaa.

Eipä muuta kuin rusetit koteloon ja toimitus uusille omistajilleen! Kovasti vaikuttivat olevan mielissään.

Rintsikkaratkaisu

Oli juhlan aihe sitten mikä hyvänsä, sitä edeltävä murheenkryyni on aina sama.

Mulla ei taida olla yhtään juhlavampaa mekkoa, jonka kanssa rintsikat ei olisi jonkinasteinen ongelma. Jos mekkoon onnekkaasti kuuluu olkaimet, eivät ne koskaan kulje linjassa rintsikoiden olkainten kanssa. Ja vaikka kulkisivatkit, löytyy viimeistään selästä kurkistusaukko juuri liivien takaosan kohdalta. Eikä nyt edes aloiteta pikkuhousurajoista.

Mun hääpuku on siinä mielessä käytännöllinen kapistus, että se mahdollistaa muunkinlaiset rintsikkavaihtoehdot kuin kaikkien rakastamat superseksikkäät kanafileet. Joista maailmankaikkeuden ainoat värivaihtoehdot ovat muuten musta ja se silikoninude. Koska kukapa haluaisi käyttää kauniita alusvaatteita silloin, kun noin muuten tälläytyy parhaimpiinsa. Että niin.

Tarratakseni takaisin punaiseen lankaan, olin lykännyt rintsikkaostoksille lähtöä, koska tuntui rasittavalta käydä etsimässä sopivat, palata kotiin, todeta ne puvun alle sopimattomiksi, lähteä palauttamaan ja aloittaa rumba alusta. Puvun kanssa liiviliikkeiden kiertely ei kuitenkaan sekään olisi kovin kätevää. Sattumalta bongasin kuitenkin Heidi Tuiskun Ateljé Tuhkimotarinan myyvän myös rintaliivejä ja kiirehdinkin varaamaan sovitusajan itselleni sekä puvulleni.

Ja voin suositella! Heidin kanssa testasimme mekon alle muutamaa mallia ja lisäksi puvun sisään ommeltavia irtokuppeja. Olipa yllätys huomata istuvuusero näissä vaihtoehdoissa! Oma rintavarusteluni ei ole erityisen uhkea ja irtokupit saivat puvun etumuksessa aikaan niin onton tönkön efektin, että ihan teki mieli tarkistaa, etteivät leidit oikeasti täysin kadonneet. Ehdoton ei siis ommeltaville kupeille. Onnekseni kuitenkin jo hieman etukäteen uumoillemani Wonderbrat tuntuivat miellyttäviltä päällä ja istuivat mekon alle oikein passelisti. Eikä kaunis morsianhenkinen pitsikuosikaan haitaksi ole.

Samaan syssyyn Heidi kävi ammattilaisen rautaisella katseella puvun istuvuuden läpi ja pääsin samalla esittämään miljoona omaa kysymystäni. Heidi ei itse tee korjausompeluja, mutta täydellisellä asiakaspalveluasenteella varasi siltä seisomalta minulle ajan niitä varten ompelijaystävälleen The Dressiin. Huippu sattuma, sillä olin syksyn Love me do -kohtaamisen perusteella itsekin ajatellut vieväni puvun The Dressin ihanille naisille. Reissu siis ylitti odotukset!

Mainittakoon kuitenkin, että kotoa mekon kanssa junaan suunnatessa kävi pessimistin mielessä kauhuskenaario kanssamatkustajan kaaressa lentävästä kahvista. Tämä pelko oli kuitenkin täysin aiheeton, sillä se oli kokis, jonka vastapäätä istuja sihautti auki mun kauhusta laajenneiden silmien alla. Niin ja ratikassa sain vilistää karkuun laitapuolenkulkijakaverusten avonaisia kaljatölkkejä.

Huntuhomma

Huntu. Herkkä ja hempeä - ei yhtään mun juttu.

Vaikka huntutyyli ei tunnu alkuunkaan omalta, on mun myönnettävä, että se telkkarissa aina jotenkin kruunaa morsiuslookin. Iki-ihanan Randyn ja Say Yes to the Dress:n opastamana päädyin siis myös itse testaamaan häämekkokaupoilla pistettä i:n päälle. Eikä siitä fiiliksestä sitten enää ollut paluuta. Olin ajatellut pitää huntuhommat salassa Henkalta, mutta äiti meni ja möläytti, joten pääsen sittenkin etukäteishehkuttamaan myös blogissa. Huntudetaljit on kuitenkin tarkoitus selvittää sulhaselle vasta tositoimissa, joten Henkka hus!

Birdcaget (häkkilintuhunnut?) on tosi tyylikkäitä, mutta sellaista ei tullut koskaan kokeiltua. Tällaisen pikkunörtin sydän sykkii myös nyt esiin pulpahtaneille, upeasti laskeutuville morsiusviitoille, mutta pelkään sellaisen lipsahtavan itseni yllä liikaa larpin puolelle. Aika kovin huokailen kuitenkin edelleen joillekin Vienon Instagram-kuville.

Näistä vaihtoehdoista huolimatta aika perinteisellä mennään. Mun huntu on kaksikerroksinen, simppeli ja ilman pitsiä, joskin semipitkä: osapuilleen 2,5 m. Aluksi aatostelin lyhyempää, noin peppumittaista huntua, mutta makutuomaristo oli selkeästi kokopitkän kannalla. Halusin kuitenkin hunnun, joka laskeutuu hieman avonaisena myös olkapäille, mikä sitten johti tuohon kaksikerroksisuuteen. En ehkä kuitenkaan tule peittäneeksi kasvoja tuolla blushing-osuudella, kun pikatestissä vaikutelma oli lähinnä koominen.

Mutta hei nyt saadaan sellaisia upeita “hunnun alta” -kuvia! Ne on melkeinpä mun potrettikuvien lemppareita, joten jei! Olen kyllä ymmärtänyt, että otosten järjestäminen ei ole mitenkään supertunnelmallista, kun parhaassa tapauksessa neljänneksi hunnun alle änkeää kuvaajan perässä kaaso tai bestman. Mutta kukapa todellisuudesta piittaisi, kun aika ne muistot kultaa kuitenkin! En ajatellut pitää huntua kovinkaan pitkään, vaan kaasot saavat onkia sen irti kampauksesta viimeistään juhlapaikalle saapumisen jälkeen. Toisaalta tahtoisin ehkä osan potreteista ilman huntua, joten voipi olla, että se joutuu syrjään vielä aiemmin.

Sulho selostaa: Se toinen hääpuku

Meistä kahdesta minä olen yleensä se, jota saa nykiä pois kaupan hyllyjen välistä. Kaupat vain eivät yleensä ole vaatekauppoja. Sen sijaan aika vierähtää kuin siivillä, jos allekirjoittanut päästetään irti rautakaupan työkaluosastolla tai kiipeily-, maastopyöräily- ja eräilytarvikkeiden sekaan. No okei, on Tuulillakin heikkoutensa: kirjakaupat. Mutta ei mennä siihen aiheeseen tällä kertaa. Vaatekaupat tulee yleensä kahlattua melko nopeasti läpi, sillä yleensä minulla on melko selkeä kuva siitä, mitä haluan. Arkivaatteiden shoppailu onkin normaalisti noin puolen tunnin tai tunnin juttu ja tässä ajassa on ehditty käydä keskimäärin läpi viidestä kahdeksaan liikettä. Puvun hankinta ei juurikaan poikennut tästä rutiinista.

Jo aikaisemmin Tuulilta lahjaksi saadut maastopyöräilyaiheiset kalvosinnapit pääsevät myös osallistumaan häihin. Huomaa Sramin Hollowpin -rakenne... Ei mitkään turhat helyt!

Alkuperäinen ajatus oli puvun ja liivin suhteen katsella joulun jälkeen tarjouksia, koska eihän asialla kiire ollut. Love me do -messuilla sovin kuitenkin kenkien sovitteluajan Gasell GP:lle. Heidän toimialansa ollessa kenkien kaupittelun lisäksi pukujen vuokraus ja myynti, totesin, että samapa kai se on myös pukuja kokeilla. Sovittuna päivänä astuin sisään pienehköön liikkeeseen ystävällisen vastaanoton siivittämänä. Tilojen ollessa rajalliset, Gasell GP ottaa vastaan vain yhden sovittelijan kerrallaan, mikä olikin melko mukava kokemus palvelun ollessa asiallisen rentoa. Oma visioni puvusta (onneksi myös morsiamen) oli vaaleanharmaa. Valikoima tämän sävyisissä puvuissa on kuitenkin melko rajattu ja heiltä löytyi vain yksi malli sopivaa harmaata, toisen mallin ollessa hieman tummempi ja kiiltäväpintaisena hippusen väärän tyylinen omaan makuun sekä juhlapaikan miljööseen. Onneksi vaaleammasta puvusta heillä sattui olemaan oikea koko, joka istuikin melko hyvin päälle. Liivivalikoimasta ensimmäiseksi sovittamani liivi oli musta, jonka totesin heti vievän liikaa huomiota muuten harmaalta kokonaisuudelta ja muutenkin sekoittavan pakkaa kenkien ollessa ruskeat. Seuraavalla kierroksella vaaleanharmaan puvun kaveriksi löytyi vaaleahko hieman kiiltäväpintainen, pintatekstuurilla koristeltu liivi, joka sopi puvun kanssa hienosti yhteen. Hyvä vaihtoehto oli siis löytynyt! Halusin kuitenkin vielä katsastaa muuta tarjontaa ja Gasell GP:n vaihtoehtojen rajoittuessa yhteen, lähdin sovittelutuokion jälkeen katsastamaan muiden liikkeiden valikoimaa. Edellisen tekstin ruskeat nahkakengät ostin kuitenkin jo tässä vaiheessa heti mukaan, etteivät ne pääse livahtamaan jaloista.

Seuraava osoite oli Brothers, mutta pyörähdys heidän liikkeessään oli nopea. Vaaleanharmaata pukua tiedustellessa myyjä kertoi heidän valikoimansa rajoittuvan yhteen malliin. Tämäkin malli oli selkeästi etsinnässä olevaan sävyyn nähden liian tumma ja asian ääneen lausuttuani myyjä kertoi, että lähes kaikki vaaleanharmaata pukua etsineet ovat tämän saman kommentin tavalla tai toisella esittäneet. Öh… Kannattaisikos tehdä jotain? No, tästä huolimatta Brothersin asiakkaana pysyn varmasti jatkossakin. Kauluspaitaostokset - asukokonaisuudesta vielä tällä hetkellä vyön ohella puuttuva lenkki - tulen todennäköisesti suuntaamaan kyseisen liikkeen suuntaan todettuani jo aikaisemmin heidän malliston istuvan itselleni hyvin. Bonuspisteet myyjälle myös siitä, että hän suositteli muita lähistöllä olevia miesten pukuja myyviä liikkeitä! Matka jatkuu.

Seuraavat pysähdykset olivat Volt ja Dressmann, joissa vaaleanharmaa sävy tuotti niin ikään hankaluuksia. Aloin hiljalleen jo ajatuksen tasolla kallistua Gasell GP:n ensimmäisenä sovittamaani kokonaisuuteen, koska olinhan jo kiertänyt lähes kaikki pääkaupunkiseudun miesten pukuja myyvät liikkeet. Tallustin mieleen hiipineistä aatteista huolimatta vielä seuraavan kulman taakse Turon liikkeeseen. Onneksi näin, koska lämpimän vastaanoton saatuani eteeni kannettiin ei yksi, vaan kaksi värisävyltään ja tyyliltään erilaista, mutta silti sopivaa vaihtoehtoa! Kumpaakin pukua sovitettua valinta kallistui selkeästi toiseen hieman valtavirrasta eroavien yksityiskohtien ja rennomman yleisilmeen takia. Myös puvun kangas oli äärimmäisen miellyttävä päällä ja myyjä kehuikin heidän henkilökunnastaan jokaisella olevan kyseisestä kankaasta jokin heidän malliston puku - myyntipuhe upposi täysin. Puvun osalta olin saanut värisävytoiveen lisäksi morsiamelta oikeastaan vain yhden ohjeen: pyllyn pitää näyttää hyvältä! Tämän toiveen varmistamiseksi housut lähetettiin korjausompelijalle, koska lopullista kokoa pienemmässä, lantiolta ja, no, pyllyn kohdalta hyvin istuvassa koossa maastopyöräilijän reidet aiheuttivat ongelmaa taskujen ryppyjen näkyessä kireiden lahkeiden läpi. Samalla takin selkämystä otettiin hieman sisäänpäin istuvuuden lisäämiseksi.

Liivin osalta vaihtoehtoja olikin sitten runsaammin. Turo teettää mallistonsa liivit mittatilauksina. Tilaus tehtiin sovitusliivin perusteella ja liiviin tuli itse valita sisä- ja ulkokankaiden lisäksi kaikki yksityiskohdat nappeja myöten. Liivin tyylissä päädyttiin kuitenkin myyjän kanssa yksissä tuumin noudattelemaan puvun tyyliä, jolloin myös asukokonaisuuden muut yksityiskohdat pääsevät paremmin oikeuksiinsa. Hankalin valinta oli päättää yksi- ja kaksirivisen liivin välillä. Liikkeessä ei ollut kaksirivisestä liivistä mallia, mikä ei helpottanut päätöksen tekemistä. Tässä asiassa luotin täysin myyjän asiantuntemukseen, kun hän suositteli kaksirivistä sen juhlallisemman yleisilmeen sekä napakamman istuvuuden takia. Hyvä näin. Kun neljän viikon toimitusajan jälkeen kävin liivin koesovituksen jälkeen noutamassa, totesin valinnan menneen nappiin. Hyvillä mielin siis poistuin pukupussin kanssa Turolta, kiitollisena asiantuntevasta palvelusta.

Lompakko ei tästä reissusta sitten ollutkaan aivan yhtä kiitollinen. Budjetti ylittyi sen verran rankasti, että morsiamenkaan asukokonaisuus ei näillä näkymin tule maksamaan yhtä monta rahaa. Perustelin hankinnan kuitenkin itselleni sillä, että toisin kuin morsiuspukua, aion itse käyttää hankkimaani pukua sekä muita häitä varten hankittuja asusteita myös jatkossa. Häämekolle sopivia juhlia ei mieleeni tule kuin yhdet ja vaikka iloiset juhlat yleensä ovatkin, tarvitsee ne toivottavasti juhlia elämänsä aikana vain kerran.

P.S. Tuuli ei muuten ole nähnyt ostamaani pukua etukäteen, ja mikäli itsehillintä ja pukupussin lukko pitää, ei tule ennen hääpäivää näkemäänkään. Tästä syystä koko asukokonaisuudesta ei tule yllä olevia kurkistuksia lukuunottamatta kuvamateriaalia löytymään ennen The Päivää.

Sulho selostaa: Kengät? Löytyy.

Oon Henkka, joo se sulhanen, ja lupauduin kirjoittamaan tänne pari tekstiä. Ehkä pikkiriikkisen jopa halusin kirjoittaa, koska esimerkiksi oman pukuni hankinnasta minulla on enemmän sanottavaa kuin Tuulilla, joka ei ollut edellä mainitussa tilaisuudessa edes mukana. En kuitenkaan tajunnut, että lupautumalla saisin osakseni oman siivun morsiamen stressitasosta. Päätoimittaja ilmoitti heti varsin selkeästi, että teksti on sitten valmiina viikon sisällä. Vaikka itse pyrinkin olemaan stressaamatta erityisesti “pienemmistä” asioista, täytyy silti olla varsin kiitollinen, että Tuuli lukeutuu siihen ihmistyyppiin, jolla asiat vain hoituvat. Välillä on tullut lähes syyllinen olo toisen hoitaessa asioita, erityisesti yhteydenpitoa eri tahoihin. Kerran yritinkin avata sähköpostia hoitaakseni hääjärjestelyihin liittyvää yhteydenpitoa, mutta selän takaa tiedusteltiin (ilmoitettiin) varovaisen kohteliaasti, että voisi olla näppärämpi kaikkien sähköpostien olĺa samassa paikassa, niin pysyvät hyvässä järjestyksessä. En ole yrittänyt toiste.

Alun jorinoista huolimatta tämä kirjoitus ei liity hääjärjestelyihin yleisellä tasolla, tai sulhasen hajoiluun morsiamen (vielä varsin hillittyyn) stressailuun, vaan omaan asukokonaisuuteeni. Häät mielletään juhlavaksi asiaksi ja toisin kuin naapurin sedän viisikymppisillä, häissä frakinkaan käyttäminen ei aiheuta kanssajuhlijoissa hämmennystä - varsinkaan, jos sattuu olemaan sulhanen. Itselleni on tästä huolimatta ollut jo alusta lähtien selvää, että haluan puvun ja liivin sekä näiden kaveriksi rusetin. Frakki ja saketti eivät tyylillisesti miellytä omaa silmää, vaikka juhlavia asusteita ovatkin. Smokki osuu jo melko lähelle, mutta juhlien ajankohta (alkavat jo päivällä) sekä juhlapaikan miljöö eivät istu smokin kanssa yksiin. Puvun ja liivin etsinnästä jaarittelen kuitenkin lisää vasta tuonnempana seuraavassa vieraileva kynä -kirjoituksessa, koska oman asukokonaisuuteni muodostuminen lähti liikkeelle kengistä ja rusetista. WHAT? Kyllä vain.

Lähdin mukaan syksyllä Kaapelitehtaalla järjestettyille Love me do -messuille siitäkin huolimatta, että Tuuli oli hetkeä aikaisemmin naureskellut Jodelin kirjoitukselle, jossa joku arkaillen tiedusteli, voiko kyseisille messuille ottaa miehen mukaan. En osannut tulkita nauretaanko nyt kysymykselle vai sille ajatukselle, että mies otetaan mukaan Love me do -tapahtumaan. No rohkea rotan syö… Ja onneksi söi, koska ensimmäisen 10 minuutin jälkeen olin löytänyt vahvan kandidaatin hääjalkineiksi. Sovimme Gasell GP:n myyjän kanssa saman tien sovitusajan heidän kivijalkaliikkeeseensä Helsingin Punavuoreen, koska sopivaa kokoa ei heillä messuilla mukana ollut. Kun sovittuna päivänä sain oikean kokoisen kengän jalkaani, varmistui myös ostopäätös. Kenkä oli miellyttävä jalkaan heti uutena ja ulkonäkö osui omaan silmään varsin hyvin. Tämän lisäksi kengät ovat TopManin valmistamat, joten samalla sai tukea suomalaista perheyritystä. Jes, ei tarvitse mennä naimisiin pelkissä sukissa!

Mitäs kaulaan? Rusetti. Rusetin, eli solmukkeen olen jo useamman vuoden ajan vetänyt kaulaani mieluummin kuin solmion. Samalla linjalla ajattelin jatkaa myös häissä. Tuuli oli jo edellisen vuoden Love me do -messuilla kaason roolissa bongannut Naskali Leatherin nahkarusetit ja niistä minulle vinkannut. Sen enempää miettimättä olin kuitenkin asian ohittanut, koska olen ollut vahva itse solmitun rusetin kannattaja. Itse solmitussa on vaan vähän enemmän sitä jotain. Kun nyt messukäytävää kävellessä juuri 10 metriä aikaisemmin ruskeita nahkakenkiä hipelöityäni törmäsinkin ruskeaan nahkarusettiin, oli ajatus valmis. Mitäpä jos löytyisikin kenkien ruskeaan sävyyn sointuva ruskea nahkarusetti?

Otin messujen jälkeen yhteyttä Naskali Leatherin Jyri Naskaliin ja sovittiin, että tavataan hänen seuraavan pääkaupunkiseudun reissunsa yhteydessä, tai vaihtoehtoisesti lähetän kengän hänelle värisävyjen mallailua varten. Pääpäivän ollessa vasta ensi kesänä, asialla ei tässä vaiheessa ollut vielä kiire, joten päätin yrittää sopia tapaamisen. Kengän postittaminen ei varsinaisesti innostanut, vaikka olikin hienoa, että tällainen back up -vaihtoehto oli olemassa. Aikataulut onneksi natsasivat ja sovimme tapaamisen kahvilaan Kampissa. Ennen tapaamista Jyri pyysi minua lähettämään kuvan kengistä, jotta osaisi valita oikean sävyisiä rusetteja mukaan. Tapaamiseen Jyri oli rusettien lisäksi varannut eri sävyisiä paloja nahkaa, joista hän olisi rusetin tehnyt, mikäli sopivaa sävyä ei olisi valmiista tuotteista löytynyt. Rohkenisin väittää tämän olleen melko ensiluokkaista asiakaspalvelua. Värisävyltään sopiva Usko -kääntönahkarusetti löytyi kuitenkin jo valmiiden rusettien joukosta ja kaupat tehtiin saman tien.

Hifistely yksityiskohdissa on ehkä sellainen asia, mihin itse olen sortuvainen, mutta tässä tapauksessa sai myös tukea suomalaista pienyrittäjää, käsityötä sekä kierrätysarvoja, joten eurojen uhraaminen tämän hankinnan eteen ei harmita. Ja onhan se jollain tapaa miehekäs ajatus, Naskalin nahkarusettien ollessa pääosin valmistettu kierrätetyistä nyrkkeilyhanskoista, että kaulassa roikkuu jotain, millä on aiemmin lyöty kilpakumppania käkättimeen.

Kuvan asettelusta huolimatta kyseessä ei ole maksettu mainos...

Sukkanauha - let's geek!

Sulho sukeltaa helman alle ja hamuaa hampailla sukkanauhan reunaa. Juhlakansa kyselee, että mitäs siellä tehdään, kun noin kestää ja joko näit vilauksen iltapalasta.

Häiritsevää? Kiusallista? Noloa?

Lienenkö saanut liian vapaan kasvatuksen, mutta mulle tämä skenaario ei ole kiusallinen kauhukertomus vaan veikeä pilkahdus silmäkulmassa. Meillä sukkanauhan heitto on siis ehdoton osa ohjelmaa. Saattaa tosin olla, että itse heittoon keksitään jotain twistiä. Asia on nimittäin niin, että meiltä löytyy laatikosta kuusi (6) Henkan nappaamaa nauhaa. Sillä on sellainen bravuuri: onnistumisprosentti 100 (sukkanauhoissa, yksi viehe lensi ohi). Halutaan siis keksiä hauska tapa tuoda tämä sukkanauhadetalji esiin ja Henkalla vissiin oli jo jotain näkemystä tästä. Itse ripustaisin nauhat ehkä vain pyykkinarulle nimilappujen kera, mutta sulhasella taitaa olla aktiivisempia ajatuksia...

Minulla olisi siis valikoimaa valmiina, ja aluksi ajattelinkin vain poimia laatikosta sopivan. Mutta sitten… Niin. Häähömppäys iski.

Tahdon Potter-sukkanauhan! (Tästä eteenpäin tekstissä on vahva nörttiviba, en pahoittele.)

Suuntasin siis tällaisen pikkukrääsän pyhättöön eli Etsyyn ja ensisilmäyksellä Potter-sukkanauhavalikoimaa oli jopa ihan kivasti. Mutta miksi, oi miksi, Deathly Hallows -symboli pitää tunkea kaikkialle minne se ei kuulu. Se EI ole mikään yleispätevä potterfanisymboli, vaikka sitä tunnutaan sellaisena käytettävän. Esimerkiksi “Always” olisi täydellinen lainaus sukkanauhassa, mutta Deathly Hallows ei liity siihen yhtään mitenkään ja silti se pitää ympätä jokaiseen vaihtoehtoon. Ärsyttävää. Platform 9¾-teemaisessa nauhassa ei oikein ole mitään ideaa (joku “yhteisen matkan aloitus” pistää kakomaan imelyydestä) ja nauha pienellä siepillä on aika kaukaa haettu (“Catch me if you can!” tai jotain sinne päin).

Loppupeleissä arvoin kahden vaiheilla ja turvauduin kaasoapuun. Ensimmäinen vaihtoehto oli räikeästi rohkelikkoa kirkuva nauha, jonka Potter-viittauksen melkeinpä kuka tahansa tajuaa heti kun se sieltä helman alta on ongittu. Haluaisin, ettei mun nauhapanostus jäisi kansalta täysin huomaamatta, joten olin jo vähän kallellaan tähän suuntaan.

Kunnes kaasot käänsi mun kelkan. Tämä perinteisemmän ja ehkä pikkiriikkisen tyylipuhtaamman nauhan Potter-viittauksessa on pieni nörtähtävä vitsi ja Ensun sanoin se on “enemmän truepotterfanin sukkanauha, kun tällaiset maallikot ei tajuu ilman googlea”. JA SE SAAPUI TÄNÄÄN!

(Ei kerrota Henkalle paljonko maksoi.)