Kiitoskortit - eikä siinä vielä kaikki!

Häistä on abauttiarallaa kaksi ja puoli kuukautta ja meidän kiitoskortit lähti matkaan! Hurraa!

Kaiken sen vanerin ja laseroinnin jälkeen olisiko meillä muka ollut kiitoskortteihin muuta lähestymismahdollisuutta?

Ensimmäinen askel oli tietysti kiitoskorttikuvan valitseminen. Mä olen aika jyrkästi sitä mieltä, että siihen korttiin valitaan tasan yksi kuva ja sillä hyvä. Kun niitä lähdetään ahtamaan jonkin sortin matriiseiksi, eivät otokset pääse oikeuksiinsa ja vaikutelma on sekava. Ryhdyimme siis selaamaan Samin galleriaa edestakaisin, järjestämään esikarsintaa, välieriä ja lopulta jonkin sortin finaalia. Viimemetreillä kisaan nostettiin vielä bonuskilpailijoita, joita ei oltu aiemmin harkittu. Ei ollut kuulkaa helppoa. Ensisijaisesti etsimme potrettikuvien joukosta otosta, johon olisi tallentunut aito tunne. Ei pönötystä tai teennäistä hempeilyä. Muutamasta jatkovaiheeseen edenneestä kilpailijasta totesimme, ettei niissä ole muuta vikaa kuin kiitoskorttikuvamaisuus. Kyllähän se voittaja sieltä lopulta valikoitui ja olemme tyytyväisiä:

Kuva: Kallioniemi Photography

Olen ihastellut Plywood Printin tuotteita jo hyvän aikaa ja meidän diy-vanerikutsujen jälkeen ohuelle vanerille painettu kuva oli ihan täydellisesti passeli kiitoskorttijatkumo. Joskaan ei halpa. Me valittiin vaihtoehdoista Ultra Thin, näppäiltiin tilaus ja paketti saapui vajaassa viikossa. Häiriköin puljua myös sähköpostitse eikä palvelussa ollut moitittavaa. Vanerille painettu kuva ei tietenkään toistu väreiltään tai tarkkuudeltaan valokuvan veroisena, mutta niiden viehkeys piileskelee puupinnan eloisuudessa ja ainutkertaisuudessa. Kivat tuli! Vähän tässä haaveilen, että teetettäisiin jokunen hääkuva myös vaneritauluksi...

Mutta elämähän olisi liian helppoa, jos kiitoskorttihomma olisi ollut siinä. Meidän tarkoituksena oli jatkaa työstöä laseroimalla kunkin kortin taakse kiitosteksti sekä linkki hääkuvagalleriaan. Pitkällisen pusertamisen tuotoksena muotoilimme suht ytimekkäästi: ”Kiitos, kun teitte aurinkoisesta päivästämme loistavan!” viitaten supernokkelasti juhlapäivän helteisiin. (Hylättyjen pinoon päätyi esimerkiksi ” - - lämpimästä päivästämme hikisen”.) Tämän jälkeen tulivat meidän allekirjoitukset ja lopuksi opastus kuvagalleriaan: Hääpäivästä ikuistettuja hetkiä voi ihastella osoitteessa meidänhääkuvat.fi. Linkin kylkeen liitimme teknologian ihmelapsille myös qr-koodin. Lopuksi vielä ohjeistimme: Jos löydätte gallerista julkaisukelpoista materiaalia itsestänne, mainitsettehan otoksen yhteydessä valokuvaajan Kallioniemi Photography. Kortin alun värssy on meidän häävalssista.

Niin korkea oli taivas, niin korkea laki sen

Minä sulle, sinä mulle, kuin taivahan lintunen

Niin eikä tämä tähän jäänyt. Halusimme lähettää kortit myös niille, jotka eivät syystä tai kolmannesta päässeet häihin. Ja niille, jotka olivat muuten vain muistaneet meitä. Ja parille, jotka olivat vain pyytäneet kuvaa. Näille ei tietenkään sopinut sama teksti kuin muille eivätkä ne edes keskenään voineet olla aivan samanlaisia. Lopulta meillä oli sitten seitsemän eri versiota laseroitavasta tekstistä. Jei!





Korttien lisäksi tilasin Ifolorilta paperisia valokuvia meidän kuvakulmauksen kameran tallenteista. Kaikista vieraista löytyi ainakin yksi kuva ja sen taakse kirjoitin käsin vähän henkilökohtaisemmat kiitokset. Aika hyvä pino noitakin kuvia tuli kirjekuoriin lajiteltaviksi.

Niin ja ne kuoret! Kiitoskortit olivat kooltaan kutsuja suurempia, joten edessä oli jälleen sopivien kuorien metsästys. Koska halusimme tehdä näihin samanlaiset vanerisinetit kuin kutsuihin, oli painavimpana kriteerinä jälleen kolmionmallinen sulkuläppä. Isommissa kirjekuorissa tämä osoittautuikin varsin haastavaksi ja ravasin turhaan niin Akateemiset kuin Papershopitkin, ja kun Etsyssäkin vaihtoehdot olivat vähissä, alkoi iskeä epätoivo. Sinelli kuitenkin lopulta pelasti, joskin värivaihtoehdot olivat aika vähissä. Osoitteet kirjoitin kutsukuorten tapaan sivellintussilla ja postimerkit olivat luontoaiheiset. En myöskään malttanut olla askartelematta jälleen sisäpapereita kirjekuoriin. Kuosi oli tällä kertaa aavistuksen tummanpuhuva, mutta ihan somat tuli silti.



Eikä siinä vielä kaikki! Yhdessä kirjekuoressa lähti myös löytötavaratoimituksena yksinäinen kalvosinnappi.