Kakku, polkeminen ja donitsit

Heti alkuun vinkki kaikille, joiden häät ovat vielä edessä: kakunleikkuussa polkaisun voittaa se, joka tajuaa tuulettaa ensin. Ihan sama mitä siellä pöydän alla oikeasti tapahtuu, ei sinne kukaan näe. Ei sillä, että olisin katkera tai mitään.

Meidän kakuksi valittiin sitruuna-mansikka-mustikkainen kerrosrakennelma suklaisella pohjalla. Eikä ollut yhtään hullumpaa, vaikken varsinaisena leivosihmisenä itseäni pidäkään! Koristelun vaatimattomuudesta olen sen sijaan hieman nyreissäni. Toivomiamme marjoja ja vihreää oli ripoteltu mukaan kyllä, mutta asettelulta olisin ainakin leipomon Istagramin perusteella toivonut aika paljon enemmän. Myös palaverissa manitut suklaavalumat olivat jääneet matkasta. Onneksi upea kakunkoristeemme kuitenkin varasti huomion ja maku oli kohdillaan. Kakun alustana meillä oli vanhasta pöllistä leikattu kiekko, jonka Henkka hioi tasaisen siistiksi. Alusta oli aika viime hetken veto, mutta varsin mainio sellainen: kakku pääsi paremmin oikeuksiinsa, kun se pönötti pienellä korokkeella irti valkoisesta lakanastapöytäliinasta.

Niin ja sitten oli se polkaisu, mutta jätetään se omaan arvoonsa. Kumosin muuten sen meidän palasen vielä kyljelleen kakkulautaselle, mikä kuuleman tuo huonoa onnea. Että hyvin lähti tämä liitto.

Sokeriähkyn takaamiseksi meillä oli kakun kylkiäisenä seinällinen donitseja. Tai tarkemmin ottaen ehkä taulullinen. Tässäkään esillepano ei toteutunut aivan nipottavan morsiamen vision mukaan, kun rinkulat aseteltiin mauttain järjestykseen iloisen sikinsokisuuden sijaan. Vieraita tämä ei kuitenkaan karkottanut, sillä taulu tyhjeni varsin sutjakkaasti. Meidän kokemuksella pieni lisäimelä ei siis ollut pahitteeksi, vaikka etukäteen mietitytti uppoaako aikuisiin kakun lisäksi muuta makeaa. Kyllä upposi.

Kaikki kuvat: Kallioniemi Photography