sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Värittömät ja teemattomat häät

Lueskelin syysloman automatkalla Love me do -messuilta saatua Häät ja juhlat -lehden 25-vuotisjuhlapainosta ja opin muun muassa, että häiden järjestelyn ensiaskeliin kuuluu teeman tai ainakin häävärien valitseminen. Että pieleen meni heti alusta.

Meille ei tosiaan ole tulossa kumpaakaan. Ylipäätään kun keskustellaan “häiden teemasta” tai vielä puistattavammin “teemahäistä” tulee minulle auttamatta ensimmäiseksi mieleen lastenkutsut ja naamiaiset. Ehkä se on tuo “teema” sanana, joka tökkää kylkiluihin niin kipeästi. Teema on toki mahdollista toteuttaa samaan aikaan sekä hauskasti että tyylikkäästi enkä ole muuta väittämässäkään! Purjehtijapariskunnalle sopii meriteema ja rokkareille festarihäät. Mutta eikö häissä ole “teemaa” myös jo ihan sellaisenaankin? Että me mennään naimisiin ja juhlitaan sitä. Ei siihen päälle tarvitse liimata mitään lisäosaa.

Toisaalta taas minusta häiden “teemasta” höpötetään usein silloinkin, kun tarkoitetaan häiden tyyliä. Tähän kategoriaan putoavat niin rustiikki-, boho- kuin modernitkin häät. Olenko ainut jonka ajatusmaailmassa teemalla ja tyylillä on vissi ero? Jälkimmäisen pohtimisen allekirjoitan tarpeellisena steppinä, jotta häistä tulee koherentti kokonaisuus ja viimeistelty vaikutelma.

Häiden tyylistä voidaan linkuttaa aasinsillalla niihin hääväreihin. Toki on tärkeää, että häidemme visuaalinen ilme käy omiin makunystyröihini enkä väitä, ettenkö olisi huokaillut Pinterestin harmonisten kokonaisuuksien perään. Hää(kirppis)ryhmistä tulee kuitenkin sellainen vaikutelma, että häävärien valinta luistaa kierreliukumäen lailla tietyn sävyisen tilpehöörin metsästykseen kiinakaupoista ja itkupotkuraivareihin, kun sulhasen liiviin sävyisiä rusetteja ei vain tästä universumista löydy. Nope nope nope. Ei ole minun teekupponen se. Kauniin kokonaisuuden saa aikaan ilman väriympyrääkin ja useammalla kuin kolmella sävyllä. Saahan?

Minulle tärkeintä on, että meidän häät ovat meidän näköiset. Yhden hallitsevan teeman sijaan meidän jutut saavat piristää vähän siellä sun täällä. Henkan puuseppäilyjä tullaan varmasti näkemään muodossa jos toisessa ja oma käsityöharrastukseni antoi raamit tyynyprojektille. Toisaalta olemme hankkineet myös niitä perinteisiä tusinahäiden tuotteita, kuten sinkkisaaveja ja pullonkorkkeja. Paljastettakoon, että pari vanhaa ikkunaakin hamstrasin hääkirppikseltä. Juhlapaikka huokuu maalaisidyliä, jota vastaan ei varsinaisesti ole tarkoitus taistella. Näistä kootaan yhtenäinen, meidän näköinen juhla noudattamatta kuitenkaan yhtä valmiiksi nimettyä tyylisuuntaa.

Meidän juhlat ovat ennen kaikkea häät. Ainoana, joskin äärimmäisen oleellisena lisämääreenä meidän häät.

Syyslomalla juhlistettiin meidän ensimmäistä kihlajaisten vuosipäivää.

4 kommenttia:

  1. Siis juuri tämä teema vs. tyyli, onnistuit pukemaan miun ajatukset sanoiksi! Meillehän tulee ns. rokkihäät, mutta jotenkin aina aiheesta puhuttaessa tuo teema sana tökkii itsellänikin (ja pahasti): ei meillä kaikki pyöri hevimusan ympärillä, vaan yhteinen musiikkimaku antaa viitteitä siihen, minkä 'tyyliset' meidän häät on väreiltään ja muutenkin. Mutta ei meidän ole tarkoitus keksiä jotain rokkiteemaista ohjelmaa tai viettää häitä jonkun hevibändin keikalla. Tuo tyyli on kyllä sanana teemaa ainakin sen miljoona kertaa parempi, joten kiitos hääsanaston laajentamisesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, olepa hyvä! Huojentavaa kuulla, etten ole yksin mun ärsytyksen kanssa. :D

      Poista
  2. Samanlaisia ajatuksia mullakin. Pienimuotoinen paniikki iskee aina kun joku kysyy onko meidän häissä joku teema tai värimaailma. Jotain ympäripyöreää tulee aina vastattua. Itse puhuisin ennemmin myös tyylistä. Meidän häitä kuvaisi eniten ehkä rennon elegantit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ei teemoissa tai väreissä sinänsä mitään vikaa ole, mutta hääsuunnitteluun niitä tunnutaan tyrkytettävän niin pakollisina, että ottaa kupoliin. :P

      Poista