Vieraslistapaini

Aiemman Perutaan häät -tekstin voisi tiivistää niin, että ainakin minulle (meille?) korkeimmat kynnyskivet häiden järjestämisessä ovat raha ja kauhukuvaelma nihkeästä pönötystunnelmasta. Kun kuitenkin tultiin siihen tulokseen, että jonkinnäköiset paardit tulee, päätimme taklata vähän kumpaakin major ongelmaa samalla ratkaisulla: meille tulee kaverihäät.

Raaka todellisuus on, että jokainen vieras maksaa. Ruuassa, kakun koossa, tilan tarpeessa, lisäpöydissä - you name it. Pyöriteltiin vähän numeroita ja todettiin, että meillä voisi olla varaa noin 30 hengen häihin. Sitten tehtiin alustava raakile vieraslistasta ja nyt niistä olisi tulossa noin 40 hengen häät. Budjetti 1.0 kaatui siis noin puolessa tunnissa. Toivotaan, että budjetti 1.1 on vankempaa tekoa.

Sukulaiset vieraslistalla on sellainen “annoin pikkusormen, se vei koko käden” -tyyppinen homma. Jos kutsut lempparitädin, pitää kutsua kaikki tädit ja sedät. Jos kutsut tädit ja sedät, tulevat serkut melkein auttamatta kylkiäisenä. Entäs kummitädit ja -sedät, jotka eivät kuitenkaan ole sukua? Serkun aviopuoliso? Avopuoliso? Ja siinä sitä sitten ollaan 50+ henkeä per puoli myöhemmin ja isotäti loukkaantuu, kun koko muu suku kutsuttiin, mutta häntä ei. Ääneenlausumaton tosiasia on myös, että sukulaiset lisäävät pönötystä. Sori vaan.

Näinpä me kiristettiin sukulaisten osuus piirakasta aika minimiin: vanhemmat, sisarukset (kumppaneineen) ja kynnelle kykenevät isovanhemmat. Tämä tarkoittaa meidän tapauksessa yhdeksää henkeä. Selvää on, että tämä aiheuttaa närästystä, epäselvää on kuinka pahaa. Mutta jos joku selän takana puhumisen sijaan uskaltaa rohkeasti nyrpistellä kasvotusten, voidaan todeta, ettei (melkein) kukaan muukaan sukulainen saanut kutsua. Sori vaan.

Kavereiden rajaaminen on ongelma sekin, mutta onneksi sellaiset könttänä kutsuttavat kaveriporukat ovat vähän pienempiä kuin sukuköntät. Meidän vieraslistalla on nyt Henkan puoleisessa sarakkeessa enempi nimiä, mutta se on ihan okei. Me vietetään Henkan kavereiden kanssa kuitenkin pariskuntana aikaa enemmän kuin mun kavereiden kanssa ja varovasti voisin alkaa kutsumaan osaa jo jopa vähän munkin kavereiksi.

Sitten on avecit. Lähtökohtaisesti haluaisin, että jokainen vieras saisi tuoda paremman puolikkaansa mukanaan: onhan häitä ihana viettää pariskuntana. Täysin ei kuitenkaan onnistuttu sovittamaan tätä yhteen meidän reunaehtojen kanssa. Sellaiset puoliskot, joita ei olla lainkaan tavattu tai joiden kanssa ollaan hädin tuskin puristeltu käspäivää joutuivat nyt väistymään. Tämä toimi kuitenkin jokseenkin hyvin niin, että kaikilla on tuttu kaveriporukka pehmentämässä iskua.

 Seuraava linjanveto koskikin lapsia. Ja tästä oltiin Henkan kanssa eri mieltä.

Mulla on mielestäni hyvät perustelut miksi lapset voisi jäädä häistä kotiin:

1. Jos lapsi on juhlissa mukana, vanhemmilla on koko ajan vähintään toinen silmä, neljäsosa huomiosta ja usein myös jokin raaja varattuna sille miniatyyri-ihmiselle. En tiedä tuoko vanhemmuus tässä jonkin supervoiman, mutta itse en ainakaan pysty täysillä nauttimaan juhlista tai tilanteesta silloinkaan, kun pitää pitää silmällä koiran tekosia. 
2. Lapsille pitää olla jotain tekemistä tai ohjelmaa, jotta ne eivät keksi sitä itse. Yksikään Irmeli-Petteri tuskin piirtää kiltisti paikallaan kuutta tuntia.
3. Pitääkö lapset huomioida jonkilaisella sensuurilla puhuessa ja juttujen sisällössä? Alkoholitarjoilussa? Entäs sitten ruoka?
4. Lasten kanssa juhlivat vanhemmat lähtevät aikaisin kotiin. Meidän vierasmäärällä pileet lässähtää aika nopeasti, jos kato korjaa juhlaväkeä.

Henkka taas katsoo asiaa sellaisesta kummasta vinkkelistä, että lasten rajaaminen ulkopuolelle on epäkohteliasta. Että se on vähän kuin sanoisi kavereille, että me ei haluta, että te tuutte, jos teillä on kersa mukana. Lisäksi näistä mun neljästä pointsista Henkka suostui näkemään vain viimeisen ongelmallisena. Muut kuuleman suttaantuu omalla painollaan.

Tästä meinasi tulla pieni vääntö, mutta sitten todettiin, että meidän vieraslistalla lapsivieraita tulisi enintään 4 kappaletta. Lisäksi juuri kun tämä asia oli pöydällä, satuttiin juhlimaan ystävien runsaslapsilukuisempia häitä, joissa kersat onnistuivat olemaan tosi kiltisti ja Henkka pääsi vääntämään “mitä-mä-sanoin” -vipuvartta. Näin ollen meillekin tulee siis ainakin teoriassa lapselliset häät. (Vihjasin kyllä, että Henkka on nyt mulle yhden velkaa ja muistan tämän, kun näkemykset seuraavan kerran eriää jossain hääjutussa.)

Näin ollen meidän vieraslistapaini alkaa olla selätetty. Ollaan aika tyytyväisiä, sillä tuntuu, että tällä poppoolla päästää viettämään meille tärkeää päivää meille tärkeimpien ihmisten kanssa. Jei!