Rengastus

Jos mulle olisi jokunen vuosi sitten väitetty, että kihlaudun ennen kuin toinenkaan vuosi yhteisessä tiimalasissa täyttyy, olisin vastannut ystävällisen epäuskoisen huvittuneella tuhahduksella. Olenhan Tolkun Ihminen.

***

Henkan syysloman ja omien synttäreideni kunniaksi oltiin päätetty lähteä vielä yhdeksi pidennetyksi viikonlopuksi mun isovanhempien mökille. Lokakuuhan on ihan hyvä mökkikuukausi, right?

Mökki on mulle tärkeä paikka ja lapsuuden kesinä siellä paistoi aina aurinko, mummi paistoi lettuja, pullia ja pannaria ja vesi oli yli 20 asteista. Aina. Minä voitin tikanheitossa, mölkyssä, yatzissa ja uunossa ja mikä tärkeintä, veli hävisi. No ei ehkä ihan aina, mutta onnellisia muistoja on joka tapauksessa paljon. Vaikka kesälomat ovat viimeisessä parissakymmenessä vuodessa kokeneet huomattavan surkastumisen, haluan silti viettää mökillä joka kesä edes vähän aikaa. Kuten arvata saattaa, tämä ei ole jäänyt Henkalta huomaamatta.

Perjantaina töiden jälkeen pakkasimme siis kimpsut ja kampsut ja Henkan shampanjapullon salakuljetus epäonnistui, koska minulla ei ollutkaan pissahätä ennen lähtöä. Pahoittelin rakkoni puolesta yllärin pilaamista, mutta kyllä se pullo silti saatiin mukaan, olihan sunnuntaina tiedossa mun synttärit.

Lauantai sujui ihan normaaleissa mökkipuuhissa. Asiaan kuuluvasti illalla lämmitettiin sauna ja kulutettiin lauteiden ja järven välistä polkua. Saunanraikkaina, punaposkisina ja pohjoiskarjalaisittain verkkareissa, siis äärimmäisen hehkeinä, istuttiin tuvan pitkällä penkillä takkatulen loimotellessa. Ehdotin, että joskos otettaisiin sitä mustikkakukkoa. Kukko toimitti oikeastaan mun synttärikakun virkaa, mutta kyllä sen voisi korkata vähän etuajassa.
“Joo, ihan kohta.”
Ärsytti. Sitä tulta voi tuijotella myös samalla kun syö, mulla on vähän nälkäkin! Kiltisti mutta kihisten kuitenkin odotin, että Henkan tuijotushetki menee ohi. Ja nousi se siitä lopulta. Jääkaapin sijaan suunta oli kuitenkin repulle, josta se hetken tonkimisen jälkeen kaivaa… huulirasvan. Tässä kohden mun kiinnostuskäyrä otti paikallisen minimin ja käännyin takaisin tulta kohden. Onhan se loimu nyt kuitenkin aika kiva.

Henkka palautui mun viereen penkille ja rupesi puhelemaan lämpöisiä ja pörröisiä asioita meistä. Minä siinä myötäilin, kunnes Henkka lopettaa jotenkin niin, että haluaisi viettää lopun elämää yhdessä mun kanssa ja haluaisinko mäkin.

Ja pyöräyttää esiin avonaisen sormusrasian.

AAAaaapuaa - kyynelkanavat on hetkessä kerkeästi kriittiset - ei voi olla totta - niisk - vitsi mä oon onnellinen - niisk - SE TAPAHTUU NYT - niisk niisk - mä oon niin onnellinen - niisk -
Ainiinapua, pitää vasta jotain!

Kyllä mä sitten sen “haluaisin” sain nyyhkyteltyä ulos ja lopulta myös kuivattua silmiä sen verran, että erotin sormuksesta muunkin kuin säihkeen. Soikeloiduin onnesta vielä vähän lisää: se on niin nätti!

Täydellisen kosinnan kruunasi mustikkakukolla herkuttelu.