torstai 1. elokuuta 2019

Mieletön boudoir-kuvauskokemus

Postauksen kuvat by valloittava Jannamari
Viime syksynä selasin Instagramin #huomenlahjakuva -tägin sisältöä ja huomasin täppäileväni kuvatulvasta auki Jannamarin otoksia. Luonnonvalossa otetut kuvat olivat ihanan pehmeitä ja tunnelmallisia ja tuntui, että niissä loistivat tavallisten naisten parhaat piirteet. Jannamari järjesti keväällä yhdessä kosmetologi ystävänsä Viktorian kanssa useamman Boudoir-päivän eri teemoilla, joista itse valitsin vaaleasävytteisen COSY-hetken.

Olin niin keskittynyt jännittämään lauantaiaamuna kaikkine kantamuksineni luontevasti kotoa livahtamista, että kuvausasunnon saavutettuani olin ennen kaikkea huojentunut. Vaikka kaikki jännä oli vasta alkamassa! Olin hemmotellut itseäni All Beauty - paketilla, joten ensimmäinen tehtäväni oli keskittyä siemailemaan skumppaa Viktorian ryhtyessä taikomaan räntäsateen piiskaamasta luukistani kuvauskelpoista. Siinä pääsi kutkuttavasti virittäytymään fiilikseen höpöttämällä morsiamen lempiaiheesta eli tulevista häistä. Muutama viikko ennen kuvauspäivää olin saanut perusteellisen infopaketin sekä taustatietolomakkeen täytettäväkseni sekä kuvaus- että meikki- ja kampausasioita silmällä pitäen. Tuli todella ihana fiilis, kun sai huomata kummankin naisen todella perehtyneen mun rustaamiin vastauksiin. Viktoria loihti mulle raikkaan hehkeät kasvot ja säkkärän ihan-juuri-heräsin -tukan. Saisiko jokaiseksi arkiaamuksi tällaisen palvelun, kiitos.

Vaikka munkin kropassa on juttuja, joihin voisin olla tyytyväisempikin, ei vähäpukeisuus kameran edessä oikeastaan jännittänyt. Mulla ei ollut etukäteen mietittynä mitään tiettyjä poseerauksia ja tätä vähän alkuun pahoitellessani Jannamari hihkaisia vain pirteästi, että se onkin hänen hommansa. Jannamari oli koko kuvauksen ajan ihanan pirskahteleva ja jaksoi hehkuttaa upeita kuvia niin, ettei mallilla ollut vaikeuksia pitää hymyä yllä. Poseerauksissa sain apua kirjaimellisesti kädestä pitäen ja välistä Viktoriakin hälytettiin toisesta huoneesta assistentiksi. Mulla oli matkassa neljä eri asukokonaisuutta ja sain peruutuksen ansiosta sattumalta vähän ekstra-aikaakin.

Ja ne kuvat. Ei jessös.

Ne on U-P-E-I-T-A. Siis ihan mielettömiä. Ja mä näytän niin hyvältä. Sori, mutta näytän. Niissä on juuri sitä luonnonvalon tuomaa pehmeyttä ja sensuellisuutta, johon Jannamarin kuvissa ihastuin. Fiilis on rento ja luonteva, vaikka paljastan nyt tässä, että kuvauksia seuranneena päivänä jotkin lihakset protestoivat poseeraamista. Oli äärimmäisen vaikeaa olla esittelemättä kuvia Henkalle, mutta onneksi sentäs kaasoille pystyi hehkuttamaan. Valinnanvaikeus oli raastava, kun galleriasta piti valita parhaat Jannamarin viimeistelykäsittelyyn: päädyinkin ostamaan alkuperäiseen pakettiin vielä tukun ekstrakuvia.


Lahjomista varten ostin kuville lahjalaatikon Papershopista, mutta sopivan kuosin puutteessa päällystin sen itse uudestaan. Pohjalle sitä sellaista teko-olkea ja ifolorilla tulostetut kuvat silkkipaperiin kääräistynä päälle. Osa kuvista toimi mustavalkoisina vielä paremmin, mutta päädyin lopulta tilaamaan kaikki paperiversiot yhtenevästi värillisinä.

Ja vastaanotto? No se oli ihan täydellinen. Henkka oli kuvista mykistyneen otettu, että mitä muutakaan tuore vaimo voi toivoa.

6 kommenttia:

  1. Siis wau! Jo näiden parin kuvan perusteella voin kyllä yhtyä siihen, että nämä sun kuvat on upeita. Tätä tyyliä mulle myös kiitos, jos joskus tämmöiseen kuvaukseen päädyn menemään.

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa, että kirjoitit tästä! Olen aikeissa antaa sulhaselle vastaavan lahjan, joten kiva kuulla positiivisesta kokemuksesta. Ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tykkäsit! Ihania kuvauksia myös sulle! :)

      Poista
  3. Siis aivan täydelliset kuvat! Oli tosi kiva lukea tästä, koska olin itse ollut boudoir-kuvausten suhteen kahden vaiheilla - en taida olla enää :D Mua houkuttaa kuvaus ehkä vähän itsekkäästi sellaisesta ”buusti itsetunnolle” ja ”kerrankin musta ois hyviä kuvia” - näkökulmasta, sulhasen reaktio ois sitten vaan kirsikka kakun päälle... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa!! Rohkeasti kuvauksiin, se buusti on aivan huippufiilis! Tässä vähän mietin, että milloin kehtaa käydä uudestaan...

      Poista