maanantai 8. huhtikuuta 2019

Visiitti juhlapaikalle

Kevät on pungertanut Etelä-Suomessa jo sen verran pitkälle, että lumet on kaikonneet meidän juhlapaikan ovea tukkimasta, joten oli aika tehdä tupatarkastus. Käytännössä tarkoituksena oli
  • mittailla
  • ottaa kuvia.
Meidän juhlapaikasta ei ole saatavilla pohjapiirrustusta, joten sellainen piti väsätä itse, jos halusi mallailla esimerkiksi pöytiä paikoilleen jo etukäteen. Arvatkaa halusinko. Lisäksi oli tarkoitus ottaa rutkasti kuvia, jotta voidaan jo etänä suunnitella valoja ja muuta koristelua.

Meidän juhlapaikka on siis vanha kivinavetta, joka koostuu kahdesta tilasta. Pienemmässä eteistilassa on nilkat niksauttava mukulakivilattia ja tälle puolelle on tarkoitus koota buffeepöytä, baari sekä aktiviteettipiste jälkimmäisen sisältäen vieraskirjan, salatehtävät ja sukkanauhavisan. Salin puolelle noustaan muutama epätasainen porras, mutta siellä kulku helpottuukin sitten lankkulattian ansiosta. Tällä puoliskolla pitäisi riittää tilaa niin meidän pyöreille pöydille kuin bändille ja tanssilattiallekin. Salin päädyssä on vielä oma uloskäyntinsä, mikä helpottaa liikuskelua pihalle.

Yritin aluksi koota pohjapiirrustusta tahtoo.fi:n pöytäkarttasovelluksella, mutta siitä ei tullut kuin kulumia takahampaisiin. Sovellusta ei selvästi ole tehty mittojen mukaan suunnitteluun, vaan enemmänkin istumajärjestyksen laadintaan. Esimerkiksi pyöreiden pöytien koko määritettiin halkaisijan sijaan istumapaikkojen perusteella. Henkka tuhahteli mun touhulle, kääri hihat ja rykäisi 3D-mallin koko tilasta. Nyt voidaan ainakin kohtuullisen hyvällä varmuudella todeta, että kalustus mahtuu. Lopullista konfiguraatiota säädetään sitten paikan päällä.


Pihamaa ei maaliskuun harmaudessa toki ollut aivan edukseen. Kesä kuitenkin korjannee tämän tilanteen eivätkä puuceekopitkaan heinäkuussa näytä niin surkuhupaisilta. Sellainen ikävä turvallisuusparannus navetalla oli tehty, että sen vintille johtava vanha ja puolilaho lastaussilta oli uusittu. Pitänee pysytellä positiivisena, kun nyt siitä kukaan tuskin tulee läpi, vaikka vanha oli kyllä kauniimpi.

6 kommenttia:

  1. Onpa tunnelmallisen näköinen paikka! Mikä se on nimeltään? En muista että tuo olisi tullut vastaan omissa etsinnöissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan sovittu, että pidetään paikan tarkat koordinaatit salaisuuten häihin asti. ;) Mutta jos joku hääpaikkaa etsivä sattuu tämän lukemaan, niin mulle voi laittaa sähköpostia tai vaikka Instagram-viestiä @nistijanoori.

      Poista
  2. Onpa ihanan näköinen paikka! Tuo juhlasali on niin nätti jo tyhjänäkin, että se ei varmaan edes kauheasti koristeluja kaipaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta! Eikä meillä mitään suureellisia koristelusuunnitelmia oikeastaan olekaan: omat valot tuodaan ja sitten ollaan pohdittu haluttaisiinko tanssilattian ylle ripustaa jotain koristusta...

      Poista
  3. Mä olen aavistuksen pettynyt siihen, ettei mun sulhanen ole vaatinut päästä tekemään cad-mallinnusta meidän juhlapaikastamme. :D Toisaalta kyseessä on ravintola, jonka osaava henkilökunta osaa varmaan sijoitella pöydät meitä paremmin. Tosi tunnelmallisen näköinen paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, anna sulholle palautetta, että pitää skarpata! ;D

      Poista