tiistai 22. tammikuuta 2019

Vielä yhdet messukuulumiset

Ihan alkuun sellainen vinkkendeerus, että kannatti lähteä Love me Do -messuille vasta sunnuntaina. Kahtena aikaisempana kertana messukäytävät ovat ahtaudessaan pakottaneet kulkemaan virran mukana, mutta nyt sunnuntaina kello yhden jälkeen oli sai seilata mielensä mukaan ees sun taassun ja sormusständeillekin olisi mahtunut ilman kyynerpäitä. Myöhäisellä tirpalla oli siis oikein hyvät oltavat.

Sormukset ja mekot ovat häämessuilla keskiössä eikä sitä factumia juuri pakoon pääse. Love me Do:lla on kuitenkin ihan mukiinmenevän monipuolisesti myös muita palveluntarjoajia kuten valokuvaajia, kutsusuunnittelijoita tai kakuntekijöitä. Miesten pukeutuminen oli jälleen myös hyvin edustettuna.

Itse piipahdin ainakin moikkaamassa kaasoni Ensun häät kuvannutta Aaro Keipiä, kiillottamassa kihlan GT-korulla (kiitos jälleen!) ja juonimassa Ninka Designin kanssa tulevasta. Script Creative piti sunnuntainakin kalligrafian workshopin, johon olisin mieluusti aikataulujen kohdatessa osallistunut, mutta jouduin nyt tyytymään pelkästään työnjäljen ihasteluun. Näyttäisivätpä meidänkin kutsujen kuoret aikanaan samalta… Home in Garden piti myös hauskannäköisen hiuskoristepajan, joka sekin meni kuitenkin sivu suun, kun unohduin kielenkannoistani kiinni muualle - hups. Kattauksista bongailin joitain yksityiskohtia ja lopuksi katsoin vielä kansainvälisen hääpukunäytöksen ennen Vuoden hääblogien palkitsemista. Pitsi hallitsee yhä, mutta seassa alkoi virkistävästi vilahdella myös selkeämpiä, graafisempia pukuja. Lisäksi melkeinpä kaikissa mekoissa oli vähintään olkaimet ja jopa jonkin verran liehuhihoja. Eniten murmutusta yleisöstä sai osakseen puku, joka koostui pelkästään läpinäkyvän kankaan päälle strategisesti asetelluista paljettiblingeistä. Ei ihan joka morsmaikun mekko se.

Päivän jänskin hetki oli tietenkin Vuoden hääblogien palkitseminen! Päätittelin nappasi menestyksestään pöllämystynyt Mon Rêve d’Amour:n Sarah, blogikollegoiden suosikiksi nostettiin Kristallihäiden Krista ja kunniamainilla hääblogiyhteistyöviikostaan palkittiin vielä Bridelisan Elisa. Onnittelurutistukset kaikille kolmelle!

Oman päiväni kohokohta oli kuitenkin vasta messujen jälkeen, kun Jotain Keltaista -blogin Iira kutsui mutkin mukaan hääblogistien dinnerille, vaikken viralliselle messumiitille mahtunutkaan. Ompa hämmentävää tavata kasvotusten ihmisiä, joiden elämää on tirkistellyt parhaimmillaan jo pari vuotta! Hääblogiporukka on aivan mahtavaa ja on ihanaa päästä höyryämään häähommista ilman, että tarvitsee epäillä keskustelukumppanin kiinnostuksen kantokykyä. :D Kiitos kaikille teille huipputyypeille nauruista ja vertaistuesta! Ja From Bennet to Bingleyn Siirille Häät-lehdestä!

2 kommenttia:

  1. Hei, oli tosi mukava tavata, ja toivottavasti nähdään taas! Ja kiva jos lehdestä oli iloa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi mukava tavata kaikki! Ja lehti oli oikein sopiva nautittavaksi sohvannurkassa Fazerin sinisten kanssa. :D

      Poista