Nisti ja Nööri nyt Instagramissa!

Pitkän vatuloinnin jälkeen Nisti ja Nööri on laajentanut tonttiaan myös SoMen puolelle! Blogin Instagram-tilin työstö on ollut aloittamista vaille valmis jo hyvän tovin, mutta sopivan inspiroivaa aikaikkunaa ei vain ole ilmiintynyt. Tänä viikonloppuna Henkka lähti kuitenkin metsään poikain kanssa, ja Nistin ja Nöörin insta ryömi lopultakin päivänvaloon.

Instagramiin on helppo jakaa hääjärkkäilyjen arkisempia (ja vähän erikoisempiakin) hetkiä, jotka eivät kuitenkaan ole kokonaisen blogipostauksen väärtejä. Nopeimmat ehtii vielä käydä kurkkaamassa esimerkiksi meidän äidin vieraslahjapaikkakorttityynyn ompeluillan.

Blogin instaan @nistijanoori pääset klikkaamalla kuvaa tai täppäämällä instaikonia blogin sivupalkissa. #letsmarry

Istumajärjestys vol. 1

Okei, me ollaan ehkä aavistuksen ajoissa tämän kanssa. Mutta meillä on alustava istumajärjestys 5,5 kuukautta ennen häitä.

Mulla on aika ehdoton mielipide, että häissä pitää olla istumajärjestys. Monesti vapaata plaseerausta perustellaan rennoilla häillä, mutta mulle itselleni omaehtoisessa paikan etsimisessä ei ole mitään rentouttavaa. Keskelle tai eteen ei ainakaan kehtaa mennä, kun ne pitää varata joillekin tärkeämmille. Reunapöytä olisi hyvä, mutta siihen ei enää mahdu koko porukka. Ja viimeisinä saapuvia rangaistaan sitten hajapaikoilla.

Plaseerauksen laatiminen voi olla mörkö, mutta mua tällaiset palapelit kiehtoo. Ja Henkkahan on opettajana istumajärjestysten (vastentahtoinen) ammattilainen. Meillä hommassa on myös aika monta helpottajaa lähtien nyt vaikka siitä, ettei verisiä sukulaiskaunoja tarvitse huomioida, kun ei kutsuta sukulaisia. Pyöreät pöydät antavat myös mukavasti joustoa, kun yhden ääreen voi istuttaa 6-8 henkeä seurueesta riippuen. Lisäksi tässä muodostelmassa ei tarvitse pohtia asettaako pariskunnat vastapäätä (etiketti) vai vieretysten (parempi) ja mitä tehdä avecittomien kanssa. Porukkaakin on vain se viitisenkymmentä päätä.

Me ei haluttu lähteä erityisemmin revittelemään istumajärjestyksen kanssa, vaan ryhmiteltiin ihmiset tuttuihin kaveriporukoihin. Niiden yksittäisten ihmisten tai pariskuntien kohdalla, jotka eivät juuri tunne juhlissa muita, harjoitettiin pientä ihmistuntemusanalyysiä ja pyrittiin löytämään samanhenkistä seuraa. Vähän jännempää vaihtoehtoa harkitseville suosittelen Something blue -blogin Anniinan huisin hyvää tekstin siitä, kuinka perinteisten pakkojen sekoittaminen voi olla myös menestys. Eritoten pidin villistä ajatuksesta erottaa perheet, sillä ainakin (kohtuu aikuisilla) lapsilla voi olla viihtyisämmät juhlat poissa vanhempien välittömästä valvonnasta.

Me itse istutaan yhdessä 10 hengen pöydässä bestmanien, kaasojen ja näiden perheiden kanssa. Me kummatkin karsastetaan ajatusta yksinäisestä, kaikkien vieraiden töllisteltäväksi eristetystä morsiusparin pöydästä ja halutaan sen sijaan istua siellä missä muutkin juhlijat. Vanhemmat ja mun isovanhemmat puolestaan istuu omassa kuuden hengen seurueessaan ja sisarukset on sekoitettu muun nuorison joukkoon.

Irvileuat voisi huudella, että tehtiin turhaa työtä, kun eihän tässä edes tiedetä vielä ketkä kaikki pääsee paikalle. Myönnettäköön, että tämä olisi ehkä voinut vielä odottaakin, mutta se tuli vain niin helposti! Oma piirileikkinsä on sitten tiedossa joka tapauksessa juhlapaikalle, kun sovitellaan ihmiset pöytiinsä niin, että vauvakopille ja kameroille löytyy tilaa.

DIY Häälogo

Mä en näe mitään välttämätöntä tarvetta häälogolle enkä näin rehellisyyden nimissä ole niiden suurin fani. Meilläkin alkaa tässä kuitenkin pohdinnat pyöriä kutsuissa ja kaikessa siihen liittyvässä ja sitten saatiin idea, josta tykättiin kovin. Harmi vaan, että se toteutuakseen vaatii juuri sen pirun häälogon.

Ei kai siinä sitten muuta kuin närheä munista.

Kun se logo nyt sitten kaikesta huolimatta oli tulossa, halusin sen olevan enemmän meidän näköinen kuin sellaiset abstraktit kiehkurat, joita kaikki ilmaiset logomakerit on pullollaan. Eli jottei menisi liian helpoksi, lähdettiin väkertämään lähes tyhjästä.

Tehtäköön heti alkuun selväksi, ettei meistä kumpikaan ole työstänyt tällaista suunnitteluhommaa koskaan aikaisemmin, joskin olen onnekas napattuani itselleni kuvankäsittelyä jonkin verran handlaavan sulhasen. Googlen vapaasti käytettävistä ja muokattavista kuvista löytyi sopiva lähtökohta koivunlehdelle (näin helmikuussa livemallit on vähän vaikeasti saavutettavissa), ja siitä Henkka jäljensi ääriviivat ilmaisohjelma Inkscapella. Näin saatiin logo vektorigrafiikkana, elikkäs se skaalautuu vaikka äärettömyyksiin mössöytymättä pikselipuuroksi.

Olisin halunnut keksiä lehtilogon sisälle jotain omaperäisempää kuin meidän alkukirjaimet, mutta mielikuvitus ei venynyt. Yhtenä reunaehtona kun oli, että tekstin pitää pysyä luettavana myös huomattavan pienessä logossa. Ajattelin metsästää jonkin sopivan valmisfontin T&H:lle, mutta Henkka haastoi mut viemään DIY-hengen harppausta pidemmälle. Kutsukuoria varten olen vähän treenannut kalligrafian alkeita ja tässä näkyy mun kirjainharjoittelua ja tyylin iterointia yhden A4:n verran. Vaihdoin varsin nopeasti &-merkin (imelyydestä huolimatta) pieneen sydämeen, sillä yksivärinen logo ei mielestäni kaivannut enää ylimääräisiä kiekuroita. Mun kirjaimet on vielä kaukana siitä sulavalinjaisesta eleganssista, jota kalligrafia kauneimmillaan on, mutta passatkoon nyt tähän tarkoitukseen. Lopuksi Henkka vielä digitalisoi mun koukerot ja yhdisti ne koivunlehtisabluunaan. Vähän mietin olisiko päivämäärä pitänyt ympätä mukaan, mutta ehkä kokonaisuus on näin siistimpi ja jälleen luettavuus säilyy pienessäkin koossa.

Rintsikkaratkaisu

Oli juhlan aihe sitten mikä hyvänsä, sitä edeltävä murheenkryyni on aina sama.

Mulla ei taida olla yhtään juhlavampaa mekkoa, jonka kanssa rintsikat ei olisi jonkinasteinen ongelma. Jos mekkoon onnekkaasti kuuluu olkaimet, eivät ne koskaan kulje linjassa rintsikoiden olkainten kanssa. Ja vaikka kulkisivatkit, löytyy viimeistään selästä kurkistusaukko juuri liivien takaosan kohdalta. Eikä nyt edes aloiteta pikkuhousurajoista.

Mun hääpuku on siinä mielessä käytännöllinen kapistus, että se mahdollistaa muunkinlaiset rintsikkavaihtoehdot kuin kaikkien rakastamat superseksikkäät kanafileet. Joista maailmankaikkeuden ainoat värivaihtoehdot ovat muuten musta ja se silikoninude. Koska kukapa haluaisi käyttää kauniita alusvaatteita silloin, kun noin muuten tälläytyy parhaimpiinsa. Että niin.

Tarratakseni takaisin punaiseen lankaan, olin lykännyt rintsikkaostoksille lähtöä, koska tuntui rasittavalta käydä etsimässä sopivat, palata kotiin, todeta ne puvun alle sopimattomiksi, lähteä palauttamaan ja aloittaa rumba alusta. Puvun kanssa liiviliikkeiden kiertely ei kuitenkaan sekään olisi kovin kätevää. Sattumalta bongasin kuitenkin Heidi Tuiskun Ateljé Tuhkimotarinan myyvän myös rintaliivejä ja kiirehdinkin varaamaan sovitusajan itselleni sekä puvulleni.

Ja voin suositella! Heidin kanssa testasimme mekon alle muutamaa mallia ja lisäksi puvun sisään ommeltavia irtokuppeja. Olipa yllätys huomata istuvuusero näissä vaihtoehdoissa! Oma rintavarusteluni ei ole erityisen uhkea ja irtokupit saivat puvun etumuksessa aikaan niin onton tönkön efektin, että ihan teki mieli tarkistaa, etteivät leidit oikeasti täysin kadonneet. Ehdoton ei siis ommeltaville kupeille. Onnekseni kuitenkin jo hieman etukäteen uumoillemani Wonderbrat tuntuivat miellyttäviltä päällä ja istuivat mekon alle oikein passelisti. Eikä kaunis morsianhenkinen pitsikuosikaan haitaksi ole.

Samaan syssyyn Heidi kävi ammattilaisen rautaisella katseella puvun istuvuuden läpi ja pääsin samalla esittämään miljoona omaa kysymystäni. Heidi ei itse tee korjausompeluja, mutta täydellisellä asiakaspalveluasenteella varasi siltä seisomalta minulle ajan niitä varten ompelijaystävälleen The Dressiin. Huippu sattuma, sillä olin syksyn Love me do -kohtaamisen perusteella itsekin ajatellut vieväni puvun The Dressin ihanille naisille. Reissu siis ylitti odotukset!

Mainittakoon kuitenkin, että kotoa mekon kanssa junaan suunnatessa kävi pessimistin mielessä kauhuskenaario kanssamatkustajan kaaressa lentävästä kahvista. Tämä pelko oli kuitenkin täysin aiheeton, sillä se oli kokis, jonka vastapäätä istuja sihautti auki mun kauhusta laajenneiden silmien alla. Niin ja ratikassa sain vilistää karkuun laitapuolenkulkijakaverusten avonaisia kaljatölkkejä.

Häämatka varattu!

Jos lottopotti löytäisi perille ja aikaa saisi viettää kuukauden, lähdettäisiin häämatkalle Galápagokselle. Ilman Veikkauksen sponssiakin voitaisiin toteuttaa pitkään kytenyt Pohjois-Italian valloitus, mutta siellä olisi tiedossa aivan liikaa tehtävää, nähtävää ja koettavaa meidän 4-5 yön aikaikkunaan.

Me mennään siis naimisiin lauantaina 27.7., koska se oli juhlapaikan ainut vapaa rako. Toisaalta Henkan pitää olla sivistämässä tulevaisuuden toivoja jo taas heti elokuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla, joten meidän häämatkalle ei jää aivan tuhottomasti aikaa. Halutaan kuitenkin lähteä reissuun nimen omaan heti kohta hääpäivän jälkeen, koska meistä esimerkiksi jouluun siirretty reissu ei oikein sitten tuntuisi enää kunnon hanimuunilta.

Meidän toivelistalla on ainakin

• Lämpöä. Koska Suomen kesä.
• Inhimillinen matka-aika. Ei haluta viettää puolta meidän häämatkan tyngästä reissun päällä. Käytännössä ei siis Välimerta kauemmas kalaan.
• Luksuksempi majoitus. Normireissulla mennään mentaliteetilla, ettei siellä hotellihuoneessa olla tultu aikaa viettämään. Häämatkalla halutaan kuitenkin panostaa majoitukseen, koska tarkoitus on yrittää ottaa aktiviteettien kannalta vähän rennommin (terveisin lomasuorittaja).
• Maltillinen hintataso. Meillä ei ole varaa luksukseen Monacossa. Mutta jossain muualla ehkä.
• Rantaa, luontoa ja maisemia. Ideaalisti aamupäivän voisi käyttää patikoiden upeissa maisemissa ja laskeutua sitten rannalle löhöämään. Vähän ehkä snorklaamaan siinä sivussa.

Alunperin tutkiskeltiin Kroatiaa ja eritoten Splitin edustan saaria. Meidän ajatus ei kuitenkaan oikein kohdannut reaalimaailman majoitusvaihtoehtojen kanssa. Yksi aivan täydellinen kohde löytyi, mutta se oli budjetin onneksi jo täyteen buukattu. Noin yleisesti TripAdvisoria konsultoidessa välittyi olo, että kalliimpien hotelliöiden laatu ei vastaa hintalappua.

Vehreämpi ruoho löytyi kuitenkin yllättäen naapurista. En olisi tätä ennustanut, mutta meidän viiteen yöhön tiivistetty kuherruskuukausi suuntaa Montenegroon!

Koska ainoat suorat lennot Helsingistä Montenegron Tivatiin paahtavat vain kerran viikossa, päädyttiin me varsin yleiseen ratkaisuun laskeutua Kroatian puolelle Dubrovnikiin ja hurauttaa vuokra-ajokilla rajan yli. Maltillinen tarjoushaukka olisi jäänyt odottamaan sopivaa lentodiiliä, mutta tällaisena hätähousuna (köh) varattiin suoraan Finskin kohtuuhintaiset lennot. Henkan tossuihin tuli vipinää, kun lähdettiin selvittämään vuokra-autoa, ja buukattiinkin samoin tein Beetle Cabrio tai vastaava. Säästösyistä meille ei tule hääautoa, joten olen aika onnellinen, että Henkan ei-niin-pieni sisäinen automies pääsee sitten häämatkalla kruisailemaan katto auki (vaikkei volkkari nyt se aivan unelmien ykkösmenopeli olisikaan). Vuokra-auto laajentaa myös kivasti päiväretkimahdollisuuksia (se siitä löhöilystä).

Jos siis maltetaan lähteä hotellin tiluksia pidemmälle. Meidän häämatkan tukikohtana toimii Forza Mare hieman Kotorin kaupungin ulkopuolella. Majoituspanostuspäätöksestä huolimatta mopo pysyi sen verran lapasessa, ettei lähdetty standardihuonetta enempää pröystäilemään, mutta viihdytään kyllä varmasti silti. Luksuksempia hotellivaihtoehtoja olisi ollut useampikin, mutta meitä houkutti tornitalokompleksien sijaan pienemmän kokoluokan paikka vähän rauhallisemmalla sijainnilla. Sähköpostitse asiakaspalvelu on myös pelannut, joten odotetaan aika innoissamme tätä reissua!

All three pic courtesies to Forza Mare. Thanks guys!