Perinteikäs postaus

Aika monilla hääperinteillä on modernin ajan ja feminismin näkökulmasta varsin kyseenalaiset juuret. Riippuu niin perinteestä kuin ihmisestäkin kuinka paljon alkuperä kuultaa läpi ja paljonko se häiritsee. Itse esimerkiksi aion pukea päälleni valkoista ja käyttää huntua siitäkin huolimatta, että… niin kyllä te tiedätte. Toisaalta taas minua ei kukaan saisi taluttaa alttarille, kun taas toisille se on vain kunnianosoitus saattajaa kohtaan.

Kosintalupa morsiamen isältä
Pöh sellaisille. Naimisiin meneminen on minun ja Henkan välinen asia eikä siinä muilla ole sanansijaa. Ajattelen tämän perinteen olevan lähinnä vaivaannuttava ja jäänne pahemmilta ajoilta (ihan kaikki ei ole ennen ollut paremmin). Onneksi meidän tapauksessa tämä ei aiheuta suurta perhedraamaa, sillä omat vanhempani hiippailivat enempi vähempi salaa naimisiin eikä siskopuoleni mieskään (tietääkseni) kädenpyytämislupaa käynyt kyselemässä. Suurin tuskailija olikin Henkka, joka ei ollut täysin vakuuttunut, kun aikanani kielsin moiset kosintaluvat. Jonkinlaisena kompromissina Henkka kävikin sitten rengastuksen jälkeen ostamassa isälleni vähän paremman viskipullo, jonka luovutti sovinnon eleenä kihlausuutisten kylkiäisenä.

Alttarille saattaminen
Meillä ei sitä alttariakaan toki ole, mutta kävelen Henkan luokse ihan itse niin kuin aina tähänkin asti. Kosintalupa-asian perusteella mielipiteeni tästä perinteestä ei varmaan ole suuri yllätys. Jos meidän vihkiminen olisi perinteinen yleisötilaisuus, saattaisi monikin ehkä ihmetellä yksin kulkevaa morsianta ja spekuloida turhaan tulehtuneilla perhesuhteilla. Minusta onkin vähän kurjaa, että perinne istuu niin tiukassa, ettei siitä ole helppo poiketa. Jos spekuloinnin välttämiselle olisi tarve, ehdottaisin varmaan Henkalle yhteiskävelyä vihkijän luo.

Onnittelujono
Perinteisestihän onnittelujonossa tönöttävät myös vanhemmat. Koska onneksi olkoon, olette saavuttaneet lasten kasvatuksen ultimatum-tavoiteen: saada jälkikasvu naimisiin. Jättääksemme tunkkaiset tuulahdukset viime vuosisadalta sikseen, me seistään onniteltavina ihan kahdestaan, jos lopulta päädytään tähän muodostelmaan ylipäänsä.

Morsiamen ulkonäön salailu
Olen pitänyt mekon ja Henkan toisistaan erillään ja kieltänyt kurkkimasta blogista muitakaan hääpukuasioita. Nukumme häitä edeltävän yön eri osoitteissa ja luonnollisesti valmistaudumme sitten myös tahoillamme. Meidän vihkijärjestely mahdollistaa myös ensikohtaamisen tosi toimissa eikä erillistä first look -hetkeä tarvitse järjestää. Aika perinteinen kuvio siis. Toisaalta myös Henkka haluaa pitää pukunsa poissa minun silmistäni, joten hääluukkien salailu on enempi vähempi molemminpuolista.

Sormukset
Yhdenlainen perinnehän nekin vain ovat ja symboli ulkomaailmalle. Jännästi niihin kuitenkin kiintyy. Meille tulee se perinteinen suomalainen kombo eli minulle kaksi ja Henkalle pelkkä kihla. Myös vihkimisessä suoritetaan ainoastaan yksi sormeenpujotus. Maksupolitiikkana Henkka osti mun kihlan, minä Henkan ja vihki meni puoliksi. Mua hävettäisi valita vihkisormus Henkan yksin maksettavaksi, vaikka se niin jostain syystä haluaisi, enkä varmaan osaisi miettiä muuta kuin että minkä hintaista kehtaa pyytää.

Old, new, borrowed and blue
Olen ehkä vähän taipuvainen tällaisiin kerää koko sarja -kokonaisuuksiin. Eli juupelis, tähän nelikkoon minäkin tähtään. Ei kai siitä lisäannoksesta avio-onnea haittaakaan voi olla. Vanhaa on vähintään käytettynä ostettu puku, mutta mahdollisesti myös isänäidin sormus vuodelta 1959. Uutta löytyy kengistä, joita ei vielä ole ja sinisestä rustailinkin jo marraskuussa. Lainattu on ainut toistaiseksi hataralla pohjalla tutiseva kvartetin komponentti, mutta katsotaan josko mummilta löytyisi tilaisuuteen sopivat korvakorut.

Hääcrew-treffit ja ekat ohjelmapohdinnat

Muutama viikonloppu takaperin taivaankappaleet oli linjassa ja saatiin koko meidän hääcrew saman katon alle. Jei! Tutustutettiin osapuolia toisiinsa tortillojen ääressä ja onnistuttiin jokseenkin avaamaan mitä kaikkea ollaan tähän mennessä suunniteltu. Olisin halunnut tehdä powerpointinkin, mutta Henkka kielsi. Tästä huolimatta sain pitää 1,5 tunnin monologin häistä ja vastailla kysymyksiin. Ah, kuinka terapeuttista.

Kävin myös ilmi, että juhlapaikalle saapumisen suunnitelmia ei ole tullut avattua vielä blogissa, joten korjataanpa se sitten nyt. Meidäthän siis vihitään minimimiehityksellä juhlapaikan ulkopuolella siinä aamupäivällä ja vieraat saapuvat vasta juhliin.

Alkuun voisi lähteä siitä kummat saapuvat juhlapaikalle ensin: me vai vieraat. Tuntuisi vähän lattealta alulta pyöriä siinä navetan pihalla ja odotella, että vieraat saapuvat tipoittain paikalle. Myös vieraan näkökulmasta olisi itselleni outoa saapua paikalle ja löytää hääpari kasuaalisti käyskentelemästä pihalta tai vaihtoehtoisesti pönöttämässä ovella ja odottamassa onnittelijoita. Ensimmäinen ajatukseni olisi, että apua kuinka pahasti olen myöhässä!

Siispä vieraat paikalle ensin. Mutta mitä viihdykkeeksi ensimmäisenä vähän etuajassa saapuville ja lopuillekin? Luonnollisin vaihtoehto olisi tarjota skumppalasit kouraan tässä kohden (cocktail-palat olisivat ihan huippu, mutta valitettavasti naposteltavat nakertaisivat budjettia > 400 € edestä, mikä huitelee kirkkaasti ohi kipurajan). Tällöin alkumaljat olisivat kuitenkin tulleet hörpityiksi jo ennen meidän saapumistamme ja tahtoisin virallisen aloituksen maljannostolla. Toinen skumppakaato menisi käytännössä sähläykseksi, joten ehkä vain toivomme, ettei kukaan saavu tuntikaupalla etuajassa, jolloin minulle vakuutettiin juhlapaikan ihmettelyn ja sosialisoinnin riittävän ohjelmaksi. Sovimme myös osan hääcrewsta kiiruhtavan paikalle etukäteen vastaanottamaan vieraita.

Sitten lisäksi olisi ihan kiva, jos meidän saapuminen ei olisi vain, että moi. Koska juhlaa ei vieraiden näkövinkkelistä edellä minkäälainen seremonia, voisi tässä kohden yrittää virittäytyä vähän hääfiilikseen. Sopisiko tähän kirkosta poistumista imitoiden sellainen kunniakuja-asetelma? Kujaa pitkin olisi kätevä kävellä navetan oville ja siirtyä luontevasti mahdolliseen onnittelujonoon.

Perinteiseen kirkosta poistumiseen liittyy yleensä jotain liitännäisaktiviteettia, kuten riisiä, saippuakuplia, ruusunterälehtiä, huiskutuskeppejä, tähtisädetikkuja, ilmapalloja, serpentiiniä, miekkoja tai vähintään fanfaareja. Meillä harkinnassa ovat kuitenkin koivunlehdet. Sisääntulo olisi meidän näköinen eikä jälkipeli vaatisi haravointia kummempaa. Lehtiin liittyy kuitenkin muutama käytännön ongelma:

1. Mistä? Pitää muistaa, ettei lehtien tai oksien keräily kuulu jokajampan oikeuksiin. Meidän porukoiden pihalla kasvavien koivujen latvat huitelevat saavuttamattomissa, joten käytännössä pitäisi varmaan pyytää lupa puolitutulta metsänomistajalta. 
2. Milloin? Lehtien olisi suotavaa olla semi-tuoreita eikä käpristyneitä korppuja. Irrallaan ne tuskin säilyvät hyvinä kovinkaan kauaa, joten yksi mahdollisuus olisi kerätä koivunoksia, laittaa ne yöksi veteen ja nyppiä lehdet hääaamuna. Tämä vaatii kyllä testikierroksen.

Hääcrew-tapaamisen yhtenä agendana oli mahdollisten hääjuomien maistelu.

Nisti ja Nööri nyt Instagramissa!

Pitkän vatuloinnin jälkeen Nisti ja Nööri on laajentanut tonttiaan myös SoMen puolelle! Blogin Instagram-tilin työstö on ollut aloittamista vaille valmis jo hyvän tovin, mutta sopivan inspiroivaa aikaikkunaa ei vain ole ilmiintynyt. Tänä viikonloppuna Henkka lähti kuitenkin metsään poikain kanssa, ja Nistin ja Nöörin insta ryömi lopultakin päivänvaloon.

Instagramiin on helppo jakaa hääjärkkäilyjen arkisempia (ja vähän erikoisempiakin) hetkiä, jotka eivät kuitenkaan ole kokonaisen blogipostauksen väärtejä. Nopeimmat ehtii vielä käydä kurkkaamassa esimerkiksi meidän äidin vieraslahjapaikkakorttityynyn ompeluillan.

Blogin instaan @nistijanoori pääset klikkaamalla kuvaa tai täppäämällä instaikonia blogin sivupalkissa. #letsmarry

Istumajärjestys vol. 1

Okei, me ollaan ehkä aavistuksen ajoissa tämän kanssa. Mutta meillä on alustava istumajärjestys 5,5 kuukautta ennen häitä.

Mulla on aika ehdoton mielipide, että häissä pitää olla istumajärjestys. Monesti vapaata plaseerausta perustellaan rennoilla häillä, mutta mulle itselleni omaehtoisessa paikan etsimisessä ei ole mitään rentouttavaa. Keskelle tai eteen ei ainakaan kehtaa mennä, kun ne pitää varata joillekin tärkeämmille. Reunapöytä olisi hyvä, mutta siihen ei enää mahdu koko porukka. Ja viimeisinä saapuvia rangaistaan sitten hajapaikoilla.

Plaseerauksen laatiminen voi olla mörkö, mutta mua tällaiset palapelit kiehtoo. Ja Henkkahan on opettajana istumajärjestysten (vastentahtoinen) ammattilainen. Meillä hommassa on myös aika monta helpottajaa lähtien nyt vaikka siitä, ettei verisiä sukulaiskaunoja tarvitse huomioida, kun ei kutsuta sukulaisia. Pyöreät pöydät antavat myös mukavasti joustoa, kun yhden ääreen voi istuttaa 6-8 henkeä seurueesta riippuen. Lisäksi tässä muodostelmassa ei tarvitse pohtia asettaako pariskunnat vastapäätä (etiketti) vai vieretysten (parempi) ja mitä tehdä avecittomien kanssa. Porukkaakin on vain se viitisenkymmentä päätä.

Me ei haluttu lähteä erityisemmin revittelemään istumajärjestyksen kanssa, vaan ryhmiteltiin ihmiset tuttuihin kaveriporukoihin. Niiden yksittäisten ihmisten tai pariskuntien kohdalla, jotka eivät juuri tunne juhlissa muita, harjoitettiin pientä ihmistuntemusanalyysiä ja pyrittiin löytämään samanhenkistä seuraa. Vähän jännempää vaihtoehtoa harkitseville suosittelen Something blue -blogin Anniinan huisin hyvää tekstin siitä, kuinka perinteisten pakkojen sekoittaminen voi olla myös menestys. Eritoten pidin villistä ajatuksesta erottaa perheet, sillä ainakin (kohtuu aikuisilla) lapsilla voi olla viihtyisämmät juhlat poissa vanhempien välittömästä valvonnasta.

Me itse istutaan yhdessä 10 hengen pöydässä bestmanien, kaasojen ja näiden perheiden kanssa. Me kummatkin karsastetaan ajatusta yksinäisestä, kaikkien vieraiden töllisteltäväksi eristetystä morsiusparin pöydästä ja halutaan sen sijaan istua siellä missä muutkin juhlijat. Vanhemmat ja mun isovanhemmat puolestaan istuu omassa kuuden hengen seurueessaan ja sisarukset on sekoitettu muun nuorison joukkoon.

Irvileuat voisi huudella, että tehtiin turhaa työtä, kun eihän tässä edes tiedetä vielä ketkä kaikki pääsee paikalle. Myönnettäköön, että tämä olisi ehkä voinut vielä odottaakin, mutta se tuli vain niin helposti! Oma piirileikkinsä on sitten tiedossa joka tapauksessa juhlapaikalle, kun sovitellaan ihmiset pöytiinsä niin, että vauvakopille ja kameroille löytyy tilaa.

DIY Häälogo

Mä en näe mitään välttämätöntä tarvetta häälogolle enkä näin rehellisyyden nimissä ole niiden suurin fani. Meilläkin alkaa tässä kuitenkin pohdinnat pyöriä kutsuissa ja kaikessa siihen liittyvässä ja sitten saatiin idea, josta tykättiin kovin. Harmi vaan, että se toteutuakseen vaatii juuri sen pirun häälogon.

Ei kai siinä sitten muuta kuin närheä munista.

Kun se logo nyt sitten kaikesta huolimatta oli tulossa, halusin sen olevan enemmän meidän näköinen kuin sellaiset abstraktit kiehkurat, joita kaikki ilmaiset logomakerit on pullollaan. Eli jottei menisi liian helpoksi, lähdettiin väkertämään lähes tyhjästä.

Tehtäköön heti alkuun selväksi, ettei meistä kumpikaan ole työstänyt tällaista suunnitteluhommaa koskaan aikaisemmin, joskin olen onnekas napattuani itselleni kuvankäsittelyä jonkin verran handlaavan sulhasen. Googlen vapaasti käytettävistä ja muokattavista kuvista löytyi sopiva lähtökohta koivunlehdelle (näin helmikuussa livemallit on vähän vaikeasti saavutettavissa), ja siitä Henkka jäljensi ääriviivat ilmaisohjelma Inkscapella. Näin saatiin logo vektorigrafiikkana, elikkäs se skaalautuu vaikka äärettömyyksiin mössöytymättä pikselipuuroksi.

Olisin halunnut keksiä lehtilogon sisälle jotain omaperäisempää kuin meidän alkukirjaimet, mutta mielikuvitus ei venynyt. Yhtenä reunaehtona kun oli, että tekstin pitää pysyä luettavana myös huomattavan pienessä logossa. Ajattelin metsästää jonkin sopivan valmisfontin T&H:lle, mutta Henkka haastoi mut viemään DIY-hengen harppausta pidemmälle. Kutsukuoria varten olen vähän treenannut kalligrafian alkeita ja tässä näkyy mun kirjainharjoittelua ja tyylin iterointia yhden A4:n verran. Vaihdoin varsin nopeasti &-merkin (imelyydestä huolimatta) pieneen sydämeen, sillä yksivärinen logo ei mielestäni kaivannut enää ylimääräisiä kiekuroita. Mun kirjaimet on vielä kaukana siitä sulavalinjaisesta eleganssista, jota kalligrafia kauneimmillaan on, mutta passatkoon nyt tähän tarkoitukseen. Lopuksi Henkka vielä digitalisoi mun koukerot ja yhdisti ne koivunlehtisabluunaan. Vähän mietin olisiko päivämäärä pitänyt ympätä mukaan, mutta ehkä kokonaisuus on näin siistimpi ja jälleen luettavuus säilyy pienessäkin koossa.

Rintsikkaratkaisu

Oli juhlan aihe sitten mikä hyvänsä, sitä edeltävä murheenkryyni on aina sama.

Mulla ei taida olla yhtään juhlavampaa mekkoa, jonka kanssa rintsikat ei olisi jonkinasteinen ongelma. Jos mekkoon onnekkaasti kuuluu olkaimet, eivät ne koskaan kulje linjassa rintsikoiden olkainten kanssa. Ja vaikka kulkisivatkit, löytyy viimeistään selästä kurkistusaukko juuri liivien takaosan kohdalta. Eikä nyt edes aloiteta pikkuhousurajoista.

Mun hääpuku on siinä mielessä käytännöllinen kapistus, että se mahdollistaa muunkinlaiset rintsikkavaihtoehdot kuin kaikkien rakastamat superseksikkäät kanafileet. Joista maailmankaikkeuden ainoat värivaihtoehdot ovat muuten musta ja se silikoninude. Koska kukapa haluaisi käyttää kauniita alusvaatteita silloin, kun noin muuten tälläytyy parhaimpiinsa. Että niin.

Tarratakseni takaisin punaiseen lankaan, olin lykännyt rintsikkaostoksille lähtöä, koska tuntui rasittavalta käydä etsimässä sopivat, palata kotiin, todeta ne puvun alle sopimattomiksi, lähteä palauttamaan ja aloittaa rumba alusta. Puvun kanssa liiviliikkeiden kiertely ei kuitenkaan sekään olisi kovin kätevää. Sattumalta bongasin kuitenkin Heidi Tuiskun Ateljé Tuhkimotarinan myyvän myös rintaliivejä ja kiirehdinkin varaamaan sovitusajan itselleni sekä puvulleni.

Ja voin suositella! Heidin kanssa testasimme mekon alle muutamaa mallia ja lisäksi puvun sisään ommeltavia irtokuppeja. Olipa yllätys huomata istuvuusero näissä vaihtoehdoissa! Oma rintavarusteluni ei ole erityisen uhkea ja irtokupit saivat puvun etumuksessa aikaan niin onton tönkön efektin, että ihan teki mieli tarkistaa, etteivät leidit oikeasti täysin kadonneet. Ehdoton ei siis ommeltaville kupeille. Onnekseni kuitenkin jo hieman etukäteen uumoillemani Wonderbrat tuntuivat miellyttäviltä päällä ja istuivat mekon alle oikein passelisti. Eikä kaunis morsianhenkinen pitsikuosikaan haitaksi ole.

Samaan syssyyn Heidi kävi ammattilaisen rautaisella katseella puvun istuvuuden läpi ja pääsin samalla esittämään miljoona omaa kysymystäni. Heidi ei itse tee korjausompeluja, mutta täydellisellä asiakaspalveluasenteella varasi siltä seisomalta minulle ajan niitä varten ompelijaystävälleen The Dressiin. Huippu sattuma, sillä olin syksyn Love me do -kohtaamisen perusteella itsekin ajatellut vieväni puvun The Dressin ihanille naisille. Reissu siis ylitti odotukset!

Mainittakoon kuitenkin, että kotoa mekon kanssa junaan suunnatessa kävi pessimistin mielessä kauhuskenaario kanssamatkustajan kaaressa lentävästä kahvista. Tämä pelko oli kuitenkin täysin aiheeton, sillä se oli kokis, jonka vastapäätä istuja sihautti auki mun kauhusta laajenneiden silmien alla. Niin ja ratikassa sain vilistää karkuun laitapuolenkulkijakaverusten avonaisia kaljatölkkejä.

Häämatka varattu!

Jos lottopotti löytäisi perille ja aikaa saisi viettää kuukauden, lähdettäisiin häämatkalle Galápagokselle. Ilman Veikkauksen sponssiakin voitaisiin toteuttaa pitkään kytenyt Pohjois-Italian valloitus, mutta siellä olisi tiedossa aivan liikaa tehtävää, nähtävää ja koettavaa meidän 4-5 yön aikaikkunaan.

Me mennään siis naimisiin lauantaina 27.7., koska se oli juhlapaikan ainut vapaa rako. Toisaalta Henkan pitää olla sivistämässä tulevaisuuden toivoja jo taas heti elokuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla, joten meidän häämatkalle ei jää aivan tuhottomasti aikaa. Halutaan kuitenkin lähteä reissuun nimen omaan heti kohta hääpäivän jälkeen, koska meistä esimerkiksi jouluun siirretty reissu ei oikein sitten tuntuisi enää kunnon hanimuunilta.

Meidän toivelistalla on ainakin

• Lämpöä. Koska Suomen kesä.
• Inhimillinen matka-aika. Ei haluta viettää puolta meidän häämatkan tyngästä reissun päällä. Käytännössä ei siis Välimerta kauemmas kalaan.
• Luksuksempi majoitus. Normireissulla mennään mentaliteetilla, ettei siellä hotellihuoneessa olla tultu aikaa viettämään. Häämatkalla halutaan kuitenkin panostaa majoitukseen, koska tarkoitus on yrittää ottaa aktiviteettien kannalta vähän rennommin (terveisin lomasuorittaja).
• Maltillinen hintataso. Meillä ei ole varaa luksukseen Monacossa. Mutta jossain muualla ehkä.
• Rantaa, luontoa ja maisemia. Ideaalisti aamupäivän voisi käyttää patikoiden upeissa maisemissa ja laskeutua sitten rannalle löhöämään. Vähän ehkä snorklaamaan siinä sivussa.

Alunperin tutkiskeltiin Kroatiaa ja eritoten Splitin edustan saaria. Meidän ajatus ei kuitenkaan oikein kohdannut reaalimaailman majoitusvaihtoehtojen kanssa. Yksi aivan täydellinen kohde löytyi, mutta se oli budjetin onneksi jo täyteen buukattu. Noin yleisesti TripAdvisoria konsultoidessa välittyi olo, että kalliimpien hotelliöiden laatu ei vastaa hintalappua.

Vehreämpi ruoho löytyi kuitenkin yllättäen naapurista. En olisi tätä ennustanut, mutta meidän viiteen yöhön tiivistetty kuherruskuukausi suuntaa Montenegroon!

Koska ainoat suorat lennot Helsingistä Montenegron Tivatiin paahtavat vain kerran viikossa, päädyttiin me varsin yleiseen ratkaisuun laskeutua Kroatian puolelle Dubrovnikiin ja hurauttaa vuokra-ajokilla rajan yli. Maltillinen tarjoushaukka olisi jäänyt odottamaan sopivaa lentodiiliä, mutta tällaisena hätähousuna (köh) varattiin suoraan Finskin kohtuuhintaiset lennot. Henkan tossuihin tuli vipinää, kun lähdettiin selvittämään vuokra-autoa, ja buukattiinkin samoin tein Beetle Cabrio tai vastaava. Säästösyistä meille ei tule hääautoa, joten olen aika onnellinen, että Henkan ei-niin-pieni sisäinen automies pääsee sitten häämatkalla kruisailemaan katto auki (vaikkei volkkari nyt se aivan unelmien ykkösmenopeli olisikaan). Vuokra-auto laajentaa myös kivasti päiväretkimahdollisuuksia (se siitä löhöilystä).

Jos siis maltetaan lähteä hotellin tiluksia pidemmälle. Meidän häämatkan tukikohtana toimii Forza Mare hieman Kotorin kaupungin ulkopuolella. Majoituspanostuspäätöksestä huolimatta mopo pysyi sen verran lapasessa, ettei lähdetty standardihuonetta enempää pröystäilemään, mutta viihdytään kyllä varmasti silti. Luksuksempia hotellivaihtoehtoja olisi ollut useampikin, mutta meitä houkutti tornitalokompleksien sijaan pienemmän kokoluokan paikka vähän rauhallisemmalla sijainnilla. Sähköpostitse asiakaspalvelu on myös pelannut, joten odotetaan aika innoissamme tätä reissua!

All three pic courtesies to Forza Mare. Thanks guys!