Hylättyjen hääpukujen kierros

Tämän postauksen kuvat ovat kaasojen kännykkäräpsäisyjä ja vielä tyylikkäämmät sensuroinnit minun itseni lisäämiä. Koittakaa kestää.

Lähdin kolttukaupoille aika sekavin miettein, joten tarkoitus oli kokeilla vähän kaikennäköistä ja katsoa mihin suuntaan homma lähtee kehittymään. Ehdin sovittaa arviolta pariakymmentä mekkoa ennen sitä oikeaa ja kahden muun mitallisijan mekot löytyvätkin jo tästä postauksesta. Mutta koska urheilumaailmassakin jaetaan pistesijoja ja koska näitä kuvia nyt on, niin tervetuloa hylättyjen hääpukujen kierrokselle:


Ensimmäinen kokeilemani mekko oli Zazabellan kapealinjainen merenneito pitsikoristein. Siluetti oli yllättävän imarteleva, mutta puku omaan makuuni liiankin seksikäs avonaisine kylkineen. Pitsi oli ihan kaunista, mutta varsin kovaa ja herkkä hipiäni ärtyi jo tuossa sovitusajassa.

Toinen mekko otti aika roiman harppauksen parempaan suuntaan. Olen vähän yllättynyt kuinka paljon pidin sileästä satiinista! Spagettiolkaimet olivat sirot ja laahuksen pitsi todella kaunis. Edestä puku oli kuitenkin hieman liian yksinkertainen, vaikkakin kiistämättä tyylikäs. Meidän kesäisiin navettahäihin eleganssia oli jopa liiaksi.

Tämän röyhelöprinsessan sisään päädyin seurueen painostuksesta. Ilme ehkä kertoo kaiken? Myönnettäköön, että yläosa oli ihan kaunis ja hämmästyksekseni pidin sen nyörikiinnityksestä, vaikka yleisesti liputan nappien puolesta.

A-linjalle annettiin vielä toinen mahdollisuus hieman hillitymmällä alaosalla, mutta tuo siluetti ei kuitenkaan ollut se mitä hain. Yläosan ottaisin heti arkisempaan käyttöön, mutta hääpuvussa haluan etumuksen olevan kevyempi. Tuleeko kellekään muulle tästä yläosasta Jane Austen -vibatsuja?


Mekot viisi ja kuusi tekivät selväksi, että puolimerenneito muuttaa minut pökkelöksi. Sovituskootkin tosin olivat näissä aika isot, mutta tuomio oli selvä: ei jatkoon.

Zazabellan jälkeen siirryimme Niinattareen, jossa sovitin jotakuinkin viittä tai kuutta mekkoa. Näistä ainoa varteenotettava oli Morileen Marlena, mutta kuvaus- ja julkaisu-ukaasien vuoksi pitänee tyytyä tähän kuvalinkkiin. Puku oli varsin lähellä Zazabellan satiinimerenneitoa ja yllätyksekseni pidin erityisesti mekon helmikirjailusta selkämyksestä. Etuosa oli kuitenkin jälleen turhan simppeli ja paksumpien olkainten vuoksi Zazabellaan verrattuna raskas.


White Dressin ensimmäinen mekko sai näyttämään leveältä ja tylliäkin riitti. Off-shoulder -hihat taisivat olla tämän ainut plussa. Toinen yritys oli taas paljon lähempänä oikeaa, mutta vähän tylsä ja jälleen turhankin peittävä.


Siirryimme takaisin satiiniin, vaikka tyköistuvampia malleja ei tästä materiaalista löytynyt. Helmavaihtoehdot olivat leveä ja leveämpi. Vankkumattomasti olen hokenut, etten tahdo prinsessamekkoa, mutta näistä jälkimmäisessä olo oli aika kuninkaallinen.

Happy Roadin mekoista ei myöskään ole todistusaineistoa. Suoraa kieltoa muiden kuin käytettyjen pukujen kuvaamiseen emme saaneet, mutta suhtautuminen oli niin nuivaa, että jätimme väliin. Maggie Sotteron mekot olivat kuitenkin selkeästi lähinnä sitä jotain, jota hääpuvulta etsin, ja olisin voinut ihastua useampaankin, jos heti ensimmäinen ei olisi ollut ylitse muiden.