Kuinka olla p*ska vieras 101

Oltiin kahdestaan kotona pikkuveljen kanssa; mä olin ehkä juuri ja juuri koulussa ja veli siitä sitten vielä 3 vuotta nuorempi. Veli päätti työntää herneen nenäänsä. Ja sehän sujahti niin pitkälle, ettei saatu sitä enää pois. Soitettiin hädissään isälle, joka käski kokeilla niistämistä. Auttoi. Että ihan vinkkinä, jos tämän tekstin jälkeen tuntuu siltä.

Kuinka olla paska vieras 101

1. Vähän jos tulee myöhässä, niin eipä tarvitse ootella. Oletko muka joskus ollut häissä, jotka alkavat ajallaan? Ei sitä kukaan huomaa, jos me siinä hiippaillaan sisään. Kaikki katsoo kuitenkin hääparia!

2.  Me nyt otettiin Mauno-Anselmi mukaan, vaikka kutsussa olikin jotain, et ei sais tuoda lapsia. Kun eihän siitä mitään haittaa ole! Maukka-Aukka istuu nätisti äitin sykyssä ja meillä on näitä puhuvia tarinanalleja ja laulavia kirjoja mukana, jos kultsupultsulle tulee kiukkupiukku.

3. Tätä samaa karjalanpaistia jessös joka juhlissa! Kolmesti tänä kesänä jo syöny. Tai vaihtoehtoisesti: Mitä tää on? Miksi on pitänyt laittaa fetat sekaisin salaattiin? Ei täällä ole mulle mitään mistä tykkään! Kakkua en ainakaan syö, kun siinä on kaloreita.

4. Kylläpä olet kaunis morsian! Vähän kyllä avonainen/piukka/lyhyt/prinsessamainen/tyrkky/krumeluurinki/yksinkertainen/ruma on tuo mekko. Mutta kai tuollaiset on nyt muodissa… ja pääasia, että ite tykkäät.

5. *HAUKOTUS*

6. Istun tässä kädet puuskassa, kyrpä otsassa ja naama norsun vitulla. Ei ois oikeesti huvittanu ees tulla.

7. vink Kunhan illalla meistä pääsette, niin siitä vaan sitten lakanat heilumaan, vauvantekotalkoisiin ja Suomea kansoittamaan. vink vink Kyllä se on pienten jalkojen tepsutus, joka tekee kodin. VINK VINK VINK

8. On se kyllä minusta aika töykeää pyytää rahaa lahjaksi. Minä kävin sellaisen savenvalantakurssin ja tiedättekö kuinka loistavan lahjaidean sain! Se meidän kurssin vetäjäkin oikein kehui tätä!

9. “JuodAan VIINAAAA, tullaan viishamiKs näin, joodaan VIIIIINAA!!! Prkl…”

10. Muistatteko kun Pirkko-Petteri ja Urho-Liisi meni naimisiin? Ne ne vasta oli kunnon häät.



Loppuun kuva koiranpennusta siltä varalta, ettei mahdollinen herne lähtenyt niistämällä:

Huntuhomma

Huntu. Herkkä ja hempeä - ei yhtään mun juttu.

Vaikka huntutyyli ei tunnu alkuunkaan omalta, on mun myönnettävä, että se telkkarissa aina jotenkin kruunaa morsiuslookin. Iki-ihanan Randyn ja Say Yes to the Dress:n opastamana päädyin siis myös itse testaamaan häämekkokaupoilla pistettä i:n päälle. Eikä siitä fiiliksestä sitten enää ollut paluuta. Olin ajatellut pitää huntuhommat salassa Henkalta, mutta äiti meni ja möläytti, joten pääsen sittenkin etukäteishehkuttamaan myös blogissa. Huntudetaljit on kuitenkin tarkoitus selvittää sulhaselle vasta tositoimissa, joten Henkka hus!

Birdcaget (häkkilintuhunnut?) on tosi tyylikkäitä, mutta sellaista ei tullut koskaan kokeiltua. Tällaisen pikkunörtin sydän sykkii myös nyt esiin pulpahtaneille, upeasti laskeutuville morsiusviitoille, mutta pelkään sellaisen lipsahtavan itseni yllä liikaa larpin puolelle. Aika kovin huokailen kuitenkin edelleen joillekin Vienon Instagram-kuville.

Näistä vaihtoehdoista huolimatta aika perinteisellä mennään. Mun huntu on kaksikerroksinen, simppeli ja ilman pitsiä, joskin semipitkä: osapuilleen 2,5 m. Aluksi aatostelin lyhyempää, noin peppumittaista huntua, mutta makutuomaristo oli selkeästi kokopitkän kannalla. Halusin kuitenkin hunnun, joka laskeutuu hieman avonaisena myös olkapäille, mikä sitten johti tuohon kaksikerroksisuuteen. En ehkä kuitenkaan tule peittäneeksi kasvoja tuolla blushing-osuudella, kun pikatestissä vaikutelma oli lähinnä koominen.

Mutta hei nyt saadaan sellaisia upeita “hunnun alta” -kuvia! Ne on melkeinpä mun potrettikuvien lemppareita, joten jei! Olen kyllä ymmärtänyt, että otosten järjestäminen ei ole mitenkään supertunnelmallista, kun parhaassa tapauksessa neljänneksi hunnun alle änkeää kuvaajan perässä kaaso tai bestman. Mutta kukapa todellisuudesta piittaisi, kun aika ne muistot kultaa kuitenkin! En ajatellut pitää huntua kovinkaan pitkään, vaan kaasot saavat onkia sen irti kampauksesta viimeistään juhlapaikalle saapumisen jälkeen. Toisaalta tahtoisin ehkä osan potreteista ilman huntua, joten voipi olla, että se joutuu syrjään vielä aiemmin.

Vielä yhdet messukuulumiset

Ihan alkuun sellainen vinkkendeerus, että kannatti lähteä Love me Do -messuille vasta sunnuntaina. Kahtena aikaisempana kertana messukäytävät ovat ahtaudessaan pakottaneet kulkemaan virran mukana, mutta nyt sunnuntaina kello yhden jälkeen oli sai seilata mielensä mukaan ees sun taassun ja sormusständeillekin olisi mahtunut ilman kyynerpäitä. Myöhäisellä tirpalla oli siis oikein hyvät oltavat.

Sormukset ja mekot ovat häämessuilla keskiössä eikä sitä factumia juuri pakoon pääse. Love me Do:lla on kuitenkin ihan mukiinmenevän monipuolisesti myös muita palveluntarjoajia kuten valokuvaajia, kutsusuunnittelijoita tai kakuntekijöitä. Miesten pukeutuminen oli jälleen myös hyvin edustettuna.

Itse piipahdin ainakin moikkaamassa kaasoni Ensun häät kuvannutta Aaro Keipiä, kiillottamassa kihlan GT-korulla (kiitos jälleen!) ja juonimassa Ninka Designin kanssa tulevasta. Script Creative piti sunnuntainakin kalligrafian workshopin, johon olisin mieluusti aikataulujen kohdatessa osallistunut, mutta jouduin nyt tyytymään pelkästään työnjäljen ihasteluun. Näyttäisivätpä meidänkin kutsujen kuoret aikanaan samalta… Home in Garden piti myös hauskannäköisen hiuskoristepajan, joka sekin meni kuitenkin sivu suun, kun unohduin kielenkannoistani kiinni muualle - hups. Kattauksista bongailin joitain yksityiskohtia ja lopuksi katsoin vielä kansainvälisen hääpukunäytöksen ennen Vuoden hääblogien palkitsemista. Pitsi hallitsee yhä, mutta seassa alkoi virkistävästi vilahdella myös selkeämpiä, graafisempia pukuja. Lisäksi melkeinpä kaikissa mekoissa oli vähintään olkaimet ja jopa jonkin verran liehuhihoja. Eniten murmutusta yleisöstä sai osakseen puku, joka koostui pelkästään läpinäkyvän kankaan päälle strategisesti asetelluista paljettiblingeistä. Ei ihan joka morsmaikun mekko se.

Päivän jänskin hetki oli tietenkin Vuoden hääblogien palkitseminen! Päätittelin nappasi menestyksestään pöllämystynyt Mon Rêve d’Amour:n Sarah, blogikollegoiden suosikiksi nostettiin Kristallihäiden Krista ja kunniamainilla hääblogiyhteistyöviikostaan palkittiin vielä Bridelisan Elisa. Onnittelurutistukset kaikille kolmelle!

Oman päiväni kohokohta oli kuitenkin vasta messujen jälkeen, kun Jotain Keltaista -blogin Iira kutsui mutkin mukaan hääblogistien dinnerille, vaikken viralliselle messumiitille mahtunutkaan. Ompa hämmentävää tavata kasvotusten ihmisiä, joiden elämää on tirkistellyt parhaimmillaan jo pari vuotta! Hääblogiporukka on aivan mahtavaa ja on ihanaa päästä höyryämään häähommista ilman, että tarvitsee epäillä keskustelukumppanin kiinnostuksen kantokykyä. :D Kiitos kaikille teille huipputyypeille nauruista ja vertaistuesta! Ja From Bennet to Bingleyn Siirille Häät-lehdestä!

Meidän valssi

Ehdin jo avautua kuinka häävalssin löytäminen on keskikokoinen mahdottomuus. Suomenkieliset, vähemmän humpahtavat valssit tuntuvat olevan harvinaisuus ja sitten iskee vielä oma nirsoilu. Tai sopimaton sanoitus.

Mutta sitten! Löytö! Nimittäin Sari Kaasisen ja Liisa Akimofin Niin korkea oli taivas.

Tätä ei ehkä voi kutsua aivan ilmeisimmäksi häävalssiksi. Lukion äidinkielenopettajani olisi otettu siitä hartaudesta, jolla sanoitusta analysoitiin ja meidän kahdenkin tulkinnat poikkesi vähän toisistaan. Joka tapauksessa tekstin rakkaustarinalla ei ole kovin hilpeä vire eikä Kalevala-henkisyyttä voi aivan nuorekkaimmaksi trendiksi kutsua.

Mutta me kummatkin tykätään! Tuosta biisistä välittyy sellaiset pohjoisen luonnon mystiset vibat ja samalla löytyy sekä herkkyyttä että enemmän ytyä. Tahti on aika reipas, että mua houkuttaisi pyytää bändiltä pientä helpotusta, mutta Henkka hylkäsi heti kättelyssä sellaiset nössöilyt. Lähempänä heinäkuuta patistan sen sitten mun tanssiopettajaksi, joten toivotaan, että mäkin suoriudun tästä koitoksesta ilman huomattavampaa töhöilyä.

Ja voittaja on...

Kiitos kaikille, jotka osoittivat mielenkiintonsa ryhtyä photobooth -rekvisiittasetin uudeksi holhoojaksi! Äärimmäisen tiukka arvonta on nyt suoritettu eikä edes lumimaailmanloppu voinut sitä estää. Yritys oli kyllä ihan hyvä. Virallisena arvonta-alustana toimi tämän talouden uskottavin päähine, eli Henkan karvalakki, ja virallisina valvojina kolme talitinttiä.

Parahimmat onnittelut Annaliinalle! Kurkkaathan sähköpostiasi, niin sovitaan paketin toimitus. :)

Viikonloppuna messuillaan jälleen ja minäkin suuntaan Kaapelitehtaalle sunnuntaina. Hirmuiseksi harmituksekseni hääblogimiitin ennakkoilmottautuminen sujahti kaikesta kyttäämisestä huolimatta ohi, mutta jos vain aikataulut antavat myöten, aion ehdottomasti tulla jännittämään Vuoden Hääblogi -tittelin julkaisua. Nähdään siellä!