Ei mulla oikeestaan muuta. Meidän vuosi vaihtui Sri Lankalla ja blogi aktivoitunee jälleen, kunhan saadaan hilattua itsemme kotiin.
Ihanaa uutta vuotta kaikille, ja hei parasta häävuotta meille!
maanantai 31. joulukuuta 2018
Häävuosi 2019!
Me mennään tänä vuonna naimisiin!
Ei mulla oikeestaan muuta. Meidän vuosi vaihtui Sri Lankalla ja blogi aktivoitunee jälleen, kunhan saadaan hilattua itsemme kotiin.
Ihanaa uutta vuotta kaikille, ja hei parasta häävuotta meille!
Ei mulla oikeestaan muuta. Meidän vuosi vaihtui Sri Lankalla ja blogi aktivoitunee jälleen, kunhan saadaan hilattua itsemme kotiin.
Ihanaa uutta vuotta kaikille, ja hei parasta häävuotta meille!
torstai 27. joulukuuta 2018
Muistutus: Vuoden Hääblogi -äänestys!
Jos jokaiseen tynnyriin ei ole tieto vielä kantautunut, niin Vuoden Hääblogi -äänestys on auki!
Nisti ja Nööri jäi esikarsinnassa ruikuttamaan rannalle, mutta leikkuri onkin viuhunut tiuhaan, sillä ehdokkaita nimettiin huimat 32! Finalisteista pääsee valkkaamaan oman suosikkinsa täältä ja toimiipa tuo sivu myös loistavana lukulistana. Itsellekin löytyi yksi uusi tuttavuus! Kannattaa kuitenkin räpsäistä vaikka kuvakaappaus tuosta ehdokasluettelosta, sillä äänestyksen jälkeen siihen ei enää pääse palaamaan.
Karmaiseva puoli tässä tietysti on, että pitäisi tehdä se raastava päätös monen huippublogin väliltä. Oma valintani oli pidemmän linjan hääblogisti, jonka ihanan positiivisista teksteistä olen nautiskellut jo kaksi vuotta. Päätöstä piti kuitenkin sen verran pakottaa, että törkeästi kiersin yhden ääneen periaatteen (innovatiivisesti toisella selaimella) ja klikkasin toisen äänestyslappuseni niin ikään blogikonkarille, jonka vinkit ovat innoittaneet omia hääjärkkäilyjä.
Äänestysaika sihtaa vähän epäkätevästi näin lomien päälle, mutta toivotaan silti aktiivista skabaa! Onnea kaikille finalisteille ja tuplana tietysti omille suosikeille! ;)
lauantai 22. joulukuuta 2018
Vihkisormus
Se on täällä! Se on saapunut!
*päri päri päri*
Mun vihkisormus!
Vaikkei minulla ollut oikein selkeää käsitystä siitä millaisen vihkisormuksen haluan, alussa tiesin sentäs yhden asian. Se EI tule olemaan se tyypillisen tylsä, yksikivinen, valkokultainen vihkisormus.
Love me do -messuilla mielipiteeni hieman loiveni, mutta kun Black Friday -viikolla pistäydyimme Malmin korupajalla, kerroin myyjälle taitavani jättää yksikiviset kuitenkin välistä niiden tyypillisesti raskaamman hintalapun vuoksi. Tovin sovittelun jälkeen olinkin päässyt pisteeseen, jossa venkslasin nimettömään vuoron perään valko- ja keltakultaista Kohinoorin Claraa. Eiköhän se näistä jompi kumpi nyt ole.
Sitten jostain selittämättömästä syystä kuulin itseni tiedustelevan olisko Korupajalla kuitenkin jotain meidän hintahaarukkaan uppoavaa yksikivistä sormusta, jota voisin vielä varmuudeksi testata. Jottei sitten jää kaivelemaan. Ja sehän solahti siihen kihlan viereen niin kuin olisi aina siihen kuulunut. Ehkä se oli se mystinen sen vaan tietää -valaistuminen, mutta se tuntui vaan niin omalta. Clarat oli superkauniita, mutta jäivät tähän verrattuna jotenkin (paremman sanan puutteessa) irrallisiksi.
Mun vihkisormus on siis Kohinoorin valkokultainen Leonora. Toisin kuin valtaosassa yksikivisiä sormuksia, on tämän runko tasapaksu myös timantin istutuksen kohdalta. Yleensä tuo kohta on tehty hieman kapeammaksi, mikä kyllä tuo kiveä oikeuksiinsa ja tekee sormuksesta kauniin siron, mutta jättää yhdessä mun kihlan kanssa hömelön näköisen raon. Leonoran runko on myös liki saman levyinen kuin mun kihla, mikä saa sormukset istumaan omissa silmissäni kauniisti yhteen. Kruunuistutus tekee timangille oikeutta, kun monet tynnyri-istutetut vaihtoehdot tekivät kahden sormuksen kokonaisuudesta jotenkin laatikkomaisen kulmikkaan. Eikä kivikään nouse liian korkealle: hanska- ja villapaitatestit läpäisty! Sormuksen toimituksessa meni puhutun kahden viikon sijaan tasan neljä. Kohinoorilla on ilmeisesti tehty ympäripyöreitä päiviä Black Fridayn mainingeissa ja meidän tapauksessa kiirettähän ei tosiaan ollut. Jos ei lasketa malttamatonta morsmaikkua. Täytyy myöntää, että olin yhtä kasvolihaksia venyttävää virnettä, kun kimallus istahti nimettömääni.
Jottei nyt aivan yhdeksi hekumoinniksi menisi, keksin minä kaksi (2) epätäydellityyttäkin. Nyt kun kummatkin sormukset ovat oikean kokoisia, näkyy kuinka kihlan runko on hieman korkeampi ja tämä luo illuusion sen löysyydestä tai vaihtoehtoisesti kiristävästä vihkistä. Toiseksi timantin aitoustodistuksessa lukee 0,19 ct, mutta sormuksen sisään on kaiverrettu 0,20. Nipo? Minäkö?
keskiviikko 19. joulukuuta 2018
Vihdoinkin bändi
Vihdoin. Vihdoin voin sanoa, että meillä on häihin bändi. Vihdoin.
Lähdettiin liikenteeseen siitä, että halutaan jotain muutakin kuin Spotify. Toki se meilläkin varmasti tanssittaa viimeisimpiä joraajia ja mahdollisesti luikuttelee taustalla ruokailussakin, mutta koneelta soimaan näppäilty häävalssi tuntuu ajatuksena kovin sieluttomalta. Menevä DJ buustaisi varmasti meininkiä tanssilattialla, mutta tästä huolimatta ero kustannuksettomaan Spotifyhin ei meistä olisi hintansa väärti. Tähtäimessä oli siis livemusiikki.
Jo syys/lokakuussa laitettiin viestiä Linda ja Leo -duolle, jonka biisinäytteet hurmasivat yhdeltä kuulostelulta. Heiltä olisi saanut supertunnelmallisen ensitanssin ja jonkinlaisen launchpadin avulla myös loppuillan bileet. Lisäksi kahden kokoonpano on aina halvempi kuin täysmiehitys. Duo ei kuitenkaan ollut vielä tuolloin syksyllä varma keikkailevatko he ollenkaan ensi kesänä, vaan kehottivat kyselemään uudestaan vuodenvaihteen jälkeen, jos musahommat olisivat meillä sillon vielä vailla toteuttajaa. Emme halunneet jättää muusikoiden metsästystä tämän yhden kortin varaan, joten oli pakko lähteä kartoittamaan muita vaihtoehtoja.
Siitä lähti hääsuunnittelun tähän asti tuskaisimmaksi pitkittynyt rasti. Selasimme vastahakoisen ärtyneinä sekä buukkaa-bandi.fi-sivustoa että Facebookia ja ihan vain ystäväämme Googlea. Tyypillisen hääbändin musanäytteiden taltioinnit ovat vähän sitä sun tätä - jos niitä siis löytyy - ja ammattimaisemmalla menolla hinta nousee siinä rinnalla. Ja kun sopiva bändi tuntui ehkä jopa jääneen haaviin, ei biisilista sitten vastannutkaan yhtään meidän makua. Kyselimme myös Turun konservatorion keikkavälitykseltä, muttemme sitäkään kautta löytäneet etsimäämme.
Saatoin semipainokkaasti avautua tästä bändiongelmasta teekkarikaverien pikkujoulufondueilla, jolloin kaveripariskunta totesi, että heidän häidensä bändi kyllä osuisi jokseenkin meidän hintahaarukkaan. Oltiin itse vieraina noissa häissä ja kehuttiin aikanaan kyseisen kokoonpanon meininkiä, mutta olin ajatellut heidän sinkoavan läpi meidän jo kertaalleen korotetusta budjettikatosta.
Kyllähän siihen hintakattoon lopulta törmäättiin sen verran, että kohoumalle se jäi. Amiraali Ahtio & Lemmen airueen meno tiedetään kuitenkin varmuudella mainioksi ja kommunikaation helppous on ollut muihin bändeihin verrattuna aivan toisista sfääreistä. Pitää ihan erikseen mainita, että niistä kymmenistä palveluntarjoajista, joille olemme lähettäneet häihin liittyen sähköpostia, Amiraali oli ensimmäinen, joka osasi käyttää “Vastaa kaikille”-nappia. :D
Lähdettiin liikenteeseen siitä, että halutaan jotain muutakin kuin Spotify. Toki se meilläkin varmasti tanssittaa viimeisimpiä joraajia ja mahdollisesti luikuttelee taustalla ruokailussakin, mutta koneelta soimaan näppäilty häävalssi tuntuu ajatuksena kovin sieluttomalta. Menevä DJ buustaisi varmasti meininkiä tanssilattialla, mutta tästä huolimatta ero kustannuksettomaan Spotifyhin ei meistä olisi hintansa väärti. Tähtäimessä oli siis livemusiikki.
Jo syys/lokakuussa laitettiin viestiä Linda ja Leo -duolle, jonka biisinäytteet hurmasivat yhdeltä kuulostelulta. Heiltä olisi saanut supertunnelmallisen ensitanssin ja jonkinlaisen launchpadin avulla myös loppuillan bileet. Lisäksi kahden kokoonpano on aina halvempi kuin täysmiehitys. Duo ei kuitenkaan ollut vielä tuolloin syksyllä varma keikkailevatko he ollenkaan ensi kesänä, vaan kehottivat kyselemään uudestaan vuodenvaihteen jälkeen, jos musahommat olisivat meillä sillon vielä vailla toteuttajaa. Emme halunneet jättää muusikoiden metsästystä tämän yhden kortin varaan, joten oli pakko lähteä kartoittamaan muita vaihtoehtoja.
Siitä lähti hääsuunnittelun tähän asti tuskaisimmaksi pitkittynyt rasti. Selasimme vastahakoisen ärtyneinä sekä buukkaa-bandi.fi-sivustoa että Facebookia ja ihan vain ystäväämme Googlea. Tyypillisen hääbändin musanäytteiden taltioinnit ovat vähän sitä sun tätä - jos niitä siis löytyy - ja ammattimaisemmalla menolla hinta nousee siinä rinnalla. Ja kun sopiva bändi tuntui ehkä jopa jääneen haaviin, ei biisilista sitten vastannutkaan yhtään meidän makua. Kyselimme myös Turun konservatorion keikkavälitykseltä, muttemme sitäkään kautta löytäneet etsimäämme.
Saatoin semipainokkaasti avautua tästä bändiongelmasta teekkarikaverien pikkujoulufondueilla, jolloin kaveripariskunta totesi, että heidän häidensä bändi kyllä osuisi jokseenkin meidän hintahaarukkaan. Oltiin itse vieraina noissa häissä ja kehuttiin aikanaan kyseisen kokoonpanon meininkiä, mutta olin ajatellut heidän sinkoavan läpi meidän jo kertaalleen korotetusta budjettikatosta.
Kyllähän siihen hintakattoon lopulta törmäättiin sen verran, että kohoumalle se jäi. Amiraali Ahtio & Lemmen airueen meno tiedetään kuitenkin varmuudella mainioksi ja kommunikaation helppous on ollut muihin bändeihin verrattuna aivan toisista sfääreistä. Pitää ihan erikseen mainita, että niistä kymmenistä palveluntarjoajista, joille olemme lähettäneet häihin liittyen sähköpostia, Amiraali oli ensimmäinen, joka osasi käyttää “Vastaa kaikille”-nappia. :D
sunnuntai 16. joulukuuta 2018
Kaasokokemus - häät
Jos kaasokokemus Ensun polttareista oli huikaisevan hubatsu, jatkui sama meno hääjärjestelyissä ja itse pääpäivänä. Siitä huolimatta, että olimme häissä myös “töissä”. Voihan kauhistus. Aiemmin olenkin todennut, etten jaa kohtuullisen yleisen tuntuista ajatusmallia siitä, että kaaso on häissä pelkkä kunniavieras. Parhaimpia ystäviään auttaa kyllä mielellään heidän spesiaalina päivänään eikä se suinkaan estä ihanista juhlista nauttimista.
Ennen häitä
Ensu piti kaasovelvollisuudet kaikenlaisen näpertelyn ja värkkäyksen suhteen äärimmäisen kevyinä: hääcrew-tapaamisen yhteydessä painoimme muutaman paikkakortin. Ei sillä, että tällaista DIY-henkistä kaasoa olisivat askartelusessiot hirveästi haitanneet, jos niitä olisi tarvittu. Noin muuten olimme mukana mekon metsästyksessä ja parilla häämessuilla. Ja lisäksi tarjosimme toki asiantuntevia mielipiteitämmeniitä pyydettäessä.
Hääviikolla
Hääviikolla olimme auttavina kätösinä juhlapaikalla kukin oman työtilanteensa sallimissa rajoissa. Itselläni on tässä suhteessa mukavan joustava työaika ja pystyin pihistämään kaksi saldovapaapäivää. Navetalla oli kuitenkin täysi tohina koko viikon. Siivottiin, roudattiin kalustusta, täytettiin vesipulloja, pystytettiin pihatelttoja. Silitettiin pöytäliinoja Ensun äidin kanssa Dancing Queenin tahtiin. Hyvässä seurassa touhuaminen ja yhdessä järkkäily oli hauskaa, minkä lisäksi Ensun porukat toimivat esimerkillisenä huoltotiiminä (saatan olla kuuluisa nälkäkiukkuaja). Juhlapaikalla puuhastelu viritti ainakin minua kivasti hääfiilikseen.
Hääpäivänä
Aamulla kaunistauduttiin kampaajanpenkissä, näperrettiin hääpuvun nappirivistöä ja yritettiin säästellä nenäliinoja myöhemmälle. First look -kuvausten ja kirkon aikana raskaisiin kaasontehtäviin kuului muun muassa helman suoristelu ja saippuakuplatuubien jako. Itse hääjuhlassa meillä ei ollut mitenkään roolitettua tehtävänjakoa Ensun siskon seremoniamestariuutta lukuunottamatta, mutta pyörittiin taustalla huolehtimassa, että vessassa riitti käsipaperia ja vieraat olivat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tällainen omatoiminen taustapiruilu onkin omasta mielestäni yksi hääcrewn tärkeimpiä rooleja. Väitän lisäksi, että häissä tulee aina eteen pieniä tehtäviä, joita ei maanisinkaan suunnittelija (käsi pystyyn, hep!) ole tullut ajatelleeksi. Kuten kakun puolestajonotus iäkkäimille vieraille. Juhlakaluna on helpottava tietää, että ympärillä on ystäviä, joilta näitä pikkujuttuja voi pyytää. Niin, ja pidin mä puheen myös.
Dagen efter
Juhlapaikan vuokra-aika ei meillä onneksi pakottanut hommaa all nightteriksi, vaan palailtiin pelipaikoille siivoamaan vasta hotelliaamupalan jälkeen. Viikon kasailu saatiin jollain ihmeellä pakettiin parissa tunnissa. Hyvä me!
Kaasojen tuunaus
Kaasojen ulkonäkövaatimukset taitaa olla yksi kovaa kalabaliikkia lietsova aihe, joten mainitaan se nyt ihan erikseen. Ensu toivoi meille kaikille tyylillisesti yhteneviä asuja, mutta loput saimmekin sitten sumplia itse. Todettiin aika pian, ettei sama mekko tule toimimaan meillä kaikilla, joten kukin valitsi lopulta itse pitkän, vaaleansävyisen mekkonsa. Mekkokustannuksiin osallistumisen lisäksi morsian tarjosi kaikessa höveliydessään meille myös hääpäivän kampaukset. Väitän, että oltiin oikein edustuskelpoisia.
 |
| Häiden kuvaajana toimi huisin taitava Aaro Keipi, jolta tätäkin kuvaa sain lainata. |
Ensu piti kaasovelvollisuudet kaikenlaisen näpertelyn ja värkkäyksen suhteen äärimmäisen kevyinä: hääcrew-tapaamisen yhteydessä painoimme muutaman paikkakortin. Ei sillä, että tällaista DIY-henkistä kaasoa olisivat askartelusessiot hirveästi haitanneet, jos niitä olisi tarvittu. Noin muuten olimme mukana mekon metsästyksessä ja parilla häämessuilla. Ja lisäksi tarjosimme toki asiantuntevia mielipiteitämme
Hääviikolla
Hääviikolla olimme auttavina kätösinä juhlapaikalla kukin oman työtilanteensa sallimissa rajoissa. Itselläni on tässä suhteessa mukavan joustava työaika ja pystyin pihistämään kaksi saldovapaapäivää. Navetalla oli kuitenkin täysi tohina koko viikon. Siivottiin, roudattiin kalustusta, täytettiin vesipulloja, pystytettiin pihatelttoja. Silitettiin pöytäliinoja Ensun äidin kanssa Dancing Queenin tahtiin. Hyvässä seurassa touhuaminen ja yhdessä järkkäily oli hauskaa, minkä lisäksi Ensun porukat toimivat esimerkillisenä huoltotiiminä (saatan olla kuuluisa nälkäkiukkuaja). Juhlapaikalla puuhastelu viritti ainakin minua kivasti hääfiilikseen.
Hääpäivänä
Aamulla kaunistauduttiin kampaajanpenkissä, näperrettiin hääpuvun nappirivistöä ja yritettiin säästellä nenäliinoja myöhemmälle. First look -kuvausten ja kirkon aikana raskaisiin kaasontehtäviin kuului muun muassa helman suoristelu ja saippuakuplatuubien jako. Itse hääjuhlassa meillä ei ollut mitenkään roolitettua tehtävänjakoa Ensun siskon seremoniamestariuutta lukuunottamatta, mutta pyörittiin taustalla huolehtimassa, että vessassa riitti käsipaperia ja vieraat olivat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tällainen omatoiminen taustapiruilu onkin omasta mielestäni yksi hääcrewn tärkeimpiä rooleja. Väitän lisäksi, että häissä tulee aina eteen pieniä tehtäviä, joita ei maanisinkaan suunnittelija (käsi pystyyn, hep!) ole tullut ajatelleeksi. Kuten kakun puolestajonotus iäkkäimille vieraille. Juhlakaluna on helpottava tietää, että ympärillä on ystäviä, joilta näitä pikkujuttuja voi pyytää. Niin, ja pidin mä puheen myös.
 |
| Aarolle kiitos myös tästä otoksesta! |
Dagen efter
Juhlapaikan vuokra-aika ei meillä onneksi pakottanut hommaa all nightteriksi, vaan palailtiin pelipaikoille siivoamaan vasta hotelliaamupalan jälkeen. Viikon kasailu saatiin jollain ihmeellä pakettiin parissa tunnissa. Hyvä me!
Kaasojen tuunaus
Kaasojen ulkonäkövaatimukset taitaa olla yksi kovaa kalabaliikkia lietsova aihe, joten mainitaan se nyt ihan erikseen. Ensu toivoi meille kaikille tyylillisesti yhteneviä asuja, mutta loput saimmekin sitten sumplia itse. Todettiin aika pian, ettei sama mekko tule toimimaan meillä kaikilla, joten kukin valitsi lopulta itse pitkän, vaaleansävyisen mekkonsa. Mekkokustannuksiin osallistumisen lisäksi morsian tarjosi kaikessa höveliydessään meille myös hääpäivän kampaukset. Väitän, että oltiin oikein edustuskelpoisia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)