Aviossa!

Kuva: Kallioniemi Photography

Se on kuulkaa siinä.

Ollaan nyt oltu onnellisesti naimisissa noin 57 tuntia ja tämä on aika kivaa. Ei aiota laskeutua tältä hattaralta ihan heti, vaan käydään ottamassa lisänostetta huomenna starttaavalta häämatkalta, joten palataan asiaan ensi viikolla.

Mutta älkää peljätkö! Olen ajastanut pari postausta tipahtelemaan blogiin tälläkin viikolla ja instan puolelle ilmestynee mahdollisesti vähän honeymoonstooriakin.

Loppuhääviikko: Hösseliksi

Torstaina laitettiinkin sitten hösseliksi.

Liitoksistaan tursuava auto starttasi kohti juhlapaikkaa siinä kasin pintaan ja kaarsi navetan pihaan sovitusti klo 9. Meitä edeltänyt taidenäyttely oli hoitanut oman tonttinsa mallikkaasti eikä navetalla ollut juuri laittioiden lakaisua vakavampaa siivottavaa. Kalusteet päästiin lastaamaan vuokrafirman autosta vähän kymmenen jälkeen ja etukäteen stressailemani kukkalähetyskin saapui postin hellässä huomassa heti aamupäivästä.

Meidän torstain tehotiimi toimi moitteettomasti ja mukisematta - työnjohto kiittää. Kaasot silittivät kuuliaisesti miljoona ja kaksi ikävän pyöreää pöytäliinaa ja bestmanit ottivat sulhon johdolla kopin äänentoistosta, valoista ja raskaimmista nostoista. Dream teamin ruokahuolto pelasi myös kiitettävästi, joten suuremmilta nälkäkiukuilta vältyttiin. Lämmin oli, mutta kivinavetta säilyi kuitenkin ulkoilmaa viileämpänä.

Torstaina saatiinkin hommat jo sen verran pitkälle, ettei perjantain herätys ollut aivan yhtä aikainen. Toisen bestmanin puolison äiti toimitti päivän sankariteon, kun hän loihti meidän tilaamistamme irtokukkasista kauneimmat pöytäasetelmat ikinä ja fiksasi lisäksi vielä mun kimpunkin. Viimeisimpiä paikalleenasetteluja oli seuraamassa myös mun veli, joka sai pitkän ja hartaan tehtävälistan vielä lauantaiaamuksi. Käytiin tulevan päivän ohjelma vielä kertauksena läpi ja sitten meidän tiet erkani Henkan lähtiessä bestmanien kanssa yökyläilylle ja meidän tyttöjen suunnatessa Villa Taikaan.

Pojat viettivät Henkan viimeisen poikamiesillan pesten autoa, saunoen ja vetäen navat täyteen kotitekoisia hamppareita ja vaniljajätskiä mansikoilla ja kinuskikastikkeella. Meidän tyttöjen residenssissä siemailtiin shampanjaa, tirskuttiin upealle polttarikirjalle, lakattiin kynsiä ja hoidettiin kauneutta.

Mainittakoon, että Henkkahan oli koko torstain aivan kuolemantaudissa ja perjantaikin meni huomattavalla vajaateholla. Onko villejä arvauksia kuka heräsi hääaamuna virkistäviltä 1,5 h yöunilta kurkku karheana ja meno huteran kuumeisena?

Alkuhääviikko: Tyyntä myrskyn edellä

Jos mulle olisi vielä kuukausi sitten väitetty, että hääviikolla yritän saada aikaa kulumaan, niin pöpiksi olisin luullut. Meillä on kuitenkin aikalailla kaikki etukäteen voitava tehty ja sekös ottaa hermoille. Tässä on nyt pitänyt pyöritellä peukaloita ja odotella, että vilinä alkaa torstaina.

Maanantai-tiistai -akselilla ollaan tyhjennetty kauppoja pienistä vichypulloista, kun meidän hääpaikallehan luvataan lauantaiksi tällä hetkellä 31°C, käristyskupolia, hiki-infernoa, mitä näitä nyt on. Lisäksi olen kirjoitellut saapumisohjeita bändin, kakun ja donitsin sähköposteihin ja soitellut niin häähotellin, juhlakukkien kuin cateringinkin kanssa. Äidin kanssa ollaan juteltu ruokahuollosta meidän torstaina navetan kimppuun käyvälle työjoukolle ja iskä puolestaan toteutti ja dokumentoi tieteellisen kokeen koivunlehtien säilyvyydestä. Yllätykseksemme oksissa (vedellä tai ilman) yönsä viettäneiden lehtien kunnossa ei ollut havaittavaa eroa kelmutettuna ämpärissä säilytettyihin irtonaisiin lehtiin. Koivunlehtiheittokujaa varten lehdet siis luultavasti riivitään jo perjantai-iltana. Henkka viimeisteli (eli kokosi 80-prosenttisesti) meidän soittolistan, jota tosiaan aloitettiin viime elokuussa. Niin ja haettiin me sormukset kiillotuksesta ja kaiverruksesta.

Tänään keskiviikkona minä porhalsin ensimmäisenä Kampin Blue Lagooniin laittamaan hääkynnet alkuperäisestä pihistelytarkoituksesta huolimatta. En halunnut omiin hyvinvoiviin kynsiini pituutta tai geelejä, mutta bongasin Shellac-lakkauksen, joka olisi toivottavasti vähän normikynsilakkaa kestävämpi. Samalla reissulla koukkasin vielä meille tytöille kasvonaamiot perjantai-illaksi ja shampanjan siihen kylkeen.

Illasta kurvasimme vanhemmilta peräkärrin Subben perään ja ryhdyimme tyhjentämään häkkivarastoa, saunaa ja olohuonetta. Ansu päräytti pelastavana enkelinä myös oman biilinsä meidän pihaan ja saatiin lähes kaikki ahdettua kosliin. Käytännössä vain istumajärjestyksenä toimiva ikkuna ja käsienpesupiste jäivät ruikuttamaan perjantain lastiin.

Huomenna sitten turbovaihde silmään.

Vaikeinta häissä tulee olemaan niistä nauttiminen

Okei, nyt lipsahti klikkiotsikko, sori.

Mä tykkään olla järjestämässä. Vaikka stressitaso on tässä viime aikoina löytänyt uuden normaalin ja Henkka on ehkä saanut todistaa muutaman tiuskahduksen, on häiden järjestäminen ollut kivaa. Myös juhlissa tai tapahtumissa tykkään juoksennella kulisseissa ja huolehtia, että palaset liikkuvat oikealla hetkellä oikeaan paikkaan. Että joku muistaa nyanssit ja detaljit. Ja se onnistumisen tunne, kun hirmuisen ponnistelun jälkeen kaikki näyttää ulospäin toimivan helposti, sulavasti ja mutkitta. Lisäksi haluaisin luonnollisesti tehdä kaiken itse (tai vähintään koordinoida), koska silloin tiedän, että a) asia on tehty b) se on tehty oikein niin kuin oli tarkoitus.

Mutta omissa häissä en voi viilettää seinäruususena neuvomassa bändiä oikeaan paikkaan tai edes ilahduttaa hääcrewta tivaamalla vartin välein, että onhan vessassa käsipaperia. Pitäisi luottaa siihen, että muut hoitaa. Eikä tämä ole luottamuspulaa meidän ystäviä tai palveluntarjoajia kohtaan, vaan organisointihullun sisäänrakennettu valuvirhe. Ongelmaa ei varsinaisesti helpota, että päivän kokonaisuus ja kulku ovat yhtenä iloisena myttynä mun pääni sisällä ja nyt lähes vuoden veivaamisen jälkeen se pitäisi saada purettua paperille selkeäksi ohjeistukseksi muille.

Koska se oli mun luonnollinen jakoavain tähän mutteriin: pistää kaikki ranskalaisilla viivoilla paperille. Kirjoitin ensin yleisinfon aikataulusta ja kaikesta mitä tuleman pitää (vähän päältä sivu), sen jälkeen jokaiselle hääcrewn jäsenelle sekä juhlapaikalle lauantaina ensimmäisenä saapuvalle veljelleni omat muistilistansa (5 x 1 sivu) ja luonnollisesti seremoniamestarille vielä liitteen 1, joka selventää mitä missäkin kohden olisi hyvä mainita (1 sivu). Tämän jälkeen tulostin 8 sivuisen dokumenttini ja vein sen Henkalle virallisten asiakirjojen tapaan kommenttikierrolle ennen lopullista hyväksymistä.

Henkka ilmoitti, että hän tekee nyt intervention.

Puolustuksekseni, mä olin koko ajan kirjoittavinani vain muistilistaa vähän kuin itselle. Se tosin saattoi olla aika yksityiskohtainen ja lopputulos hyvinkin rautalankainen ja käskynjakoa muistuttava. Että kaikki tulee varmasti ylös eikä mitään unohdu. No, yritimme lopulta ottaa asiaan vähän keskustelevamman lähestymisen ja uskoisin, että meillä mulla on edelleen kavereita.

Omaan päänsisäiseen vinoutumaani ei kuitenkaan oikein ole mitään kepulikonstia, mutta kovasti yritän tässä prepata itseäni, jotta nuttura löyhenisi lauantaihin mennessä. Että se on ihan ok, jos jokunen vuoden aikana mietitty yksityiskohta löytää ennalta-arvaamattoman toteutuksen tai kulman takaa hypähtää kutsumaton sattumus. Pääasia, että kaikilla olisi kivaa. Myös mulla.

 

Koemeikin kommunikaatio-ongelmat

Mä en arjessa juuri meikkaa. Juhliin kyllä, mutta vaihtelevalla menestyksellä. Tällä pläntillä olenkin aika vieraalla maaperällä ja eilen koemeikkiin suunnistaessani yksi huolenaiheeni oli osaisinko kommunikoida toiveitani oikein Pinterest-kuvista huolimatta. Eikä huoli ollut täysin turha.

Haluan tunnistaa itseni peilistä myös hääpäivänä, joten lähtökohtana oli varsin luonnollinen ja raikas meikki. Meikkipohja sai olla kevyt ja läpikuultava (ikuisesta teini-iästäni huolimatta), sillä halusin välttää maskiefektin. Tämä onnistuikin koemeikissä varsin passelisti ja myös varjostukset pidettiin maltillisina. Silmämeikin suhteen yhteisen sävelen löytäminen oli kuitenkin vähän haastavampaa. Olin Pinterestistä poiminut nämä kaksi kuvaa, joissa silmät korostuivat minusta somasti, mutta luonnollisesti. Siinä missä minä kiinnitin kuvissa enemmän huomiota yleisvaikutelman keveyteen ja tyyliin, meikkaaja poimi näiden hieman punertavat sävyt. Oikeaa luomivärin sävyä iteroitiin vähän jo meikkiä tehtäessä, mutta lopputulos oli minusta silti punainen, kun oma epämääräinen toiveeni oli “kultaruskea” osaamatta kuitenkaan osoittaa paleteista mitä hain. Tässä kohden olin kuitenkin sitkeän vaikea asiakas ja ratkaisu löytyi lopuksi varjostuspaletista. Sovimme, että hääaamuna lähdetään etenemään niillä.

Minulla on luonnostaan pitkät, joskin tönkkösuorat ripset enkä kaipaa niihin pidennyksiä. Koska toiveissani oli kuitenkin silmiä korostava meikki ehdotti meikkaajani irtotupsuja. Sellaisetkin ovat minulla täysin uusi aluevaltaus ja olinkin eri pituuksien ja tuuheuksien edessä varsin neuvoton. Lopulta testasimme kaikkein maltillisempia tupsuja toiseen ulkonurkkaan ja ne toimivat kyllä ihan näppärästi. Meikkaajani ei mielellään laittaisi vajaata riviä, mutta itse haluan vain pari hassua silmien ulkonurkkiin. Koemeikissä jätimme alaripset ilman väriä, mutta kotona testasin omin lupineni toiseen silmään ja saatan ehkä sittenkin haluta ripsivärit myös niihin. Olen vähän hankala.

Huulipunanetsintäongelma jäi sitten kotitehtäväksi. Käytän normaalisti vähän kylmempää ja tummempaa sävyä, mutta häämeikkiin tahtoisin myös huuliin aavistuksen vaaleamman värin. Voisi myös kuvitella, että “kultaruskea” riitelisi kylmän kanssa, mutta tämä koemeikin valinta tuntuu taas liian oranssilta. Kun tähän vielä lisätään oman pigmentin tuoma twisti purkkeja vertailtaessa, en odota tätä ostosreissua erityisen innokkaasti.

Yleishabitukselta olin koemeikkiin tyytyväinen ja jonkinlaiseksi kehuksi voitanee tulkita myös Henkan kommentti “Ihan hyvä, kyllähän sut vielä tunnistaa”. En väitä, ettei silmämeikin värisävytys jännittäisi, mutta ollaan kuitenkin hivuttautumassa neutraalimpaan suuntaan, joten uskaltanemme rajata täyskatastrofit tulevaisuusnäkymien ulkopuolelle.