Vihkisuunnitelma

Aiemmin hienovaraisesti vihjasin, ettei meidän häissä tulla näkemään kirkko-osuutta. Meistä tulee aviopari lyhyen ytimekkäällä siviilikaavalla.

Monet meidänlaiset pariskunnat käy rationaalisesti ajatellen vihkiytymässä jo ennen juhlapäivää. Koska kätevämpää, halvempaa ja saattaapa siitä hyvästä saada töistä ylimääräisen vapaapäivänkin! Me ei kuitenkaan olla näin selväpäistä sakkia, vaan halutaan myös se virallinen osuus hääpäivälle.

Kun mä mutustelen ajatusta siitä millaisen hetken meidän tahtomisista tahtoisin, on mulla päällimmäisenä ajatus rauhallisen intiimistä pikkutilaisuudesta kauniin luonnon keskellä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan vain meitä kahta varten. Mä en mitenkään suuremmalti karta ihmisjoukkoja ja sopivin reunaehdoin esiinnynkin ihan mielelläni, mutta meidän vihkimisestä en tahdo yleisötilaisuutta.

Henkka oli myös taipuvainen tähän filosofiaan, joten me ollaan tehty radikaalin kapinallinen päätös kutsua vieraat vasta hääjuhlaan. Tämä rajaus ulottuu muun muassa meidän kummankin vanhempiin. En väitä, etteikö olisi jännittänyt miten asia sillä suunnalla otetaan vastaan, mutta yllättäen ja huojentavasti ihan hyvin meni! Omalta puoleltani noilla ei juurikaan ole nurisemisen aihetta, sillä ovat aikanaan itse hiippailleet maistraattiin ilman ennakkovaroituksia. Iskää lähinnä harmitti, ettei pääse kameroineen paikalle. Myös Henkan vanhemmat vaikuttivat olevan ihan sinut asian kanssa. Jonkin verran olen punniskellut asiaa vieraiden näkökulmasta ja pähkäillyt miltä häät ilman vihkimistä tuntuvat. Ainakin kutsut on tarkoitus muotoilla niin, ettei tämä tule yllätyksenä.

Meidän vihkimisen on siis määrä tapahtua ennen hääjuhlaa kaasojen, bestmanien ja heidän kylkiäisinään tervetulleiden puolisoiden ja ipanoiden todistaessa (ja Samin kuvatessa). Yhtä asiaa olen tässä häiden suunnittelun alusta kihlautumisesta asti jännittänyt ja nyt alan uskaltaa olla varovaisen toiveikas. Näyttäisi nimittäinpäs siltä, että Ansulla, toisella mun parhaista ystävistä ja luonnollisesti myös kaasoista, olisi työnsä puolesta vihkioikeus meidän hääpäivänä. Mun toinen kaaso saattaa siis tehdä tuplaroolin meidän vihkijänä! Olen kyllä hurjan onnellinen, jos näin järjestyy, sillä tekisihän se vihkimisestä vielä intiimimmän ja jotenkin spesiaalin. Pidetään kaikki sormet ja varpaat solmussa!

Vihkimispaikka on vielä kysymysmerkki, sillä se ei tule olemaan juhlapaikka pitopalvelun ja mahdollisen bändin roudatessa vieressä. Haluttaisiin löytää paikka sopivasti luonnon keskeltä, mieluusti järvenrantakalliolta. Jos maailma olisi täydellinen, menisimme naimisiin tämän postauksen kuvituksen maisemissa. Sen lisäksi, että noille paikoille joutuu römyämään vaelluskengissäkin välistä nelivedolla, sijaitsevat ne valitettavasti myös 400 km päässä juhlapaikasta. Pitää siis kehittää jotain muuta. Sopivien vihkipaikkojen kartoittaminen alkaa luultavasti kuitenkin vasta keväällä tai alkukesästä, kun voi vähän hahmottaa miltä ympäristö näyttää heinäkuun lopulla.

Mutta entä jos sataa?

Niin. Sitä en vielä ihan hirveästi halua ajatella.

Vuoden Hääblogi -ehdokkaita nimeämään! Nyt! Huomennakin käy.

Love me do - häätapahtuma on tuttuun tapaansa pistänyt pystyyn kisan Vuoden Hääblogi -pystistä! Ehdokkaiden nimeäminen top kahteenkymppiin lähti käyntiin jo, ja aikaa on perjantaihin 14.12. Mä kävin näpyttelemässä ehdotukseni, käy sinäkin!

Palkintokategoriat on tänä vuonna pistetty näemmä uusiksi ja sekä Vuoden Kaupallinen Hääblogi että Vuoden Uusi Hääblogi ovat siirtyneet historian havinoiksi. Vuoden Hääblogi valitaan kuitenkin kuten ennenkin ja ehdokkaiden nimeäminen on auki! Tämän lisäksi valitaan Median (& hääblogistien!) Suosikki ilman yleisöäänestystä ja willinä jokerikorttina (ehkä) luovutettava Vuoden Hääblogi Kunniakirja. Jonka tällä sisälukutaidolla tavaisin tuolta säännöistä voivan oleva vähän mitä vain.

Tässä Vuoden Hääblogi -äänestyksessä huipuinta on aina (= sinä aikana, kun olen hääblogien maailmassa pyörinyt, joten ehkä kahdesti?) ollut löytää ehdokkaiden joukosta uutta häähömpästä tursuavaa stalkattavaa luettavaa! Sinne siis vaan nimeämään kaikkien muidenkin iloksi! Ja se on muuten auki jo!

Sulho selostaa: Kengät? Löytyy.

Oon Henkka, joo se sulhanen, ja lupauduin kirjoittamaan tänne pari tekstiä. Ehkä pikkiriikkisen jopa halusin kirjoittaa, koska esimerkiksi oman pukuni hankinnasta minulla on enemmän sanottavaa kuin Tuulilla, joka ei ollut edellä mainitussa tilaisuudessa edes mukana. En kuitenkaan tajunnut, että lupautumalla saisin osakseni oman siivun morsiamen stressitasosta. Päätoimittaja ilmoitti heti varsin selkeästi, että teksti on sitten valmiina viikon sisällä. Vaikka itse pyrinkin olemaan stressaamatta erityisesti “pienemmistä” asioista, täytyy silti olla varsin kiitollinen, että Tuuli lukeutuu siihen ihmistyyppiin, jolla asiat vain hoituvat. Välillä on tullut lähes syyllinen olo toisen hoitaessa asioita, erityisesti yhteydenpitoa eri tahoihin. Kerran yritinkin avata sähköpostia hoitaakseni hääjärjestelyihin liittyvää yhteydenpitoa, mutta selän takaa tiedusteltiin (ilmoitettiin) varovaisen kohteliaasti, että voisi olla näppärämpi kaikkien sähköpostien olĺa samassa paikassa, niin pysyvät hyvässä järjestyksessä. En ole yrittänyt toiste.

Alun jorinoista huolimatta tämä kirjoitus ei liity hääjärjestelyihin yleisellä tasolla, tai sulhasen hajoiluun morsiamen (vielä varsin hillittyyn) stressailuun, vaan omaan asukokonaisuuteeni. Häät mielletään juhlavaksi asiaksi ja toisin kuin naapurin sedän viisikymppisillä, häissä frakinkaan käyttäminen ei aiheuta kanssajuhlijoissa hämmennystä - varsinkaan, jos sattuu olemaan sulhanen. Itselleni on tästä huolimatta ollut jo alusta lähtien selvää, että haluan puvun ja liivin sekä näiden kaveriksi rusetin. Frakki ja saketti eivät tyylillisesti miellytä omaa silmää, vaikka juhlavia asusteita ovatkin. Smokki osuu jo melko lähelle, mutta juhlien ajankohta (alkavat jo päivällä) sekä juhlapaikan miljöö eivät istu smokin kanssa yksiin. Puvun ja liivin etsinnästä jaarittelen kuitenkin lisää vasta tuonnempana seuraavassa vieraileva kynä -kirjoituksessa, koska oman asukokonaisuuteni muodostuminen lähti liikkeelle kengistä ja rusetista. WHAT? Kyllä vain.

Lähdin mukaan syksyllä Kaapelitehtaalla järjestettyille Love me do -messuille siitäkin huolimatta, että Tuuli oli hetkeä aikaisemmin naureskellut Jodelin kirjoitukselle, jossa joku arkaillen tiedusteli, voiko kyseisille messuille ottaa miehen mukaan. En osannut tulkita nauretaanko nyt kysymykselle vai sille ajatukselle, että mies otetaan mukaan Love me do -tapahtumaan. No rohkea rotan syö… Ja onneksi söi, koska ensimmäisen 10 minuutin jälkeen olin löytänyt vahvan kandidaatin hääjalkineiksi. Sovimme Gasell GP:n myyjän kanssa saman tien sovitusajan heidän kivijalkaliikkeeseensä Helsingin Punavuoreen, koska sopivaa kokoa ei heillä messuilla mukana ollut. Kun sovittuna päivänä sain oikean kokoisen kengän jalkaani, varmistui myös ostopäätös. Kenkä oli miellyttävä jalkaan heti uutena ja ulkonäkö osui omaan silmään varsin hyvin. Tämän lisäksi kengät ovat TopManin valmistamat, joten samalla sai tukea suomalaista perheyritystä. Jes, ei tarvitse mennä naimisiin pelkissä sukissa!

Mitäs kaulaan? Rusetti. Rusetin, eli solmukkeen olen jo useamman vuoden ajan vetänyt kaulaani mieluummin kuin solmion. Samalla linjalla ajattelin jatkaa myös häissä. Tuuli oli jo edellisen vuoden Love me do -messuilla kaason roolissa bongannut Naskali Leatherin nahkarusetit ja niistä minulle vinkannut. Sen enempää miettimättä olin kuitenkin asian ohittanut, koska olen ollut vahva itse solmitun rusetin kannattaja. Itse solmitussa on vaan vähän enemmän sitä jotain. Kun nyt messukäytävää kävellessä juuri 10 metriä aikaisemmin ruskeita nahkakenkiä hipelöityäni törmäsinkin ruskeaan nahkarusettiin, oli ajatus valmis. Mitäpä jos löytyisikin kenkien ruskeaan sävyyn sointuva ruskea nahkarusetti?

Otin messujen jälkeen yhteyttä Naskali Leatherin Jyri Naskaliin ja sovittiin, että tavataan hänen seuraavan pääkaupunkiseudun reissunsa yhteydessä, tai vaihtoehtoisesti lähetän kengän hänelle värisävyjen mallailua varten. Pääpäivän ollessa vasta ensi kesänä, asialla ei tässä vaiheessa ollut vielä kiire, joten päätin yrittää sopia tapaamisen. Kengän postittaminen ei varsinaisesti innostanut, vaikka olikin hienoa, että tällainen back up -vaihtoehto oli olemassa. Aikataulut onneksi natsasivat ja sovimme tapaamisen kahvilaan Kampissa. Ennen tapaamista Jyri pyysi minua lähettämään kuvan kengistä, jotta osaisi valita oikean sävyisiä rusetteja mukaan. Tapaamiseen Jyri oli rusettien lisäksi varannut eri sävyisiä paloja nahkaa, joista hän olisi rusetin tehnyt, mikäli sopivaa sävyä ei olisi valmiista tuotteista löytynyt. Rohkenisin väittää tämän olleen melko ensiluokkaista asiakaspalvelua. Värisävyltään sopiva Usko -kääntönahkarusetti löytyi kuitenkin jo valmiiden rusettien joukosta ja kaupat tehtiin saman tien.

Hifistely yksityiskohdissa on ehkä sellainen asia, mihin itse olen sortuvainen, mutta tässä tapauksessa sai myös tukea suomalaista pienyrittäjää, käsityötä sekä kierrätysarvoja, joten eurojen uhraaminen tämän hankinnan eteen ei harmita. Ja onhan se jollain tapaa miehekäs ajatus, Naskalin nahkarusettien ollessa pääosin valmistettu kierrätetyistä nyrkkeilyhanskoista, että kaulassa roikkuu jotain, millä on aiemmin lyöty kilpakumppania käkättimeen.

Kuvan asettelusta huolimatta kyseessä ei ole maksettu mainos...

Vihkisormus Black Fridaysta - hups

Yritän kovasti paheksua Black Fridayn kaltaisia kulutusjuhlia. Ostin, kun halvalla sai!, terveisin Sulo Vilén. Tiedostan itsekin keksiväni sopivan tarjouksen kohdalla uusia välttämättömiä tarpeita, joista en ole aiemmin ollut tietoinen. Tästä syystä olen pyrkinyt kulkemaan tällä viikolla vähän laput silmillä. Malmin korupaja onnistui kuitenkin tunkeutumaan mainosvapaaseen kuplaani, ja eihän se ole pahasta hyödyntää tarjouksia, jos on jotain joka tapauksessa varmasti ostamassa... Eihän?

Love me do:n sormuskierroksen jälkeen en oikeastaan voinut sanoa olevani juurikaan viisaampi sen suhteen millaista kihlasormusta yritin metsästää. Halot, yksikiviset, rosoiset ja vintaget - nättejä kaikki! Olinkin siirtänyt sormuspähkäilyn mielessäni taka-alalle ja ajatellut palaavani aiheeseen tammikuun häämessujen jälkeen. Korupajan Instagram-mainoksen innoittamana bongasin nettisivuilta kuitenkin yhden ihastelemani halosormuksen nyt puoleen hintaan (!), joten ajattelin, ettei liikkeessä käynti voisi ainakaan haitaksi olla. Syysflunssansa rippeitä karistelevalla Henkalla oli ehkä salaisesti eriävä mielipide.

Aloitettiinkin sitten siitä halosta ja parista muustakin saman tyylisestä. Vaikka kuinka niistä pidinkin, ei se muuta sitä seikkaa, että halot peittävät kihlasormukseni kolme timanttia. Sinänsä sormukset sopivat kyllä yhteen, mutten halua kihlan jäävän vihkin jalkoihin. Rivisormuksen rinnalle halot olisivat kyllä ehdoton lempparini. Mutta ei auta, mummot lumessa eteenpäin.

Vaikka käytinkin sormessa useampaa mallia, tuntuivat jo messuilla testaamani designit pyörivän pöydällä sitkeimmin. Eritoten valko- ja keltakultaisia Kohinoorin Claroja venkslailin pitkään. Korupajan myyjät ovat varmaan tottuneet tällaisiin jahkaileviin morsiamiin, sillä jonontyngästä huolimatta minulle ei tullut sellainen olo, että pitäisi hoppuilla tai voisitko nyt jo päättää. Ja päätinhän minä sitten lopulta. Ilkeyksissäni ajattelin kuitenkin säästellä tätä suurta paljastusta siihen asti, kun saan kiikuttaa sormukseni kotiin.

Olen kuullut urbaania legendaa (= lukenut Jodelista), että normaalihintaisista sormuksista lähtee kysymällä pois 20 % hinnasta. Aina. Kaikkialla. Ei ole mitään käryä pitääkö väite paikkansa, mutta olin etukäteen prepannut itseäni, että sormushinnoilla on pakko yrittää. Tällaiselle perusjäyhälle suomalaiselle tinkauskulttuuri on kuitenkin täysin vieras ja äärimmäisen kiusallinenkin. Olinkin huomattavan helpottunut, kun sormuksestani oli jo valmiiksi -25 %:n tarjous eikä alea tarvinnut lähteä kinuamaan.

Niinhän siinä sitten kävi, että kaikesta huolimatta budjetti otti ja poksahti. Lähdettiin tosiaan katsomaan noin 700 € sormusta puoleen hintaan, mutta päädyttiinkin säästämään 350 € sijaan 400 €! Ja aleprosentti oli sen 25. You do the math. Pelkkää säästöä.

Kriisi kukista

Tämä teksti saa varmaan kaikki floristit pyörittelemään silmiään ja naureskelemaan partaansa. Että onnea vaan tytölle.

Morsiuskimppu on minusta vähän turhake. Tai siis, kenen idea on, että naisen pitää kiikuttaa kukkapuskaa mukana koko päivä? Sen verran ymmärrän kyllä, että kimppu ratkaisee kätevästi tyhjien käsien ongelman alttarille käveltäessä ja tietysti kuviinkin kädet saa aseteltua turvallisesti kimppua tarraamaan. Ja sitten on se kimpunheitto. Ilman tätä ohjelmanumeroa, minulle ei varmaan tulisi morsiuskimppua lainkaan. Koska heittoperinne on kuitenkin sellainen, jota haluan osaltani häissä jatkaa, pitää minullakin olla jotain viskattavaa.

En kuitenkaan tahdo kuluttaa kolminumeroisia summia tällaiseen yksityiskohtaan, jota en itse näe kovin tärkeänä. Kävelen kukkakaupan ohi työmatkalla useamman kerran viikossa ja joka ohituksella bongaan rivissä valmiskimppuja, jotka kelpuuttaisin hääkimpukseni. Hintaan 25 €. Luonnollisesti nämä kimput ovat pienempiä ja vaatimattomampia kuin “oikeat” morsiuskimput, mutta miksi panostaa tarpeettomasti vain “koska on tapana”. En toisaalta myöskään syty ajatukselle kestokimpusta: muovikukat vain ovat ehdoton nou nou ja esimerkiksi kirjansivuista askarreltu kimppu sopii mielestäni paremmin talvihäihin.

Hääaamuna jonkun(?!) jostain(?!) kukkakaupasta kipaisema kimppu on kuitenkin tällaiselle etukäteen kaiken suunnittelevalle stressiräpeltäjälle aivan liian vapaa radikaali. Mutta millaista palvelua mahdan saada, jos lähestyn floristia halppishääkimppu mielessäni?

Jottei häiden kukka-asia olisi liian kepeä ja stressitön, tahtoisin koota pöytäkoristeet luonnonkukista. Nih. Tämä Mennään naimisiin -juttu luo minuun joka kerta uutta toivoa projektin toteuttamiskelpoisuudesta, mutta avointen kysymysten määrä ahdistaa silti. Milloin kukat ehditään poimia? Kuka sen tekee? Mistä niitä löytyy tarpeeksi? Paljonko asettelu vie aikaa? Nuupahtavatko kimput yön aikana? Raastavinta tässä on, että melkeinpä kaikki kysymykset pysyvät avoinna aina aivan häiden kynnykselle asti.

Viime häissä selviydyin voittajana kimpputaistosta!