maanantai 31. joulukuuta 2018

Häävuosi 2019!

Me mennään tänä vuonna naimisiin!

Ei mulla oikeestaan muuta. Meidän vuosi vaihtui Sri Lankalla ja blogi aktivoitunee jälleen, kunhan saadaan hilattua itsemme kotiin.

Ihanaa uutta vuotta kaikille, ja hei parasta häävuotta meille!



torstai 27. joulukuuta 2018

Muistutus: Vuoden Hääblogi -äänestys!


http://www.smartsurvey.co.uk/s/Vuodenhaablogi2019/

Jos jokaiseen tynnyriin ei ole tieto vielä kantautunut, niin Vuoden Hääblogi -äänestys on auki!

Nisti ja Nööri jäi esikarsinnassa ruikuttamaan rannalle, mutta leikkuri onkin viuhunut tiuhaan, sillä ehdokkaita nimettiin huimat 32! Finalisteista pääsee valkkaamaan oman suosikkinsa täältä ja toimiipa tuo sivu myös loistavana lukulistana. Itsellekin löytyi yksi uusi tuttavuus! Kannattaa kuitenkin räpsäistä vaikka kuvakaappaus tuosta ehdokasluettelosta, sillä äänestyksen jälkeen siihen ei enää pääse palaamaan.

Karmaiseva puoli tässä tietysti on, että pitäisi tehdä se raastava päätös monen huippublogin väliltä. Oma valintani oli pidemmän linjan hääblogisti, jonka ihanan positiivisista teksteistä olen nautiskellut jo kaksi vuotta. Päätöstä piti kuitenkin sen verran pakottaa, että törkeästi kiersin yhden ääneen periaatteen (innovatiivisesti toisella selaimella) ja klikkasin toisen äänestyslappuseni niin ikään blogikonkarille, jonka vinkit ovat innoittaneet omia hääjärkkäilyjä.

Äänestysaika sihtaa vähän epäkätevästi näin lomien päälle, mutta toivotaan silti aktiivista skabaa! Onnea kaikille finalisteille ja tuplana tietysti omille suosikeille! ;)

lauantai 22. joulukuuta 2018

Vihkisormus

Se on täällä! Se on saapunut!

*päri päri päri*

Mun vihkisormus!


Vaikkei minulla ollut oikein selkeää käsitystä siitä millaisen vihkisormuksen haluan, alussa tiesin sentäs yhden asian. Se EI tule olemaan se tyypillisen tylsä, yksikivinen, valkokultainen vihkisormus.

Love me do -messuilla mielipiteeni hieman loiveni, mutta kun Black Friday -viikolla pistäydyimme Malmin korupajalla, kerroin myyjälle taitavani jättää yksikiviset kuitenkin välistä niiden tyypillisesti raskaamman hintalapun vuoksi. Tovin sovittelun jälkeen olinkin päässyt pisteeseen, jossa venkslasin nimettömään vuoron perään valko- ja keltakultaista Kohinoorin Claraa. Eiköhän se näistä jompi kumpi nyt ole.

Sitten jostain selittämättömästä syystä kuulin itseni tiedustelevan olisko Korupajalla kuitenkin jotain meidän hintahaarukkaan uppoavaa yksikivistä sormusta, jota voisin vielä varmuudeksi testata. Jottei sitten jää kaivelemaan. Ja sehän solahti siihen kihlan viereen niin kuin olisi aina siihen kuulunut. Ehkä se oli se mystinen sen vaan tietää -valaistuminen, mutta se tuntui vaan niin omalta. Clarat oli superkauniita, mutta jäivät tähän verrattuna jotenkin (paremman sanan puutteessa) irrallisiksi.

Mun vihkisormus on siis Kohinoorin valkokultainen Leonora. Toisin kuin valtaosassa yksikivisiä sormuksia, on tämän runko tasapaksu myös timantin istutuksen kohdalta. Yleensä tuo kohta on tehty hieman kapeammaksi, mikä kyllä tuo kiveä oikeuksiinsa ja tekee sormuksesta kauniin siron, mutta jättää yhdessä mun kihlan kanssa hömelön näköisen raon. Leonoran runko on myös liki saman levyinen kuin mun kihla, mikä saa sormukset istumaan omissa silmissäni kauniisti yhteen. Kruunuistutus tekee timangille oikeutta, kun monet tynnyri-istutetut vaihtoehdot tekivät kahden sormuksen kokonaisuudesta jotenkin laatikkomaisen kulmikkaan. Eikä kivikään nouse liian korkealle: hanska- ja villapaitatestit läpäisty!

Sormuksen toimituksessa meni puhutun kahden viikon sijaan tasan neljä. Kohinoorilla on ilmeisesti tehty ympäripyöreitä päiviä Black Fridayn mainingeissa ja meidän tapauksessa kiirettähän ei tosiaan ollut. Jos ei lasketa malttamatonta morsmaikkua. Täytyy myöntää, että olin yhtä kasvolihaksia venyttävää virnettä, kun kimallus istahti nimettömääni.

Jottei nyt aivan yhdeksi hekumoinniksi menisi, keksin minä kaksi (2) epätäydellityyttäkin. Nyt kun kummatkin sormukset ovat oikean kokoisia, näkyy kuinka kihlan runko on hieman korkeampi ja tämä luo illuusion sen löysyydestä tai vaihtoehtoisesti kiristävästä vihkistä. Toiseksi timantin aitoustodistuksessa lukee 0,19 ct, mutta sormuksen sisään on kaiverrettu 0,20. Nipo? Minäkö?

keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Vihdoinkin bändi

Vihdoin. Vihdoin voin sanoa, että meillä on häihin bändi. Vihdoin.

Lähdettiin liikenteeseen siitä, että halutaan jotain muutakin kuin Spotify. Toki se meilläkin varmasti tanssittaa viimeisimpiä joraajia ja mahdollisesti luikuttelee taustalla ruokailussakin, mutta koneelta soimaan näppäilty häävalssi tuntuu ajatuksena kovin sieluttomalta. Menevä DJ buustaisi varmasti meininkiä tanssilattialla, mutta tästä huolimatta ero kustannuksettomaan Spotifyhin ei meistä olisi hintansa väärti. Tähtäimessä oli siis livemusiikki.

Jo syys/lokakuussa laitettiin viestiä Linda ja Leo -duolle, jonka biisinäytteet hurmasivat yhdeltä kuulostelulta. Heiltä olisi saanut supertunnelmallisen ensitanssin ja jonkinlaisen launchpadin avulla myös loppuillan bileet. Lisäksi kahden kokoonpano on aina halvempi kuin täysmiehitys. Duo ei kuitenkaan ollut vielä tuolloin syksyllä varma keikkailevatko he ollenkaan ensi kesänä, vaan kehottivat kyselemään uudestaan vuodenvaihteen jälkeen, jos musahommat olisivat meillä sillon vielä vailla toteuttajaa. Emme halunneet jättää muusikoiden metsästystä tämän yhden kortin varaan, joten oli pakko lähteä kartoittamaan muita vaihtoehtoja.

Siitä lähti hääsuunnittelun tähän asti tuskaisimmaksi pitkittynyt rasti. Selasimme vastahakoisen ärtyneinä sekä buukkaa-bandi.fi-sivustoa että Facebookia ja ihan vain ystäväämme Googlea. Tyypillisen hääbändin musanäytteiden taltioinnit ovat vähän sitä sun tätä - jos niitä siis löytyy - ja ammattimaisemmalla menolla hinta nousee siinä rinnalla. Ja kun sopiva bändi tuntui ehkä jopa jääneen haaviin, ei biisilista sitten vastannutkaan yhtään meidän makua. Kyselimme myös Turun konservatorion keikkavälitykseltä, muttemme sitäkään kautta löytäneet etsimäämme.

Saatoin semipainokkaasti avautua tästä bändiongelmasta teekkarikaverien pikkujoulufondueilla, jolloin kaveripariskunta totesi, että heidän häidensä bändi kyllä osuisi jokseenkin meidän hintahaarukkaan. Oltiin itse vieraina noissa häissä ja kehuttiin aikanaan kyseisen kokoonpanon meininkiä, mutta olin ajatellut heidän sinkoavan läpi meidän jo kertaalleen korotetusta budjettikatosta.

Kyllähän siihen hintakattoon lopulta törmäättiin sen verran, että kohoumalle se jäi. Amiraali Ahtio & Lemmen airueen meno tiedetään kuitenkin varmuudella mainioksi ja kommunikaation helppous on ollut muihin bändeihin verrattuna aivan toisista sfääreistä. Pitää ihan erikseen mainita, että niistä kymmenistä palveluntarjoajista, joille olemme lähettäneet häihin liittyen sähköpostia, Amiraali oli ensimmäinen, joka osasi käyttää “Vastaa kaikille”-nappia. :D

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Kaasokokemus - häät

Jos kaasokokemus Ensun polttareista oli huikaisevan hubatsu, jatkui sama meno hääjärjestelyissä ja itse pääpäivänä. Siitä huolimatta, että olimme häissä myös “töissä”. Voihan kauhistus. Aiemmin olenkin todennut, etten jaa kohtuullisen yleisen tuntuista ajatusmallia siitä, että kaaso on häissä pelkkä kunniavieras. Parhaimpia ystäviään auttaa kyllä mielellään heidän spesiaalina päivänään eikä se suinkaan estä ihanista juhlista nauttimista.

Häiden kuvaajana toimi huisin taitava Aaro Keipi, jolta tätäkin kuvaa sain lainata.
Ennen häitä
Ensu piti kaasovelvollisuudet kaikenlaisen näpertelyn ja värkkäyksen suhteen äärimmäisen kevyinä: hääcrew-tapaamisen yhteydessä painoimme muutaman paikkakortin. Ei sillä, että tällaista DIY-henkistä kaasoa olisivat askartelusessiot hirveästi haitanneet, jos niitä olisi tarvittu. Noin muuten olimme mukana mekon metsästyksessä ja parilla häämessuilla. Ja lisäksi tarjosimme toki asiantuntevia mielipiteitämme niitä pyydettäessä.

Hääviikolla
Hääviikolla olimme auttavina kätösinä juhlapaikalla kukin oman työtilanteensa sallimissa rajoissa. Itselläni on tässä suhteessa mukavan joustava työaika ja pystyin pihistämään kaksi saldovapaapäivää. Navetalla oli kuitenkin täysi tohina koko viikon. Siivottiin, roudattiin kalustusta, täytettiin vesipulloja, pystytettiin pihatelttoja. Silitettiin pöytäliinoja Ensun äidin kanssa Dancing Queenin tahtiin. Hyvässä seurassa touhuaminen ja yhdessä järkkäily oli hauskaa, minkä lisäksi Ensun porukat toimivat esimerkillisenä huoltotiiminä (saatan olla kuuluisa nälkäkiukkuaja). Juhlapaikalla puuhastelu viritti ainakin minua kivasti hääfiilikseen.

Hääpäivänä
Aamulla kaunistauduttiin kampaajanpenkissä, näperrettiin hääpuvun nappirivistöä ja yritettiin säästellä nenäliinoja myöhemmälle. First look -kuvausten ja kirkon aikana raskaisiin kaasontehtäviin kuului muun muassa helman suoristelu ja saippuakuplatuubien jako. Itse hääjuhlassa meillä ei ollut mitenkään roolitettua tehtävänjakoa Ensun siskon seremoniamestariuutta lukuunottamatta, mutta pyörittiin taustalla huolehtimassa, että vessassa riitti käsipaperia ja vieraat olivat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tällainen omatoiminen taustapiruilu onkin omasta mielestäni yksi hääcrewn tärkeimpiä rooleja. Väitän lisäksi, että häissä tulee aina eteen pieniä tehtäviä, joita ei maanisinkaan suunnittelija (käsi pystyyn, hep!) ole tullut ajatelleeksi. Kuten kakun puolestajonotus iäkkäimille vieraille. Juhlakaluna on helpottava tietää, että ympärillä on ystäviä, joilta näitä pikkujuttuja voi pyytää. Niin, ja pidin mä puheen myös.

Aarolle kiitos myös tästä otoksesta!

Dagen efter
Juhlapaikan vuokra-aika ei meillä onneksi pakottanut hommaa all nightteriksi, vaan palailtiin pelipaikoille siivoamaan vasta hotelliaamupalan jälkeen. Viikon kasailu saatiin jollain ihmeellä pakettiin parissa tunnissa. Hyvä me!

Kaasojen tuunaus
Kaasojen ulkonäkövaatimukset taitaa olla yksi kovaa kalabaliikkia lietsova aihe, joten mainitaan se nyt ihan erikseen. Ensu toivoi meille kaikille tyylillisesti yhteneviä asuja, mutta loput saimmekin sitten sumplia itse. Todettiin aika pian, ettei sama mekko tule toimimaan meillä kaikilla, joten kukin valitsi lopulta itse pitkän, vaaleansävyisen mekkonsa. Mekkokustannuksiin osallistumisen lisäksi morsian tarjosi kaikessa höveliydessään meille myös hääpäivän kampaukset. Väitän, että oltiin oikein edustuskelpoisia.

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Sulho selostaa: Se toinen hääpuku

Meistä kahdesta minä olen yleensä se, jota saa nykiä pois kaupan hyllyjen välistä. Kaupat vain eivät yleensä ole vaatekauppoja. Sen sijaan aika vierähtää kuin siivillä, jos allekirjoittanut päästetään irti rautakaupan työkaluosastolla tai kiipeily-, maastopyöräily- ja eräilytarvikkeiden sekaan. No okei, on Tuulillakin heikkoutensa: kirjakaupat. Mutta ei mennä siihen aiheeseen tällä kertaa. Vaatekaupat tulee yleensä kahlattua melko nopeasti läpi, sillä yleensä minulla on melko selkeä kuva siitä, mitä haluan. Arkivaatteiden shoppailu onkin normaalisti noin puolen tunnin tai tunnin juttu ja tässä ajassa on ehditty käydä keskimäärin läpi viidestä kahdeksaan liikettä. Puvun hankinta ei juurikaan poikennut tästä rutiinista.

Jo aikaisemmin Tuulilta lahjaksi saadut maastopyöräilyaiheiset kalvosinnapit pääsevät myös osallistumaan häihin. Huomaa Sramin Hollowpin -rakenne... Ei mitkään turhat helyt!


Alkuperäinen ajatus oli puvun ja liivin suhteen katsella joulun jälkeen tarjouksia, koska eihän asialla kiire ollut. Love me do -messuilla sovin kuitenkin kenkien sovitteluajan Gasell GP:lle. Heidän toimialansa ollessa kenkien kaupittelun lisäksi pukujen vuokraus ja myynti, totesin, että samapa kai se on myös pukuja kokeilla. Sovittuna päivänä astuin sisään pienehköön liikkeeseen ystävällisen vastaanoton siivittämänä. Tilojen ollessa rajalliset, Gasell GP ottaa vastaan vain yhden sovittelijan kerrallaan, mikä olikin melko mukava kokemus palvelun ollessa asiallisen rentoa. Oma visioni puvusta (onneksi myös morsiamen) oli vaaleanharmaa. Valikoima tämän sävyisissä puvuissa on kuitenkin melko rajattu ja heiltä löytyi vain yksi malli sopivaa harmaata, toisen mallin ollessa hieman tummempi ja kiiltäväpintaisena hippusen väärän tyylinen omaan makuun sekä juhlapaikan miljööseen. Onneksi vaaleammasta puvusta heillä sattui olemaan oikea koko, joka istuikin melko hyvin päälle. Liivivalikoimasta ensimmäiseksi sovittamani liivi oli musta, jonka totesin heti vievän liikaa huomiota muuten harmaalta kokonaisuudelta ja muutenkin sekoittavan pakkaa kenkien ollessa ruskeat. Seuraavalla kierroksella vaaleanharmaan puvun kaveriksi löytyi vaaleahko hieman kiiltäväpintainen, pintatekstuurilla koristeltu liivi, joka sopi puvun kanssa hienosti yhteen. Hyvä vaihtoehto oli siis löytynyt! Halusin kuitenkin vielä katsastaa muuta tarjontaa ja Gasell GP:n vaihtoehtojen rajoittuessa yhteen, lähdin sovittelutuokion jälkeen katsastamaan muiden liikkeiden valikoimaa. Edellisen tekstin ruskeat nahkakengät ostin kuitenkin jo tässä vaiheessa heti mukaan, etteivät ne pääse livahtamaan jaloista.

Seuraava osoite oli Brothers, mutta pyörähdys heidän liikkeessään oli nopea. Vaaleanharmaata pukua tiedustellessa myyjä kertoi heidän valikoimansa rajoittuvan yhteen malliin. Tämäkin malli oli selkeästi etsinnässä olevaan sävyyn nähden liian tumma ja asian ääneen lausuttuani myyjä kertoi, että lähes kaikki vaaleanharmaata pukua etsineet ovat tämän saman kommentin tavalla tai toisella esittäneet. Öh… Kannattaisikos tehdä jotain? No, tästä huolimatta Brothersin asiakkaana pysyn varmasti jatkossakin. Kauluspaitaostokset - asukokonaisuudesta vielä tällä hetkellä vyön ohella puuttuva lenkki - tulen todennäköisesti suuntaamaan kyseisen liikkeen suuntaan todettuani jo aikaisemmin heidän malliston istuvan itselleni hyvin. Bonuspisteet myyjälle myös siitä, että hän suositteli muita lähistöllä olevia miesten pukuja myyviä liikkeitä! Matka jatkuu.


Seuraavat pysähdykset olivat Volt ja Dressmann, joissa vaaleanharmaa sävy tuotti niin ikään hankaluuksia. Aloin hiljalleen jo ajatuksen tasolla kallistua Gasell GP:n ensimmäisenä sovittamaani kokonaisuuteen, koska olinhan jo kiertänyt lähes kaikki pääkaupunkiseudun miesten pukuja myyvät liikkeet. Tallustin mieleen hiipineistä aatteista huolimatta vielä seuraavan kulman taakse Turon liikkeeseen. Onneksi näin, koska lämpimän vastaanoton saatuani eteeni kannettiin ei yksi, vaan kaksi värisävyltään ja tyyliltään erilaista, mutta silti sopivaa vaihtoehtoa! Kumpaakin pukua sovitettua valinta kallistui selkeästi toiseen hieman valtavirrasta eroavien yksityiskohtien ja rennomman yleisilmeen takia. Myös puvun kangas oli äärimmäisen miellyttävä päällä ja myyjä kehuikin heidän henkilökunnastaan jokaisella olevan kyseisestä kankaasta jokin heidän malliston puku - myyntipuhe upposi täysin. Puvun osalta olin saanut värisävytoiveen lisäksi morsiamelta oikeastaan vain yhden ohjeen: pyllyn pitää näyttää hyvältä! Tämän toiveen varmistamiseksi housut lähetettiin korjausompelijalle, koska lopullista kokoa pienemmässä, lantiolta ja, no, pyllyn kohdalta hyvin istuvassa koossa maastopyöräilijän reidet aiheuttivat ongelmaa taskujen ryppyjen näkyessä kireiden lahkeiden läpi. Samalla takin selkämystä otettiin hieman sisäänpäin istuvuuden lisäämiseksi.

Liivin osalta vaihtoehtoja olikin sitten runsaammin. Turo teettää mallistonsa liivit mittatilauksina. Tilaus tehtiin sovitusliivin perusteella ja liiviin tuli itse valita sisä- ja ulkokankaiden lisäksi kaikki yksityiskohdat nappeja myöten. Liivin tyylissä päädyttiin kuitenkin myyjän kanssa yksissä tuumin noudattelemaan puvun tyyliä, jolloin myös asukokonaisuuden muut yksityiskohdat pääsevät paremmin oikeuksiinsa. Hankalin valinta oli päättää yksi- ja kaksirivisen liivin välillä. Liikkeessä ei ollut kaksirivisestä liivistä mallia, mikä ei helpottanut päätöksen tekemistä. Tässä asiassa luotin täysin myyjän asiantuntemukseen, kun hän suositteli kaksirivistä sen juhlallisemman yleisilmeen sekä napakamman istuvuuden takia. Hyvä näin. Kun neljän viikon toimitusajan jälkeen kävin liivin koesovituksen jälkeen noutamassa, totesin valinnan menneen nappiin. Hyvillä mielin siis poistuin pukupussin kanssa Turolta, kiitollisena asiantuntevasta palvelusta.


Lompakko ei tästä reissusta sitten ollutkaan aivan yhtä kiitollinen. Budjetti ylittyi sen verran rankasti, että morsiamenkaan asukokonaisuus ei näillä näkymin tule maksamaan yhtä monta rahaa. Perustelin hankinnan kuitenkin itselleni sillä, että toisin kuin morsiuspukua, aion itse käyttää hankkimaani pukua sekä muita häitä varten hankittuja asusteita myös jatkossa. Häämekolle sopivia juhlia ei mieleeni tule kuin yhdet ja vaikka iloiset juhlat yleensä ovatkin, tarvitsee ne toivottavasti juhlia elämänsä aikana vain kerran.

P.S. Tuuli ei muuten ole nähnyt ostamaani pukua etukäteen, ja mikäli itsehillintä ja pukupussin lukko pitää, ei tule ennen hääpäivää näkemäänkään. Tästä syystä koko asukokonaisuudesta ei tule yllä olevia kurkistuksia lukuunottamatta kuvamateriaalia löytymään ennen The Päivää.

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Biisikriisi

Kuinka vaikeaa voi olla löytää yksi biisi?!

Tykätään molemmat tanssia, joskin meidän keskinäinen tasoero on jokseenkin huomattava. Henkkahan on siis tosiaan joskus muinoin harrastanut kaiken muun lisäksi hetken kilpatanssia, kun taas oma rytmitajuni on hyvälläkin tahdolla kehuttuna välttävä. Pienellä rohkaisulla tällaiset sivuseikat kuitenkin siliävät ja viihdytään yhdessä tanssilattialla. Meille häätanssi on siis itsestäänselvyys.


Henkka tahtoo valssin. Mulle kävisi ensitanssiksi jokin muukin tahditus ja silloin koko tätä valintaongelmaa ei edes olisi. Mutta koska asia on tälle puoliskolleni tärkeä, tulee meille valssi. Minulla puolestani on vaatimus suomenkielisyydestä ja sanoitetusta kappaleesta, jonka tekstit jotenkuten sopisivat tilaisuuteen, vaikken mitään äklöimelää rakkauslaulua vaadikaan. Tämän lisäksi Henkka karsastaa perinteisten häävalssien haitarihumppaa.

Häävalssin löytäminen onkin osoittautunut noin kahta kertaluokkaa haastavammaksi kuin alunperin ajattelin. Paljon ollaan kuunneltu ihan niistä Akselista ja Elinasta Johanna Kurkelan Häävalsseihin, mutta jälleen kerran sitä oikeaa ei vielä ole löytynyt. Tässä alla seulottu lista harkituista, mutta toistaiseksi hylätyistä. Alkaa tosin tuntua, että kotimaasta loppuvat valssit kesken, joten saattaa olla, että johonkin näistä vielä päädytään.

Vanhojapoikia viiksekkäitä
Olkoonkin perinteisen kulunut, mutta me tykätään. Tahdotaan tanssahdella tämä kuitenkin vasta toisena biisinä.


Uralin pihlaja
Minä jokseenkin pidän tästä klassikosta ja esimerkiksi Diandra esittämänä humppa ei ole niin paha. Henkka ei kuitenkaan aivan yhtä lailla lämmennyt tälle, joskaan jyrkkää VETOakaan en kuullut.


Täävalssi
Modernimpi häävalssi, jonka melodia on todella kaunis. Sanojensa vuoksi ei kuitenkaan sovi tällaisille ensikertalaisille.


Valssi tanssitaidottomille
Noh, Henkkahan ei tosiaan ole tanssitaidoton. Hüümörhenkisestä nimestään huolimatta biisin sanat ovat asiaa ja ripaus romanttiikkaakin niistä löytyy, joten jollekin toiselle morsiusparille varmasti nepparivalinta.


Olet mun kaikuluotain
Kappale on jälkeen kaunis, mutta mulle vain tökkii ihan suhteettoman pahasti oman rakkaan vertaaminen niinkin epäromanttinen kapistukseen.


Mansikkamäki
Muutaman kuuntelukerran jälkeen tykästyin ja vähän jo helpotuin, että löytyipäs. Mutta Henkka ei pidä.


Puu
Muuten oikein sopiva, mutta meno on mulle aivan liian nopea. Jos en sotkeutuisi omiin jalkoihini, niin viimeistään mekon helmaan.


Häävalssi
Tässä ei periaatteessa ole mitään vikaa, mutta ei silti sytytä. Nyt menee kyllä nirsouden puolelle.


Valssi
Ensimmäinen säkeistö paljastaa biisin kertovan oikeasti baari-illasta kaupungissa. Tahtoisin, ettei tämä mua häiritsisi, koska muuten kappale olisi just eikä melkein. Mutta minkäs teet.


Hedwig's Theme
Henkka ehdotti mua ajatellen tätä Potter-tunnarina tunnettua biisiä. Samaan hengenvetoon se vakuutti, että harjoittelulla tällaisesta wienervalssistakin saa rennon ja vaivattoman. En usko.

maanantai 3. joulukuuta 2018

Kaasokokemus - polttarit


Mä olen ollut itse kerran kaasona. Tämä tapahtui niinkin kauan sitten kaukaisessa galaksissa kuin viime kesänä, ja ensi heinäkuussa Ensu-ystäväni sitten palauttaa palveluksen. Yleensä internetin palstoille päätyvät tarinat ovat pikemminkin kaasokoettelemuksia, mutta joudun tässä kohden tuottamaan viihteellisen pettymyksen ja kuvaamaan omaa kokemustani varsin ihanaksi. Tämä teksti otti ja venyi ihan itsestään, joten halkaisin sen lopulta brutaalilla Ctrl+X:llä kahtia. Part 1 käsittelee siis polttareita ja part 2 vähän myöhemmin itse häitä kaason vinkkelistä.

Meitä oli neljä kaasoa: itseni ja Ansun lisäksi Ensun sisko ja kolmas ystävä. Oltiin toki kaikki eriasteisesti tuttuja jo ennen kaasohommia, mutta ei mitenkään erityisesti oltu pyöritty yhdessä (paitsi minä ja Ansu viimeiset 17 vuotta). Tästä huolimatta ja vaikka itse sanonkin, oltiin kyllä huippukaasotiimi!

Naisten polttareista saa aina kuulla naljailua, että mikään ei onnistu, kun riidellään budjetista, lasketaan senttejä, ilkeillään selän takana ja luistetaan vastuusta. Mutta ehkä Ensu on vain niin huipputyyppi, että kaikki sen kaverit on yhtälailla ihania, sillä meillä homma meni aikalailla päinvastoin. Mulle on pariin otteeseen ihmetelty miten moiset (naisten) polttarit oli mahdolliset ja myönnettäköön, että päiviteltiin kyllä kaasoporukallakin kuinka kaikki meni vähän liian helposti.

Tarkat detaljit jääköön yksin polttariseurueen kovalevyille, mutta joitain yleishyödyllisiä vinkkejä ajattelin tähän murustella:

Tarraa tilaisuuteen!
Ensun polttarit pidettiin Torreblancassa Espanjassa. Vähän suuruudenhullu suunnitelma lähti siitä, että polttareiden vieraslistalta kaksi asui tuolloin Espanjassa ja tiedettiin, että Ensu oli yhdessä kolmannen polttarijäsenen kanssa suunnitellut jo valmiiksi lentävänsä alkukesästä pidennetyksi viikonlopuksi moikkaamaan näitä ystäviä. Mikä loistotilaisuus! Niinpä esitettiin polttariseurueelle konsepti tämän reissun kidnappaamisesta omiin tarkoituksiimme ja vastaanotto oli riemukas! Kuumana käyneen WhatsApp-juonittelun seurauksena Ensu varasi yhden ystävänsä kanssa lennot Espanja-kavereidensa luo tietämättä, että vuorokautta aikaisemmin samalla lennolla Malagaan laskeutuivat kaasot.

Vastuufilosofia
Lähdettiin polttarisuunnitteluun sellaisella filosofialla, että hoidetaan päävastuu suunnittelusta/hankinnoista/askarteluista pelkällä kaasoporukalla. Liian monta kokkia jne... Pidettiin kuitenkin tärkeänä infota sopan sisällöstä ahkerasti myös muita, jotta kaikilla olisi (toivon mukaan) jokin käry siitä, mitä tuleman pitää. Hyödynnettiin kyllä myös joissain käytännön asioissa meidän paikallisagentteja. Suunnittelun pyhä kolminaisuus: vetovastuu, tiedotus, delegointi.

Know your bride
Tehdään polttarit sille morsiamelle. Ei esimerkiksi sellaisia polttareita, jotka itse haluttaisiin (vaikka se sopivissa määrin voikin olla ihan hyvä luotilanka). Ei haluttu pistää Ensua kikkelipuvussa kauppaamaan kananmunia, koska omissa polttareissa pitää olla oikeasti kivaa. Toisaalta ei meidän morsian mikään seinäruusunenkaan ole, joten pidettiin huoli, että ainakin baarissa erotuttiin. ;)

Twistiä tietovisaan
Suurimman etukäteisvalmistelun vaatinut ohjelmanumero oli meillä tietovisa. Juurikin se puhki hinkutettu polttarivisailu sulhasesta. Me toteutettiin tämä osana aamupäivän patikointia, jonka aikana pysähdeltiin piinaamaan sankaria kysymyskuori kerrallaan. “Oikeat” vastaukset oli käyty haastattelemassa tulevalta aviomieheltä ennen reissua ja näin ollen tuomio tuli aina sulhasen suusta videomuodossa tabletilta. Kysymysten keksiminenkään ei ollut ihan helppoa, kun haluttiin jotain lempiväriä persoonallisempaa. Mutta ihan mukavasti onnistuttiin ja yleisenä tiedotteena jaettakoon, että Ensun mies omisti haastatteluhetkellä 42 (!) kauluspaitaa. Kuorissa oli myös kuvahaasteita, kuten oman miehen säären tunnistus. Pitäisiköhän olla huolissaan, kun bonarina Ensu tunnisti myös Henkan säären...
 
Etsy vs. DIY
Bride to be -krääsää on Etsyt ja Ebayt täynnä eikä mekään nyt ihan ilman oltu. Joku raja niissäkin kuitenkin. Ja DIY-hengessä tulee aarteita! Me tehtiin muun muassa lakana lentokenttävastaanottoa varten ja peppuhuntu bikineihin. Jälkimmäiseen konseptiin tutustuttiin Etsyssä (ks. booty veil), mutta 50 € tilauksen sijaan väkerrettiin sellainen itse parin euron tyllistä. Kuvamateriaali tästä asusteesta on hieman arkaluontoista, joten joudutte uskomaan kun sanon, että upea oli!

Taltiointi!
Viimeisenä ja vähiten vähäisenä polttareiden ikuistaminen! Mulla oli menossa mukana Henkan vanha GoPro, jolla täysin nollakokemuksella taltion polttarit videomuodossa. Jälleen samalla ammattitaidottomuudella editoin nuo pätkät polttarivideoksi, jonka Ensu sai häälahjaksi. Tämän lisäksi ahkeroitiin kaasotiimillä vielä polttareiden kuvakirja, joka rohkeasti laitettiin esille myös häihin. Valmiskirjaratkaisun sijaan tilattiin kuvista vain paperiversiot, jotka omin pikkukätösin liimattiin kirjaan ja tussattiin sateenkaaren väreillä tarinat ja koristelut perään. Hieno tuli.

Tämän julkaisun kuvacreditit on omistettu koko polttariseurueelle.

perjantai 30. marraskuuta 2018

Vihkisuunnitelma


Aiemmin hienovaraisesti vihjasin, ettei meidän häissä tulla näkemään kirkko-osuutta. Meistä tulee aviopari lyhyen ytimekkäällä siviilikaavalla.

Monet meidänlaiset pariskunnat käy rationaalisesti ajatellen vihkiytymässä jo ennen juhlapäivää. Koska kätevämpää, halvempaa ja saattaapa siitä hyvästä saada töistä ylimääräisen vapaapäivänkin! Me ei kuitenkaan olla näin selväpäistä sakkia, vaan halutaan myös se virallinen osuus hääpäivälle.

Kun mä mutustelen ajatusta siitä millaisen hetken meidän tahtomisista tahtoisin, on mulla päällimmäisenä ajatus rauhallisen intiimistä pikkutilaisuudesta kauniin luonnon keskellä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan vain meitä kahta varten. Mä en mitenkään suuremmalti karta ihmisjoukkoja ja sopivin reunaehdoin esiinnynkin ihan mielelläni, mutta meidän vihkimisestä en tahdo yleisötilaisuutta.

Henkka oli myös taipuvainen tähän filosofiaan, joten me ollaan tehty radikaalin kapinallinen päätös kutsua vieraat vasta hääjuhlaan. Tämä rajaus ulottuu muun muassa meidän kummankin vanhempiin. En väitä, etteikö olisi jännittänyt miten asia sillä suunnalla otetaan vastaan, mutta yllättäen ja huojentavasti ihan hyvin meni! Omalta puoleltani noilla ei juurikaan ole nurisemisen aihetta, sillä ovat aikanaan itse hiippailleet maistraattiin ilman ennakkovaroituksia. Iskää lähinnä harmitti, ettei pääse kameroineen paikalle. Myös Henkan vanhemmat vaikuttivat olevan ihan sinut asian kanssa. Jonkin verran olen punniskellut asiaa vieraiden näkökulmasta ja pähkäillyt miltä häät ilman vihkimistä tuntuvat. Ainakin kutsut on tarkoitus muotoilla niin, ettei tämä tule yllätyksenä.

Meidän vihkimisen on siis määrä tapahtua ennen hääjuhlaa kaasojen, bestmanien ja heidän kylkiäisinään tervetulleiden puolisoiden ja ipanoiden todistaessa (ja Samin kuvatessa). Yhtä asiaa olen tässä häiden suunnittelun alusta kihlautumisesta asti jännittänyt ja nyt alan uskaltaa olla varovaisen toiveikas. Näyttäisi nimittäinpäs siltä, että Ansulla, toisella mun parhaista ystävistä ja luonnollisesti myös kaasoista, olisi työnsä puolesta vihkioikeus meidän hääpäivänä. Mun toinen kaaso saattaa siis tehdä tuplaroolin meidän vihkijänä! Olen kyllä hurjan onnellinen, jos näin järjestyy, sillä tekisihän se vihkimisestä vielä intiimimmän ja jotenkin spesiaalin. Pidetään kaikki sormet ja varpaat solmussa!

Vihkimispaikka on vielä kysymysmerkki, sillä se ei tule olemaan juhlapaikka pitopalvelun ja mahdollisen bändin roudatessa vieressä. Haluttaisiin löytää paikka sopivasti luonnon keskeltä, mieluusti järvenrantakalliolta. Jos maailma olisi täydellinen, menisimme naimisiin tämän postauksen kuvituksen maisemissa. Sen lisäksi, että noille paikoille joutuu römyämään vaelluskengissäkin välistä nelivedolla, sijaitsevat ne valitettavasti myös 400 km päässä juhlapaikasta. Pitää siis kehittää jotain muuta. Sopivien vihkipaikkojen kartoittaminen alkaa luultavasti kuitenkin vasta keväällä tai alkukesästä, kun voi vähän hahmottaa miltä ympäristö näyttää heinäkuun lopulla.

Mutta entä jos sataa?

Niin. Sitä en vielä ihan hirveästi halua ajatella.

tiistai 27. marraskuuta 2018

Vuoden Hääblogi -ehdokkaita nimeämään! Nyt! Huomennakin käy.

https://lovemedo.fi/page/vuoden-haeaeblogi-2019-aeaenestys

Love me do - häätapahtuma on tuttuun tapaansa pistänyt pystyyn kisan Vuoden Hääblogi -pystistä! Ehdokkaiden nimeäminen top kahteenkymppiin lähti käyntiin jo, ja aikaa on perjantaihin 14.12. Mä kävin näpyttelemässä ehdotukseni, käy sinäkin!

Palkintokategoriat on tänä vuonna pistetty näemmä uusiksi ja sekä Vuoden Kaupallinen Hääblogi että Vuoden Uusi Hääblogi ovat siirtyneet historian havinoiksi. Vuoden Hääblogi valitaan kuitenkin kuten ennenkin ja ehdokkaiden nimeäminen on auki! Tämän lisäksi valitaan Median (& hääblogistien!) Suosikki ilman yleisöäänestystä ja willinä jokerikorttina (ehkä) luovutettava Vuoden Hääblogi Kunniakirja. Jonka tällä sisälukutaidolla tavaisin tuolta säännöistä voivan oleva vähän mitä vain.

Tässä Vuoden Hääblogi -äänestyksessä huipuinta on aina (= sinä aikana, kun olen hääblogien maailmassa pyörinyt, joten ehkä kahdesti?) ollut löytää ehdokkaiden joukosta uutta häähömpästä tursuavaa stalkattavaa luettavaa! Sinne siis vaan nimeämään kaikkien muidenkin iloksi! Ja se on muuten auki jo!

maanantai 26. marraskuuta 2018

Sulho selostaa: Kengät? Löytyy.

Oon Henkka, joo se sulhanen, ja lupauduin kirjoittamaan tänne pari tekstiä. Ehkä pikkiriikkisen jopa halusin kirjoittaa, koska esimerkiksi oman pukuni hankinnasta minulla on enemmän sanottavaa kuin Tuulilla, joka ei ollut edellä mainitussa tilaisuudessa edes mukana. En kuitenkaan tajunnut, että lupautumalla saisin osakseni oman siivun morsiamen stressitasosta. Päätoimittaja ilmoitti heti varsin selkeästi, että teksti on sitten valmiina viikon sisällä. Vaikka itse pyrinkin olemaan stressaamatta erityisesti “pienemmistä” asioista, täytyy silti olla varsin kiitollinen, että Tuuli lukeutuu siihen ihmistyyppiin, jolla asiat vain hoituvat. Välillä on tullut lähes syyllinen olo toisen hoitaessa asioita, erityisesti yhteydenpitoa eri tahoihin. Kerran yritinkin avata sähköpostia hoitaakseni hääjärjestelyihin liittyvää yhteydenpitoa, mutta selän takaa tiedusteltiin (ilmoitettiin) varovaisen kohteliaasti, että voisi olla näppärämpi kaikkien sähköpostien olĺa samassa paikassa, niin pysyvät hyvässä järjestyksessä. En ole yrittänyt toiste.

Alun jorinoista huolimatta tämä kirjoitus ei liity hääjärjestelyihin yleisellä tasolla, tai sulhasen hajoiluun morsiamen (vielä varsin hillittyyn) stressailuun, vaan omaan asukokonaisuuteeni. Häät mielletään juhlavaksi asiaksi ja toisin kuin naapurin sedän viisikymppisillä, häissä frakinkaan käyttäminen ei aiheuta kanssajuhlijoissa hämmennystä - varsinkaan, jos sattuu olemaan sulhanen. Itselleni on tästä huolimatta ollut jo alusta lähtien selvää, että haluan puvun ja liivin sekä näiden kaveriksi rusetin. Frakki ja saketti eivät tyylillisesti miellytä omaa silmää, vaikka juhlavia asusteita ovatkin. Smokki osuu jo melko lähelle, mutta juhlien ajankohta (alkavat jo päivällä) sekä juhlapaikan miljöö eivät istu smokin kanssa yksiin. Puvun ja liivin etsinnästä jaarittelen kuitenkin lisää vasta tuonnempana seuraavassa vieraileva kynä -kirjoituksessa, koska oman asukokonaisuuteni muodostuminen lähti liikkeelle kengistä ja rusetista. WHAT? Kyllä vain.


Lähdin mukaan syksyllä Kaapelitehtaalla järjestettyille Love me do -messuille siitäkin huolimatta, että Tuuli oli hetkeä aikaisemmin naureskellut Jodelin kirjoitukselle, jossa joku arkaillen tiedusteli, voiko kyseisille messuille ottaa miehen mukaan. En osannut tulkita nauretaanko nyt kysymykselle vai sille ajatukselle, että mies otetaan mukaan Love me do -tapahtumaan. No rohkea rotan syö… Ja onneksi söi, koska ensimmäisen 10 minuutin jälkeen olin löytänyt vahvan kandidaatin hääjalkineiksi. Sovimme Gasell GP:n myyjän kanssa saman tien sovitusajan heidän kivijalkaliikkeeseensä Helsingin Punavuoreen, koska sopivaa kokoa ei heillä messuilla mukana ollut. Kun sovittuna päivänä sain oikean kokoisen kengän jalkaani, varmistui myös ostopäätös. Kenkä oli miellyttävä jalkaan heti uutena ja ulkonäkö osui omaan silmään varsin hyvin. Tämän lisäksi kengät ovat TopManin valmistamat, joten samalla sai tukea suomalaista perheyritystä. Jes, ei tarvitse mennä naimisiin pelkissä sukissa!

Mitäs kaulaan? Rusetti. Rusetin, eli solmukkeen olen jo useamman vuoden ajan vetänyt kaulaani mieluummin kuin solmion. Samalla linjalla ajattelin jatkaa myös häissä. Tuuli oli jo edellisen vuoden Love me do -messuilla kaason roolissa bongannut Naskali Leatherin nahkarusetit ja niistä minulle vinkannut. Sen enempää miettimättä olin kuitenkin asian ohittanut, koska olen ollut vahva itse solmitun rusetin kannattaja. Itse solmitussa on vaan vähän enemmän sitä jotain. Kun nyt messukäytävää kävellessä juuri 10 metriä aikaisemmin ruskeita nahkakenkiä hipelöityäni törmäsinkin ruskeaan nahkarusettiin, oli ajatus valmis. Mitäpä jos löytyisikin kenkien ruskeaan sävyyn sointuva ruskea nahkarusetti?


Otin messujen jälkeen yhteyttä Naskali Leatherin Jyri Naskaliin ja sovittiin, että tavataan hänen seuraavan pääkaupunkiseudun reissunsa yhteydessä, tai vaihtoehtoisesti lähetän kengän hänelle värisävyjen mallailua varten. Pääpäivän ollessa vasta ensi kesänä, asialla ei tässä vaiheessa ollut vielä kiire, joten päätin yrittää sopia tapaamisen. Kengän postittaminen ei varsinaisesti innostanut, vaikka olikin hienoa, että tällainen back up -vaihtoehto oli olemassa. Aikataulut onneksi natsasivat ja sovimme tapaamisen kahvilaan Kampissa. Ennen tapaamista Jyri pyysi minua lähettämään kuvan kengistä, jotta osaisi valita oikean sävyisiä rusetteja mukaan. Tapaamiseen Jyri oli rusettien lisäksi varannut eri sävyisiä paloja nahkaa, joista hän olisi rusetin tehnyt, mikäli sopivaa sävyä ei olisi valmiista tuotteista löytynyt. Rohkenisin väittää tämän olleen melko ensiluokkaista asiakaspalvelua. Värisävyltään sopiva Usko -kääntönahkarusetti löytyi kuitenkin jo valmiiden rusettien joukosta ja kaupat tehtiin saman tien.

Hifistely yksityiskohdissa on ehkä sellainen asia, mihin itse olen sortuvainen, mutta tässä tapauksessa sai myös tukea suomalaista pienyrittäjää, käsityötä sekä kierrätysarvoja, joten eurojen uhraaminen tämän hankinnan eteen ei harmita. Ja onhan se jollain tapaa miehekäs ajatus, Naskalin nahkarusettien ollessa pääosin valmistettu kierrätetyistä nyrkkeilyhanskoista, että kaulassa roikkuu jotain, millä on aiemmin lyöty kilpakumppania käkättimeen.

Kuvan asettelusta huolimatta kyseessä ei ole maksettu mainos...

perjantai 23. marraskuuta 2018

Vihkisormus Black Fridaysta - hups

Yritän kovasti paheksua Black Fridayn kaltaisia kulutusjuhlia. Ostin, kun halvalla sai!, terveisin Sulo Vilén. Tiedostan itsekin keksiväni sopivan tarjouksen kohdalla uusia välttämättömiä tarpeita, joista en ole aiemmin ollut tietoinen. Tästä syystä olen pyrkinyt kulkemaan tällä viikolla vähän laput silmillä. Malmin korupaja onnistui kuitenkin tunkeutumaan mainosvapaaseen kuplaani, ja eihän se ole pahasta hyödyntää tarjouksia, jos on jotain joka tapauksessa varmasti ostamassa... Eihän?

Love me do:n sormuskierroksen jälkeen en oikeastaan voinut sanoa olevani juurikaan viisaampi sen suhteen millaista kihlasormusta yritin metsästää. Halot, yksikiviset, rosoiset ja vintaget - nättejä kaikki! Olinkin siirtänyt sormuspähkäilyn mielessäni taka-alalle ja ajatellut palaavani aiheeseen tammikuun häämessujen jälkeen. Korupajan Instagram-mainoksen innoittamana bongasin nettisivuilta kuitenkin yhden ihastelemani halosormuksen nyt puoleen hintaan (!), joten ajattelin, ettei liikkeessä käynti voisi ainakaan haitaksi olla. Syysflunssansa rippeitä karistelevalla Henkalla oli ehkä salaisesti eriävä mielipide.

Aloitettiinkin sitten siitä halosta ja parista muustakin saman tyylisestä. Vaikka kuinka niistä pidinkin, ei se muuta sitä seikkaa, että halot peittävät kihlasormukseni kolme timanttia. Sinänsä sormukset sopivat kyllä yhteen, mutten halua kihlan jäävän vihkin jalkoihin. Rivisormuksen rinnalle halot olisivat kyllä ehdoton lempparini. Mutta ei auta, mummot lumessa eteenpäin.

Vaikka käytinkin sormessa useampaa mallia, tuntuivat jo messuilla testaamani designit pyörivän pöydällä sitkeimmin. Eritoten valko- ja keltakultaisia Kohinoorin Claroja venkslailin pitkään. Korupajan myyjät ovat varmaan tottuneet tällaisiin jahkaileviin morsiamiin, sillä jonontyngästä huolimatta minulle ei tullut sellainen olo, että pitäisi hoppuilla tai voisitko nyt jo päättää. Ja päätinhän minä sitten lopulta. Ilkeyksissäni ajattelin kuitenkin säästellä tätä suurta paljastusta siihen asti, kun saan kiikuttaa sormukseni kotiin.

Olen kuullut urbaania legendaa (= lukenut Jodelista), että normaalihintaisista sormuksista lähtee kysymällä pois 20 % hinnasta. Aina. Kaikkialla. Ei ole mitään käryä pitääkö väite paikkansa, mutta olin etukäteen prepannut itseäni, että sormushinnoilla on pakko yrittää. Tällaiselle perusjäyhälle suomalaiselle tinkauskulttuuri on kuitenkin täysin vieras ja äärimmäisen kiusallinenkin. Olinkin huomattavan helpottunut, kun sormuksestani oli jo valmiiksi -25 %:n tarjous eikä alea tarvinnut lähteä kinuamaan.

Niinhän siinä sitten kävi, että kaikesta huolimatta budjetti otti ja poksahti. Lähdettiin tosiaan katsomaan noin 700 € sormusta puoleen hintaan, mutta päädyttiinkin säästämään 350 € sijaan 400 €! Ja aleprosentti oli sen 25. You do the math. Pelkkää säästöä.

tiistai 20. marraskuuta 2018

Kriisi kukista

Tämä teksti saa varmaan kaikki floristit pyörittelemään silmiään ja naureskelemaan partaansa. Että onnea vaan tytölle.

Morsiuskimppu on minusta vähän turhake. Tai siis, kenen idea on, että naisen pitää kiikuttaa kukkapuskaa mukana koko päivä? Sen verran ymmärrän kyllä, että kimppu ratkaisee kätevästi tyhjien käsien ongelman alttarille käveltäessä ja tietysti kuviinkin kädet saa aseteltua turvallisesti kimppua tarraamaan. Ja sitten on se kimpunheitto. Ilman tätä ohjelmanumeroa, minulle ei varmaan tulisi morsiuskimppua lainkaan. Koska heittoperinne on kuitenkin sellainen, jota haluan osaltani häissä jatkaa, pitää minullakin olla jotain viskattavaa.

En kuitenkaan tahdo kuluttaa kolminumeroisia summia tällaiseen yksityiskohtaan, jota en itse näe kovin tärkeänä. Kävelen kukkakaupan ohi työmatkalla useamman kerran viikossa ja joka ohituksella bongaan rivissä valmiskimppuja, jotka kelpuuttaisin hääkimpukseni. Hintaan 25 €. Luonnollisesti nämä kimput ovat pienempiä ja vaatimattomampia kuin “oikeat” morsiuskimput, mutta miksi panostaa tarpeettomasti vain “koska on tapana”. En toisaalta myöskään syty ajatukselle kestokimpusta: muovikukat vain ovat ehdoton nou nou ja esimerkiksi kirjansivuista askarreltu kimppu sopii mielestäni paremmin talvihäihin.

Hääaamuna jonkun(?!) jostain(?!) kukkakaupasta kipaisema kimppu on kuitenkin tällaiselle etukäteen kaiken suunnittelevalle stressiräpeltäjälle aivan liian vapaa radikaali. Mutta millaista palvelua mahdan saada, jos lähestyn floristia halppishääkimppu mielessäni?

Jottei häiden kukka-asia olisi liian kepeä ja stressitön, tahtoisin koota pöytäkoristeet luonnonkukista. Nih. Tämä Mennään naimisiin -juttu luo minuun joka kerta uutta toivoa projektin toteuttamiskelpoisuudesta, mutta avointen kysymysten määrä ahdistaa silti. Milloin kukat ehditään poimia? Kuka sen tekee? Mistä niitä löytyy tarpeeksi? Paljonko asettelu vie aikaa? Nuupahtavatko kimput yön aikana? Raastavinta tässä on, että melkeinpä kaikki kysymykset pysyvät avoinna aina aivan häiden kynnykselle asti.

Viime häissä selviydyin voittajana kimpputaistosta!

lauantai 17. marraskuuta 2018

Pala kakkua

Kakkuasialla ei varsinaisesti vaikuttaisi olevan hirmuinen hoppu, mutta mä olen vähän tällainen “mieluummin överiajoissa kuin himppuisenkaan myöhään”-tyypin edustaja.

Keskusteltiin Henkan kanssa siitä mitä haluttaisiin eli minä varovaisesti kerroin mitä olin “vähän aatellu” ja Henkka leimasi hyväksyntänsä tälle. Etsinnässä oli siis
  • Kerroskakku noin 50 hengelle. Haluamme yhden yhtenäisen kakun kerrostarjotinvaihtoehdon sijaan, sillä minä olen jenkkihömpän turmeltama ja yksi jättikaakku vain on näyttävämpi.
  • Semi-naked. Eli siis sellainen läpikuultavan ohueen kreemikerrokseen kääritty kakkunen, jonka kyljistä kerrokset kuultavat läpi.
  • Suklaataikina pohja. Rehdisti sanoen minä en ole erityisemmin kakkuihmisiä ja yleensä kuorisin kermavaahdot ja ylipaksut täytekerrokset kehtaamistason mukaan pois. Suklaafonduet ja mokkapalat saa kuitenkin lähettää tähän suuntaan! Tosin mokkapaloissakaan en välitä siitä päällisestä.
  • Raikas täyttymys. Suklaakakkujen ongelma on monasti överiäklömakeus. Tahtoisimmekin yhdistää suklaakakkupohjaamme jonkin raikkaan tai marjaisan täytteen.
  • Kesäiset koristeet. Tahtoisimme koristeiden peilailevan koto-Suomemme kesää esimerkiksi mansikoin, vadelmin ja/tai mustikoin. Mustikanvarvut voisivat tuoda mukavasti vihreää. Ylin kerros on kuitenkin pyhitetty kakunkoristeellemme.
  • Kuljetus. Sellaista tylsän käytännöllistä asiaa tarvitsee myös miettiä, että meidän juhlatilassa ei ole minkään valtakunnan kylmätiloja, joissa kakkua säilyttää. Tarvitsemme siis kakkutaksin, joka kurvaa pihaan juuri oikealla hetkellä. Eipähän tarvitse itse huolehtia kakun matkustusturvallisuudesta.
Googlen ja Instagramin hedelmällisenä yhteistyönä lähetimme tarjouspyynnön viidelle kakkuleipurille. Kannatti järjestää pieni kilpailutus, sillä saimme kahden hintaluokan tarjouksia, joiden keskinäinen ero oli lähes 200 €! Kakkujen hinnat vaihtelivat 4 - 7,5 €/hlö ja kuljetusten 60 - 150 € välillä. Lämpimästi voin siis suositella kyselemään vähän ympäriinsä.

Tänään oli sitten makea päivä, kun kävimme hakemassa Tårta på tårta:lta (5/5 yrityksen nimestä!) maistiaiskakkuset! Leipomo sijaitsee Pitäjänmäen karulla teollisuusalueella eikä rakennustakaan voi oikein kutsuvaksi kehua. Leipurinaisten sydämellisen lämmin vastaanotto kuitenkin vähintäänkin paikkaa moiset sivuseikat ja asiakaskohtaamisesta täydet pisteet.

Edestakaisin sinkoilleiden sähköpostien jälkeen päädyimme testaamaan neljää makuvaihtoehtoa:

Mango-passion oli mukavan raikas, joskin yllättävän voimakkaan makuinen. Pidimme makuyhdistelmästä, mutta ulkonäkönsä vuoksi en voinut ajatella keltaraidallista kakkua muuten kuin ampiaiskakkuna.
Päärynä-mustikka puolestaan jäi vähän pliisuksi, mutta ilahduin isosti, kun löysin päärynätäytteestäkin oikeita hedelmäpalasia. Miksikään esanssimössöiksi näitä täytteitä ei siis tarvitse kutsua!
Vadelma-mustikka sopi omiin makunystyröihini, mutta Henkan pointtia kääretorttumaisuudesta ei oikein voinut ohittaa.
Sitruuna-mansikka oli jälleen raikas makuyhdistelmä, joskin minusta sitruuna peitti mansikan alleen. Syysflunssastaan huolimatta Henkka ei tätä kuitenkaan allekirjoittanut ja yhdistelmä olikin hänen suosikkinsa.

Näiden lisäksi menimme kokeilemaan ihan omin päin sellaisia kombinaatioita kuin mango-passion-sitruuna ja sitruuna-mustikka. Henkka antoi kuitenkin äänensä sitruuna-mansikalle ja koska itselläni ei kovin intohimoista mielipidettä ollut, oli kakkumaku sillä päätetty.


torstai 15. marraskuuta 2018

Häät ilman kirkkoa

Minä olen ateisti, Henkka kuuluu kirkkoon. Meidän arjessa tämä maailmankatsomuksellinen ero näkyy niin, että ei mitenkään.

Naimisiinmentäessä kisu pitää kuitenkin nostaa pöydälle. Mun pakanuuteni tähden vihkiminen tapahtuu luonnollisesti lyhyen ytimekkäällä maistraattikaavalla. Tämän lisäksi olisi niin halutessaan mahdollisuus järjestää kirkollinen siunas ja siinä sivussa kaikki se, mitä “oikeisiin häihin kuuluu”.

Mä en kuitenkaan halua. Musta olisi äärimmäisen kiusallista kuunnella puheita, joita en itse allekirjoita ja jotka on ristiriidassa oman ajatusmaailmani kanssa. Mulla olisi tunne, että siinä laitetaan sanoja mun suuhun. Lisäksi iso osa vieraista tietää mitä mä koko touhusta ajattelen eikä tunnelma siten ehkä olisi se toivottava. Voisihan sitä tietysti yrittää keskittyä johonkin muuhun ja antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Fiilis olisi kuitenkin vähän sama, kun joku rupeaisi sukulaisten kahvipöydässä paasaamaan homojen rappiosta, valkoisten ylivertaisuudesta tai ilmastohumpuukista. Yritäpä siinä olla välittämättä.

Lisäksi tällä ajatusmaailmalla siunauksessa käynti olisi mun mielestä epäkunnioittavaa toimituksen suorittavaa pappia kohtaan. Ymmärränkin hyvin niiden närkästyksen, jotka kritisoivat pelkän seremonian perässä kirkossa vihkiytyjiä. Kun halutaan se kaunis rakennus ja spektaakkelimainen kirkosta poistuminen, mutta “voisko kaikki jumalajutut jättää pois?” En nyt kuitenkaan lähde puolestaloukkaantumaan, vaikka mulla periaatteellinen mielipide tästä onkin.

Lentävälle spagettihirviölle kiitos siitä, että mulla on puolisko, joka ymmärtää mun tuntemukset kirkon sisällyttämisestä meidän häihin, vaikkei itse täysin samoin ajattelisikaan. Naimisiinmeno on meille kummallekin yhtä aito ja suuren luokan juttu, vaikka se tapahtuu ilman holvikaaria ja kattomaalauksia. Ja onneksi vain sillä on merkitystä.


tiistai 13. marraskuuta 2018

Tyynytaisto vol. 2

Tyynytaisto on ottanut ensimmäisiä askelia tai ehkä pikemminkin ompelukoneen painalluksia. Ja olen aika täpinöissäni! On varsin hauskaa istua olkkarin lattialla kangasryppäiden ympäröimänä ja ideoida seuraavia tyynydesigneja. Henkka tosin ei erityisemmin arvosta mun luovaa kaaosta tai ainakaan meidän olohuonetta sen näyttämönä.

Vaikka periaatteessa tahtoisin lähestyä urakkaa tekemällä yhden liinan kerrallaan alusta loppuun, olen käytännönsyistä joutunut jakamaan prosessia vähän toisin. Näin 8 ja rapiat kuukautta ennen häitä ei paikalle pääsevien nimilista ole vielä aivan kiveen hakattu, joten sitä tuskin kannattaa kirjoa tyynyliinaankaan. Toisaalta taas nimikointi on helpompaa, jos päällysten viimeisiä saumoja ei ole vielä ommeltu, joten käytännössä minulla on kasa noin 100 cm x 40 cm kangaskaistaleita.

Vaikka en ole liinoja vielä nimikoinutkaan, on minulla monesti jo tekovaiheessa ajatus siitä kelle vieraalle mikäkin tulisi. En väitä tuntevani jokaisen sisustusmakua, ja osa meneekin varmasti metsään, mutta lähtökohtaisesti yritän valita värimaailman (rajallisista vaihtoehdoistani) uhriani ajatellen. Lisäksi olen ainakin tähän asti yrittänyt tehdä pariskunnille jotenkin yhteensopivan setin. Jottei olisi liian yksinkertaista, keskenään yhteneviä elementtejä löytyy myös esimerkiksi bestmanien tai teekkarikavereideni tyynyistä.

Oman twistinsä tähän mun projektiin tuo jokseenkin loppuun hurruuteltu työjuhtani. Ompelukone on tädin varastosta talteen korjattu ja kaipaisi hieman enemmän rakkautta kuin oma pintapuolinen puhdistukseni. Kolke on aika kova ja välillä pysähdymme keskustelemaan josko jatkettaisiin sauma loppuun eikä jumituttaisi tähän paraatipaikalle.

Ihan mukavasti tyynyprojekti kuitenkin etenee, vaikka sitä tuleekin edistettyä varsin satunnaisesti töiden jälkeen. Olen todennut tämän värkkäilyn myös psykologisessa mielessä kannattavaksi: hääahdistusta helpottaa, kun voi uskotella itselleen tekevänsä jotain konkreettista juhlien eteen. Sen sijaan, että istuisi peukaloidensa päällä odottamassa vastauksia sähköposteihin. Ihan tätä tekstiä varten otin asiakseni laskea tyynyliinaraakileet ja niitä on itseasiassa jo 27 kpl eli suunnilleen puolet tarvittavasta! Ei kai multa lopu tekeminen kesken?!

lauantai 10. marraskuuta 2018

Vieraita ajatellen: huonekiintiö

Toiveena luonnollisesti olisi, että vieraat viihtyisivät juhlissa pitkään eikä kenelläkään olisi hoppu kotiin. Suurimmalla osalla meidän vieraista edellä mainittu koti on myös ihan hyvän matkan päässä. Näinpä haluamme avittaa vieraita yöpymisjärjestelyissä ja olemmekin tehneet huonekiintiövarauksen kylpylähotelli Päiväkumpuun. Kiintiön kautta vieraat saavat pikkiriikkisen alennuksen, ja mikä tärkeintä: huoneita löytyy, vaikka hotellin varauskalenteri muuten näyttäisikin punaista.

Kuten jo aiemmin tuskailin, ei meidän juhlapaikan välittömässä läheisyydessä ole juurikaan valinnanvaraa hotellien suhteen. Päiväkumpu on oikeastaan ainut harkittavissa oleva vaihtoehto tarvittavalla kapasiteetilla, vaikka tilat kaipaisivatkin päivitystä. Huoneisiin kuuluu myös pääsy kylpyläosastolle, joten halutessaan vieraat voivat vaikka sunnuntaina ennen kotiinlähtöä käydä hieman lillumassa. Voin myös omasta kokemuksesta suositella pientä yöuintia hotellin hiekkarannalta!

Aivan superinnoissani en tästä hotellivalinnasta valitettavasti voi olla, sillä Ensun häiden yhteydessä saamamme palvelutaso jätti reilummalti toivomisen varaa. Huonekiintiöasiat hoituivat kuitenkin silloin ongelmitta, joten emme lähde pystyttämään vaihtoehtoista puolijoukkuetelttaa juhlapaikan pihalle. Toivotaan, että vieraiden yöpymiskokemus on tällä kertaa onnistuneempi.

Lähestyin huonekiintiöasiaa sähköpostitiedustelulla, joka oli jäädä heiltä huomioimatta, mutta sen perään soitellassani oltiin linjan toisessa päässä informatiivisia ja ystävällisiä. Tämän jälkeen myös sähköpostilla lähettämiini tarkennuskysymyksiin vastailtiin ripeästi. Yllätyksekseni ensi kesälle oli täälläkin jo jonkinkin verran varauksia ja tiedusteluja, joten onneksi oltiin Ensun kehotuksesta ajoissa!


keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Mini-DIY: Sukkanauhan tuunaus

Loru vaatii jotain sinistä. Puvussa sitä ei ole, kenkiin sitä en ajatellut eikä koruihinkaan taida tulla. Päätin siis tuunata vähän mun upeaa sukkanauhaa.

Kiersin useamman halppiskorukaupan, kunnes Bijou Brigittestä tärppäsi! Pisaran muotoiset korvakorut olivat juuri sellaiset, jotka olin mielessäni kuvitellut! Lisäksi kiinnitysdesign oli tarkoitukseen ellen sanoisi täydellinen: kiviosassa ehjä lenkki, joka on kiinni valmiiksi katkaistussa renkaassa. Lisäksi sininen oli sopivan vaalea, sillä useammassakin muussa vaihtoehdossa tummuus teki muuten sopivasta korusta lähes mustan. Itseasiassa ostohetkellä korvisten kohtalo vähän jopa harmitti, sillä olisin mieluusti ottanut ne ihan alkuperäiseenkin käyttötarkoitukseensa.

Kuten olin uumoillut, antoi korun kiinnitysrengas periksi ihan käsin vääntämällä ja sain pisaran irrotettua ilman työkaluja. Henkalta olisi kyllä varmasti löytynyt asiaan sopivat pihdit, mutta sen lisäksi, että ne ovat raskaassa työkalupakissa ylähyllyllä, olisin työkaluilla mahdollisesti tullut naarmuttaneeksi korua. Kiinnitystä varten leikkasin pienen pätkän valkoista lankaa, jonka pujotin pisaran lenkistä varmuuden vuoksi kaksinkertaisena.

Luonnollinen paikka siniselle pisaralle oli sukkanauhaan liimatun helmiblingkoristeen alla. Tähtäsin piston jäämään piiloon hieman koristeen alle ja langan solmun luonnollisesti nurjalle puolelle. Tarkistin pisaran roikkuvan sopivassa kohdassa, jonka jälkeen varmistelin kiinnitystä muutamalla lisäpistolla. Jälleen solmu nurjalle puolelle ja tadaa! Valmis! Taidan, jos mahdollista, pitää sukkanauhasta vielä vähän enemmän tällä pienellä väriläiskällä!

Yksinäistä paritonta korvakorua katsellessani tuli mieleen pitäisikö kiinnittää parin toinen puoli mekkoon (jonnekin näkymättömiin) tai ehkä alusvaatteisiin. Tulisi sekin käyttöön eikä jäisi pyörimään orpona korulippaaseen.


sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Värittömät ja teemattomat häät

Lueskelin syysloman automatkalla Love me do -messuilta saatua Häät ja juhlat -lehden 25-vuotisjuhlapainosta ja opin muun muassa, että häiden järjestelyn ensiaskeliin kuuluu teeman tai ainakin häävärien valitseminen. Että pieleen meni heti alusta.

Meille ei tosiaan ole tulossa kumpaakaan. Ylipäätään kun keskustellaan “häiden teemasta” tai vielä puistattavammin “teemahäistä” tulee minulle auttamatta ensimmäiseksi mieleen lastenkutsut ja naamiaiset. Ehkä se on tuo “teema” sanana, joka tökkää kylkiluihin niin kipeästi. Teema on toki mahdollista toteuttaa samaan aikaan sekä hauskasti että tyylikkäästi enkä ole muuta väittämässäkään! Purjehtijapariskunnalle sopii meriteema ja rokkareille festarihäät. Mutta eikö häissä ole “teemaa” myös jo ihan sellaisenaankin? Että me mennään naimisiin ja juhlitaan sitä. Ei siihen päälle tarvitse liimata mitään lisäosaa.

Toisaalta taas minusta häiden “teemasta” höpötetään usein silloinkin, kun tarkoitetaan häiden tyyliä. Tähän kategoriaan putoavat niin rustiikki-, boho- kuin modernitkin häät. Olenko ainut jonka ajatusmaailmassa teemalla ja tyylillä on vissi ero? Jälkimmäisen pohtimisen allekirjoitan tarpeellisena steppinä, jotta häistä tulee koherentti kokonaisuus ja viimeistelty vaikutelma.

Häiden tyylistä voidaan linkuttaa aasinsillalla niihin hääväreihin. Toki on tärkeää, että häidemme visuaalinen ilme käy omiin makunystyröihini enkä väitä, ettenkö olisi huokaillut Pinterestin harmonisten kokonaisuuksien perään. Hää(kirppis)ryhmistä tulee kuitenkin sellainen vaikutelma, että häävärien valinta luistaa kierreliukumäen lailla tietyn sävyisen tilpehöörin metsästykseen kiinakaupoista ja itkupotkuraivareihin, kun sulhasen liiviin sävyisiä rusetteja ei vain tästä universumista löydy. Nope nope nope. Ei ole minun teekupponen se. Kauniin kokonaisuuden saa aikaan ilman väriympyrääkin ja useammalla kuin kolmella sävyllä. Saahan?

Minulle tärkeintä on, että meidän häät ovat meidän näköiset. Yhden hallitsevan teeman sijaan meidän jutut saavat piristää vähän siellä sun täällä. Henkan puuseppäilyjä tullaan varmasti näkemään muodossa jos toisessa ja oma käsityöharrastukseni antoi raamit tyynyprojektille. Toisaalta olemme hankkineet myös niitä perinteisiä tusinahäiden tuotteita, kuten sinkkisaaveja ja pullonkorkkeja. Paljastettakoon, että pari vanhaa ikkunaakin hamstrasin hääkirppikseltä. Juhlapaikka huokuu maalaisidyliä, jota vastaan ei varsinaisesti ole tarkoitus taistella. Näistä kootaan yhtenäinen, meidän näköinen juhla noudattamatta kuitenkaan yhtä valmiiksi nimettyä tyylisuuntaa.

Meidän juhlat ovat ennen kaikkea häät. Ainoana, joskin äärimmäisen oleellisena lisämääreenä meidän häät.

Syyslomalla juhlistettiin meidän ensimmäistä kihlajaisten vuosipäivää.

torstai 1. marraskuuta 2018

Vihkisormusten mallailua

Miehen lisäksi naimisiinmenosta jää käteen vihkisormus. Mies on aika kiva, mutta toivottavaa olisi, ettei sormukseenkaan kovin nopeasti kyllästyisi.

Mulla ei ole teräväpiirtokuvaa siitä millaisen vihkisormuksen haluan. Henkan mulle valitsema kihlasormus on yksinkertaisen kaunis eikä oikeastaan rajaa vihkikaverin vaihtoehtoja. Toista timanttitrioa ei ehkä kannata katsella, mutta muuten lattia on avoin.

Tahdon sormusten istuvan hyvin yhteen ilman selkeää rakoa rinkuloiden välissä. Vihkisormuksen kivet on istutettu samaan leveyteen rungon kanssa, mikä onneksi helpottaa tämän tavoiteen saavuttamista. Korkeutta on himppusen enemmän, mutta kivet eivät ole arjessa tiellä. Tämä olisi tärkeää myös vihkissä, sillä mulla ei ole tapana ottaa sormusta pois muuten kuin pakottavassa tarpeessa. Sellaiseksi ei myöskään jatkossa saa lukeutua villapaidan pukeminen tai hanskat. Vihkin metallin ei tarvitse olla keltakultaa ja hopeisemmat sävyt sointuvatkin mielestäni kihlan kaveriksi oikein somasti. Lisäksi vaikka kyseessä kuinka on loppuelämän hankinta, niin budjetti on rajoitettu ja hintalappu saisi jäädä alta tonniin. Mielellään reilusti.

Love me do:ssa pääsin ensimmäistä kertaa sovitteluhommiin. Ei edes hävettänyt, kun ensimmäisen sormuksen kohdalla tajusin, että rystyset on kiipeilyn jäljiltä auki ja kynsissä lakat, joita olin jo viikko takaperin kauhistellut, että vieläkö mulla on nämä putsaamatta. Yritin kuitenkin unohtaa rosoiset kädet ja keskittyä sormusten mallailuun. Strategia oli sama kuin mekkojen kanssa: kokeillaan vähän kaikkea ja katsotaan mihin se johtaa. Hienoiseksi yllätyksekseni se johti turhautumiseen. Tuntui, ettei mikään istunut edes sinne päin ja harmonisen kokonaisuuden sijaan kaksi sormusta vain kilpailivat keskenään.

Kunnes kiilattiin Malmin korupajan tisk(e)ille. Yhtäkkiä hyviä, joskin keskenään varsin erilaisia, vaihtoehtoja oli useampi! Olen hieman testaillut Henkan Volcano-kihlasormusta omani rinnalle enkä pidä yhdistelmää ollenkaan hassumpana. Tätä tyylisuuntaa edustivat tässä alla näkyvät Festiven tyylikkään rosoiset vaihtoehdot, joista on kuvissa käännetty timantit piiloon. En ole aivan varma mitä mieltä olen timanteista tällaisissa ”maskuliinisemmissa” sormuksissa, mutta toisaalta ehkä kaipaisin kihlasormukseen hieman säihkettä.

Aikalailla toista tyyliä edusti ihastelemani maltillisen kokoinen halosormus. Olen vähän pihkassa tällaisiin siroihin haloihin ja tässäkin keskustaa oli korotettu sen verran, että sormus sopi yhteen kihlani kanssa. Henkka ei tosin lämmennyt tälle sormukselle aivan samoin kuin minä.

Vielä astetta tyttömäisempään blingiin hurahdin tämän Kohinoorin sormuksen kohdalla. Se on vain niin hurjan kaunis! Olen aika myyty tälle sormukselle, mutta hieman huolestuttaa onko se minulle liiankin krumeluurinki ja kestääkö ihastus vuosikymmenet. Lisäksi pohdin jääkö kihla tässä yhdistelmässä paitsi ansaitsemastaan huomiosta.


Viimeinen sovittamani sormus oli perinteinen yksikivinen vihki, jollaista tiesin etten ainakaan halua. Niinpä niin. Yksi pikkuisenkin suurempi timantti kuitenki nostaa sormuksen hintaa roimasti ja vaikken karaattien perään kuikuilekaan, vaati yksikivinen sormus suhteessa vähän vaikuttavamman katseenvangitsijan. Tämän kyseisenkin yksilön kauppa-arvo alkoi kakkosella.


Messuilta ei siis lähtenyt mukaan vihkisormusta, mutta olen silti tyytyväinen päivän saldoon. Kunhan sormusmetsästyksen seuraava luku koittaa, tiedän oikean suunnan olevan Malmin korupaja. Heillä myös lohdutettiin tuskailevaa morsianta, ettei tilaustyönä tehtävissäkään sormuksissa ole ostopakkoa, joten jos etsintä kulminoituu siihen pisteeseen, ei lopullisia päätöksiä tarvitse tehdä pelkän hahmotelman perusteella.

maanantai 29. lokakuuta 2018

Kampaaja, meikkaaja ja ensimmäinen peruutus

Minulla on utopistisen eteerinen unelma rennosta hääaamusta kaasojen kanssa. Hyvä aamupala, vähän skumppaa, aurinko paistaa meidän sviitin ikkunasta ja satakieli käy lurauttamassa aarian. Ihan näin se ei kuitenkaan taida mennä. Vaikka olisimmekin muistaneet hoitaa jokaisen niistä sadasta ja yhdestä pikkujutusta, stressaan kuitenkin, koska en voi itse olla juhlapaikalla käskyttämässä auttamassa viimeisten järjestelyjen kanssa.

Mutta äiti on opettanut, että mitään ei saa, jos ei yritä!

Hääaamufantasiani kannalta oleellinen osanen olisi saada kampaaja ja meikkaaja tulemaan paikan päälle meidän hotellille. Kampaukset haluan meille kaikille kolmelle ja siihen päälle itselleni meikin. Minulla oli jo lähtökuopissa sellainen aavistus, ettei tästä metsästyksestä tule helppo. Olinkin henkisesti vähän prepannut itseäni, ettei järjestely välttämättä onnistu ja haaveeseeni rennon kiireettömästä valmistautumisaamusta tulee säröjä.

Toisen etsintäkriteerin kanssa en kuitenkaan ollut valmis kompromisseihin: haluan koevedokset sekä kampauksesta että meikistä. Kampauksen suhteen minulla on suht vakaa luotto ammattilaisiin, mutta huomattavasti heiveröisempi omaan näkemykseeni. Uskon kampaajan kyllä saavan kutrini kuriin, mutta voi käydä niin, ettei Pinterest-kampaukseni istukaan omaan päähän. Haluan siis päästä testaamaan ajatuksiani todellisuudessa. Meikkaajan kohdalla puolestaan tahdon varmistua siitä, että normaalia laadukkaammasta ja perusteellisemmasta ehostuksesta huolimatta tunnistan itseni peilistä.

Meidän majapaikkaa lähin yhtään suurempi asutuskeskittymä on Lohja, joten ryhdyin soittelemaan läpi paikallisia kampaamoja, jotka tarjoavat myös meikkauspalveluja. Olisihan se nyt kätevää, jos kaksi kärpästä saisi yhdellä tilauksella. Lohjalta ei kuitenkaan tuntunut löytyvän kampauksentekijää kotikäynnille, joten huokaisten vaihdoin googlehaun avainsanaksi Helsingin. Muutaman iterointikierroksen jälkeen löysikin meidän päille tekijän ja hintaneuvottelujen jälkeen sovimme varauksen tehdyksi. Hypin huojennuksesta. Jee!

Kunnes parin viikon päästä palasimme asiaan, ja kampaaja omien tarkastusarvioidensa jälkeen totesi matkan sittenkin liian pitkäksi. Tässä kohden stressitasot ottivat jälleen huippulukemia, sillä budjettiin sopivat, liikkuvat kampaajat olivat jo edellisellä hakuyrityksellä olleet harvassa ja varattuja. Kääk! Monituisten turhauttavan lyhyiden puheluiden jälkeen löysin suureksi helpotuksekseni itseni juttelemasta virkkalalaisen Vilo -parturikampaamon Mervin kanssa, joka lupasi pyyhältää paikalle pelastamaan hääaamun. Olen aika valtaisan helpottunut.

Kampaajan löydyttyä (ensimmäisen kerran) lähdin soittokierrokselle Lohjan suuntaan kohteena tällä kertaa pelkkä meikkaaja. Heti ensimmäinen vaihtoehto tärppäsi ja meikkini tekee Kirsi Ryhänen. Alustavasti on Mervin kanssa sovittu aloitusajaksi klo 8 ja Kirsin klo 10, mutta luulisin, ettei tällä kuotalolla kampauksen kyhäämiseen mene aivan kahta tuntia. Näillä arvioilla olisimme pukeutumista vaille valmiit siinä klo 12-13, minkä harhaisesti kuvittelen olevan ihan passeli.

Tänään tuli lunta! Ollapa Kolin talvisessa ihmemaassa.

torstai 25. lokakuuta 2018

Hääkakun toppaus

“Kaunis kakku ei tarvitse laelleen mitään härpäkettä”, ajattelin.

Sellaiset viime vuosituhannelta tutut muoviukkelit ja -akkelit kakun päällä nyt vaan ovat rumia, vaikka kuinka hahahah-hauskasti se morsian sitä sulhoa raahaisikin. Nyt tosin näkyy varsin tyylikkäitä vanerista leikattuja Mr&Mrs -koukerokylttejä tai jopa personoituja tekstejä, mutta Pinterest-ähkyssä olen jo ehtinyt niihinkin kyllästymään. Sama homma miniviirien kanssa.

Luulen, että tässä vaiheessa suunnittelua voisi olla taloudellisesti kannattavaa blokata Etsy. Ihan vaan vahingossa nimittäin törmäsin mustasta akryylista leikattuun kiipeilyaiheiseen kakunkoristukseen. Puolustuksekseni haluan mainita, että harkitsin ja epäröin asiaa, sillä tuollainen kaksiulotteinen koristehan näyttää hyvältä rajallisesta katsantavinkkelistä. Ja meneehän se nyt ihan kirkkaasti sinne häiden turhakepuolelle. Menin näyttämään kuvaa Henkalle, joka totesi: “Me otetaan toi.”

Koristus saapui luvatussa aikataulussa, vaikka se Jenkkilästä matkasikin toki jonkin aikaa. Asiakaspalvelulle myös kiitosta, sillä pyynnöstäni tyttökiikkujan poninhäntä oli leikattu vähän standardia lyhyemmäksi! Ainut miinuspuoli tässä hankinnassa oli postikulujen lisäksi ylläritulli, joka oli tältä nettishoppailijalta unohtunut kokonaan. Hupsista. Mutta nyt sitten hommataan sellainen kakku, että ainakin sopii koristeeseen!

maanantai 22. lokakuuta 2018

Häähotelli

Meidän juhlapaikka on sen verran skutsissa, että hotellitarjonta on kauniisti sanottuna rajoittunut. Yhdyn Jotain keltaista -Iiran ja jokusen muukin kanssahääblogistin avautumiskuoroon kotimaan hotellitasosta: voisi olla korkeampikin. Vähänkin kun lähdetään ydinkeskustan ulkopuolle, maakunnista puhumattakaan, on hotellien viimeisin päivitys hyvällä tuurilla 90-luvulta - eikä tämä näy hinnassa.

Ei tässä kuitenkaan mitään Mannerheim-sviittiä etsitä. Kunhan ei olisi nuhjuinen ysärisimulaatio tai pelkistetty konferenssihotelli. Yritin selata vähän Bookingia ja Airbnb:täkin, mutta tulos oli heikko. Jälkimmäisestä olisi kyllä löytynyt hulppean näköisiä ratkaisuja, mutta näissä olisi pitänyt itse nousta aamulla kokkaamaan hääbrunssi. Nope.

Äiti riensi kuitenkin apuun ja pohti ääneen eikö Fiskars ole siedettävän ajomatkan päässä meidän tapahtumapaikasta. Ryntäsin siis uudelleen googlen kimppuun ja Fiskars tarjosi kolme vaihtoehtoa, jotka vein raadin eteen Henkalle. Wärdshus ja Tegel toimivat kumpikin hurjan kauniissa rakennuksissa, mutta kuvien perusteella huoneista puuttuu auttamatta se spesiaaliripaus, jota kaipaan.

Villa Taika on sen sijaan pienempi B&B-henkinen hotelli hieman Fiskarsin ulkopuolella. Heiltä löytyy kolme sviittiä, joista kaikki olivat vähän enemmän kuin tusinahotellihuoneet. Itse pidin kuvien perusteella eniten Saffron-sviitin sisustuksesta, mutta Henkkaa houkutti Lootuksen terassi. Kyselin päätöksentekoapua paikan päältä ja meille suositeltiin ehdottomasti Lootusta sen yksityisemmän sijainnin ja juurikin ihanan terassin vuoksi. Hääyöpakettina koristeluilla ja terassiaamupalla yöpyminen maksaa 150€, joten buukkasimmekin avioelämän ensimmäisen majapaikan samoin tein.

Hieman myöhemmin rupesin arpomaan häitä edeltävän yön majoitusta itselleni ja kaasoilleni. Palasin jälleen kerran hakukoneiden pariin, kunnes pääsin selailussani Villa Taikan kohdalle ja hämmästyin omaa pöljäilyäni. Tietysti fiksuin ratkaisu on yöpyä kaasojen kanssa samassa hääyöhotellissa! Otin neuvottelupuhelun Villa Taikaan ja he ehdottivat meille kolmelle Aurinkosviittiä, joka sijaitsee yksin hääsviitin kanssa samassa rakennuksessa. Varasinkin huoneen kahdeksi yöksi, jolloin kaasoni (ja Ensun mies) pääsevät häiden jälkeen hotellin lakanoihin keräämään voimia seuraavan aamun siivousurakkaan. Henkka yöpyy edeltävän yön bestmaniensä kainalossa, joten pääsemme tyttöjen kanssa fiilistelemään tulevaa päivää ihan kolmistaan. Toivotaan vain, ettei ilta juhlapaikan puunauksessa veny yöksi.

Syyslomalla vietettiin muutama yö riippumatossa - miljoonan tähden hotellissa.

perjantai 19. lokakuuta 2018

Sukkanauha - let's geek!

Sulho sukeltaa helman alle ja hamuaa hampailla sukkanauhan reunaa. Juhlakansa kyselee, että mitäs siellä tehdään, kun noin kestää ja joko näit vilauksen iltapalasta.

Häiritsevää? Kiusallista? Noloa?

Lienenkö saanut liian vapaan kasvatuksen, mutta mulle tämä skenaario ei ole kiusallinen kauhukertomus vaan veikeä pilkahdus silmäkulmassa. Meillä sukkanauhan heitto on siis ehdoton osa ohjelmaa. Saattaa tosin olla, että itse heittoon keksitään jotain twistiä. Asia on nimittäin niin, että meiltä löytyy laatikosta kuusi (6) Henkan nappaamaa nauhaa. Sillä on sellainen bravuuri: onnistumisprosentti 100 (sukkanauhoissa, yksi viehe lensi ohi). Halutaan siis keksiä hauska tapa tuoda tämä sukkanauhadetalji esiin ja Henkalla vissiin oli jo jotain näkemystä tästä. Itse ripustaisin nauhat ehkä vain pyykkinarulle nimilappujen kera, mutta sulhasella taitaa olla aktiivisempia ajatuksia...


Minulla olisi siis valikoimaa valmiina, ja aluksi ajattelinkin vain poimia laatikosta sopivan. Mutta sitten… Niin. Häähömppäys iski.

Tahdon Potter-sukkanauhan! (Tästä eteenpäin tekstissä on vahva nörttiviba, en pahoittele.)

Suuntasin siis tällaisen pikkukrääsän pyhättöön eli Etsyyn ja ensisilmäyksellä Potter-sukkanauhavalikoimaa oli jopa ihan kivasti. Mutta miksi, oi miksi, Deathly Hallows -symboli pitää tunkea kaikkialle minne se ei kuulu. Se EI ole mikään yleispätevä potterfanisymboli, vaikka sitä tunnutaan sellaisena käytettävän. Esimerkiksi “Always” olisi täydellinen lainaus sukkanauhassa, mutta Deathly Hallows ei liity siihen yhtään mitenkään ja silti se pitää ympätä jokaiseen vaihtoehtoon. Ärsyttävää. Platform 9¾-teemaisessa nauhassa ei oikein ole mitään ideaa (joku “yhteisen matkan aloitus” pistää kakomaan imelyydestä) ja nauha pienellä siepillä on aika kaukaa haettu (“Catch me if you can!” tai jotain sinne päin).

Loppupeleissä arvoin kahden vaiheilla ja turvauduin kaasoapuun. Ensimmäinen vaihtoehto oli räikeästi rohkelikkoa kirkuva nauha, jonka Potter-viittauksen melkeinpä kuka tahansa tajuaa heti kun se sieltä helman alta on ongittu. Haluaisin, ettei mun nauhapanostus jäisi kansalta täysin huomaamatta, joten olin jo vähän kallellaan tähän suuntaan.

Kunnes kaasot käänsi mun kelkan. Tämä perinteisemmän ja ehkä pikkiriikkisen tyylipuhtaamman nauhan Potter-viittauksessa on pieni nörtähtävä vitsi ja Ensun sanoin se on “enemmän truepotterfanin sukkanauha, kun tällaiset maallikot ei tajuu ilman googlea”. JA SE SAAPUI TÄNÄÄN!

(Ei kerrota Henkalle paljonko maksoi.)