Rouva Bloggaajan Love Me Do

Hääblogimiitti on kaupallinen yhteistyö Love Me Do -häämessujen kanssa.

Joku voisi kysyä mitä rouva tekee häämessuilla. Tapaa ihastuttavia blogileidejä tietenkin! Love Me Do kestitsee perinteisesti hääbloggaajia ja nyt ensimmäistä kertaa tämänkin tipu oli sen verran ajoissa, että mahtui mukaan. Jes!

Paitsi että launtaiaamuna en ollut ajoissa. Onneksi mun kollegat on sen verran kärsivällisiä, että viivyttivät Kovasen taksikyytiä enkä minäkään joutunut talsimaan omin koipineni Kiasmalta Kaapelitehtaalle. Rikospaikalla meitä odotti Vuoden hääbloggaaja 2019 Sarah, joka emännöi meitä koko hattaraisen päivän ajan. Aamu lähti käyntiin Festa Zannonin herkullisella buffalla ja bloggaajat skumpalla. Meidän blogiloungen oli vielä koristanut a.papertale:n Claudia, jonka paperitaituruutta olen seurannut Instagramin puolella jo jokusen tovin.

Kuva: Valo Films

Meidän päivä koostui kahdesta häämuotinäytöksestä, pienestä valokuvauksesta ja messujen kiertelystä. Jälkimmäistä ei sattuneesta syystä tullut itse juuri harrastettua, mitä nyt kävin moikkaamassa Herra Naskalia ja äänestämässä kattauskisassa Havun ja Helmen pöytää numero 5. Sen sijaan vietin laatuaikaa blogikollegojen parissa vaihtaen kuulumisia tuttujen kesken ja tutustuen uusiin naamoihin.

Meidän ensimmäinen häämuotinäytös oli kansainvälinen, mutta olin hieman pettynyt tarjontaan. Puvut olivat toki kauniita, mutta harvassa olivat ne mallit, joiden päällä oli jotain muuta kuin kimaltavaa pitsiä. Tähän tuli onneksi raikas tuulahdus, kun siirryttiin Vuoden Suomalaisen hääpukusuunnittelijan valitsemiseen. Oma suosikkini Laura Hyvi pokkasi median suosikki -plakaatin, mutta pidin kyllä myös Jotain Keltaista -Iiran hääpuvunkin suunnitelleen ja kisan voiton kopanneen Terhi Löfmanin mallistosta.

Kuva: Valo Films

Kuva: Arto Jaatinen

Meitä bloggaajia hemmoteltiin myös lähes ylitsetursuavilla goodie bageillä. Nyt sattuu vain olemaan niin, ettei minulla enää ole käyttöä suurimmalle osalle kassin antimista. Näistä onkin tulossa ei vain yhtä, vaan kaksi arvontaa Nistin ja Nöörin Instagramin puolella läheisessä tulevaisuudessa, joten pistä antennit hörölle!

Hääblogimiitin meiningeissä jammailivat:

Bridelisa Elisa

Satumaista Satu

Hastaghäät Elli

It’s A Match Kiira

Matkalaulu K

Officially Engaged Saralina

Vegan Like Me Minna

Häähumussa Jasmiina

From Bennett to Bingley Siiri

Jotain keltaista Iira

Syysmorsian2019 Jannica

Mon Rêve d’Amour Sarah

Kakku, polkeminen ja donitsit

Heti alkuun vinkki kaikille, joiden häät ovat vielä edessä: kakunleikkuussa polkaisun voittaa se, joka tajuaa tuulettaa ensin. Ihan sama mitä siellä pöydän alla oikeasti tapahtuu, ei sinne kukaan näe. Ei sillä, että olisin katkera tai mitään.

Meidän kakuksi valittiin sitruuna-mansikka-mustikkainen kerrosrakennelma suklaisella pohjalla. Eikä ollut yhtään hullumpaa, vaikken varsinaisena leivosihmisenä itseäni pidäkään! Koristelun vaatimattomuudesta olen sen sijaan hieman nyreissäni. Toivomiamme marjoja ja vihreää oli ripoteltu mukaan kyllä, mutta asettelulta olisin ainakin leipomon Istagramin perusteella toivonut aika paljon enemmän. Myös palaverissa manitut suklaavalumat olivat jääneet matkasta. Onneksi upea kakunkoristeemme kuitenkin varasti huomion ja maku oli kohdillaan. Kakun alustana meillä oli vanhasta pöllistä leikattu kiekko, jonka Henkka hioi tasaisen siistiksi. Alusta oli aika viime hetken veto, mutta varsin mainio sellainen: kakku pääsi paremmin oikeuksiinsa, kun se pönötti pienellä korokkeella irti valkoisesta lakanastapöytäliinasta.

Niin ja sitten oli se polkaisu, mutta jätetään se omaan arvoonsa. Kumosin muuten sen meidän palasen vielä kyljelleen kakkulautaselle, mikä kuuleman tuo huonoa onnea. Että hyvin lähti tämä liitto.

Sokeriähkyn takaamiseksi meillä oli kakun kylkiäisenä seinällinen donitseja. Tai tarkemmin ottaen ehkä taulullinen. Tässäkään esillepano ei toteutunut aivan nipottavan morsiamen vision mukaan, kun rinkulat aseteltiin mauttain järjestykseen iloisen sikinsokisuuden sijaan. Vieraita tämä ei kuitenkaan karkottanut, sillä taulu tyhjeni varsin sutjakkaasti. Meidän kokemuksella pieni lisäimelä ei siis ollut pahitteeksi, vaikka etukäteen mietitytti uppoaako aikuisiin kakun lisäksi muuta makeaa. Kyllä upposi.

Kaikki kuvat: Kallioniemi Photography

Vähemmän tylsä vieraskirja

Vieraskirja aiheutti etukäteen pientä ahdistusta. Pinterestiä plärätessä löytyi kyllä kaikki Huojuvat Tornit ja sormenjälkipuut, mutta mikään ei sytyttänyt suurta tunteen paloa. Lopulta annoin itselleni luvan ylittää tässä se aidoista matalin ja valittiin turhia konstailematta vieraskirja. Siis kirja. Ja jälkiviisaana olen äärimmäisen tyytyväinen!

Vieraskirja oli häissä esillä puuhapöydällä yhdessä salatehtävien, sukkanauhavisan ja mun polttarikirjan kanssa. Pöytä oli muuten tarkoituksellisesti asemoitu siten, ettei sitä voinut olla huomaamatta. Tässä ilmainen vinkki juhlatilan sisustukseen: aina voi luottaa, että baarin porukka löytää parinkin kulman taa, mutta muu aktiviteetti kannattaa sijoittaa niin, että siihen käytännössä kompastuu.

Olin rajannut kirjan sivuille valmiiksi valokuvan kokoisia suunnikkaita, joiden väliin vieraat rustasivat puumerkkejään. Salatehtävät toivat tähän oman twistinsä, sillä lehtisiltä löytyy niin piirrustuksia kuin salanimellä jätettyjä tervehdyksiä. Pirteän värikkään lopputuloksen takasi stabilovalikoima.

Kuva: Kallioniemi Photography

Valokuvapaikat mun on tarkoitus täyttää rinnakkaisaktiviteettinä olleen kuvakulmauksen otoksilla. Niillä samoilla, joita lähti matkaan kiitoskorttien kylkiäisenä. Valokuvakulmaus oli myös aika hitti, sillä jalustalla seisseen järkkärin sisuksiin oli tallentunut yli 300 poseerausta! Meidän toinen avioiltamme kuluikin näiden kuvien edessä käkättäen. Ainut vain, että me kokonaan unohdettiin käydä itse kuvassa! Musta on muutama otos erinäisiin porukoihin mukaan vedettynä, mutta sulhasen paikallaolosta ei jäänyt tässä muodossa lainkaan todisteita. Vähän harmittaa, koska vieraskirjan ensimmäinen sivu oli varattu nimen omaan meidän kuvakulmauksen yhteisposeeraukselle... Nyt jouduin lätkäisemään korvaavaksi otokseksi meidän istumäjärjestysselfien.

Tämä kuitenkin inspriroi mua siirtämään loputkin istumäjärjestysikkunaa koristaneet kuvat vieraskirjan sivuille asianosaisen tervehdyksen viereen. Näiden lisäksi liimailin mukaan suoritettuja salatehtävälappusia ja takakannen sisäpuolelle kiinnitin vielä muovitaskullisen onnittelukortteja. Näin kaikki vierailta tulleet häämuistelot löytyvät kätevästi yksistä kansista! Ja tadaa: puhkikuluneen perinteisestä vieraskirjasta kuoriutui hersyvän hauska nidelmä. Oon aika ylpeä.

Kiitoskortit - eikä siinä vielä kaikki!

Häistä on abauttiarallaa kaksi ja puoli kuukautta ja meidän kiitoskortit lähti matkaan! Hurraa!

Kaiken sen vanerin ja laseroinnin jälkeen olisiko meillä muka ollut kiitoskortteihin muuta lähestymismahdollisuutta?

Ensimmäinen askel oli tietysti kiitoskorttikuvan valitseminen. Mä olen aika jyrkästi sitä mieltä, että siihen korttiin valitaan tasan yksi kuva ja sillä hyvä. Kun niitä lähdetään ahtamaan jonkin sortin matriiseiksi, eivät otokset pääse oikeuksiinsa ja vaikutelma on sekava. Ryhdyimme siis selaamaan Samin galleriaa edestakaisin, järjestämään esikarsintaa, välieriä ja lopulta jonkin sortin finaalia. Viimemetreillä kisaan nostettiin vielä bonuskilpailijoita, joita ei oltu aiemmin harkittu. Ei ollut kuulkaa helppoa. Ensisijaisesti etsimme potrettikuvien joukosta otosta, johon olisi tallentunut aito tunne. Ei pönötystä tai teennäistä hempeilyä. Muutamasta jatkovaiheeseen edenneestä kilpailijasta totesimme, ettei niissä ole muuta vikaa kuin kiitoskorttikuvamaisuus. Kyllähän se voittaja sieltä lopulta valikoitui ja olemme tyytyväisiä:

Kuva: Kallioniemi Photography

Olen ihastellut Plywood Printin tuotteita jo hyvän aikaa ja meidän diy-vanerikutsujen jälkeen ohuelle vanerille painettu kuva oli ihan täydellisesti passeli kiitoskorttijatkumo. Joskaan ei halpa. Me valittiin vaihtoehdoista Ultra Thin, näppäiltiin tilaus ja paketti saapui vajaassa viikossa. Häiriköin puljua myös sähköpostitse eikä palvelussa ollut moitittavaa. Vanerille painettu kuva ei tietenkään toistu väreiltään tai tarkkuudeltaan valokuvan veroisena, mutta niiden viehkeys piileskelee puupinnan eloisuudessa ja ainutkertaisuudessa. Kivat tuli! Vähän tässä haaveilen, että teetettäisiin jokunen hääkuva myös vaneritauluksi...

Mutta elämähän olisi liian helppoa, jos kiitoskorttihomma olisi ollut siinä. Meidän tarkoituksena oli jatkaa työstöä laseroimalla kunkin kortin taakse kiitosteksti sekä linkki hääkuvagalleriaan. Pitkällisen pusertamisen tuotoksena muotoilimme suht ytimekkäästi: ”Kiitos, kun teitte aurinkoisesta päivästämme loistavan!” viitaten supernokkelasti juhlapäivän helteisiin. (Hylättyjen pinoon päätyi esimerkiksi ” - - lämpimästä päivästämme hikisen”.) Tämän jälkeen tulivat meidän allekirjoitukset ja lopuksi opastus kuvagalleriaan: Hääpäivästä ikuistettuja hetkiä voi ihastella osoitteessa meidänhääkuvat.fi. Linkin kylkeen liitimme teknologian ihmelapsille myös qr-koodin. Lopuksi vielä ohjeistimme: Jos löydätte gallerista julkaisukelpoista materiaalia itsestänne, mainitsettehan otoksen yhteydessä valokuvaajan Kallioniemi Photography. Kortin alun värssy on meidän häävalssista.

Niin korkea oli taivas, niin korkea laki sen

Minä sulle, sinä mulle, kuin taivahan lintunen

Niin eikä tämä tähän jäänyt. Halusimme lähettää kortit myös niille, jotka eivät syystä tai kolmannesta päässeet häihin. Ja niille, jotka olivat muuten vain muistaneet meitä. Ja parille, jotka olivat vain pyytäneet kuvaa. Näille ei tietenkään sopinut sama teksti kuin muille eivätkä ne edes keskenään voineet olla aivan samanlaisia. Lopulta meillä oli sitten seitsemän eri versiota laseroitavasta tekstistä. Jei!





Korttien lisäksi tilasin Ifolorilta paperisia valokuvia meidän kuvakulmauksen kameran tallenteista. Kaikista vieraista löytyi ainakin yksi kuva ja sen taakse kirjoitin käsin vähän henkilökohtaisemmat kiitokset. Aika hyvä pino noitakin kuvia tuli kirjekuoriin lajiteltaviksi.

Niin ja ne kuoret! Kiitoskortit olivat kooltaan kutsuja suurempia, joten edessä oli jälleen sopivien kuorien metsästys. Koska halusimme tehdä näihin samanlaiset vanerisinetit kuin kutsuihin, oli painavimpana kriteerinä jälleen kolmionmallinen sulkuläppä. Isommissa kirjekuorissa tämä osoittautuikin varsin haastavaksi ja ravasin turhaan niin Akateemiset kuin Papershopitkin, ja kun Etsyssäkin vaihtoehdot olivat vähissä, alkoi iskeä epätoivo. Sinelli kuitenkin lopulta pelasti, joskin värivaihtoehdot olivat aika vähissä. Osoitteet kirjoitin kutsukuorten tapaan sivellintussilla ja postimerkit olivat luontoaiheiset. En myöskään malttanut olla askartelematta jälleen sisäpapereita kirjekuoriin. Kuosi oli tällä kertaa aavistuksen tummanpuhuva, mutta ihan somat tuli silti.



Eikä siinä vielä kaikki! Yhdessä kirjekuoressa lähti myös löytötavaratoimituksena yksinäinen kalvosinnappi.

Salatehtävät - kannatti!

Salatehtävät oli aivan lyömätön ohjelmanumero.

Vaikka idea oli kutkuttava, olin alkuun varsin skeptinen. Että ei kai sitä jäyhät suomalaiset moiseen humpuukiin lähde. Vaikka meidän vieraathan oli pääosin yllytysalttiita kavereita. Ajatus hautui, juttelin vähän Henkalle ja lopulta koin inspiraatioryöpsähdyksen myrjardin mutkan takaa löytyneestä Not so damn mainstream -blogista.

Meidän toteutusvariaatiossa kaikki salatehtävälappuset löytyi pöydältä purkista ja niitä sai käydä nostamassa omaan tahtiin. Jos tehtävä tuntui turhan ylivoimaiselta, sai sen vaihtaa (tekemätön tehtävä palautettiin uusien salatehtävien purkkiin). Onnistuneen suoriutumisen jälkeen lappuun kirjoitettiin oma nimi ja se palautettiin suoritettujen tehtävien purnukkaan. Jos jotakuta kiinnostaa tarkempi purkkien vieressä ollut ohjeistus, voi sitä yrittää tihrustaa tuosta hääkirppikselle menneestä myyntikuvasta. Salatehtävien voittaja arvottiin sitten suoritettujen lappujen purkista, joten yhdelläkin tehtävällä oli mahdollisuus voittoon, mutta useampi toki edesauttoi onnettaren suosiota.

Google auttaa hyvin alkuun salatehtävien keksimisen kanssa ja keräsin itse useammasta listasta mielestäni hauskimpia ja toteutuskelpoisimpia. Asetin myös jonkinmoisen nolousrajan, sillä jäynäfilosofiaa mukaillen oli tehtävien tarkoitus olla hauskoja sen kaikista osapuolista. Valmiista listoista napsin sellaisia haasteita kuin

• Ole viimeinen, joka taputtaa.
• Kysy vieruskaverilta mikä on hänen lempipokemoninsa.
• Haasta bestman kädenvääntöön.
• Kehu jonkun tanssitaitoja kehityskelpoisiksi.
• Kättele kaasoa 5 sekunnin aja sanomatta mitään. Muista hymyillä!
• Esittele itsesi kolmesti samalla, sinulle ennestään tuntemattomalle henkilölle.
• Kehu miespuolisen henkilön kainaloita upeiksi.
• Kysy vierustoverilta haluaako hän vaihtaa paikkaa kanssasi. Kieltäydy, jos saat myöntävän vastauksen.
• Saa kaaso juoksemaan.
• Kilistä lasiasi ja kerro vasta harjoittelevasi.
• Jos sinulla ei ole kravattia, hanki sellainen. Jos sinulla on kravatti, suostuttele joku vaihtamaan kanssasi kravattia.

Näiden lisäksi kehittelin tehtäviä myös omasta päästä. Halusin valikoimaan eri tasoisia haasteita, jotta ne kannustaisivat ottamaan seuraavankin lapun. Osassa tehtävän vaikeusaste myös riippui vahvasti siitä kuka sen purkista onki.

• Tarjoa vieruskaverille lasi vettä.
• Silitä partaa.
• Valssaa viinilasisi kanssa.
• Saa joku kirjoittamaan vieraskirjaan.
• Haasta sinulle ennestään tuntematon vieras pelaamaan kanssasi kivi-paperi-sakset siitä, kumpi hakee teille lisää juomaa.
• Aseta lautasliina ruokalapuksi.
• Kehu toiselle vieraalle juhlavaatetustasi.
• Laula ääneen (niin, että joku kuulee).
• Kerro sinulle ennestään tuntemattomalle vieraalle missä olit, kun Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa vuosina -95, -11 ja -19.

Osa tehtävistä sai inspiraationsa meidän häistä ja muusta ohjelmasta tai vieraskaartista itsestään.

• Kerää pöytänumerot ja aloita peli mölkkyä (loput pelivälineet löydät ulko-oven takaa).
• Kysy morsiamen veljeltä onko hän näytellyt Salatuissa Elämissä.
• Kysy toiselta häävieraalta mihin Tylypahkan tupaan hän kuuluu.
• Kerro toiselle vieraalle olevasi kateellinen hänen tyynystään.
• Varasta oma kuvasi istumajärjestysikkunasta ja teippaa se vieraskirjaan tervehdyksesi viereen.
• Kerro toiselle vieraalle syöneesi viisi donitsia.
• Kehu kaljulle vieraalle hänen kampaustaan.
• Kerro toiselle vieraalle, ettet olekaan aiemmin käyttänyt puuceetä.
• Haasta joku tyynysotaan.
• Kerro miespuoliselle vieraalle mikä sukkanauhavisan sukkanauhoista sopisi hänelle parhaiten.

Useampienkin tehtävien vähemmän salaisena tarkoituksena oli pakottaa toisilleen tuntemattomat vieraat sosialisoimaan. Tähän äärimmäisen käteviä olivat valokuviin liittyvät tehtävät ja olemmekin ihastelleet mitä odottamattomampia ryhmäkuvia niin meille lähetetyissä selfieissä, valokuvausnurkan tuotoksissa kuin ihan Samin ottamissa otoksissakin.

• Kokoa ryhmä (min. 3 henkilöä), jossa on vähintään yksi sinulle ennestään tuntematon vieras ja pyydä valokuvaajaa ottamaan teistä ryhmäkuva.
• Ota valokuvausnurkassa kaverikuva sinulle ennestään tuntemattoman vieraan kanssa.
• Ota selfie kaason kanssa ja lähetä se morsiamelle (puh. numero).
• Ota selfie bestmanin kanssa ja lähetä se sulhaselle (puh. numero).
• Photobombaa.

Kaiken kaikkiaan salatehtäviä oli ehkä seitsemisenkymmentä meidän vajaalle 50 vieraalle, joskin joitain tehtäviä oli samaa useampi kappale. Ja kaikki meni! Muutamasta lapusta tosin jäi nimi uupumaan, mutta todistetusti ainakin osa näistä suoritettiin. Bongailin salatehtäväsuorituksia pitkin juhlaa ja pohdin muun muassa kumpikohan tuossa on houkutellut kumman pöydän alle tai kukakohan aloitti tuon juomalaulun. Kuultiin muuten myös Nisti ja Nööri! Tarkoitus oli pyytää hääcrewta keksimään osa salatehtävistä, mutta se lipsahti mielestä.

Salatehtävien suola on, kun suorittaja ja tehtävä kolahtavat täydellisesti. Meilläkin vedettiin muutama näyttävä suoritus, jotka sulautuivat menoon niin täydellisesti, ettei niitä olisi improvisoiduiksi uskonut. Panttaan näitä kuitenkin myöhemmäksi, koska tämä teksti venähti jo nyt.

Ensimmäistä fotoa lukuunottamatta kuvat Kallioniemi Photography