Vihkisormus Black Fridaysta - hups

Yritän kovasti paheksua Black Fridayn kaltaisia kulutusjuhlia. Ostin, kun halvalla sai!, terveisin Sulo Vilén. Tiedostan itsekin keksiväni sopivan tarjouksen kohdalla uusia välttämättömiä tarpeita, joista en ole aiemmin ollut tietoinen. Tästä syystä olen pyrkinyt kulkemaan tällä viikolla vähän laput silmillä. Malmin korupaja onnistui kuitenkin tunkeutumaan mainosvapaaseen kuplaani, ja eihän se ole pahasta hyödyntää tarjouksia, jos on jotain joka tapauksessa varmasti ostamassa... Eihän?

Love me do:n sormuskierroksen jälkeen en oikeastaan voinut sanoa olevani juurikaan viisaampi sen suhteen millaista kihlasormusta yritin metsästää. Halot, yksikiviset, rosoiset ja vintaget - nättejä kaikki! Olinkin siirtänyt sormuspähkäilyn mielessäni taka-alalle ja ajatellut palaavani aiheeseen tammikuun häämessujen jälkeen. Korupajan Instagram-mainoksen innoittamana bongasin nettisivuilta kuitenkin yhden ihastelemani halosormuksen nyt puoleen hintaan (!), joten ajattelin, ettei liikkeessä käynti voisi ainakaan haitaksi olla. Syysflunssansa rippeitä karistelevalla Henkalla oli ehkä salaisesti eriävä mielipide.

Aloitettiinkin sitten siitä halosta ja parista muustakin saman tyylisestä. Vaikka kuinka niistä pidinkin, ei se muuta sitä seikkaa, että halot peittävät kihlasormukseni kolme timanttia. Sinänsä sormukset sopivat kyllä yhteen, mutten halua kihlan jäävän vihkin jalkoihin. Rivisormuksen rinnalle halot olisivat kyllä ehdoton lempparini. Mutta ei auta, mummot lumessa eteenpäin.

Vaikka käytinkin sormessa useampaa mallia, tuntuivat jo messuilla testaamani designit pyörivän pöydällä sitkeimmin. Eritoten valko- ja keltakultaisia Kohinoorin Claroja venkslailin pitkään. Korupajan myyjät ovat varmaan tottuneet tällaisiin jahkaileviin morsiamiin, sillä jonontyngästä huolimatta minulle ei tullut sellainen olo, että pitäisi hoppuilla tai voisitko nyt jo päättää. Ja päätinhän minä sitten lopulta. Ilkeyksissäni ajattelin kuitenkin säästellä tätä suurta paljastusta siihen asti, kun saan kiikuttaa sormukseni kotiin.

Olen kuullut urbaania legendaa (= lukenut Jodelista), että normaalihintaisista sormuksista lähtee kysymällä pois 20 % hinnasta. Aina. Kaikkialla. Ei ole mitään käryä pitääkö väite paikkansa, mutta olin etukäteen prepannut itseäni, että sormushinnoilla on pakko yrittää. Tällaiselle perusjäyhälle suomalaiselle tinkauskulttuuri on kuitenkin täysin vieras ja äärimmäisen kiusallinenkin. Olinkin huomattavan helpottunut, kun sormuksestani oli jo valmiiksi -25 %:n tarjous eikä alea tarvinnut lähteä kinuamaan.

Niinhän siinä sitten kävi, että kaikesta huolimatta budjetti otti ja poksahti. Lähdettiin tosiaan katsomaan noin 700 € sormusta puoleen hintaan, mutta päädyttiinkin säästämään 350 € sijaan 400 €! Ja aleprosentti oli sen 25. You do the math. Pelkkää säästöä.