perjantai 30. marraskuuta 2018

Vihkisuunnitelma


Aiemmin hienovaraisesti vihjasin, ettei meidän häissä tulla näkemään kirkko-osuutta. Meistä tulee aviopari lyhyen ytimekkäällä siviilikaavalla.

Monet meidänlaiset pariskunnat käy rationaalisesti ajatellen vihkiytymässä jo ennen juhlapäivää. Koska kätevämpää, halvempaa ja saattaapa siitä hyvästä saada töistä ylimääräisen vapaapäivänkin! Me ei kuitenkaan olla näin selväpäistä sakkia, vaan halutaan myös se virallinen osuus hääpäivälle.

Kun mä mutustelen ajatusta siitä millaisen hetken meidän tahtomisista tahtoisin, on mulla päällimmäisenä ajatus rauhallisen intiimistä pikkutilaisuudesta kauniin luonnon keskellä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan vain meitä kahta varten. Mä en mitenkään suuremmalti karta ihmisjoukkoja ja sopivin reunaehdoin esiinnynkin ihan mielelläni, mutta meidän vihkimisestä en tahdo yleisötilaisuutta.

Henkka oli myös taipuvainen tähän filosofiaan, joten me ollaan tehty radikaalin kapinallinen päätös kutsua vieraat vasta hääjuhlaan. Tämä rajaus ulottuu muun muassa meidän kummankin vanhempiin. En väitä, etteikö olisi jännittänyt miten asia sillä suunnalla otetaan vastaan, mutta yllättäen ja huojentavasti ihan hyvin meni! Omalta puoleltani noilla ei juurikaan ole nurisemisen aihetta, sillä ovat aikanaan itse hiippailleet maistraattiin ilman ennakkovaroituksia. Iskää lähinnä harmitti, ettei pääse kameroineen paikalle. Myös Henkan vanhemmat vaikuttivat olevan ihan sinut asian kanssa. Jonkin verran olen punniskellut asiaa vieraiden näkökulmasta ja pähkäillyt miltä häät ilman vihkimistä tuntuvat. Ainakin kutsut on tarkoitus muotoilla niin, ettei tämä tule yllätyksenä.

Meidän vihkimisen on siis määrä tapahtua ennen hääjuhlaa kaasojen, bestmanien ja heidän kylkiäisinään tervetulleiden puolisoiden ja ipanoiden todistaessa (ja Samin kuvatessa). Yhtä asiaa olen tässä häiden suunnittelun alusta kihlautumisesta asti jännittänyt ja nyt alan uskaltaa olla varovaisen toiveikas. Näyttäisi nimittäinpäs siltä, että Ansulla, toisella mun parhaista ystävistä ja luonnollisesti myös kaasoista, olisi työnsä puolesta vihkioikeus meidän hääpäivänä. Mun toinen kaaso saattaa siis tehdä tuplaroolin meidän vihkijänä! Olen kyllä hurjan onnellinen, jos näin järjestyy, sillä tekisihän se vihkimisestä vielä intiimimmän ja jotenkin spesiaalin. Pidetään kaikki sormet ja varpaat solmussa!

Vihkimispaikka on vielä kysymysmerkki, sillä se ei tule olemaan juhlapaikka pitopalvelun ja mahdollisen bändin roudatessa vieressä. Haluttaisiin löytää paikka sopivasti luonnon keskeltä, mieluusti järvenrantakalliolta. Jos maailma olisi täydellinen, menisimme naimisiin tämän postauksen kuvituksen maisemissa. Sen lisäksi, että noille paikoille joutuu römyämään vaelluskengissäkin välistä nelivedolla, sijaitsevat ne valitettavasti myös 400 km päässä juhlapaikasta. Pitää siis kehittää jotain muuta. Sopivien vihkipaikkojen kartoittaminen alkaa luultavasti kuitenkin vasta keväällä tai alkukesästä, kun voi vähän hahmottaa miltä ympäristö näyttää heinäkuun lopulla.

Mutta entä jos sataa?

Niin. Sitä en vielä ihan hirveästi halua ajatella.

tiistai 27. marraskuuta 2018

Vuoden Hääblogi -ehdokkaita nimeämään! Nyt! Huomennakin käy.

https://lovemedo.fi/page/vuoden-haeaeblogi-2019-aeaenestys

Love me do - häätapahtuma on tuttuun tapaansa pistänyt pystyyn kisan Vuoden Hääblogi -pystistä! Ehdokkaiden nimeäminen top kahteenkymppiin lähti käyntiin jo, ja aikaa on perjantaihin 14.12. Mä kävin näpyttelemässä ehdotukseni, käy sinäkin!

Palkintokategoriat on tänä vuonna pistetty näemmä uusiksi ja sekä Vuoden Kaupallinen Hääblogi että Vuoden Uusi Hääblogi ovat siirtyneet historian havinoiksi. Vuoden Hääblogi valitaan kuitenkin kuten ennenkin ja ehdokkaiden nimeäminen on auki! Tämän lisäksi valitaan Median (& hääblogistien!) Suosikki ilman yleisöäänestystä ja willinä jokerikorttina (ehkä) luovutettava Vuoden Hääblogi Kunniakirja. Jonka tällä sisälukutaidolla tavaisin tuolta säännöistä voivan oleva vähän mitä vain.

Tässä Vuoden Hääblogi -äänestyksessä huipuinta on aina (= sinä aikana, kun olen hääblogien maailmassa pyörinyt, joten ehkä kahdesti?) ollut löytää ehdokkaiden joukosta uutta häähömpästä tursuavaa stalkattavaa luettavaa! Sinne siis vaan nimeämään kaikkien muidenkin iloksi! Ja se on muuten auki jo!

maanantai 26. marraskuuta 2018

Sulho selostaa: Kengät? Löytyy.

Oon Henkka, joo se sulhanen, ja lupauduin kirjoittamaan tänne pari tekstiä. Ehkä pikkiriikkisen jopa halusin kirjoittaa, koska esimerkiksi oman pukuni hankinnasta minulla on enemmän sanottavaa kuin Tuulilla, joka ei ollut edellä mainitussa tilaisuudessa edes mukana. En kuitenkaan tajunnut, että lupautumalla saisin osakseni oman siivun morsiamen stressitasosta. Päätoimittaja ilmoitti heti varsin selkeästi, että teksti on sitten valmiina viikon sisällä. Vaikka itse pyrinkin olemaan stressaamatta erityisesti “pienemmistä” asioista, täytyy silti olla varsin kiitollinen, että Tuuli lukeutuu siihen ihmistyyppiin, jolla asiat vain hoituvat. Välillä on tullut lähes syyllinen olo toisen hoitaessa asioita, erityisesti yhteydenpitoa eri tahoihin. Kerran yritinkin avata sähköpostia hoitaakseni hääjärjestelyihin liittyvää yhteydenpitoa, mutta selän takaa tiedusteltiin (ilmoitettiin) varovaisen kohteliaasti, että voisi olla näppärämpi kaikkien sähköpostien olĺa samassa paikassa, niin pysyvät hyvässä järjestyksessä. En ole yrittänyt toiste.

Alun jorinoista huolimatta tämä kirjoitus ei liity hääjärjestelyihin yleisellä tasolla, tai sulhasen hajoiluun morsiamen (vielä varsin hillittyyn) stressailuun, vaan omaan asukokonaisuuteeni. Häät mielletään juhlavaksi asiaksi ja toisin kuin naapurin sedän viisikymppisillä, häissä frakinkaan käyttäminen ei aiheuta kanssajuhlijoissa hämmennystä - varsinkaan, jos sattuu olemaan sulhanen. Itselleni on tästä huolimatta ollut jo alusta lähtien selvää, että haluan puvun ja liivin sekä näiden kaveriksi rusetin. Frakki ja saketti eivät tyylillisesti miellytä omaa silmää, vaikka juhlavia asusteita ovatkin. Smokki osuu jo melko lähelle, mutta juhlien ajankohta (alkavat jo päivällä) sekä juhlapaikan miljöö eivät istu smokin kanssa yksiin. Puvun ja liivin etsinnästä jaarittelen kuitenkin lisää vasta tuonnempana seuraavassa vieraileva kynä -kirjoituksessa, koska oman asukokonaisuuteni muodostuminen lähti liikkeelle kengistä ja rusetista. WHAT? Kyllä vain.


Lähdin mukaan syksyllä Kaapelitehtaalla järjestettyille Love me do -messuille siitäkin huolimatta, että Tuuli oli hetkeä aikaisemmin naureskellut Jodelin kirjoitukselle, jossa joku arkaillen tiedusteli, voiko kyseisille messuille ottaa miehen mukaan. En osannut tulkita nauretaanko nyt kysymykselle vai sille ajatukselle, että mies otetaan mukaan Love me do -tapahtumaan. No rohkea rotan syö… Ja onneksi söi, koska ensimmäisen 10 minuutin jälkeen olin löytänyt vahvan kandidaatin hääjalkineiksi. Sovimme Gasell GP:n myyjän kanssa saman tien sovitusajan heidän kivijalkaliikkeeseensä Helsingin Punavuoreen, koska sopivaa kokoa ei heillä messuilla mukana ollut. Kun sovittuna päivänä sain oikean kokoisen kengän jalkaani, varmistui myös ostopäätös. Kenkä oli miellyttävä jalkaan heti uutena ja ulkonäkö osui omaan silmään varsin hyvin. Tämän lisäksi kengät ovat TopManin valmistamat, joten samalla sai tukea suomalaista perheyritystä. Jes, ei tarvitse mennä naimisiin pelkissä sukissa!

Mitäs kaulaan? Rusetti. Rusetin, eli solmukkeen olen jo useamman vuoden ajan vetänyt kaulaani mieluummin kuin solmion. Samalla linjalla ajattelin jatkaa myös häissä. Tuuli oli jo edellisen vuoden Love me do -messuilla kaason roolissa bongannut Naskali Leatherin nahkarusetit ja niistä minulle vinkannut. Sen enempää miettimättä olin kuitenkin asian ohittanut, koska olen ollut vahva itse solmitun rusetin kannattaja. Itse solmitussa on vaan vähän enemmän sitä jotain. Kun nyt messukäytävää kävellessä juuri 10 metriä aikaisemmin ruskeita nahkakenkiä hipelöityäni törmäsinkin ruskeaan nahkarusettiin, oli ajatus valmis. Mitäpä jos löytyisikin kenkien ruskeaan sävyyn sointuva ruskea nahkarusetti?


Otin messujen jälkeen yhteyttä Naskali Leatherin Jyri Naskaliin ja sovittiin, että tavataan hänen seuraavan pääkaupunkiseudun reissunsa yhteydessä, tai vaihtoehtoisesti lähetän kengän hänelle värisävyjen mallailua varten. Pääpäivän ollessa vasta ensi kesänä, asialla ei tässä vaiheessa ollut vielä kiire, joten päätin yrittää sopia tapaamisen. Kengän postittaminen ei varsinaisesti innostanut, vaikka olikin hienoa, että tällainen back up -vaihtoehto oli olemassa. Aikataulut onneksi natsasivat ja sovimme tapaamisen kahvilaan Kampissa. Ennen tapaamista Jyri pyysi minua lähettämään kuvan kengistä, jotta osaisi valita oikean sävyisiä rusetteja mukaan. Tapaamiseen Jyri oli rusettien lisäksi varannut eri sävyisiä paloja nahkaa, joista hän olisi rusetin tehnyt, mikäli sopivaa sävyä ei olisi valmiista tuotteista löytynyt. Rohkenisin väittää tämän olleen melko ensiluokkaista asiakaspalvelua. Värisävyltään sopiva Usko -kääntönahkarusetti löytyi kuitenkin jo valmiiden rusettien joukosta ja kaupat tehtiin saman tien.

Hifistely yksityiskohdissa on ehkä sellainen asia, mihin itse olen sortuvainen, mutta tässä tapauksessa sai myös tukea suomalaista pienyrittäjää, käsityötä sekä kierrätysarvoja, joten eurojen uhraaminen tämän hankinnan eteen ei harmita. Ja onhan se jollain tapaa miehekäs ajatus, Naskalin nahkarusettien ollessa pääosin valmistettu kierrätetyistä nyrkkeilyhanskoista, että kaulassa roikkuu jotain, millä on aiemmin lyöty kilpakumppania käkättimeen.

Kuvan asettelusta huolimatta kyseessä ei ole maksettu mainos...

perjantai 23. marraskuuta 2018

Vihkisormus Black Fridaysta - hups

Yritän kovasti paheksua Black Fridayn kaltaisia kulutusjuhlia. Ostin, kun halvalla sai!, terveisin Sulo Vilén. Tiedostan itsekin keksiväni sopivan tarjouksen kohdalla uusia välttämättömiä tarpeita, joista en ole aiemmin ollut tietoinen. Tästä syystä olen pyrkinyt kulkemaan tällä viikolla vähän laput silmillä. Malmin korupaja onnistui kuitenkin tunkeutumaan mainosvapaaseen kuplaani, ja eihän se ole pahasta hyödyntää tarjouksia, jos on jotain joka tapauksessa varmasti ostamassa... Eihän?

Love me do:n sormuskierroksen jälkeen en oikeastaan voinut sanoa olevani juurikaan viisaampi sen suhteen millaista kihlasormusta yritin metsästää. Halot, yksikiviset, rosoiset ja vintaget - nättejä kaikki! Olinkin siirtänyt sormuspähkäilyn mielessäni taka-alalle ja ajatellut palaavani aiheeseen tammikuun häämessujen jälkeen. Korupajan Instagram-mainoksen innoittamana bongasin nettisivuilta kuitenkin yhden ihastelemani halosormuksen nyt puoleen hintaan (!), joten ajattelin, ettei liikkeessä käynti voisi ainakaan haitaksi olla. Syysflunssansa rippeitä karistelevalla Henkalla oli ehkä salaisesti eriävä mielipide.

Aloitettiinkin sitten siitä halosta ja parista muustakin saman tyylisestä. Vaikka kuinka niistä pidinkin, ei se muuta sitä seikkaa, että halot peittävät kihlasormukseni kolme timanttia. Sinänsä sormukset sopivat kyllä yhteen, mutten halua kihlan jäävän vihkin jalkoihin. Rivisormuksen rinnalle halot olisivat kyllä ehdoton lempparini. Mutta ei auta, mummot lumessa eteenpäin.

Vaikka käytinkin sormessa useampaa mallia, tuntuivat jo messuilla testaamani designit pyörivän pöydällä sitkeimmin. Eritoten valko- ja keltakultaisia Kohinoorin Claroja venkslailin pitkään. Korupajan myyjät ovat varmaan tottuneet tällaisiin jahkaileviin morsiamiin, sillä jonontyngästä huolimatta minulle ei tullut sellainen olo, että pitäisi hoppuilla tai voisitko nyt jo päättää. Ja päätinhän minä sitten lopulta. Ilkeyksissäni ajattelin kuitenkin säästellä tätä suurta paljastusta siihen asti, kun saan kiikuttaa sormukseni kotiin.

Olen kuullut urbaania legendaa (= lukenut Jodelista), että normaalihintaisista sormuksista lähtee kysymällä pois 20 % hinnasta. Aina. Kaikkialla. Ei ole mitään käryä pitääkö väite paikkansa, mutta olin etukäteen prepannut itseäni, että sormushinnoilla on pakko yrittää. Tällaiselle perusjäyhälle suomalaiselle tinkauskulttuuri on kuitenkin täysin vieras ja äärimmäisen kiusallinenkin. Olinkin huomattavan helpottunut, kun sormuksestani oli jo valmiiksi -25 %:n tarjous eikä alea tarvinnut lähteä kinuamaan.

Niinhän siinä sitten kävi, että kaikesta huolimatta budjetti otti ja poksahti. Lähdettiin tosiaan katsomaan noin 700 € sormusta puoleen hintaan, mutta päädyttiinkin säästämään 350 € sijaan 400 €! Ja aleprosentti oli sen 25. You do the math. Pelkkää säästöä.

tiistai 20. marraskuuta 2018

Kriisi kukista

Tämä teksti saa varmaan kaikki floristit pyörittelemään silmiään ja naureskelemaan partaansa. Että onnea vaan tytölle.

Morsiuskimppu on minusta vähän turhake. Tai siis, kenen idea on, että naisen pitää kiikuttaa kukkapuskaa mukana koko päivä? Sen verran ymmärrän kyllä, että kimppu ratkaisee kätevästi tyhjien käsien ongelman alttarille käveltäessä ja tietysti kuviinkin kädet saa aseteltua turvallisesti kimppua tarraamaan. Ja sitten on se kimpunheitto. Ilman tätä ohjelmanumeroa, minulle ei varmaan tulisi morsiuskimppua lainkaan. Koska heittoperinne on kuitenkin sellainen, jota haluan osaltani häissä jatkaa, pitää minullakin olla jotain viskattavaa.

En kuitenkaan tahdo kuluttaa kolminumeroisia summia tällaiseen yksityiskohtaan, jota en itse näe kovin tärkeänä. Kävelen kukkakaupan ohi työmatkalla useamman kerran viikossa ja joka ohituksella bongaan rivissä valmiskimppuja, jotka kelpuuttaisin hääkimpukseni. Hintaan 25 €. Luonnollisesti nämä kimput ovat pienempiä ja vaatimattomampia kuin “oikeat” morsiuskimput, mutta miksi panostaa tarpeettomasti vain “koska on tapana”. En toisaalta myöskään syty ajatukselle kestokimpusta: muovikukat vain ovat ehdoton nou nou ja esimerkiksi kirjansivuista askarreltu kimppu sopii mielestäni paremmin talvihäihin.

Hääaamuna jonkun(?!) jostain(?!) kukkakaupasta kipaisema kimppu on kuitenkin tällaiselle etukäteen kaiken suunnittelevalle stressiräpeltäjälle aivan liian vapaa radikaali. Mutta millaista palvelua mahdan saada, jos lähestyn floristia halppishääkimppu mielessäni?

Jottei häiden kukka-asia olisi liian kepeä ja stressitön, tahtoisin koota pöytäkoristeet luonnonkukista. Nih. Tämä Mennään naimisiin -juttu luo minuun joka kerta uutta toivoa projektin toteuttamiskelpoisuudesta, mutta avointen kysymysten määrä ahdistaa silti. Milloin kukat ehditään poimia? Kuka sen tekee? Mistä niitä löytyy tarpeeksi? Paljonko asettelu vie aikaa? Nuupahtavatko kimput yön aikana? Raastavinta tässä on, että melkeinpä kaikki kysymykset pysyvät avoinna aina aivan häiden kynnykselle asti.

Viime häissä selviydyin voittajana kimpputaistosta!

lauantai 17. marraskuuta 2018

Pala kakkua

Kakkuasialla ei varsinaisesti vaikuttaisi olevan hirmuinen hoppu, mutta mä olen vähän tällainen “mieluummin överiajoissa kuin himppuisenkaan myöhään”-tyypin edustaja.

Keskusteltiin Henkan kanssa siitä mitä haluttaisiin eli minä varovaisesti kerroin mitä olin “vähän aatellu” ja Henkka leimasi hyväksyntänsä tälle. Etsinnässä oli siis
  • Kerroskakku noin 50 hengelle. Haluamme yhden yhtenäisen kakun kerrostarjotinvaihtoehdon sijaan, sillä minä olen jenkkihömpän turmeltama ja yksi jättikaakku vain on näyttävämpi.
  • Semi-naked. Eli siis sellainen läpikuultavan ohueen kreemikerrokseen kääritty kakkunen, jonka kyljistä kerrokset kuultavat läpi.
  • Suklaataikina pohja. Rehdisti sanoen minä en ole erityisemmin kakkuihmisiä ja yleensä kuorisin kermavaahdot ja ylipaksut täytekerrokset kehtaamistason mukaan pois. Suklaafonduet ja mokkapalat saa kuitenkin lähettää tähän suuntaan! Tosin mokkapaloissakaan en välitä siitä päällisestä.
  • Raikas täyttymys. Suklaakakkujen ongelma on monasti överiäklömakeus. Tahtoisimmekin yhdistää suklaakakkupohjaamme jonkin raikkaan tai marjaisan täytteen.
  • Kesäiset koristeet. Tahtoisimme koristeiden peilailevan koto-Suomemme kesää esimerkiksi mansikoin, vadelmin ja/tai mustikoin. Mustikanvarvut voisivat tuoda mukavasti vihreää. Ylin kerros on kuitenkin pyhitetty kakunkoristeellemme.
  • Kuljetus. Sellaista tylsän käytännöllistä asiaa tarvitsee myös miettiä, että meidän juhlatilassa ei ole minkään valtakunnan kylmätiloja, joissa kakkua säilyttää. Tarvitsemme siis kakkutaksin, joka kurvaa pihaan juuri oikealla hetkellä. Eipähän tarvitse itse huolehtia kakun matkustusturvallisuudesta.
Googlen ja Instagramin hedelmällisenä yhteistyönä lähetimme tarjouspyynnön viidelle kakkuleipurille. Kannatti järjestää pieni kilpailutus, sillä saimme kahden hintaluokan tarjouksia, joiden keskinäinen ero oli lähes 200 €! Kakkujen hinnat vaihtelivat 4 - 7,5 €/hlö ja kuljetusten 60 - 150 € välillä. Lämpimästi voin siis suositella kyselemään vähän ympäriinsä.

Tänään oli sitten makea päivä, kun kävimme hakemassa Tårta på tårta:lta (5/5 yrityksen nimestä!) maistiaiskakkuset! Leipomo sijaitsee Pitäjänmäen karulla teollisuusalueella eikä rakennustakaan voi oikein kutsuvaksi kehua. Leipurinaisten sydämellisen lämmin vastaanotto kuitenkin vähintäänkin paikkaa moiset sivuseikat ja asiakaskohtaamisesta täydet pisteet.

Edestakaisin sinkoilleiden sähköpostien jälkeen päädyimme testaamaan neljää makuvaihtoehtoa:

Mango-passion oli mukavan raikas, joskin yllättävän voimakkaan makuinen. Pidimme makuyhdistelmästä, mutta ulkonäkönsä vuoksi en voinut ajatella keltaraidallista kakkua muuten kuin ampiaiskakkuna.
Päärynä-mustikka puolestaan jäi vähän pliisuksi, mutta ilahduin isosti, kun löysin päärynätäytteestäkin oikeita hedelmäpalasia. Miksikään esanssimössöiksi näitä täytteitä ei siis tarvitse kutsua!
Vadelma-mustikka sopi omiin makunystyröihini, mutta Henkan pointtia kääretorttumaisuudesta ei oikein voinut ohittaa.
Sitruuna-mansikka oli jälleen raikas makuyhdistelmä, joskin minusta sitruuna peitti mansikan alleen. Syysflunssastaan huolimatta Henkka ei tätä kuitenkaan allekirjoittanut ja yhdistelmä olikin hänen suosikkinsa.

Näiden lisäksi menimme kokeilemaan ihan omin päin sellaisia kombinaatioita kuin mango-passion-sitruuna ja sitruuna-mustikka. Henkka antoi kuitenkin äänensä sitruuna-mansikalle ja koska itselläni ei kovin intohimoista mielipidettä ollut, oli kakkumaku sillä päätetty.


torstai 15. marraskuuta 2018

Häät ilman kirkkoa

Minä olen ateisti, Henkka kuuluu kirkkoon. Meidän arjessa tämä maailmankatsomuksellinen ero näkyy niin, että ei mitenkään.

Naimisiinmentäessä kisu pitää kuitenkin nostaa pöydälle. Mun pakanuuteni tähden vihkiminen tapahtuu luonnollisesti lyhyen ytimekkäällä maistraattikaavalla. Tämän lisäksi olisi niin halutessaan mahdollisuus järjestää kirkollinen siunas ja siinä sivussa kaikki se, mitä “oikeisiin häihin kuuluu”.

Mä en kuitenkaan halua. Musta olisi äärimmäisen kiusallista kuunnella puheita, joita en itse allekirjoita ja jotka on ristiriidassa oman ajatusmaailmani kanssa. Mulla olisi tunne, että siinä laitetaan sanoja mun suuhun. Lisäksi iso osa vieraista tietää mitä mä koko touhusta ajattelen eikä tunnelma siten ehkä olisi se toivottava. Voisihan sitä tietysti yrittää keskittyä johonkin muuhun ja antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Fiilis olisi kuitenkin vähän sama, kun joku rupeaisi sukulaisten kahvipöydässä paasaamaan homojen rappiosta, valkoisten ylivertaisuudesta tai ilmastohumpuukista. Yritäpä siinä olla välittämättä.

Lisäksi tällä ajatusmaailmalla siunauksessa käynti olisi mun mielestä epäkunnioittavaa toimituksen suorittavaa pappia kohtaan. Ymmärränkin hyvin niiden närkästyksen, jotka kritisoivat pelkän seremonian perässä kirkossa vihkiytyjiä. Kun halutaan se kaunis rakennus ja spektaakkelimainen kirkosta poistuminen, mutta “voisko kaikki jumalajutut jättää pois?” En nyt kuitenkaan lähde puolestaloukkaantumaan, vaikka mulla periaatteellinen mielipide tästä onkin.

Lentävälle spagettihirviölle kiitos siitä, että mulla on puolisko, joka ymmärtää mun tuntemukset kirkon sisällyttämisestä meidän häihin, vaikkei itse täysin samoin ajattelisikaan. Naimisiinmeno on meille kummallekin yhtä aito ja suuren luokan juttu, vaikka se tapahtuu ilman holvikaaria ja kattomaalauksia. Ja onneksi vain sillä on merkitystä.


tiistai 13. marraskuuta 2018

Tyynytaisto vol. 2

Tyynytaisto on ottanut ensimmäisiä askelia tai ehkä pikemminkin ompelukoneen painalluksia. Ja olen aika täpinöissäni! On varsin hauskaa istua olkkarin lattialla kangasryppäiden ympäröimänä ja ideoida seuraavia tyynydesigneja. Henkka tosin ei erityisemmin arvosta mun luovaa kaaosta tai ainakaan meidän olohuonetta sen näyttämönä.

Vaikka periaatteessa tahtoisin lähestyä urakkaa tekemällä yhden liinan kerrallaan alusta loppuun, olen käytännönsyistä joutunut jakamaan prosessia vähän toisin. Näin 8 ja rapiat kuukautta ennen häitä ei paikalle pääsevien nimilista ole vielä aivan kiveen hakattu, joten sitä tuskin kannattaa kirjoa tyynyliinaankaan. Toisaalta taas nimikointi on helpompaa, jos päällysten viimeisiä saumoja ei ole vielä ommeltu, joten käytännössä minulla on kasa noin 100 cm x 40 cm kangaskaistaleita.

Vaikka en ole liinoja vielä nimikoinutkaan, on minulla monesti jo tekovaiheessa ajatus siitä kelle vieraalle mikäkin tulisi. En väitä tuntevani jokaisen sisustusmakua, ja osa meneekin varmasti metsään, mutta lähtökohtaisesti yritän valita värimaailman (rajallisista vaihtoehdoistani) uhriani ajatellen. Lisäksi olen ainakin tähän asti yrittänyt tehdä pariskunnille jotenkin yhteensopivan setin. Jottei olisi liian yksinkertaista, keskenään yhteneviä elementtejä löytyy myös esimerkiksi bestmanien tai teekkarikavereideni tyynyistä.

Oman twistinsä tähän mun projektiin tuo jokseenkin loppuun hurruuteltu työjuhtani. Ompelukone on tädin varastosta talteen korjattu ja kaipaisi hieman enemmän rakkautta kuin oma pintapuolinen puhdistukseni. Kolke on aika kova ja välillä pysähdymme keskustelemaan josko jatkettaisiin sauma loppuun eikä jumituttaisi tähän paraatipaikalle.

Ihan mukavasti tyynyprojekti kuitenkin etenee, vaikka sitä tuleekin edistettyä varsin satunnaisesti töiden jälkeen. Olen todennut tämän värkkäilyn myös psykologisessa mielessä kannattavaksi: hääahdistusta helpottaa, kun voi uskotella itselleen tekevänsä jotain konkreettista juhlien eteen. Sen sijaan, että istuisi peukaloidensa päällä odottamassa vastauksia sähköposteihin. Ihan tätä tekstiä varten otin asiakseni laskea tyynyliinaraakileet ja niitä on itseasiassa jo 27 kpl eli suunnilleen puolet tarvittavasta! Ei kai multa lopu tekeminen kesken?!

lauantai 10. marraskuuta 2018

Vieraita ajatellen: huonekiintiö

Toiveena luonnollisesti olisi, että vieraat viihtyisivät juhlissa pitkään eikä kenelläkään olisi hoppu kotiin. Suurimmalla osalla meidän vieraista edellä mainittu koti on myös ihan hyvän matkan päässä. Näinpä haluamme avittaa vieraita yöpymisjärjestelyissä ja olemmekin tehneet huonekiintiövarauksen kylpylähotelli Päiväkumpuun. Kiintiön kautta vieraat saavat pikkiriikkisen alennuksen, ja mikä tärkeintä: huoneita löytyy, vaikka hotellin varauskalenteri muuten näyttäisikin punaista.

Kuten jo aiemmin tuskailin, ei meidän juhlapaikan välittömässä läheisyydessä ole juurikaan valinnanvaraa hotellien suhteen. Päiväkumpu on oikeastaan ainut harkittavissa oleva vaihtoehto tarvittavalla kapasiteetilla, vaikka tilat kaipaisivatkin päivitystä. Huoneisiin kuuluu myös pääsy kylpyläosastolle, joten halutessaan vieraat voivat vaikka sunnuntaina ennen kotiinlähtöä käydä hieman lillumassa. Voin myös omasta kokemuksesta suositella pientä yöuintia hotellin hiekkarannalta!

Aivan superinnoissani en tästä hotellivalinnasta valitettavasti voi olla, sillä Ensun häiden yhteydessä saamamme palvelutaso jätti reilummalti toivomisen varaa. Huonekiintiöasiat hoituivat kuitenkin silloin ongelmitta, joten emme lähde pystyttämään vaihtoehtoista puolijoukkuetelttaa juhlapaikan pihalle. Toivotaan, että vieraiden yöpymiskokemus on tällä kertaa onnistuneempi.

Lähestyin huonekiintiöasiaa sähköpostitiedustelulla, joka oli jäädä heiltä huomioimatta, mutta sen perään soitellassani oltiin linjan toisessa päässä informatiivisia ja ystävällisiä. Tämän jälkeen myös sähköpostilla lähettämiini tarkennuskysymyksiin vastailtiin ripeästi. Yllätyksekseni ensi kesälle oli täälläkin jo jonkinkin verran varauksia ja tiedusteluja, joten onneksi oltiin Ensun kehotuksesta ajoissa!


keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Mini-DIY: Sukkanauhan tuunaus

Loru vaatii jotain sinistä. Puvussa sitä ei ole, kenkiin sitä en ajatellut eikä koruihinkaan taida tulla. Päätin siis tuunata vähän mun upeaa sukkanauhaa.

Kiersin useamman halppiskorukaupan, kunnes Bijou Brigittestä tärppäsi! Pisaran muotoiset korvakorut olivat juuri sellaiset, jotka olin mielessäni kuvitellut! Lisäksi kiinnitysdesign oli tarkoitukseen ellen sanoisi täydellinen: kiviosassa ehjä lenkki, joka on kiinni valmiiksi katkaistussa renkaassa. Lisäksi sininen oli sopivan vaalea, sillä useammassakin muussa vaihtoehdossa tummuus teki muuten sopivasta korusta lähes mustan. Itseasiassa ostohetkellä korvisten kohtalo vähän jopa harmitti, sillä olisin mieluusti ottanut ne ihan alkuperäiseenkin käyttötarkoitukseensa.

Kuten olin uumoillut, antoi korun kiinnitysrengas periksi ihan käsin vääntämällä ja sain pisaran irrotettua ilman työkaluja. Henkalta olisi kyllä varmasti löytynyt asiaan sopivat pihdit, mutta sen lisäksi, että ne ovat raskaassa työkalupakissa ylähyllyllä, olisin työkaluilla mahdollisesti tullut naarmuttaneeksi korua. Kiinnitystä varten leikkasin pienen pätkän valkoista lankaa, jonka pujotin pisaran lenkistä varmuuden vuoksi kaksinkertaisena.

Luonnollinen paikka siniselle pisaralle oli sukkanauhaan liimatun helmiblingkoristeen alla. Tähtäsin piston jäämään piiloon hieman koristeen alle ja langan solmun luonnollisesti nurjalle puolelle. Tarkistin pisaran roikkuvan sopivassa kohdassa, jonka jälkeen varmistelin kiinnitystä muutamalla lisäpistolla. Jälleen solmu nurjalle puolelle ja tadaa! Valmis! Taidan, jos mahdollista, pitää sukkanauhasta vielä vähän enemmän tällä pienellä väriläiskällä!

Yksinäistä paritonta korvakorua katsellessani tuli mieleen pitäisikö kiinnittää parin toinen puoli mekkoon (jonnekin näkymättömiin) tai ehkä alusvaatteisiin. Tulisi sekin käyttöön eikä jäisi pyörimään orpona korulippaaseen.


sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Värittömät ja teemattomat häät

Lueskelin syysloman automatkalla Love me do -messuilta saatua Häät ja juhlat -lehden 25-vuotisjuhlapainosta ja opin muun muassa, että häiden järjestelyn ensiaskeliin kuuluu teeman tai ainakin häävärien valitseminen. Että pieleen meni heti alusta.

Meille ei tosiaan ole tulossa kumpaakaan. Ylipäätään kun keskustellaan “häiden teemasta” tai vielä puistattavammin “teemahäistä” tulee minulle auttamatta ensimmäiseksi mieleen lastenkutsut ja naamiaiset. Ehkä se on tuo “teema” sanana, joka tökkää kylkiluihin niin kipeästi. Teema on toki mahdollista toteuttaa samaan aikaan sekä hauskasti että tyylikkäästi enkä ole muuta väittämässäkään! Purjehtijapariskunnalle sopii meriteema ja rokkareille festarihäät. Mutta eikö häissä ole “teemaa” myös jo ihan sellaisenaankin? Että me mennään naimisiin ja juhlitaan sitä. Ei siihen päälle tarvitse liimata mitään lisäosaa.

Toisaalta taas minusta häiden “teemasta” höpötetään usein silloinkin, kun tarkoitetaan häiden tyyliä. Tähän kategoriaan putoavat niin rustiikki-, boho- kuin modernitkin häät. Olenko ainut jonka ajatusmaailmassa teemalla ja tyylillä on vissi ero? Jälkimmäisen pohtimisen allekirjoitan tarpeellisena steppinä, jotta häistä tulee koherentti kokonaisuus ja viimeistelty vaikutelma.

Häiden tyylistä voidaan linkuttaa aasinsillalla niihin hääväreihin. Toki on tärkeää, että häidemme visuaalinen ilme käy omiin makunystyröihini enkä väitä, ettenkö olisi huokaillut Pinterestin harmonisten kokonaisuuksien perään. Hää(kirppis)ryhmistä tulee kuitenkin sellainen vaikutelma, että häävärien valinta luistaa kierreliukumäen lailla tietyn sävyisen tilpehöörin metsästykseen kiinakaupoista ja itkupotkuraivareihin, kun sulhasen liiviin sävyisiä rusetteja ei vain tästä universumista löydy. Nope nope nope. Ei ole minun teekupponen se. Kauniin kokonaisuuden saa aikaan ilman väriympyrääkin ja useammalla kuin kolmella sävyllä. Saahan?

Minulle tärkeintä on, että meidän häät ovat meidän näköiset. Yhden hallitsevan teeman sijaan meidän jutut saavat piristää vähän siellä sun täällä. Henkan puuseppäilyjä tullaan varmasti näkemään muodossa jos toisessa ja oma käsityöharrastukseni antoi raamit tyynyprojektille. Toisaalta olemme hankkineet myös niitä perinteisiä tusinahäiden tuotteita, kuten sinkkisaaveja ja pullonkorkkeja. Paljastettakoon, että pari vanhaa ikkunaakin hamstrasin hääkirppikseltä. Juhlapaikka huokuu maalaisidyliä, jota vastaan ei varsinaisesti ole tarkoitus taistella. Näistä kootaan yhtenäinen, meidän näköinen juhla noudattamatta kuitenkaan yhtä valmiiksi nimettyä tyylisuuntaa.

Meidän juhlat ovat ennen kaikkea häät. Ainoana, joskin äärimmäisen oleellisena lisämääreenä meidän häät.

Syyslomalla juhlistettiin meidän ensimmäistä kihlajaisten vuosipäivää.

torstai 1. marraskuuta 2018

Vihkisormusten mallailua

Miehen lisäksi naimisiinmenosta jää käteen vihkisormus. Mies on aika kiva, mutta toivottavaa olisi, ettei sormukseenkaan kovin nopeasti kyllästyisi.

Mulla ei ole teräväpiirtokuvaa siitä millaisen vihkisormuksen haluan. Henkan mulle valitsema kihlasormus on yksinkertaisen kaunis eikä oikeastaan rajaa vihkikaverin vaihtoehtoja. Toista timanttitrioa ei ehkä kannata katsella, mutta muuten lattia on avoin.

Tahdon sormusten istuvan hyvin yhteen ilman selkeää rakoa rinkuloiden välissä. Vihkisormuksen kivet on istutettu samaan leveyteen rungon kanssa, mikä onneksi helpottaa tämän tavoiteen saavuttamista. Korkeutta on himppusen enemmän, mutta kivet eivät ole arjessa tiellä. Tämä olisi tärkeää myös vihkissä, sillä mulla ei ole tapana ottaa sormusta pois muuten kuin pakottavassa tarpeessa. Sellaiseksi ei myöskään jatkossa saa lukeutua villapaidan pukeminen tai hanskat. Vihkin metallin ei tarvitse olla keltakultaa ja hopeisemmat sävyt sointuvatkin mielestäni kihlan kaveriksi oikein somasti. Lisäksi vaikka kyseessä kuinka on loppuelämän hankinta, niin budjetti on rajoitettu ja hintalappu saisi jäädä alta tonniin. Mielellään reilusti.

Love me do:ssa pääsin ensimmäistä kertaa sovitteluhommiin. Ei edes hävettänyt, kun ensimmäisen sormuksen kohdalla tajusin, että rystyset on kiipeilyn jäljiltä auki ja kynsissä lakat, joita olin jo viikko takaperin kauhistellut, että vieläkö mulla on nämä putsaamatta. Yritin kuitenkin unohtaa rosoiset kädet ja keskittyä sormusten mallailuun. Strategia oli sama kuin mekkojen kanssa: kokeillaan vähän kaikkea ja katsotaan mihin se johtaa. Hienoiseksi yllätyksekseni se johti turhautumiseen. Tuntui, ettei mikään istunut edes sinne päin ja harmonisen kokonaisuuden sijaan kaksi sormusta vain kilpailivat keskenään.

Kunnes kiilattiin Malmin korupajan tisk(e)ille. Yhtäkkiä hyviä, joskin keskenään varsin erilaisia, vaihtoehtoja oli useampi! Olen hieman testaillut Henkan Volcano-kihlasormusta omani rinnalle enkä pidä yhdistelmää ollenkaan hassumpana. Tätä tyylisuuntaa edustivat tässä alla näkyvät Festiven tyylikkään rosoiset vaihtoehdot, joista on kuvissa käännetty timantit piiloon. En ole aivan varma mitä mieltä olen timanteista tällaisissa ”maskuliinisemmissa” sormuksissa, mutta toisaalta ehkä kaipaisin kihlasormukseen hieman säihkettä.

Aikalailla toista tyyliä edusti ihastelemani maltillisen kokoinen halosormus. Olen vähän pihkassa tällaisiin siroihin haloihin ja tässäkin keskustaa oli korotettu sen verran, että sormus sopi yhteen kihlani kanssa. Henkka ei tosin lämmennyt tälle sormukselle aivan samoin kuin minä.

Vielä astetta tyttömäisempään blingiin hurahdin tämän Kohinoorin sormuksen kohdalla. Se on vain niin hurjan kaunis! Olen aika myyty tälle sormukselle, mutta hieman huolestuttaa onko se minulle liiankin krumeluurinki ja kestääkö ihastus vuosikymmenet. Lisäksi pohdin jääkö kihla tässä yhdistelmässä paitsi ansaitsemastaan huomiosta.


Viimeinen sovittamani sormus oli perinteinen yksikivinen vihki, jollaista tiesin etten ainakaan halua. Niinpä niin. Yksi pikkuisenkin suurempi timantti kuitenki nostaa sormuksen hintaa roimasti ja vaikken karaattien perään kuikuilekaan, vaati yksikivinen sormus suhteessa vähän vaikuttavamman katseenvangitsijan. Tämän kyseisenkin yksilön kauppa-arvo alkoi kakkosella.


Messuilta ei siis lähtenyt mukaan vihkisormusta, mutta olen silti tyytyväinen päivän saldoon. Kunhan sormusmetsästyksen seuraava luku koittaa, tiedän oikean suunnan olevan Malmin korupaja. Heillä myös lohdutettiin tuskailevaa morsianta, ettei tilaustyönä tehtävissäkään sormuksissa ole ostopakkoa, joten jos etsintä kulminoituu siihen pisteeseen, ei lopullisia päätöksiä tarvitse tehdä pelkän hahmotelman perusteella.