maanantai 23. syyskuuta 2019

Täydellinen tauko

Kuvat: Kallioniemi Photography
Meidän pääruuan ja jälkkärin väliin ajoitettu tauko tosiaan alkoi huomattavissa määrin etuajassa. Tämä ei kuitenkaan hiertänyt kenenkään hanuria, sillä ulkona tarkeni sellaisen keskinkertaisen etelän reissun auringossa ja baarikin aukesi siinä sopivasti. Anniskelun vapautumisen lisäksi vieraat nautiskelivat salatehtävistä, vieraskirjasta ja kuvakulmauksesta. Nämä aktiviteetit ajattelin kuitenkin syynätä ihka omien postauksien tarkkuudella, joten esiteltäköön tässä kohden pelkästään sukkanauhavisa.



Vihjailinkin jo etukäteen jonkinlaisesta Henkan hamstraamiin sukkanauhoihin linkitetystä ohjelmanumerosta, joksi loppupeleissä muotoutui vanhaan taulukehykseen askarreltu tietovisa sukkanauhoineen ja valokuvineen. Tehtävä oli yksinkertaisuudessaan mallia “yhdistä oikein”. Meidän juhlissa oli vähemmän yllättävästi useampikin esillä olleiden sukkanauhojen entinen omistaja, mutta tämä ei kuuleman taannut vastausvarmuutta. Oman rivin sai kirjata vastauslappuselle, jotka kerättiin purnukkaan myöhempää tarkastusta varten.

Yksi tauolle aikataulutettu ohjelmanumero oli ryhmäkuvien otto. Koko hääkansan lisäksi poseerattiin erilaisissa kokoonpanoissa teekkareista lapsuudenystäviin ja perheistä polttaripoppoisiin. Tässä omani kaikessa hilpeydessään.



Happihyppelyn kylkiäisenä parasta vähän roimemmassa tauossa oli vieraiden kanssa jutustelu. Moni manaa jälkikäteen, kun ei ehtinyt seurustella juhlaväen kanssa laisinkaan, mutta meillä ei moista kiirettä onneksi ollut ja voin painokkaasti suositella. Fiilis oli juuri niin letkeä kuin etukäteen toivoimme ja oli veikeää huomata kuinka pihalle muodostui jubailurinkejä aivan sekalaisista kaveriporukoista. Ihan parasta!





Taustalla tapahtui sitten ihan järjestelyteknisiä juttujakin, kun pitopalvelu siivosi pöytiä ja keitti kahvia, bändi roudasi varustustaan tanssilattian kylkeen ja jälkkäritoimitukset x2 viilettivät paikalle. Etukäteen olin hieman ahdistunut tuosta tulevasta trafiikista, mutta tiedättekö, kun mulla ei ole mitään käsitystä missä vaiheessa se kaikki tapahtui. Tämä epäilemättä kertoo huipuista ammattilaisista ja ennen kaikkea timanttisesta hääcrewsta.

tiistai 17. syyskuuta 2019

Kommentti koristeista

Kuvat Kallioniemi Photography, kasvosumennukset minä
Meidän juhlapaikka oli jo itsessään niin upea, etten halunnut ripustella sitä täyteen kaiken maailman krumeluurihärpäkkeitä. Salin valmistuttua jäin kuitenkin miettimään, että olisiko sittenkin pitänyt joko jättää kaikki pois tai vetää nuppia kaakonpaan.

Navetan oma valaistus korosti upeasti harjakattoa ja näiden lisäksi alempiin tukiparruihin ripustettiin lipputankovalot. Ja niistä meinasi tulla kriisi. Pojat kipusivat tikkaita, korjailivat valonauhoja ja piilottivat roikkuvia häntiä iteraatiokierroksen jos toisenkin ja silti mietin otetaanko mokoma vain kokonaan pois. Havahduin nimittäin siihen, että lipputankovalot ovat koristeena kärsineet pahemman luokan inflaation. Että oikein ärsytti, kun meillekin tulisi nyt sellaiset. Yritin avata tätä tuskaani hääcrewlle selittämällä, että ne lipputankovalot näyttävät liikaa lipputankovaloilta. Vastapuolen katseet olivat aika tyhjiä, kunnes Ensu-kaaso riensi hätiin morsian-suomi-morsian -kääntäjäksi. Valot aseteltiin lopulta niin, että haaroittuneisuusvaikutelma hävisi ja ne saivat muun porukan kannustamana jäädä.





Bändin ja tanssilattian ylle ompelin valkoista viirinauhaa, joista kolme neljästä pätkästä päätyi lopulta käyttöön. Minä olisi ripustanut sen neljännenkin, mutta Henkan esteettinen silmä oli vahvasti kolmen kannalla. Viirit olivat aika viime tipan keksintö (eli siis kuukausi ennen häitä :D), mutta ne kyllä rajasivat tanssilattian oikein somasti.

Pöydissä meillä oli valkoiset knoppalakanat, joiden ompelu-urakka ei ollut ihan pieni. En halunnut kattaukseen minkään valtakunnan tilpehööriä, ainoastaan kukkia. Ja oli paras päätös! Olin etukäteen huolissani pyöreiden pöytien keskelle jäävästä valtaisasta tyhjästä tilasta, mutta lopulta meidän 150 cm -halkaisijan tasot täyttyivät juuri sopivasti! Kaksipuoleisia menu/ohjelma-vanereita oli kolme kutakin pöytäkuntaa kohden ja kuumana päivänä näistä kehkeytyi myös oikein toimivat viuhkat. Mölkkyklapit osoittivat pöytänumeron ja kangasservetit oli taiteltu aterintaskuiksi. Pitopalvelu kattoi lasit ja sujautti teräaseet servetteihin - väärään koloseen. Ohjekuvasta huolimatta. Aika kamalaa, mutta pystyn jo elämään tämän kanssa.






Paikkakortteina toimivat vuoden aikana ompelemani istuintyynyt ja jos olin niihin tyytyväinen, niin pöytäkartan suhteen hypähtelin innostuksesta. Tämänkin idean varastin jostain vanhemmasta hääblogista, mutta tarkempi lähde on valitettavasti jo karissut mielestä. Vanhaan ikkunaan oli pöytäkunnittain ryhmitelty pienet kuvat jokaisesta vieraasta. Näitä kaiveltiin parhaamme mukaan omista arkistoista ja edustavuus ei varsinaisesti ollut ensimmäinen valintakriteeri. Jonkin verran jouduimme toki varastamaan Facebookista ja satunnaisten avecien kohdalla lähettämään mystisiä naamakuvapyyntöjä. Hehkulampun veroinen älynväläys oli lisäksi käyttää vanhemmista sekä isovanhemmista heidän hääkuviaan. Aika kiva, vaikka itse ylpistelenkin. Kaasoista ja bestmaneista oli muuten myös yhteiskuvat ja meidän oma oli meidän ihka ensimmäinen yhteiskuva.



Pihan puolella meillä oli navetan oven tuntumassa koivutolppien varassa hehkulamppusarja ja illalla pistettiin työmaavalo valaisemaan isoa vanhaa vaahteraa. Ulkona oli lisäksi kaksi puutarhakatosta, toinen yleisessä istuskelussa, toinen puuceen edessä. Jälkimmäisen kattoon oli ripustettu minilipputankovalot, jotka yhdessä koppeihin vietyjen patterikynttilöiden kanssa helpottivat viimeisiä nenän puuteroijia.

perjantai 13. syyskuuta 2019

Kaikki kukista


Joku saattaa muistaa, että alkuperäinen ajatus oli kerätä pöytäkukat tienposkesta ja kaapata morsiuskimppu matkaan satunnaisesta kukkakaupasta hääaamuna. Tämä ratkaisu osoittautui idealistisuudessaan pian turhan stressaavaksi ja päätin päätimme tilata kukat Juhlakukilta. Nälkä kasvoi vähän siinä syödessä, mutta huh kun oli hyvä päätös.

Tilausrumba itsessään oli varsin simppeli. Sovimme sähköpostilla etukäteen sidontatöistä (mun kimppu ja hiuskukat, Henkan sekä bestmanien vieheet ja kaasojen seppeleet) ja niiden hinnasta sekä juttelimme sopivista pöytäkukista ja niiden määrästä. Tämän pohjalta tein verkkokaupassa tilauksen parisen viikkoa ennen häitä ja valitsin toimitustavaksi postipaketin suoraan juhlapaikalle. Jälkimmäinen olikin se ketjun hermoja raastavin lenkki, kun sopivasti viikkoa ennen meidän häitä bongasin Facebookin Häät2019-ryhmästä vertaistukikeskustelun niille, joiden kukat olivat jääneet postiin jumiin…

Meidän kukkaset saapuivat kuitenkin jämptisti siinä kymmenen aikaan torstaiaamusta. Navetalla säilytystilat olivat varsin rajoittuneet, mutta vieheet, seppeleet ja hiuskukat saatiin onneksi kylmenemässä olleeseen jääkaappiin. Muiden kukkien osalta parempaa ratkaisua ei ollut näköpiirissä kuin leikata ohjeiden mukaisesti uudet imupinnat ja istuttaa ne lämpöiseen veteen, jota saatiin sekoittamalla keitettyä ja kanistereiden huoneenlämpöistä vettä sopivassa suhteessa. Auringolta suojaaminen ei ollut ongelma, mutta navettaa viileämpää tilaa ei mistään saatu taiottua. Tästä huolimatta kaikki kukat selviytyivät oivallisesti lauantain juhliin ja pöytäkukat olivat raportoidusti tikissä vielä viikko häiden jälkeenkin!

Pöytäkukat
Pöytäkukissa tahdoin pitää kiinni luonnonkukkahenkisyydestä ja iloisista väreistä, joten pistin tilaten muun muassa kultapiiskua, krysanteemeja ja runsaasti leikkovihreitä. Me oltiin ihan valtavan onnekkaita, kun toisen bestmanin vaimokkeen äiti tarjoutui tulemaan perjantaina juhlapaikalle loihtimaan kukka-asetelmia. Ja ei vitsiläinen miten upeita niistä tuli! Oltiin heti samalla taajuudella siitä mitä haettiin enkä olisi osannut kuvitella täydellisempiä asetelmia. En tiedä miten oltaisiin selvitty ilman tätä apua, sillä hän hoiti koko kukkataiston yhden naisen voimin. Jokaiseen meidän seitsemään pöytään tuli neljästä kuuteen asetelmaan sekalaisissa kokoelmassa lasipurkkeja, joten työ oli ihan valtaisa. Näiden lisäksi oli vielä viisi auringonkukkaa, joista neljä aseteltiin yksinkertaisuudessaan buffeepöydän keskelle ja yksi onneton pääsi ulos helteeseen Tervetuloa-kyltin kaveriksi.




Morsiuskimppu
Luonnonkukka-ajatus jatkui mun kimpussa ja vaikkei mulla ollut yhtä valmista mallikuvaa lähettää Juhlakukille, poimin selitysteni sekaan pari inspisesimerkkiä. Olen nähnyt vastasidotusta kimpustani kuvan Juhlakukkien instagramissa, ja se on upea. Kävi kuitenkin niin, ettei kimppu matkannut perille aivan yhtä loistokkaana. Kääröstä avattuna se oli pallomainen ja tiivis rönsyilyn sijaan ja pääroolissa toiminut auringonkukka hieman nuupahtanut. Täysin epäammattimaisena analyysinä luulen ongelman olleen ainakin osittain toivomissani mustikanvarvuissa, jotka eivät selvinneet kuljetuksesta lainkaan ja näin kadottivat rönsyefektin. Kimpussa oli myös oranssihtavan punaisia neilikoita, joiden väristä meinasin saada henkisiä näppyjä. Vaikkei kimppu ollut minulle häiden tärkeimpiä komponentteja, oli harmitus yllättävän raskas. Tässä kohden meidän pelastava kukkaenkeli astui kuitenkin jälleen parrasvaloihin, purki koko kimpun ja sommitteli sen uudestaan. Rönsyvihreitä varastettiin pöytäkukkapunteista samoin kuin vaaleankeltaiset krysanteemit, jotka tulivat korvaamaan poisnypittyjä neilikoita. Lopputulos oli rennosti löyhempi ja samalla ihanan raikas. Olen tästä pelastusprojektista loputtoman kiitollinen.




Morsiamen hiuskukat
Arvioisin tämän olevan se käännekohta, jossa kukkatilaus lähti hieman rönsyilemään. Mutta mitään en kadu! Aidot kukat kruunasivat hääkampaukseni ihan täydellisesti ja ne pysyivät freesheinä paikallaan koko päivän, illan ja yön. Pääkukaksi oli alunperin tarkoitettu sellainen huono-onninen oranssinpunainen neilikka, mutta hääaamuna modattu kimppuni pääsi vielä elinluovuttajaksi, kun siitä varastettiin yksi keltainen kakkara myös hiuksiin. En tiedä mitä taikoja kampaajani mutisi, mutta tuokin kukkanen pysyi kiltisti paikallaan, vaikkei sitä muiden tavoin oltu istutettu rautalankaan. Kaikessa yksinkertaisuudessaan keltainen kukkanen teki ihanan raikastuksen omaan morsiuslookiini, vaikka se oli ehkä vähiten harkittu päätös koko häähärdellissä.


Sulhasen ja bestmanien vieheet
Henkka jätti tämän osuuden kokonaan minun kontolleni ja vieheiden tilaus oli vähän sellainen löperö “siroa ja kevyttä” yhdellä esimerkkikuvalla. En hoksannut täsmentää, etten siis halua yhtä isompaa kukkaa laisinkaan. Henkalla tuo kukka oli sitten valkoinen ruusu ja pojilla ne oranssinpunaiset neilikat, joille havaitsin olevani henkisesti allerginen. Henkan viehe sopi kokonaisuuteen kuitenkin ihan passelisti eivätkä ne bestmanienkään kukat häirinneet, kun ei mulla ollut silmiä kuin yhdelle miehelle.




Kaasojen seppeleet
Kaasokimput olisi olleet tiellä, joten ensin harkitsin rannekukkia. Omia hiuskukkiani pohtiessa sain kuitenkin älynväläyksen seppeleistä. Kaasot pitivät ideaa niin ikään toteutuskelpoisena, joten sillä mentiin. Seppeleet olivat kevyet ja vihreät pienin harsokukkalisin ja toimivat mainiosti erottaen kaasot nopeallakin silmäyksellä muusta vierasjoukosta. Voin suositella! Näidenkin suhteen piti hääaamuna kuitenkin tehdä pientä viilausta, sillä seassa olleet mustikanvarvut ravistelivat ruskeaksi kurvahtaneita lehtiään hentoisestakin kosketuksesta. Lopputulos pelitti onneksi ilman varpujakin, vaikka ne toimiessaan olisivat toki sopineet somasti häiden tyyliin.

Kaikki kuvat Kallioniemi Photography

maanantai 9. syyskuuta 2019

Parasta hääruokaa ja aikataulun uusinta


Meidän häiden ruoka oli makunystyröitä hivelevän hyvää. Siis voihan huokaus. Kunpa sitä pääsi syömään uudestaan. Mieluusti niin, että helle ei nitistäisi ruokahalua, flunssa tylsistyttäisi makuhermoja tai ympärillä kieppuisi se päivä, jota on suunniteltu yksitoista kuukautta.

Ihan hirveästi siihen ruokaan ei nimittäin ehtinyt keskittymään. Muistan ensimmäisen haarukallisen kohdalla hymistelleeni, että ah kuinka hyvää ja hakeneeni santsin, kun havaitsin lautasen tyhjentyneen itsestään. Siinä välissä porukka kävi juttelemassa meidän kanssa, patisteltiin seuraavia pöytiä hakemaan ruokaa ja pohdittiin hääcrewn kanssa, että mitäs nyt tehdään kun ollaan 1,5 h aikataulua edellä.







Koska näin tosiaan kävi. Päästiin buffeepöydän antimien ääreen puolisen tuntia ajateltua aiemmin, kun kaikki alkusähellys ja -höpötykset soljuivatkin varsin sutjakasti. Meidän 50-hengen seurueen kupujen täyttymiseen oli varattu parilla puheella höystettynä yhteisymmärryksessä cateringin kanssa kaksi tuntia aikaa, kun siihen lopulta meni vain tunteroinen. Kolmenkympin helle rajoitti koko porukan ruokahalua: valkosipuliperunat eivät ehkä ole monen ykkösvalinta trooppisissa olosuhteissa. Kuumuuden vuoksi ruokaa jäi myös paljon yli, mikä oli kyllä sääli. Onneksi pääruuan liha saatiin sentään talteen ja siitä syötiinkin häiden jälkeen vaihtelevilla kokoonpanoilla useampaan otteeseen.

Ruokailun lomaan oli ohjelmoitu kaksi puhetta: mun isän sekä vaarin. Koska lautaset tyhjenivät odotettua rivakammin, pidettiin puheet kuitenkin lopulta ruokailun päätteeksi perätysten. Iskä lainasi Mika Waltaria ja vaari huolehti, että ainakin yksi kyseenalainen lapsuusmuisto jaettiin juhlakansalle. Kiitos kummallekin.

Kaikki hetket ikuisti Kallioniemi Photography.

Ruokailun ja puheiden jälkeen Tume-bestman julisti tauon alkaneeksi ja baarin avatuksi. Vieraille kerrottiin myös yhteiskuvan tapahtuvan piakkoin, mutta heille tultaisiin siitä erikseen kertomaan. Lisäksi muistutettiin salatehtävistä, vieraskirjasta ja muista oheisohjelmista. Vieraiden informointi oli yksi minulle tärkeistä jutuista ja Tume hoiti homman ihan nappiin. Saatiin jälkikäteen jopa kiitosta kuinka kiva oli, että koko ajan tiesi mitä on tapahtumassa. Jes! Loppupeleissä aikataulun edistyminen ei myöskään ollut ongelma, sillä vieraat viihtyivät ulkona eikä kukaan asiaan vihkiytymätön jälkihaastattelujen perusteella edes huomannut mitään kummastelemista. Morsiankin onnistui suhtautumaan aikataulun eläväisyyteen hämmentävän lunkisti!

maanantai 2. syyskuuta 2019

Maljannosto ja alkuhöpinät

”Nostetaan malja hääparille!”, käski seremoniamestaribestman eikä tarvinnut toista kertaa kehottaa. Onnitteluhuudahduksia, kilinää ja tervetulleen viileää skumppaa. Ääneen päästyään Tume jatkoi sitten käytännöninfoilla vessojen ja tupakkapaikan sijainneista ja mainosti perään vielä salatehtäviä ja vieraskirjaa.


Meillä ei itsellämme ollut erityistä tarvetta päästä pitämään varsinaisia puheita omissa häissämme, mutta vaatimattomat tervetulotoivotukset halusimme silti lausua. Tume passasikin mikin Henkalle, joka tämän lausunnon toimitti. Samaan syssyyn tuore aviomieheni jatkoi monia askarruttaneella sukunimikysymyksellä: vaikeaa oli, mutta päätös tehtiin. Siinähän kävi nimittäin niin, että Henkka hävisi kivi-paperi-sakset (kivellä) ja pääsi vaihtamaan nimeä. Saatoin tässä kohden aloittaa aplodeerauksen, johon juhlakansa railakkaasti yhtyi.

Meidän häämme eivät olleet suuren suuret ja jokainen vajaasta 50 vieraasta meille spesiaali. Koska läheisiä on kertynyt matkaan elon eri vaiheissa, olimme sopineet pitävämme tehokkaan tiiviin esittelykierroksen. Idealistinen ajatus oli näin myös helpottaa jään murtumista pöydissä, joissa ennestään tuntemattomat löysivät itsensä istumasta vieretysten. Saattoi kierros helpottaa myös joitain tiettyjä salatehtäviä… Osa esittelyistä oli yleismalkaisempia, kuten “teekkaripöytä”, osa pääsi sitten yksinään valokeilaan. Sattumalta emme olleet päivän ainoita sankareita, vaan eräällä Henkan opiskelukaverilla oli synttärit tuona loistavana päivämääränä. Hyvin valitusta päivästä onnittelimme sankaria hänen paikallaan odottaneella karkkipaketilla sekä esittelykierroksen yhteydessä koko poppoolla kajautetulla onnitteluhoilauksella.

Kuvat jälleen Kallioniemi Photography
Meidän jälkeemme äänensä avasi vielä valokuvaajamme Sami, joka esitteli itsensä, ja kehotti kaikkia lähestymään rohkeasti juhlan aikana, jos valokuvauksellisia tarpeita ilmenee. Sami myös vakuutti kuvien tulevan aikanaan vieraidenkin syynättäväksi (kunhan hääpari saa aikaiseksi, köh). Lopuksi pitopalvelu kävi vielä esittelemässä menun ja kertaamassa ruoka-aineasiat ennen kuin me hyökkäsimme joukon etunenässä kohti pitopöytää.