Kommentti koristeista

Kuvat Kallioniemi Photography, kasvosumennukset minä

Meidän juhlapaikka oli jo itsessään niin upea, etten halunnut ripustella sitä täyteen kaiken maailman krumeluurihärpäkkeitä. Salin valmistuttua jäin kuitenkin miettimään, että olisiko sittenkin pitänyt joko jättää kaikki pois tai vetää nuppia kaakonpaan.

Navetan oma valaistus korosti upeasti harjakattoa ja näiden lisäksi alempiin tukiparruihin ripustettiin lipputankovalot. Ja niistä meinasi tulla kriisi. Pojat kipusivat tikkaita, korjailivat valonauhoja ja piilottivat roikkuvia häntiä iteraatiokierroksen jos toisenkin ja silti mietin otetaanko mokoma vain kokonaan pois. Havahduin nimittäin siihen, että lipputankovalot ovat koristeena kärsineet pahemman luokan inflaation. Että oikein ärsytti, kun meillekin tulisi nyt sellaiset. Yritin avata tätä tuskaani hääcrewlle selittämällä, että ne lipputankovalot näyttävät liikaa lipputankovaloilta. Vastapuolen katseet olivat aika tyhjiä, kunnes Ensu-kaaso riensi hätiin morsian-suomi-morsian -kääntäjäksi. Valot aseteltiin lopulta niin, että haaroittuneisuusvaikutelma hävisi ja ne saivat muun porukan kannustamana jäädä.





Bändin ja tanssilattian ylle ompelin valkoista viirinauhaa, joista kolme neljästä pätkästä päätyi lopulta käyttöön. Minä olisi ripustanut sen neljännenkin, mutta Henkan esteettinen silmä oli vahvasti kolmen kannalla. Viirit olivat aika viime tipan keksintö (eli siis kuukausi ennen häitä :D), mutta ne kyllä rajasivat tanssilattian oikein somasti.

Pöydissä meillä oli valkoiset knoppalakanat, joiden ompelu-urakka ei ollut ihan pieni. En halunnut kattaukseen minkään valtakunnan tilpehööriä, ainoastaan kukkia. Ja oli paras päätös! Olin etukäteen huolissani pyöreiden pöytien keskelle jäävästä valtaisasta tyhjästä tilasta, mutta lopulta meidän 150 cm -halkaisijan tasot täyttyivät juuri sopivasti! Kaksipuoleisia menu/ohjelma-vanereita oli kolme kutakin pöytäkuntaa kohden ja kuumana päivänä näistä kehkeytyi myös oikein toimivat viuhkat. Mölkkyklapit osoittivat pöytänumeron ja kangasservetit oli taiteltu aterintaskuiksi. Pitopalvelu kattoi lasit ja sujautti teräaseet servetteihin - väärään koloseen. Ohjekuvasta huolimatta. Aika kamalaa, mutta pystyn jo elämään tämän kanssa.






Paikkakortteina toimivat vuoden aikana ompelemani istuintyynyt ja jos olin niihin tyytyväinen, niin pöytäkartan suhteen hypähtelin innostuksesta. Tämänkin idean varastin jostain vanhemmasta hääblogista, mutta tarkempi lähde on valitettavasti jo karissut mielestä. Vanhaan ikkunaan oli pöytäkunnittain ryhmitelty pienet kuvat jokaisesta vieraasta. Näitä kaiveltiin parhaamme mukaan omista arkistoista ja edustavuus ei varsinaisesti ollut ensimmäinen valintakriteeri. Jonkin verran jouduimme toki varastamaan Facebookista ja satunnaisten avecien kohdalla lähettämään mystisiä naamakuvapyyntöjä. Hehkulampun veroinen älynväläys oli lisäksi käyttää vanhemmista sekä isovanhemmista heidän hääkuviaan. Aika kiva, vaikka itse ylpistelenkin. Kaasoista ja bestmaneista oli muuten myös yhteiskuvat ja meidän oma oli meidän ihka ensimmäinen yhteiskuva.

Pihan puolella meillä oli navetan oven tuntumassa koivutolppien varassa hehkulamppusarja ja illalla pistettiin työmaavalo valaisemaan isoa vanhaa vaahteraa. Ulkona oli lisäksi kaksi puutarhakatosta, toinen yleisessä istuskelussa, toinen puuceen edessä. Jälkimmäisen kattoon oli ripustettu minilipputankovalot, jotka yhdessä koppeihin vietyjen patterikynttilöiden kanssa helpottivat viimeisiä nenän puuteroijia.