Aviossa!

Kuva: Kallioniemi Photography

Se on kuulkaa siinä.

Ollaan nyt oltu onnellisesti naimisissa noin 57 tuntia ja tämä on aika kivaa. Ei aiota laskeutua tältä hattaralta ihan heti, vaan käydään ottamassa lisänostetta huomenna starttaavalta häämatkalta, joten palataan asiaan ensi viikolla.

Mutta älkää peljätkö! Olen ajastanut pari postausta tipahtelemaan blogiin tälläkin viikolla ja instan puolelle ilmestynee mahdollisesti vähän honeymoonstooriakin.

Loppuhääviikko: Hösseliksi

Torstaina laitettiinkin sitten hösseliksi.

Liitoksistaan tursuava auto starttasi kohti juhlapaikkaa siinä kasin pintaan ja kaarsi navetan pihaan sovitusti klo 9. Meitä edeltänyt taidenäyttely oli hoitanut oman tonttinsa mallikkaasti eikä navetalla ollut juuri laittioiden lakaisua vakavampaa siivottavaa. Kalusteet päästiin lastaamaan vuokrafirman autosta vähän kymmenen jälkeen ja etukäteen stressailemani kukkalähetyskin saapui postin hellässä huomassa heti aamupäivästä.

Meidän torstain tehotiimi toimi moitteettomasti ja mukisematta - työnjohto kiittää. Kaasot silittivät kuuliaisesti miljoona ja kaksi ikävän pyöreää pöytäliinaa ja bestmanit ottivat sulhon johdolla kopin äänentoistosta, valoista ja raskaimmista nostoista. Dream teamin ruokahuolto pelasi myös kiitettävästi, joten suuremmilta nälkäkiukuilta vältyttiin. Lämmin oli, mutta kivinavetta säilyi kuitenkin ulkoilmaa viileämpänä.

Torstaina saatiinkin hommat jo sen verran pitkälle, ettei perjantain herätys ollut aivan yhtä aikainen. Toisen bestmanin puolison äiti toimitti päivän sankariteon, kun hän loihti meidän tilaamistamme irtokukkasista kauneimmat pöytäasetelmat ikinä ja fiksasi lisäksi vielä mun kimpunkin. Viimeisimpiä paikalleenasetteluja oli seuraamassa myös mun veli, joka sai pitkän ja hartaan tehtävälistan vielä lauantaiaamuksi. Käytiin tulevan päivän ohjelma vielä kertauksena läpi ja sitten meidän tiet erkani Henkan lähtiessä bestmanien kanssa yökyläilylle ja meidän tyttöjen suunnatessa Villa Taikaan.

Pojat viettivät Henkan viimeisen poikamiesillan pesten autoa, saunoen ja vetäen navat täyteen kotitekoisia hamppareita ja vaniljajätskiä mansikoilla ja kinuskikastikkeella. Meidän tyttöjen residenssissä siemailtiin shampanjaa, tirskuttiin upealle polttarikirjalle, lakattiin kynsiä ja hoidettiin kauneutta.

Mainittakoon, että Henkkahan oli koko torstain aivan kuolemantaudissa ja perjantaikin meni huomattavalla vajaateholla. Onko villejä arvauksia kuka heräsi hääaamuna virkistäviltä 1,5 h yöunilta kurkku karheana ja meno huteran kuumeisena?

Alkuhääviikko: Tyyntä myrskyn edellä

Jos mulle olisi vielä kuukausi sitten väitetty, että hääviikolla yritän saada aikaa kulumaan, niin pöpiksi olisin luullut. Meillä on kuitenkin aikalailla kaikki etukäteen voitava tehty ja sekös ottaa hermoille. Tässä on nyt pitänyt pyöritellä peukaloita ja odotella, että vilinä alkaa torstaina.

Maanantai-tiistai -akselilla ollaan tyhjennetty kauppoja pienistä vichypulloista, kun meidän hääpaikallehan luvataan lauantaiksi tällä hetkellä 31°C, käristyskupolia, hiki-infernoa, mitä näitä nyt on. Lisäksi olen kirjoitellut saapumisohjeita bändin, kakun ja donitsin sähköposteihin ja soitellut niin häähotellin, juhlakukkien kuin cateringinkin kanssa. Äidin kanssa ollaan juteltu ruokahuollosta meidän torstaina navetan kimppuun käyvälle työjoukolle ja iskä puolestaan toteutti ja dokumentoi tieteellisen kokeen koivunlehtien säilyvyydestä. Yllätykseksemme oksissa (vedellä tai ilman) yönsä viettäneiden lehtien kunnossa ei ollut havaittavaa eroa kelmutettuna ämpärissä säilytettyihin irtonaisiin lehtiin. Koivunlehtiheittokujaa varten lehdet siis luultavasti riivitään jo perjantai-iltana. Henkka viimeisteli (eli kokosi 80-prosenttisesti) meidän soittolistan, jota tosiaan aloitettiin viime elokuussa. Niin ja haettiin me sormukset kiillotuksesta ja kaiverruksesta.

Tänään keskiviikkona minä porhalsin ensimmäisenä Kampin Blue Lagooniin laittamaan hääkynnet alkuperäisestä pihistelytarkoituksesta huolimatta. En halunnut omiin hyvinvoiviin kynsiini pituutta tai geelejä, mutta bongasin Shellac-lakkauksen, joka olisi toivottavasti vähän normikynsilakkaa kestävämpi. Samalla reissulla koukkasin vielä meille tytöille kasvonaamiot perjantai-illaksi ja shampanjan siihen kylkeen.

Illasta kurvasimme vanhemmilta peräkärrin Subben perään ja ryhdyimme tyhjentämään häkkivarastoa, saunaa ja olohuonetta. Ansu päräytti pelastavana enkelinä myös oman biilinsä meidän pihaan ja saatiin lähes kaikki ahdettua kosliin. Käytännössä vain istumajärjestyksenä toimiva ikkuna ja käsienpesupiste jäivät ruikuttamaan perjantain lastiin.

Huomenna sitten turbovaihde silmään.

Vaikeinta häissä tulee olemaan niistä nauttiminen

Okei, nyt lipsahti klikkiotsikko, sori.

Mä tykkään olla järjestämässä. Vaikka stressitaso on tässä viime aikoina löytänyt uuden normaalin ja Henkka on ehkä saanut todistaa muutaman tiuskahduksen, on häiden järjestäminen ollut kivaa. Myös juhlissa tai tapahtumissa tykkään juoksennella kulisseissa ja huolehtia, että palaset liikkuvat oikealla hetkellä oikeaan paikkaan. Että joku muistaa nyanssit ja detaljit. Ja se onnistumisen tunne, kun hirmuisen ponnistelun jälkeen kaikki näyttää ulospäin toimivan helposti, sulavasti ja mutkitta. Lisäksi haluaisin luonnollisesti tehdä kaiken itse (tai vähintään koordinoida), koska silloin tiedän, että a) asia on tehty b) se on tehty oikein niin kuin oli tarkoitus.

Mutta omissa häissä en voi viilettää seinäruususena neuvomassa bändiä oikeaan paikkaan tai edes ilahduttaa hääcrewta tivaamalla vartin välein, että onhan vessassa käsipaperia. Pitäisi luottaa siihen, että muut hoitaa. Eikä tämä ole luottamuspulaa meidän ystäviä tai palveluntarjoajia kohtaan, vaan organisointihullun sisäänrakennettu valuvirhe. Ongelmaa ei varsinaisesti helpota, että päivän kokonaisuus ja kulku ovat yhtenä iloisena myttynä mun pääni sisällä ja nyt lähes vuoden veivaamisen jälkeen se pitäisi saada purettua paperille selkeäksi ohjeistukseksi muille.

Koska se oli mun luonnollinen jakoavain tähän mutteriin: pistää kaikki ranskalaisilla viivoilla paperille. Kirjoitin ensin yleisinfon aikataulusta ja kaikesta mitä tuleman pitää (vähän päältä sivu), sen jälkeen jokaiselle hääcrewn jäsenelle sekä juhlapaikalle lauantaina ensimmäisenä saapuvalle veljelleni omat muistilistansa (5 x 1 sivu) ja luonnollisesti seremoniamestarille vielä liitteen 1, joka selventää mitä missäkin kohden olisi hyvä mainita (1 sivu). Tämän jälkeen tulostin 8 sivuisen dokumenttini ja vein sen Henkalle virallisten asiakirjojen tapaan kommenttikierrolle ennen lopullista hyväksymistä.

Henkka ilmoitti, että hän tekee nyt intervention.

Puolustuksekseni, mä olin koko ajan kirjoittavinani vain muistilistaa vähän kuin itselle. Se tosin saattoi olla aika yksityiskohtainen ja lopputulos hyvinkin rautalankainen ja käskynjakoa muistuttava. Että kaikki tulee varmasti ylös eikä mitään unohdu. No, yritimme lopulta ottaa asiaan vähän keskustelevamman lähestymisen ja uskoisin, että meillä mulla on edelleen kavereita.

Omaan päänsisäiseen vinoutumaani ei kuitenkaan oikein ole mitään kepulikonstia, mutta kovasti yritän tässä prepata itseäni, jotta nuttura löyhenisi lauantaihin mennessä. Että se on ihan ok, jos jokunen vuoden aikana mietitty yksityiskohta löytää ennalta-arvaamattoman toteutuksen tai kulman takaa hypähtää kutsumaton sattumus. Pääasia, että kaikilla olisi kivaa. Myös mulla.

 

Koemeikin kommunikaatio-ongelmat

Mä en arjessa juuri meikkaa. Juhliin kyllä, mutta vaihtelevalla menestyksellä. Tällä pläntillä olenkin aika vieraalla maaperällä ja eilen koemeikkiin suunnistaessani yksi huolenaiheeni oli osaisinko kommunikoida toiveitani oikein Pinterest-kuvista huolimatta. Eikä huoli ollut täysin turha.

Haluan tunnistaa itseni peilistä myös hääpäivänä, joten lähtökohtana oli varsin luonnollinen ja raikas meikki. Meikkipohja sai olla kevyt ja läpikuultava (ikuisesta teini-iästäni huolimatta), sillä halusin välttää maskiefektin. Tämä onnistuikin koemeikissä varsin passelisti ja myös varjostukset pidettiin maltillisina. Silmämeikin suhteen yhteisen sävelen löytäminen oli kuitenkin vähän haastavampaa. Olin Pinterestistä poiminut nämä kaksi kuvaa, joissa silmät korostuivat minusta somasti, mutta luonnollisesti. Siinä missä minä kiinnitin kuvissa enemmän huomiota yleisvaikutelman keveyteen ja tyyliin, meikkaaja poimi näiden hieman punertavat sävyt. Oikeaa luomivärin sävyä iteroitiin vähän jo meikkiä tehtäessä, mutta lopputulos oli minusta silti punainen, kun oma epämääräinen toiveeni oli “kultaruskea” osaamatta kuitenkaan osoittaa paleteista mitä hain. Tässä kohden olin kuitenkin sitkeän vaikea asiakas ja ratkaisu löytyi lopuksi varjostuspaletista. Sovimme, että hääaamuna lähdetään etenemään niillä.

Minulla on luonnostaan pitkät, joskin tönkkösuorat ripset enkä kaipaa niihin pidennyksiä. Koska toiveissani oli kuitenkin silmiä korostava meikki ehdotti meikkaajani irtotupsuja. Sellaisetkin ovat minulla täysin uusi aluevaltaus ja olinkin eri pituuksien ja tuuheuksien edessä varsin neuvoton. Lopulta testasimme kaikkein maltillisempia tupsuja toiseen ulkonurkkaan ja ne toimivat kyllä ihan näppärästi. Meikkaajani ei mielellään laittaisi vajaata riviä, mutta itse haluan vain pari hassua silmien ulkonurkkiin. Koemeikissä jätimme alaripset ilman väriä, mutta kotona testasin omin lupineni toiseen silmään ja saatan ehkä sittenkin haluta ripsivärit myös niihin. Olen vähän hankala.

Huulipunanetsintäongelma jäi sitten kotitehtäväksi. Käytän normaalisti vähän kylmempää ja tummempaa sävyä, mutta häämeikkiin tahtoisin myös huuliin aavistuksen vaaleamman värin. Voisi myös kuvitella, että “kultaruskea” riitelisi kylmän kanssa, mutta tämä koemeikin valinta tuntuu taas liian oranssilta. Kun tähän vielä lisätään oman pigmentin tuoma twisti purkkeja vertailtaessa, en odota tätä ostosreissua erityisen innokkaasti.

Yleishabitukselta olin koemeikkiin tyytyväinen ja jonkinlaiseksi kehuksi voitanee tulkita myös Henkan kommentti “Ihan hyvä, kyllähän sut vielä tunnistaa”. En väitä, ettei silmämeikin värisävytys jännittäisi, mutta ollaan kuitenkin hivuttautumassa neutraalimpaan suuntaan, joten uskaltanemme rajata täyskatastrofit tulevaisuusnäkymien ulkopuolelle.

To do -lista harvenee

Jälleen on puurrettu sekalaisen repaleisia tehtäviä to do -listan harventamiseksi. Välillä on vähän kaduttanut, etten ottanut pidempää pätkää lomaa tässä ennen häitä. Mitään muuta en sitten kadukaan, vaikka varmaan aika moni pyörittelee silmiä meidän äärimmäisen tärkeille DIY-projekteille. Kuten tämän mölkkyseiskan korjaamiselle.

Askartelupuolella olen saanut salatehtävät aika hyvään kuosiin. Tehtäviä on yhteensä arviolta seitsemisenkymmentä meidän noin 50 vieraalle. FB-ryhmissä joku juuri tätä asiaa pohti ja vastausten perusteella voipi olla, että nämä loppuu kesken, jos meidän vieraat oikein intoutuu. Katsotaan jos saisin vielä inspiraation keksiä vähän lisää. Myös istumajärjestys on askarreltu vanhaan ikkunaan. Ikkunatussilla raapustelu oli kivaa puuhaa! Keksimme myös luontevan paikan kehottaa vieraita koppaamaan tyynynsä kantoon, jotteivät ne jäisi tukkimaan meidän häkkivarastoa enää häiden jälkeen. Tuo sanamuoto on ehkä vähän turhan ilmelä, mutta parempaakaan ei runosuoni tähän hätään suoltanut. Tienvarsikyltithän on tunnetusti se miesten ainut kontribuutio hääjärjestelyihin, joten meilläkin tämä oli Henkan projekti. Ison Omenan laserleikkuri kävi tässä jonkinaikaa vajaateholla, mutta se onneksi korjattiin vikkelästi ja saimme kuin saimmekin leikattua tienvarsikyltit muotoonsa. Häpeilemättä totean, että tuli parhaat mitä olen nähnyt.

Juomapuolella risteilylillumiset on lilluttu ja nyt meidän sauna on täynnä kaljaa (saunakaljaa höhö). Joillain leveästi elävillähän on se oma häähuone, mutta meidän kaksiossa on vähän paha arpoa kumman tilan luovuttaa juhlaromppeelle, joten nyt ei sitten saunota (kotona) ennen bileitä. Myös kahviavecit ja holittomat skumpat ovat plakkarissa. Vanhemmilta löytyi kaapissa avaamattomana jo kymmenisen vuotta kolissut konjakki ja toiseksi vaihtoehdoksi päätin hetken mielijohteesta ufo-pullot. Ettei juhla lipsahda liian tyylikkääksi. Pahoittelut kaikille vieraslistan Baileysin ystäville, mutta minä en kuulu teihin. Ja Henkalle oli ihan sama. Holittomaksi alkumaljaksi halusin Henkelliä, mutta Ompun Alko tarjosi vain roséta. Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen, vaan Alkon click-and-collect -tyylisen nettipalvelun kautta sain tilattua kaksi pulloa sitä perusversiota kuskattavaksi lähiliikkeeseen. Myös lapsivieraan juomapuoli on hoidossa, kun nappasin kauppareissulla koriin valikoiman pillimehuja.

Iskä jutteli tutulle metsänomistajalle meidän koivunlehtitarpeista ja saatiin lupa käydä keräämässä oksat muutenkin harvennusuhan alla olevalta läntiltä. Jes! Nappasin porukoilta lainaan myös sopivan korin lehtiä varten ja samaan syssyyn muutaman isomman lasimaljakon sekä -purnukan. Edellisviikonloppuna myös koeponnistimme kaksi puutarhakatosta ja totesimme ne toimiviksi. Tosin vihkikatos ei ole valkoinen, kuten kuva antaa ymmärtää, vaan vaalea beessi. Toivotaan, ettei sitä tarvita.

To do -lista alkaa näyttää jo sen verran hyvältä, että olen varmasti unohtanut jotain tähdellistä.

Hääpuvun viimeinen sovitus

Reippaaseen puoleen vuoteen on mahtunut mekon suhteen epäilys jos toinenkin. Mun mekkojahti päättyi lopulta varsin lyhyeen ja olinkin siitä aikanani kiitollinen. En oikeastaan katsellut mekkoja netistä etukäteen ja sovittamassa kävin viikon sisään neljässä liikkeessä. Kun se oikea sitten löytyi, eivät enkelikuorot laulaneet tai nenäliinoja nyhdetty paketista. Mekko tuntui minulta ja huomasin vertaavani seuraavia sovituskappaleita siihen yhteen. Totesin, että eiköhän se ollut siinä.

Tämä kaikki tapahtui syyskuussa eli häätaipaleen ensikurveissa. Sen jälkeen on some viekoitellut minua oikeastaan päivittäin toinen toistaan loistokkaammilla puvuilla. Eikö pitsi ole kyllä jo aika nähty? Enkö haluaisi kuitenkin erikoisemman, erilaisemman puvun? Showstopperin tai puhdaslinjaista räätälöintiä? Tyydyinkö sittenkin?

Eilen koitti se päivä, jolloin tupsahdimme kaasojeni ja äitini kanssa The Dressille hakemaan korjausommeltua hääpukuani. Astuin mekon sisälle, se kiristettiin ja katsoin peiliin. Ensin tuli ylipyyhkäisevä huojennus ja sitten kutkuttava kuplinta. Vähän hykertelin, hytkyin paikallani. Kyllä se on hyvä.

Hääpuku näyttää vielä ihan erilaiselta, kun se istuu hyvin. Lisäksi luulen sen pääsevän tosissaan oikeuksiinsa, kunhan kantajakin on panostanut itseensä ponnaria ja ripsiväriä enemmän. Opintomatkalla mukana olleet kaasot on nyt myös kurssitettu mekon pukemisessa ja laahuksen nostamisessa. Enää kaksi viikkoa!

Koekampaus - sittenkin!

Lyhykäisesti avauduinkin jo kuinka viimeviikkoinen koekampaus vaihtui pelkäksi hääkampauksen suunnitteluksi. Tämä juonenkäänne tuli minulle täytenä yllätyksenä, olinhan kampaajaa varatessani sopinut juurikin myös testiversion sisältävästä paketista.

Jäi harmittamaan. Sekä koekampauksen puute että oma jähmettymiseni yllättävässä sosiaalisessa tilanteessa. Miksi en onnistunut avaamaan suutani? Siispä tein kuten kuka tahansa sosiaalisen median kasvatti ja kysyin tilanteeseen mielipiteitä Nistin ja Nöörin Instagramin puolella. Uskallanko ottaa kampaajaan uudelleen yhteyttä vai saanko vain hyytävän ilmapiirin hääaamuun? Kiitos kaikille sympatiasateesta ja ihanista kannustusviesteistä! Niiden rohkaisemana sain kuin saikin muotoiltua viestin, jossa kerroin harmitukseni väärinymmärryksestä ja toiveeni saada sittenkin puheissa ollut koekampaus.

Paluupostissa saapui mitä vilpittömin pahoitteluviesti. Kampaajani tosiaan yleensä pitää hääkampauksista vain suunnittelupalaverin eikä ollut kiireessä muistanut, että minun kanssani oli sovittu varsinaisesta koekampauksesta. Saimmekin aikataulut natsaamaan uudelleen täksi tiistaiksi.

Hääkampauksen suhteen mulla oli paljon ajatuksia, mutta ei kuitenkaan esimerkiksi yhtä täydellistä “tällainen, kiitos” -pinterestiä. Huolimatta siitä, että rennon laineekkaat niskanutturat ovat tässä viime vuosina olleet aika peruskauraa. Ihan täysin sotkuisen bohoiselle puolelle en kuitenkaan halunnut mennä, vaan nuttura saisi selkeästi erottua omana laitoksenaan. Lisäksi toivoin kuohkeaa ja huoletonta kiharaa. Oman twistinsä hommaan tuo mun sivusiili, jonka leikkasin reilu vuosi sitten vielä onnellisen tietämättömänä tulevista häistä. Koska sitä ei olisi ehtinyt kasvattaa poiskaan, annoin olla. Sen mukana mun tupeesta puuttuu kuitenkin vähintään neljännes ja romanttisen nutturakampauksen kanssa joutuu vähän soveltamaan.

Näin koekampauksen jälkeen on kyllä paljon varmempi mieli! Nytkään ei toki tehty hääkampauksen kopiota, vaan kokeiltiin vähän eri juttuja pinnit sojottaen. Nuttura itsessään on esimerkiksi tässä vain minuutin sutaisu ja siitä on tarkoitus tehdä huomattavasti muhkeampi. Takavinoon kulkeva letti on sen sijaan juuri sellainen kun halusin: se tuo kampaukseen eläväisyyttä olematta kuitenkaan lettikampaus. Puhuimme myös, että tahtoisin etusivuhiuksiin jonkinlaista eloa, kun ne nyt ovat vähän tuollainen tasainen laatta. Kampaaja vakuutti tämän kyllä onnistuvan kunhan liukkaat hiukseni kuorrutetaan ököteillä. Siilipuoli ei näissä kuvissa oikein näy, mutta se jäikin vielä vähän harkinnan alle: tahtoisin sen sulautuvan kampaukseen ilman väkinäistä peittelyä.

Mutta kyllä kuulkaa kannatti taas kehdata eikä jäädä itseksensä märehtimään. Suosittelen lämpimästi muillekin aikalailla tilanteesta riippumatta.

Piirakkatalkoot

Aina jaksetaan toitottaa, että juhlista pitää tehdä omannäköiset. Olen samaa mieltä. Jännästi sitä kuitenkin yleensä häihin saapuessaan tietää mitä tuleman pitää. On vihkiminen, kilistelyt, syödään ja juodaan. Joku puhuu, kakkukahvit ja sitten tanssitaan. Me ei olla poikkeus. Väitän meidän häiden silti näyttävän meiltä ja tässäkin kohden pirulainen piileskelee yksityiskohdissa. On istuintyynyt, kakunkoriste ja paljon laseroitua vaneria. Yksi ruokapuolen tärkeä homma mulle oli mummin piirakat.

Mummin leipomat karjalanpiirakat on olleet lastenlasten (ja muidenkin) herkkuina aina mummilassa, mutta myös juhlapäivinä jouluista ylioppilasjuhliin. Ja nyt kolmen viikon päästä myös meidän häissä. Valitettavasti aivan uunituoreina niitä ei logistisista syistä pöytään saada, joten piirakkatalkoot pidettiin nyt hyvissä ajoin tänä viikonloppuna kolmen sukupolven voimin. Vaikka oikeastihan näitä ei saa karjalanpiirakoiksi kutsua, koska mentiin törkeästi käyttämään laktoositonta maitoa.

Joskus muinaisissa sukujuhlissa serkkupojat innostuivat piirakoidensyöntikisaan ja vetäisivät 12 kappaletta kukin, mutta me laskimme kuitenkin huomattavasti vaatimattomamman saldon vierasta kohti. Kolmessa erässä leivottuina piirakoita syntyi lauantain linjastolta pyöreästi 150 eli kolme kullekin ruokailijalle. Täytyy todeta, etteivät mun rypytystaidot parantuneet minnekään, mutta pulikkaa osaan jo ihan kohtuullisesti pyörittää.

Tekemätön koekampaus ja muita ahkerointeja

Juhannuksen jälkeen hääjärkkäilyt on puskeneet eteenpäin uudella, paniikin paimentamalla vaihteella: onhan häihin enää vajaa kuukausi!

DIY-puolella aloitin kangasservettien taittelun jo kesäkuun alkupuolella. Servetit kuului meillä alunperin pihistysosioon, mutta sitten bongasin kankaiset paperisten hinnalla hääkirppikseltä. Näiden taittelu oli aikataulutalouden kannalta fiksumpi hoitaa ennen juhlapaikalle kurvaamista, sillä tähän hommaan tarvitsi silitysrautaa. Pienempinä askarteluina on tullut myös tuunattua vieraskirja ja koottua Bridelisan Elisan vinkeillä meidän ainokaiselle lapsivieraalle puuhakirja, jonka kylkeen ostimme pari tarra-arkkia, värikynät ja saippuakuplaputelin. Aavistuksen suureellisempana projektina olemme Henkan kanssa istuskelleet jälleen Ison Omenan laserleikkurin ääressä kaivertamassa erinäisille vanereille ohjelma-, menu- ja kaiken maailman muita kylttejä. Ikävä yllätys oli, että laserin tehoissa on nyt häikkää ja saa nähdä onnistuuko meidän tienvarsikylttien muotoonleikkaus lainkaan. Yhden sunnuntain vietimme pajalla rakentaen donitsiseinän sekä käsienpesupisteen.

Näiden lisäksi olemme käyneet kakkupalaverissa Tårta på tårtalla, jossa keskustelimme vähän kakun dimensioista, koristeista ja toimitusaikataulusta. Jätimme myös upean kakunkoristeemme leipurien hellään huomaan. Vierailimme uudestaan vihkipaikalla ja bongailimme matkalla sopia potrettikuvauspaikkoja. Samalla reissulla testasimme muutaman paikallisen pitserian ja tarjouspyyntö iltapalapizzoista on nyt viimein lähetetty.

Henkka on ostanut itselleen kauluspaidan sekä kenkiin mätsäävän vyön. Ja vahannut auton. Lisäksi teimme muutama viikko sitten pikapiipahduksen Ikeaan, josta hamstrasimme pari knoppa-lakanaa sekä tekokukkavarren autonkoristekokeilua varten. Magneettikiinnityskokeilu onnistui eivätkä kukkaset lähteneet ajossa lentoon. Havaitsimme tosin, että varsinainen konepeltimme taitaa olla alumiinia, mutta onneksi magneetit purivat keulan sivureunuksiin.

Tänään minulla oli sitten sovittuna koekampausaika. Juttelimme mun Pinterest-kollaasin perusteella kampauksesta ja sen tyylistä, ja tunnuimme olevan samalla aaltopituudella. Oli luottavainen fiilis. Yllättäen kampaaja kuitenkin totesi, ettei hän yleensä ole tehnyt mitään tarkkaa koekampausta, sillä ei niistä kuitenkaan karvalleen samanlaisia sen oikean kanssa tule. Oletin hänen kuitenkin askartelevan hiuksista jonkinlaista hahmotelmaa, mutta löysin itseni takaisin autosta takanani vain vartin rupattelu. Aika välittömästi rupesi ketuttamaan, etten hämmennyksissäni kyseenalaistanut tätä toimintaa, sillä alun perin olimme sopineet hääkampauksesta nimen omaan koekampauksella. Prkl. Tällä nyt kuitenkin on pärjättävä enkä varsinaisesti panikoikaan, vaikka olin kyllä toivonut hääkutrien suhteen vankempaa mielenrauhaa.