Hääpuvun viimeinen sovitus

Reippaaseen puoleen vuoteen on mahtunut mekon suhteen epäilys jos toinenkin. Mun mekkojahti päättyi lopulta varsin lyhyeen ja olinkin siitä aikanani kiitollinen. En oikeastaan katsellut mekkoja netistä etukäteen ja sovittamassa kävin viikon sisään neljässä liikkeessä. Kun se oikea sitten löytyi, eivät enkelikuorot laulaneet tai nenäliinoja nyhdetty paketista. Mekko tuntui minulta ja huomasin vertaavani seuraavia sovituskappaleita siihen yhteen. Totesin, että eiköhän se ollut siinä.

Tämä kaikki tapahtui syyskuussa eli häätaipaleen ensikurveissa. Sen jälkeen on some viekoitellut minua oikeastaan päivittäin toinen toistaan loistokkaammilla puvuilla. Eikö pitsi ole kyllä jo aika nähty? Enkö haluaisi kuitenkin erikoisemman, erilaisemman puvun? Showstopperin tai puhdaslinjaista räätälöintiä? Tyydyinkö sittenkin?

Eilen koitti se päivä, jolloin tupsahdimme kaasojeni ja äitini kanssa The Dressille hakemaan korjausommeltua hääpukuani. Astuin mekon sisälle, se kiristettiin ja katsoin peiliin. Ensin tuli ylipyyhkäisevä huojennus ja sitten kutkuttava kuplinta. Vähän hykertelin, hytkyin paikallani. Kyllä se on hyvä.

Hääpuku näyttää vielä ihan erilaiselta, kun se istuu hyvin. Lisäksi luulen sen pääsevän tosissaan oikeuksiinsa, kunhan kantajakin on panostanut itseensä ponnaria ja ripsiväriä enemmän. Opintomatkalla mukana olleet kaasot on nyt myös kurssitettu mekon pukemisessa ja laahuksen nostamisessa. Enää kaksi viikkoa!