torstai 27. joulukuuta 2018

Muistutus: Vuoden Hääblogi -äänestys!


http://www.smartsurvey.co.uk/s/Vuodenhaablogi2019/

Jos jokaiseen tynnyriin ei ole tieto vielä kantautunut, niin Vuoden Hääblogi -äänestys on auki!

Nisti ja Nööri jäi esikarsinnassa ruikuttamaan rannalle, mutta leikkuri onkin viuhunut tiuhaan, sillä ehdokkaita nimettiin huimat 32! Finalisteista pääsee valkkaamaan oman suosikkinsa täältä ja toimiipa tuo sivu myös loistavana lukulistana. Itsellekin löytyi yksi uusi tuttavuus! Kannattaa kuitenkin räpsäistä vaikka kuvakaappaus tuosta ehdokasluettelosta, sillä äänestyksen jälkeen siihen ei enää pääse palaamaan.

Karmaiseva puoli tässä tietysti on, että pitäisi tehdä se raastava päätös monen huippublogin väliltä. Oma valintani oli pidemmän linjan hääblogisti, jonka ihanan positiivisista teksteistä olen nautiskellut jo kaksi vuotta. Päätöstä piti kuitenkin sen verran pakottaa, että törkeästi kiersin yhden ääneen periaatteen (innovatiivisesti toisella selaimella) ja klikkasin toisen äänestyslappuseni niin ikään blogikonkarille, jonka vinkit ovat innoittaneet omia hääjärkkäilyjä.

Äänestysaika sihtaa vähän epäkätevästi näin lomien päälle, mutta toivotaan silti aktiivista skabaa! Onnea kaikille finalisteille ja tuplana tietysti omille suosikeille! ;)

4 kommenttia:

  1. Kiitos äänestä! ;) Täytyy kyllä sanoa, että olen vähän hämmentynyt ja pettynyt, kun blogisi ei kisassa jatkoon päässyt, koska blogisi on oikein virkistävä uusi tuttavuus. Mutta ensi vuonna sitten... Hääintoa tulevaan vuoteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain, täysin ansaittu ääni se on! Ja hei huippua kuulla, että blogissa on ainesta! :D

      Poista
  2. Eikä, kiitos! <3 Iiran tapaan minuakin harmitti ja yllätti, että blogisi jäi ulkopuolelle lopullisesta äänestyksestä. Annoin nimeämisääneninikin teille, koska olen tykännyt tosi paljon tavastasi kirjoittaa. :)

    VastaaPoista