Heittokimppu - Se “oikeakin” kukkapuska on minusta aika turhake, joten lukuisten kanssamorsianten suosima heittokimppuhärdelli menee yli ymmärryksen. Omaa sisustussilmää ei hivele kellastunut ja pölyinen morsiuskimppu takan päällä, joten olen vain tyytyväinen, että kimppu siirtyy heitossa jonkun toisen ongelmaksi.
Heittosukkanauha - Mun sukkanauhahan on überhieno, joten periaatteessa vähän surettaa luopua siitä. Toisaalta kuten niin moni muukin häiden “muistoesine”, päätyisi sekin tuon päivän jälkeen vain sekatavaralaatikon ahmaisemaksi.
Häälaukku - En aio kanniskella hääpäivänä mukana oikeastaan mitään. Mahdollisen huulipunan sijoitan kaasojen laukkuihin ja jos puhelin ei mahdu sen kaveriksi, sujautan luurin varmaan törkeästi Henkan povariin.
Häätuoksu - Luettuani ensimmäisen kerran häätuoksusta jostain hääblogista ajattelin, että tämä on taas yksi asia, johon on lisätty hää-etuliite ja tehty siitä erityinen must-have. Sittemmin valistuin ajatuksesta, että tuoksuassosiaation avulla tuohon spesiaalipäivään on tarkoitus jälkikäteen aina palata tämän spesiaalituoksun avulla. Ajatus on oikein kiva ja voin itse allekirjoittaa tuoksuassosiaation toimivaksi konseptiksi. En käytä hajuvettäni arjessa, mutta suihkaus saa vatsanpohjaan sellaisen mukavan odottavan innostuksen, jonka yhdistän opiskeluaikojen sitseille tai vuosijuhliin laittautumiseen. Olen kuitenkin vahvasti skeptinen syntyykö yhdestä käyttökerrasta moista tuoksujälkeä. Oman hajuveden kun haistaa kuitenkin vain pari ensimmäistä hengenvetoa, kunnes nenä turtuu. Siispä samoilla tuoksuilla mennään kuin kaikki muutkin bileet tähän asti!
Hääparin skumppalasit - Hääparille spesifioidut lasit kuuluvat konsepteihin, joista olen ollut autuaan tietämätön ennen hääskeneen sukellusta. En kuitenkaan kaipaa häihin mitään muovikrääsää ja toisaalta kalliit, kaiverretut kristallit jäisivät vain hyllyyn keräämään pölyä.
Sormusrasia tai -tyyny - Tiedättehän, sellainen erillinen koristeellinen rasia tai tyyny. Jossa sormus on sen 20 minuuttia. Kuka näitä keksii?
Kakkosmekko - Lähtökohtaisesti olen vähän sillä kannalla, että älä osta häämekkoa, jonka haluat vaihtaa kesken juhlan pois. Mutta. Ymmärrän myös, että esimerkiksi etukäteen maistraattissa käydessä ei tälläydytä siihen ykkösmekkoon ja toisaalta keskustan jatkobaariin ei edes päästetä morsiusmekossa. Mutta huvin vuoksi vaihdot ihmetyttää, kun sitä omaa häämekkoa saa muutenkin pitää vain hetkisen.
Vaimomekko - Jälleen termistöä, joka lienee täysi vieras hääkuplan ulkopuolella eläjille. Tätä tyypillisesti valkoista tai vaaleaa mekkoa on tarkoitus käyttää ensimmäisenä päivänä vaimona. Minä ajattelin kuitenkin käyttää ensimmäisen vaimopäiväni siivoukseen ja roudaamiseen eikä uusi valkoinen mekko ehkä ole tähän aivan optimi.
Vieraslahjat - Pata kattilaa ja niin eespäin: meillehän tulee vieraslahjat. Mutta vain puolivahingossa! Suhtaudun aika nyrpeästi kaikkeen kodin pikkukrääsään ja rehellisesti sanottuna myös monet “hyötylahjat” tulitikuista kynttilöiden kautta pullonavaajiin jäävät vain kaappeihin pyörimään. Lahjakarkki ei varmasti minun paikaltani jää syömättä, mutten sellaista osaa kaivatakaan. Lottorivi-ideasta olen joskun jostain hääblogista lukenut ja se on ehdottomasti paras vieraslahjavinkki tähän asti.
Kaksi tuoksuani, 7 ja 5 vuotta vanhat. Mun kulutustahdilla uuden ostaminen saattaa ehkä tulla ajankohtaiseksi omille yhdeksänkymppisille. |
Mä oon niin samaa mieltä näistä! Tai ainakin suurimmasta osasta:D Meillekään ei ole tulossa mitään erillisiä heittokimppuja tai -sukkanauhoja, ei erillisiä skumppalaseja tai sormusrasioita eikä varsinkaan kakkosmekkoa. Häälaukku mulle tulee, koska haluan puhelimen, puuterin jne. lähelleni ja vieraslahjatkin joo, mutta ei krääsämuodossa vaan karkkina. Ainut listaamistasi aioista, jota hieman vielä pohdin on häätuoksu taikka oikeastaan siis uuden tuoksun ostaminen ennen häitä, sillä minultakaan ei löydy kaapista kuin pari tuoksua, enkä vielä ole varma haluanko käyttää juuri niitä hääpäivänä. Mutta kaikenlaista sitä tosiaan hääteemalla tuputetaan ja välillä on ihan hyvä pysähtyä miettimään, että onko kaikki varmasti tarpeen.
VastaaPoistaHeikkona hetkenä kauniin pikkulaukun kohdalla mäkin joudun muistuttamaan itseäni, että oon päättänyt, etten tarvitse sellaista. :D
PoistaMulla noi hajuvedet ei tosiaan kulu ja niiden shoppailu siinä hajuosastoa kattavassa tuoksupilvessä menee ylitse omien nenäkykyjen, joten mulle päätös oli onneksi helppo.
Hahahhhaaa! Tässä oli kyllä niin monta kohtaa, joille olen vuosien varrella pyöritellyt silmiäni. Esim. nuo hääparin lasit ovat minun silmissäni turhakkeiden turhake. Toisaalta, ihmisiä miellyttää eri asiat ja ehkä joku tykkäisi aina vuosipäivänä kilistellä näistä. Onneksi nykyään monet juhlivat juuri oman mielen mukaan ja harkitsevat, mitä haluavat toteuttaa!
VastaaPoistaKaikilla meillä on omat tähdellisyydet ja turhakkeet. Kunhan ei nyt ihan kaikkea hamstrata vain koska kiero markkinoija on keksinyt laittaa etuliitteeksi "hää". :P
PoistaOlen samaa mieltä lähes kaikista! Häälaukun luultavasti hankin, koska mulla ei ennestäänkään ole mitään nättiä pikkulaukkua. Vieraslahjat menee mielessäni ehkä semmoiseen kohteliaisuusosastoon, tosin onhan siinäkin jo kiitosta vieraille että saa ilmaisen aterian :D Itse en kyllä häävieraana loukkaantuisi, jos mitään erillisiä vieraslahjoja ei olisi.
VastaaPoistaMyös musta on tärkeää, että vieraana tulee sellainen olo, että mua on ajateltu enkä ole vain lavasteena toisten päivässä. Toisaalta en osaa kaivata niitä vieraslahjoja, vaan se fiilis tulee muista jutuista.
PoistaKiva huomata, että joku muukin on yhtä huima tuoksujen kuluttaja, kuin minäkin! Omistan tasan 3 Hugo Bossin tuoksua ja tosin tulee n.3krt vuodessa niitä käytettyä. Minullekaan ei siis häätuoksua tule!
VastaaPoistaSama himma heittokimpun kanssa, aion oman hääkimppuni heittää.
Jes, kohtalotoveri! Kuulostaa varsin tutulta kulutustahdilta: isompiin juhliin ja joskus ehkä treffi-illankunniaksi, mutta muuten ei tule juuri tuoksuteltua.
Poista