Vihkisormus

Se on täällä! Se on saapunut!

*päri päri päri*

Mun vihkisormus!

Vaikkei minulla ollut oikein selkeää käsitystä siitä millaisen vihkisormuksen haluan, alussa tiesin sentäs yhden asian. Se EI tule olemaan se tyypillisen tylsä, yksikivinen, valkokultainen vihkisormus.

Love me do -messuilla mielipiteeni hieman loiveni, mutta kun Black Friday -viikolla pistäydyimme Malmin korupajalla, kerroin myyjälle taitavani jättää yksikiviset kuitenkin välistä niiden tyypillisesti raskaamman hintalapun vuoksi. Tovin sovittelun jälkeen olinkin päässyt pisteeseen, jossa venkslasin nimettömään vuoron perään valko- ja keltakultaista Kohinoorin Claraa. Eiköhän se näistä jompi kumpi nyt ole.

Sitten jostain selittämättömästä syystä kuulin itseni tiedustelevan olisko Korupajalla kuitenkin jotain meidän hintahaarukkaan uppoavaa yksikivistä sormusta, jota voisin vielä varmuudeksi testata. Jottei sitten jää kaivelemaan. Ja sehän solahti siihen kihlan viereen niin kuin olisi aina siihen kuulunut. Ehkä se oli se mystinen sen vaan tietää -valaistuminen, mutta se tuntui vaan niin omalta. Clarat oli superkauniita, mutta jäivät tähän verrattuna jotenkin (paremman sanan puutteessa) irrallisiksi.

Mun vihkisormus on siis Kohinoorin valkokultainen Leonora. Toisin kuin valtaosassa yksikivisiä sormuksia, on tämän runko tasapaksu myös timantin istutuksen kohdalta. Yleensä tuo kohta on tehty hieman kapeammaksi, mikä kyllä tuo kiveä oikeuksiinsa ja tekee sormuksesta kauniin siron, mutta jättää yhdessä mun kihlan kanssa hömelön näköisen raon. Leonoran runko on myös liki saman levyinen kuin mun kihla, mikä saa sormukset istumaan omissa silmissäni kauniisti yhteen. Kruunuistutus tekee timangille oikeutta, kun monet tynnyri-istutetut vaihtoehdot tekivät kahden sormuksen kokonaisuudesta jotenkin laatikkomaisen kulmikkaan. Eikä kivikään nouse liian korkealle: hanska- ja villapaitatestit läpäisty!

Sormuksen toimituksessa meni puhutun kahden viikon sijaan tasan neljä. Kohinoorilla on ilmeisesti tehty ympäripyöreitä päiviä Black Fridayn mainingeissa ja meidän tapauksessa kiirettähän ei tosiaan ollut. Jos ei lasketa malttamatonta morsmaikkua. Täytyy myöntää, että olin yhtä kasvolihaksia venyttävää virnettä, kun kimallus istahti nimettömääni.

Jottei nyt aivan yhdeksi hekumoinniksi menisi, keksin minä kaksi (2) epätäydellityyttäkin. Nyt kun kummatkin sormukset ovat oikean kokoisia, näkyy kuinka kihlan runko on hieman korkeampi ja tämä luo illuusion sen löysyydestä tai vaihtoehtoisesti kiristävästä vihkistä. Toiseksi timantin aitoustodistuksessa lukee 0,19 ct, mutta sormuksen sisään on kaiverrettu 0,20. Nipo? Minäkö?