sunnuntai 11. elokuuta 2019

Häämatkalla Montenegrossa


Kun ennätyshelteinen hääviikonloppu lähti viilenemään tavanomaisempiin kotimaan kesälämpötiloihin, lähdettiin me ylläpitämään hääkuumetta minimoonilla Montenegroon. Oltiin yhtenä häälahjana saatu meidän menolentojen korotus bisnekseen ja ihan vinkkinä kaikille, että olipa aika huippulahja! Juuri sellainen ripaus spesiaalia, vaikkei näin Euroopan sisällä mistään täysvaakatasoon taittuvista sohvasängyistä puhutakaan.

Meidän lennot oli Kroatian puolelle Dubrovnikiin, josta otettiin alle avo-Beetle ja hurautettiin rajan taa. Ehdottomasti kannatti pihistää hääautossa ja sijoittaa roposet sen sijaan vuokra-autoon häämatkalla, sillä näin päästiin ihastelemaan kaunista maata useasta eri vinkkelistä. Henkka ajeli onnessaan kapeita serpenttiiniteitä ja alkukauhistelun jälkeen minäkin turruin tienlaidasta aukeavaan tyhjyyteen ja vastaantulijoiden kohtaamisiin. Vuorten lomassa kököttäviä sympaattisia lahdenpoukamia olisi voinut tuijotella pidempäänkin eivätkä tyynen maagiset ylänkötasanteet jääneet yhtään sen huonommiksi.


Käytiin ihastelemassa Kotorin lahden maisemia myös vesiltä käsin. Oltiin viime tipassa ujutettu itsemme päiväpurjehdukselle lämminhenkisen brittipariskunnan ja kahden laivakoiran kotina toimivalle Monty B:lle. Hulppean miljöön, kannelta mereen loikkimisen ja koirien rapsuttelun lomassa isäntäpariskunta tarjosi herkullisen lounaan ja drinksujen lisäksi ekstrana meille ja neljälle muulle matkalaiselle kuohuvat meidän tuoreen avioitumisen kunniaksi. Vastavuoroisesti opastimme seuruetta oikeaoppisessa suomalaisessa maljannostossa: kippis ja hölkynkölkyn.



Oltiin panostettu meidän majoitukseen huomattavasti tavallista reissua enemmän ja puitteet olivatkin “halppishuoneesta” huolimatta kohdallaan. Vaikkei maltettu hotellin rantapläntillä löhötä, niin allas käytiin sentäs viimeisenä iltana testaamassa. Hiljaisen rantapromenadin ravintoloiden laitureilla kehtasi illastaa auringonlaskussa.





















Voidaan suositella Montenegroa ja erityisesti Kotorin ympäristöä häämatkakohteeksi ja saatetaan itsekin palata vielä niiden aktiviteettien pariin, jotka nyt jäi testaamatta. Jos jotakuta kiinnostaa detaljemmat vinkkendeerukset, niin saa pistää vaikka instan kautta viestiä!

3 kommenttia:

  1. Vitsi, mitkä maisemat teidän häämatkalla! Nyt iski matkakuume Montenegroon, vaikka just oltiin itse ihan naapurissa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olitteko Kroatiassa? Sillä vilauksella mitä sitä nähtiin, niin Kroatia on Montenegroa siistimpi, mutta tuon Kotorin lahden maisemat oli kyllä omaa luokkaansa. :)

      Poista
    2. Joo, me oltiin Kroatiassa Igranessa. Nuo teidän häämatkanäkymät on ollut kyllä tosiaan ihan mahtavat, kun on noin paljon vettä sekä vuorta saatu mahtumaan samaan maisemaan:D

      Poista