sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Maistelupettymys

Syksyllä päätimme pelata varman päälle ja pyytää häiden cateringin samalta pitopalvelulta, joka selviytyi mallikkaasti meidän juhlapaikan erityisominaisuuksista Ensu-kaasoni viime elokuisissa häissä. Unohtamatta luonnollisestikaan mainiota sapuskaa. Huomattavana lisäplussana Delicatessen järjestää myös maistelutilaisuuksia, mikä ei pitopalveluiden joukossa ole mikään itsestäänselvyys.

Tänä keskiviikkona päästiin sitten maistelemaan. Sanotaanko, että jos ei olisi tositilanteen kokemusta pohjalla, voisin tässä kohden pienesti panikoida. Oli nimittäin vähän pettymys.

Alkupalat maisteltiin kahdelta valmiiksi kootulta lautaselta, joilla kummallakin oli viisi eri maistiaista. Lautaset tarjoiltiin jääkaappikylminä, mikä on tietysti käytännön kannalta ymmärrettävää, mutta verotti minusta suuresti makuelämyksiä. Parmankinkkuni oli esimerkiksi vettynyt limaiseksi klimpiksi kylmässä paholaisenhillossa. Kaikkia alkupalavaihtoehtoja ei luonnollisestikaan ollut tarjolla, mutta painotus oli meidän kannaltamme vähän huono. Alkupalapettymys oli itselleni jonkinmoinen kolaus, sillä oma lautasmallini painottuu yleensä sille puolelle.

Pääruuan suhteen reissu ei ollut sen onnistuneempi, sillä kumpaakaan harkitsemistamme vaihtoehdoista ei ollut tarjolla. Lämminsavulohi oli kyllä todella hyvää ja sen olimme ajatelleetkin sisällyttää menuuseemme, mutta se ei tulisi meillä varsinaiseksi pääruuaksi. Lihavaihtoehtona maistettavana ollut ylikypsä häränniska (maukasta kuin se olikin) toimi pääruokana viime elokuussa emmekä siksi halua sitä toisintoon. Joudumme siis lopulta kuitenkin valitsemaan menuumme enempi vähempi sokkona.

Pääsimme kuitenkin vaihtamaan pari sanaa kasvotusten meidän tilausta hoitavan Petran kanssa ja sovittiin, että pidetään vielä detaljimpi palaveri kesällä. Palvelusta jäi muutenkin jälleen hyvä fiilis, joten eiköhän tämä tästä.

2 kommenttia:

  1. Ouuuuu. Hiukan menee maistelutapahtuma pieleen, jos fiilikset maistelun jälkeen on huonommat kuin ennen maistelua.... Teillä on onneksi positiivinen tosikokemus taustalla ja toisaalta alkuruokapettymys menee toivottavasti isosti ennakkoon tehtyjen annosten piikkiin. Ei yrityksen näkökulmasta mikään paras veto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän meni kyllä pyrstölleen tämä homma. :/

      Poista