torstai 27. syyskuuta 2018

Hääpukuliikkeistä

Todellisuushan on, että hääpukuohjelmien luoma illuusio särkyy aika pian, kun astuu supisuomalaiseen hääpukuliikkeeseen. Tilat ovat ahtaampia, valaistus kehnompi ja välillä peilin edessä ruuhkaa. Toisaalta hulppeat puitteet jäävät tärkeysjärjestyksessä auttamatta asiakaspalvelun taa. Sellaisen hämmentävän yleispuutoksen havaitsin, että yhdelläkään peilauspaikalla ei ollut mahdollisuutta tiirata itseään takaa (jos käsipeiliratkaisua ei lasketa).

Vaikka tästä postauksesta nyt vahingossa tuli tällainen valitusvirsi, niin aikuistenoikeastihan hääpukujen sovittelu oli huippuhauskaa ja mahtavalla seurueella mieleenpainuvan hersyvä kokemus. Kiitos äidille ja kaasoille! Seuraavassa risut ja ruusupuskat meidän liikekiertueelta.

ZAZABELLA (Helsinki)
Zazabellan valikoima on varsin kattava, joskin tämän hetken muodin mukaisesti pitsipainotteinen. Myös sovitusalue on käypän kokoinen ja mahduttiin yhden vanhojentanssisovittelijan kanssa yhdessä hyvin samalle reviirille (saatoin ehkä vallata suurimman osan, mutta kuitenkin). Palvelu oli ystävällistä ja eritoten muokkausmahdollisuuksien kannalta asiantuntevaa. Mekkoja sovitettiin tarvittaessa alushameineen kaikkineen ilman hoppuilua. Myös kuvata sai niin paljon kuin lysti ja Ansu-kaasohan räpsi menemään.

Meitä palvellut myyjä ei kuitenkaan kovin aktiivisesti itse ehdotellut sovitettavia mekkoja vaan niiden etsiminen jäi minulle ja seurueelle. Harjaantumattomaan silmään rekissä roikkuvat koltut näyttävät toistensa kopioilta, joten tähän olisin kaivannut aktiivisempaa otetta. Enemmän kuin hieman ärsytti myös, että myyjä palveli pitkään walk-in -asiakkaita minulle varatulla ajalla. Henkilökuntaa ei toki ollut liiaksi, mutta itsekeskeinen morsian nyrpisteli kuitenkin.

NIINATAR
Niinattaren myyjä aloitti sovitusajan esittelemällä itsensä ja kyselemällä mekkoajatuksiani. Pisteet ensivaikutelmasta. Valikoimaa on täälläkin runsaasti ja sattumalta satuimme Morileen erityisviikolle, jolloin liikkeessä oli ilmeisesti spesiaalimäärä kyseisen merkin malleja.

Liike on kuitenkin pieni, pimeä ja nuhjuinen, joskin tähän lienee odotettavissa korjausliike, kun muutto on piakkoin käsillä. Minua palvellut myyjä oli päällisin puolin mukava, mutta ei tuntunut kuuntelevan toiveitani tai sitten en niitä osannut tarpeeksi selkeästi kommunikoida. Epäammattimaisuuden puolelle lipsahdettiin, kun kerroin etten halua pukuuni täyspitkiä hihoja. Tämä on kuulemma ihanaa, koska ne eivät sovi juuri kenellekään ja roikkuvat/kiristävät ilman yksilöllistä räätälöintiä. Ei siinä mielipiteessä mitään, mutta vieressä toinen morsian sovitti juuri pitkähihaista pitsimekkoa, joka sopi hänelle täydellisesti. Toivon, ettei tämä kommentti tavoittanut häntä. Sovituksessa tuntui olevan liukuhihnamainen kiire eikä alushameita laitettu edes sellaisen akuutisti tarvitseville malleille. Kaikki sovitusmekot tuntuivat myös olevan koon 40 tienoilla, jolloin tällaisen ruipelomman sovittajan on vaikea kuvitella miltä mekko näyttäisi, jos se istuisi oikein. Kuvat saa ottaa vain kahdesta suosikista, joskin minun kohdallani yksi riitti. Tämä rajoite on tullut suunnittelijoiden puolelta ja ilmeisesti viimeksi samana päivänä Morileelta oli välitetty tuoreet ukaasit, koska morsiamet julkaisevat kuvia “kaiken maailman foorumeilla”. En oikein käsitä mikä tässä on ongelma, koska kyllähän ompelija voi halutessaan kopioida mekon heidän virallisten sivujensakin kuvista? Mutta tosiaan, tämä rajoite ei mene Niinattaren piikkiin.

WHITE DRESS
Stockan yläkerran White Dress on puitteiltaan aika lähellä tv-sarjojen utopiaa. Myönnettäköön, että sovituksessa tuntee itsensä aivan eri tavalla erityiseksi, kun askeltaa isosta valkoisesta sovituskopista suurelle korokkeelle kohdevalojen loisteeseen. Palvelu oli erittäin ystävällistä ja myyjä tuli sovituskoppiin asti auttamaan mekot ylleni. Ja kuvia voi nappailla sydämensä kyllyydestä.

Liikkeen valikoima oli kahta edellistä suppeampi. Lisäksi puhelimitse aikaa varatessani oltiin toisessa päässä hieman töykeitä: paikalle ei kuuleman sopisi tulla liian aikaisin, koska arki-illat ovat kiireisiä. Kapinahengessä johdatin seurueeni kaupoille kuitenkin vartin etuajassa: olimme koko toimituksen ajan ainoat asiakkaat ja pääsimme myös tositoimiin heti saavuttuamme. White Dressin kautta ei suoraan saa korjauspalveluja, mikä ehkä myös hieman kuulsi läpi muokkauskeskusteluissa. Sovitusvalaistus toimii paikan päällä, mutta kuvia jälkikäteen selatessa tuntuu, etteivät puvut pääse niissä oikeuksiinsa.

HAPPY ROAD
Happy Road sijaitsee pienen ajomatkan päässä Hyvinkäällä. Liike on valoisa ja mekot esillä väljemmin, jolloin niitä on helpompi katsella. Sovittamani puvut tuntuivat laadukkaammilta kuin monet aiemmat ja liike myy myös käytettyjä pukuja, mikä minun silmissäni on iso plussa. Olimme liikkeen ainut seurue ja myyjällä oli sovitusprosessissa hyvin aktiivinen ote: en tainnut itse valita yhtään testattavaa kolttua. Tämä lienee vähän makuasia, mutta sopi minulle. Myös ompelijan ammattitaito oli selvästi läsnä.

Oma pukuni löytyi lopulta täältä, joten olen ehkä taipuvainen antamaan positiivista palautetta. On kuitenkin todettava, että myyjällä oli ilmeisen huono päivä ja se näkyi asiakaskohtaamisessa. Minun ja seurueeni kommenteille ja sanavalinnoille nyrpisteltiin eikä lopullinen valintanikaan tainnut olla myyjän mieleen. Kuvauspolitiikka jäi vähän epäselväksi, kun sitä tiedustelleen kaasoni käskettiin rauhoittua (?), mutta ei sitä ainakaan kovin suopeasti (ennen ostopäätöstä) katsottu. Hieman hämmennyin myös, kun ensimmäistä mekkoa ryhdyttiin vaihtamaan toiseen seurueen edessä. Minua tämä ei haitannut, mutta joku ujompi morsian voisi kokea olonsa epämukavaksi alusvaatteisillaan.

Bonarina vielä:
VIENO
Itsehän en Vienoon ehtinyt, mutta kaason asemassa olen siellä pariin otteeseen pyörähtänyt ja haluan hieman kehaista. Kahden nuoren naisen yritys on kovin tuore ja tilat siksi pienet, mutta niistä on saatu kauniit ja valoisat. Pukuvalikoima poikkeaa virkistävästi tyyliltään muista liikkeistä ja palvelu on superia. Suosittelen.

2 kommenttia:

  1. Olipa kiva lukea kokemuksia eri paikoista. Ja onnea mekon löytymisestä! :)

    Itse ehdin ennen puvun löytymistä sovittamaan vain Turun Fianceessa, josta on pelkkää hyvää sanottavaa. Itse tykkään myyjän aktiivisesta palvelemisesta sovitustilanteessa, koska en minä tiedä mekoista mitään ja myyjä ainakin toivottavasti on alansa ammattilainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vaikka pukujen sovittelu on hauskaa puuhaa, niin pitkittynyt etsintäprosessi varmasti syrjäyttää hauskuuden epätoivolla. Että olen ihan onnellinen, että se on ohi nyt. Ja pukukin on onneksi evakossa porukoilla, niin ei ole kiusausta käydä hypistelemässä puolen tunnin välein. :D

      Minäkin pidin Happy Roadissa erityisesti siitä, että sillä välin kun peilailin päällä olevaa mekkoa, oli myyjä hakemassa rekistä seuraavaa. Voisipa kaikki vaateostokset hoitaa niin! :D

      Poista