torstai 1. marraskuuta 2018

Vihkisormusten mallailua

Miehen lisäksi naimisiinmenosta jää käteen vihkisormus. Mies on aika kiva, mutta toivottavaa olisi, ettei sormukseenkaan kovin nopeasti kyllästyisi.

Mulla ei ole teräväpiirtokuvaa siitä millaisen vihkisormuksen haluan. Henkan mulle valitsema kihlasormus on yksinkertaisen kaunis eikä oikeastaan rajaa vihkikaverin vaihtoehtoja. Toista timanttitrioa ei ehkä kannata katsella, mutta muuten lattia on avoin.

Tahdon sormusten istuvan hyvin yhteen ilman selkeää rakoa rinkuloiden välissä. Vihkisormuksen kivet on istutettu samaan leveyteen rungon kanssa, mikä onneksi helpottaa tämän tavoiteen saavuttamista. Korkeutta on himppusen enemmän, mutta kivet eivät ole arjessa tiellä. Tämä olisi tärkeää myös vihkissä, sillä mulla ei ole tapana ottaa sormusta pois muuten kuin pakottavassa tarpeessa. Sellaiseksi ei myöskään jatkossa saa lukeutua villapaidan pukeminen tai hanskat. Vihkin metallin ei tarvitse olla keltakultaa ja hopeisemmat sävyt sointuvatkin mielestäni kihlan kaveriksi oikein somasti. Lisäksi vaikka kyseessä kuinka on loppuelämän hankinta, niin budjetti on rajoitettu ja hintalappu saisi jäädä alta tonniin. Mielellään reilusti.

Love me do:ssa pääsin ensimmäistä kertaa sovitteluhommiin. Ei edes hävettänyt, kun ensimmäisen sormuksen kohdalla tajusin, että rystyset on kiipeilyn jäljiltä auki ja kynsissä lakat, joita olin jo viikko takaperin kauhistellut, että vieläkö mulla on nämä putsaamatta. Yritin kuitenkin unohtaa rosoiset kädet ja keskittyä sormusten mallailuun. Strategia oli sama kuin mekkojen kanssa: kokeillaan vähän kaikkea ja katsotaan mihin se johtaa. Hienoiseksi yllätyksekseni se johti turhautumiseen. Tuntui, ettei mikään istunut edes sinne päin ja harmonisen kokonaisuuden sijaan kaksi sormusta vain kilpailivat keskenään.

Kunnes kiilattiin Malmin korupajan tisk(e)ille. Yhtäkkiä hyviä, joskin keskenään varsin erilaisia, vaihtoehtoja oli useampi! Olen hieman testaillut Henkan Volcano-kihlasormusta omani rinnalle enkä pidä yhdistelmää ollenkaan hassumpana. Tätä tyylisuuntaa edustivat tässä alla näkyvät Festiven tyylikkään rosoiset vaihtoehdot, joista on kuvissa käännetty timantit piiloon. En ole aivan varma mitä mieltä olen timanteista tällaisissa ”maskuliinisemmissa” sormuksissa, mutta toisaalta ehkä kaipaisin kihlasormukseen hieman säihkettä.

Aikalailla toista tyyliä edusti ihastelemani maltillisen kokoinen halosormus. Olen vähän pihkassa tällaisiin siroihin haloihin ja tässäkin keskustaa oli korotettu sen verran, että sormus sopi yhteen kihlani kanssa. Henkka ei tosin lämmennyt tälle sormukselle aivan samoin kuin minä.

Vielä astetta tyttömäisempään blingiin hurahdin tämän Kohinoorin sormuksen kohdalla. Se on vain niin hurjan kaunis! Olen aika myyty tälle sormukselle, mutta hieman huolestuttaa onko se minulle liiankin krumeluurinki ja kestääkö ihastus vuosikymmenet. Lisäksi pohdin jääkö kihla tässä yhdistelmässä paitsi ansaitsemastaan huomiosta.


Viimeinen sovittamani sormus oli perinteinen yksikivinen vihki, jollaista tiesin etten ainakaan halua. Niinpä niin. Yksi pikkuisenkin suurempi timantti kuitenki nostaa sormuksen hintaa roimasti ja vaikken karaattien perään kuikuilekaan, vaati yksikivinen sormus suhteessa vähän vaikuttavamman katseenvangitsijan. Tämän kyseisenkin yksilön kauppa-arvo alkoi kakkosella.


Messuilta ei siis lähtenyt mukaan vihkisormusta, mutta olen silti tyytyväinen päivän saldoon. Kunhan sormusmetsästyksen seuraava luku koittaa, tiedän oikean suunnan olevan Malmin korupaja. Heillä myös lohdutettiin tuskailevaa morsianta, ettei tilaustyönä tehtävissäkään sormuksissa ole ostopakkoa, joten jos etsintä kulminoituu siihen pisteeseen, ei lopullisia päätöksiä tarvitse tehdä pelkän hahmotelman perusteella.

2 kommenttia:

  1. Monia kauniita vaihtoehtoja!:) Tuo Kohinoorin sormus (olettaen, että se on sama Clara kuin itselläni) kyllä aiheuttaa sellaisen tyttömäisen bling-hurahduksen, itselläni jopa niin pahan, että menin valitsemaan sen vihkisormuksekseni, vaikka alunperin ajatuksissa oli jotain paljon simppelimpää:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Clara se taitaa tosiaan olla! Piti käydä lukemassa uudestaan tuo sun vihkisormusteksti ja ihan kuin olisi omia ajatuksia siinä kertaillut. :D Onnittelut upeasta valinnasta!

      Poista